tulikomento
Supreme Leader
Ilmailumiehet huom. ! @Ikarus @Leaderdog Tätä on odotettu. Laukkasen Jyrkin Hornet-kirja ilmestyy syksyllä. Aviation Shop mainostaa.
Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
tulikomento
Supreme Leader
Kappas, Koalalta ilmestyy lokakuussa Hans von Luckin muistelmat.
www.koalakustannus.fi
Aikakauteni vanki – Panssarikomentajan muistelmat 1939-1950 (Hans von Luck) - Koala-kustannus
Hans von Luck oli paitsi ammattisotilas myös tarkkasilmäinen havainnoitsija sekä taitava kirjoittaja. Sukunsa perinteitä noudattaen hän lähti sotilasuralle ja liittyi panssarijoukkoihin varhaisessa vaiheessa. Hän palveli epäsovinnaisen, mutta vaativan Erwin Rommelin alaisuudessa. Von Luck...
www.koalakustannus.fi
Toivoisin Koalalta, että se valikoisi käännettävät etenkin saksasta paremmin. Von Luckin kirja on käsittääkseni kyllä hyvä, mutta helposti saatavilla englanniksi. Ja se vielä edustaa sitä poteronäkökulmaa, josta on jo aika hyvin kirjallisuutta. Sen sijaan esimerkiksi Lothar Rendulicin muistelmia ei ole englanniksi ollenkaan.
tulikomento
Supreme Leader
Von Luckin lontoon kielinen versio tuli ostettua pokkariversiona vuosia sitten. Ihan jees että klassikoita myös suomennetaan.
tulikomento
Supreme Leader
Tilapäisessä mielenhäiriössä menin ostamaan tämän PV:n juhlakirjan divarista, vaikka kirja löytyy PDF:nä.
Lisäksi mukaan lähti parilla eurolla tämä Esa Anttala (Urpo Lempiäinen). Jännä miettiä tekevätkö Ukrainan SOF-äijät parhaillaan samoja hommia ryssän selustassa.
Lisäksi mukaan lähti parilla eurolla tämä Esa Anttala (Urpo Lempiäinen). Jännä miettiä tekevätkö Ukrainan SOF-äijät parhaillaan samoja hommia ryssän selustassa.
tulikomento
Supreme Leader
Patrick Berghällin tuotannosta tilasin tänään divarista tämän kaukopartiomies Karl-Johan Norrgårdista (1922-2015) kertovan opuksen. Norrgård palveli Osasto Kuismasessa ja osallistui mm. Petrovski Jamin tuhoamiseen sekä kesän 1944 Matti-partioihin Aunuksen kannaksella.
The Soviet war machine: An encyclopedia of Russian military equipment and strategy. Kirja on tehty 1976. Löytyi aikoinaan antikvariaatista (halvalla). Oli näköjään arvo noussut (amazon.com pyysi nyt yli 300$). Ihan valaisevaa tarinaa naapurin menosta. Ei pidä lukea otsa rypyssä. 1970-luvulla Neuvostoliitto oli "supervalta" ja ydinaseitakin oli enemmän kuin vessapaperia valmistavia tehtaita.
Liitteet
Moskva ex-Slava, käyttöön otettu 1982 sai siipeensä... Oli vähän vanhempi paatti kuin ensin olin ajatellut.
tulikomento
Supreme Leader
Tämmöinen Ospreyn uutukainen tuli ostettua. Panssariguru Steve Zaloga tutkiskelee kylmän sodan alkuvaiheen panssareita.
tulikomento
Supreme Leader
Tuore divarilöytö. Supon 50-vuotishistoriikki vuodelta 1999. Monia eri kirjoittajia kuten mm. Kimmo Rentola. Kertoo mitenkä Supo perustettiin Punaisen Valpon raunioille. Viraston pääpaino oli kotikommunistien toiminnan seurannassa sekä neuvostotiedustelun valvonnassa. Supo oli lopulta ihan varteenotettava tekijä, sillä aika moni KGB:n ja GRU:n tiedustelu-upseeri potkittiin pois maasta. Tosin karkotuksista ei pidetty ääntä medioissa. Kirjan lopussa on vielä artikkeli Pekka Siitoimen natsilarppauksista ja siitä mitenkä Supo seurasi tuota kylähullua.
tulikomento
Supreme Leader
Olen suunnilleen puolivälissä kahlaamassa tätä. Seppo Tiitisen kaudella KGB pyrki viralliseen yhteistyöhön Supon kanssa. Nämä lähentelyt torjuttiin, mutta KGB:n Helsingin residenttiin pidettiin läheistä yhteyttä. Tiitisen aikana suhtautuminen neuvostoloikkareihin alkoi muuttua ja aika moni loikkari jäikin palauttamatta takaisin Neuvostoliittoon. Myös suhteet länteen alkoivat tiivistyä. Konkreettista yhteistyötä ja yhteisiä vastavakoiluoperaatioita oli aiemmin suoritettu muiden pohjoismaiden turvallisuuspoliisien kanssa. Nyt tietojenvaihtoa alettiin harrastaa CIA:n, FBI:n, MI6:n, ranskalaisten sekä myös länsisaksalaisten kanssa. Tärkeitä kumppaneita ja ystäviä löytyi myös Hollannista ja Belgiasta.
