Katso liite: 88674
Kirjasta selviää, että siitä oli sovittu Kaikkosen kanssa jo ennen Ukrainan sodan alkua. Otsikko ja natoteema tulivat sitten kirjoitustyön aikana mukaan.
Ensimmäinen n. kolmannes on Kaikkosen aiempaa elämää ja poliittisen uran alkupuolta. Loppu puolustusministeriaikaa, joka hänen kohdallaan sattuikin harvinaisen vilkkaaseen ajankohtaan: HX-hankinta, Ukrainan sota ja apupaketit ja Nato-prosessi alusta loppuun. Kaikkosta itseään haastateltu kirjaa varten runsaasti. Piti myös päiväkirjaa, kun siitä oli kirjoittajan kanssa sovittu tämän kirjan tarpeita varten.
Yksityiselämän jutut Kaikkonen on jättänyt aika vähille. Aikoinaan paljon julkisuutta saaneesta suhteesta kansanedustaja Satu Taiveahon kanssa ei puhuta mitään, mikä on tyylikäs ratkaisu. Nykyisestä perhe-elämästä on jonkin verran mainintoja, kun liittyivät tietenkin puolustusministerin elämään ja ajankäyttöön. Lapsen neuvolakäynnit ja isyysvapaa, vaimokin mainitaan. Mutta paljonkaan ei sen tyylistä asiaa ole. Keskitytään etenkin puolustusministeriaikaan ja varsinaiseen asiaan.
Nato-prosessia seuranneelle ja aiheesta olevia useampiakin kirjoja lukeneena ei tästä minulle mitään erityistä uutta oppia tullut. Kokonaiskuva Nato-prosessin vaiheista poliittisen päätöksenteon kuvakulmasta on kirkas. Mutta ihan lukemiskelpoinen kirja tämäkin oli. Avaa sitä, millaista puolustusministerin työ oli kriisiaikana ja muutenkin. Vaikka paljon on varmasti jätetty kertomatta, kun meinaavat tuon sorttiset asiat olemaan yksityiskohdiltaan turvaluokiteltuja. Mikään kevyt ja lokoisa homma ei puolustusministerinä oleminen ollut. Matkoja on pitänyt tehdä sinne ja tänne ja kansainvälisiä kontakteja oli paljon. Yhteistyö Ruotsin kanssa varsinkin näyttää olleen hyvin aktiivista: Peter Hultqvistin Kaikkonen tapasi kymmeniä kertoja. Ja olipa Suomen suhde USA:n kanssakin selvästi hyvä, niin kuin on toki tiedettykin: Kaikkonen sai Lloyd Austinin kanssa sovituksi tapaamisen nopealla aikataululla Ukrainan sodan alettua. Se oli Hultqvistille pienoinen järkytys, sillä hän oli samanlaista tapaamista yrittänyt sopia pitkän aikaa siinä onnistumatta.
Ukrainan sotaan suhtautuminen oli Suomen poliittisella kentällä yhtenäistä. Aseavustakaan ei syntynyt poliittisia railoja, ei edes Vasemmistoliitto vastustanut. Poliittista ohjausta kyllä vaadittiin ensimmäisen kunnollisen apupaketin kasaan saamiseksi. Pääesikunnan sotaherroilla ei ollut haluja taikka uskallusta lähettää aseita, mutta sitten niitä löytyi, kun oli määrätty muutakin tarvittavan lähetettäväksi kuin suojavarusteita. Sittemmin asia on sujunut ilman määräyksiä.
Muistelen, että puolustusministerin salkkua pidettiin pitkään aika vähäpätöisenä. Viime vuosikymmenellä painoarvo kasvoi ja Kaikkosen aikana nousi aivan uudelle tasolle kun jouduttiin elämään uudenlaisia aikoja. Puolustusministerin työtä pitää tehdä puoluepolitiikasta irrallaan ja siinä uskon Kaikkosen hyvin onnistuneen. Kaikkosesta minulla oli entuudestaan myönteinen kuva, etenkin puolustusministeriaikansa perusteella. Kirja ei tätä kuvaa muuttanut, vahvisti ennemminkin.
Lienee Kaikkosen luonteenlaatua sekin, että poliittista loanheittoa tästä kirjasta ei löydy. Kirjasta mieleeni jäi kolme kriittistä huomiota toisista poliitikoista. Väyrysen sooloilu eduskuntavaaliehdokkuudesta, jota Kaikkonen yritti torpata Uudenmaan piirin puheenjohtajana, koska Väykky ei alun perin ollut tulossa Uudellemaalle ehdokkaaksi, ja takinkääntönsä siinä asiassa oli sotkea valmiit vaalikuviot. Krista Kiurun jääräpäisyys omien näkemystensä jyräämisessä. Sanna Marinin sooloilu Hornetien kanssa, joka rikkoi muuten hyvin toimineen valtiojohdon yksilinjaisuuden Ukraina-asioissa.
www.kirjavinkit.fi
Sarjan paras on Dreadnought. Puhdasta tekniikkapornoa.
