Kirjat

[Leaderdog]

Tämä alkoi kiinnostaa itseäni:

Tiedustelu ja vakoilu

Vakoiluraamattu varjomaailman asiantuntijalta. Peitenimet, myrkyt, salamurhat, varjostus ja sieppaukset – vakoilun ja tiedustelun maailmassa monet menetelmät ovat entiset, mutta paljon on myös muuttunut. Aihepiiriä vuosikymmeniä tarkasti seurannut Jukka Rislakki on kirjoittanut perinpohjaisen...

docendo.fi

 

[Nestehukka]

QED
Valon ja aineen ihmeellinen teoria
Richard Feynman
Art House

Feynmanin klassikko kvanttisähködynamiikasta, josta en tainnut ymmärtää paljoakaan. Kirja on vuodelta 1985 ja kelpaa kyllä mulle vaikka ala on varmaan sittemmin kehittynyt aikalailla. Feynman taisi kirjassaan määritellä kvanttisähködynamiikan selittävän fysiikasta jotakuinkin kaiken muun paitsi gravitaation ja radioaktiivisuuden, joten katsoin sen kuuluvan ilman muuta lukulistalleni.

 

[tulikomento]

QED
Valon ja aineen ihmeellinen teoria
Richard Feynman
Art House

Feynmanin klassikko kvanttisähködynamiikasta, josta en tainnut ymmärtää paljoakaan. Kirja on vuodelta 1985 ja kelpaa kyllä mulle vaikka ala on varmaan sittemmin kehittynyt aikalailla. Feynman taisi kirjassaan määritellä kvanttisähködynamiikan selittävän fysiikasta jotakuinkin kaiken muun paitsi gravitaation ja radioaktiivisuuden, joten katsoin sen kuuluvan ilman muuta lukulistalleni.

Nämä Feynmanin kirjat luin joskus 20 vuotta sitten. Toisessa oli mielenkiintoista tarinaa siitä kun kyseinen herra Los Alamosissa väsäili atomipommia. Toisessa kertoo siitä kun oli mukana avaruussukkula Challengerin onnettomuustutkinnassa.

 

[Nestehukka]

Nämä Feynmanin kirjat luin joskus 20 vuotta sitten. Toisessa oli mielenkiintoista tarinaa siitä kun kyseinen herra Los Alamosissa väsäili atomipommia. Toisessa kertoo siitä kun oli mukana avaruussukkula Challengerin onnettomuustutkinnassa.

Noista ensin mainittua aloittelin aamulla ennen töihin lähtöä. Vaikuttaa hauskalta teokselta.

 

[tulikomento]

Se vaan, että miksei neukkukenuilta vaadita historiankirjoituksessa samoja standardeja. Löytyyhän lännestäkin mm. Žukovin ihailijoita, vaikka tämä oli vakaumuksellinen bolševikki, 100 % uskollinen Stalinille ja saksalaisiin sovelletuilla standardeilla sotarikollinen.

Zukov, Rokossovski, Stemenko ym. neukkukenraalit kirjoittivat muistelmansa kylmän sodan vuosina. Ja valistunut länsimainen lukija varmasti kyllä ymmärsi lukevansa propagandaa sisältävää tekstiä. Itärintaman historiagrafian ongelmahan oli pitkään se, että länsimaisilla tutkijoilla ei ollut pääsyä neukkujen arkistoihin. John Erickson oli lienee yksi ensimmäisistä (The Road to Stalingrad & The Road to Berlin) ? David Glantz jatkoi Ericksonin jalanjäljillä kylmän sodan jälkeen. Ja on kyllä kritisoinut mm. Zukovia tutkimuksissaan.

Amazon.com

Mitä Keitelin syyllisyyteen tulee, niin tästä nyt ei ilmeisesti ole mitään tulkinnan varaa ? Allekirjoitti itse käsittääkseni melkeinpä kaikki Aatun rikolliset käskyt.

