Kirjat

Pääsin loppuun kirjan

Erkki Arni: Taistelu Tyynen meren herruudesta (WSOY, 1964), 489 sivua

Se oli raskas lukea, koska se oli täynnä lukuisia yksityiskohtia osapuolten päälliköistä, laivoista, karttapiirroksia meritaisteluista ja taistelukuvauksia. Sama taistelu saatettiin kuvata 2 tavalla: amerikkalaisten ja japanilaisten näkökulmasta. Joskus katsottiin, mitä vaihtoehtoja hyökkääjillä tai puolustajilla oli valittavana. Sitten kun valinta tehtiin, niin mitä siitä seurasi. Mitä etua tai haittaa olisi ollut toisella tavalla menetellen tuntui aika pitkältä lukea. Meritaistelujen historiaa voi kirjoittaa näinkin.

Kumpikin puoli teki ilmeisesti virheitä, joista aiheutui kaluston ja elävän voiman tappioita enemmän kuin toisella tavalla toimien olisi käynyt.

Minulle oli uutta se, että ennen atomipommien pudotusta tehtiin Japanille rauhantarjous, johon suostuminen olisi lopettanut sodan aikaisemmin myös ennen Neuvostoliiton hyökkäystä rajan yli pohjoisesta. Ennen kaikkea atomipommit olisivat jääneet käyttämättä.

Yhdysvaltojen merivoimat ja ilmavoimat ottivat kiinni Japanin etumatkan ja menivät
ohi. Japanin teollinen tuotanto ja polttoaineen saanti heikkeni. Brittiläisiä sotalaivoja tuli mukaan taistelujen loppuvaiheessa niiden vapauduttua Euroopasta. Brittien sotalaivat osoittautuivat rakenteeltaan lujemmiksi kestämään kamkazeiskuja eli hävittäjän osumista kannelle itsemurhahyökkäyksissä. Brittilaivat saivat vähemmän vaurioita ja olivat nopeammin uudelleen taistelukunnossa jatkamaan toimintaansa.

Japanilaiset olivat eteviä kaivautumaan saariin niitä puolustaessaan. Yhdysvaltojen tiedustelu ei onnistunut aina kovin hyvin maihinnousujen valmisteluvaiheessa. Ikäviä yllätyksiä tuli monesti eteen.

Kirja on niin vanha, että sitä on ehkä vaikea löytää. Itse sain sen kirjastosta.
 
Viimeksi muokattu:
Käsittääkseni Japanille ei tehty todellista rauhantarjousta, sillä ehdottoman antautumisen vaatimusta en sellaiseksi laskisi. Herbert Hoover kertoo kirjassaan Freedom Betrayed, että hän ja muut hänen linjoillaan olevat valtiomiehet koettivat saada Rooseveltin/Trumanin tarjoamaan Japanille rauhantarjousta, jossa vastineeksi rauhasta Japanilta olisi vaadittu vetäytymään valloittaa iltaan alueilta, mutta Roosevelt/Truman kieltäytyivät ja vaativat fanaattisesti ehtotonta antautumista. Hoover näet näki, että että ehdottoman antautumisen vaatimus hyödyttää vain Stalinia eli kommunisteja. Ja etenkin Rooseveltin lähipiiri vilisi kommunistien häntyreitä ja puhdasverisiä kommunisteja. Roosevelthan "puhdisti" ulkoministeriönsä kaikista "neuvostovastaisista" diplomaateista.
 
Potsdamin julistus annettiin 26.7.1945 ja se oli periaatteessa ankarasti muotoiltu vaatimus Japanille. Japanin pääministeri Suzuki Kantaro ei vastannut siihen virallisesti, koska julistus oli Japanin hallinnon mukaan liian epämääräinen mm. keisarin tulevan aseman osalta.

Luin tuon julistuksen 13 kohtaa nyt uudelleen. Sen viimeisessä kohdassa sanotaan …. Japanin hallintoa ilmoittamaan ehdottoman antautumisen kaikille Japanin sotajoukoille … jne. Kyllä se on tulkitava aika jyrkäksi antautumisen vaatimukseksi. Myöskään itse en löytänyt Potsdamin julistuksesta keisarin aseman määrittelyä. Se muistakseni tehtiin lopullisessa rauhansopimuksessa syyskuun alussa japanilaisten vaatimuksesta.

