Konekiväärit (ent. "Suomi testaa uuta konekivääriä ja ehkä ostaa")

Helikopterin oviampuja ja maassa oleva itkomies pääsevät ampumaan toisiaan yhtä aikaa. Kumpi voittaa?

1611031878008.png
 
Oviampujan osumatarkkuus ja mahdollisuus edes ampua riippuu siitä, että mitä lentäjä sattuu tekemään. Jos ase ei edes käänny itkoon päin, niin aika heikoilla ollaan kopterissa. Toisaalta jos ovimies pystyy edes kohtalaisen vakaalta alustalta ampumaan, niin on vahvoilla kovemman tulinopeuden ja ison vyön ansiosta. Aseen ja jalustan ergonomia on mielestäni myös oviampujan puolella. Itkolla aika paska ampua ylöspäin jos kopteri sattuu olemaan yläkulmilla.
Etäisyydellä on myös merkitystä. Toisaalta kopterin ovimiehen ase taitaa lähtökohtaisesti olla tarkempi kuin heiluva sohlo itko, mutta itkolla taas tehot riittää pidemmälle. Jos matkaa alkaa olla yli 500 metriä, niin itkolla voi teoriassa vaikuttaa, mutta ovikk:lla käytännössä ei. Etäisyyden arviointi on niin suuressa roolissa pienemmällä kaliiberilla, että vaikea saada ensimmäisiä luoteja edes sinne päin. Tosin tulta pystyy sitten ohjaamaan nopeastikin osumien ja valojuovien perusteella.

Loppujen lopuksi sanoisin, että jos molemmat pystyvät ampumaan, niin ovikk -mies voittaa. Tässä oletuksena myös se, ettei kopteri esim. tipu itkon osumista.
 
Lisäys, kuvassa näköjään ovikk on myös 12,7 mm. Oletin 7,62 Natoksi, joka kai yleisempi kuin 12,7 koptereiden ovella?
 
Oviampujan osumatarkkuus ja mahdollisuus edes ampua riippuu siitä, että mitä lentäjä sattuu tekemään. Jos ase ei edes käänny itkoon päin, niin aika heikoilla ollaan kopterissa. Toisaalta jos ovimies pystyy edes kohtalaisen vakaalta alustalta ampumaan, niin on vahvoilla kovemman tulinopeuden ja ison vyön ansiosta. Aseen ja jalustan ergonomia on mielestäni myös oviampujan puolella. Itkolla aika paska ampua ylöspäin jos kopteri sattuu olemaan yläkulmilla.
Etäisyydellä on myös merkitystä. Toisaalta kopterin ovimiehen ase taitaa lähtökohtaisesti olla tarkempi kuin heiluva sohlo itko, mutta itkolla taas tehot riittää pidemmälle. Jos matkaa alkaa olla yli 500 metriä, niin itkolla voi teoriassa vaikuttaa, mutta ovikk:lla käytännössä ei. Etäisyyden arviointi on niin suuressa roolissa pienemmällä kaliiberilla, että vaikea saada ensimmäisiä luoteja edes sinne päin. Tosin tulta pystyy sitten ohjaamaan nopeastikin osumien ja valojuovien perusteella.

Loppujen lopuksi sanoisin, että jos molemmat pystyvät ampumaan, niin ovikk -mies voittaa. Tässä oletuksena myös se, ettei kopteri esim. tipu itkon osumista.

Itselle tuli mieleen vertaus laivatykistön ja rannikkotykistön välillä. Eli loppujenlopuksi yksikään laiva ei ole vielä onnistunut upottamaan rannikkopatteria, päinvastainen on sen sijaan täysin mahdollinen. Pätee tuohon yllä olevaan siinä mielessä, että oviKK:n ampuja voi toki osua konekivääriin tai sen ampujaan, mutta sen ITKK:n ei tarvitse osua kuin siihen kopteriin ja katastrofin ainekset on käsillä. Myöskin se seikka, että ITKK käytännössä aina avaa tulen ensimmäisenä, ovikk voi vain ampua takaisin suuliekin ja valojuovien perusteella, ITKK taas näkee maalin paljon kauempaa.
 
Itkomies voi heittäytyä myös suojaan, jos alkaa vastapuolen tulitus olla kohdallaan. Ovimies voi varmaan vain itkeä ja paskoa housuihin, mutta on pakko jatkaa ampumista loppuun asti.
 
Mitä ajatuksia tuo Textronin aseen rakenne ja purkaminen/kasaaminen herättää porukoissa? Miten vertautuu esim. PKM-konekivääriin joka meillä ykköskapine nyt?
 
Textronin NGSW konekivääri ehdokas. Tämä käyttää muovihylsyistä patruunaa, jossa luoti on kokonaan hylsyn sisällä.

Mitenkäs tuo muovihylsy, kun nykyään ollaan niin ympäristötietoisia. Onko biohajoava? Ei sillä, että sota olisi mitenkään ympäristöystävällistä, mutta ei tuo muovin kylväminen luontoon ole kovin mielekästä verrattuna metalliin. :unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Helikopterin oviampuja ja maassa oleva itkomies pääsevät ampumaan toisiaan yhtä aikaa. Kumpi voittaa?

Katso liite: 46814
Itkomies voittaa aina tärisevällä ja heiluvalla alustalla olevan vastustajansa. Tämä on aika "nobrainer".
Todellisuudessa se itkomies pääsee vieläpä ampumaan ensin.
 
Konekivääri on.
En tykkää. Konekiväärillä pitäisi mielestäni pystyä osumaan yksittäiseen taistelijaan vähintään käytössä olevan rynnäkkökiväärin maksimikantamalla. Eli meillä kai käytännössä se 300 metriä. Tuolla matkalla tuo 8 MOA:n ase ampuu kertatulella 70 cm kasaa. Minusta se ei riitä. Sarjatulella tuollainen kai jo riittää tuolla matkalla, mutta mitä lie ampuu sarjatulella. Tuskin sillä hajonta pienenee.
 
1618950528150.jpeg
 
Back
Top