- Komissaarikäsky
- Nacht und nebel -käsky

 

[EK]

Zukov, Rokossovski, Stemenko ym. neukkukenraalit kirjoittivat muistelmansa kylmän sodan vuosina. Ja valistunut länsimainen lukija varmasti kyllä ymmärsi lukevansa propagandaa sisältävää tekstiä. Itärintaman historiagrafian ongelmahan oli pitkään se, että länsimaisilla tutkijoilla ei ollut pääsyä neukkujen arkistoihin. John Erickson oli lienee yksi ensimmäisistä (The Road to Stalingrad & The Road to Berlin) ? David Glantz jatkoi Ericksonin jalanjäljillä kylmän sodan jälkeen. Ja on kyllä kritisoinut mm. Zukovia tutkimuksissaan.

Amazon.com

Mitä Keitelin syyllisyyteen tulee, niin tästä nyt ei ilmeisesti ole mitään tulkinnan varaa ? Allekirjoitti itse käsittääkseni melkeinpä kaikki Aatun rikolliset käskyt.

- Komissaarikäsky
- Nacht und nebel -käsky

Ja missä määrin neuvostokenraaleilla oli edes mahdollista kirjoittaa "totta"? Kyllä ne tekstit on vedetty useamman kamman läpi, että on saatu Suuren ja Mahtavan Neuvostoliiton Virallisen Totuuden mukaiseksi. Jos ne ottaa 1/1 totuudenmukaisina, saa syyttää vain itseään.

 

[Nestehukka]

Passipoliisina Tehtaankadulla
Pussihousut I
Jussi-Pekka Lämsä

Yli neljäkymmentä vuotta poliisina palvelleen ja ylikomisariona eläköityneen Jussi-Pekka Lämsän muisteluita työuraltaan. Anekdoottia ja sattumusta on vuosien varrelta kertynyt luonnollisesti melkoisesti eli kolmeenkin kirjaa joista tämä on ensimmäinen. Alaotsikko pussihousut viittaa käsittääkseni järjestyspoliisin ja rikospuolen erään työtaistelun jäljiltä hiertyneisiin väleihin. Lämsä aloitti uransa poliisissa seitsemänkymmentäluvun jälkimmäisellä puoliskolla jolloin esimiehissä oli vielä sodan käyneitä yleensä pienistä nipottamattomia miehiä joilla auktoriteettia riitti ja taisi joku olla Kaukasuksen reissunkin tehnyt. Lämsä ajoittaa kerrontaansa Suomen ja maailman tapahtumilla välttäen tarinan irtoamisen maan pinnasta.

 

[Sigma957]

Zukov, Rokossovski, Stemenko ym. neukkukenraalit kirjoittivat muistelmansa kylmän sodan vuosina. Ja valistunut länsimainen lukija varmasti kyllä ymmärsi lukevansa propagandaa sisältävää tekstiä. Itärintaman historiagrafian ongelmahan oli pitkään se, että länsimaisilla tutkijoilla ei ollut pääsyä neukkujen arkistoihin. John Erickson oli lienee yksi ensimmäisistä (The Road to Stalingrad & The Road to Berlin) ? David Glantz jatkoi Ericksonin jalanjäljillä kylmän sodan jälkeen. Ja on kyllä kritisoinut mm. Zukovia tutkimuksissaan.

Amazon.com

Mitä Keitelin syyllisyyteen tulee, niin tästä nyt ei ilmeisesti ole mitään tulkinnan varaa ? Allekirjoitti itse käsittääkseni melkeinpä kaikki Aatun rikolliset käskyt.

- Komissaarikäsky
- Nacht und nebel -käsky

Yksinkertainen kysymys: Jos komissaarikäsky oli "rikollinen", niin millä perusteella atomipommien pudotuskäsky ei ollut? Perusteena täytyy olla kunkin käskyn hetken lainsäädäntö. Tätä on samojen standardien soveltaminen.

