Koira mukana harjoituksissa?

Silläkin uhalla että saan taas kaikkien reserviläisaktiivien vihat päälleni, niin totean tämänkin osoittavan nykyisen MPK ja MAAKK toiminnan tässä muodossaan tulleen tiensä päähän; "kaiken kivan harrastaminen" maanpuolustuksen nimissä on mennyt itse asian ohi jo aikapäiviä sitten. Homma on saatava pian puolustusvoimien alaiseksi ja kantahenkikökunnan johtoon. Kuten olen aikaisemminkin sanonut mallia voisi ottaa vaikka Ruotsista.

Mitenkään projisoimatta tätä sinuun henkilönä, täytyy sanoa kyllä jokaiselle ammattisotilaalle, joka kritisoi ja pitää jopa MPK:n toimintaa täysin merkityksettömänä, että niin kauan, kun Puolustusvoimat ei itse kykene huolehtimaan reserviläisten jatko- ja täydennyskoulutukseasta, niin on turha lähteä mestaroimaan.

MPK:n tuottama yksittäisen miesten kertauskoulutus on Puolustusvoimille käytännöllisesti katsoen ilmaista pääomaa ja nämä yksittäiset (paikoin erittäin hyvin koulutetut) miehet ovat melkoinen lisäarvo SA-perusyksiköilleen, koska vallitsevassa tilanteessa suurin osa kenttäarmeijan joukoista ei ole ikinä ollut Puolustusvoimien kertausharjoituksessa ja osaaminen on parhaimmillaankin sillä tasolla, joka saavutettiin varusmiehenä ellei sitten osa taidoista ole unohtunut.

MPK ei kilpaile Puolustusvoimien kanssa. MPK kouluttaa yksilöitä, Puolustusvoimat joukkoja. Valituksen tuosta yksilökeskeisestä kouluttamisesta voi esittää Puolustusministeriölle, joka toimintaa valvoo ja ohjaa sekä eduskunnalle, joka säätää lait.
 
Höpöhöpö, ei tarkoituksena ollut antaa sellaista kuvaa että MAAKK olisi joku pilipalikerho, sitäpaitsi koiraharrastuskerhoja löytyy muualtakin. MPK on enemmänkin sitten sitä varten että voi "puuhailla niitä kivoja juttuja, mitä tekee mieli", koiran kanssa tai ilman (oon jokusen kerran niissäkin nähnyt omia koiria)

Rupesi vaan kiinnostamaan nämä omat koirat harjoituksissa kun niitä selvästikin on jokunen aina mukana ollut, että miten homma on toiminut, mitä ovat tehneet.. Pahemmin en ole törmännyt keskusteluun aiheesta aiemmin. Siksi otin puheeksi nimenomaan nuo maakk:n virka-apureenit, ja mahdollisesti koiran käytön etsintähommissa :) Ja kuten myös totesin, oma tehtäväni ei ole sellainen jossa koiraa millään tavalla edes tarvitsisi (ei siis tiedustelu, vartio, suojelu tms).

En ensin meinannut laittaa tähän ketjuun mitään, mutta lopulta tunsin pakottavaa tarvetta kommentoida. On huojentavaa nähdä, että realiteetit ovat sittenkin tiedossa, vaikka siitä ensin epäilystä olikin.
Koirasta on hyötyä, mikäli se on oikeasti koulutettu ja sen hihnan toisessa päässä on oikeasti osaava ohjaaja. Tällaisia res-taistelijapareja voisi ihan hyvin sijoittaa PAIKP:n organisaatioon komennon alaisuuteen, jolloin niitä voisi alistaa eri yksiköille/tehtäviin tarpeen mukaan. Nimenomaan näin, koska koira on sen verran erikoistunut resurssi, että sen hyödyt nollautuvat jos sitä käytetään väärin.

Muotoilin tuon MAAKK-kohdan hieman väärin. Tarkoituksena oli ilmaista, että sinulla olisi MAAKK:n toiminnasta sellainen kuva, ei niinkään että toiminta olisi sellaista. Käsittääkseni nykyiselläänkin MAAKK:n toiminta on suhteellisen hyvin KHENK:n näpeissä eikä se ole mitään makkara/gambiviina/kotikommando- ja viiri&mitalikerhon puuhastelua. Tai näin ainakin niillä alueilla, joilla toimintaa ALTSTO:n lisäksi tuetaan alueella sijaitsevan varuskunnan kouluttajin ja resurssein. Kunhan PAIKP-toiminta ensi vuonna lähtee käytiin, uskoisin toiminnan asettuvan entistä johdonmukaisempiin raameihin. Ohjesääntöjä ja koulutusoppaita odotellessa...

