Vonka
Supreme Leader
Everstiluutnantti Eero Laaksonen oli yksi menestyksekkäimmistä rykmentinkomentajista aina Karhumäkeen asti. Hänen tehtävänsä jatkosodassa oli äärimmäisen vaikea.
Jalkaväkirykmentti 26 (talvisodassa JR 11) oli koottu siten, että Sörnäisten ja Vallilan työläiskaupunginosista saatiin kaksi pataljoonaa ja kolmas, Erillinen pataljoona 21, liitettiin siihen aluksi nimellä III/JR 26. Tuo erillispataljoona oli Niilo Pärmin johtama poliittisista vangeista ja rikosvangeista koottu. Siitä on aina sanottu, että se ei ollut rangaistuspataljoona, koska silloin koko Jalkaväkirykmentti 26, tämä niin sanottu Ässärykmentti, oli rangaistusrykmentti poliittisen aineksensa takia. Ässärykmentti oli Karhumäkeen asti erittäin vaikean hyökkäystaipaleen likipitäen aina kärjessä, mutta se johtui enemmänkin siitä, että yksi kolmesta korpien kautta etenevästä rykmentistä ei koskaan kasvanut samalle tasolle Ässärykmentin ja kymenlaaksolaisten Piikkirykmentin (JR 25) kanssa. En viitsi tässä kertoa, mistäpäin se kolmas rykmentti tuli.
Lisäksi Laaksosen JR 26 oli hyökkäysvaiheen vaikeimpien korpitaistelujen aikana vieraalle divisioonalle alistettu rykmentti.
Talvisodan perusteella rykmenttiin saattoi luottaa kuin vuoreen. Ässärykmentti nousi Taipaleen sankareiden tasolle, se ei milloinkaan jättänyt asemiaan ilman annettua käskyä ja Viipurinlahden jälkeen oli enää n. 400 miestä pystyssä. Tappiot olivat hirveät.
Jatkosota oli poliittisesti erilainen, mutta hyökkäysvaihe meni erinomaisesti. JR 26 oli Viipurin taisteluissa ja Petroskoin suunnalla. Raskaimmissa vaiheissa Petroskoin jälkeen yksi saman suunnan rykmenteistä (JR 35) kieltäytyi hyökkäämästä tai sen miehiä hipsi taaksepäin, kun piti edetä, mutta silloin kärkeen laitettiin Ässä tai Piikki.
Karhumäen jälkeen Ässärykmentin miesten ammattiyhdistyshenki sitten heräsi, ja he kieltäytyivät kuitenkin siirtymästä millekään muulle lohkolle enää rintamavastuuseen. Tämä leimaa rykmentin jälkimainetta.
Rykmentin poikia alistettin myöhemminkin. Kerran, hyökkäysvaiheen jo päätyttyä, naapurilohkolla oli äärimmäisen vaikea tilanne vastahyökkäyksen aikana. Ässästä koottiin komppanian kokoinen nyrkki, joka tappeli kolme vuorokautta yötä päivää yhdessä verisimmistä kahakoista, jossa erittäin vaaralliseksi suomalaisten kannalta kääntyvä tilanne saatiin hallinaan. Nyrkille jaettiin myös pervitiinit taistelun aikana ja a-tarvikkeita oli varattu riittävästi.
Eero Laaksosen III/JR 26 (kahteen otteeseen myös Erillinen pataljoona 21) oli myös vaikea johdettava. Nikke Pärmistä onkin monta eri tarinaa. Pärmin pataljoonan poliittiset karkasivat heti alkuvaiheessa, joten sen jälkeen hänellä oli porukka. "Näiden muiden kanssa voi mennä vaikka pirun orsille", Pärmi sanoi.
Ässärykmentin runkomiehistönä oli aina suojeluskuntalaisia. Se oli mietitty valmiiksi. Ammattiupseerit olivat pataljoonankomentajina ja osittain komppanianpäälliköinä. Pärmin pataljoonassa kaikki käskijät olivat ammattiupseereita.
Pärmillä oli kovat tappiot, ja hän saikin joukon nuoria upseereita hakemaan siirtoa. Upseerit katsoivat, että heidän urakehityksensä ja tulevaisuutensa kärsi palveluksesta pataljoonassa. Pärmi kutsui hakijat eteensä: "Herrad hakevad pois padaljoonasdani, koska ovad huolissaan dulevaisuudesdaan. Voin sanoa vain: Musda Nuoli lähdee illalla hyökkäämään, minkä jälkeen suurimmalla osalla deisdä ei ole lainkaan dulevaisuudda."
