Kirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Olikos joku lukenut tämän, oliko lukemisen arvoinen?

Puna-armeijan marssiopas Suomeen 1939 - Kautto  Antero (toim.) | Finlandia Kirja | Antikvaari - kirjakauppa verkossa
Luin joskus 90-luvulla
 
Kun Neuvostoliitto vuonna 1991 hajosi ja KGB pilkottiin useaan osaan, oletus lännessä oli, että myös vakoilutoiminta muuttuu. Vuonna 2010 Yhdysvalloissa tapahtunut illegaalien käräyttäminen eli niin sanottu Ghost Stories -joukkopidättäminen kuitenkin osoitti, että vakoilu on jatkunut Venäjänkin aikana entiseen tyyliin.

Illegaalien lisäksi Venäjällä on runsaasti "perinteisiä" vakoojia suurlähetystöissään eri puolilla maailmaa. Britannian tiedustelujärjestö MI5 varoitti jo parikymmentä vuotta sitten, että Venäjän Lontoon suurlähetystössä vakoojia oli henkilökunnasta yli kolmannes.



Kronikoitsija käy läpi Putinin ajatuksia, jotka nyttemmin olemme kuulleet monta kertaa: Ukraina ei ole oikea valtio, Nato yrittää saartaa Venäjän, Venäjä on uhattuna.

Omalle kansalle Putin on kehittänyt tarinan natseista, joita Ukrainassa näyttää olevan joka paikassa. Taistelu Ukrainasta sidotaan melkeinpä toisen maailmansodan jatkumoksi. Samalla uhrista tehdään syyllinen.

Venäjä on Leikolan mielestä kuin mikä tahansa muu hautaan kaatuva imperiumi, Venäjän imperiumin luhistuminen vain tapahtuu myöhemmin kuin Britannian, Ranskan tai Itävalta-Unkarin luhistuminen.

"Venäjä aloitti imperialisminsa myöhemmin kuin kilpakumppaninsa ja on siirtynyt myöhemmin myös siitä pois, tai siis: ei ole lainkaan siirtynyt siitä pois.


 
Viimeksi muokattu:
Tein taas vaihteeksi edullisia divarilöytöjä. Talvisodan taustat kun kiinnostaa, niin löysin pari klassikkoa. Näiden kanssa sopii katsella Areenasta löytyvää Sodan ja rauhan miehet -sarjaa.


0x_1345531_0.jpg

v69wae_964187_0.jpg

Helge Seppälää voisi kaiketi luonnehtia YYA-Suomen sotahistorioitsijaksi.

qn_p_1022471_0.jpg
 
Cornelius Ryan oli populaarisotahistorian kirjoittaja. Itseltäni löytyy hyllystä Atlantin valli murtuu (The Longest Day) ja A Bridge too Far. Nyt tilasin divarista parilla eurolla Berliinin taistelua käsittelevän kirjan Viimeinen taistelu. Ilmestyi 60-luvun puolivälissä.

Katso liite: 70846

Tulipa luettua. Hyvä, muttei fantastisen erinomainen. Jatkaa ansiokkaasti samoilla linjoilla kuin kirjailijan aiempi teos Normandian maihinnoususta "Atlantin valli murtuu" (The Longest Day). Perustuu pitkälti kirjailijan tekemiin silminnäkijöiden haastatteluihin. Pääsi 60-luvun alussa tarinoittamaan myös neukkukenraaleja ja marsalkkoja saksalaisten ja länsiliittolaisten edustajien lisäksi.

Hyvää:

Elävää sanomalehtimäistä historiankirjoitusta (kirjoittaja oli sotakirjeenvaihtaja) ja pienen ihmisen näkökulmaa. Erityisen mielenkiintoinen henkilöhahmo jonka vaiheita seurataan, on Veikselin armeijaryhmän komentaja kenraalieversti Gotthard Heinrici. Myös berliiniläisten kärsimyksiä käsitellään.

Huonoa:

Kirjasta ehkä noin 2/3 käsittelee aikaa ennen Berliinin varsinaisia katutaisteluita. Tässä mielessä Antony Beevorin teos Berliini 1945 on ansiokkaampi. Ryan mainitsee ryssän sikailut siviiliväestöä kohtaan vasta aivan lopussa. Toki ymmärrettävää, että 60-luvulla ei ollut neukkuarkistoihin pääsyä länkkärillä.
 