En ihan suoralta kädeltä lähtisi tuomitsemaan esim. MAAKK-toimintaa nykyisellään epäonnistuneeksi/huuhaaksi. Valtaosa harjoituksista toteutetaan kumminkin VEHeinä eikä niitäkään ole tarpeeksi. Mitään aineellista hyötyä eivät osallistujat tuosta käytännössä saa, korkeintaan pieniä rahallisia/ajallisia menetyksiä, joten se ainoa kannustin, mielenkiintoinen koulutus pitäisi mielestäni olla kunnossa. Tämä on pääosin, muttei ainoastaan resurssikysymys.
 
Ottamatta mitään kantaa omien koirien kouluttamiseen sotakoiriksi, muuten kuin toteamalla, että kehityskelpoinen idea, jota kannattaa tutkiskella tarkemmin:

Tästä tulee nyt vähän sellainen kuva, että MAAKK on jonkinlainen harrastuskerho, jossa voit puuhata niitä kivoja juttuja, mitä tekee mieli. Näin ei valitettavasti tule olemaan, kyse on SA-joukosta jossa sinulla tulee olemaan tietty koulutuksen/halukkuuden/kyvykkyyden mukainen SA-tehtävä. Nähdäkseni ainoa tapa pitää koira mukana toiminnassa on, että sinusta koulutetaan sotakoiranohjaaja, koirastasi sotakoira ja saat luvan käyttää omaa koiraasi harjoituksissa/tehtävissä, mitä en näe ihan suoralta kädeltä mahdolliseksi. Muussa tapauksessa sinut sijoitetaan johonkin tehtävään ja sitä hoitaessasi et yksinkertaisesti ehdi ja pysty huolehtimaan koirastasi tai toimimaan sotakoiraohjaajan tehtävissä oman toimesi ohella. Kenties ainoa sovellus, jossa tämä yhtälö voisi toimia on se, että saat koirinesi sijoituksen virka-apujoukkueen kokoonpanoon. Itse lähtisin vetämään nykyisillä normeilla koiran ja oman yksityisomistuksessa olevan aseen välille yhtäkuinmerkkiä, mitä tulee harjoituksiin mukaan ottamiseen. Jokin vähän vasemmalla kädellä hoidettu krieghundi sotkee vaan hommat täysin ja on aikalailla hyödytön, jopa haitallinen toiminnalle. Sotakoira ja -ohjaaja on erikoistunut työkalu, tietynlainen ase ja voimankäyttöväline, ei lelu.

Täysin eri asia taas on, jos lähdet esimerkiksi MPK:n kautta ajamaan tämmöistä reserviläisten ja heidän koiriensa sotakoirakoulutusohjelmaa.

Olet ollessa, koira ei ole lelu ja sen kouluttaminen ja harjoittaminen on täyspäiväistä työtä.
Hyvin on kuitenkin toiminut myös reserviläispohjalta, byrokratia ainut rajoite ja hidaste.
Rauhan aikana ei kuitenkaan kouluteta koiria ja ohjaajia ns. Partiokoiramiesten tavoin muualla kuin KAIPR TIEDK ssa ja Rajalla. Raja- ja merivartioston koiratoiminta on lähinnä minkä tyyppistä tarvittaisiin myös paikallisjoukkoihin. Aika näyttää mitä tällä alalla tapahtuu.

Vartiostojen ja varikkojen koira toiminta painottuu eri juttuihin. Toki ammatti ohjaajat harjoittaa monipuolista toimintaa muitta 9 tai 12 kk aikana ei ehdi oppimaan kuin perusteet, kuten PV:n koiranohjaajakursseilla.

Koirahommat on enempi elämäntapa valinta ja ohjaajalla joko spol tai sissikoulutus. Spol voimankäyttökoirille ja Sissi partiokoirille ;) ja sitä paitsi Koiran kusetus tulee jatkumaan osaltani vaikka PV sijoituksesta aika jättääkin tai ohjeistuksen/byrokratisointi eliminoisi koira toiminta reservit.

Kovan paikan tullen on kova kysyntä myös koulutetuista ja reenatuista sota koirista. Ennen viime sotiamme Suojeluskuntajärjestö hoiti tämänkin puolen. Reservistä lainattiin koulutettua kalustoa armeijan käyttöön. Sodan jälkeen osasta rintama koiria koulutettiin sota vammaisille æpureita.
 
