Orwellin dystopia on jo totta Kiinassa – ja kohta myös sen ulkopuolella, uskoo asiantuntija
Kiina sortaa uiguuriväestöään maailman kehittyneimmällä valvontakoneistolla, joka nujertaa kansan identiteetin sukupolvessa, tietokirjailija uskoo.
”Kun mistään ei enää saa selville, mikä on totta, ja kun on jatkuvan valvonnan alla, suurin osa ihmisistä ei enää osaa erottaa ystävää vihollisesta, ei liioin asettua haastamaan hallitusta, sillä eiväthän he mistään saa luotettavaa tietoa, joka ajaisi heitä tekemään niin. Ystävät pettävät toisensa, pomot kielivät alaisistaan, opettajat ilmiantavat oppilaitaan, lapset kääntyvät vanhempiaan vastaan. Kaikkien on turvauduttava hallintoon, jos mielivät saada suojelua.”
Näin kirjoittaa amerikkalainen toimittaja-tietokirjailija
Geoffrey Cain viime kesänä julkaistussa kirjassaan, joka julkaistiin torstaina suomeksi nimellä
Totaalinen poliisivaltio – Tutkimusmatka Kiinan valvontakoneiston uumeniin (Otava).
Kyse on läntisessä Kiinassa vallitsevasta dystopiasta, joka on kuin suoraan
George Orwellin kuuluisasta kirjasta
1984 ja elokuvasta
Minority Report.
Kiinan hallinto on brutaalilla kädellä ja maailman teknologisesti kehittyneimmällä valvontakoneistolla onnistunut luomaan tilanteen, jossa Xinjiangia asuttavien uiguurien kulttuuri yksinkertaisesti kuolee.
– He ovat kääntäneet ensin yhtä ruuvia kireämmälle ja katsoneet, milloin ihmiset murtuvat. Sitten he ovat kääntäneet seuraavaa ja niin edelleen, Suomessa vieraillut Cain kuvailee Iltalehdelle.
Isoveli valvoo
Orwellin dystopiassa kaikissa asunnoissa oli ”teleruutu”, jota ei saanut suljettua ja josta yhtäaikaisesti suollettiin propagandaa ja pystyttiin tarkkailemaan asukkaita.
Xinjiang elää vastaavanlaisessa todellisuudessa. Kodeissa on kamerat. Keskitysleirille viedyn aviomiehen on saattanut korjata ”valvoja”, joka opettaa aamulla valtiollisia hyveitä. Kymmentä huushollia tarkkaileva naapurustovahti voi tulla vierailulle tarkistamaan, ettei kotona ole mitään ”poikkeamia”.
Henkilökortit skannataan kaikkialla. Ihmiset on luokiteltu joko luotettaviksi tai epäluotettaviksi, jonka perusteella pääsy liikkeeseen joko hyväksytään tai evätään. Huippumoderni kasvontunnistusteknologia kerää tietoja jokaisen menemisistä ja tapaamisista.
Aineistoa kerätään jatkuvasti, ja algoritmi voi henkilön käytöksen perusteella ”ennustaa”, että tämä saattaa tulevaisuudessa syyllistyä rikokseen. Siinä tilanteessa poliisi tulee ja vie pois, ”uudelleenkoulutettavaksi” jollekin sadoista keskitysleireistä. Tai ehkä ikiajoiksi.
Kiina kutsuu järjestelmää Taivasverkoksi, uiguurit sortoaan ”tilanteeksi”.
Toimiiko se?
– Voi kyllä. Kiina pyrkii tuhoamaan uiguurien kulttuurin ja identiteetin ja uskon, että sukupolvessa se on mennyttä, Cain sanoo.
Valvontakoneiston ohella tätä tavoitetta tehostetaan pakottamalla uiguuri- ja muut vähemmistöihin kuuluvat naiset käyttämään ehkäisyä, tekemään abortteja ja jopa sterilointiin. Syntyvyysluvut ovat romahtaneet.