Keisari joutui silloin antamaan julistuksen luopuvansa jumalallisesta asemasta ja olevansa vain ihminen. Aika paljon vaati häneltä nöyrää asennetta, mutta hän teki niin kuin käskettiin. Keisarin radiopuhe 15. elokuuta oli hyvin tärkeä asia sodan lopettamiseksi. Japanilaiset uskoivat keisarin sanaa ja sotilasjohto sai vetäytyä. Osalle japanilaisista sotilasjohtajista asia oli niin vaikea, että he riistivät itseltään hengen mielummin kuin antautuivat.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: PSS
Pääsin loppuun kirjan

Erkki Arni: Taistelu Tyynen meren herruudesta (WSOY, 1964), 489 sivua

Se oli raskas lukea, koska se oli täynnä lukuisia yksityiskohtia osapuolten päälliköistä, laivoista, karttapiirroksia meritaisteluista ja taistelukuvauksia. Sama taistelu saatettiin kuvata 2 tavalla: amerikkalaisten ja japanilaisten näkökulmasta. Joskus katsottiin, mitä vaihtoehtoja hyökkääjillä tai puolustajilla oli valittavana. Sitten kun valinta tehtiin, niin mitä siitä seurasi. Mitä etua tai haittaa olisi ollut toisella tavalla menetellen tuntui aika pitkältä lukea. Meritaistelujen historiaa voi kirjoittaa näinkin.

Kumpikin puoli teki ilmeisesti virheitä, joista aiheutui kaluston ja elävän voiman tappioita enemmän kuin toisella tavalla toimien olisi käynyt.

Minulle oli uutta se, että ennen atomipommien pudotusta tehtiin Japanille rauhantarjous, johon suostuminen olisi lopettanut sodan aikaisemmin myös ennen Neuvostoliiton hyökkäystä rajan yli pohjoisesta. Ennen kaikkea atomipommit olisivat jääneet käyttämättä.

Yhdysvaltojen merivoimat ja ilmavoimat ottivat kiinni Japanin etumatkan ja menivät
ohi. Japanin teollinen tuotanto ja polttoaineen saanti heikkeni. Brittiläisiä sotalaivoja tuli mukaan taistelujen loppuvaiheessa niiden vapauduttua Euroopasta. Brittien sotalaivat osoittautuivat rakenteeltaan lujemmiksi kestämään kamkazeiskuja eli hävittäjän osumista kannelle itsemurhahyökkäyksissä. Brittilaivat saivat vähemmän vaurioita ja olivat nopeammin uudelleen taistelukunnossa jatkamaan toimintaansa.

Japanilaiset olivat eteviä kaivautumaan saariin niitä puolustaessaan. Yhdysvaltojen tiedustelu ei onnistunut aina kovin hyvin maihinnousujen valmisteluvaiheessa. Ikäviä yllätyksiä tuli monesti eteen.

Kirja on niin vanha, että sitä on ehkä vaikea löytää. Itse sain sen kirjastosta.

Vanha kirja ja taisi olla lajissaan aivan ensimmäinen Tyynenmeren merisotaa käsitellyt teos. Tehty tuolloin käytössä olleella lähdemateriaalilla, käsittääkseni hyödyntämällä tuolloista pääosin amerikkalaista kirjallisuutta.
 
Vanha kirja ja taisi olla lajissaan aivan ensimmäinen Tyynenmeren merisotaa käsitellyt teos. Tehty tuolloin käytössä olleella lähdemateriaalilla, käsittääkseni hyödyntämällä tuolloista pääosin amerikkalaista kirjallisuutta.
Itseltäkin löytyy hyllystä.
Kyllähän Arnin kirja on harvinaisuus lajissaan. Suomalaisen suomenkielellä kirjoittama Tyynenmeren sotaa kokonaisuutena käsittelevä teos.
Erittäin suositeltava. Toki kirjoitettu "lännen" näkökulmasta ja Japanilaisten etenemisvaihe ohitetaan melko nopeasti mutta silti kuuluu jokaisen sotahistoriasta kiinnostuneen hyllyyn.

Näitä on taas viime vuosina näkynyt divareissakin.
Antikvaaristakin löytyy nyt useita
 
Törmäsin kirjastossa tällaiseen "uutuuteen":

Myönnän, en ole kirjaa kokonaan lukenut, enkä tule lukemaan. Jo esipuheen, lähdeviitteiden ja muutamien otteiden lukeminen riitti toteamukseen, että täyttä paskaa. Kirja vaikuttaa olevansa jonkinlainen kirjoittajansa nenäherneen terapointi-istunto. Ilmeisesti veti herneen nenään siitä, että jossain amerikkalaisessa pikkukaupungissa oli vanhojen sota-ajoneuvojen tapahtuma ja jollakulla ajoneuvon omistajalla tms. oli päällä Waffen-SS-univormu.
Sain epäonnekseni tuon lahjaksi. Täyttä paskaa. Kirjoittaja käyttää 70 % sivuista sen vatvomiseen, että miten kova natsi Hartmann & kumppanit mahdollisesti oli tai ei ollut.

Hartmannin lentouraa sivuaa ohuesti. Bf 109:n potkurin kiertovaikutus startissa johtuu kirjoittajan mukaan potkurin painosta.
 