Rautalangasta: Keitel & kumpp. tuomittiin takautuvien "lakien" voimalla, ja vieläpä niin, että lakeja sovellettiin vain hävinneisiin. Em. seikka olikin välttämätöntä, koska jo voimassa olevien lakien mukaan hirsipuu olisi odottanut kovin monta voittajan johtajaa. Se vaan hämmästyttää, että jotkut vieläkin uskovat Nyyrnperkin olleen rehellinen oikeudenkäynti.

 

[YJT]

Passipoliisina Tehtaankadulla
Pussihousut I
Jussi-Pekka Lämsä

Yli neljäkymmentä vuotta poliisina palvelleen ja ylikomisariona eläköityneen Jussi-Pekka Lämsän muisteluita työuraltaan. Anekdoottia ja sattumusta on vuosien varrelta kertynyt luonnollisesti melkoisesti eli kolmeenkin kirjaa joista tämä on ensimmäinen. Alaotsikko pussihousut viittaa käsittääkseni järjestyspoliisin ja rikospuolen erään työtaistelun jäljiltä hiertyneisiin väleihin. Lämsä aloitti uransa poliisissa seitsemänkymmentäluvun jälkimmäisellä puoliskolla jolloin esimiehissä oli vielä sodan käyneitä yleensä pienistä nipottamattomia miehiä joilla auktoriteettia riitti ja taisi joku olla Kaukasuksen reissunkin tehnyt. Lämsä ajoittaa kerrontaansa Suomen ja maailman tapahtumilla välttäen tarinan irtoamisen maan pinnasta.

Lämsä oli Pikku-Roballa ensin piirin apulaispäällikkö ja sen jälkeen päällikkö, kun itse olin Roballa. Sitten laitos lakkautettiin ja toiminnot siirrettiin Pasilaan, missä J-P jatkoi eläkkeelle jäämisen saakka.

Vaikka oli Roban ykkösmies, niin aina oli työhuoneen ovi auki kaikille, heitti herjaa jokaisen kanssa ja tunsi jokaisen alaisensa (noin 200 henkilöä) etunimeltä. Varsin pidetty päällikkö. Oli myös juttumiehiä; kirjoitti etupäässä pakinatyylisiä juttuja erilaisiin poliisien julkaisuihin ja muihinkin.

Odotukseni näitä kirjoja kohtaan olivat varsin korkealla, ja pettymys oli suuri kun luin (tai itse asiassa kuuntelin) tämän. Sinänsä ihan letkeää kerrontaa, mutta aivan liian seikkaperäisesti käydään läpi ihan pieniäkin sattumuksia ja ihan liikaa kerrotaan, paljonko maksoi evääksi ostettu Elannon sekaleipä ja gouter-makkara. Sarjan toista kirjaa aloittelin myös, mutta meno ei vaikuttanut paranevan. Vaikka Suomen lähihistoria ja suomalainen arki esim 70-luvulla tietyllä tasolla kiinnostavatkin, niin tässä olisi täytynyt tehdä editointia aika rankalla kädellä. Luulen, että lopputulos olisi ollut parempi jos trilogia olisi typistetty yksiin kansiin. Toki voi olla että tulossa oleva kolmas osa on parempi...

 

[Vatnik]

On eläkkeellä palannut kotiseudulleen Rautalammille ja kirjoittaa paikallislehteen tuossa kuvatun tyylisesti. Juuri viimeisimmässä, jonka itse olen lukenut kertoi mm. veljestään, joka oli toiminut öljy-yhtiön Etelä-Suomen johtajana. Tällä oli huoltoasemia kiertäessään ollut tapana kahvitella kaikkien työntekijöiden kanssa ja jos rasvamontusta ei mies ehtinyt mukaan, niin kirjailijan veli kävi tätä työnsä ääressä morjenstamassa.

