Komissio kieltämässä itselataavat?

Esimerkiksi se, että aselupaa voisi hakea sähköisesti ja myös muulta kuin kotipaikkakunnan poliisilaitokselta, on hyvä käytännön helpotus. Näin vaikka itse luvan myöntämisen ehdot eivät kevenekään.
Jep, ampuma-aselaki ylipäätään on Suomessa ihan hyvä. Ongelmallista on poliisilaitosten toisistaan eriävät käytännöt ampuma-aselain tulkinnoista. Tähänkin lienee helpotusta luvassa jos/kun sähköisen luvanhakukäytännön myötä käsittelyä keskitetään.
 
Asesäätelyyn oli jälleen lipsahtamassa erikoisuuksia – jopa kotirauha uhattuna
Poliisilain muutosesitys olisi käytännössä laajentanut oikeuksia kotietsintään ilman konkreettista rikosepäilyä

Tämä on taas yksi episodi sarjaan niitä järjettömyyksiä joita poliisin asehallintayksikössä on tehty koko sen toiminnan ajan. Alkaen jo ennen ns. koulusurmia, jolloin kyseinen organisaatio (hieman typerällä tavalla) ohjeisti lupaviranomaisia myöntämään ensimmäisiksi aseiksi pienoispistooleita. Samalla paikallisesti lupia myöntäneet poliisit unohtivat että myös sen aikainen aselaki edellytti (aivan samoin kuin nykyinenkin) tarkkaa selvitystä hakijan sopivuudesta ampuma-aseen haltijaksi. Muun muassa näiden em. lupahallinnon tekemien virheiden ja ikävien tapahtumien jälkeen asehallintoyksikön toiminta karkasi täysin hysteeriseksi. (Todennäköisesti saivat melkoista painostusta myös sisäisesti poliisin/sisäministeriön johdolta.) Asia on jossain määrin ymmärrettävää koska kyseisen laitoksen johtajilla/toimijoilla ei ole ollut itsellään kokemusta/tietoa ampuma-aseista, eikä niihin liittyvistä moninaisista harrastuksista. Metsästyksestä ja reserviläislajeista nyt puhumattakaan. Tietysti myös poliittinen paine heitä kohtaan nousi hirvittävän kovaksi.

Tässä otsikon mukaisessa asiassa on taas kysymys poliisin asehallinnon tietämättömyydestä sekä täysin vääristä asenteista laillisten/luvallisten ampuma-aseiden haltijoita kohtaan. Poliisin esittämillä vaatimuksilla..

A)pyritään heikentämään niiden kansalaisten oikeusturvaa jotka hyvin tarkan harkinnan, valvonnan sekä rekisteröinnin jälkeen on todettu lainkuuliaisiksi sekä muutenkin kelvollisiksi ampuma-aseen haltijaksi.
- oikeusturvan loukkaus ei koskisi pelkästään kyseisiä lupahallinnon rekisteröimiä luvallisia aseenhaltijoita vaan myös heidän perheenjäseniään. Ilman että poliisilla olisi riittävää laillista syytä/oikeutusta pakkokeinoihin/kotietsintään.
- Kun kysymys on kotietsinnän tasoisesta pakkokeinosta tulee viranomaisella olla laissa määrätyllä tavalla tieto/riittävän todennäköinen epäily/tutkinta sellaisesta rikoksesta joka vakavuudellaan/rangaistavuudellaan antaa todellisen oikeutuksen kotietsintään.
- Se että henkilö omistaa ampuma-aseen ja poliisi on itse harkinnut ko. henkilön kelvolliseksi aseen haltijaksi ei anna oikeutta käyttää häntä kohtaan pakkokeinoja heikommilla perusteilla kuin muitakaan kansalaisia kohtaan.