Helvetin hyvä suositus !
Tässä jos missään on asiat esitetty detaljien tarkkuudella.
Erinomainen lähdeteos ja tuosta on helppo katsoa yksityiskohdat jostain nimenomaisesta upotuksesta joka kerrotaan vain yleisesti jossain muussa teoksessa.
Esim. ensimmäisen saattuetukilaivan, Audacityn, ura päättyi melko nopeasti sukellusveneen torpedoihin. (mutta sitä ennen konsepti oli jo osoittanut arvonsa)
Tässä kirjassa on tapauksesta monisivuinen ja hyvä selvitys. En ole vastaavaan törmännyt muissa kirjoissa.
 
Sukellusvenesodasta laajemmin molempien maailmansotien aikana kertoo myös
John Terraine kirjassaan Business In Great Waters. (sivuja on yli 800...)
 
Kirjasuositus, tosin vasta alun ja muualta luettujen arvostelujen pohjalta: Robert Gandt "Angels in the Sky". Kertoo Israelin Ilmavoimien perustamisesta vapaaehtoisvoimin 1947-48.
 
HS:n juttu tulossa olevasta A-maan katastrofia käsittelevästä kirjasta. Vaikuttaa lukemisen arvoiselta. Bushin huomio siirtyi heti 2001 lopulla Afganistanista Irakiin ja mitään varsinaista strategiaa ei edes ollut. Asioiden annettiin vain mennä omalla painollaan. Taleban voitti vain pysyttelemällä hengissä.

 
Kiinalaisesta, erittäin orwellilaisesta valvontakoneistosta on näemmä ilmestynyt kirjanenkin: Geoffrey Cain - Totaalinen poliisivaltio - Tutkimusmatka Kiinan valvontakoneiston uumeniin


Orwellin dystopia on jo totta Kiinassa – ja kohta myös sen ulkopuolella, uskoo asiantuntija​

Kiina sortaa uiguuriväestöään maailman kehittyneimmällä valvontakoneistolla, joka nujertaa kansan identiteetin sukupolvessa, tietokirjailija uskoo.

”Kun mistään ei enää saa selville, mikä on totta, ja kun on jatkuvan valvonnan alla, suurin osa ihmisistä ei enää osaa erottaa ystävää vihollisesta, ei liioin asettua haastamaan hallitusta, sillä eiväthän he mistään saa luotettavaa tietoa, joka ajaisi heitä tekemään niin. Ystävät pettävät toisensa, pomot kielivät alaisistaan, opettajat ilmiantavat oppilaitaan, lapset kääntyvät vanhempiaan vastaan. Kaikkien on turvauduttava hallintoon, jos mielivät saada suojelua.”


Näin kirjoittaa amerikkalainen toimittaja-tietokirjailija Geoffrey Cain viime kesänä julkaistussa kirjassaan, joka julkaistiin torstaina suomeksi nimellä Totaalinen poliisivaltio – Tutkimusmatka Kiinan valvontakoneiston uumeniin (Otava).

Kyse on läntisessä Kiinassa vallitsevasta dystopiasta, joka on kuin suoraan George Orwellin kuuluisasta kirjasta 1984 ja elokuvasta Minority Report.

Kiinan hallinto on brutaalilla kädellä ja maailman teknologisesti kehittyneimmällä valvontakoneistolla onnistunut luomaan tilanteen, jossa Xinjiangia asuttavien uiguurien kulttuuri yksinkertaisesti kuolee.

– He ovat kääntäneet ensin yhtä ruuvia kireämmälle ja katsoneet, milloin ihmiset murtuvat. Sitten he ovat kääntäneet seuraavaa ja niin edelleen, Suomessa vieraillut Cain kuvailee Iltalehdelle.

Isoveli valvoo​

Orwellin dystopiassa kaikissa asunnoissa oli ”teleruutu”, jota ei saanut suljettua ja josta yhtäaikaisesti suollettiin propagandaa ja pystyttiin tarkkailemaan asukkaita.

Xinjiang elää vastaavanlaisessa todellisuudessa. Kodeissa on kamerat. Keskitysleirille viedyn aviomiehen on saattanut korjata ”valvoja”, joka opettaa aamulla valtiollisia hyveitä. Kymmentä huushollia tarkkaileva naapurustovahti voi tulla vierailulle tarkistamaan, ettei kotona ole mitään ”poikkeamia”.

Henkilökortit skannataan kaikkialla. Ihmiset on luokiteltu joko luotettaviksi tai epäluotettaviksi, jonka perusteella pääsy liikkeeseen joko hyväksytään tai evätään. Huippumoderni kasvontunnistusteknologia kerää tietoja jokaisen menemisistä ja tapaamisista.

Aineistoa kerätään jatkuvasti, ja algoritmi voi henkilön käytöksen perusteella ”ennustaa”, että tämä saattaa tulevaisuudessa syyllistyä rikokseen. Siinä tilanteessa poliisi tulee ja vie pois, ”uudelleenkoulutettavaksi” jollekin sadoista keskitysleireistä. Tai ehkä ikiajoiksi.