Viimeksi muokattu:
En ensin meinannut laittaa tähän ketjuun mitään, mutta lopulta tunsin pakottavaa tarvetta kommentoida. On huojentavaa nähdä, että realiteetit ovat sittenkin tiedossa, vaikka siitä ensin epäilystä olikin.
Koirasta on hyötyä, mikäli se on oikeasti koulutettu ja sen hihnan toisessa päässä on oikeasti osaava ohjaaja. Tällaisia res-taistelijapareja voisi ihan hyvin sijoittaa PAIKP:n organisaatioon komennon alaisuuteen, jolloin niitä voisi alistaa eri yksiköille/tehtäviin tarpeen mukaan. Nimenomaan näin, koska koira on sen verran erikoistunut resurssi, että sen hyödyt nollautuvat jos sitä käytetään väärin.

Muotoilin tuon MAAKK-kohdan hieman väärin. Tarkoituksena oli ilmaista, että sinulla olisi MAAKK:n toiminnasta sellainen kuva, ei niinkään että toiminta olisi sellaista. Käsittääkseni nykyiselläänkin MAAKK:n toiminta on suhteellisen hyvin KHENK:n näpeissä eikä se ole mitään makkara/gambiviina/kotikommando- ja viiri&mitalikerhon puuhastelua. Tai näin ainakin niillä alueilla, joilla toimintaa ALTSTO:n lisäksi tuetaan alueella sijaitsevan varuskunnan kouluttajin ja resurssein. Kunhan PAIKP-toiminta ensi vuonna lähtee käytiin, uskoisin toiminnan asettuvan entistä johdonmukaisempiin raameihin. Ohjesääntöjä ja koulutusoppaita odotellessa...

En ihan suoralta kädeltä lähtisi tuomitsemaan esim. MAAKK-toimintaa nykyisellään epäonnistuneeksi/huuhaaksi. Valtaosa harjoituksista toteutetaan kumminkin VEHeinä eikä niitäkään ole tarpeeksi. Mitään aineellista hyötyä eivät osallistujat tuosta käytännössä saa, korkeintaan pieniä rahallisia/ajallisia menetyksiä, joten se ainoa kannustin, mielenkiintoinen koulutus pitäisi mielestäni olla kunnossa. Tämä on pääosin, muttei ainoastaan resurssikysymys.

Joo no itsekin muotoilin asiani väärin, tarkoituksena oli korjata siis tuo mahdollisesti syntynyt käsitys siitä, että mulla olisi maakk:sta pilipalikerho-mielikuva :D
Mitä maanpuolustushommiin tulee, niin haluan kehittää omaa osaamistani sa- tehtävässäni, en niinkään saada hauskoja kokemuksia ja laatuaikaa koiran kanssa, sellaisia kivoja pikku viikonloppureissuja. MAAKKiin haluaisin, koska mpk:n kouluttajana ei saa kokemusta (tietoa kyllä) suoraan siitä omasta tehtävästä vaan harjoituksissa aika kuluu kouluttamisen ja sen suunnittelun parissa. Lisäksi haluan harjoituksiin huomattavasti nykyistä useammin.

Itse arvostan työkoiria, sellaisia joilla on muutakin tarkoitusta kuin pelkkä jalkojenlämmittimenä olo tai kainalossa kulkeminen. Olisihan se oma koira tst-parina mukava ajatus, mutta tällä hetkellä suhtaudun aika epäileväisesti siihen osuuko koskaan juuri minun ja koirani kohdalle :p
 
(Sota)Koirille ei sopivaa soveltavaa reeniä saa järjesttyä näihin juttuihin kuin MPKn "kursseissa". Muutoin tulee kalliiksi kun virka ihminen jokaista ohjaajaa paimentaa maastolisillä.ja harjoituksen toimeenpanijalla ja tilaajalla tulisi olla riittävä tietoja koira toiminnasta ja koirien käytöstä. Onko hän Suomessa missään varsinaisesti koulutettu PV:n tilaamaan ja kohdentamana? Niinisalossa ehkä?
Itse olen oman koiran kouluttanut ja siihen saanut tukea virkaohjaajilta. Samoin sovelletuissa harjoituksissa omaehtoisesti ja joissain käsketysti&kutsutusta. Eräässä viikon kestoisessa harjoituksessa oli aivan oikeitakin tehtäviä.
 