Kun aiemmin oli juttua lentotiedustelusta, niin tuli joskus ostettua tämä Seppo Porvalin kirja. Lentomestari Ville Salmisen kerrotaan lentäneen tärkeimmät kuvaustiedustelulennot, mutta kirjassa ei ole niistä kuitenkaan mitään tietoja. Kyseessä on lähinnä kuvaus miehen urasta ja elämästä ja osittain romaanityyppistä tapahtumakuvausta, mutta aika laihaksi jää sisältö. Valokuvista kuitenkin plussaa. 1671391646234.jpeg
 
Sain nämä tässä hiljattain edullisesti divarista. Pentti Airion väitöskirja Yrjö Keinosesta PV:n komentajana. Kekkosen valinta Puolustusvoimien uudistajaksi, mutta Keinosta kiinnosti oman fyysisen kunnon hoitaminen enemmän kuin komentajana toimiminen. Keinonen sortui myös politikointiin.

Katso liite: 70813

Brittiläinen Sir John Keegan oli arvostettu sotahistorian tutkija. Joitain kirjoja käännettiin myös suomeksi. Tämä taisi olla viimeisin. Kokoelmateos siitä, miten tiedustelutiedot ovat vaikuttaneet sodankäynnin historiaan.

Katso liite: 70814
No nyt tuli luettua uudestaan.

John Keegan, Sodan tiedustelu. Ajatus Kirjat 2007. Suomentanut Simo Liikanen.

Keegan on yksi tunnetuimpia ja arvostetuimpia sotahistorioitsijoita 1900-luvun loppupuolelta. Vuonna 2012 kuolleen Sir Johnin tunnetuin teos lienee The Face of Battle. Ikävä kyllä sitä ei ole suomennettu, vaan kaksi loppupuolen teosta, joista Sodan tiedustelu on tuoreempi. Kirja on sinänsä mielenkiintoinen. Keegan esittää heti aluksi väitteensä, että tiedustelutieto ei ole ratkaisevassa osassa sodankäynnissä, vaan tiedustelutoiminta on yliarvostettua. Hän käsittelee väitettään esittelemällä seitsemän tapausta, joissa tiedustelu on ollut tärkeää, mutta ei ratkaisevaa. Yksittäistapaukset ovat Nelsonin voitto Abukirissa, Konfederaation kenraali "Stonewall" Jacksonin toiminta Shenandoahin laaksossa Yhdysvaltain sisällissodan alkupuolella, Saksalaisten kaapparialusten toiminta ensimmäisen maailmansodan alussa, Kreetan taistelu 1941, Midwayn meritaistelu 1942, taistelu Atlantista 1939-45 sekä Saksan V1 ja V2-aseet. Lisäksi lopussa esitellään lyhyehkösti Falklandin sota, Irakin joukkotuhoase-ohjelma (kirjaa kirjoitettaessa länsimaissa vielä katsottiin Saddamilla olleen kehitteillä joukkotuhoaseista ja jopa ydinase) sekä islamilainen terrorismi, etenkin al-Qaida. Tässä yhteydessä käsitellään myös liittoutuneiden tukemaa vastarintaliikettä Saksan miehittämissä maissa toisen maailmansodan aikana.

Keegan taustoittaa tapaukset kohtuullisen hyvin, mutta pieniä virheitä mahtuu mukaan, kuten tällaisissa yleisteoksissa usein. Esimerkkinä mainittakoon väite Ruotsin kuulumisesta Napoleonin liittolaisiin Abukirin taistelun aikaan, vaikka Ruotsi oli puolueeton, ja kuningas Kustaa IV Aadolf kiihkeä Napoleonin vastustaja. Taustoituksen yhteydessä tai sen jälkeen käsitellään aiheeseen liittyvää tiedustelua. Tämän jälkeen tarkastellaan varsinaista tapahtumaa ja tiedustelun osuutta siinä. Lopuksi tehdään yhteenveto, jossa todetaan, että tiedustelulla ei ollut merkittävää roolia tapahtuman lopputulokseen.

Keegan kirjoittaa ihan hyvin ja suomennos on hyvätasoinen. Tekstiä lukee ihan mielikseen, mutta Keeganin tapa esittää kirjan alussa väite ja sen jälkeen ainoastaan pönkittää tätä väitettä on välillä vähän raskas. Kun esimerkiksi Midwayn taistelussa Yhdysvaltain laivasto sai selville radiotiedustelun ja koodinmurtajien avulla Japanin laivaston hyökkäyskohteen ja osasi tuoda tukialuksensa oikealle suunnalle, ei tällä ole Keeganin mielestä juurikaan merkitystä taistelun lopputuloksen kannalta. Tärkeintä on, että japanilaisten hävittäjä ajoi kovaa vauhtia muun laivaston suuntaan ja japanilaisten komentaja ei ollut tehtäviensä tasalla vekslatessaan tukialuskoneidensa aseistusta ees-taas. Se Keeganin pointti on sinänsä oikea, eli tiedustelutieto ei yksistään voita taistelua (tai sotaa), vaan sen lisäksi tarvitaan aina voimaa taistelun käymiseen. Brittien toiminta Kreetalla on hyvä esimerkki tästä. Kuitenkin Keegan jättää mielestäni vähän turhan vähälle sen ajatuksen, että jos sitä tiedustelutietoa ei ole, niin mistäs se voima sitten osataan keskittää tarvittavaan paikkaan?

