Kirjat

[Rajajääkäri]

Mitenkä muuten arvioisitte Robert Brandtbergiä kirjoittajana ? Muistan lukeneeni miehen mittavasta tuotannosta vain Erkki Raappanan elämäkerran ja tätä pidin ihan luettavana. Mutta jotenkin on tullut sellainen kuva, että Brandtbergin lähdetyöskentely olisi vähän huteraa. Alkuperäislähteiden (arkistot ym.) sijaan olisiko käyttänyt vain jo aiempaa olemassa olevaa kirjallisuutta ?

Mulla on useita hänen kirjoittamiaan kirjoja, kuten elämänkerrta MIkko PÖllästä, Raappanasta, Motti-Matti Aarniosta, Lagus ritari N:o 1, Nikke Pärmi, musta nuoli ja Everstiluutnantti Antero Havola naparetkeiljä.
En osaa syvemmin analysoida, enkä tiedä hänen työskentytapojaan, mutta kerronta on mielestäni hyvää ja sujuvaa, siis helppolukuisia kirjoja. Viihdyttäviä ovat olleet.

 

[EK]

Mitenkä muuten arvioisitte Robert Brandtbergiä kirjoittajana ? Muistan lukeneeni miehen mittavasta tuotannosta vain Erkki Raappanan elämäkerran ja tätä pidin ihan luettavana. Mutta jotenkin on tullut sellainen kuva, että Brandtbergin lähdetyöskentely olisi vähän huteraa. Alkuperäislähteiden (arkistot ym.) sijaan olisiko käyttänyt vain jo aiempaa olemassa olevaa kirjallisuutta ?

Ainakin aiemmin Brandtberg on tyytynyt aiempien teosten käyttöön. Sinänsä sillä ei ole merkitystä, koska hänhän ei ole mikään tutkija, vaan kirjailija. Tavoitteena ei ole esittää uutta tietoa tai uusia tulkintoja, vaan tuottaa mahdollisimman paljon mahdollisimman myyviä kirjoja. Tämä om täysin normaalia ja hyväksyttävää toimintaa, mutta valitettavasti kaikki lukijat eivät ymmärrä eroa, eivätkä vielä valitettavammin kaikki tutkijat tai Brandtbergin tyyppiset kirjoittajat.

 

[Leaderdog]

Omalla kohdallani tuo Brandtbergin kirja on jonossa luettavaksi tulemisessa, pitää sitä ennen lukea edellinen loppuun.
Palaan asiaan myöhemmin, kun ko. teos on taputeltu takaisin hyllyyn.

 

[tulikomento]

Tuo Remeksen: Jäätyvä Helvetti on hieno kuvaus siitä miten siviilien elämä muuttuu kun sähköverkko kaadetaan ja lisätään siihen vielä kaikkea muuta "pientä".
Joutu vanhakin lukeen kaikki 412 sivua yhteen putkeen kun ei malttanut laskea kirjaa käsistään...
Suosittelen

Pitkään ajattelin jättää lukematta, mutta muutin mieleni.

Mainittakoon, että vajaa pari vuosikymmentä takaperin olin äimän käkenä Remeksen esikoisen ilmestymisen myötä. Vaihtoehtohistoriallinen Pääkallokehrääjä kolahti todella lujaa. Sittemmin olen ollut enemmän tai vähemmän pettynyt Remeksen tuotantoon. Juonikuviot ovat vuosien kuluessa muuttuneet minusta tavattoman epäuskottaviksi. Aivan erityisesti on häirinnyt tämän väkinäinen tendenssi sijoittaa maailmanluokan geopoliittinen trilleri Suomen kaltaiseen pikkuvaltioon sijoittuvaksi.



Päätin kuitenkin lukea Remeksen uusimman. Olihan tuo Jäätyvä helvetti ihan luottavaa tasoa. Hyvin Remes siinä yhdisteli olemassa olevaa faktaa (mm. Pietarin trollitehdas) ja fiktiota. Suhteellisen pelottava skenaario oli tuo Venäjän hybridisota Suomea vastaan. Ja jotenkin kumman munattomalta vaikutti suomalaisten vastareaktiot. Mutta ehkäpä demokraattinen ja vapaa yhteiskunta on omalla tavallaan alakynnessä täysin häikäilemätöntä vastustajaa vastaan.

