Kirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Minuteman kirjoitti:
venajan-vieressa.jpg
Klikkaa laajentaaksesi...

Jukka Tarkka kävi puhumassa Kalle Haatasen radio-ohjelmassa YLE Radio 1:dessä tuon kirjan tiimoilta joulukuussa 2015. Oli hykerryttävää kuulla, kuinka Mauno Koivisto ja Esko Aho yhteistuumin jallittivat Paavo Väyrystä 90-luvun alussa. Ohjelman kuvaus kuuluu:

"Takaako liittoutumattomuus parhaiten Suomen turvallisuuden? Valt.tri Jukka Tarkka ei tähän usko. Hänen mielestään uusi Venäjä on yhä vaarallisempi ja Suomi on turhaan tuudittautunut lähes YYA-sopimusta vastaavaan liittoutumattomuuteen. Oikeaan suuntaan on usein menty, mutta aina turhan myöhään ja epämääräisellä tavalla."

http://areena.yle.fi/1-3110843
 
Lueskelin juuri loppuun Seppo Uolamon kirjoittaman lentomestari Pauli Lehtosen elämäkerran.

kirja.webp

Lehtonen lensi jatkosodan alkuvaiheessa Lentolaivue 28:n MS.406 -kalustolla saavuttaen kesällä 1941 yhden ilmavoiton (I-16). Maataistelulennolla Sortavalan valtausoperaation yhteydessä Lehtonen ammuttiin alas it:n ja jalkaväkiaseiden tulituksessa. Edessä oli kävelyretki linjojen yli omalle puolelle.

Hyökkäysvaiheen päätyttyä ja asemasodan alkaessa ilmavoimissa suoritettiin uudelleenorganisoimista. Tämän yhteydessä kokemusta saaneita hävittäjäohjaajia (jotka eivät kuitenkaan olleet huippuässiä), haluttiin siirtää täydentämään pommituslaivueiden miesvajausta. Tähän porukkaan päätyi myös Lehtonen. Opeteltuaan lentämään kaksimoottorisia, tämä siirrettiin Pommituslentolaivue 48:n ja kalustoksi muuttuivat Moranen sijaan venäläiset sotasaalispommarit.

Lehtonen lensi sotalentoja myös Pe-2 -tiedustelukoneilla ja yhdellä sotalennolla kesällä 44 hänet ammuttiin alas Talissa. Lehtonen jäi ainoana miehistön jäsenenä henkiin. Sodan jälkeen lentomestari sai kanta-aliupseerin vakanssin ilmavoimista. Eläkkeelle Lehtonen jäi 60-luvun alussa.


Kirja on aika perinteinen elämäkerta. Ihan luettavaa tasoa, joskaan ei mitenkään erityisen loisteliasta tasoa. Lähdeaineistona Uolamo on käyttänyt kohdehenkilönsä lentopäiväkirjoja. Sääli, että mm. LeLv 28:n sotapäiväkirjat kuulemma tuhoutuivat sodan jälkeen tulipalossa. Näistä olisi voinut löytyä lisää matskua.
 
Erkki kirjoitti:
Tuo löytyy myös omasta hyllystänikin, mutta itse en kuitenkaan Pietolaa diggaile, mies kun oli sen verran kovan linjan vasemmistolainen. Oli muistaakseni kommunistien (Deva) listoilla ehdokkaanakin.
Klikkaa laajentaaksesi...

En diggaa minäkään. Jostain syystä Pietola lisäksi vihaa tai hänellä on syviä antipatioita rajan sissejä kohtaan kirjoissaan. Rajan sissit eivät tahdo onnistua oikein missään, mutta tilanteen sitten ratkaisee jokin muu joukko-osasto.:facepalm:.
 
Erkki kirjoitti:
Tuo löytyy myös omasta hyllystänikin, mutta itse en kuitenkaan Pietolaa diggaile, mies kun oli sen verran kovan linjan vasemmistolainen. Oli muistaakseni kommunistien (Deva) listoilla ehdokkaanakin.
Klikkaa laajentaaksesi...

