Korean Sota Osa II ?

Kaukovittuilija kirjoitti:
Ei se määrä, vaan se laatu. Entä sitten vaikka Pohjoisella olisikin ''ennätysmäisen suuret määrät panssarivaunuja, sotalaivoja ja tykistöä'', jos etelällä vastaavat on 10 kertaa parempia ja niiden käyttäjät osaavia.

Eikä etelän armeija ole määrällisestikään vähäinen. Tässä hypetyksessä on paljon samaa kuin ennen Persianlahden ensimmäistä koitosta. Ei ollut Saddamillakaan pulaa miehistä tai kaluista, maailman neljänneksi voimakkain armeijako se oli, vai mikä? Mutta mikä olikaan suorituskyky?

Onko muuten ralistista ajatella, että Peekoo olisi kyennyt harjoituttamaan sotakoneensa sellaiselle tasolle, että toiminta olisi rutinoitunutta ryhmästä aina armeijakuntatasolle saakka? Johtamisen ja yhteistoiminnan pitää olla umpiluuta jos puolustaja on vähänkään hereillä panssarijyrän lähtiessä liikkeelle.

Souliin tykistöllä luotavaksi kaavaillun tulihelvetin osalta tulee mieleen se, että erittäin suuri määrä tykistöä pitäisi ajaa erittäin pienelle alueelle, jotta tykkien kantama riittää. Todellista karkkia etelän vastatykistölle, kun tiettyyn karttaruutuun osuminen riittää ja aina sattuu.

Jotakin omaperäisempää pitää Peekoon keksiä, jos lopullista ratkaisua mielii ja siellähän onkin panostettu solutettaviin erikoisjoukkoihin yms. inhotuksiin melko messevästi.
 
Kaukovittuilija kirjoitti:
Ei se määrä, vaan se laatu. Entä sitten vaikka Pohjoisella olisikin ''ennätysmäisen suuret määrät panssarivaunuja, sotalaivoja ja tykistöä'', jos etelällä vastaavat on 10 kertaa parempia ja niiden käyttäjät osaavia.

Ei mahda etelällä olla mitään mahdollisuutta estää niitä tykistön kranaatteja ja raketteja putoamasta, jos pohjoinen ne pääsee ampumaan. Ainoa keino siinä tapauksessa taitaa olla yrittää saada se kranaattien laukominen loppumaan. Keinolla tai toisella.
 
Toivotaan että ei tulisi sotaa....sitten sieltä varmasti tulisi tänne Euroopaan pakolaistsunaami......
 
Hejsan kirjoitti:

Oo jo hupsimatta niistä pakolaisistasi joka käänteessä. Ketkä sieltä pakoon lähtisi? Etelän ei tarvii (ne voittaa sodan joka tapauksessa) ja pohjosen porukka ei länteen pääse eikä edes uskalla. Sitäpaitsi, ne ei oo neekereitä eikä muslumaaneja kummatkaan.
 
juhapar kirjoitti:

Mahtaisi olla P-Korean tykistöllä kinkkistä operoida, kun vastustaja lentää omilla tiedustelukoneillaan asemien yläpuolella 24/7, raportoiden vastustajan asemien sijaintia omalle tykistölle ja ilmavoimilleen. Sitäpaitsi jenkit tarkkailee koreoiden rajaa satelliiteillä kellon ympäri ja heti kun siellä alkaa tapahtua, niin vastustajan asemien ja tykistöjen sijainnit tiedetään valmiiksi. Siellä lienee nytkin ainakin yksi lentotukialus taisteluvalmiina ja heti kun tulee tarve, niin sieltä saa ilmaan 90 kappaletta hävittäjiä ja helikoptereita suht.koht. lyhyellä varoitusajalla + E-K:n kalusto. Ne vaan ei pohjoisessa yksinkertaisesti pysty valmistelemaan hyökkäystä salaa mitenkään ja jos joukkojen keskittämistä rajan läheisyyteen olisi tekeillä, niin asemia vastaan voisi suorittaa ennaltaehkäiseviä iskuja ja hyökkäysyritys tyrehtyisi jo paljon ennenkuin se on edes alkanut.

Tuolla on oivallisia esimerkkejä:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/8110093.stm
 
joo tässä tapauksessa on ehkä samaa mitä oli Usa vs Iraq...teknoloogian etu....ihan mitä kaukovittuilija kirjotti että ne näkee kaikki mitä P-korea tekee ja missä on ne isot tykistöryhmitykset ja lentokentäät....
 
juhapar kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Toivotaan että ei tulisi sotaa....sitten sieltä varmasti tulisi tänne Euroopaan pakolaistsunaami......

Oo jo hupsimatta niistä pakolaisistasi joka käänteessä. Ketkä sieltä pakoon lähtisi? Etelän ei tarvii (ne voittaa sodan joka tapauksessa) ja pohjosen porukka ei länteen pääse eikä edes uskalla. Sitäpaitsi, ne ei oo neekereitä eikä muslumaaneja kummatkaan.

:D
 
Kaikkein huvittavinta tässä touhussa on se että P-K yleensäkin ilmoittaa hyökkäävänsä etukäteen ja rajaseudulla ei sitten kuitenkaan tapahdu yhtikäs mitään. Tai sitten tulee joku Syyria-Turkin tyylinen, taannoin tapahtunut rajakahakka. Jossa P-K ensin vähän provosoi tykistöllä ja E-K räimii vastalahjaksi P-K:n asemat tuhannen pillun päreiksi.
 
