Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
Erkki
Ylipäällikkö
Kyseisen toimittajan aatemaailma on käynyt aika selväksi. Esimerkiksi äärioikeistoa käsitelleessä ohjelmassaan hänellä oli "asiantuntijana" muuan Hannu Vuorio, josta ei tietenkään mainittu hänen olevan entinen SKP:n tiedotussihteeri. Tasapuolisuuden nimissä olisikin mukava kuulla Ylellä ohjelma vasemmiston vaarallisuudesta, jossa joku vanha natsi turisisi mietteitään asiantuntijan roolissa.
Erkki
Ylipäällikkö
Vahvasti samaa mieltä. Sain sen juuri luettua, ja harvoin noin paksua opusta tulee ahmittua näin nopeasti. Sujuvaa ja mielenkiintoista tekstiä, sotatapahtumien lisäksi avaa muutenkin ajan kuvaa varsin monipuolisesti.
Täytyypä lukea nuo. Hänen esseekokoelmistaan minulle on tuttu vain Kirjeitä nollapisteestä, josta myös pidin.
tulikomento
Supreme Leader
Kokeilin jumalattoman monen vuoden jälkeen taas dekkaristi Jan Guilloun tuotannon lukemista.
Lukaisin "Ruotsin James Bondin" eli agentti Carl Hamilton -sarjan teoksen Ulkoisen vaaran uhatessa.
Kirja sijoittuu kylmän sodan ja Neuvostoliiton loppuaikoihin. Rakenteeltaan tämä vaikutti aluksi hieman sekavahkolta, sillä juoni koostuu useista pienistä osatarinoista, jotka lopussa sidotaan yhteen. Guilloun henkilökuvaus on ihan mukiinmenevää tasoa ja Ruotsin sotilastiedustelun huippumiehestä piirtyy ihan inhimillinen vaikutelma. Erityisen hyvin tämä tulee esille kirjailijan kuvatessa Hamiltonin toimia Moskovassa maansa sotilasasiamiehenä. Itsetuhoista ryyppäämistä ja naisseikkailuita joihin KGB:n vastavakoilu suhtautuu lähinnä huvittuneesti. Mutta onko tämä vain pelkkää kulissia neukkujen hämäämiseksi ?
Jonkinlainen sarkastinen ironia tuntuu leimaavan kirjailijan tuotantoa ja viranomaisiin tämä suhtautuu välillä melko ilkeämielisestikin. Piruilua lentää erityisesti turvallisuuspoliisi Säpon suuntaan. Juonikuvio on suhteellisen monimutkainen liikkuen aina Lähi-idän terrorikuvioista neukkulaan loikanneeseen ruotsalaispetturiin asti (esikuvana toimii selvästi Stig Bergling).
Kirjasta on muuten tehty erinomainen tv-sarja. Esitettiin muistaakseni myös meillä 90-luvun alussa.
Lukaisin "Ruotsin James Bondin" eli agentti Carl Hamilton -sarjan teoksen Ulkoisen vaaran uhatessa.
Kirja sijoittuu kylmän sodan ja Neuvostoliiton loppuaikoihin. Rakenteeltaan tämä vaikutti aluksi hieman sekavahkolta, sillä juoni koostuu useista pienistä osatarinoista, jotka lopussa sidotaan yhteen. Guilloun henkilökuvaus on ihan mukiinmenevää tasoa ja Ruotsin sotilastiedustelun huippumiehestä piirtyy ihan inhimillinen vaikutelma. Erityisen hyvin tämä tulee esille kirjailijan kuvatessa Hamiltonin toimia Moskovassa maansa sotilasasiamiehenä. Itsetuhoista ryyppäämistä ja naisseikkailuita joihin KGB:n vastavakoilu suhtautuu lähinnä huvittuneesti. Mutta onko tämä vain pelkkää kulissia neukkujen hämäämiseksi ?
Jonkinlainen sarkastinen ironia tuntuu leimaavan kirjailijan tuotantoa ja viranomaisiin tämä suhtautuu välillä melko ilkeämielisestikin. Piruilua lentää erityisesti turvallisuuspoliisi Säpon suuntaan. Juonikuvio on suhteellisen monimutkainen liikkuen aina Lähi-idän terrorikuvioista neukkulaan loikanneeseen ruotsalaispetturiin asti (esikuvana toimii selvästi Stig Bergling).