Siinä onkin taas yksi kirjoitus, "Talkkarin perintö" s.10

Kabinetti

Kabinetissa luet ilmaisia tai tilaamiasi julkaisuja tietokoneella tai mobiilialaitteella

kabinetti.kosila.fi

Vaikka oli Roban ykkösmies, niin aina oli työhuoneen ovi auki kaikille, heitti herjaa jokaisen kanssa ja tunsi jokaisen alaisensa (noin 200 henkilöä) etunimeltä. Varsin pidetty päällikkö. Oli myös juttumiehiä; kirjoitti etupäässä pakinatyylisiä juttuja erilaisiin poliisien julkaisuihin ja muihinkin.

Odotukseni näitä kirjoja kohtaan olivat varsin korkealla, ja pettymys oli suuri kun luin (tai itse asiassa kuuntelin) tämän. Sinänsä ihan letkeää kerrontaa, mutta aivan liian seikkaperäisesti käydään läpi ihan pieniäkin sattumuksia ja ihan liikaa kerrotaan, paljonko maksoi evääksi ostettu Elannon sekaleipä ja gouter-makkara. Sarjan toista kirjaa aloittelin myös, mutta meno ei vaikuttanut paranevan. Vaikka Suomen lähihistoria ja suomalainen arki esim 70-luvulla tietyllä tasolla kiinnostavatkin, niin tässä olisi täytynyt tehdä editointia aika rankalla kädellä. Luulen, että lopputulos olisi ollut parempi jos trilogia olisi typistetty yksiin kansiin. Toki voi olla että tulossa oleva kolmas osa on parempi...

 

[tulikomento]

Kellään mielipidettä näistä ? Ovatko lukemisen / omistamisen arvoisia ? Divarissa ovat kohtalaisen hinnoissaan (useampi kymppi per teos). Aiheena LJK kiinnostaisi lähinnä siltä kantilta, että avataanko missä määrin koulutusta ja taktiikkaa ? Ja miten näkyy sota-ajan kaukopartioperinne.

 

[tulikomento]

Saksalaisen sotataidon harrastajana tilasin tämmöisen hollantilaistutkijan uutuuden. Keissiesimerkkejä länsirintaman taisteluista taktis-operatiivisella tasolla.

Katso liite: 93021


A central element within the Prussian/German Army is Auftragstaktik, a tactical management concept that dates from the middle of the nineteenth century and is still very advanced in terms of management and organization.Using more than fifty examples to illustrate the realities of the battlefield, from North Africa to Arnhem and the Hurtgen Forest, the author explains why the Prussian/German Army was such an unprecedented powerful fighting force. And why Auftragstaktik-under other guises-is still the basic form of operation for many European armies, with even the US Army introducing certain elements of Auftragstaktik into its organization, more than 150 years after its conception.


Samalta tekijältä löytyy myös vastaava teos itärintaman taisteluista.

Katso liite: 93022

Lueskelin tämän hollantilaistutkija Jaap Jan Brouwerin kirjan loppuun kun ei uni tullut silmään. Mitähän tästä sanoisin, ihan mielenkiintoinen lukupaketti. Joskaan ei nyt mitenkään maata mullistava. Kertoo siitä miksi saksalaiset olivat WW2:n aikana niin helkkarin hyviä sotilaita. 1800-luvun alussa Preussi otti turpaan Napoleonilta. Tästä alkoi sotaoppien rankka modernisointi ja uudistaminen (esim. Clausewitz, Gneisenau, Scharnhorst). Stereotyyppinen näkemys saksalaisesta sotilaasta on, että mies on fanaatikko, joka tottelee sokeasti esimiehen kaikkein hulluimpiakin käskyjä. Totuus oli jotain ihan muuta.

Varsinkin hävityn ensimmäisen maailmansodan jälkeen Weimarin tasavallan Reichswehr panosti pakostakin (rauhansopimuksen rajoitteet) määrän sijasta laatuun. Vain kaikkein fiksuimmat upseerit ja kanta-au:t otettiin palvelukseen. Tehtäväkeskeistä taktiikkaa kehitettiin jatkuvasti. Improvisoinnille ja oma-aloitteisuudelle annettiin tilaa. Johtamistaitoja opetettiin hyvin edistyksellisesti. Upseereita koulittiin aidosti välittämään alaisistaan. Saksan armeija tuotti päteviä johtajia. Esim. komppanianpäällikkö lähtökohtaisesti kykeni johtamaan pataljoonaa, rykmentinkomentaja puolestaan divisioonaa jne.