Länsimaissa tätä ”tilannetta” kutsutaan kansanmurhaksi, jonka keinot ovat kaasukammioita vain hieman hienovaraisempia.
Cain on haastatellut kirjaansa varten 168 ihmistä, joista valtaosan Turkissa, josta käsin hän työskenteli. Xinjiangissa operointi on yksinkertaisesti mahdotonta.
Poliisi karkotti
Joulukuussa 2017 Cain matkusti alueelle Kashgariin. Hän teki kaikkensa vaikuttaakseen turistilta: ei puhunut paikallisille ja teki tyypillisiä nähtävyysretkiä. Siitä huolimatta kolmantena päivänä poliisit piirittivät ja pidättivät hänet.
– Ne kaverit olivat valtavia, hyvin uhkaavia. Minut vietiin kuulusteltavaksi ja puhelimeni takavarikoitiin. Se vietiin hetkeksi pois näkyvistäni, todennäköisesti kloonattiin. Olin asemalla ehkä kaksi tuntia, ja minua kehotettiin poistumaan Kashgarista, Cain kertoo.
Hän poistui. Viime vuosien aikana Xinjiang on muuttunut entistä vaarallisemmaksi journalisteille, ja nykyisin sinne ei Cainin mukaan ole enää mitään mahdollisuutta päästä työskentelemään salaa. Siinä vaarantaa sekä itsensä että kontaktinsa, sillä Kiinan viranomaiset ovat ottaneet kaikki sellaiset henkilöt kiinni, jotka ovat aiemmin olleet toimittajien kanssa tekemisissä.
Valkoinen parrakas länsimaalainen joutuu helposti silmätikuksi, mutta eivät han-kiinalaisetkaan saa olla rauhassa ja valittavat poliisin toiminnasta. Cainin mukaan hekään eivät enää halua Xinjiangiin mennä, sillä koneiston valvonta ja häirintä läikkyy helposti yli.
Lukuisia kertoja Kiinassa käyneenä vastaavat tilanteet eivät ole Cainille tuntemattomia. Kiinan viranomaiset ovat tentanneet häntä ennenkin.
– Tavallisesti he ovat hyvin kohteliaita. Kashgarissa poliisi oli uhkaava.
Kiina verrattain ”läpinäkyvä”
Hurjasta selvittelystä huolimatta Cain ei saanut aivan kaikkia kuulemiaan xinjiangilaisten kauhuja vahvistettua. Haastatteluista hän karsi pois osiot, jotka koki tietynlaiseksi aktivismiksi.
Esimerkiksi kirjasta pois jätetyistä asioista käyvät väitteet elinten ryöstämisestä ja keskitysleirien joukkoraiskauksista.
– On toki mahdollista, että niitäkin tapahtuu, mutta en pystynyt varmistamaan, miten laajaa tai järjestelmällistä kumpikaan on, Cain toteaa.
Journalisteille ja tietokirjailijoille uskottavuus on kaikki kaikessa. Cain sanoo kirjansa käyneen läpi tiukan faktantarkistusseulan ja uskoo täysin sen pitävän vettä, kun tiedot ovat yhdistelmä muun muassa haastatteluja, asiakirjalähteitä ja avoimesti verkosta löytyvää vahvennettua tietoa. Pelkkä lähdeluettelo on yli 30 sivua pitkä.
Etelä-Koreassa asuneena ja useita kertoja Pohjois-Koreassa käyneenä hän on nähnyt, miten journalistien raportointistandardit lentävät hetkessä romukoppaan, kun on kyse maailman sulkeutuneimman maan tapahtumista.
– Sieltä on mahdotonta saada vahvistettua mitään. Mutta kun tutkii vanhoja lehtiarkistoja, voi löytää samoja huhuja jo 90-luvulta, kuten väitteen koirilla teloittamisesta ja muuta.