Kirjasta on muuten tehty erinomainen tv-sarja. Esitettiin muistaakseni myös meillä 90-luvun alussa.
Uutuuskirja paljastaa hirveitä yksityiskohtia: Julmat kidutusmenetelmät tunnettiin jo tsaarinajan Venäjällä
Yksi Venäjän ja myöhemmin Neuvostoliiton pahamaineisista vankileireistä oli Karagandassa. Seutu liitettiin Venäjän imperiumiin vuonna 1822. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen alue on kuulunut Kazakstaniin.
Julkaistu: 15.8. 22:31
Venäjän suuruus luotiin pakkotöillä, tuore kirja muistuttaa.
Järkyttyneiden katsojien joukko seisoi äänettömänä ja kauhuissaan hirvittävässä kylmyydessä. Teloituskomppania nosti kiväärinsä tappaakseen joukon miehiä joulukuussa vuonna 1849 Pietarissa Venäjällä. Näiden katsojien joukossa oli Fjodor Dostojevski, josta tuli arvostettu kirjailija.
Teloituskomppanian edessä olevat miehet kuitenkin pelastuivat. Kyse ei ollut armosta, vaan tahallisesta ja suunnitellusta julmuudesta. Teloitukselta pelastetut joutuivat joko Siperiaan tai muualle imperiumin alueelle vankileirille, missä heitä kidutettiin julmasti.
Tsaarinajan Venäjän julmuuksista kertoo tuore kirja, Daniel Beerin The House Of The Dead: Siberian Exile Under The Tsars. Nimi on vapaasti käännettynä Kuolleiden talo: Siperian karkotukset tsaarien aikaan. Siitä uutisoi nyt Daily Mail. Aiemmin samasta teoksesta ovat kertoneet myös muun muassa The Times ja Herald Scotland.
Kirja kertoo karuista kidutusmenetelmistä. Vankien korvia ja nenää saatettiin vääntää irti pikkurikkeiden vuoksi. Joskus vanki saatettiin kahlita ketjuilla jopa kymmeneksi vuodeksi kottikärryihin. Vangeille myös saatettiin iskeä polttomerkki tulikuumalla raudalla.
Kirja muistuttaa, että Siperiassa ja muuallakin Venäjällä toimi kammottavia vankileirejä jo ennen Josif Stalinia ja neuvostoaikaa. Kyseessä oli tsaarinvallan aikana alkanut rangaistuskäytäntö eli Siperiaan karkottaminen. Vangit vietiin asumattomiin osiin laajaa valtakuntaa, useimmiten Siperiaan työleireille.
The Times muistuttaa, että myös Dostojevski joutui vankileirille Siperiaan viideksi vuodeksi. Hänen ”rikoksensa” oli se, että hän oli monien muiden tapaan vaatinut uudistuksia Venäjälle, jossa suuri osa ihmisistä eli maaorjuudessa.
Olot Siperian vankiloissa olivat kammottavat. Töitä tehtiin kovissa pakkasissa. Parakit olivat tupaten täynnä vankeja, kovaa ruumiillista työtä tehtiin lähes vuorokauden ympäri ja ruoka oli ravintoarvoltaan surkeaa. Lisäksi työleirille karkotettuja rangaistiin mielivaltaisesti esimerkiksi ruoskimalla. Beer muistuttaa kirjassaan, että moni vangeista kuoli ennen vapautumistaan.
Herald Scotland puolestaan muistuttaa Beerin kirjaa esitellessään, että työleireillä oli oikeastaan kaksi tarkoitusta. Niiden avulla tsaari pääsi eroon vastustajistaan. Samalla työleiriläiset eli pakkotyötä tekevät vangit asuttivat Siperiaa ja kaivoivat kivihiiltä ja muita Siperian rikkaita luonnonvaroja tsaarin tukijoiden käyttöön.
Kirjan mukaan Venäjän valtakunnan suuruutta rakennettiin siis suureksi osaksi vankien pakkotyöllä.
Yksi Venäjän ja myöhemmin Neuvostoliiton pahamaineisista vankileireistä oli Karagandassa. Seutu liitettiin Venäjän imperiumiin vuonna 1822. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen alue on kuulunut Kazakstaniin.