B) Poliisin esityksen mukaisia pakkokeinoja ei käytännössä voida käyttää laittomien/luvattomien aseiden omistajia kohtaan.
- tällaiset henkilöt eivät ole poliisin tiedossa ja heidän koskemattomuuttaan turvataan samoilla säädöksillä kuin kaikkia muitakin kansalaisia.
- Siksi poliisi ei käytännössä voi puuttua pakkokeinoin eräiden kansanryhmien lähes perinteiseen laittoman aseen hallussapitoon. He kun eivät ole pitäneet tapanaan hakeneet lupia aseilleen.

C) Yleisesti ottaen ampuma-aseen haltijat ovat keskimäärin vähintään yhtä kelvollisia kansalaisia kuin muutkin. Heidän osalleen ei yhteiskunnassa ole tarpeen eikä saa kohdistaa muista kansalaisista poikkeavia säädöksiä pakkokeinojen osalta.
Jos viranomaiset katsovat olevan tarvetta turvata esim. ampuma-aseiden takavarikointia niin sellaiseen tulee poliisin saada vastaavan tasoinen lakiin perustuva oikeutus kuin pakkokeinojen käyttöön.
- nykyisin poliisi pyrkii joissain tapauksissa tekemään aseiden takavarikoinnin tai (väliaikaisen)haltuunoton varsin heikoilla perusteilla, esimerkiksi ikään kuin oheisrangaistuksena liikennerikkomusten perusteella jne.
- tällainen poliisin päätöksellä tehty "oheisrangaistuksen käyttö" asettaa esim. metsästäjät jne. erilaiseen asemaan lain/rangaistusten suhteen kuin muut kansalaiset joille vastaavia "rangaistuksia" ei voida määrätä.
 
Jep, ampuma-aselaki ylipäätään on Suomessa ihan hyvä. Ongelmallista on poliisilaitosten toisistaan eriävät käytännöt ampuma-aselain tulkinnoista. Tähänkin lienee helpotusta luvassa jos/kun sähköisen luvanhakukäytännön myötä käsittelyä keskitetään.

En ole kaikilta osin ihan samaa mieltä aselain hyvyydestä. Meillä oli aikaisemmin erittäin hyvä ja selkeä aselaki. Sen laatimisessa käytettiin paljon asiantuntijoiden kuulemisia jne. Se oli hyvä laki.

Nykyisin voimassa oleva aselaki tehtiin jonkin tasoisessa "paniikissa" ikävien ns. koulusurmatapausten jälkeen. Totuus on kuitenkin ettei laki ollut syyllinen ko. tapauksiin. Jo aikaisemmassa laissa oli tarkat määräykset hankintaluvan hakijoiden edellytyksistä. Valitettavasti lupahallinnossa ei ollut sellaista osaamista kuin olisi tarvittu. Enkä tällä halua osoittaa varsinaiseksi syylliseksi ko. asehallintoakaan. Ei heillä, aseista ja harrastuksista tietämättömillä henkilöillä, ollut edellytyksiäkään juuri parempaan. Siis aselupahallinnon puitteissa.

Kyllä niihin kyseisiin surmiin oli tekijät ja syylliset. He eivät kuitenkaan jääneet oikeuslaitoksen tuomittaviksi. Silti jokainen voi ihan itsekseen miettiä missä mahdollisesti piilee ne todelliset syyt kyseisille teoille..ja ikävä kyllä tulevillekin. Olipa meillä voimassa minkälaiset aselait tahansa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703012200078471_uu.shtml
20-vuotiaan pojan syytetään murhanneen vuonna 1953 syntyneen äitinsä yksityisasunnossa. Epäilty murha tapahtui 23. kesäkuuta 2016. Tapausta on tutkittu murhana tekoon liittyvän raakuuden ja julmuuden vuoksi. Teossa oli käytetty sekä fyysistä väkivaltaa että teräasetta.
 
No totta tuokin, mutta jos voimassaolevaa ampuma-aselakia tavaa, niin laki itsessään antaisi kyllä mahdollisuuksia tulkita lakia väljemminkin kuin nyt tehdään. Harrastusperuste on hyvä esimerkki ja siinä yksityiskohtana "luotettava selvitys harrastuksesta".
Esim. itselataavien kivääreiden ja 9mm pistoolien kohdalla nykytulkinta on äärimmäisen ahdas. Mainitsemasi koulu- ja muut ammunnat näkyvät mielestäni erityisesti tässä miten poliisilaitokset nykyään lakia tulkitsevat, ei itse laissa niinkään.
 
