Seismografi reagoi jo aika voimakkaasti verrattuna edellisiin.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
"Täydellinen" ajoitus tällä Pohjois-Korean ydinkokeella, seurauksena voi olla sekin, että Venäjällä on "aikaikkuna" käynnissä testin seurauksena katseen kohdistuessa itään, jolloin jotain voi jäädä havaitsematta tai havaitaan liian myöhään.
Tulee sellainen tunne, että Putin kuiskuttelee Kim Jong-unin korvaan kaiken aikaa. Ei hyvältä näytä!
vlad
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/Pohjois-Korea_CNN_analyysi-69668"Venäjä vahvistaa asemaansa tukemalla Pohjois-Koreaa"
Yhdysvaltojen ja Kiinan lisäksi myös Venäjä pyrkii lisäämään vaikutusvaltaansa kaakkoisessa Aasiassa.
Ydinkokeen tehnyt Pohjois-Korean hallinto ei miellytä välttämättä edes Kiinaa, mutta sen tukemana Koreoiden yhdistymistä tai vallanvaihdosta on arvioiden mukaan tuskin nähtävissä.
CNN:n analyysin mukaan Venäjän toteuttamat viimeviikkoiset pommikoneiden lennot Korean niemimaalla olivat signaali sekä Pekingin että Washington D.C:n päättäjille. Lisäksi tarkoitus saattoi olla siirtää huomiota muualle Venäjän luoteisilla alueilla ja Valko-Venäjällä pian alkavista sotaharjoituksista.
Venäläinen politiikan tutkija Samuel Ramani rinnasti jo heinäkuussa Washington Postiin kirjoittamassaan artikkelissa Venäjän pyrkimyksen aktiiviseen toimintaan alueella sen sotilaalliseen interventioon Syyriassa ja lisääntyneeseen vaikutustoimintaan Libyassa sekä Afganistanissa.
– Venäjä haluaa olla ja tulla nähdyksi suurvaltana. Se haluaa johtaa kansakuntia, jotka vastustavat lännen valtaa ja vaikutusta.
Kansainväliseen politiikkaan keskittyvässä Carnegie-Tsinghua -tutkimuskeskuksessa työskentelevä Tong Zhao katsoo, että sekä Kiinalla että Venäjällä on mahdollisuus nähdä kaikki Pohjois-Korean johdon toimet vastauksena Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toimiin.
– Venäjä uskoo Pohjois-Korean painostamisen ydinohjelmansa lopettamiseksi olevan väärinymmärrettyä ja turhanpäiväistä, Vladimir Putin on todennut kirjoittamassaan artikkelissa.
– Provokaatiot, painostus ja militaristinen sekä loukkaava retoriikka ovat kuolemaan johtava tie.
Tong Zhao myöntää myös Venäjän ja Kiinan edelleen kilpailevan vaikutusvallasta alueella, mutta pitkällä tähtäimellä hän uskoo pelin olevan selvä. Lisäksi molempia yhdistää Yhdysvaltain-vastaisuus.
– Uskon Kiinan olevan luottavainen siihen, että sen taloudellinen kehitys ja sotilaallinen kehitys ovat nopeampia kuin Venäjän, joten pitkällä tähtäimellä Venäjä ei aiheuta perustavanlaatuista haastetta Kiinan intresseille.
Wilson Centerissä työskentelevä Korea-asiantuntija James Person katsoo Pjongjangin kokevan todellisuudessa epäluottamusta sekä Pekingiin että Moskovaan.
– Erityisesti Kiinan kohdalla katsotaan sen olleen vuosien ajan liian interventionistinen eikä olleen kunnioittaneen Pohjois-Korean suvereniteettia.
Kiinan haluaa Personin mukaan tulehtuneista suhteista huolimatta pitää Yhdysvaltojen vaikutuksen poissa rajoiltaan ja siksi tukee mieluummin vaikka Kim Jong-unin hallintoa kuin Koreoiden yhdistymistä.
Toivon aidosti sydämestäni, että PKn HV-eliitti marssitetaan aikanaan tuomiolle yksistään rikoksista omaa kansaansa kohtaan ja toiseksi piittaamattomuudesta naapureitaan silmällä pitäen. Jätkät linnaan ja avain Haminan kaivoon. Jos pahimmasta päästä joutuvat vaikka kohtaamaan jumalansa niin en pursota kyyneliä.
Syy, miksi ne jätkät noita rustaavat.
Toki, mutta joskus tulee vastaan se pääty, kun pahalla vedetään yli pahempi paha ja ilman suurempia rajoituksia. HV-eliitti ei vaan voi loputtomiin tehdä tuollaisia temppuja alueella, joka muutoin näyttäisi olevan kehittyvä ja varsin rauhanomainen. Alue, joka on suurtalousalue. Alue, jossa syntyy ongelmia ilman hakemistakin.
On kiinnostavaa nähdä, antaako Usa "viimeisen varoituksen" ja mitä se tarkoittaa....vai varooko se edelleen katkaisemasta artikulointiin perustuvaa kanssakäyntiä?