Julkaistu: 15.8. 22:31
Venäjän suuruus luotiin pakkotöillä, tuore kirja muistuttaa.
Järkyttyneiden katsojien joukko seisoi äänettömänä ja kauhuissaan hirvittävässä kylmyydessä. Teloituskomppania nosti kiväärinsä tappaakseen joukon miehiä joulukuussa vuonna 1849 Pietarissa Venäjällä. Näiden katsojien joukossa oli Fjodor Dostojevski, josta tuli arvostettu kirjailija.
Teloituskomppanian edessä olevat miehet kuitenkin pelastuivat. Kyse ei ollut armosta, vaan tahallisesta ja suunnitellusta julmuudesta. Teloitukselta pelastetut joutuivat joko Siperiaan tai muualle imperiumin alueelle vankileirille, missä heitä kidutettiin julmasti.
Tsaarinajan Venäjän julmuuksista kertoo tuore kirja, Daniel Beerin The House Of The Dead: Siberian Exile Under The Tsars. Nimi on vapaasti käännettynä Kuolleiden talo: Siperian karkotukset tsaarien aikaan. Siitä uutisoi nyt Daily Mail. Aiemmin samasta teoksesta ovat kertoneet myös muun muassa The Times ja Herald Scotland.
Kirja kertoo karuista kidutusmenetelmistä. Vankien korvia ja nenää saatettiin vääntää irti pikkurikkeiden vuoksi. Joskus vanki saatettiin kahlita ketjuilla jopa kymmeneksi vuodeksi kottikärryihin. Vangeille myös saatettiin iskeä polttomerkki tulikuumalla raudalla.
Kirja muistuttaa, että Siperiassa ja muuallakin Venäjällä toimi kammottavia vankileirejä jo ennen Josif Stalinia ja neuvostoaikaa. Kyseessä oli tsaarinvallan aikana alkanut rangaistuskäytäntö eli Siperiaan karkottaminen. Vangit vietiin asumattomiin osiin laajaa valtakuntaa, useimmiten Siperiaan työleireille.
The Times muistuttaa, että myös Dostojevski joutui vankileirille Siperiaan viideksi vuodeksi. Hänen ”rikoksensa” oli se, että hän oli monien muiden tapaan vaatinut uudistuksia Venäjälle, jossa suuri osa ihmisistä eli maaorjuudessa.
Olot Siperian vankiloissa olivat kammottavat. Töitä tehtiin kovissa pakkasissa. Parakit olivat tupaten täynnä vankeja, kovaa ruumiillista työtä tehtiin lähes vuorokauden ympäri ja ruoka oli ravintoarvoltaan surkeaa. Lisäksi työleirille karkotettuja rangaistiin mielivaltaisesti esimerkiksi ruoskimalla. Beer muistuttaa kirjassaan, että moni vangeista kuoli ennen vapautumistaan.
Herald Scotland puolestaan muistuttaa Beerin kirjaa esitellessään, että työleireillä oli oikeastaan kaksi tarkoitusta. Niiden avulla tsaari pääsi eroon vastustajistaan. Samalla työleiriläiset eli pakkotyötä tekevät vangit asuttivat Siperiaa ja kaivoivat kivihiiltä ja muita Siperian rikkaita luonnonvaroja tsaarin tukijoiden käyttöön.
Kirjan mukaan Venäjän valtakunnan suuruutta rakennettiin siis suureksi osaksi vankien pakkotyöllä.
tulikomento
Supreme Leader
Fienden i öster - Svenskt jaktflyg under kalla kriget kertoo Ruotsin ilmavoimien kehityksen 40-luvun lopulta 60-luvun lopulle.
Tuona aikana länsinaapurin ilmavoimat oli konekaluston määrällä mitattuna yksi maailman suurimmista. Flygvapnetin päätehtävä oli hävittäjätorjunta siinä tapauksessa, että Neuvostoliitto olisi päättänyt hyökätä Ruotsiin. Uhkakuvana olivat mereltä tulevat massiiviset maihinnousut ja maahanlaskujoukkojen pudotukset. Tätä uhkaa vastaan Ruotsi kehitti määrärahoja säästelemättä tehokkaan tutka- ja ilmavalvontaverkoston sekä taistelunkestäviä lentotukikohtia (kalliosuojat ja maantietukikohdat).