Silti, sanoisin että Remeksen heikkous on henkilöhahmojen onttous. Henkilöihin ei erityisemmin lukijana kiinny ja heidän kohtalonsa alkavat vaikuttaa melko yhdentekeviltä.

 

[Vonka]

En ole vielä lukenut tätä, mutta aion lukea.

"Isä pelaa omaisuuden, hylkää perheensä ja karkaa rakastajattaren kanssa ulkomaille. Äiti kuolee suruun. Orvon lapsikatraan pojan elämä suistuu raiteiltaan. Hänestä tulee koulukiusattu, sitten kiusaaja ja koulusta erotettu häirikkö.

Psykologinen muotokuva näyttää synkältä. Tuleeko hänestä isona onneton ja koditon ajelehtija? Vai väkivaltainen linnakundi? Ei, hänestä tulee Suomen historian suurin sotapäällikkö, marsalkka ja presidentti.

Carl Gustaf Emil Mannerheimin(1867–1951) traagiset varhaisvuodet ovat antaneet aiheen historioitsijaTeemu Keskisarjan uuteen teokseen.

Kirjan nimi Hulttio haiskahtaa provokaatiolle, ratsastajapatsaan kaatamiselle, mutta Keskisarjan mukaan asetelma on juuri toisin päin: hän kertoo sankaritarinan, jossa turmioon tuomittu nuorukainen nousee jaloilleen, huipulle asti.

– Mannerheimin haukkuminen on ollut valtavirtaa jo pitkään. Halusin uida vastavirtaan ja kertoa, että hän oli helvetin hyvä jätkä, jonkinlainen adhd-kaveri, joka löysi paikkansa maailmassa. Mannerheimille sattui 12-vuotiaasta alkaen parin vuoden sisällä puolen tusinaa tapausta, joista yksikin riittäisi tänään siihen, että kaveri pistettäisiin mielialalääkitykselle ja laitokseen. Mutta nuoren Gustafin oli pakko löytää itse omat voimavaransa, Keskisarja kertoo."

Lähde: Savon Sanomat

 

[tulikomento]

En ole vielä lukenut tätä, mutta aion lukea.

"Isä pelaa omaisuuden, hylkää perheensä ja karkaa rakastajattaren kanssa ulkomaille. Äiti kuolee suruun. Orvon lapsikatraan pojan elämä suistuu raiteiltaan. Hänestä tulee koulukiusattu, sitten kiusaaja ja koulusta erotettu häirikkö.

Psykologinen muotokuva näyttää synkältä. Tuleeko hänestä isona onneton ja koditon ajelehtija? Vai väkivaltainen linnakundi? Ei, hänestä tulee Suomen historian suurin sotapäällikkö, marsalkka ja presidentti.

Carl Gustaf Emil Mannerheimin(1867–1951) traagiset varhaisvuodet ovat antaneet aiheen historioitsijaTeemu Keskisarjan uuteen teokseen.

Kirjan nimi Hulttio haiskahtaa provokaatiolle, ratsastajapatsaan kaatamiselle, mutta Keskisarjan mukaan asetelma on juuri toisin päin: hän kertoo sankaritarinan, jossa turmioon tuomittu nuorukainen nousee jaloilleen, huipulle asti.

– Mannerheimin haukkuminen on ollut valtavirtaa jo pitkään. Halusin uida vastavirtaan ja kertoa, että hän oli helvetin hyvä jätkä, jonkinlainen adhd-kaveri, joka löysi paikkansa maailmassa. Mannerheimille sattui 12-vuotiaasta alkaen parin vuoden sisällä puolen tusinaa tapausta, joista yksikin riittäisi tänään siihen, että kaveri pistettäisiin mielialalääkitykselle ja laitokseen. Mutta nuoren Gustafin oli pakko löytää itse omat voimavaransa, Keskisarja kertoo."

Lähde: Savon Sanomat

Kuulostaa nyt kyllä aivan vihervasemmistolaiselta mädätykseltä.