Tämä sama ongelma vaivaa myös Keeganilta suomennettua kirjaa, eli Sodankäynnin historia. Siinähän Keegan hyökkää Clausewitzin lausetta "Sota on polittiikan jatkamista toisin keinoin", vaikka ilmeisesti ei ole edes lukenut Clausewitziä kuin sitaatteina. Erikseen pitää vielä kritisoida sitä, että kun loppupuolella käsitellään Falklandin sotaa hyvinkin tarkasti, sodan kuvaus loppuu äkisti kuin seinään ja siirrytään Lähi-itään. Tässä on joko kustantaja ilmoittanut, että leikkaa jostain kaksi sivua pois tai sitten kustannustoimittaja ei ole hirvinnyt mainita kunnianarvoisalle Sirille, että nyt ajatus on katkennut pahemman kerran. Olisi niitä Falklandin sodan lopputaisteluitakin voinut lueskella, mutta niistä ei nyt ole mitään mainintaa, ei edes sitä kumpi voitti ja oliko sillä tiedustelulla tällä kertaa vaikutusta lopputulokseen.

Kuitenkin mielestäni teokseen kannattaa tarttua. Kaikkea ei kannata niellä purematta, mutta ajatuksia kannattaa pyöritellä päässä. Ja opinpahan tästä nyt ainakin sen, että tunnetuin toisen maailmansodan tiedustelu-upseeri oli E. T. Williams ja ensimmäisen maailmansodan tunnetuin tiedustelu-upseeri oli Sir Alfred Ewing. Saatte googlata ihan ite.
 
Kun aiemmin oli juttua lentotiedustelusta, niin tuli joskus ostettua tämä Seppo Porvalin kirja. Lentomestari Ville Salmisen kerrotaan lentäneen tärkeimmät kuvaustiedustelulennot, mutta kirjassa ei ole niistä kuitenkaan mitään tietoja. Kyseessä on lähinnä kuvaus miehen urasta ja elämästä ja osittain romaanityyppistä tapahtumakuvausta, mutta aika laihaksi jää sisältö. Valokuvista kuitenkin plussaa. Katso liite: 71719

Ihan tyypillinen Seppo Porvalin tekele siis. Miehen muutkin teokset ovat aivan samanlaisia. Vähän sisältöä ja pahimmillaan paljon asiavirheitä.
 
20221219_164714.jpg
Pitkän uran tehneen diplomaatin yhteenveto urastaan ja Unkarista.
Hän kyllä kertoo enimmäkseen muista persoonista esim. Enckellistä ja Jyrkänkalliosta, joka olikin varsinainen.

"Diplomaatin" ura alkoi jo Kyproksella, nuorena luutnanttina ja jatkui vuoteen 2014, Kekkosesta Niinistöön.
Sai ohjeet Enckelliltä "olla vaipumatta fenno-ugristiseen hömpötykseen"
ja Korhoselta, "pienet sosialistimaat kuuluvat seurustelukumppaneihin, mutta neukut tulevat tärkeysjärjestyksessä ensin, sitten ei tule mitään, eikä sittenkään vielä mitään ja sitten tulee pienet kaalimaat".
Reaalidiplomatiaa.

Olen vasta alkuvuosia lukenut ja oli pakko hypätä vähän Orbánin aikaan.
Tulee sellainen käsitys, että näiden on vaan pakko tietyin välein lyödä päänsä Unkarin tammeen. Kyllä niin suur-Unkari tuoksahtaa, ja kerta toisensa jälkeen tulee pataan.

Kirjasta piti kertoa.
Sujuvaa kerrontaa, tarkkoja huomioita ja mukavaa lukea.
Suosittelen. Tämän jälkeen ymmärtää Unkaria enemmän, tai ei sitäkään.
Tässä vaiheessa oikeastaan "must" kirja.
 
Hesarissa arvostelu Mikko Porvalin uutuuskirjasta: "Syvärin takana. Päämajan kaukopartio-osasto".

Siellä kommenteissa jo syytellään kaukopartiomiesten mustamaalaamisesta, kun kuviin on eksynyt todennäköisesti kirveellä tapettu venäläisvanki. Eiköhän tuo nyt ole selvä, että ne on ollut pakko tappaa, etteivät mene kertomaan suomalaisten liikkeistä. Valitettavaa, mutta sota on. Kaukopartio-porukkaan varnaan ajautui miehiä, joilla oli kyky tappaa vanki kirveellä ilman sen kummempia ihmettelyjä.