Myöskään hävittäjäkalustohankinnoissa ei pihtailtu. Heti toisen maailmansodan jälkeen ja jo osittain sen aikana Ruotsi hankki Spitfire ja P-51 Mustang -koneita. Ja jo vuonna 1946 maa siirtyi suihkukoneaikaan Vampiren myötä. Oma kotimainen lentokoneteollisuus ryhtyi ilmavoimien hovihankkijaksi Tunnanin, Lansenin, Drakenin ja Viggenin myötä. Kirja valottaa myös sitä, kuinka Ruotsi sai materiaalista tukea lännestä (erit. USA ja Britannia) niin lentokonesuunnittelun kuin tutkaverkostonkin kehittämiseen. Eli, vaikka maa esitti olevansa virallisesti puolueeton, olisi se sotatilanteessa ilman muuta ollut osa länttä. Kirja käsittelee myös tätä salaista yhteistyötä. NATO-maiden upseerit tapasivat ruotsalaiskollegojaan ja päinvastoin ja näissä yhteyksissä sovittiin mahdollisista yhteistyökuvioista sodan ajan varalle.
Ainakin minulle uutta tietoa oli se, että ilmapuolustussuunnitelmia laadittiin myös sen varalle, että Neuvostoliitto olisi joko miehittänyt Suomen, tai painostanut Suomen YYA-sopimuksen mukaisesti luovuttamaan lentokenttiä neuvostoilmavoimien käyttöön. Tähän olisi liittynyt sekin, että Ruotsi olisi yrittänyt tuossa tilanteessa iskeä näille kentille rynnäkkökoneillaan. Myös tärkeimpiä liikenteen solmukohtia oli maalitettu. Tarkoitus olisi ollut hidastaa puna-armeijan liikettä länteen.
Yhteenveto:
Hyvä ja paljon asiatietoa sisältävä tutkimus. Paljon mielenkiintoisia valokuvia ja karttoja. Oli samalla hyvä ruotsinkielen kertauskurssi.
Tuona aikana länsinaapurin ilmavoimat oli konekaluston määrällä mitattuna yksi maailman suurimmista. Flygvapnetin päätehtävä oli hävittäjätorjunta siinä tapauksessa, että Neuvostoliitto olisi päättänyt hyökätä Ruotsiin. Uhkakuvana olivat mereltä tulevat massiiviset maihinnousut ja maahanlaskujoukkojen pudotukset. Tätä uhkaa vastaan Ruotsi kehitti määrärahoja säästelemättä tehokkaan tutka- ja ilmavalvontaverkoston sekä taistelunkestäviä lentotukikohtia (kalliosuojat ja maantietukikohdat).
Myöskään hävittäjäkalustohankinnoissa ei pihtailtu. Heti toisen maailmansodan jälkeen ja jo osittain sen aikana Ruotsi hankki Spitfire ja P-51 Mustang -koneita. Ja jo vuonna 1946 maa siirtyi suihkukoneaikaan Vampiren myötä. Oma kotimainen lentokoneteollisuus ryhtyi ilmavoimien hovihankkijaksi Tunnanin, Lansenin, Drakenin ja Viggenin myötä. Kirja valottaa myös sitä, kuinka Ruotsi sai materiaalista tukea lännestä (erit. USA ja Britannia) niin lentokonesuunnittelun kuin tutkaverkostonkin kehittämiseen. Eli, vaikka maa esitti olevansa virallisesti puolueeton, olisi se sotatilanteessa ilman muuta ollut osa länttä. Kirja käsittelee myös tätä salaista yhteistyötä. NATO-maiden upseerit tapasivat ruotsalaiskollegojaan ja päinvastoin ja näissä yhteyksissä sovittiin mahdollisista yhteistyökuvioista sodan ajan varalle.