– Kiina on byrokraattinen ja lopulta melko läpinäkyvä, kun on kyse linjauksista. Aineistoa löytyy runsaasti kiinaksi, Cain kertoo.
Esimerkiksi uiguurien sorrosta on puhuttu varsin selväsanaisesti.
Vieko Xi sotaan?
Xinjiangin teknodystopia on pystytetty pitkälti nykyisen presidentin
Xi Jinpingin aikana. Cain pitää miestä diktaattorina, ja uskoo monen Kiina-asiantuntijan tavoin, että hän saattaa leipoa itsestään elinikäisen presidentin.
– Xi on syvästi historiallinen ajattelija. Hän käyttää erikoisella tavalla uusinta nykyaikaista huipputeknologiaa viedäkseen maansa menneisyyteen.
Kiinan retoriikka on viime aikoina muuttunut jopa uhkaavaksi. Xi
on puhunut ”nöyryytyksistä”, joista Kiinan pitää päästä eroon. Näihin lukeutuu esimerkiksi Taiwan.
Cain näkee, että Xin johtaman maan toiminta voi helposti johtaa sotaan.
– Jos he kokevat, että Taiwaniin hyökkääminen käy liian kalliiksi, uskon että kohde on Japanille kuuluvat Senkakun saaret. Veikkaan, että siitä tulee lyhyt merisota.
Xin alaisuudessa Kiinasta on tullut Cainin mielestä sulkeutuneempi ulkomaalaisille.
Xinjiangia hän pitää koelaboratoriona ja uskoo, että sitä valvovaa Taivasverkkoa tullaan ottamaan laajemminkin käyttöön. Sekä Kiinassa että sen rajojen ulkopuolella.
Pelko seuraa
Ammatillisessa mielessä kirjan teko oli raskas prosessi psyykkisesti. Hänen piti varmistaa, etteivät hänen lähteensä vaarantuisi, sillä Kiina ahdistelee myös ulkomaille paenneita uiguureja, joista osa on ollut ”uudelleenkoulutettavina”.
– He ovat täysin rikkinäisiä, toimintakyvyttömiä ihmisiä. Pelkäävät jatkuvasti, että heitä tarkkaillaan.
Cain haastatteli vuonna 2019 entistä Kiinan vakoojaa nimeltä
Yusuf Amet. Tämä paljasti myöhemmin henkilöllisyytensä tv-ohjelmassa, ja marraskuussa 2020 hän joutui salamurhayrityksen kohteeksi Istanbulissa. Kaksi luotia osui kansantasavallan petturin olkapäähän.
Tavallisiakin uiguureja ahdistellaan. He saattavat saada puheluja, joissa soittaja kertoo olevansa vastaanottajan kotikulmilla tai perheen luona ja kehottaa palaamaan Xinjiangiin. Tai vaikka lähettää videon veljen kaltoinkohtelusta keskitysleirillä ja luvata, että tätä kohdellaan paremmin, mikäli henkilö tulee takaisin maahan.
– Heitä suojellakseen toimittajan pitää tuntea, miten autoritaarisen maan hallinto toimii.
– Tässä ammatissa tulee tietää, milloin puskea eteenpäin ja milloin löysätä.
Cain oli esimerkiksi yhteydessä Syyriaan terroristijärjestöihin liittyneisiin uiguureihin, mutta ei lähtenyt tapaamaan näitä paikan päälle, sillä se oli liian vaarallista. Eräs hänen kollegansa, samalle medialle työskennellyt toimittaja
James Foley, jäi vuonna 2012 Isisin vangiksi ja joutui ”Jihadi Johnin” mestaamaksi vuonna 2014.
Nykyisin Washingtonissa asuva mies otti kirjan valmistuttua pitkään ”iisisti” ja kävi terapiassa.
Seuraavaksi hän suunnittelee kirjaa kapitalismista. Mutta sitä ennen Cain matkustaa Helsingistä Lappiin.
– Toivottavasti näen revontulet.