Mutta vakavasti sanottuna, Teemu Keskisarja on viime vuosien aikana tehnyt kyllä jonkinlaisen läpimurron uuden sukupolven historiantutkijana. Häpeällisesti tunnustan että en ole lukenut vielä ainoatakaan teosta. Raaka tie Raatteeseen, Viipuri 1918 ja Tolvajärven jälkeen ovat kaikki olleet jonkinlaisia arvostelumenestyksiä.

 

[JR49]

Kuulostaa nyt kyllä aivan vihervasemmistolaiselta mädätykseltä.

Mutta vakavasti sanottuna, Teemu Keskisarja on viime vuosien aikana tehnyt kyllä jonkinlaisen läpimurron uuden sukupolven historiantutkijana. Häpeällisesti tunnustan että en ole lukenut vielä ainoatakaan teosta. Raaka tie Raatteeseen, Viipuri 1918 ja Tolvajärven jälkeen ovat kaikki olleet jonkinlaisia arvostelumenestyksiä.

Helkkarin vihervassarit, taasko ne EU:sta valehtelee, Keskisarjakin joku komissaari tietysti .

Joo, minua on aina kiinnostanut Mannerheimin Romanian taipale. Vähän ollut puhetta. Siellähän tuli venäläisille kuonoon kunnolla, ja Mannerhein johtajana mukana.

 

[Vonka]

Kuulostaa nyt kyllä aivan vihervasemmistolaiselta mädätykseltä.

Mutta vakavasti sanottuna, Teemu Keskisarja on viime vuosien aikana tehnyt kyllä jonkinlaisen läpimurron uuden sukupolven historiantutkijana. Häpeällisesti tunnustan että en ole lukenut vielä ainoatakaan teosta. Raaka tie Raatteeseen, Viipuri 1918 ja Tolvajärven jälkeen ovat kaikki olleet jonkinlaisia arvostelumenestyksiä.

Raaka tie Raatteeseen oli ihan hyvä. Sitä oli Yle siteerannut väärin ja tehnyt numeron korpikommunisteista ja nosti esiin vain yhtenäisyyttä hajottavia juttuja. Sivuutti kaiken muun. Mutta ei Keskisarja sivuuttanut. Minäkin olin kiukkuinen, kunnes kirjan luettuani tajusin, että ihan alan mies on. Ja Yle perseestä.

 

[JR49]

Tässä erään henkilön innoitamana aioin tehdä listan lukemistani 2000-luvun tutkijoiden tekemistä teoksista. Kun niitä YYA-ajan teoksia ei oikein luotettavina voinut pitää..
Tässä on hyvä kirjoittaja:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomas_Hoppu
Itseäni kiinnostaa siis 1918. Se kirjoitettiin aivan loppuun 90-luvun lopulta lähtien, jolloin pienetkin nyanssit tutkittiin.
Todettakoon, että ystäväni on Viipuri-fanaatikko. Keskisarjan kirjassa on pari virhettä mm. siinä kuvassa, johon väitetään sen joukkoteloituksen tapahtuneen. Mutta muuten, 99.8 hieno kirja.

 

[EK]

Raaka tie Raatteeseen oli ihan hyvä. Sitä oli Yle siteerannut väärin ja tehnyt numeron korpikommunisteista ja nosti esiin vain yhtenäisyyttä hajottavia juttuja. Sivuutti kaiken muun. Mutta ei Keskisarja sivuuttanut. Minäkin olin kiukkuinen, kunnes kirjan luettuani tajusin, että ihan alan mies on. Ja Yle perseestä.

Yle ei ollut tässä tapauksessa perseestä. Kannattaa kuunnella se Hakanen 45 minuuttinen haastattelu jossa Keskisarja antaa kirjastaan juuri sen kuvan kuin Yle uutisoi. Kirjahan oli sitten vähän lievempi. Halpahintainen mainoskampanja, jonka Keskisarja itse kiistää. Löytyy Yle Areenalla

 

[Vonka]

Yle ei ollut tässä tapauksessa perseestä. Kannattaa kuunnella se Hakanen 45 minuuttinen haastattelu jossa Keskisarja antaa kirjastaan juuri sen kuvan kuin Yle uutisoi. Kirjahan oli sitten vähän lievempi. Halpahintainen mainoskampanja, jonka Keskisarja itse kiistää. Löytyy Yle Areenalla

Luin silloin paperijutun ja ihmettelin, kun kirja ei vastannut juttua ollenkaan. Myöhemmin otin selvää myös netin juoruista.