Ainakin minulle uutta tietoa oli se, että ilmapuolustussuunnitelmia laadittiin myös sen varalle, että Neuvostoliitto olisi joko miehittänyt Suomen, tai painostanut Suomen YYA-sopimuksen mukaisesti luovuttamaan lentokenttiä neuvostoilmavoimien käyttöön. Tähän olisi liittynyt sekin, että Ruotsi olisi yrittänyt tuossa tilanteessa iskeä näille kentille rynnäkkökoneillaan. Myös tärkeimpiä liikenteen solmukohtia oli maalitettu. Tarkoitus olisi ollut hidastaa puna-armeijan liikettä länteen.
Yhteenveto:
Hyvä ja paljon asiatietoa sisältävä tutkimus. Paljon mielenkiintoisia valokuvia ja karttoja. Oli samalla hyvä ruotsinkielen kertauskurssi.
Ite tykkään Guillonin kirjoista koska vähän kaikelle piruillaan. Ja kirjat sisältävät pienempiä tarinoita tuoden eri tasoja kirjaan.
Kannattaa MaanPuolustus.Netissä muistaa, että Guillon oli ankara vasemmistolainen ja tiukan yhteiskuntakriittinen.
Uutuuskirja: Näin tappavaa sotaa Suomi kävi
Tykkituli tappoi sodassa. (KUVA: SA-kuva)
Julkaistu: 1.9. 8:06
Ville Kivimäki ja Anssi Männistö arvioivat, että asiaan ei vaikuttanut vain suomalaisten huonompi elämisen taso ja perimä. Heidän mielestään olennaista olivat vuosien 1939-1945 kovat kokemukset. Varsinkin rintamamiesten ja sotalapsien nuorella iällä kokema stressi aiheutti pitkäaikaisia terveyshaittoja. Kivimäki sai muutama vuosi sitten Tieto-Finlandian rintaman mielenterveysongelmia käsitelleestä kirjastaan Murtuneet mielet.
Uusi kirja käsittelee kokemuksia niin rintamalla, rintaman takana kuin kotirintamallakin. Kirjoittajien mukaan suomalaisten suhde vuosien 1939-1945 kolmeen sotaan on yhä tiiviin. Nykypäivän nuorille Kekkonen ja mustavalkotelevisio tuntuvat eksoottisemmilta. Heidän mukaansa läheisyyden tunne on kuitenkin osin harhakäsitys. Sotasukupolven elämä muistutti monella tavoin enemmän 1800-lukua kuin 2010-luvun Suomea.
Siviilit pääsivät Suomessa vähällä
Suomen sotien erikoisuus oli, että väkivalta koitui nimenomaan pari-kolmekymppisten rintamamiesten kohtaloksi. Muualla siviilejä kuoli enemmän, kun taistelut käytiin asutuskeskusten keskellä. Pommitetussa Iso-Britanniassakin kuoli suhteessa enemmän siviilejä.
Aina sota-ajan arki ei ollut kovaa. Kuva Savitaipaleelta kesällä 1941. (KUVA: Vänrikki Borg)
Suomalaisia kuoli toisessa maailmansodassa noin 96 000, mikä oli 2,5 prosenttia kokonaisväestöstä. Talvisodan aikana helmi-maaliskuussa kuoli 17 000 suomalaista. Vastaavia taisteluita käytiin vain suursodan itärintamalla Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon. Valtaosa suomalaissotilaista kuoli ase kädessä juoksuhaudassa, ei piiritettynä tai vankina.
Tykkituli oli sodan pahin tappaja. (KUVA: Sa-kuva)
Kirjassa arvioidaan, että valtaosa suomalaissotilaiden taisteluvammoista aiheutui tykistöammuksista. Kannaksella kesällä 1944 yli 80 prosenttia haavoittumisista johtui tykistötulella. Toinen tehokas tappaja oli konekivääri.
Tragedia rintamalla. Rukajärvellä keväällä 1943 vänrikki esittelee näkymää juoksuhaudasta... (KUVA: SA-kuva)
...seuraavassa kuvassa vihollisen tarkka-ampuja on surmannut hänet. (KUVA: SA-kuva)
Tekijöiden mukaan Neuvostoliitto menetti talvi- ja jatkosodassa kaatuneina 380 000 ja haavoittuneina 655 000 sotilasta. Mukana ovat myös tappiot taisteluista saksalaisia vastaan Pohjois-Suomessa. He arvioivat, että näistä miljoonasta sotilaasta puolet oli tykistön uhreja. Kun suomalaisia oli aseissa noin 700 000 miestä, enemmistö ei tappanut eikä todennäköisesti edes haavoittanut vihollista omalla käsiasellaan.