Toisen käden tietoa: Pietola oli kuulemma piinallisen tarkka veteraanien "kuulustelija". Eli tenttasi vapaaehtoisia aineistoa hakiessaan hikeen saakka. Perehtyi kuulemma hyvin tarkkaan moniin yksityiskohtiin ja halusi tuoda näyttävästi framille sontakourien näkemyksen sodasta. Nostaa muutamissa teoksissaan piinallisen jäätävästi esille seikkoja, joista on haluttu vaieta ns. sotahistoriassa kuin joukkohauta. Jossain kirjassa on kertomus siitä tapauksesta, kun suomalaisia jäi järven jäälle noin 50 sotilasta älyttömän rynnäkön seurauksena. Eräs rajaveteraani, joka oli paikalla tuolloin kertoi, että Pietolan versio oli siistitty, koska oikeaa versiota kukaan tai harvat ainakin olisivat edes uskoneet. Tämä sama henkilö kertoi myös kohtauksista vienalaispataljoonien kanssa, joiden piti olla siis suomalaisjoukkoja.

Muistaakseni Pietola avasi myös Ilmari Honkasen luonteenlaatua ja lähteenä hänellä oli tietääkseni noin kymmenen haastattelua.

En väitä mitään, ei riitä kompetenssi. Ja romssut on aina romssuja, eivätkä de factoa, jota tieten foorumin lukeneisto janoaa. :rolleyes:
 
baikal kirjoitti:
Nostaa muutamissa teoksissaan piinallisen jäätävästi esille seikkoja, joista on haluttu vaieta ns. sotahistoriassa kuin joukkohauta. Jossain kirjassa on kertomus siitä tapauksesta, kun suomalaisia jäi järven jäälle noin 50 sotilasta älyttömän rynnäkön seurauksena.
Klikkaa laajentaaksesi...
Tuosta tapauksesta muistan syntyneen pientä polemiikkiä, Pietola kun väitti olevansa ensimmäinen, joka tuo julki tuon salatun asian. No sitten kyllä kävi ilmi, ettei se mikään salaisuus ollutkaan, vaan asiasta oli tekstejä julkaistu jo ajat sitten, olivat vaan jääneet silloin vähemmälle huomiolle. Niinkuin se usein tuppaa olemaan noiden kaikenlaisten salattujen ja vaiettujen totuuksien kanssa.
 
Erkki kirjoitti:
Tuosta tapauksesta muistan syntyneen pientä polemiikkiä, Pietola kun väitti olevansa ensimmäinen, joka tuo julki tuon salatun asian. No sitten kyllä kävi ilmi, ettei se mikään salaisuus ollutkaan, vaan asiasta oli tekstejä julkaistu jo ajat sitten, olivat vaan jääneet silloin vähemmälle huomiolle. Niinkuin se usein tuppaa olemaan noiden kaikenlaisten salattujen ja vaiettujen totuuksien kanssa.
Klikkaa laajentaaksesi...

Joo, en minä nyt tarkoita mitään jälkivaskistista salaliittoa asioiden peittämiseksi, en lainkaan. :rolleyes: Joskus romssun kirjoittaja joutuu suorastaan vähättelemään tapahtumia, jotta kirjoituksesta tulee edes jotenkin uskottavaa.
 
Pistämpä tämän tänne vaikka kyseessä ei ole kirja vaan elokuvan mittainen dokumentti:

sodan_oppitunnit.jpg


Sodan oppitunnit (The Fog of War: Eleven Lessons from the Life of Robert S. McNamara) on vuonna 2003 ensi-iltansa saanut Errol Morrisin ohjaama dokumenttielokuva,[1] Yhdysvaltain 1960-luvun Kennedyn ja Johnsonin hallitusten puolustusministeristä Robert McNamarasta. Elokuvalle sai parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnon vuonna 2004.

Dokumentin selkärankana on kuvaushetkellä 85-vuotiaan Robert McNamaran haastattelut joissa mies kertoo hyvin rehellisen oloisesti tekemisitään USA:n puolustushallinnon päättäjänä. McNamara ei peittele omia eikä muitakaan virheitä joita sodanjohto teki niin toisessa maailmansodassa kuin Koreassa ja Vietnamissakin. Ei kyllä pyytele anteeksikaan vaan kuvaa tapahtumia viileän toteavasti ja analyyttiseti; Eipä 85-vuotiaalla ole enää mitään tarvetta miellyttää ketään.

Tarinan "päähenkilö" on kuitenkin otsikossa mainittu fog of war, puutteellisten tietojen, väärien olettamusten, pelkojen, kuvitelmien, ennakkoluulojen ja psykologisten paineitten muodostama näköalaa rajoittava ja vääristävä häly joka vaikuttaa voimakkaasti - usein ratkaisevastikin - kaiken tuon keskellä tehtäviin päätöksiin.