Hakasta en tiedä, mutta Kalle Haatasen kyllä.Hän on radiotoimittaja, ei televisiotoimittaja. Juttu on radiossa.

Hakanenkin liittyy Keskisarjaan. Keskisarja kirjoitti kirjan Kirves-Koljosesta, joka tappoi Hakasen perheen. Se on eri kirja.

Juttu on 52 minuuttia, ei 45 minuuttia, ja Keskisarja valottaa, miten talvisodan henki syntyi. Se ei siis ollut valmiina. Hän painottaa, miten eripurainen Suomi oli, täynnä hajaannusta, nurinaa ja napinaa (ihan kuin nytkin). Sitten syntyi ihme.

Mutta otsikko Raatteen tie - myytti ja todellisuus ja huonosti kuunteleva korva pisti jutut liikkumaan.

http://areena.yle.fi/1-1599585

Myös Veikko Huuska kirjoitti jutun siitä, miten niin eripurainen porukka, jossa oli paljon sisäisiä lahottajia, kykeni siihen. Hän kokee kuin Keskisarjakin, että Tolvajärven voitosta se alkoi se usko ihmeeseen.

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181343-miten-talvisodasta-tuli-talvisota

Mutta tässä kukaan ei tietenkään keksinyt mitään uutta. Mannerheimin äreys ja Erkon paniikki ja yleinen pessimismi alkupäivinä on kuvattu moneen kertaan.

"Ei ollut selvää, että syntyisi taistelua, tai yksituumaista rintamaa. Niin paljon oli Suomessa 1918 rikottu ja sen jälkeenkin hajoitettu, että ilmeisempää oli kansan kahtiajakautuneisuus kuin yksituumaisuus. Lopputulos muodostuu myöhemmin ajateltuna itsestäänselvyydeksi, jota se ei tapahtumahetkellä suinkaan ollut."

Siksi sota oli ihme.

Ne mielialaraportit, jotka Stalin sai Suomesta, että työläiset ottavat sitten avosylin vastaan, olivat itse asiassa melko tarkkoja, jos silloista nurinaa ajattelee.

Samanlaista nurinaa täällä palstallakin on. Kansa on hajaantunut!

Ja tarkistaa juorut heikosti.

 

[Vonka]

Tässä se on, mikä sai minut aikanaan menemään ansaan. Yle-kulttuurin Jenni Stenmeierin tulkinta kirjasta:

"Keskisarja osoitti, että "talvisotahenki" oli pelkkää ideologiaa, kun murtuneet miehet Raatteen tiellä kääntyivät vihollisen puolelle. Kommunisteista tuli puna-armeijan oppaita:"

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/0...abut-natsikytkokset-vai-elaimiinsekaantumiset

Hesari taas samasta aineistosta: Keskisarja arvioi: "Talvisodan henki ei ole sepitetty myytti." Hän perustelee: "Nekin tulivat perässä, jotka eivät jaksaneet."

http://www.hs.fi/m/arviot/kirja/a1350963867671

 

[tulikomento]

Tässä kesän aikana luin myös itselleni hieman epätyypillisesti vanhempaakin sotahistoriaa. Käteen tarttui alkujaan 80-luvun lopulla ilmestynyt ruotsalaishistorioitsija Peter Englundin klassikko Pultava.



Kuten nimi kertoo, käsittelee kirja Kaarle XII:n ja tsaari Pietari I:n armeijoiden kohtaamista ukrainalaisen Pultavan kaupungin liepeillä 1709. Taisteluhan päättyi ruotsalaisten tappioon ja tämä lopputulos käytännössä varmisti Ruotsin suurvalta-ajan päättymisen.