No totta tuokin, mutta jos voimassaolevaa ampuma-aselakia tavaa, niin laki itsessään antaisi kyllä mahdollisuuksia tulkita lakia väljemminkin kuin nyt tehdään. Harrastusperuste on hyvä esimerkki ja siinä yksityiskohtana "luotettava selvitys harrastuksesta".
Esim. itselataavien kivääreiden ja 9mm pistoolien kohdalla nykytulkinta on äärimmäisen ahdas. Mainitsemasi koulu- ja muut ammunnat näkyvät mielestäni erityisesti tässä miten poliisilaitokset nykyään lakia tulkitsevat, ei itse laissa niinkään.

Samaa mieltä tästä..Suurin ongelma syntyy juuri erilaisista tulkinnoista lupahakemusten käsittelyssä. En tiedä sitten johtuuko huonosta ohjeistuksesta, koulutuksesta tai eri lupaviranomaisten omista henkilökohtaisista antipatioista/näkemyksistä. En ole itse kokenut mitään erityistä mutta sitäkin enemmän olen kuullut varsin ihmeellisiä juttuja viranomaisten harkinnoista. Varsinkin tapauksissa joissa uuden aseen ominaisuuksia ihmetellään ja halutaan kieltää hankinta vaikka hakijalla on jo entuudestaan samanlainen mutta vanhanaikaisempi ja/tai kuluneempi ase. Joissain tapauksessa eräät lupaviranomaiset eivät haluaisi myöntää lupaa perustellen hakijalla jo olevan kyseisen kaltainen ase..tai että "samanlaisia" on hakijalla liian monta. jne.
Kaikki nämä henkilöille joilla on pitkä kokemus ja harrastustausta sekä muitakin aseita jo entuudestaan. Ikään kuin kokenut harrastaja ei itse tietäisi kaikkein parhaiten minkälaisen harrastusvälineen hän tarvitsee.
 
Samaa mieltä tästä..Suurin ongelma syntyy juuri erilaisista tulkinnoista lupahakemusten käsittelyssä. En tiedä sitten johtuuko huonosta ohjeistuksesta, koulutuksesta tai eri lupaviranomaisten omista henkilökohtaisista antipatioista/näkemyksistä. En ole itse kokenut mitään erityistä mutta sitäkin enemmän olen kuullut varsin ihmeellisiä juttuja viranomaisten harkinnoista.
No, vaikea omiin kokemuksiin liittyen sinänsä arvioida kuin omaa poliisilaitosta ja sitten tietysti tutuilta kuullun perusteella varovasti muita poliisilaitoksia.
Minun näkemykseni on se, että laitoksilla on joku ohjeistus olemassa, jota sitten vaihtelevasti tulkiten noudatetaan. Erikoista sinänsä, koska jos joku ohjeistus on, tulisi sen olla julkinen tai ainakin pyynnöstä tarvittavin osin nähtäväksi saatavissa.
Palaan myös jälleen sisäministeriön selvitykseen aiheesta, joka on julkinen. Siinä todetaan kirjavat päätöksentekokäytännöt todellisiksi.
Tämä on kansalaisen kannalta tietysti äärimmäisen hankala juttu. Se kun tarkoittaa sitä että hlö X saa kielteisen päätöksen ja hlö Y täsmälleen samoilla lapuilla toisaalla myönteisen päätöksen.
Omat havaintoni taas tukevat sitä että jollakin poliisilaitoksella pitää olla äärimmäisen tarkka hakemuksen perusteluiden sanamuodoissa. Jos ne jättävät yhtään tulkinnanvaraa, tulkitsee lupaviranomainen sanoman taatusti tavalla joka ei tue luvan myöntämistä. Tämäkin on kansalaisen kannalta kielteistä. Ei viranomaisen kanssa perusasiassa asiointi saa olla sitä, että juristin on laadittava paperi että sanamuodot ovat täsmälleen oikein.
 