Tämä dokumentti tuli mieleen lueskellessani erästä kolumnia jossa kirjoittaja kertoi tuntemuksistaan luettuaan kirjan joka käsitteli USA:n erikoisjoukkojen iskua Pakistaniin, tavoitteena Osama bin Ladenin eliminointi. Kolumnin päätelmä oli (suomalaisille oletusarvoinen) että onpas jenkit tyhmiä ja osaamattomia ääliöitä.

Fakta kumminkin on että kaikki sotilasoperaatiot sisältävät tietyn määrän säheltämistä ja tumpulointia ja mitä pidemmästä / monimutkaisemmasta operaatiosta on kysymys, sitä todennäköisemmästi ennalta arvaamattomat tapahtumat rikkovat alkuperäisen operaatiosuunnitelman kaaokseksi jonka lopputuleman ratkaisee paikanpäällä tehtävät päätökset ja improvisaatio, usein rivimiesten koulutus, taidot ja aloitteellisuus.

Jenkkien tuoreempien sotilasmuistelmien vakiopiirre on johtoportaan tekemien virheiden - todellisten ja kuviteltujen - armoton repostelu, piirre joka taas monen, hmm, tarkemman kontrollin maan olosuhteissa kirjoitetuissa teoksissa loistaa poissaolollaan tai on piilotettu rivien väliin. Itselleni on tästä semmoinen kutina että monelle suomalaisellekin nojatuolistrategille on tästä syntynyt hieman vääristynyt käsitys eri ilmansuuntien sotilasorganisaatioiden toiminnasta ja kyvykkyydestä. Puhumattakaan myyttisestä mielikuvasta suomalaisista jotenkin ylivertaisena soturikansana.

Mutta joo, McNamara piirtää tavallaan hyvin siloittelemattoman ja armottoman kuvan siitä miten suurvaltaa johdetaan ja sodan ja rauhan kysymyksiä ratkotaan. Päätöksiä eivät teen puolijumalat, strategiset nerot tai millään tavalla ylivertaiset yksilöt vaan keskinkertaiset hallintovirkamiehet, inhimillisine vikoineen ja puutteineen.

Uskallanpa lyödä pullakahvit vetoa että samanlaiset sodan sumun harhauttamat virkamiehet tekevät päätöksiä tänäänkin kaikissa valtakeskuksissa. Jotkut lisäävät hämyyn vielä ihan itse lisäkerroksia henkilöpalvonnalla, sisäisellä propakandalla ja harhakuvitelmilla omista mahdollisuuksistaan, resursseistaan ja messiaanisesta kohtalostaan.

Suosittelen tuelta tämän elokuvan hankkimista ja katsomista, löytyy myös netistä videotoistopalveluista. Dokkari kiinnostaa aivan varmasti tämän sivuston vakiolukijoita.

http://www.film-o-holic.com/arvostelut/sodan-oppitunnit/
 
Minuteman kirjoitti:
Pistämpä tämän tänne vaikka kyseessä ei ole kirja vaan elokuvan mittainen dokumentti:

sodan_oppitunnit.jpg


Sodan oppitunnit (The Fog of War: Eleven Lessons from the Life of Robert S. McNamara) on vuonna 2003 ensi-iltansa saanut Errol Morrisin ohjaama dokumenttielokuva,[1] Yhdysvaltain 1960-luvun Kennedyn ja Johnsonin hallitusten puolustusministeristä Robert McNamarasta. Elokuvalle sai parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnon vuonna 2004.

Dokumentin selkärankana on kuvaushetkellä 85-vuotiaan Robert McNamaran haastattelut joissa mies kertoo hyvin rehellisen oloisesti tekemisitään USA:n puolustushallinnon päättäjänä. McNamara ei peittele omia eikä muitakaan virheitä joita sodanjohto teki niin toisessa maailmansodassa kuin Koreassa ja Vietnamissakin. Ei kyllä pyytele anteeksikaan vaan kuvaa tapahtumia viileän toteavasti ja analyyttiseti; Eipä 85-vuotiaalla ole enää mitään tarvetta miellyttää ketään.

Tarinan "päähenkilö" on kuitenkin otsikossa mainittu fog of war, puutteellisten tietojen, väärien olettamusten, pelkojen, kuvitelmien, ennakkoluulojen ja psykologisten paineitten muodostama näköalaa rajoittava ja vääristävä häly joka vaikuttaa voimakkaasti - usein ratkaisevastikin - kaiken tuon keskellä tehtäviin päätöksiin.