Kirjoittajana Englund on tavattoman taitava sanankäyttäjä. Tämä osaa tuoda esiin yksittäisten sotilaiden tuntoja ja kokemuksia, sekä yleisemmin tuon ajan sodankäynnin tavattoman julmia käytäntöjä. Kirjoitustyyli imaisee lukijan keskelle pistinrynnäkköjä ja tykistön srapnellitulta. Mukana on toki myös perinteisempää sotahistoriaa nippelitietojen ja numerofaktojen muodossa. Muuten kirja muistuttaa lähes kaunokirjallista jännityskertomusta. Omalla tavallaan Englundin henkilökeskeinen lähestymistapa muistuttaa minusta esim. Antony Beevorin tyyliä. Itse Pultavan taistelu käsitellään tavattoman tarkasti ja yksityiskohtaiset kartat auttavat lukijaa pysymään kärryillä tapahtumista.

Kirjan luettavuutta lisää tietysti lähdeviitteiden ja lähdeluettelon puuttuminen. Tietyssä mielessä jäin kyllä kaipaamaan tietoja siitä, mistä Englund on tietonsa kirjaansa hankkinut. Mutta en kylläkään epäile tätä minkäänlaisesta akateemisesta epärehellisyydestä. Englund kun sattuu olemaan yksi Ruotsin tunnetuimpia ja arvostetuimpia historioitsijoita.

 

[Herman30]

T ruotsalaishistorioitsija Peter Englundin klassikko Pultava.

Tuon luin ensimmäisen kerran joskus 90-luvun alussa (kirjastosta lainasin) ja todellakin kiinnostava teos.

Olen samaa mieltä:

Kirjoittajana Englund on tavattoman taitava sanankäyttäjä. Tämä osaa tuoda esiin yksittäisten sotilaiden tuntoja ja kokemuksia, sekä yleisemmin tuon ajan sodankäynnin tavattoman julmia käytäntöjä. Kirjoitustyyli imaisee lukijan keskelle pistinrynnäkköjä ja tykistön srapnellitulta.

Kirjassa myös hyvät kartat joilla pysyy taistelun kulusta kärryillä.

 

[Iso-Mursu]

Pitkään ajattelin jättää lukematta, mutta muutin mieleni.

Mainittakoon, että vajaa pari vuosikymmentä takaperin olin äimän käkenä Remeksen esikoisen ilmestymisen myötä. Vaihtoehtohistoriallinen Pääkallokehrääjä kolahti todella lujaa. Sittemmin olen ollut enemmän tai vähemmän pettynyt Remeksen tuotantoon. Juonikuviot ovat vuosien kuluessa muuttuneet minusta tavattoman epäuskottaviksi. Aivan erityisesti on häirinnyt tämän väkinäinen tendenssi sijoittaa maailmanluokan geopoliittinen trilleri Suomen kaltaiseen pikkuvaltioon sijoittuvaksi.

Katso liite: 10873

Päätin kuitenkin lukea Remeksen uusimman. Olihan tuo Jäätyvä helvetti ihan luottavaa tasoa. Hyvin Remes siinä yhdisteli olemassa olevaa faktaa (mm. Pietarin trollitehdas) ja fiktiota. Suhteellisen pelottava skenaario oli tuo Venäjän hybridisota Suomea vastaan. Ja jotenkin kumman munattomalta vaikutti suomalaisten vastareaktiot. Mutta ehkäpä demokraattinen ja vapaa yhteiskunta on omalla tavallaan alakynnessä täysin häikäilemätöntä vastustajaa vastaan.

Silti, sanoisin että Remeksen heikkous on henkilöhahmojen onttous. Henkilöihin ei erityisemmin lukijana kiinny ja heidän kohtalonsa alkavat vaikuttaa melko yhdentekeviltä.

Remeksellä tuntuu olevan että parinq vuotena tulee keskinkertaset kirjat ulos. Ja sitten yksi kovempi

 

[Vonka]

Tässä kesän aikana luin myös itselleni hieman epätyypillisesti vanhempaakin sotahistoriaa. Käteen tarttui alkujaan 80-luvun lopulla ilmestynyt ruotsalaishistorioitsija Peter Englundin klassikko Pultava.

Katso liite: 10903

Kuten nimi kertoo, käsittelee kirja Kaarle XII:n ja tsaari Pietari I:n armeijoiden kohtaamista ukrainalaisen Pultavan kaupungin liepeillä 1709. Taisteluhan päättyi ruotsalaisten tappioon ja tämä lopputulos käytännössä varmisti Ruotsin suurvalta-ajan päättymisen.