Rangaistuspataljoonaa Suomessa ei virallisesti ollut, mutta Pärmin pataljoonasta ei päässyt lomalle edes veljen hautajaisiin. Sen käytössä oli siis piirteitä, jotka viittaavat siihen tapaan, millä muutkin - sallikaa nimitys - "roistovaltiot" ovat rangaistuspataljoonia käyttäneet.
Pärmistä on kyllä puhuttu ja huhuttukin paljon, mutta koko rykmentin komentaja Eero Laaksonen on vähemmän tuttu nimi. Matkalla Sainiolta Karhumäkeen hän kuitenkin tienasi Mannerheim-ristin.
Eversti Laaksonen siirrettiin JR 35:een. Laaksosen komennossa sekin muuttui hyväksi yksiköksi.
Ässässäsotivat Hannes Häyrinen, Aarne Saarinen, Väinö Leskinen, Kauko Käyhkä ja moni muu julkimo.
”Ylipäällikkö on pvm:llä 6.11.42 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi eversti Sulo Eero Laaksosen.
Eversti Laaksonen on lujatahtoisesti ja tarmolla vienyt päätökseen kaikki hänelle annetut, vaikeimmatkin tehtävät monissa operatiovaiheissa pitkän taistelujakson kuluessa. Täten on hän usein ratkaisevasti vaikuttanut taisteluitten kulkuun. Mainittakoon vain, että tunkeutumalla kiilana syvälle vihollisen selustaan Säiniön asemaseudun länsipuolelle hän sai viime hetkessä estetyksi vihollisen murtautumisen Viipurista. Myöhemmin hän suoritti yllättäen Suunujoen erittäin vaikean ylimenon Koikarissa ohjaten henkilökohtaisesti ensimmäistä ylimenovenettä.
Karhumäen valtaustaisteluitten aikana kaupungin pohjoispuolella saavutti eversti Laaksonen nopealla, keskeytymättömällä hyökkäyksellä valtamaantien kaupungin välittömässä läheisyydessä jo viiden tunnin kuluttua hyökkäyksen alkamisesta vaikuttaen tällä teollaan ratkaisevasti kaupungin lopulliseen valtaamiseen.
Monien muittenkin taisteluitten onnistumiseen on hänen henkilökohtainen panoksensa merkittävä, sillä rohkealla esiintymisellään on hän luonut sen hyvän hyökkäys- ja iskuhengen, joka hänen alaisissaan on ollut vallitsevana alusta alkaen.”
Jalkaväkirykmentti 26 (talvisodassa JR 11) oli koottu siten, että Sörnäisten ja Vallilan työläiskaupunginosista saatiin kaksi pataljoonaa ja kolmas, Erillinen pataljoona 21, liitettiin siihen aluksi nimellä III/JR 26. Tuo erillispataljoona oli Niilo Pärmin johtama poliittisista vangeista ja rikosvangeista koottu. Siitä on aina sanottu, että se ei ollut rangaistuspataljoona, koska silloin koko Jalkaväkirykmentti 26, tämä niin sanottu Ässärykmentti, oli rangaistusrykmentti poliittisen aineksensa takia. Ässärykmentti oli Karhumäkeen asti erittäin vaikean hyökkäystaipaleen likipitäen aina kärjessä, mutta se johtui enemmänkin siitä, että yksi kolmesta korpien kautta etenevästä rykmentistä ei koskaan kasvanut samalle tasolle Ässärykmentin ja kymenlaaksolaisten Piikkirykmentin (JR 25) kanssa. En viitsi tässä kertoa, mistäpäin se kolmas rykmentti tuli.
Lisäksi Laaksosen JR 26 oli hyökkäysvaiheen vaikeimpien korpitaistelujen aikana vieraalle divisioonalle alistettu rykmentti.
Talvisodan perusteella rykmenttiin saattoi luottaa kuin vuoreen. Ässärykmentti nousi Taipaleen sankareiden tasolle, se ei milloinkaan jättänyt asemiaan ilman annettua käskyä ja Viipurinlahden jälkeen oli enää n. 400 miestä pystyssä. Tappiot olivat hirveät.
Jatkosota oli poliittisesti erilainen, mutta hyökkäysvaihe meni erinomaisesti. JR 26 oli Viipurin taisteluissa ja Petroskoin suunnalla. Raskaimmissa vaiheissa Petroskoin jälkeen yksi saman suunnan rykmenteistä (JR 35) kieltäytyi hyökkäämästä tai sen miehiä hipsi taaksepäin, kun piti edetä, mutta silloin kärkeen laitettiin Ässä tai Piikki.