Kiina kutsuu järjestelmää Taivasverkoksi, uiguurit sortoaan ”tilanteeksi”.

Toimiiko se?

– Voi kyllä. Kiina pyrkii tuhoamaan uiguurien kulttuurin ja identiteetin ja uskon, että sukupolvessa se on mennyttä, Cain sanoo.


Valvontakoneiston ohella tätä tavoitetta tehostetaan pakottamalla uiguuri- ja muut vähemmistöihin kuuluvat naiset käyttämään ehkäisyä, tekemään abortteja ja jopa sterilointiin. Syntyvyysluvut ovat romahtaneet.

Länsimaissa tätä ”tilannetta” kutsutaan kansanmurhaksi, jonka keinot ovat kaasukammioita vain hieman hienovaraisempia.

Cain on haastatellut kirjaansa varten 168 ihmistä, joista valtaosan Turkissa, josta käsin hän työskenteli. Xinjiangissa operointi on yksinkertaisesti mahdotonta.

Poliisi karkotti​

Joulukuussa 2017 Cain matkusti alueelle Kashgariin. Hän teki kaikkensa vaikuttaakseen turistilta: ei puhunut paikallisille ja teki tyypillisiä nähtävyysretkiä. Siitä huolimatta kolmantena päivänä poliisit piirittivät ja pidättivät hänet.

– Ne kaverit olivat valtavia, hyvin uhkaavia. Minut vietiin kuulusteltavaksi ja puhelimeni takavarikoitiin. Se vietiin hetkeksi pois näkyvistäni, todennäköisesti kloonattiin. Olin asemalla ehkä kaksi tuntia, ja minua kehotettiin poistumaan Kashgarista, Cain kertoo.

Hän poistui. Viime vuosien aikana Xinjiang on muuttunut entistä vaarallisemmaksi journalisteille, ja nykyisin sinne ei Cainin mukaan ole enää mitään mahdollisuutta päästä työskentelemään salaa. Siinä vaarantaa sekä itsensä että kontaktinsa, sillä Kiinan viranomaiset ovat ottaneet kaikki sellaiset henkilöt kiinni, jotka ovat aiemmin olleet toimittajien kanssa tekemisissä.

Valkoinen parrakas länsimaalainen joutuu helposti silmätikuksi, mutta eivät han-kiinalaisetkaan saa olla rauhassa ja valittavat poliisin toiminnasta. Cainin mukaan hekään eivät enää halua Xinjiangiin mennä, sillä koneiston valvonta ja häirintä läikkyy helposti yli.

Lukuisia kertoja Kiinassa käyneenä vastaavat tilanteet eivät ole Cainille tuntemattomia. Kiinan viranomaiset ovat tentanneet häntä ennenkin.


– Tavallisesti he ovat hyvin kohteliaita. Kashgarissa poliisi oli uhkaava.

Kiina verrattain ”läpinäkyvä”​

Hurjasta selvittelystä huolimatta Cain ei saanut aivan kaikkia kuulemiaan xinjiangilaisten kauhuja vahvistettua. Haastatteluista hän karsi pois osiot, jotka koki tietynlaiseksi aktivismiksi.

Esimerkiksi kirjasta pois jätetyistä asioista käyvät väitteet elinten ryöstämisestä ja keskitysleirien joukkoraiskauksista.

– On toki mahdollista, että niitäkin tapahtuu, mutta en pystynyt varmistamaan, miten laajaa tai järjestelmällistä kumpikaan on, Cain toteaa.

Journalisteille ja tietokirjailijoille uskottavuus on kaikki kaikessa. Cain sanoo kirjansa käyneen läpi tiukan faktantarkistusseulan ja uskoo täysin sen pitävän vettä, kun tiedot ovat yhdistelmä muun muassa haastatteluja, asiakirjalähteitä ja avoimesti verkosta löytyvää vahvennettua tietoa. Pelkkä lähdeluettelo on yli 30 sivua pitkä.

Etelä-Koreassa asuneena ja useita kertoja Pohjois-Koreassa käyneenä hän on nähnyt, miten journalistien raportointistandardit lentävät hetkessä romukoppaan, kun on kyse maailman sulkeutuneimman maan tapahtumista.

– Sieltä on mahdotonta saada vahvistettua mitään. Mutta kun tutkii vanhoja lehtiarkistoja, voi löytää samoja huhuja jo 90-luvulta, kuten väitteen koirilla teloittamisesta ja muuta.

– Kiina on byrokraattinen ja lopulta melko läpinäkyvä, kun on kyse linjauksista. Aineistoa löytyy runsaasti kiinaksi, Cain kertoo.


Esimerkiksi uiguurien sorrosta on puhuttu varsin selväsanaisesti.

Vieko Xi sotaan?​

Xinjiangin teknodystopia on pystytetty pitkälti nykyisen presidentin Xi Jinpingin aikana. Cain pitää miestä diktaattorina, ja uskoo monen Kiina-asiantuntijan tavoin, että hän saattaa leipoa itsestään elinikäisen presidentin.