Kirjoittajana Englund on tavattoman taitava sanankäyttäjä. Tämä osaa tuoda esiin yksittäisten sotilaiden tuntoja ja kokemuksia, sekä yleisemmin tuon ajan sodankäynnin tavattoman julmia käytäntöjä. Kirjoitustyyli imaisee lukijan keskelle pistinrynnäkköjä ja tykistön srapnellitulta. Mukana on toki myös perinteisempää sotahistoriaa nippelitietojen ja numerofaktojen muodossa. Muuten kirja muistuttaa lähes kaunokirjallista jännityskertomusta. Omalla tavallaan Englundin henkilökeskeinen lähestymistapa muistuttaa minusta esim. Antony Beevorin tyyliä. Itse Pultavan taistelu käsitellään tavattoman tarkasti ja yksityiskohtaiset kartat auttavat lukijaa pysymään kärryillä tapahtumista.

Kirjan luettavuutta lisää tietysti lähdeviitteiden ja lähdeluettelon puuttuminen. Tietyssä mielessä jäin kyllä kaipaamaan tietoja siitä, mistä Englund on tietonsa kirjaansa hankkinut. Mutta en kylläkään epäile tätä minkäänlaisesta akateemisesta epärehellisyydestä. Englund kun sattuu olemaan yksi Ruotsin tunnetuimpia ja arvostetuimpia historioitsijoita.

Pultava oli hyvä. Ruotsalaisten historioitsijoiden teoksista muistan myös Anders Perssonin "Suomen sodan unohdetut sankarit". Persson keskittyi siinä sellaiseen puolistrukturoituun vastarintaan, josta ei paljon ole puhuttu.

Näsijärven järvisisseistä en itsekään ollut kuullut ennen. Tiesin kyllä lapsuuden kesistä Näsijärvellä, että erääseenkin saareen oli haudattu venäläisiä ilman siunausta. Saarella on virallinenkin nimi, mutta vanhat miehet tiesivät sanoa sitä raatosaareksi.

Näköjään ainakin divarissa.

http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=871001

 

[tulikomento]

Pultava oli hyvä. Ruotsalaisten historioitsijoiden teoksista muistan myös Anders Perssonin "Suomen sodan unohdetut sankarit". Persson keskittyi siinä sellaiseen puolistrukturoituun vastarintaan, josta ei paljon ole puhuttu.

Näsijärven järvisisseistä en itsekään ollut kuullut ennen. Tiesin kyllä lapsuuden kesistä Näsijärvellä, että erääseenkin saareen oli haudattu venäläisiä ilman siunausta. Saarella on virallinenkin nimi, mutta vanhat miehet tiesivät sanoa sitä raatosaareksi.

Näköjään ainakin divarissa.

http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=871001

Kiitos vinkistä !

Pultavan lisäksi en ole tullut lukeneeksi muuta Englundin tuotantoa, vaikka sitä on kyllä suomennettukin ihan kohtalaisesti. Muistelmapuolelta omasta kirjahyllystäni löytyy 2008 kuolleen Orvar Nilssonin muistelmat. Täytyy sanoa, että tämä oli kyllä vilpitön Suomen ystävä. Talvisodan kuvausten lisäksi mukana on tarinaa Syväriltä ja Tali-Ihantalasta.

 

[EK]

Tässä se on, mikä sai minut aikanaan menemään ansaan. Yle-kulttuurin Jenni Stenmeierin tulkinta kirjasta:

"Keskisarja osoitti, että "talvisotahenki" oli pelkkää ideologiaa, kun murtuneet miehet Raatteen tiellä kääntyivät vihollisen puolelle. Kommunisteista tuli puna-armeijan oppaita:"

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/0...abut-natsikytkokset-vai-elaimiinsekaantumiset

Hesari taas samasta aineistosta: Keskisarja arvioi: "Talvisodan henki ei ole sepitetty myytti." Hän perustelee: "Nekin tulivat perässä, jotka eivät jaksaneet."

http://www.hs.fi/m/arviot/kirja/a1350963867671

Joo. Tuo en lukenut/enää muistanut.

 

[EK]

Luin silloin paperijutun ja ihmettelin, kun kirja ei vastannut juttua ollenkaan. Myöhemmin otin selvää myös netin juoruista.