Kirjassa käsitellään myös korruptoitunutta idänkauppaa, jota Supo joutui suitsimaan. Neuvostoliittolaiset kun vaativat korruptiolahjoja suomalaisilta firmoilta turhankin hanakasti. Tämän kirjan perusteella Suojelupoliisi oli ennen kaikkea virallista ulkopoliittista linjaa noudattanut presidentin poliisi. Mutta viholliskuva oli aivan selkeä, vihollinen oli Neuvostoliitto vaikka sitä ei saanut ääneen sanoa.
Kirjassa käsitellään myös korruptoitunutta idänkauppaa, jota Supo joutui suitsimaan. Neuvostoliittolaiset kun vaativat korruptiolahjoja suomalaisilta firmoilta turhankin hanakasti. Tämän kirjan perusteella Suojelupoliisi oli ennen kaikkea virallista ulkopoliittista linjaa noudattanut presidentin poliisi. Mutta viholliskuva oli aivan selkeä, vihollinen oli Neuvostoliitto vaikka sitä ei saanut ääneen sanoa.
Viimeksi muokattu:
tulikomento
Supreme Leader
Hyvä että noista ajoista on päästy. Ei tarvitse Antti Pelttarin enää tavata Tehtaankadun väkeä.
VÄÄPELI LEMMINKÄISEN PÄIVÄKIRJA. Suomen kaartin retkestä Konstantinopolin muurien edustalle vuosina 1877-1878. G. W. Edlund, Helsinki, kustantaja. Helsingin Sentraalikirjapaino, 1899. Gutenberg-projektissa luettavissa ja ladattavissa ilmaiseksi.
Alunperin Vääpeli Lemminkäisen päiväkirja on ilmestynyt anonyymisti, mutta nopean googlauksen perusteella kirjoittaja on ollut Janne Jernvall.
Venäjän keisarikunta kävi Turkin kanssa lukuisia sotia ennen 1800-lukua ja sen aikana. Vääpeli Lemminkäisen päiväkirja käsittelee vuosina 1877-78 käytyä sotaa, johon myös Suomen kaarti osallistui. Nimellisesti sota syttyi Turkin kukistettua verisesti Bulgarian alueella syttyneen kapinan ja päättyi Venäjän sotilaalliseen voittoon, jonka yhtenä seurauksena oli Bulgarian itsenäistyminen. Ja totta kai taustalla oli paljon muutakin ja ulkovallat (etenkin Iso-Britannia) vaikutti tapahtumiin, mutta jääköön tämä iso kuva johonkin toiseen kertaan.
Vääpeli Lemminkäinen kuvaa korostetun sammakkoperspektiivistä Suomen kaartin sotaretkeä, joka alkaa Helsingistä 6.9.1877, jatkui Romaniaan, jossa 3.10. ylitettiin Tonava ja saavuttiin Bulgariaan, jossa reilu 700-miehinen osasto liitettiin kenraalimajuri Ellisin prikaatiin, osaksi kenraali Gurkon armeijaa. Jo 24.10. käytiin (Suomessa) kuuluisa Gornyi Dubnjakin taistelu, johon kaarti menestyksellisesti osallistui. Tämän jälkeen kaarti osallistui Balkan-vuorten ylitykseen ja sitä seuranneeseen Filippopolin taisteluun, joka oli sodan kannalta merkittävämpi taistelu, mutta koska kaarti pääsi siinä aika vähällä, se on jäänyt kaartin historiassa vähemmälle huomiolle. Seurasi marssi Adrianopoliin, jonka jälkeen sota päättyi aselepoon, mutta eteneminen jatkui Konstantinopolin edustalle, jossa kaarti odotti kuljetusta kotimaahan (tai Konstantinopolin ja Jerusalemin valtausta) ja kärsi sotaretken pahimmat tappiot lavantaudin seurauksena. Paluu Suomeen tapahtui meriteitse Odessaan ja sieltä Helsinkiin 9.5.1878. Ansioistaan sotaretkellä joukko-osasto korotettiin ns. vanhaan kaartiin, eli se sai tunnustuksen pitkällisestä ja ansiokkaasta palvelushistoriastaan. Huomattavaa on, että kruununperijä Aleksanteri ei kruunauksen jälkeen luopunut osaston päällikkyydestä, vaan se jäi hänen "komentoonsa" myös hänen ollessaan tsaarina. Tätä pidettiin huomattavana suosionosoituksena tuohon aikaan.