Tämä dokumentti tuli mieleen lueskellessani erästä kolumnia jossa kirjoittaja kertoi tuntemuksistaan luettuaan kirjan joka käsitteli USA:n erikoisjoukkojen iskua Pakistaniin, tavoitteena Osama bin Ladenin eliminointi. Kolumnin päätelmä oli (suomalaisille oletusarvoinen) että onpas jenkit tyhmiä ja osaamattomia ääliöitä.

Fakta kumminkin on että kaikki sotilasoperaatiot sisältävät tietyn määrän säheltämistä ja tumpulointia ja mitä pidemmästä / monimutkaisemmasta operaatiosta on kysymys, sitä todennäköisemmästi ennalta arvaamattomat tapahtumat rikkovat alkuperäisen operaatiosuunnitelman kaaokseksi jonka lopputuleman ratkaisee paikanpäällä tehtävät päätökset ja improvisaatio, usein rivimiesten koulutus, taidot ja aloitteellisuus.

Jenkkien tuoreempien sotilasmuistelmien vakiopiirre on johtoportaan tekemien virheiden - todellisten ja kuviteltujen - armoton repostelu, piirre joka taas monen, hmm, tarkemman kontrollin maan olosuhteissa kirjoitetuissa teoksissa loistaa poissaolollaan tai on piilotettu rivien väliin. Itselleni on tästä semmoinen kutina että monelle suomalaisellekin nojatuolistrategille on tästä syntynyt hieman vääristynyt käsitys eri ilmansuuntien sotilasorganisaatioiden toiminnasta ja kyvykkyydestä. Puhumattakaan myyttisestä mielikuvasta suomalaisista jotenkin ylivertaisena soturikansana.

Mutta joo, McNamara piirtää tavallaan hyvin siloittelemattoman ja armottoman kuvan siitä miten suurvaltaa johdetaan ja sodan ja rauhan kysymyksiä ratkotaan. Päätöksiä eivät teen puolijumalat, strategiset nerot tai millään tavalla ylivertaiset yksilöt vaan keskinkertaiset hallintovirkamiehet, inhimillisine vikoineen ja puutteineen.

Uskallanpa lyödä pullakahvit vetoa että samanlaiset sodan sumun harhauttamat virkamiehet tekevät päätöksiä tänäänkin kaikissa valtakeskuksissa. Jotkut lisäävät hämyyn vielä ihan itse lisäkerroksia henkilöpalvonnalla, sisäisellä propakandalla ja harhakuvitelmilla omista mahdollisuuksistaan, resursseistaan ja messiaanisesta kohtalostaan.

Suosittelen tuelta tämän elokuvan hankkimista ja katsomista, löytyy myös netistä videotoistopalveluista. Dokkari kiinnostaa aivan varmasti tämän sivuston vakiolukijoita.

http://www.film-o-holic.com/arvostelut/sodan-oppitunnit/
Klikkaa laajentaaksesi...

Katselin kyseisen dokkarin jo tuoreeltaan heti sen ilmestymisen jälkeen. Päällimmäinen mielikuva on, että joissain asioissa McNamara kertoilee tekemisistään USA:n puolustusministerinä sangen rehellisesti (esim. Kuuban ohjuskriisi), mutta joistain muista vähemmän miellyttävistä aiheista tämä joko vaikeni tai pyrki vähättelemään omia tekosiaan. Aivan erityisesti tämä näkyi Vietnamin sotaa käsitelleissä haastattelupätkissä.

McNamara jos kuka oli vastuussa siitä, että USA juuttui vuosikausiksi pitkään ja tuloksettomaan sotaan Kaakkois-Aasiassa. Poliitikkojen vatulointi ja jatkuva sekaantuminen sotatoimien suunnitteluun ja johtamiseen oli kunnon tunarointia. Tästä aiheesta on kirjoittanut todella kriittiseen sävyyn US Armyn kenraali H.R. McMaster kirjassaan "Dereliction of Duty." Kertoo juuri siitä, kuinka poliitikot asettivat sotilasjohdon mahdottoman tehtävän eteen. Ammattisotilaiden ei yksinkertaisesti sallittu käyttää kaikkia voimavaroja sodan voittamiseen.

kirja.webp
 
Juha Jormanaisen Selviydy luonnossa kirja sai minut etsiytymään tälle foorumille. Kirjassa mainitaan pariin otteeseen MPK ry:n järjestämä Sere/selviytymiskurssi. No sai ainakin meikäläisessä jonkin näköisen reserviläishengen heräämään. En ole vaan netistä löytänyttietoa ko. kurssista.