Taas se Jaakonsaari esittelee asedirektiiviä ikäänkuin olisi ollut hänen saavutuksensa etteivät hänen aiemmat myyräntyönsä menneet läpi:
http://m.iltalehti.fi/politiikka/201703142200085415_pi.shtml
"14.3.17: Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaaren (sd) mukaan Suomen huolet huomioitiin direktiivissä.
– Asedirektiivin tarkoituksena on estää aseiden päätymistä väärin käsiin, ei vaikeuttaa aseharrastajien toimintaa, Jaakonsaari sanoi tiedotteessa. "

Vai ei ollut tarkoituksena vaikeuttaa toimintaa...

Aivan varmasti tuo asia nousee esille taas kerran muutaman vuoden sisällä. Silloin yksi vaihtoehto on irti EU:sta. Se pitää tehdä selväksi Jaakonsaaren kaltaisille poliitikoille:
http://m.iltalehti.fi/politiikka/2017031422969162_pi.shtml
"Halla-aho ajaisi Suomen eroa EU:sta ja eurosta"
 
No, en usko että tarkoitus oli vaikeuttaa harrastustoimintaa. Luulen, että kyse oli siitä että mukana päätöstä sorvaamassa vain oli liuta ihmisiä joilla ei ole minkään vertaa tuntemusta itse aiheesta. Siltä pohjalta kun sitten päätöksiä sorvataan, niin tulee mitä sattuu tulemaan.
Nyt kävi kuitenkin lopulta kohtalaisen hyvin tässä vaiheessa. Loppu = kansallinen lainsäädäntö ja tulkinta jää nähtäväksi. Viittaan tällä mm. maanpuolustusperusteeseen ja siihen miten se huomioidaan kansallisessa lainsäädännössä. Nythän olisi mahdollisuus tuoda maanpuolustusperuste harrastusperusteen rinnalle ja siten helpottaa mm. itselataavien kivääreiden ja 9mm pistoolien hankintaa. Hah..näinköhän?? No, mahdollisuus kuitenkin olisi.
 
No, en usko että tarkoitus oli vaikeuttaa harrastustoimintaa.
Ei toki Liisa halua mitään vaikeuttaa tai kieltää!
”Puoliautomaattiaseet on kiellettävä Suomessa”

Aseet tappavat ja mitä enemmän aseita on olemassa, sen enemmän ihmisiä surmataan, Jaakonsaari kirjoittaa. Ampuma-aselakia ollaan Suomessa muuttamassa, mutta vaatimattomasti. --- Nyt olisi aika mennä pitemmälle aselain uudistuksessa ja kieltää puoliautomaattiaseet, vai mitä? hän kysyy.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/55987-liisa-jaakonsaari-puoliautomaattiaseet-kiellettava-suomessa
 
Niin...EU-parlamentti sitten hyväksyi tuon direktiivin. Seuraavaksi Euroopan Neuvoston tulee hyväksyä lakiluonnos jonka jälkeen mahdollisuus torppaamiseen on olemassa vielä kansallisella tasolla. Löytyykö Arkadianmäeltä tarpeeksi viisutta ja rohkeutta? Toimarien forumilta lainaan sen verran että seuraavat Suomen edustajat äänestivät direktiivin puolesta:

Kokoomus:
-Petri Sarvamaa
-Sirpa Pietikäinen
-Henna Virkkunen

SDP:
-Liisa Jaakonsaari
-Miapetra Kumpula-Natri

Vihreät:
-Heidi Hautala

Vasemmisto:
-Merja Kyllönen

Muut suomalaiset olivat äänestäneet direktiiviä vastaan. Tietoa äänestyksestä tuolta.
 