Viimeksi muokattu:
Miten tähän koirakeskusteluun tuo MPK liittyy?

Aihetta sivuttiin jonkinverran siinä että jos MPK:n kautta lähtisi ajamaan ressujen & koiriensa koulutusohjelmia :D Mua alunperin nyt on kiinnostanut tosiaan tuo maakk + koira yhdistelmä juurikin sen eron takia, että maakk:ssa ollaan perustetussa ja sijoitetussa sa-joukossa ja voisin kuvitella että esim muonitusryhmän jäsenen ei olisi mitään mieltä ottaa koiraa mukaan, eli tässä päästään taas siihen että mikä koulutus täytyy koiran omistajalla olla ennen kun voi ottaa koiransa mukaan.
 
Sen verran otan kiinni tuosta cv:n otattelusta suhteessa Ruotsin ja Norjan hemvärnetiin....

pankaa pv:n puolelta samat taalat tiskiin ja järjestäkää samalla tavalla meiningit...voisi olla hiukka pikkusen toisennäköistä touhua. Tarkoitan tällä aineellisia olosuhteita ja esim. varomääräyksiä. Pankaa ressujen taloudelliset edut samalla samaan pisteeseen. Sitten vielä ihan ääneen ja fläppitaululle ihan avoimesti joku tolkullinen tehtävä, jota varten treenata ja jonka eteen tehdä työtä vapaa-ajalla. Minä ainakin sain tarpeekseni touhusta, jossa ei tiedä, mitä helvettiä tässä oikein puuhataan?????? Eivät aikuiset miehet useinkaan jaksa vapaa-aikaansa käyttää touhuun, josta ei tiedä tuon taivaallista...mihin tässä tähdätään ja mikä on lopultakin selvä tarkoitus vai onko mikään?

Olen huomannut, että monet sitkeimmistä harrastajista suorastaan keksivät itse jonkun "tehtävän", jonka eteen puurtavat. MAAKKI v o i olla jossain päin Suomea jotain muuta, mutta empä tuota tiedä.

Vertaaminen länsinaapureihin on lähes noloa, kun vertaa käytössä olevia resursseja, etuja ja toimintatapoja. Suomessa ei tulla ikinä pääsemään samaan, niin paljon on eroa touhuilla. Eikä kaikki vesivelli ja maitolämmitys kyllä ole reserviläislähtöistä.
 
Aihetta sivuttiin jonkinverran siinä että jos MPK:n kautta lähtisi ajamaan ressujen & koiriensa koulutusohjelmia :D Mua alunperin nyt on kiinnostanut tosiaan tuo maakk + koira yhdistelmä juurikin sen eron takia, että maakk:ssa ollaan perustetussa ja sijoitetussa sa-joukossa ja voisin kuvitella että esim muonitusryhmän jäsenen ei olisi mitään mieltä ottaa koiraa mukaan, eli tässä päästään taas siihen että mikä koulutus täytyy koiran omistajalla olla ennen kun voi ottaa koiransa mukaan.
Ei MPK aja etuja eikä MPK-piirissä ole riittävästi osaavia kouluttajia koira hommiin.VAPEPA jutut on eri asia eikä liity varsinaiseen sotakoira hommaan mitenkään. Tässä on yksi iso pulma jos ajatellaan asiaa valtakunnallisesti.
Virka ohjaajilla on osaamista mutta heidän toimintansa on ammatillista ei vapaaehtoista. Kuka käskee? Kuka tilaa? Kuka tukee? Tässä on perus kysymykset. Lisäksi edelleen odotellaan reservin koira toiminnan virallista mistä reservin koiratoimintaohjeen muodossa.

Asialle ensin Hyväksyntä Koira toiminta ohjeen muodossa, jota ovat valmistelleet yli 2 vuotta.
Ennen ei asia etene PVn puolella, näin olen ymmärtänyt. MPKssa on turha sitä ennen koira toiminta koulutusta viritellä ja sovellettu reenaaminenkin voi niissä puitteissa mm. Turvallisuus syihin vedoten päättyä.