Saksalaisten kyky kerta toisensa jälkeen yllättää vastustaja oli legendaarinen. Ja sama toimi niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin. Klassinen esimerkki on syksyllä 1944 käyty Arnhemin taistelu, jossa alkushokin jälkeen paikalliset komentajat oma-aloitteisesti käynnistivät vastatoimet brittien maahanlaskua vastaan kokoamalla sekalaisia taisteluosastoja.

Kirjassa on myös mukana paljon vertailevaa otetta brittiläiseen ja amerikkalaiseen sotataitoon. Oli tämä sen verran mielenkiintoinen, että laitoin myös tuon itärintamaa käsittelevän jatko-osan tilaukseen. Tätä voisin suositella kaikille johtamistaidosta kiinnostuneille. Oletan, että jääkäreiden mukaan tätä samaa osaamista ja taitoa päätyi myös meillä Puolustusvoimien käyttöön.

 

[YJT]

Lämsä oli Pikku-Roballa ensin piirin apulaispäällikkö ja sen jälkeen päällikkö, kun itse olin Roballa. Sitten laitos lakkautettiin ja toiminnot siirrettiin Pasilaan, missä J-P jatkoi eläkkeelle jäämisen saakka.

Vaikka oli Roban ykkösmies, niin aina oli työhuoneen ovi auki kaikille, heitti herjaa jokaisen kanssa ja tunsi jokaisen alaisensa (noin 200 henkilöä) etunimeltä. Varsin pidetty päällikkö. Oli myös juttumiehiä; kirjoitti etupäässä pakinatyylisiä juttuja erilaisiin poliisien julkaisuihin ja muihinkin.

Odotukseni näitä kirjoja kohtaan olivat varsin korkealla, ja pettymys oli suuri kun luin (tai itse asiassa kuuntelin) tämän. Sinänsä ihan letkeää kerrontaa, mutta aivan liian seikkaperäisesti käydään läpi ihan pieniäkin sattumuksia ja ihan liikaa kerrotaan, paljonko maksoi evääksi ostettu Elannon sekaleipä ja gouter-makkara. Sarjan toista kirjaa aloittelin myös, mutta meno ei vaikuttanut paranevan. Vaikka Suomen lähihistoria ja suomalainen arki esim 70-luvulla tietyllä tasolla kiinnostavatkin, niin tässä olisi täytynyt tehdä editointia aika rankalla kädellä. Luulen, että lopputulos olisi ollut parempi jos trilogia olisi typistetty yksiin kansiin. Toki voi olla että tulossa oleva kolmas osa on parempi...

Tästä innostuneena päätin palata sarjan kakkososan pariin. On paljon (tai ainakin selvästi) parempi kuin ykkönen.



Pikku detaljeissa ei jumiteta yhtä paljon kuin ykkösessä, vaikka edelleen luetellaan, paljonko maksoi kolmen ohjelman ajastuksella varustettu Akain VHS-nauhuri tai vähän käytetty Datsun 101. Toki näistä saa jonkinlaista ajankuvaa, mitä varmaan on haettukin. Lisäksi väliin laitetaan lyhyitä viittauksia maailman tapahtumiin, joilla ei välttämättä ole mitään yhtymäkohtia Lämsän työuraan.