Joulupukki toi myös Ilkka Remeksen Jäätyvä Helvetti kirjan. Kirjassa on mielenkiintoinen asetelma venäjän käyttäessä hybridisotaa suomea vastaan lamaannuttamalla sähköjakeluverkon.
 
VK kirjoitti:
Juha Jormanaisen Selviydy luonnossa kirja sai minut etsiytymään tälle foorumille. Kirjassa mainitaan pariin otteeseen MPK ry:n järjestämä Sere/selviytymiskurssi. No sai ainakin meikäläisessä jonkin näköisen reserviläishengen heräämään. En ole vaan netistä löytänyttietoa ko. kurssista.

Joulupukki toi myös Ilkka Remeksen Jäätyvä Helvetti kirjan. Kirjassa on mielenkiintoinen asetelma venäjän käyttäessä hybridisotaa suomea vastaan lamaannuttamalla sähköjakeluverkon.
Klikkaa laajentaaksesi...

Mukavaa, että Jormanainen vielä käyttelee kynää. Teki tuon kirjan Veikka Gustafssonin kanssa.

Ainakin Pohjanmaan KOTU on pitänyt SERE-kurssin.
 
  • Tykkää
Reactions: VK
Ratakatu 12 - Suojelupoliisin historia 1949 -2009.

Mitäänhän tuossa ei tietenkään ollut täysin uutta, kaikki esitellyt tapaukset ovat tietysti olleet julkisen repostelun kohteena aikanaan. Yhteen pakettiin koonti on silti hyväksi.
Kun vielä tarkkaa, keitä ei mainita lainkaan, selviää muutamia muitakin asioita.
 
Tuo Remeksen: Jäätyvä Helvetti on hieno kuvaus siitä miten siviilien elämä muuttuu kun sähköverkko kaadetaan ja lisätään siihen vielä kaikkea muuta "pientä".
Joutu vanhakin lukeen kaikki 412 sivua yhteen putkeen kun ei malttanut laskea kirjaa käsistään...
Suosittelen
 
  • Tykkää
Reactions: VK
Bill Browder on uskoakseni monille tuttu nimenä ja henkilönäkin jollain tasolla, ennen kuin aloitin lukea Browderin teosta Red Notice tietoni olivat kaikesta huolimatta luokkaa "wikipedia" mitä tulee henkilöön Bill Browder sekä Hermitage Capital, enkä voi sanoa tienneeni kovinkaan paljoa Sergei Magnitskista - tai no jonkun mielestä tiesin jo varmasti paljonkin kun tiesin kuka hän oli, mitä tekemistä hänellä oli Bill Browderin kanssa, millaisen kohtalon hän koki Putinin hallinnon käsissä ja mitä siitä lopulta seurasi - Magnitski laki että Magnitski lista, mutta silti koin tietäväni todella vähän Browderista ja siitä mitä hän on tehnyt ja mitä on saanut aikaan.

Teoksessa Red Notice avattiin kohtuudella niitä taustoja jotka johtivat sitten siihen, että Bill Browder siirtyi Venäjälle ja - kuten hän ilmaisi - oli kovin naiivi ja kuvitteli kykenevänsä muuttamaan maata paljonkin sen ohella, että rikastuisi siellä. Ennen teoksen lukemista en kuitenkaan ollut tietoinen hänen sukuhistoriasta, siitä, että sillä oli omalta osaltaan todella merkittävä syy sille, että hän teki päätöksensä Venäjän suhteen kauaskantoisin seurauksin. En tiennyt ennalta sitä, että Bill Browderin isoisä Earl Browder oli aikanaan vuosikymmenten verran merkittävin kommunistijohtaja Yhdysvalloissa tai että hän pyrki vuonna 1936 Yhdysvaltojen presidentiksi kommunistien vaalilistalta. Kertaus historiaan oli mielenkiintoinen ja detaljeiltaan avaava - lisäsi ymmärrystä sen suhteen miksi Browder toimi kuten toimi. Ensin kapinoi ja halusi kapitalistiksi, sitten siirtyi Itä-Eurooppaan ja lopulta Venäjälle ehkäpä naiivein ajatuksin ja kuvitelmin.