Olisi todella hyvä jos monesta suunnasta asiaa viedään aktiivisesti eteenpäin ja päätöksiä ja käytännön tekoja aikaiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Olen huomannut, että monet sitkeimmistä harrastajista suorastaan keksivät itse jonkun "tehtävän", jonka eteen puurtavat. MAAKKI v o i olla jossain päin Suomea jotain muuta, mutta empä tuota tiedä....
Ai niikuin SissiKoiraVääpeli Koerankusettaja :) ..joo ihan omin varoin koira hankittu ja koulutettu. Tehtäviin sitten reenattu tuella ja ilman.
 
pankaa pv:n puolelta samat taalat tiskiin ja järjestäkää samalla tavalla meiningit...voisi olla hiukka pikkusen toisennäköistä touhua. Tarkoitan tällä aineellisia olosuhteita ja esim. varomääräyksiä. Pankaa ressujen taloudelliset edut samalla samaan pisteeseen.
Kun vaan löytyisi vain se poliittinen tahtotila...Uskon PV:n kyllä olevan valmis "Kodinturvaan" joka olisi 4 puolustushaara.

Vertaaminen länsinaapureihin on lähes noloa, kun vertaa käytössä olevia resursseja, etuja ja toimintatapoja. Suomessa ei tulla ikinä pääsemään samaan, niin paljon on eroa touhuilla. Eikä kaikki vesivelli ja maitolämmitys kyllä ole reserviläislähtöistä.
Totta. Itse PV on ajanut MPK:n tuohon saumaan mitä se on nykyään...reserviläisvetoinen puuhastelu on aina reserviläisvetoista puuhastelua. Ihan ensialkuun pitäisi saada piiripäälliköiksi virassa olevat kapiaiset (vaikkapa samantyypisellä yhteysupseeriksi komennusmenettelyllä, jolla virassa olevia upseereita istuu jokaisessa ministeriössä valmiussuunittelussa) - mieluiten tuoreet tormakkaat YE-majurit, joilla on virtaa ja kohtuu tuore kokemus kentältä (sori ne nykyiset eläkkeelle jäänet ruutiukot ei tätä postia samalla pieteetillä täytä). Ja kuten sanoit MPK:lla ei ole riittävää osaamista eikä resursseja - Nykyään MPK:lle syydettävä raha menee käytännössä kankkulan kaivoon, budjetti pitäisi ensi alkuun 3-4 kertaistaa ja laittaa järjestö ihan oikeasti tulosvastuulliseksi PV:n MPK:lta tilaaman koulutuksen tasosta...se ei nimittäin juuri hurraa huutoja herätä tällä hetkellä.
 
@CV9030FIN Tiedätkö millaisella budjetilla MPK porskuttaa ja miten iso osa siitä tulee puolustusbudjetista? Tiedätkö millaiset rahalliset resurssit Viron Kaitseliitillä ja Ruotsin Hemvärnetillä on?
 
@CV9030FIN Tiedätkö millaisella budjetilla MPK porskuttaa ja miten iso osa siitä tulee puolustusbudjetista? Tiedätkö millaiset rahalliset resurssit Viron Kaitseliitillä ja Ruotsin Hemvärnetillä on?
Tiedän. Ja tiedän.
Puhessani rahasta puhuin tempuista jotka voitaisin tehdä vaikka heti. Sitten vähän poliittista tahtoa ja loppu tulemana tulisi olla KL:n tai HV:n tyyppinen "neljäs puolustushaara".

Rahaahan ei tietenkään puolustusvoimilla ole, mutta sekin on poliitikkojen tahtotila; miten puolustusta halutaan kehittä vai annetaanko sen jatkaa näivettymistään. Itse laittaisin rahaa HV/KL tyypiseen järjestelmään ja lykkäisin vaikappa hävittäjien uusimista muutaman vuoden, mutta minäpä en olekaan poliitikko enkä poliittisissa realiteeteissa elävä sotilas (=kenraali)...
 
Joissain tehtävissä koira on lähes korvaamaton. Ja monessa tehtävässä hyvä koira vastaa, kuka osaa sanoa, hyvin monen ihmisen panosta. Husky on valintana käsittääkseni valtavirrasta poikkeava. Toisaalta huskylla on koiran nokka ja koiran korvat, haukkuminen siitä voitaneen kitkeä olemattomiin, jos halutaan? Töppöset ovat hyvää tekoa ja koira on edelleen perustervettä kantaa. Husky taitaa muuten leimautua omistajaansa aika vahvasti ja nopeasti, miten on?
Husky ei hauku lainkaan. Se vinkuu, ulisee ja ulvoo kyllä sitäkin enemmän. Yleisesti ottaen on kuitenkin kohtuu hiljainen koira. Partiokoiraksi pitäisi kuitenkin valita sellainen koira, joka on hiljainen. Haukkuvasta koirasta vastustaja pääsee perille kilometrienkin päästä ja se paljastaa takaa-ajajat jne. helposti. Hiljainen koira on salainen ase.
 