Eniten kirjassa häiritsevät se, että asiat esitetään pintapuolisesti ja kronologisesti - ikään kuin päiväkirjamerkintöinä - eikä temaattisesti esim että oltaisiin puitu Jakomäki-Mikkeli panttivankidraama kokonaisuutena, alusta loppuun ja analysoiden. Nyt esim tähän tapaukseen viitataan monta kertaa pitkin kirjaa sitä mukaa kun asiassa esim tehdään syttämättäjättämispäätöksiä ja taas uudestaan, kun uhrin omaiset haastavat poliisin korvauksia saadakseen, ja jne. Toinen häiritsevä seikka on, että kirjassa ei juurikaan ole keikanajoa tai jos on, niin hyvin ohimennen mainiten.

On myös mielenkiintoisia teemoja kuten joukkojenhallintatoiminnan käynnistäminen, tosin tätäkään ei käsitellä teemana vaan kronologisesti.

Kirja on minulla vielä hieman kesken, mutta on tosiaan selvästi parempi kuin ykkösosa. Trilogian viimeinen osa ilmestyy noin kuukauden kuluttua ja on kiinnostava jo ihan senkin takia, että siinä käsitellään niitä aikoja jolloin itsekin olin jo Roballa.

 

[sinko]

Taannoisia divarilöytöjä.
Geoffrey Jones, Under Three Flags.

Mielenkiintoinen kirja ja huolimatta pokkarikoostaan runsaasti valokuvia sekä joitain piirroksia.
Kirjassa käydään hyvin läpi aseistetun huoltolaiva (tankkeri) Nordmarkin vaiheet ja myöskin toiminta Royal Navyn
huoltolaivana (Bulawayo) sodan jälkeen.
Kiinnostavuutta Nordmarkiin lisää varmasti myös tuttu asiakaskunta:
Admiral Scheer, Atlantis, Kormoran, Tirpiz, Scharnhorst jne jne.
Vaikka pääpaino on nimenomaan Nordmarkissa niin myös sisarlaivojen toiminta käydään läpi.

Suosittelen kirjaa vahvasti jos sattuu tulemaan vastaan ja näkyi tätä olevan saatavilla esim. Amazonistakin.
Sopii erinomaisesti yhteen saksalaisista kaappareista kertovien kirjojen kanssa.

 

[Sigma957]

Lueskelin tämän hollantilaistutkija Jaap Jan Brouwerin kirjan loppuun kun ei uni tullut silmään. Mitähän tästä sanoisin, ihan mielenkiintoinen lukupaketti. Joskaan ei nyt mitenkään maata mullistava. Kertoo siitä miksi saksalaiset olivat WW2:n aikana niin helkkarin hyviä sotilaita. 1800-luvun alussa Preussi otti turpaan Napoleonilta. Tästä alkoi sotaoppien rankka modernisointi ja uudistaminen (esim. Clausewitz, Gneisenau, Scharnhorst). Stereotyyppinen näkemys saksalaisesta sotilaasta on, että mies on fanaatikko, joka tottelee sokeasti esimiehen kaikkein hulluimpiakin käskyjä. Totuus oli jotain ihan muuta.

Varsinkin hävityn ensimmäisen maailmansodan jälkeen Weimarin tasavallan Reichswehr panosti pakostakin (rauhansopimuksen rajoitteet) määrän sijasta laatuun. Vain kaikkein fiksuimmat upseerit ja kanta-au:t otettiin palvelukseen. Tehtäväkeskeistä taktiikkaa kehitettiin jatkuvasti. Improvisoinnille ja oma-aloitteisuudelle annettiin tilaa. Johtamistaitoja opetettiin hyvin edistyksellisesti. Upseereita koulittiin aidosti välittämään alaisistaan. Saksan armeija tuotti päteviä johtajia. Esim. komppanianpäällikkö lähtökohtaisesti kykeni johtamaan pataljoonaa, rykmentinkomentaja puolestaan divisioonaa jne.

Saksalaisten kyky kerta toisensa jälkeen yllättää vastustaja oli legendaarinen. Ja sama toimi niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin. Klassinen esimerkki on syksyllä 1944 käyty Arnhemin taistelu, jossa alkushokin jälkeen paikalliset komentajat oma-aloitteisesti käynnistivät vastatoimet brittien maahanlaskua vastaan kokoamalla sekalaisia taisteluosastoja.