Lemminkäinen (Jernvall) korostaa heti teoksen alussa, että kuvaa tapahtumia ainoastaan yhden henkilön tai korkeintaan yhden komppanian näkökulmasta. Hän on lisännyt joukkoon muutamia muiden kirjoittajien tekstien lainauksia, esim. päiväkäskyjä yms. sekä lehtiartikkeleita, mutta pääsääntöisesti välttää jälkiviisautta tai näkökulman tuomista ylemmäs. Ratkaisu on mielestäni hyvä ja toimiva. Nyt fokus on yksittäisten sotilaiden kokemuksissa, eikä sitä pääse pilaamaan jälkiviisaus tai yritys esittää kirjoittajaa tai muita hahmoja viisaampina tai tärkeämpinä kuin he ovat.
Nykylukijalle huomionarvoisaa on lakonisen toteava suhtautuminen sodan kauheuksiin. Kirjoittajaa ja hänen tovereitaan ei juuri hetkauta toverien kaatuminen tai haavoittuminen. Ikävää se toki on, mutta siihen suhtaudutaan ammattiin kuuluvana varjopuolena, eikä sitä juuri kauhistella. Tässä kirjoittaja ei mielestäni yritä esittää todellista kovempaa. Sotilaat olivat värvättyjä, eli vapaaehtoisia ammattisotilaita. Olipa kaartiin vieläpä karsintakin, eli kaikkia halukkaita ei hyväksytty. Lisäksi tuohon aikaan sotia ja meteleitä oli "jatkuvasti", eli sotilaaksi värväytyvälle sotaan joutuminen oli luonnollista. Venäjä kävi Wikipediasta äkkiä laskettuna kahdeksan sotaa 1800-luvulla sekä jatkuvaa sotaa Kaukasuksella. Tätä kuvaa hyvin se, että Suomen kaartin tuli lähettää aina yksi upseeri Kaukasukselle. Oikeastaan ainoa kerta, kun kertoja osoittaa negatiivisia tunteita liittyy etenemiseen Adrianopoliin, jolloin suomalaiset saivat nähdä Harmanlin verilöylyn jälkiä. Tuolloin venäläiset joukot tappoivat vetäytyviä turkkilaispakolaisia. Lisäksi talven keskellä pakenevat pakolaislaumat kokivat kertojan mukaan merkittäviä menetyksiä pakkasessa ja bulgarialaisten siviilien käsissä. Kuolleita siviilejä kuvatessaan kertoja selittää, että lähtökohtaisesti hän ja hänen toverinsa ymmärtävät näkevänsä kauheita asioita, mutta olevansa jo aiempien kokemusten vuoksi turtuneita raakuuksiin. Kuitenkin perhekunnittain kuolleet siviilit, etenkin lapset ja vanhukset, ovat selvästi tehneet vaikutuksen. Kuitenkin sitten loppuvaiheessa kuvattu lavantautiepidemia ei juuri herätä kommentteja. Tautikuolleisuus oli vielä tuolloin sen verran suurta, että ilmeisesti sitä ei pidetty päivittelemisen arvoisena. Tai sitten sitä ei tarvinnut erikseen mainita, koska se ei tapahtunut "sankarikentillä".
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen teos, jota suosittelen lämpimästi. Ilmainenkin se on.
Alunperin Vääpeli Lemminkäisen päiväkirja on ilmestynyt anonyymisti, mutta nopean googlauksen perusteella kirjoittaja on ollut Janne Jernvall.
Venäjän keisarikunta kävi Turkin kanssa lukuisia sotia ennen 1800-lukua ja sen aikana. Vääpeli Lemminkäisen päiväkirja käsittelee vuosina 1877-78 käytyä sotaa, johon myös Suomen kaarti osallistui. Nimellisesti sota syttyi Turkin kukistettua verisesti Bulgarian alueella syttyneen kapinan ja päättyi Venäjän sotilaalliseen voittoon, jonka yhtenä seurauksena oli Bulgarian itsenäistyminen. Ja totta kai taustalla oli paljon muutakin ja ulkovallat (etenkin Iso-Britannia) vaikutti tapahtumiin, mutta jääköön tämä iso kuva johonkin toiseen kertaan.