Tuo meidän huskytyttö on ainakin varsin rohkea, ja ilmeisesti kiintynyt muhun jo nyt. Mutta vartio-tai suojelukoiraksi siitä tuskin on, se rakastaa kaikkea ja kaikkia ja toivottaisi vihollisen vaan tervetulleeksi jos sellaiseen törmäisi :D
Huskyt eivät pelkää mitään. Tästä on hyötyä ja haittaa. Husky voi aivan pokkana mennä vaikka karhun perseeseen kiinni tai juosta susilauman perään, koska ei tajua tai välitä vaarasta mitään. Toisaalta tuo pelottomuus tarkoittaa myös sitä, että ei luultavasti pelkää paukettakaan ja yleensä huskyt eivät tappeluun joutuessaan jää alakynteen, koska "eivät tajua alistua" joten vastapuolena oleva koira tai jopa susi alistuu lopulta sille ja tappelu loppuu. Huskyt ja kaukaasianpaimenkoirat ovatkin käsittääkseni ainoita koiria, jotka voivat selvitä hengissä susien kohtaamisesta. Muut koirat, mukaanlukien ne verenhimoiset rotikat ja sakemannit, päätyvät susien syötäväksi jos kohtaavat.

Mitä huskyn maastokelpoisuuteen tulee, niin Siperiastahan ne on kotoisin eli ei tartte ainakaan villapaitaa pukea päälle kun lähdetään ulos ;)
Tämä on muuten hyvä huomio. Tosin huskykin pitää pitää ulkokoirana, jotta sen turkki kasvaa vaatimusten mukaisesti. Sisällä pidettävän koiran turkki ei kehity sellaiseksi, että se eristää hyvin. Husky on myös sitkeä koira ja rakenteensa jne. vuoksi kulkee hyvin lumessa, siinä missä rotikka ei jaksa kovinkaan pitkään. Huskyt ovat myös monesti terveempiä kuin rotikat tai sakemannit, mikä on tietysti isoa plussaa jos shtf-tilannetta miettii.
 
Tiedän. Ja tiedän.
Puhessani rahasta puhuin tempuista jotka voitaisin tehdä vaikka heti. Sitten vähän poliittista tahtoa ja loppu tulemana tulisi olla KL:n tai HV:n tyyppinen "neljäs puolustushaara".

Rahaahan ei tietenkään puolustusvoimilla ole, mutta sekin on poliitikkojen tahtotila; miten puolustusta halutaan kehittä vai annetaanko sen jatkaa näivettymistään. Itse laittaisin rahaa HV/KL tyypiseen järjestelmään ja lykkäisin vaikappa hävittäjien uusimista muutaman vuoden, mutta minäpä en olekaan poliitikko enkä poliittisissa realiteeteissa elävä sotilas (=kenraali)...

Aivan, rahoitustaso on sittenkin ollut jo pitkään kestämätön. Yksinkeritaisesti homma pitää resursoida uudestaan. Todennäköisesti tarvitaan raskas töötti nekkuun, ennen kuin tämä ymmärretään sillä painolla, että se johtaa myös tekoihin.
 
Koulutetusta koirasta varmasti olisi hyötyä henkilöetsinnässä ja muussa nenän käytössä. Koirankoulutus on vain todella aikaavievää puuhaa ja kaikista koirista ei ole kaikkeen. Suojelu/voimankäyttö edelyttää viettejä ja tervepäisyyttä joka rajaa rotuvalikoiman muutamaan palveluskoirarotuun ja niissäkin tiettyihin jalostuslinjoihin. Oma sporttikoirani treeniviikko on tällä hetkellä: 2x viikossa purut, 1x tottis ja viikonloppuisin treenataan jälkeä. Ei paljon jää aikaa muihin harrastuksiin. Vartiokoirakokeeseen treenasi yksi meidän ryhmässä ja sekin oli vuosien työ.

Maakuntajoukkoihin en usko että meidän treeniryhmässä lähdettäisiin treenaamaan purukoiria. Ei ilman että löytyy valtakunnallinen ohjeistus ja jokin koe mihin tähdätään. Palveluskoiraliitto vahtii maalimiehiä ja koiranohjaajia. Palveluskoiraliiton maalimiehiltä on mm. kielletty edes leikittämästä muita kuin palveluskoirarotuja. Takanahan on varmaankin pelko että jotain sattuu ja tulee negatiivista julkisuutta.
 