– Xi on syvästi historiallinen ajattelija. Hän käyttää erikoisella tavalla uusinta nykyaikaista huipputeknologiaa viedäkseen maansa menneisyyteen.

Kiinan retoriikka on viime aikoina muuttunut jopa uhkaavaksi. Xi on puhunut ”nöyryytyksistä”, joista Kiinan pitää päästä eroon. Näihin lukeutuu esimerkiksi Taiwan.

Cain näkee, että Xin johtaman maan toiminta voi helposti johtaa sotaan.

– Jos he kokevat, että Taiwaniin hyökkääminen käy liian kalliiksi, uskon että kohde on Japanille kuuluvat Senkakun saaret. Veikkaan, että siitä tulee lyhyt merisota.

Xin alaisuudessa Kiinasta on tullut Cainin mielestä sulkeutuneempi ulkomaalaisille.

Xinjiangia hän pitää koelaboratoriona ja uskoo, että sitä valvovaa Taivasverkkoa tullaan ottamaan laajemminkin käyttöön. Sekä Kiinassa että sen rajojen ulkopuolella.

Pelko seuraa​

Ammatillisessa mielessä kirjan teko oli raskas prosessi psyykkisesti. Hänen piti varmistaa, etteivät hänen lähteensä vaarantuisi, sillä Kiina ahdistelee myös ulkomaille paenneita uiguureja, joista osa on ollut ”uudelleenkoulutettavina”.

– He ovat täysin rikkinäisiä, toimintakyvyttömiä ihmisiä. Pelkäävät jatkuvasti, että heitä tarkkaillaan.

Cain haastatteli vuonna 2019 entistä Kiinan vakoojaa nimeltä Yusuf Amet. Tämä paljasti myöhemmin henkilöllisyytensä tv-ohjelmassa, ja marraskuussa 2020 hän joutui salamurhayrityksen kohteeksi Istanbulissa. Kaksi luotia osui kansantasavallan petturin olkapäähän.

Tavallisiakin uiguureja ahdistellaan. He saattavat saada puheluja, joissa soittaja kertoo olevansa vastaanottajan kotikulmilla tai perheen luona ja kehottaa palaamaan Xinjiangiin. Tai vaikka lähettää videon veljen kaltoinkohtelusta keskitysleirillä ja luvata, että tätä kohdellaan paremmin, mikäli henkilö tulee takaisin maahan.

– Heitä suojellakseen toimittajan pitää tuntea, miten autoritaarisen maan hallinto toimii.

– Tässä ammatissa tulee tietää, milloin puskea eteenpäin ja milloin löysätä.

Cain oli esimerkiksi yhteydessä Syyriaan terroristijärjestöihin liittyneisiin uiguureihin, mutta ei lähtenyt tapaamaan näitä paikan päälle, sillä se oli liian vaarallista. Eräs hänen kollegansa, samalle medialle työskennellyt toimittaja James Foley, jäi vuonna 2012 Isisin vangiksi ja joutui ”Jihadi Johnin” mestaamaksi vuonna 2014.

Nykyisin Washingtonissa asuva mies otti kirjan valmistuttua pitkään ”iisisti” ja kävi terapiassa.

Seuraavaksi hän suunnittelee kirjaa kapitalismista. Mutta sitä ennen Cain matkustaa Helsingistä Lappiin.

– Toivottavasti näen revontulet.
 
Väistämätön tapahtui, ja lukujonossa odottaa eräs kylmän sodan tunnetuimpia klassikoita.
IMG_20220125_171023.jpg
 
Postimaksut Atlantin takaa ovat räjähtäneet kyllä käsiin. Ainoa järkevä tapa on tilata kerralla paljon, jolloin yksikkökustannusta saa painettua alemmas. Mikäli sattuu olemaan joku amerikkalainen tuttu, joka saa hyvän alennuksen esimerkiksi Fedexiltä (1 tuttuni on henkilökuntaa ja saa 75 % alen), niin kannattaa hyödyntää häntä, sillä USA:n sisällä postimaksut ovat halvat. Fedexin tapauksessa kannattaa käyttää sen 25 kg flat rate -lähetystä (jos saa hulppean alen) ja tilata kerralla n. 22 kg kirjoja. Tällä hetkellä, olettaen ison alen, ko. lähetyksen rahti on n. 100 €. Ja jos kirjoja vaikka se 20, niin yksikkökustannus kohtuullinen.
Kannattaa tutustua nk Shipping service -palveluihin. Niissä idea on, että saat postiosoitteen Yhdysvalloista, ja firma toimittaa sitten tavarat eteenpäin. Nämä toimittavat isoja määriä rahtia tai käyttävät jopa omia kuljetuksia, jolloin kustannukset ovat pienemmät kuin mitä yksittäinen kuluttaja maksaa jostain FedExistä.