Sodan arki kuvina
Sodan särkemä arki –kirjassa käytetään paljon TK-miesten eli tiedotuskomppanian väen ottamia kuvia. Ne ovat olleet muutaman vuoden helposti saatavilla netissäkin SA-kuva-arkiston kautta, joskin yksittäisten kuvien hakeminen voi vaatia taitoa ja kärsivällisyyttä.
Kaatunutta valmistellaan kotiinlähetettäväksi. Omia kaatuneita esittäviä kuvia julkaistiin sodan aikana harvoin.(KUVA: SA-kuva)
Kivimäki ja Männistö laskevat, että kuusi kuvia ottaneista TK-miehistä kaatui ja 16 haavoittui. Kaikkiaan TK-miehiä kaatui 13. Kaatuneilta ja haavoittuneilta TK-miehiltä saattoi jäädä kameraan filmirullia, jotka myöhemmin kehitettiin.
Sodan aikana TK-miesten ottamien kuvien julkaisemista ja tallentamista mietittiin tarkkaan. Erityisen arka asia olivat omien kärsimät tappiot. Sekä suomalaisten että venäläisten tekemiä julmuuksia esittävät kuvat salattiin vuosikymmeniksi.
Tykkituli tappoi sodassa. (KUVA: SA-kuva)
Julkaistu: 1.9. 8:06
Ville Kivimäki ja Anssi Männistö arvioivat, että asiaan ei vaikuttanut vain suomalaisten huonompi elämisen taso ja perimä. Heidän mielestään olennaista olivat vuosien 1939-1945 kovat kokemukset. Varsinkin rintamamiesten ja sotalapsien nuorella iällä kokema stressi aiheutti pitkäaikaisia terveyshaittoja. Kivimäki sai muutama vuosi sitten Tieto-Finlandian rintaman mielenterveysongelmia käsitelleestä kirjastaan Murtuneet mielet.
Uusi kirja käsittelee kokemuksia niin rintamalla, rintaman takana kuin kotirintamallakin. Kirjoittajien mukaan suomalaisten suhde vuosien 1939-1945 kolmeen sotaan on yhä tiiviin. Nykypäivän nuorille Kekkonen ja mustavalkotelevisio tuntuvat eksoottisemmilta. Heidän mukaansa läheisyyden tunne on kuitenkin osin harhakäsitys. Sotasukupolven elämä muistutti monella tavoin enemmän 1800-lukua kuin 2010-luvun Suomea.
Siviilit pääsivät Suomessa vähällä
Suomen sotien erikoisuus oli, että väkivalta koitui nimenomaan pari-kolmekymppisten rintamamiesten kohtaloksi. Muualla siviilejä kuoli enemmän, kun taistelut käytiin asutuskeskusten keskellä. Pommitetussa Iso-Britanniassakin kuoli suhteessa enemmän siviilejä.
Aina sota-ajan arki ei ollut kovaa. Kuva Savitaipaleelta kesällä 1941. (KUVA: Vänrikki Borg)
Suomalaisia kuoli toisessa maailmansodassa noin 96 000, mikä oli 2,5 prosenttia kokonaisväestöstä. Talvisodan aikana helmi-maaliskuussa kuoli 17 000 suomalaista. Vastaavia taisteluita käytiin vain suursodan itärintamalla Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon. Valtaosa suomalaissotilaista kuoli ase kädessä juoksuhaudassa, ei piiritettynä tai vankina.
Tykkituli oli sodan pahin tappaja. (KUVA: Sa-kuva)
Kirjassa arvioidaan, että valtaosa suomalaissotilaiden taisteluvammoista aiheutui tykistöammuksista. Kannaksella kesällä 1944 yli 80 prosenttia haavoittumisista johtui tykistötulella. Toinen tehokas tappaja oli konekivääri.