Lukuun menee.
 
Hesarissa arvostelu Mikko Porvalin uutuuskirjasta: "Syvärin takana. Päämajan kaukopartio-osasto".

Siellä kommenteissa jo syytellään kaukopartiomiesten mustamaalaamisesta, kun kuviin on eksynyt todennäköisesti kirveellä tapettu venäläisvanki. Eiköhän tuo nyt ole selvä, että ne on ollut pakko tappaa, etteivät mene kertomaan suomalaisten liikkeistä. Valitettavaa, mutta sota on. Kaukopartio-porukkaan varnaan ajautui miehiä, joilla oli kyky tappaa vanki kirveellä ilman sen kummempia ihmettelyjä.

Lukuun menee.

On hyvä. Luin tuoreeltaan jo kun ilmestyi. Täydentää hyvin sarjan ensimmäistä osaa "Kohti itää." Ensi vuonna ilmestyy kolmas ja viimeinen osa, jossa on sitten kesä 1944. Joo, Porvali ampuu alas myytin jonka mukaan suomalaiset eivät olisi missään oloissa vankeja eliminoineet. Pentti H. Tikkasen ja Esa Anttalan sankaritarinat saavat kyytiä
 
Hesarissa arvostelu Mikko Porvalin uutuuskirjasta: "Syvärin takana. Päämajan kaukopartio-osasto".

Siellä kommenteissa jo syytellään kaukopartiomiesten mustamaalaamisesta, kun kuviin on eksynyt todennäköisesti kirveellä tapettu venäläisvanki. Eiköhän tuo nyt ole selvä, että ne on ollut pakko tappaa, etteivät mene kertomaan suomalaisten liikkeistä. Valitettavaa, mutta sota on. Kaukopartio-porukkaan varnaan ajautui miehiä, joilla oli kyky tappaa vanki kirveellä ilman sen kummempia ihmettelyjä.

Lukuun menee.
Noita kirveellä kopauttamisia toi aiemmin esille jo rajakapteeni evp Tauno Oksanen kirjassaan "Raappanan tiedustelijat." Tässä vitjassakin asiasta keskustelimme.
 
Risto Erkki Juhani Penttilän Pitkä Tie Natoon.

Tässähän tietysti ruoditaan Suomen suhde Natoon ja etenkin Natoon liittymiseen etenkin 1990-luvulta 2022 loppukesään, samalla myös historiikkia Natosta, Naton laajenemisesta ja kaikenlaisesta asian ympäriltä. Kirja ei ole paksu, mutta siihenkin mahtuu kaikenlaisia detaljeja mausteeksi. Puolustusvoimien komentajat, F-35-kaupat (saatiin halvalla ja parempaa), Kiina ja Venäjä, sitä sun tätä, aiheeseen aina jotenkin liittyen. Aihetta seuranneille ei suuressa kuvassa kirja varmastikaan mitään jymy-yllätyksiä tarjoa Suomen vastaanhangoittelevan Nato-historian osalta, mutta hyvän ja kriittiseen sävyyn kirjoitetun kattavan ja ihan mukavasti luettavan kokonaisesityksen aihepiiristä kirja tarjoaa. Ehkä mielenkiintoisinta ja oivaltavinta sisältöä on kirjan loppupuoli geopolitiikan tulevaisuuden skenaarioista, Suomen roolista geopolitiikan pyörteissä EU:n osana ja Natossa sekä Penttilän omia oppineita ja älykkäitä näkemyksiä siitä, mihin suuntaan Suomen pitäisi olla näissä instansseissa vaikuttamassa ja keiden kanssa. Joukko-osastoja Penttilä ei sijoittele eikä suunnittele Naton sotilasstrategiaa, vaan tarkastelee maailmanpoliittisia ulottuvuuksia. Toivottavasti poliittiset päättäjätkin etsisivät kirjan käsiinsä ja lueskelisivat edes nuo geopoliittiset osat. Kirja ei siis ole pelkkä historiikki Natoon hakemattomuudelle ja lopulta hakemiselle, vaan muutakin sisältöä on ja ajattelemisen arvoisia ja iloisen optimistisia näkemyksiä tulevaisuuden mahdollisuuksista.
 
Noita kirveellä kopauttamisia toi aiemmin esille jo rajakapteeni evp Tauno Oksanen kirjassaan "Raappanan tiedustelijat." Tässä vitjassakin asiasta keskustelimme.
Onhan noita mainittu useammassakin sotamuisteluksessa. En ole edes kovin paljon lukenut noita, mutta useampia kuin yksi on kohdalle sattunut. Pakkohan se on kirveellä tai puukolla tehdä kun laukaus paljastaa.
 
Back
Top