Kokoomuksen vaihtoehdot: enemmän vihreä vai enemmän isänmaallinen

Mykkänenhän on "Rajat Kiinni"-linjalla..tosin pitää saada sisään charterilla..
Se rajat kiinni linja ei auta ellei erota YK:sta. Ihmisillä on oikeus hakea rajalta turvapaikkaa YK:n sopimusten mukaisesti ja ne hakemukset on tutkittava. Ainoa miten voidaan toteuttaa "rajat kiinni politiikkaa" on, että turvapaikan saaminen on äärimmäisen vaikeaa eli siis tulkita käytännössä, että henkilön kotimaa tai lähialua ei ole tarpeeksi vaarallinen. Hoitaa pakkopalautukset kuntoon ja ikävä kyllä muodostaa Suomeen jokunen internointin leiri syrjäiselle alueelle. Ihmiset odottaisivat siellä turvapaikkai päätöstä ja maasta poistamista. Jos kätkee laittomasti maassaolijan ja estää viranomaisen työtä niin tällainen henkilö tulisi tuomita laittoman maahantulon järjestämisestä. Lisäksi koska tietyissä kulttuureissa tuntuu olevan tapana tehdä rikoksia joukolla niin pitäisi mennä jenkki malliin jossa jokainen tuomitaan rikoksesta vaikka olisi ollut vain mukana siinä eikä aktiivisesti osallistunut rikoksen tekemiseen.

Valitettavasti päätökset eivät ole asian suhteen helppoja ja monet poliitikot vastustavat ja tulevat vastustamaan niitä. EU:ssa Suomen kanta viime kädessä häviäisi koska täällähän on tilaa vaikka muille jakaa. Liittovaltiossa Suomi olisi varmasti yksi pakkosiirtojen ykkös kohde ja määrät sen mukaiset.
 
Olen samaa mieltä TÄSTÄ asiasta Harakan kanssa:
Harakka sivaltelee: "Suomella ei ole varaa kokoomukseen"

Kotimaa Julkaistu 09.06.2018 18:12


Kuvassa Leena Meri ja Timo Harakka.




SDP:n eduskuntaryhmän valtiovarainvastaava Timo Harakka kommentoi tiedotteessaan, että Suomella ei ole varaa kokoomukseen.

- Kokoomuksella ei ole enää puheoikeutta vastuullisesta valtiontaloudesta. Petteri Orpolla ei ole oikeutta haukkua toisia, jotka haluavat investoida eläkeläisköyhyyden poistamiseen. Orpon vaalilupaukset ovat vastuuttomuudessaan aivan omaa luokkaansa, Harakka kritisoi.
Harakka toteaa, että eduskunnan tietopalvelun mukaan Orpon mainitsema tuloveroalennus maksaisi kolme miljardia euroa joka vuosi. Kun summaan lisätään aikaisempi lupaus varainsiirtoveron poistamisesta, kokoomuksen puheet maksaisivat Suomelle 15 miljardia euroa hallituskaudessa.

- Kokoomus on velkaannuttanut Suomea enemmän kuin mikään muu puolue hallitusvastuussa. Suomella ei ole varaa kokoomukseen, kritisoi Harakka.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/...ee-suomella-ei-ole-varaa-kokoomukseen/6943048
 