Monilla jenkkifirmoilla ulkomaan toimituskulut ovat järjettömän isot, ja jotkut firmat eivät edes toimita ulkomaille vaikka mitkään ITAR-rajoitukset eivät estäisi. Myös esim Ebaysta on usein kätevämpi tilata jenkkiosoitteeseen. Lisäksi noita voi käyttää keräilyvarastona; tilaat monesta paikasta tavaraa ja shipping service yhdistää ne yhdeksi lähetykseksi.

Noita palveluita on paljon, kannattaa vertailla. Noilla on hintalaskureita ym sivuillaan. Itse käytän MyUS.com palvelua.
 
Tämän kuuntelin tänään:

Kuulin radiosta lyhyen pätkän ensimmäisen jakson lopusta. Ei vittu mitä paskaa. Ja Keskisarja valittu "asiantuntijaksi" tuohonkin. Miksei vaikka Juha Pohjonen tai Matti Kosonen, joilla olisi oikeaa tietoa tiedustelun historiasta ennen sotia ja niiden aikana. Ja molemmat ovat tutkineet Tahvanaisen tarinoita ja kevyeksi todenneet.
 
Kiinalaisesta, erittäin orwellilaisesta valvontakoneistosta on näemmä ilmestynyt kirjanenkin: Geoffrey Cain - Totaalinen poliisivaltio - Tutkimusmatka Kiinan valvontakoneiston uumeniin


Orwellin dystopia on jo totta Kiinassa – ja kohta myös sen ulkopuolella, uskoo asiantuntija​

Kiina sortaa uiguuriväestöään maailman kehittyneimmällä valvontakoneistolla, joka nujertaa kansan identiteetin sukupolvessa, tietokirjailija uskoo.

”Kun mistään ei enää saa selville, mikä on totta, ja kun on jatkuvan valvonnan alla, suurin osa ihmisistä ei enää osaa erottaa ystävää vihollisesta, ei liioin asettua haastamaan hallitusta, sillä eiväthän he mistään saa luotettavaa tietoa, joka ajaisi heitä tekemään niin. Ystävät pettävät toisensa, pomot kielivät alaisistaan, opettajat ilmiantavat oppilaitaan, lapset kääntyvät vanhempiaan vastaan. Kaikkien on turvauduttava hallintoon, jos mielivät saada suojelua.”


Näin kirjoittaa amerikkalainen toimittaja-tietokirjailija Geoffrey Cain viime kesänä julkaistussa kirjassaan, joka julkaistiin torstaina suomeksi nimellä Totaalinen poliisivaltio – Tutkimusmatka Kiinan valvontakoneiston uumeniin (Otava).

Kyse on läntisessä Kiinassa vallitsevasta dystopiasta, joka on kuin suoraan George Orwellin kuuluisasta kirjasta 1984 ja elokuvasta Minority Report.

Kiinan hallinto on brutaalilla kädellä ja maailman teknologisesti kehittyneimmällä valvontakoneistolla onnistunut luomaan tilanteen, jossa Xinjiangia asuttavien uiguurien kulttuuri yksinkertaisesti kuolee.

– He ovat kääntäneet ensin yhtä ruuvia kireämmälle ja katsoneet, milloin ihmiset murtuvat. Sitten he ovat kääntäneet seuraavaa ja niin edelleen, Suomessa vieraillut Cain kuvailee Iltalehdelle.

Isoveli valvoo​

Orwellin dystopiassa kaikissa asunnoissa oli ”teleruutu”, jota ei saanut suljettua ja josta yhtäaikaisesti suollettiin propagandaa ja pystyttiin tarkkailemaan asukkaita.

Xinjiang elää vastaavanlaisessa todellisuudessa. Kodeissa on kamerat. Keskitysleirille viedyn aviomiehen on saattanut korjata ”valvoja”, joka opettaa aamulla valtiollisia hyveitä. Kymmentä huushollia tarkkaileva naapurustovahti voi tulla vierailulle tarkistamaan, ettei kotona ole mitään ”poikkeamia”.

Henkilökortit skannataan kaikkialla. Ihmiset on luokiteltu joko luotettaviksi tai epäluotettaviksi, jonka perusteella pääsy liikkeeseen joko hyväksytään tai evätään. Huippumoderni kasvontunnistusteknologia kerää tietoja jokaisen menemisistä ja tapaamisista.

Aineistoa kerätään jatkuvasti, ja algoritmi voi henkilön käytöksen perusteella ”ennustaa”, että tämä saattaa tulevaisuudessa syyllistyä rikokseen. Siinä tilanteessa poliisi tulee ja vie pois, ”uudelleenkoulutettavaksi” jollekin sadoista keskitysleireistä. Tai ehkä ikiajoiksi.

Kiina kutsuu järjestelmää Taivasverkoksi, uiguurit sortoaan ”tilanteeksi”.

Toimiiko se?