Näin on. Koiran vietit, kyvykkyys ja toiminta muutenkin tulee testata kokeneen testaajan toimesta, ennenkuin voimankäyttöä aloitetaan reenaamaan. Samoin maalimiehen pitää olla kokenut.
Samaa harjoitusmäärää tehtiin mekin mutta purut&hallinta lopetettiin reeniohjelmasta parin harjoitusvuoden jälkeen kun aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen.

Sama juttu on vaativan ns. erikoisjäljen ja erikoisetsinnän suhteen. Senkin reenaaminen on kokopaiväistä touhua. Palveluskoiraliitto oi tähän toimintaan suoranaisesti liity mutta viranomaistoiminta sitäkin enemmän.
Nykyiset tasotestin mitä virkakoirille järjestetään eivät ole realistisia vapaaehtoispohjalta. Virkakoirien, jo käytössäkin olevien läpäisyprosentti on pienentynyt viime vuosina. Näin olen ymmärtänyt kun vaatimuksia on kasvatettu nimenomaan turvallisuustekijöiden vuoksi.

Siksi onkin parempi painottaa tätä reservinkoiratouhua enempi kuonon käytön puolelle. Siinäkin on työsarkaa ja kehitettävää ihan riittämiiin.

Esimerkki koulutusohjelma voisi olla vaikkapa seuraava:

2kk-2v koira
0. MOTIVOINTI: Nakkiruutua, steppijälkeä, esine-etsintää ja saalistusleikkiä
1. PERUSKOULUTUS: Tottista 1-2-3 harjoitusiltaa viikossa -ja- Peltojälkeä 2-3 harjoitusiltaa viikossa
- lisäksi partioinnin perusteita. henkilä- ja esineilmaisua

2-4 vuotias koira
2. JÄLJITYS:Tottista kerta/kaksi viikossa -ja- Pelto + metsäjälkeä (jälki lähtee peltojälkenä ja siirtyy metsään tai metsäjälkeä joka poikkeaa pellolla) 2-3 harjoituskertaa viikossa
3. KOHDE/ALUETARKASTUS: Henkilöilmaisua ja esineilmaisua 2-3 kertaa viikossa (metsässä ja rakennetuilla alueilla; vaihtelevilla alustoilla ja olosuhteissa; rakennuksen tarkastus ; ajoneuvon tarkastus yms.)
4. REITTIPARTIO: TIettyä partioreittiä edetessä poikkijälkiä ja ilmavainuja 2-3 kertaa viikossa (metsässä ja rakennetuilla alueilla)

3v ja sitä vanhempi koira joka hallitsee perusteet hyvin
5. ILMAVAINU: Ilmavainulla henkilöetsintää 1-2 harjoituskertaa viikossa
6. TAKTINEN JÄLKI: paljon häiriötekijöita ja harhautteita jäljillä. Useita jäljitettäviä ja ilmaistavia, lisäksi monenlaisia esineitä 2-3 krt/vko (vaativia ympäristöjä ja alustoja; peltoa, tietä, metsää, rakennuksia, vesistöä yms.)
7. .... Tehtävän mukaan (esim. erikoisetsintää)
8. .... Tehtävän mukaan

Mikäli koiraa koulutetaan voimankäyttöön, on huomioitava että suojeluvietti kehittyy vasta 2 vuotiaana.

Voimankäyttökoiran koulutuksen painotus muuttuu 2-3 vuotiaana, jos vertaa ylläolevaan.
Näiden lisäksi vuosittain useita viikonloppuja puhtaasti soveltavia reenejä, joilla testataan koiran oppimaa ja koulutuksen jatkon suuntaus.
Tuohon runkoon jos kaavailee tasotestejä, on huomioitava koiran käyttötarkoitus ja siitä johdettava realistiset mutta silti tasoa ilmaisevat testiosiot.
PK- tai muiden kokeiden sisältöjä voidaan soveltaa ja suunnata tähän tarpeeseen sopivammaksi.