Hakasta en tiedä, mutta Kalle Haatasen kyllä.Hän on radiotoimittaja, ei televisiotoimittaja. Juttu on radiossa.

Hakanenkin liittyy Keskisarjaan. Keskisarja kirjoitti kirjan Kirves-Koljosesta, joka tappoi Hakasen perheen. Se on eri kirja.

Juttu on 52 minuuttia, ei 45 minuuttia, ja Keskisarja valottaa, miten talvisodan henki syntyi. Se ei siis ollut valmiina. Hän painottaa, miten eripurainen Suomi oli, täynnä hajaannusta, nurinaa ja napinaa (ihan kuin nytkin). Sitten syntyi ihme.

Mutta otsikko Raatteen tie - myytti ja todellisuus ja huonosti kuunteleva korva pisti jutut liikkumaan.

http://areena.yle.fi/1-1599585

Myös Veikko Huuska kirjoitti jutun siitä, miten niin eripurainen porukka, jossa oli paljon sisäisiä lahottajia, kykeni siihen. Hän kokee kuin Keskisarjakin, että Tolvajärven voitosta se alkoi se usko ihmeeseen.

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181343-miten-talvisodasta-tuli-talvisota

Mutta tässä kukaan ei tietenkään keksinyt mitään uutta. Mannerheimin äreys ja Erkon paniikki ja yleinen pessimismi alkupäivinä on kuvattu moneen kertaan.

"Ei ollut selvää, että syntyisi taistelua, tai yksituumaista rintamaa. Niin paljon oli Suomessa 1918 rikottu ja sen jälkeenkin hajoitettu, että ilmeisempää oli kansan kahtiajakautuneisuus kuin yksituumaisuus. Lopputulos muodostuu myöhemmin ajateltuna itsestäänselvyydeksi, jota se ei tapahtumahetkellä suinkaan ollut."

Siksi sota oli ihme.

Ne mielialaraportit, jotka Stalin sai Suomesta, että työläiset ottavat sitten avosylin vastaan, olivat itse asiassa melko tarkkoja, jos silloista nurinaa ajattelee.

Samanlaista nurinaa täällä palstallakin on. Kansa on hajaantunut!

Ja tarkistaa juorut heikosti.

Haatasta tarkoitin. Löytyy Areenasta. Areenassa on sekä radio että tv-ohjelmia. Haastattelu on paljon raflaavampi kuin itse kirja.

Keskisarjan Raate -kirja ja Viipuri 1918 on tullut luettua. Tolvajärvi pitäisi, mutta en ole ehtinyt. Keskisarja kirjoittaa hyvin ja sujuvasti ja iso osa on ihan faktaa. Raate-kirjassa ongelmana oli se, että Keskisarja ei ole perehtynyt sotahistoriaan. Siispä kirjan alussa kerrotaan esim. ettei talvisodasta ole koskaan aiemmin kerrottu jäätyneistä venäläisten ruumiskasoista tai että sotapäiväkirjoja ei ole käytetty aiemmassa tutkimuksessa. Voi tietysti olla, että tämä on piruilua, mutta jos näin on, niin vähän turhaa sellaista. Osa teoksen tekstistä on ripattu aika röyhkeästi muilta kirjoittajilta, mutta tämä jää mainitsematta. Oikeus tietenkin tähän on, koska kyseessä ei ole tutkimus ja Keskisarja vetää asioita yhteen, mutta ihan täysin korrektia tämä ei ole. Tosin olen hieman jäävi arvostelemaan, sillä jo aiempien sattumusten vuoksi en edes kusisi Keskisarjan suuhun, vaikka hänen sydämensä olisi tulessa.

Viipuri on erinomainen yhteenveto kevään 1918 verileikistä. Vähän kuin Ylikankaan Tie Tampereelle aikoinaan, mutta tiiviimmin ja paremmin kirjoitettu. Hirveästi uutta ei tässä(kään) ole, mutta se ei tarkoituskaan ja teos puoltaa ehdottomasti paikkaansa, koska 1918-teoksia tulee loppujen lopuksi sangen vähän.

Keskisarjan Kyynelten kalliota on kiitetty oikeushistorian kuvaajana ja Vääpeli T:n tapaus esittelee mielenkiintoisia yksityiskohtia Suomen historiasta ja Areenastakin löytyvä teoksen pohjalta tehty radion dokumenttisarja on mainio ja ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen.