Tragedia rintamalla. Rukajärvellä keväällä 1943 vänrikki esittelee näkymää juoksuhaudasta... (KUVA: SA-kuva)
...seuraavassa kuvassa vihollisen tarkka-ampuja on surmannut hänet. (KUVA: SA-kuva)
Tekijöiden mukaan Neuvostoliitto menetti talvi- ja jatkosodassa kaatuneina 380 000 ja haavoittuneina 655 000 sotilasta. Mukana ovat myös tappiot taisteluista saksalaisia vastaan Pohjois-Suomessa. He arvioivat, että näistä miljoonasta sotilaasta puolet oli tykistön uhreja. Kun suomalaisia oli aseissa noin 700 000 miestä, enemmistö ei tappanut eikä todennäköisesti edes haavoittanut vihollista omalla käsiasellaan.
Sodan arki kuvina
Sodan särkemä arki –kirjassa käytetään paljon TK-miesten eli tiedotuskomppanian väen ottamia kuvia. Ne ovat olleet muutaman vuoden helposti saatavilla netissäkin SA-kuva-arkiston kautta, joskin yksittäisten kuvien hakeminen voi vaatia taitoa ja kärsivällisyyttä.
Kaatunutta valmistellaan kotiinlähetettäväksi. Omia kaatuneita esittäviä kuvia julkaistiin sodan aikana harvoin.(KUVA: SA-kuva)
Kivimäki ja Männistö laskevat, että kuusi kuvia ottaneista TK-miehistä kaatui ja 16 haavoittui. Kaikkiaan TK-miehiä kaatui 13. Kaatuneilta ja haavoittuneilta TK-miehiltä saattoi jäädä kameraan filmirullia, jotka myöhemmin kehitettiin.
Sodan aikana TK-miesten ottamien kuvien julkaisemista ja tallentamista mietittiin tarkkaan. Erityisen arka asia olivat omien kärsimät tappiot. Sekä suomalaisten että venäläisten tekemiä julmuuksia esittävät kuvat salattiin vuosikymmeniksi.
tulikomento
Supreme Leader
Nonnis, sain juuri äsken luettua tämän uutuuskirjan. Täytyy sanoa, että tämä on kaikin puolin erinomainen esitys kylmän sodan aikaisista Ruotsin ilmavoimista.
Kirja sisältää eri artikkeleita, jotka ovat alan asiantuntijoiden laatimia. Olen tunnistavinani ainakin Flygvapenmuseumin vahvan kädenjäljen.
Tämä kattaa Ruotsin lentokoneteollisuuden kehityksen ja sisältää omat tarinansa siitä mitenkä maailmanluokan suihkukoneet (Tunnan, Lansen, Draken, Viggen, Gripen) suunniteltiin ilmavoimien tarpeisiin. Ilmasodankäynnin ystäville on tiedossa nannaa, sillä tässä käsitellään tarkasti myös ruotsalaisten käyttämät taktiikat, toisin sanoen sen mitenkä neuvostopommittajat olisi ammuttu alas ja mitenkä maihinnousulaivastoa vastaan olisi isketty ilmasta käsin.
Erittäin mielenkiintoista luettavaa ovat myös kuvaukset tunnistuslennoista, tiedustelulennoista, Ruotsiin lentäneistä itäblokin loikkareista, sekä yleensäkin ilmatilan valvonnasta. Mukana on tarinaa mm. 1985 kesällä Itämeren yllä käydystä Viggenin ja Su-15 Flagonin välisestä "ilmataistelusta", joka päättyi kohtalokkaasti. Onpa mukana myös kertomus siitä kuinka Viggeneillä saivat tutkalukituksia SR-71 Blackbirdeihin.
Minulle oli uutta tietoa mm. se että radiotiedustelu FRA kykeni reaaliajassa seuraamaan neuvostoliittolaisten hävittäjien ja näiden taistelunjohdon välisiä yhteyksiä. Näin ruotsalaishävittäjillä oli usein kohtaamistapauksissa ennakkotietoa vastapuolen aikeista ja taktiikoista.
Erikoismaininta mainiosti valitusta kuvituksesta. Mukana on todella runsaasti ennen näkemätöntä materiaalia.
Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille ilmailuharrastajille. On lienee turha odottaa, että Suomessa tultaisiin milloinkaan julkaisemaan mitään vastaavaa.
Kirja sisältää eri artikkeleita, jotka ovat alan asiantuntijoiden laatimia. Olen tunnistavinani ainakin Flygvapenmuseumin vahvan kädenjäljen.