Itsellä semmoinen kokemus, että köira oppii parhaiten tekemällä ja mukana olemalla niisä jutuissa, mihin sitä avuksi valmennetaan. ALussa voi tuota "muodollista" vaihe-vaiheelta syventävää kolutusta olla enemmän ja 2-3 vuotiaasta mukaan soveltaviin reneihin ja sissijahtiin ;) Kuonokoppa ja ensisiteet on hyvä varalta olla mukana sekä itsele, muille että myös koiralle, vaikka ei voimankäyttöä olisikkaan. pimeässä metsässä tai rakennuksessa liikuttaessa ja äkkiliikkeissä voi sattua "vahinkoja" --- aivan kuten missä tahansa tekemisessä koiran kanssa tai ilman :D
 
Viimeksi muokattu:
Silläkin uhalla että saan taas kaikkien reserviläisaktiivien vihat päälleni, niin totean tämänkin osoittavan nykyisen MPK ja MAAKK toiminnan tässä muodossaan tulleen tiensä päähän; "kaiken kivan harrastaminen" maanpuolustuksen nimissä on mennyt itse asian ohi jo aikapäiviä sitten. Homma on saatava pian puolustusvoimien alaiseksi ja kantahenkikökunnan johtoon. Kuten olen aikaisemminkin sanonut mallia voisi ottaa vaikka Ruotsista.
Onhan se johdettua mutta resurssien puutteen vuoksi on otettu käyttöön myös auftragstaktik tai mission type tactics eli alemmilla portailla joudutaan välillä itse päättämään miten pyritään tavoitteisiin.
Ja lähtökohtaisesti huonokin toiminta on parempi kuin ei toimintaa.

Yhden kaverin omia koiria on ollut meillä harjoituksissa välillä mukana, tosin en tiedä että niitä oltaisiin käytetty muuhun kuin etsintään.
 
Viimeksi muokattu:
Sakemannit, malikat ja rotikat ovat tunnetuinpia K-9 (WAR DOGS) rotuja.

Tässäpä oiva, vähemmän tunnettu "sotakoira" :cool: enenpi vartio- ja suojaustehtäviin jalostunut (KohteensuojausKOIRA?)
PRESA CANARIO --- suomalainen kennel "Sobre Salir" / espanjalainen Irema Curto

Burka5.jpg

Voimaa näyttää olevan enempi kuin pienessä kylässä ja VARTIOINTI/SUOJELU päätehtävänsä. Kohteensuojaukseen ja vaarallisten henkilöiden KIINNIOTTOON soiva peli.

Presa Canario alkuperäisessä ympäristössään

Tosin sakemanni on monikäyttöisenpi, sitkeä jäljellä, etsii räjähteet/aseet ja ketteränpi pikatilanteissa, jopa muita koiria älykkäänpikin :D

K-9 VIDEOITA..

Oma mielipiteeni on että Malikat, Rotikat ja nuo Presa Canario:t soveltuu SPOL-koiriksi. Ovat parhaimmillaan; suojaus, vartiointi, kiinniotto ym. voimankäyttötehtäviin. Sakemanni on paras kuonon käyttöä vaativissa SISSI-koiraksi; vastasissi, ase-/räjähdeilmaisu ym. tiedustelu-/partiokoiratehtäviin etenkin pidenpiaikaisessa toiminnassa. Pääasia että koira on ns. "käyttölinjainen". Niiltä ei ole luonnetta/viettejä poisjalostettu kuten "näyttelylinjaisissa" on tapahtunut. Näiden jalostuksessa on ollut ulkoinen olemus ja muotoseikat pääasiallisena kohteena. "Vietikkyys" (suojelu, saalis, lauma yms.) on koulutuksen onnistumisen edellytys ja käyttökoiralla pitää olla myös aktiivista oma-aloitteisuutta. Metsästyskoirina käytettävissä roduissa on ongelmana voimakas riistavietti, joka ei ole ollenkaan suotavaa näissä käyttötarpeissa.
 
Viimeksi muokattu:
Ottiatuota uskaltaakohan sitä avata suunsa tästäkin aiheesta

Palveluskoirien jalostukseen en ole tutustunut, mutta rykmentin hevosmiehet tiesivät kertoa että puhdasrotuiset koirat on Suomessa valmiita sukupuuttoon. Kotimainen geenikanta ei riitä ylläpitämään riittävää monimuotoisuutta ja rahanhimossa ainakin sakemannit ja monet metsästyskoirarodut on ajettu niin sukusiittoisiksi että rakenne- ja luonnevika on enämpi sääntö kuin poikkeus.

Amerikkalaiset, jotka ovat maailman viisain kansa, ovat esim tullin osalta luopuneet kokonaan palveluskoirien rotuvaatimuksista ja vainukoirat värvätään luonnekokeiden perusteella usein suoraan löytöeläintaloista.
 
Back
Top