Vääpeli Lemminkäinen kuvaa korostetun sammakkoperspektiivistä Suomen kaartin sotaretkeä, joka alkaa Helsingistä 6.9.1877, jatkui Romaniaan, jossa 3.10. ylitettiin Tonava ja saavuttiin Bulgariaan, jossa reilu 700-miehinen osasto liitettiin kenraalimajuri Ellisin prikaatiin, osaksi kenraali Gurkon armeijaa. Jo 24.10. käytiin (Suomessa) kuuluisa Gornyi Dubnjakin taistelu, johon kaarti menestyksellisesti osallistui. Tämän jälkeen kaarti osallistui Balkan-vuorten ylitykseen ja sitä seuranneeseen Filippopolin taisteluun, joka oli sodan kannalta merkittävämpi taistelu, mutta koska kaarti pääsi siinä aika vähällä, se on jäänyt kaartin historiassa vähemmälle huomiolle. Seurasi marssi Adrianopoliin, jonka jälkeen sota päättyi aselepoon, mutta eteneminen jatkui Konstantinopolin edustalle, jossa kaarti odotti kuljetusta kotimaahan (tai Konstantinopolin ja Jerusalemin valtausta) ja kärsi sotaretken pahimmat tappiot lavantaudin seurauksena. Paluu Suomeen tapahtui meriteitse Odessaan ja sieltä Helsinkiin 9.5.1878. Ansioistaan sotaretkellä joukko-osasto korotettiin ns. vanhaan kaartiin, eli se sai tunnustuksen pitkällisestä ja ansiokkaasta palvelushistoriastaan. Huomattavaa on, että kruununperijä Aleksanteri ei kruunauksen jälkeen luopunut osaston päällikkyydestä, vaan se jäi hänen "komentoonsa" myös hänen ollessaan tsaarina. Tätä pidettiin huomattavana suosionosoituksena tuohon aikaan.
Lemminkäinen (Jernvall) korostaa heti teoksen alussa, että kuvaa tapahtumia ainoastaan yhden henkilön tai korkeintaan yhden komppanian näkökulmasta. Hän on lisännyt joukkoon muutamia muiden kirjoittajien tekstien lainauksia, esim. päiväkäskyjä yms. sekä lehtiartikkeleita, mutta pääsääntöisesti välttää jälkiviisautta tai näkökulman tuomista ylemmäs. Ratkaisu on mielestäni hyvä ja toimiva. Nyt fokus on yksittäisten sotilaiden kokemuksissa, eikä sitä pääse pilaamaan jälkiviisaus tai yritys esittää kirjoittajaa tai muita hahmoja viisaampina tai tärkeämpinä kuin he ovat.
Nykylukijalle huomionarvoisaa on lakonisen toteava suhtautuminen sodan kauheuksiin. Kirjoittajaa ja hänen tovereitaan ei juuri hetkauta toverien kaatuminen tai haavoittuminen. Ikävää se toki on, mutta siihen suhtaudutaan ammattiin kuuluvana varjopuolena, eikä sitä juuri kauhistella. Tässä kirjoittaja ei mielestäni yritä esittää todellista kovempaa. Sotilaat olivat värvättyjä, eli vapaaehtoisia ammattisotilaita. Olipa kaartiin vieläpä karsintakin, eli kaikkia halukkaita ei hyväksytty. Lisäksi tuohon aikaan sotia ja meteleitä oli "jatkuvasti", eli sotilaaksi värväytyvälle sotaan joutuminen oli luonnollista. Venäjä kävi Wikipediasta äkkiä laskettuna kahdeksan sotaa 1800-luvulla sekä jatkuvaa sotaa Kaukasuksella. Tätä kuvaa hyvin se, että Suomen kaartin tuli lähettää aina yksi upseeri Kaukasukselle. Oikeastaan ainoa kerta, kun kertoja osoittaa negatiivisia tunteita liittyy etenemiseen Adrianopoliin, jolloin suomalaiset saivat nähdä Harmanlin verilöylyn jälkiä. Tuolloin venäläiset joukot tappoivat vetäytyviä turkkilaispakolaisia. Lisäksi talven keskellä pakenevat pakolaislaumat kokivat kertojan mukaan merkittäviä menetyksiä pakkasessa ja bulgarialaisten siviilien käsissä. Kuolleita siviilejä kuvatessaan kertoja selittää, että lähtökohtaisesti hän ja hänen toverinsa ymmärtävät näkevänsä kauheita asioita, mutta olevansa jo aiempien kokemusten vuoksi turtuneita raakuuksiin. Kuitenkin perhekunnittain kuolleet siviilit, etenkin lapset ja vanhukset, ovat selvästi tehneet vaikutuksen. Kuitenkin sitten loppuvaiheessa kuvattu lavantautiepidemia ei juuri herätä kommentteja. Tautikuolleisuus oli vielä tuolloin sen verran suurta, että ilmeisesti sitä ei pidetty päivittelemisen arvoisena. Tai sitten sitä ei tarvinnut erikseen mainita, koska se ei tapahtunut "sankarikentillä".
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen teos, jota suosittelen lämpimästi. Ilmainenkin se on.