2ps20180610_093550-1118x629.jpg

Kokoomuslaiset äänestivät puoluekokouksessa kannastaan perussuomalaisten kanssa tehtävään yhteistyöhön.
Kokoomus äänesti PS-yhteistyön mahdollisuudesta – ei sulje pois
JUHA-PEKKA TIKKA | 10.06.2018 | 09:46- päivitetty10.06.2018 | 10:28
Puolue on valmis ’yhteensovittamaan näkemyksiään’, mutta ei edistämään perusarvojensa vastaista toimintaa.
Kokoomuksen Turun puoluekokous äänesti sunnuntaina Joensuun opiskelevien porvarien tekemästä aloitteesta, jonka otsikko oli Kokoomus ei tule tekemään hallitusyhteistyötä Perussuomalaisten kanssa.
Joensuulaisten mukaan perussuomalaiset on eurooppalainen kiihkokansallinen oikeistopopulistinen puolue, joka ajaa jopa kokoomukselle vastakkaisia arvoja. Aloitteessa esitettiin, että puoluekokous velvoittaisi puoluehallitusta ja kehottaisi kokoomuksen eduskuntaryhmää kieltäytymään hallitusyhteistyöstä Perussuomalaiset r.p:n kanssa.
Kokoomuksen puoluehallitus antoi aloitteeseen puoluekokoukselle vastauksen, jonka se toivoi riittävän selvitykseksi asian johdosta. Puoluehallitus totesi kokoomuksen olevan puolue, jolle ”tärkeitä poliittista toimintaa ohjaavia perusarvoja ovat muun muassa vastuu, vapaus, tasa-arvo, suvaitsevaisuus, sivistys ja välittäminen”.
– Lähtökohtaisesti olemme avoimia ja valmiita yhteistyöhön kaikkien sellaisten puolueiden ja muiden tahojen kanssa, jotka jakavat tavoitteemme entistä paremmasta yhteiskunnasta, ja ovat sitoutuneet vastuullisiin toimintatapoihin kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassaan. Ymmärrämme ja kunnioitamme erilaisia aatteita, arvoja ja näkökulmia, puoluehallitus totesi.
– Olemme valmiita yhteensovittamaan omia näkemyksiämme yhteistyökumppaneidemme kanssa, mutta emme luovu perusarvoistamme, emmekä edistä niiden vastaista yhteiskunnallista toimintaa. Näin ollen kokoomus ei voisi esimerkiksi olla muodostamassa hallitusta sellaisten puolueiden kanssa, joiden arvojen toteutuminen johtaisi kehitykseen, joka olisi suoraan kokoomuksen keskeisten perusarvojen vastaista, puoluehallituksen vastauksessa todettiin ja viitattiin asian kuuluvan eduskuntaryhmälle ja puoluevaltuustolle.
Puoluehallitus ei siten sulkisi pois mahdollisuutta hallitusyhteistyöhön perussuomalaistenkaan kanssa.
Kokoomuksen Turun puoluekokous kävi asiasta sunnuntaina kaksi koeäänestystä. Ensin äänestettiin aloitteelle esitetyn hylkäämisen ja esitetyn hyväksymisen välillä. Aloitteen hylkääminen voitti selvästi tämän äänestyksen.
Seuraavassa äänestyksessä puoluehallituksen kanta voitti selvästi edellisessä äänestyksessä hetkeä aiemmin voittaneen hylkäämisehdotuksen.
https://www.verkkouutiset.fi/kokoomus-aanesti-ps-yhteistyon-mahdollisuudesta-ei-sulje-pois/
 
Katainen palaa...

AL: Mervi Katainen lähtee vaaliehdokkaaksi - avaa Stubbille tietä kohti komissaarin paikkaa
Tänään klo 12:12
Aamulehden tietojen mukaan Mervi Katainen asettuu eduskuntavaaliehdokkaaksi. Tämä tietänee myös EU-komissaari Jyrki Kataisen paluuta Suomeen ja tien aukenemista Alexander Stubbille kohti komissiota.

Aamulehden tietojen mukaan Mervi Katainen asettuu kokoomuksen ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa. Valtiotieteiden maisteri Katainen on tehnyt ehdokassitoumuksen kokoomuksen Uudenmaan piirin kanssa.
Tieto vahvistetaan Aamulehdelle kokoomuslähteistä.
Mervi Katainen on EU-komissaari Jyrki Kataisen puoliso. Pariskunta on asunut kesästä 2014 lähtien Brysselissä miehen työn takia.Mervi Kataisen lähtö eduskuntavaaleihin tarkoittaa sitä, että perhe palaa Suomeen, eikä 46-vuotias Jyrki Katainen ole todennäköisesti tavoittelemassa paikkaa vuoden 2019 eurovaalien jälkeen muodostettavasta uudesta EU-komissiosta. Pariskunnalla on kaksi kouluikäistä tytärtä.
Kokoomuslähteet kertovat, että Mervi Kataisen eduskuntavaaliehdokkuus tarkoittaa samalla sitä, että kokoomuksen aikeena on lähteä eurovaaleihin Alexander Stubb ykkösnimenään. Vuoden 2014 eurovaaleissa Stubb keräsi 148 190 ääntä.
Stubbille tie auki
Stubb on aiemmin kertonut Aamulehdelle, että hän harkitsee vakavasti pyrkimistä Euroopan kansanpuolueen EPP:n kärkiehdokkaaksi eurovaaleissa, mikäli Jyrki Katainen ei paikkaa tavoittele.
Koko EPP:n kärkiehdokas nimettäneen syksyllä EPP:n huippukokouksessa Helsingissä.Kärkiehdokkaalla on hyvät edellytykset nousta EU-komission seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Stubb sekä Mervi Katainen ja Jyrki Katainen osallistuivat viikonloppuna kokoomuksen puoluekokoukseen, mikä tulkittiin kokoomuksessa heidän paluukseen politiikkaan.
Mervi Kataisen ehdokkuus eduskuntavaaleissa maan suurimmassa vaalipiirissä Uudellamaalla on mieluisa uutinen puheenjohtaja Petteri Orpolle.Kokoomuksessa lasketaan, että Kataisella on hyvät mahdollisuudet päästä kansanedustajaksi suurehkolla äänimäärällä, mikä lisäisi kokoomuksen mahdollisuuksia saada paljon ehdokkaita kansanedustajiksi Uudeltamaalta.
Uusimaa on pääministerikilpailun kannalta tärkein vaalipiiri kokoomukselle.
Kokemusta politiikasta
Mervi Katainen ei ole poliittisesti kokematon. Hän oli aikanaan Vihdin nuorisovaltuuston ensimmäinen puheenjohtaja ja toimi sen jälkeen Vihdin kunnanvaltuustossa useissa eri luottamustehtävissä. Hän on työskennellyt muun muassa Espoon kaupungin sivistystoimen hallintopäällikkönä.
Vuonna 2015 europarlamentaarikko Henna Virkkunen nimitti Mervi Kataisen poliittiseksi avustajakseen. Kataisen vastuualueelle on kuulunut digitaalisen kehityksen sekä TRAN-valiokunnan (liikenne- ja matkailu)seuranta ja poliittinen valmistelu.
- Aikoinaan opiskelin juuri Eurooppa-politiikkaa, ja tuntuu innostavalta palata taas politiikan pariin. Meneillään on monia isoja asioita Euroopan kasvun ja kilpailukyvyn parantamiseksi, Mervi Katainen sanoi Virkkusen tiedotteessa, kun hänen nimityksensä julkistettiin.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa Katainen yrittää päästä Arkadianmäelle ja itse poliittiseksi vaikuttajaksi.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201806102201004214_pi.shtml
 