Tämä kattaa Ruotsin lentokoneteollisuuden kehityksen ja sisältää omat tarinansa siitä mitenkä maailmanluokan suihkukoneet (Tunnan, Lansen, Draken, Viggen, Gripen) suunniteltiin ilmavoimien tarpeisiin. Ilmasodankäynnin ystäville on tiedossa nannaa, sillä tässä käsitellään tarkasti myös ruotsalaisten käyttämät taktiikat, toisin sanoen sen mitenkä neuvostopommittajat olisi ammuttu alas ja mitenkä maihinnousulaivastoa vastaan olisi isketty ilmasta käsin.
Erittäin mielenkiintoista luettavaa ovat myös kuvaukset tunnistuslennoista, tiedustelulennoista, Ruotsiin lentäneistä itäblokin loikkareista, sekä yleensäkin ilmatilan valvonnasta. Mukana on tarinaa mm. 1985 kesällä Itämeren yllä käydystä Viggenin ja Su-15 Flagonin välisestä "ilmataistelusta", joka päättyi kohtalokkaasti. Onpa mukana myös kertomus siitä kuinka Viggeneillä saivat tutkalukituksia SR-71 Blackbirdeihin.
Minulle oli uutta tietoa mm. se että radiotiedustelu FRA kykeni reaaliajassa seuraamaan neuvostoliittolaisten hävittäjien ja näiden taistelunjohdon välisiä yhteyksiä. Näin ruotsalaishävittäjillä oli usein kohtaamistapauksissa ennakkotietoa vastapuolen aikeista ja taktiikoista.
Erikoismaininta mainiosti valitusta kuvituksesta. Mukana on todella runsaasti ennen näkemätöntä materiaalia.
Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille ilmailuharrastajille. On lienee turha odottaa, että Suomessa tultaisiin milloinkaan julkaisemaan mitään vastaavaa.
Omituista miten siellä saa kaiken pistää kirjoihin vai onko kaikki nuot taktiikat tai toimintaperiaatteet jo vanhentuneita?
tulikomento
Supreme Leader
Samaa mietin minäkin kirjaa lukiessa. Varmaan jotkut 50- ja 60-lukujen J 29 Tunnanin ja J 35 Drakenin aikaiset hävittäjätaktiikat ovat historiaa. Mutta tämä on varmaa, että Ruotsissa puolustusvoimien avoimuuspolitiikka on eri tasolla kuin meillä Suomessa.
Esim. ruotsalaiset ovat jo useamman vuoden ajan julkistaneet tunnistuslentokuviaan venäläisistä koneista. Itse en muista meillä ilmavoimien tehneen samoin kuin korkeintaan yhden käden sormilla laskettavan määrän.
En kutsuisi välttämättä avoimuudeksi vaan ihan tyhmyydeksi, vastustan kaikkea lähempää integraatiota heidän kanssaan.
Juuri sen vuoksi minä niitä luenkin. Tunne vihollisesi, niin olet jo voittanut ensimmäisen taistelun
Vonka
Supreme Leader
En muista, mikä Guilloun kirjoista oli se, jossa hän kirjoitti, että Suomi antautui 1944. Kaverini kirjoitti Guilloulle, että Suomi ei antautunut vaan solmi aseleposopimuksen. Rauha tehtiin sitten Pariisissa 1947. Guillou ei vastannut.
En itse muista lukeneeni tuota.
Mutta hyviä kirjoja. Ja tykkään paljon kuinka paljon sankareiden ajattelua kuvataan. Eikä pelkästään että sankaria paleltaa ja on nälkä.
Vaan mitkä asiat motivoi ja motivaatioiden ristiriitaisuudet
Vonka
Supreme Leader
Ehkä se oli lehtihaastattelu.
Slammer
Kenraali
Tyhmyyttä on sekin, että kaikki salataan ihan vain varmuuden vuoksi kuten Suomessa oli aiemmin linjana. Kaiken järjen mukaan kylmän sodan aikainen ilmasota ei ole tänä päivänä millään tavalla relevantti enkä näe syytä epäillä etteivätkö ruotsalaiset osaisi arvioida mitä voi sanoa ääneen.