– Voi kyllä. Kiina pyrkii tuhoamaan uiguurien kulttuurin ja identiteetin ja uskon, että sukupolvessa se on mennyttä, Cain sanoo.


Valvontakoneiston ohella tätä tavoitetta tehostetaan pakottamalla uiguuri- ja muut vähemmistöihin kuuluvat naiset käyttämään ehkäisyä, tekemään abortteja ja jopa sterilointiin. Syntyvyysluvut ovat romahtaneet.

Länsimaissa tätä ”tilannetta” kutsutaan kansanmurhaksi, jonka keinot ovat kaasukammioita vain hieman hienovaraisempia.

Cain on haastatellut kirjaansa varten 168 ihmistä, joista valtaosan Turkissa, josta käsin hän työskenteli. Xinjiangissa operointi on yksinkertaisesti mahdotonta.

Poliisi karkotti​

Joulukuussa 2017 Cain matkusti alueelle Kashgariin. Hän teki kaikkensa vaikuttaakseen turistilta: ei puhunut paikallisille ja teki tyypillisiä nähtävyysretkiä. Siitä huolimatta kolmantena päivänä poliisit piirittivät ja pidättivät hänet.

– Ne kaverit olivat valtavia, hyvin uhkaavia. Minut vietiin kuulusteltavaksi ja puhelimeni takavarikoitiin. Se vietiin hetkeksi pois näkyvistäni, todennäköisesti kloonattiin. Olin asemalla ehkä kaksi tuntia, ja minua kehotettiin poistumaan Kashgarista, Cain kertoo.

Hän poistui. Viime vuosien aikana Xinjiang on muuttunut entistä vaarallisemmaksi journalisteille, ja nykyisin sinne ei Cainin mukaan ole enää mitään mahdollisuutta päästä työskentelemään salaa. Siinä vaarantaa sekä itsensä että kontaktinsa, sillä Kiinan viranomaiset ovat ottaneet kaikki sellaiset henkilöt kiinni, jotka ovat aiemmin olleet toimittajien kanssa tekemisissä.

Valkoinen parrakas länsimaalainen joutuu helposti silmätikuksi, mutta eivät han-kiinalaisetkaan saa olla rauhassa ja valittavat poliisin toiminnasta. Cainin mukaan hekään eivät enää halua Xinjiangiin mennä, sillä koneiston valvonta ja häirintä läikkyy helposti yli.

Lukuisia kertoja Kiinassa käyneenä vastaavat tilanteet eivät ole Cainille tuntemattomia. Kiinan viranomaiset ovat tentanneet häntä ennenkin.


– Tavallisesti he ovat hyvin kohteliaita. Kashgarissa poliisi oli uhkaava.

Kiina verrattain ”läpinäkyvä”​

Hurjasta selvittelystä huolimatta Cain ei saanut aivan kaikkia kuulemiaan xinjiangilaisten kauhuja vahvistettua. Haastatteluista hän karsi pois osiot, jotka koki tietynlaiseksi aktivismiksi.

Esimerkiksi kirjasta pois jätetyistä asioista käyvät väitteet elinten ryöstämisestä ja keskitysleirien joukkoraiskauksista.

– On toki mahdollista, että niitäkin tapahtuu, mutta en pystynyt varmistamaan, miten laajaa tai järjestelmällistä kumpikaan on, Cain toteaa.

Journalisteille ja tietokirjailijoille uskottavuus on kaikki kaikessa. Cain sanoo kirjansa käyneen läpi tiukan faktantarkistusseulan ja uskoo täysin sen pitävän vettä, kun tiedot ovat yhdistelmä muun muassa haastatteluja, asiakirjalähteitä ja avoimesti verkosta löytyvää vahvennettua tietoa. Pelkkä lähdeluettelo on yli 30 sivua pitkä.

Etelä-Koreassa asuneena ja useita kertoja Pohjois-Koreassa käyneenä hän on nähnyt, miten journalistien raportointistandardit lentävät hetkessä romukoppaan, kun on kyse maailman sulkeutuneimman maan tapahtumista.

– Sieltä on mahdotonta saada vahvistettua mitään. Mutta kun tutkii vanhoja lehtiarkistoja, voi löytää samoja huhuja jo 90-luvulta, kuten väitteen koirilla teloittamisesta ja muuta.

– Kiina on byrokraattinen ja lopulta melko läpinäkyvä, kun on kyse linjauksista. Aineistoa löytyy runsaasti kiinaksi, Cain kertoo.


Esimerkiksi uiguurien sorrosta on puhuttu varsin selväsanaisesti.

Vieko Xi sotaan?​

Xinjiangin teknodystopia on pystytetty pitkälti nykyisen presidentin Xi Jinpingin aikana. Cain pitää miestä diktaattorina, ja uskoo monen Kiina-asiantuntijan tavoin, että hän saattaa leipoa itsestään elinikäisen presidentin.