Kuten sanoin: en usko että kyse on varsinaisesti tietoisesta vaikeuttamisesta ( = kiusanteosta), kyse on todennäköisimmin lähes täydellisestä tietämättömyydestä asiasta johon on sorvaamassa päätöstä. Tulos on silloin usein sen mukainen. Toki se, että sorvaa päätöksiä ja lausuu asioista joista tiedä mitään, on jo sinällään hemmetin huono asia, enkä siis puolustele Jaakonsaarta millään tavalla. Kritisoin kovasti, en kuitenkaan tietoisesta kiusanteosta, vaan tietämättömänä tehdystä päätöksenteosta, joka on siis täydellisen vastuutonta.
 
Seuraavaksi Euroopan Neuvoston tulee hyväksyä lakiluonnos jonka jälkeen mahdollisuus torppaamiseen on olemassa vielä kansallisella tasolla. Löytyykö Arkadianmäeltä tarpeeksi viisutta ja rohkeutta?
Sanonpahan vain että tässä se kapeikko on tässä hommassa!
Kansalliselle lainsäädännölle ja sen tulkinnalle jää aika paljon tilaa.
Jos maanpuolustusperuste osataan hyödyntää kansallisessa lainsäädännössä, keventäisi se huomattavasti mm. itselataavien aseiden ja 9mm pistoolien hankintamahdollisuuksia. Nythän harrastusperuste on ainoa mahdollisuus saada em. aseita ilman lipasrajoituksia. Poliisilaitosten tulkinnat siitä mikä on harrastusta, ovat tällä hetkellä mielestäni hyvin ahtaita ja toisaalta, mikä pahinta, hyvin vaihtelevia. Useammalla laitoksella vaaditaan käytännössä kilpaileminen SRA-kisoissa, joillakin laitoksilla riittää harrastaminen ilman kilpailemista SRA-seurassa, jossakin on kuulopuheiden mukaan riittänyt että ampuu reserviläisten palvelusammuntoja kuulumatta SRA-seuraan. Ja eräs kruunu hommalle on vaatimus siitä että on harrastettava pari vuotta aktiivisesti ammuntaa saadakseen aseen. Ööö - siis harrastaa ammuntaa että saa aseen?? Millä? Airsoft-aseellako??
No, ymmärrän toki tämänkin, mutta ei se ole ihan yksinkertaista reserviläisen välttämättä päästä paria vuotta laina-aseella treenaamaan jne jne. Mieluummin sitten aloittavalle reserviläiselle vaikka vuoden määräaikainen lupa ja sitten arvioidaan harrastuksen aktiivisuutta jne jne.
No, toivotaan että tämä selkiytyy tästä eikä ainakaan hankaloidu.
 
Kritisoin kovasti, en kuitenkaan tietoisesta kiusanteosta, vaan tietämättömänä tehdystä päätöksenteosta, joka on siis täydellisen vastuutonta.
Joo, en usko että haluaa kiusata ketään, mutta aseet kyllä ottaisi pois jos saisi. Enkä toki syytä sinua tämän poliitikon puolustelusta (se olisikin verinen loukkaus näissä piireissä :)), mutta poliittisen muistin virkistämiseksi piti hakea mustaa valkoiselle siihen!
 
Direktiivin suomenkielinen versio löytyisi nyt sitten tuolta:

http://www.europarl.europa.eu/sides...ce=A8-0251/2016&secondRef=107-107&language=FI

Edit. Nyt luvan saatuani lainaan suoraan toimarien forumilta nimimerkin "8Balls" (joka ymmärtääkseni on Firearms Unitedin aktiivijäsen ja koko ajan erittäin ajan tasalla tästä aiheesta) kirjoittaman ja mielestäni aivan loistavasti puristetun tiivistelmän direktiivin keskeisimmistä kohdista ja siitä missä niiden kanssa tällä hetkellä ollaan menossa:

"8Balls" toiminta-ampujissa kirjoitti:
- Reserviläispoikkeus, kuten tuolta voitte lukea, mahdollistaa teoreettisella tasolla KAIKKI A-luokan aseet: automaattiaseet, raketinheittimet, olalta laukaistavat ohjusjärjestelmät etc - ja nyt myös puoliautomaattipistoolit joihin on kiinnitetty yli 20 patruunan lipas tai puoliautomaattikiväärit, joihin on kiinnitetty yli 10 patruunan lipas.

