Konflikti Kiinan merellä

Kiinalainen professori kertoo miksi Taiwanin valtaus olisi tärkeä Kiinalle

Kuulostaa raikkaalta paluulta 1900-luvun alkupuolelle. Itse veikkaan että pohjimmiltaan Taiwanista on näin enemmän hyötyä Kiinan johdolle kunhan eivät liiaksi sitoudu valtaamiseen. Taiwan oikeuttaa vastakkainasettelun USA:n kanssa, oikeuttaa asevarustelun, oikeuttaa militarismin ym. Mitäs sitten kun Taiwan olisikin valloitettu ja tätä myötä todennäköisesti USA ja EU kääntäisivät selkänsä Kiinalle ja Intia varustautuisi hullun lailla? Mitenkäs kansaa silloin motivoitaisiin uuteen sosialismin askeleeseen? Puhumattakaan ydinsodan riskistä jonka mainitsematta jättäminen Kiinan (ja USA:n) ulostuloissa on äärimmäisen huolestuttavaa.
 
Itse mietin sitä miten Kiinalla olisi jotenkin huono kansallinen itsetunto. Euroopasta nähtynä tuntuu että 2000-luvulla siellä yhteiskunta on kehittynyt nopeaa vauhtia ja monessa teknisessä asiassa joko lähellä länsimaiden tasoa tai joissain jopa menneet ohi. En ole Kiinassa käynyt paikan päällä, mutta kai sitä suurvaltana pidetään ilman Taiwanin valloitustakin.
 
En tiedä kansallisesta itsetunnosta, mutta entä kommunistipuolueen itsetunto? Ymmärrettäisiinköhän siellä mitä he ovat nykymaailman standardeilla?
 
Itse mietin sitä miten Kiinalla olisi jotenkin huono kansallinen itsetunto. Euroopasta nähtynä tuntuu että 2000-luvulla siellä yhteiskunta on kehittynyt nopeaa vauhtia ja monessa teknisessä asiassa joko lähellä länsimaiden tasoa tai joissain jopa menneet ohi. En ole Kiinassa käynyt paikan päällä, mutta kai sitä suurvaltana pidetään ilman Taiwanin valloitustakin.

Kiinan kommunistipuolueen ydinnarratiivi on se kuinka he ovat nostaneet Kiinan kehittyneeksi maaksi ja toisaalta kansallisesti vieneet pois Kiinan nöyryytysten vuosisadasta (Oopiumsodista Kiinan sisällissotaan). Taiwan osoittaa ensimmäisen vääräksi siinä mielessä että modernisaatio olisi voinut tapahtua ilman kommunistipuoluetta, siksi se on vaarallinen ennakkotapaus.

Nöyryytysten vuosisatojahan löytyy kaikilta valtioilta ja voi miettiä kuinka paljon paremmin Japanilla, Saksalla, UK:lla ja Ranskalla näin alkajaisiksi menee kun luopuivat valloitusretkistä ja siirtomaista.
 
main-qimg-96aa255a7e02ca2125f0138a238e69c5

Kartasta voi katsoa keiden kannattaa olla huolestuneita. En ihmettelisi jos tällainen kartta olisi jokaisen korkea-arvoisen kommunistisen puolueen jäsenen työhuoneen seinällä muistuttamassa menneisyydestä ja tulevaisuudesta.
 
Tuo on varmasti suurimpia esteitä Venäjän ja Kiinan lähemmälle liitolle. Kiina maailman johtavana supervaltana olisi uhka myös Venäjälle. En ihmettelisi yhtään jos jossain vaiheessa, ehkä vaatii Putinin poistumista vallasta, tulee jonkinlainen diili jossa Ukraina on vain pelinappula kun Venäjää sovitellaan Kiinan vastaiseen liittoon.
 
Koska Jos pommikoneilla/ohjuksilla on yleensä yksi kohde. Ei ne lähde etsimän takalinjoista tankkeja.
Jos katsot täältä millaisia juttuja Persian Lahden sodan ilmasodassa tapahtui, jo 1. päivänä mm.
"Concurrently, US Navy BGM-109 Tomahawk cruise missiles struck targets in Baghdad, and other coalition aircraft struck targets throughout Iraq. Government buildings, TV stations, airfields, presidential palaces, military installations, communication lines, supply bases, oil refineries, a Baghdad airport, electric powerplants and factories making Iraqi military equipment were all destroyed by massive aerial and missile attacks from coalition forces."

Aika monenlaista kohdetta pommitettiin eri puolilla Irakia ja myös mereltä etsittiin maaleja.

Vaikea sanoa missä ne takalinjat menevät kun Taiwan on pinta-alaltaan vain 36000 km2, vähän yli 10% Suomen alueesta.
 
Kiinan johto kiristää nyt otettaan maan media-alasta. Hallinnolla on käynnissä kampanja, jonka myötä se rajoittaa yksityisten yritysten toimintaa eri aloilla.

Suunnitelman mukaan käytännössä kaikki ei-valtiollinen uutisraportointi kiellettäisiin.

Kyse saattaa olla merkittävästä käänteestä Kiinan mediapolitiikassa, arvioi Kiinan poliittiseen historiaan ja internet-tutkimukseen perehtynyt professori Lauri Paltemaa Turun yliopistosta.

– Pohjimmiltaan on kyse kontrollin lisäämisestä ja sananvapauden rajoittamisesta. En usko, että valtio on niinkään kiinnostunut median rahoista, Paltemaa sanoo.