Tämä on yksi osa kirjaa, tehdä tiliä menneisyyden ja niiden syiden tähden miksi Browder lopulta päätyi Venäjälle. Mutta kaikella tapaa merkittävässä roolissa on Browderin toiminta Venäjällä (lopulta Hermitage Capital) ja se kuinka hän ajautui vuosien kuluessa kahnauksiin maan johdon kanssa - eli viimekädessä Putinin kanssa. Kuinka korruptoituneet - suorastaan rikolliset - virkamiehet ja turvallisuuskoneiston edustajat kiristivät ruuvia ja ottivat entistä kovempia otteita käyttöönsä. Kuinka Browderin oli siirrettävä avaintyöntekijöitään pois Venäjältä turvaan länteen - ilmaan jäi kysymys, että ovatko he turvassa lännessäkään?

Suurin osa merkittävimmistä avaintyöntekijöistä, jotka olivat tehneet työtä Browderin kanssa paljastaakseen rikollisen organisaation, joka varasti satoja miljoonia tai oikeastaan miljardeja käytännössä Venäjän kansalta, siirtyi länteen paitsi yksi mies - Sergei Magnitski.

Kirjan merkittävin osuus kaikella tapaa on Sergei Magnitskin kohtalon avaaminen ja se kuinka tämä todellinen Venäjän ystävä - isänmaansa ystävä - uskoi viimeiseen saakka lain suojelevan häntä, koska hän ei ollut rikkonut lakia, koska hän ei ollut tehnyt mitään laitonta. Tämä luja usko ja luottamus lakiin piti Magnitskin Venäjällä ja tämä luja usko ja luottamus lakiin koitui hänen kohtaloksi. 16. marraskuuta 2009 Sergei Magnitski kuoli pidättäjien käsiin vajaan vuoden kestäneen piinaavaan tutkintavankeuden jälkeen, kuukausien piinan jonka aikana häneltä kiellettiin elintärkeä hoito, häntä kidutettiin psyykkisesti ja fyysisesti - häneltä vietiin lukuisat vangeille kuuluvat oikeudet (joista Magnitski laati satoja valituksia ja jotka kirjattiin orjallisesti järjestelmään todisteeksi pidättäjiä vastaan ja joita ei kuitenkaan huomioitu - mutta siellä ne ovat odottamassa aikaa jolloin Venäjä on vapaa). Ja kuinka häntä viimeisen vuorokauden aikana pahoinpideltiin järjestelmällisesti ja määräyksestä vangitsijoiden toimesta.

Vaikka kirja on yhden ihmisen näkökulma Venäjään ja Putinin hallintoon, Magnitskin kohtalo on kuitenkin avannut omalta osaltaan silmiä niin Venäjällä kuin myös - ja etenkin - maan ulkopuolella. Browderin puhtauteen on hankala ottaa kantaa, uskoisin, että hän pyrki toimimaan läntisten arvojen mukaisella tavalla ja se, että hän ei sopeutunut järjestelmään koitui hänen kohtaloksi - sai viranomaiset lopulta kääntymään häntä vastaan. Yhteisössä, joka perustuu kleptokratiaan henkilö/taho joka horjuttaa tätä järjestelmää on vaarallinen - hän on vihollinen. Rikoksista puhdas Browder olisi tällöin ollut äärimmäisen vaarallinen, hän horjutti tasapainoa, joka korruptoituneessa yhteisössä - tällä kertaa kyse valtiosta - vallitsi.

Magnitskin korkeimpana päämäärä uskon olleen lain noudattamisen ja lakiin turvautumisen, halun rakentaa oikeusvaltio ja tämä usko ja luottamus ajoi häntä eteenpäin kohtalokkain seurauksin. Jos hän olisi pettänyt Browderin, allekirjoittanut todistuksen Browderia vastaan, hän olisi suurella todennäköisyydellä pelastanut henkensä. Oikeudenmukaisena ihmisenä Magnitski ei tätä voinut tehdä, hän oli vannonut toimivansa lakiin ja oikeudenmukaisuuteen nojaten, se ajoi kaiken muun edelle. Se maksoi hänelle hengen.

Magnitskin kuoleman merkittävin seuraus on tähän mennessä epäilemättä ollut Yhdysvaltojen voimakas reaktio: Magnitsky Act/Magnitski laki https://en.wikipedia.org/wiki/Magnitsky_Act

Ja lakia seurannut lista, jolle koottiin alkuvaiheissa joukko venäläisiä viranomaisia, jotka kytkeytyivät Magnitskin kuolemaan. Nykyisten näyttöjen perusteella listalle sopisi lisätä myös Vladimir Putinin nimen.

vlad
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top