Jos reserviläispoikkeus määritellään fiksusti, se koskee kaikkia maanpuolustusvelvollisia ja sitten poliitikkojen hokema "Suomen aselaki ei muutu" muuttuukin todeksi. Periaatteessa pystymme lähes kokonaan sanoutumaan tällä irti koko direktiivistä ja rajaamaan suomalaiset sen ulkopuolelle.

Tähän olemme perustaneet väitteemme, että kaikki lisärajoitukset ovat kotikutoisia ja suomesta lähtöisin.

- Urheilupoikkeus: Periaatteessa tätä voidaan soveltaa kaikkiin urheiluperusteilla myönnettäviin lupiin. Näin ollen urheiluampujat (jotka harjoittelevat säännöllisesti) ovat tämän direktiivin poikkeuksen piirissä ja lipasperseilyn ulkopuolella.

- Direktiivi tuo mukanaan 60 cm:n minipituuden kiväärille, jonka jälkeen se muuttuu erittäin vaaralliseksi (mutta siis saatavissa reserviläispoikkeuksella). Nyt tulee mielenkiintoinen dilemma esimerkiksi ulkomaalaisille kilpailijoille, jotka tulevat suomeen kilpailemaan vaikka 62 senttisen kiväärin kanssa. Eli jos direktiiviä toteutetaan niin kiväärin vähimmäismitta pitäisi pudottaa 60 senttiin, tai viranomainen poimii rusinoita pullasta.

- Jatkuvan tarkkailun järjestelmä: Suomalaiset poliitikot ovat ajaneet direktiiviin jatkuvan tarkkailun järjestelmän, mikä mahdollistaa sen että tänne ei tule lääkärintarkastuksia eikä pällitestejä. Eli alkuperäisessä direktiivissä olleet vaatimukset max 5 vuoden luvista ovat poistuneet.

Tässä hyviä juttuja mitä kannattaa lähteä ajamaan...

Boldasin tekstistä pari oleellisinta hommaa ja kaikkein tärkeinpänä niistä se, että mikäli tätä tiukempia linjauksia aselakiin tulee niin ne ovat lähtöisin meidän omilta päättäjiltämme. Tämä toki vasta kun asia on EU:n puolella loppuun asti taputeltu, mutta tällä hetkellä tilanne ei mielestäni kuitenkaan näyttäisi aivan totaalisen toivottomalta ja pallo tulee sitten olemaan meidän ikiomalla Eduskunnallamme...eli (nyt kun Sunnuntai-iltapäivän kunniaksi oikein pääsen vauhtiin niin lainaanpa tässä jopa itseäni):

"Tango-Mike-Heavy" toiminta-ampujissa kirjoitti:
Tässä olisi nyt tuhannen taalan paikka Suomen poliitikoilla näyttää mistä heidät on oikeasti tehty ja osaavatko oikeasti ajatella tulevaisuutta ja asiaa laajemmalta kannalta! Kaikkihan me tiedämme ne nimet jotka eivät varmasti yllätystä tuota mutta uskoisin joukossa olevan myöskin niitä (vielä kannastaan epävarmoja) tolkun ihmisiä jotka osaavat tehdä järjellisen päätöksen. Eli ei muuta kuin jälleen yhteyttä päättäjiin faktaperäisillä, asiallisilla ja kiihkottomilla perusteilla.

Muistakaa myös äänestää kunnallisvaaleissa! Vaikka ette koskaan olisi muuten mitään/ketään äänestäneet niin nyt on erittäin hyvä aika tehdä edes tämän asian takia poikkeus! Suosittelen myöskin kiertämään aivan kaikkien puolueiden vaaliteltoilla. Käykää vetäisemässä ne ilmaiset kahvit ja pullat ja kysykää että "Mitäs olette muuten mieltä EU:n asedirektiivistä ja Suomen aselaista"? Vastauksen kuultuaan voi siitä riippuen sitten sanoa vaikka että "No, laitetaan harkintaan..." tai "Väärin vastattu. Olen pahoillani mutta en tule koskaan puoluettanne äänestämään."
 