Kirjassa on myös mukana paljon vertailevaa otetta brittiläiseen ja amerikkalaiseen sotataitoon. Oli tämä sen verran mielenkiintoinen, että laitoin myös tuon itärintamaa käsittelevän jatko-osan tilaukseen. Tätä voisin suositella kaikille johtamistaidosta kiinnostuneille. Oletan, että jääkäreiden mukaan tätä samaa osaamista ja taitoa päätyi myös meillä Puolustusvoimien käyttöön.

Millainen lähteistö on? Onko arkistolähteitä? Yksi arvostelu Amazonilla vihjailee, että nojaisi paljon Martin van Creveldin klassikkoon "Fighting Power".

 

[tulikomento]

Millainen lähteistö on? Onko arkistolähteitä? Yksi arvostelu Amazonilla vihjailee, että nojaisi paljon Martin van Creveldin klassikkoon "Fighting Power".

Pääasiassa sekundäärilähteitä. Silti, ihan kelpo johdatus nyt ainakin sotilasjohtamisen tematiikkaan. Ei ole puisevaa ohjesääntömäistä tekstiä.

 

[JR49]

Minulle hyvin arvokkaan ja kovassa luennassa, ja maastokäytössäkin olevan Suomen Vapaussota 1918 - kartasto ja tutkimusopas -kirjan antikvaarinen arvo laski juuri nolla euroon.
Koira oli myös lukenut sitä

No, minä olen ehkä nuorinta ikäluokkaa ketä aihe kiinnostaa, joten ei tuossa perikunta mitään menetä. Käyttöarvo säilyi.

 

[Sigma957]

Pääasiassa sekundäärilähteitä. Silti, ihan kelpo johdatus nyt ainakin sotilasjohtamisen tematiikkaan. Ei ole puisevaa ohjesääntömäistä tekstiä.

Kirjasta löytyi hyvinkin myönteinen arvio jenkkiupseerilta.

 

[tulikomento]

Kirjasta löytyi hyvinkin myönteinen arvio jenkkiupseerilta.

Ihan luettava. Selittää kyllä minusta ihan riittävän hyvin sen miksi saksalaiset taistelivat todella taitavasti niin hyökätessään kuin puolustaessaan. Kirja antaa kovaa kritiikkiä erityisesti amerikkalaisia ja brittejä kohtaan. Pärjäsivät yleensä vain murskaavan mies- ja materiaaliylivoimansa turvin. Ja aina kun kärsivät itse kovia tappioita, niin syyksi pantiin "saksalaisten fanaattisuus". Brouwer selittää, että tavallinen saksalainen sotilas ei yleensä kyllä mikään kiilusilmäinen fanaatikko ollut. Sotilas oli erittäin hyvin koulutettu ja sotilasta johtivat taitavat ja osaavat upseerit. Saksan Wehrmacht oli myös yhteenhitsautunut joukko. Se tunsi tehtävänsä ja oli valmis kärsimään tappioita ja uhrautumaan tavoitteen saavuttaakseen. Länsiliittoutuneista ei voi sanoa samaa.

 

[tulikomento]

Tämä parhaillaan menossa. Kirjoittaja on Kanadan armeijan eversti evp. Tuntee aiheen kuin omat taskunsa kun on vuosia perehtynyt aiheeseen opiskeltuaan Bundeswehrin sotakorkeassa. Tehtäväkeskeinen taktiikka lähti käytännön tarpeista. Preussi / Saksa oli vihollisten ympäröimä ja liikesodankäynti vaati kenttäkomentajille toimintavapautta. Auftragstaktik jalostui keisarillisen Saksan kuuluisassa yleisesikunnassa pikkuhiljaa nykyiseen muotoonsa. Nykyisin sitä käyttää muodossa tai toisessa jokseenkin jokainen länsimainen armeija.