Aiemmin tässä kuussa julkistetun suunnitelman (siirryt toiseen palveluun) mukaan yksityisellä rahalla ei saisi perustaa uutisorganisaatioita. Yksityinen media ei saisi hankkia uutisia, eikä jakaa niitä. Tämä koskisi myös sosiaalista mediaa.

Kiina perustelee päätöstä valeuutisten torjunnalla.

Kyseessä näyttäisi olevan yksi osa kommunistipuolueen lanseeraamaa “yhteisen vaurauden” kampanjaa, arvioi Kiina-tutkija Matti Puranen maanpuolustuskorkeakoulusta.
 
Tuolla linjalla jatkuu, niin rahat lähtee kiinasta niin kovaa kuin omistaja saa niitä ulos vietyä. Sen jälkeen lähtee rahan omistajat ja sitten jäljelle jää ainoastaan ne jotka on tyytyväisiä valtion hommiin.
 
Hypervalta - lyhyesti. Taiwan x 58.
Tawania nyt ei ole sosiaali demokraatit rakentanut.
Taiwanissa on nuori demokratia.

Taiwani rakennettiin diktatuurin kynsissä.

Vastustajat tapettiin tai heitä kidutettiin ja heitettiin vankilaa. Poikkeustila lait kumottiin vasta vuonna 1984. Ensimmäisen kerran päästiin äänestämään parlamenttia vuonna 1992 ja vasta vuonna 2000 Kuomintang luopui lopullisesti vallasta.
 
Jos jossain maassa voivat sosialidemokraatit olla vallassa tarkoittaa se, että maassa on toimiva monipuoluejärjestelmä. Sellainen maa on lähtökohtaisesti vauras. Sama toki pätee vaikkapa kristillisdemokraattisiin tai mihin tahansa demokratiaan sitoutuneisiin puolueisiin ym.

Kannattaa katsoa miten Taiwanin BKT-kasvulle kävi vuoden 1984 jälkeen. Autoritääriset maat - onpa niissä oikeisto, vasemmisto tai keskustadiktatuuri - eivät oikein pääse kovin rikkaiksi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta (öljyvaltiot, Singapore jonka öljy on halpatyövoima). Sitten kun on rikas on toki kasvu vaikeaa joka tapauksessa.

1635301593072.png

Tawania nyt ei ole sosiaali demokraatit rakentanut.
Taiwanissa on nuori demokratia.

Taiwani rakennettiin diktatuurin kynsissä.

Vastustajat tapettiin tai heitä kidutettiin ja heitettiin vankilaa. Poikkeustila lait kumottiin vasta vuonna 1984. Ensimmäisen kerran päästiin äänestämään parlamenttia vuonna 1992 ja vasta vuonna 2000 Kuomintang luopui lopullisesti vallasta.
Manner-Kiinassa Maon diktatuuri elää ja voi hyvin.
 
Kannattaa katsoa miten Taiwanin BKT-kasvulle kävi vuoden 1984 jälkeen.
Niin. Diktatuurissa muutettiin lainsäädäntöä.
"Sotatila" poistui ja talous pääsi kunnolla käyntiin.
Askel demokratiaan otettiin vasta sitten 1992.

Demokratialla ei tuon alkaneen talouskasvun kanssa ole tekemistä.
 
Washington Examiner kirjoittaa, että Yhdysvaltojen kannattaa aseistaa Taiwan hampaisiin saakka. Ei ole ainut media, vaan samanlaiseen retoriikkaan olen törmännyt myös muissa oikeisto medioissa.

"The strengthening of Taiwan must be a U.S. priority. The U.S. must make the cost of invading across 110 miles of ocean so steep that a Chinese military failure may bring the shaky edifice of the Communist Party crashing down. Or, at the very least, bring an end to the Xi dictatorship."

Taiwan is on the “front lines” in the fight for democracy as the threat from China grows “every day”, its president Tsai Ing-wen has said, as US president Joe Biden criticised China’s “coercive” actions in the Taiwan Strait.

The democratically elected Tsai told CNN she remained open to dialogue with China’s leader Xi Jinping, but amid increased risk of military action she had “faith” that the US would come to the island’s defence.

She also confirmed the presence of US military trainers on the island, the first time she has personally done so. But she it was “not as many as people thought”, adding: “We have a wide range of cooperation with the US aiming at increasing our defence capability.”

In an interview recorded on Tuesday, Tsai repeated calls for other democracies in the region, including Japan, Australia and South Korea, to help support Taiwan.

“When authoritarian regimes demonstrate expansionist tendencies, democratic countries should come together to stand against them. Taiwan is on the front lines.”
 
Hong Kong customs announced a record seizure on Friday of luxury goods that were headed to mainland China on a river barge in the latest operation to target an explosion of cross-border smuggling.

The haul included an array of highly sought-after items such as luxury watches, handbags, cosmetics and fins from endangered marine species.

Officials said the goods were worth about HK$1.2 billion ($154 million), by far the largest seizure made by the city's customs agents.

The operation took place on October 14 when customs discovered what they said was a suspicious vessel that claimed to be transporting plastic pellets.

Instead officers discovered a veritable department store of luxury items.

"The Chinese New Year is only around three months from now... so the mainland has a larger demand for these expensive foods like fish maw and sea cucumber than in normal days," customs investigator Cheng Tai-hei told reporters.

???
 
Back
Top