Ne mielialaraportit, joita Stalinille lähetettiin eivät olleet kovin tarkkoja, sillä vaikka nurinaa oli, ei vallankumousuhkaa todellisuudessa ollut. Suomesta lähti todenmukaisiakin raportteja, mutta ongelmana oli, ettei niitä voinut esittää Stalinille, koska Stalin tykkäsi ampua viestintuojat. Siispä kaikki Stalinille asti päätyneet raportit oli muokattu hyvin erittäin tarkasti Stalinin ennakkotoiveiden mukaisiksi. Tietenkin äärilaidan kommunistit olivat valmiita kumoukseen, mutta niitä vain oli niin häviävän vähän. Lisäksi syksyllä 1939 laadittu Molotov-Ribbentrop -sopimus veto maton niin perusteellisesti agitaattorien jalkojen alta, ettei hajotustyö onnistunut, etenkin, kun ohjeita uudesta oikeasta linjasta ei ehditty toimittaa Moskovasta Suomeen, eli agitaattorit eivät tienneet, mitä olisi pitänyt sanoa (ks. tarkemmin Rentola Kenen joukoissa seisot). Lisäksi epäilen vahvasti, että niille mielialaraporteille nyt oli se ja sama, koska Stalin ei paljon "kansan" mielipiteistä piitannut.

 

[EK]

Tässä kesän aikana luin myös itselleni hieman epätyypillisesti vanhempaakin sotahistoriaa. Käteen tarttui alkujaan 80-luvun lopulla ilmestynyt ruotsalaishistorioitsija Peter Englundin klassikko Pultava.

Katso liite: 10903

Kuten nimi kertoo, käsittelee kirja Kaarle XII:n ja tsaari Pietari I:n armeijoiden kohtaamista ukrainalaisen Pultavan kaupungin liepeillä 1709. Taisteluhan päättyi ruotsalaisten tappioon ja tämä lopputulos käytännössä varmisti Ruotsin suurvalta-ajan päättymisen.

Kirjoittajana Englund on tavattoman taitava sanankäyttäjä. Tämä osaa tuoda esiin yksittäisten sotilaiden tuntoja ja kokemuksia, sekä yleisemmin tuon ajan sodankäynnin tavattoman julmia käytäntöjä. Kirjoitustyyli imaisee lukijan keskelle pistinrynnäkköjä ja tykistön srapnellitulta. Mukana on toki myös perinteisempää sotahistoriaa nippelitietojen ja numerofaktojen muodossa. Muuten kirja muistuttaa lähes kaunokirjallista jännityskertomusta. Omalla tavallaan Englundin henkilökeskeinen lähestymistapa muistuttaa minusta esim. Antony Beevorin tyyliä. Itse Pultavan taistelu käsitellään tavattoman tarkasti ja yksityiskohtaiset kartat auttavat lukijaa pysymään kärryillä tapahtumista.

Kirjan luettavuutta lisää tietysti lähdeviitteiden ja lähdeluettelon puuttuminen. Tietyssä mielessä jäin kyllä kaipaamaan tietoja siitä, mistä Englund on tietonsa kirjaansa hankkinut. Mutta en kylläkään epäile tätä minkäänlaisesta akateemisesta epärehellisyydestä. Englund kun sattuu olemaan yksi Ruotsin tunnetuimpia ja arvostetuimpia historioitsijoita.

Suuren sodan vuodet kannattaa ehdottomasti lukea. Se on paksu, mutta jouheva. Voittamaton alkaa sitten jo vähän tukahtua omaan massivisuuteensa ja pelkäänkin, että se trilogian päättävä kolmas osa taitaa jäädä kirjoittamatta. Kuningatar Kristiina on yksinkertaisesti surkea, eikä siihen kannata koskea robotillakaan. Sodan kauneus ja kauheus on kaleidoskooppimaisuudessaan yksi upeimpia ensimmäisestä maailmansodasta kirjoitettuja kirjoja ja esseekokoelmat Menneisyyden maisema ja Hiljaisuuden historia loistavia "lyhyitä erikoisia" historian saralta.