Teljän kokoomus puolestaan ehdotti, että kokoomus ryhtyisi toimiin islamilaisten sharia-tuomioistuinten kieltämiseksi lailla.
Puolue ei hyväksynyt pisteytys- ja sharia-aloitteita, jotka vaikuttivat sisällöltään hieman perussuomalaisilta.
Ei kyllä mä olen kui klapil pähään lyöty. Mitä epäilyttävää siinä on että halutaan estää että Suomessa olis käytössä joku muukin laki kuin Suomen laki. Varsinainen Sekoomuspuolue todellakin. Ei päätä eikä häntää niiden mielipiteissä mutta semmoista se on kun yrittää kalastaa ääniä oikealta ja vasemmalta ja keskelta ja olla kaikille mieliksi.
 
Kokoomus pohti valkoposkihanhia, shariaa ja huumeita - minne matka?
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/521dcebd-a7c0-38b9-9f1c-76e19bb25b19?ref=ampparit:250e

Huumeille ei, valkoposkihanhien metsästyksestä päättäminen kuuluu EU:lle ja sharia-tuomioistuinten kieltäminen olisi aivan liian persumaista.
Sehän onkin mielenkiintoinen linjaus, että ei voi tukeans. persujen ajamia asioita vaikka olisivat kannatettaviakin. Kokoomus siis ajaa islamilaista yhteiskuntaa Suomeen. Kyse on tosiaankin vastakkain asettelusta. Sharia lakia voi joko kannattaa tai ei kannata ja samoin voi tehdä niiden tuomioistuimien kannassa myöskin. Joko olet niitä vastaan kuten persut tai sitten kannatat niitä kuten kokoomus näyttää tekevän.
 
Olen samaa mieltä TÄSTÄ asiasta Harakan kanssa:
Harakka sivaltelee: "Suomella ei ole varaa kokoomukseen"

Olen Harakan kanssa täysin samaa mieltä. Mutta haluan täydentää: ei meillä tod.näk. ole sen enempää varaa sos.demiinkään. Tai kepuun. taitaitai.

Ollaan jonkinlaisessa saranakohdassa, nyt punnitaan aidosti ja de facto mihin poliittinen päätöksentekomasiina pystyy. Tästä on tasan kyse.
 
Onko tämä Ilkan vuoksi? (s.1948)

Mystinen lista
Kälviän kokoomuksen ja Keski-Suomen kokoomusnuorten aloitteissa vaadittiin vaadittiin DDR:n arkistoista vuonna 1990 Suomeen päätyneen henkilöluettelon eli niin sanotun Tiitisen listan julkaisemista.

Lista tulee julkiseksi näillä näkymin vuonna 2050, mutta se on ollut periaatteessa tutkijoiden käytössä vuodesta 2015. Suojelupoliisi ei kuitenkaan ole myöntänyt yhtään lupaa listan tutkimiseen, vaikka tutkijoiden olisi sitouduttava vaitioloon listan nimistä.