Karhumäen jälkeen Ässärykmentin miesten ammattiyhdistyshenki sitten heräsi, ja he kieltäytyivät kuitenkin siirtymästä millekään muulle lohkolle enää rintamavastuuseen. Tämä leimaa rykmentin jälkimainetta.
Rykmentin poikia alistettin myöhemminkin. Kerran, hyökkäysvaiheen jo päätyttyä, naapurilohkolla oli äärimmäisen vaikea tilanne vastahyökkäyksen aikana. Ässästä koottiin komppanian kokoinen nyrkki, joka tappeli kolme vuorokautta yötä päivää yhdessä verisimmistä kahakoista, jossa erittäin vaaralliseksi suomalaisten kannalta kääntyvä tilanne saatiin hallinaan. Nyrkille jaettiin myös pervitiinit taistelun aikana ja a-tarvikkeita oli varattu riittävästi.
Eero Laaksosen III/JR 26 (kahteen otteeseen myös Erillinen pataljoona 21) oli myös vaikea johdettava. Nikke Pärmistä onkin monta eri tarinaa. Pärmin pataljoonan poliittiset karkasivat heti alkuvaiheessa, joten sen jälkeen hänellä oli porukka. "Näiden muiden kanssa voi mennä vaikka pirun orsille", Pärmi sanoi.
Ässärykmentin runkomiehistönä oli aina suojeluskuntalaisia. Se oli mietitty valmiiksi. Ammattiupseerit olivat pataljoonankomentajina ja osittain komppanianpäälliköinä. Pärmin pataljoonassa kaikki käskijät olivat ammattiupseereita.
Pärmillä oli kovat tappiot, ja hän saikin joukon nuoria upseereita hakemaan siirtoa. Upseerit katsoivat, että heidän urakehityksensä ja tulevaisuutensa kärsi palveluksesta pataljoonassa. Pärmi kutsui hakijat eteensä: "Herrad hakevad pois padaljoonasdani, koska ovad huolissaan dulevaisuudesdaan. Voin sanoa vain: Musda Nuoli lähdee illalla hyökkäämään, minkä jälkeen suurimmalla osalla deisdä ei ole lainkaan dulevaisuudda."
Rangaistuspataljoonaa Suomessa ei virallisesti ollut, mutta Pärmin pataljoonasta ei päässyt lomalle edes veljen hautajaisiin. Sen käytössä oli siis piirteitä, jotka viittaavat siihen tapaan, millä muutkin - sallikaa nimitys - "roistovaltiot" ovat rangaistuspataljoonia käyttäneet.
Pärmistä on kyllä puhuttu ja huhuttukin paljon, mutta koko rykmentin komentaja Eero Laaksonen on vähemmän tuttu nimi. Matkalla Sainiolta Karhumäkeen hän kuitenkin tienasi Mannerheim-ristin.
Eversti Laaksonen siirrettiin JR 35:een. Laaksosen komennossa sekin muuttui hyväksi yksiköksi.
Ässässäsotivat Hannes Häyrinen, Aarne Saarinen, Väinö Leskinen, Kauko Käyhkä ja moni muu julkimo.
”Ylipäällikkö on pvm:llä 6.11.42 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi eversti Sulo Eero Laaksosen.
Eversti Laaksonen on lujatahtoisesti ja tarmolla vienyt päätökseen kaikki hänelle annetut, vaikeimmatkin tehtävät monissa operatiovaiheissa pitkän taistelujakson kuluessa. Täten on hän usein ratkaisevasti vaikuttanut taisteluitten kulkuun. Mainittakoon vain, että tunkeutumalla kiilana syvälle vihollisen selustaan Säiniön asemaseudun länsipuolelle hän sai viime hetkessä estetyksi vihollisen murtautumisen Viipurista. Myöhemmin hän suoritti yllättäen Suunujoen erittäin vaikean ylimenon Koikarissa ohjaten henkilökohtaisesti ensimmäistä ylimenovenettä.
Karhumäen valtaustaisteluitten aikana kaupungin pohjoispuolella saavutti eversti Laaksonen nopealla, keskeytymättömällä hyökkäyksellä valtamaantien kaupungin välittömässä läheisyydessä jo viiden tunnin kuluttua hyökkäyksen alkamisesta vaikuttaen tällä teollaan ratkaisevasti kaupungin lopulliseen valtaamiseen.
Monien muittenkin taisteluitten onnistumiseen on hänen henkilökohtainen panoksensa merkittävä, sillä rohkealla esiintymisellään on hän luonut sen hyvän hyökkäys- ja iskuhengen, joka hänen alaisissaan on ollut vallitsevana alusta alkaen.”
Olen itsekin tuon kirjan lukenut.