Viimeksi muokattu:
Nythän päättämme ovat vaikean pulman edessä. Näitä "terroristi" tekoja tehdäänkin nyt autolla ja veitsillä...... siinä vasta ongelma . Mitä ihmettä, aseet eivät liittyneetkään viimeaikaisiin tekoihin.
 
Loppujen lopuksi tehokkaaampi metodi kuin aseilla, autolla ja veitsellä. Kumpaakan ei voi kieltää kokonaan, mahdotonta aidata niin ettei missään pääse autolla tappamaan, koskaan ei voi olla täysin varma milloin seuraava isku tulee, ovilla voi olla tarkastukset ja metallinpaljastimet veitsien varalle mutta käytännössä mahdotonta joka paikkaan, yksinäinen veitsimies voi iskeä missä vain - milloin vain.
 
Kyllä, kaikelta ei voi suojautua, vaikka eräillä päättäjillämme on siihen tulenpalava vimma. Jos päättäjä punkkaa Helsingissä, tuskin häntä pahemmin kiinnostaa mitä Mäntsälän yläpuolella tapahtuu, helpommalla pääsee kun heiltä kielletään pikkuhiljaa kaikki, kun kerran asuvat niin hajallaan ympäri metsiä, toki tuhoten niitä ja muuta luontoa. Sen sijaan Ullanlinnasta voi kävellä saastuttamatta Stoccan ruokakeitaalle (saastuttamatta) ja ostaa puhdasta luomua pöytään....

Joo, hyvin menee mutta menköön.
 
Viimeksi muokattu:
Tulipa muuten tässäkin yhteydessä mieleen asia, joka useimmiten unohtuu. Direktiivi määritellään jotenkin siten että se on lainsäädäntöohje jäsenmaille, joka ei suoraan sido jäsenmaan lainsäädäntöä.
Eli vaikka Suomi ei muuttaisi ampuma-aselakiaan millään tavalla, siitä tuskin seuraisi EU:n suunnasta yhtään mitään. Päätäntävalta lainsäädännöstä on eduskunnalla = pallo on heillä siellä, direktiivillä tai ilman.
 
Tulipa muuten tässäkin yhteydessä mieleen asia, joka useimmiten unohtuu. Direktiivi määritellään jotenkin siten että se on lainsäädäntöohje jäsenmaille, joka ei suoraan sido jäsenmaan lainsäädäntöä.
Eli vaikka Suomi ei muuttaisi ampuma-aselakiaan millään tavalla, siitä tuskin seuraisi EU:n suunnasta yhtään mitään. Päätäntävalta lainsäädännöstä on eduskunnalla = pallo on heillä siellä, direktiivillä tai ilman.

Direktiivi velvoittaa saavutettavaan tulokseen nähden jokaista jäsenvaltiota, jolle se on osoitettu, mutta jättää kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot. [http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=celex:12012E288)}

Jos maa ei saata direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöä, komissio voi panna alulle rikkomismenettelyn ja nostaa kanteen kyseistä maata vastaan Euroopan unionin tuomioistuimessa (tuomion täytäntöönpanematta jättäminen voi tässä tapauksessa johtaa uuteen tuomioon, joka voi johtaa sakkoihin).[http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=uriserv:l14527]

Kyllä direktiiviä täytyy noudattaa, ainakin sääntöjen mukaan. Niitä ei EU tosin aina noudata. Tässä tapauksessa uskon noudattavan.

Asiasta toiseen. Lukaisin nuo yhteenvedot läpi ja jäi yksi kysymys. Erotellaanko tuossa pienoiskivääriä, vai onko itselataava pienoiskivääri yli kymmenen patruunan lippaalla yhtä kielletty kuin muutkin kaliiperit?
 
Back
Top