Puoluehallituksen vastaus oli, että Tiitisen lista luovutettaisiin ”ensivaiheessa rajoitetusti tutkijoiden käyttöön” ja sen julkistamista voisi harkita ”jo ennen vuotta 2050”.

Kuulostaa aika salailevalta. Miksi kokoomuskin haluaa vaikeuttaa neuvostoaikaisen historian selvittelyä?

Puolueella tuskin tarvitsee olla kantaa tällaiseen asiaan. Tiitisen listaa on mystifioitu liikaa.”
 
Sehän onkin mielenkiintoinen linjaus, että ei voi tukeans. persujen ajamia asioita vaikka olisivat kannatettaviakin. Kokoomus siis ajaa islamilaista yhteiskuntaa Suomeen. Kyse on tosiaankin vastakkain asettelusta. Sharia lakia voi joko kannattaa tai ei kannata ja samoin voi tehdä niiden tuomioistuimien kannassa myöskin. Joko olet niitä vastaan kuten persut tai sitten kannatat niitä kuten kokoomus näyttää tekevän.

Vaikka kärjistätkin, niin käytännössä asia on jotakuinkin noin. Tekemättä mitään nyt, ongelmien annetaan syntyä ja kasvaa. Vasta kun ne ovat kasvaneet liian vakaviksi, uskalletaan ehkä tehdä jotain. Lyhytnäköistä ja tyhmää.
 
Ei kyllä mä olen kui klapil pähään lyöty. Mitä epäilyttävää siinä on että halutaan estää että Suomessa olis käytössä joku muukin laki kuin Suomen laki. Varsinainen Sekoomuspuolue todellakin. Ei päätä eikä häntää niiden mielipiteissä mutta semmoista se on kun yrittää kalastaa ääniä oikealta ja vasemmalta ja keskelta ja olla kaikille mieliksi.

Siihen mitään lakia tarvitse säätää. Asia on päivänselvä eli Suomessa tuomitaan suomalaisen lainsäädännön mukaan.

Ihmeelliseksi mennyt tämäkin kun nyt viikottain vaaditaan milloin minkin asian säätämistä lailla - vaikka pykälät on jo voimassa.
 
Kestääpä teillä kauan hiffata että vasemmistolaiset ovat häpeilemättä kommareita ja oikeistolaiset ovat erittäin kurinalaisia piilokommunisteja. Voisin jopa pitää vasemmistolaisia kunnioitettavampana versiona, koska he myöntävät suoraan, että he ovat se vihollinen eikä oikeistolaiseen tyyliin olla pettureita. Jokatapauksessa, better to be dead than red.

Monet vielä puntaroivat, että voiko Kokoomus ja muut oikeistopuolueet olla kommunistipuolueita niin jos se ääntelehtii kuin ankka, näyttää ankalta, käyttäytyy kuin ankka... niin se on todennäköisesti ankka.
 
Viimeksi muokattu:
Kokoomus pohti valkoposkihanhia, shariaa ja huumeita - minne matka? blaablaa

Nyt pitää oikein hikeä pyyhkiä ja huhhuh....onhan siellä puoluekokouksessa väännetty aivan yhteiskunnan ytimiin meneviä asioitakin...ei ihan turha kokous. Hanhenpaska ja sharia ja huumeiden -varmaan viihdekäyttö- olleet puntarissa, ei mikään turhake kokous.
 
Siihen mitään lakia tarvitse säätää. Asia on päivänselvä eli Suomessa tuomitaan suomalaisen lainsäädännön mukaan.

Ihmeelliseksi mennyt tämäkin kun nyt viikottain vaaditaan milloin minkin asian säätämistä lailla - vaikka pykälät on jo voimassa.

Itse itseäni lainaten täytyy sanoa, että meni iltajuomat näppikselle kun luin Hesarin jutun siitä jenkkiproffasta, joka toivotti sharian tervetulleeksi koko maailmaan. Ei kuulemma ole muuta vaihtoehtoa.

Harvoin Hesaristakaan lukee mitään noin yksisilmäistä tuubaa, kun ei edes yritetty valottaa toisenlaista näkökulmaa. Tämä naisproffa oli toki itse kasvanut muslimiperheessä, joten suotakoon hänelle usko mihin haluaa.

Hesarin kommenttiosiossa näkee harvoin tuollaisia peukutuksia, joissa juttua vastaan oli peukkuja kai yli 3000 kappaletta, kun normaalisti suurtakin kohua herättäviin uutisiin niitä heruu vain tuhannen luokkaa. Edes me hesarin lukijat emme ilmeisesti ole niin äärisuvakkeja, etteikö asiassa järki voittaisi.
 
Back
Top