Miettikääs millaisia uhkauksia Kim on ladellut ja mitä provokaatioita on nähty? Mulla on sellainen kutina, että kohta voi tulla aika maksaa laulujen lunnaat. Ei Usa jätä kostamatta näitä...aika on kysymysmerkki.
Mielenkiintoista on, miten Kiina noihin touhuihin suhtautuu. Se kun taitaa olla ainoa vaikuttaja alueella, joka pystyy pistämään P-Korean hiljaiseksi halutessaan.
ei vaan voi loputtomiin tehdä tuollaisia temppuja
Rajoitetun iskun mahdollisuus taitaa olla mennyttä, siis että tuhottaisiin yksi tai kaksi kohdetta varoituksena, ei riittävää pelotetta tai Pohjois-Korea voisi reagoida voimakkaasti takaisin. Pienin askel on tuhota Pohjois-Korean koko ydinaseohjelma ja erityisesti ydinaseisiin soveltuvat ballistiset ohjukset. Tässä ajatusketjussa kun menee eteenpäin niin pian päädytään siihen, että optimaali isku on ylimmän johdon tuhoaminen samalla kertaa.
Venäjä painostanee Pohjois-Koreaa provosoivempiin ohjuslaukausuihin, jotta USA:n ohjuspuolustujsen suorituskyky selvenee.
Pohjois-Korea on luhistuva valtio. Mitä niille ydinaseille ja teknologialle tapahtuu jos/kun maassa riehuu sisällissota.
https://www.standard.co.uk/news/wor...does-the-states-economy-survive-a3623071.htmlAccording to the Bank of South Korea, the economy of the dictatorship grew by 3.9 per cent last year despite over a decade of UN and US sanctions
Mutta jos Moskova onkin tehnyt Paksukaiselle paremman tarjouksen kuin mitä Kiina on onnistunut takaamaan ja vetelee nyt naruista, niin onko Pekingilläkään enää vaikutusvaltaa asioihin?Mielenkiintoista on, miten Kiina noihin touhuihin suhtautuu. Se kun taitaa olla ainoa vaikuttaja alueella, joka pystyy pistämään P-Korean hiljaiseksi halutessaan.
http://english.yonhapnews.co.kr/northkorea/2017/09/03/0401000000AEN20170903002500315.html(URGENT) N. Korea says it will make special announcement at 15:00 (Pyongyang Time)
http://english.yonhapnews.co.kr/national/2017/09/03/0301000000AEN20170903004700315.htmlTop South Korean and U.S. military officers agreed Sunday to take military measures against North Korea for its latest nuclear test.
In a phone call with Gen. Joseph Dunford, chairman of the U.S. Joint Chiefs of Staff (JCS), his South Korean counterpart Gen. Jeong Kyeong-doo stressed the need for "effective military responses" to the provocation aimed at demonstrating the allies' force and resolve, according to Jeong's office.
Dunford voiced support for the offer and vowed cooperation, as they agreed to discuss all military measures against the North under the spirit of the alliance, it added.
Jeong also had phone talks with Gen. Vincent K. Brooks, commander of the U.S. Forces Korea and the allies' Combined Forces Command, shortly after news broke of the North's sixth nuclear test earlier in the day.
They agreed to take combined military measures against North Korea as early as possible, said South Korea's JCS.
https://www.washingtonpost.com/news...rea-2pm:homepage/story&utm_term=.567361c744c6President Trump has instructed advisers to prepare to withdraw the United States from a free-trade agreement with South Korea, several people close to the process said, a move that would stoke economic tensions with the U.S. ally as both countries confront a crisis over North Korea’s nuclear weapons program.
Withdrawing from the trade deal would back up Trump’s promises to crack down on what he considers unfair trade competition from other countries, but his top national security and economic advisers are pushing him to abandon the plan, arguing it would hamper U.S. economic growth and strain ties with an important ally. Officials including national security adviser H.R. McMaster, Defense Secretary Jim Mattis and National Economic Council director Gary Cohn oppose withdrawal, said people familiar with the process who spoke on the condition of anonymity to discuss internal White House deliberations.
Although it is still possible Trump could decide to stay in the agreement to renegotiate its terms, the internal preparations for terminating the deal are far along, and the formal withdrawal process could begin as soon as this week, the people said.
http://edition.cnn.com/2017/09/03/asia/north-korea-nuclear-test/index.htmlNorth Korea sees its nuclear weapons program as crucial to deterring any US-led attempts at invasion, making it unlikely that they will negotiate it away, analysts say.
"It's too late to think we could create enough pressure and pain that they will volunteer to eliminate their arsenal. The priority now is to maintain stability, to lower the risk of miscalculation and miscommunication so that a war doesn't break out that nobody wants," Mount said.
KABUL, Afghanistan — Pakistan is not just one of nine countries with nuclear weapons, it is also a hotbed of global jihadism, where the military and the intelligence services use terrorist networks to advance their regional goals. And even as Pakistani officials proclaim that their nuclear assets are secure, evidence, including internal Pakistani documents, suggests that they know better.
Having served in senior roles in Afghanistan’s intelligence services, I have good reason to be skeptical about Pakistan’s ability to keep its nuclear weapons safe from extremists.