– Xi on syvästi historiallinen ajattelija. Hän käyttää erikoisella tavalla uusinta nykyaikaista huipputeknologiaa viedäkseen maansa menneisyyteen.

Kiinan retoriikka on viime aikoina muuttunut jopa uhkaavaksi. Xi on puhunut ”nöyryytyksistä”, joista Kiinan pitää päästä eroon. Näihin lukeutuu esimerkiksi Taiwan.

Cain näkee, että Xin johtaman maan toiminta voi helposti johtaa sotaan.

– Jos he kokevat, että Taiwaniin hyökkääminen käy liian kalliiksi, uskon että kohde on Japanille kuuluvat Senkakun saaret. Veikkaan, että siitä tulee lyhyt merisota.

Xin alaisuudessa Kiinasta on tullut Cainin mielestä sulkeutuneempi ulkomaalaisille.

Xinjiangia hän pitää koelaboratoriona ja uskoo, että sitä valvovaa Taivasverkkoa tullaan ottamaan laajemminkin käyttöön. Sekä Kiinassa että sen rajojen ulkopuolella.

Pelko seuraa​

Ammatillisessa mielessä kirjan teko oli raskas prosessi psyykkisesti. Hänen piti varmistaa, etteivät hänen lähteensä vaarantuisi, sillä Kiina ahdistelee myös ulkomaille paenneita uiguureja, joista osa on ollut ”uudelleenkoulutettavina”.

– He ovat täysin rikkinäisiä, toimintakyvyttömiä ihmisiä. Pelkäävät jatkuvasti, että heitä tarkkaillaan.

Cain haastatteli vuonna 2019 entistä Kiinan vakoojaa nimeltä Yusuf Amet. Tämä paljasti myöhemmin henkilöllisyytensä tv-ohjelmassa, ja marraskuussa 2020 hän joutui salamurhayrityksen kohteeksi Istanbulissa. Kaksi luotia osui kansantasavallan petturin olkapäähän.

Tavallisiakin uiguureja ahdistellaan. He saattavat saada puheluja, joissa soittaja kertoo olevansa vastaanottajan kotikulmilla tai perheen luona ja kehottaa palaamaan Xinjiangiin. Tai vaikka lähettää videon veljen kaltoinkohtelusta keskitysleirillä ja luvata, että tätä kohdellaan paremmin, mikäli henkilö tulee takaisin maahan.

– Heitä suojellakseen toimittajan pitää tuntea, miten autoritaarisen maan hallinto toimii.

– Tässä ammatissa tulee tietää, milloin puskea eteenpäin ja milloin löysätä.

Cain oli esimerkiksi yhteydessä Syyriaan terroristijärjestöihin liittyneisiin uiguureihin, mutta ei lähtenyt tapaamaan näitä paikan päälle, sillä se oli liian vaarallista. Eräs hänen kollegansa, samalle medialle työskennellyt toimittaja James Foley, jäi vuonna 2012 Isisin vangiksi ja joutui ”Jihadi Johnin” mestaamaksi vuonna 2014.

Nykyisin Washingtonissa asuva mies otti kirjan valmistuttua pitkään ”iisisti” ja kävi terapiassa.

Seuraavaksi hän suunnittelee kirjaa kapitalismista. Mutta sitä ennen Cain matkustaa Helsingistä Lappiin.

– Toivottavasti näen revontulet.
🤬
 
Kuulin radiosta lyhyen pätkän ensimmäisen jakson lopusta. Ei vittu mitä paskaa. Ja Keskisarja valittu "asiantuntijaksi" tuohonkin. Miksei vaikka Juha Pohjonen tai Matti Kosonen, joilla olisi oikeaa tietoa tiedustelun historiasta ennen sotia ja niiden aikana. Ja molemmat ovat tutkineet Tahvanaisen tarinoita ja kevyeksi todenneet.
No, Keskisarja ainakin kertoo kysyttäessä Faktaa vai Fiktiota?, mielestäni hän sanoo varmasti enimmäkseen fiktiota.

Minulla ei kyllä riitä oma kompetenssi arvottamaan Teemun tietämystä sotahistoriaakoskevista teoksista eikä tästäkään tästä sarjasta.
 
Viimeksi muokattu:
No, Keskisarja ainakin kertoo kysyttäessä Faktaa vai Fiktiota?, mielestäni hän sanoo varmasti enimmäkseen fiktiota.

Minulla ei kyllä riitä oma kompetenssi arvottamaan Teemun tietämystä sotahistoriaakoskevista teoksista eikä tästäkään tästä sarjasta.
No pointti on siinä, että näköjään Keskisarjasta on tullut päivystävä dosentti. Tiedustelun historiaan löytyy useita oikeitakin asiantuntijoita. Tietysti voidaan haastatella aivokirurgia, kun halutaan tietää jotain nilkasta tai eiköhän mikä tahansa insinööri osaa vastata mihin tahansa tekniikan kysymykseen varmasti ja kattavasti.
 
Back
Top