'The situation is critical, war is probably just hours away': Kim Jong Un's chilling email to British tour boss who had ten tourists including one Brit on holiday in Pyongyang

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2301127/Stay-away-North-Korea--war-HOURS-AWAY-Kim-Jong-Uns-chilling-message-British-tour-boss.html

(LEAD) N. Korean missile launch sites show increased activities: sources
http://english.yonhapnews.co.kr/national/2013/03/29/11/0301000000AEN20130329004751315F.HTML
 
Ai scudeillako meinasivat ammuskella? Niitähän niillä piisaa mittavasti eriversioina. Saattaa olla että ne taas ampuu muutaman ohjuksen johonkin lähistölle vähän säikytelläkseen. Sitähän ne on aina tehneet. Provosoinin ne osaa, mutta muuhun niistä luusereista ei ole. Siihenhän se niiden armeijakin rakentuu, että aivopestään kansaa järjestelmällisesti 7 vuotta valtionpalveluksessa, luulemaan että tässä puolustetaan maata muka hyökkääjää vastaan, vaikka vihollinen onkin täysin heidän hallintonsa itsensä luoma ja vihollisuuksia pidetään keinotekoisesti yllä alituisilla provokaatioilla. Muussa tapauksessa se niiden paska kommarihallinto olisi kaatunut jo aikapäiviä sitten.
 
www_plus613_com_skoreyabig.jpg

Kentsuilta loppuu pusakka kesken mahdollisen sodan sattuessa.
 
Nuo merkit näyttää nänneiltä. Köyhän miehen plastiikkakirurgiaa ja androgyynejä.
 
Kaukovittuilija kirjoitti:
Ei se määrä, vaan se laatu. Entä sitten vaikka Pohjoisella olisikin ''ennätysmäisen suuret määrät panssarivaunuja, sotalaivoja ja tykistöä'', jos etelällä vastaavat on 10 kertaa parempia ja niiden käyttäjät osaavia.
Määrällä on laatunsa sanoi aikoinaan Stalin ja oli ilmeisesti oikessa kun voitti Saksan.

Adolf Ehrnrooth sanoi aikoinaan että tärkeintä sodassa on taistelutahto, seuraavaksi koulutus ja kolmanneksi kalusto.

Vaikka tankki osuisi tarkasti liikkeestä liikkuvaan maaliin niin sillä ei ole niin suurta merkitystä Korean maastossa jossa etäisyydet ovat selvästi lyhyemmät kuin vaikka Irakissa. Samoin paremmat yönäkölaitteiden paremmuus korostuu vasta pitkillä matkoilla.

Mahdollista Korean sotaa tulisi verrata ennemminkin 1999 kosovon pommituksiin joissa ei juuri saatu todistetusti juuri mitään tuhottua ilmasta käsin.
 
Kaukovittuilija kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
Ei mahda etelällä olla mitään mahdollisuutta estää niitä tykistön kranaatteja ja raketteja putoamasta, jos pohjoinen ne pääsee ampumaan. Ainoa keino siinä tapauksessa taitaa olla yrittää saada se kranaattien laukominen loppumaan. Keinolla tai toisella.

Mahtaisi olla P-Korean tykistöllä kinkkistä operoida, kun vastustaja lentää omilla tiedustelukoneillaan asemien yläpuolella 24/7, raportoiden vastustajan asemien sijaintia omalle tykistölle ja ilmavoimilleen. Sitäpaitsi jenkit tarkkailee koreoiden rajaa satelliiteillä kellon ympäri ja heti kun siellä alkaa tapahtua, niin vastustajan asemien ja tykistöjen sijainnit tiedetään valmiiksi. Siellä lienee nytkin ainakin yksi lentotukialus taisteluvalmiina ja heti kun tulee tarve, niin sieltä saa ilmaan 90 kappaletta hävittäjiä ja helikoptereita suht.koht. lyhyellä varoitusajalla + E-K:n kalusto. Ne vaan ei pohjoisessa yksinkertaisesti pysty valmistelemaan hyökkäystä salaa mitenkään ja jos joukkojen keskittämistä rajan läheisyyteen olisi tekeillä, niin asemia vastaan voisi suorittaa ennaltaehkäiseviä iskuja ja hyökkäysyritys tyrehtyisi jo paljon ennenkuin se on edes alkanut.

Tuolla on oivallisia esimerkkejä:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/8110093.stm

Pohjois-Korealla on paljon it-ohjuksia joten ei ne lennokit lennä kovin kauaan enne kuin it-ohjukset on lamautettu.
 
kunnas kirjoitti:

Mielestäni ei, koska mikäli PK joutuu piilottelemaan, jotta ei paljasta asemiaan, niin ei ne silloin ammu tykistölläkään ja EK on saavuttanut tavoitteensa ja voi periaatteessa odottaa vastapuolen nääntyvän nälkään tai raahautuvan neuvottelupöytään.
 
kunnas kirjoitti:
Kaukovittuilija kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
Ei mahda etelällä olla mitään mahdollisuutta estää niitä tykistön kranaatteja ja raketteja putoamasta, jos pohjoinen ne pääsee ampumaan. Ainoa keino siinä tapauksessa taitaa olla yrittää saada se kranaattien laukominen loppumaan. Keinolla tai toisella.

Mahtaisi olla P-Korean tykistöllä kinkkistä operoida, kun vastustaja lentää omilla tiedustelukoneillaan asemien yläpuolella 24/7, raportoiden vastustajan asemien sijaintia omalle tykistölle ja ilmavoimilleen. Sitäpaitsi jenkit tarkkailee koreoiden rajaa satelliiteillä kellon ympäri ja heti kun siellä alkaa tapahtua, niin vastustajan asemien ja tykistöjen sijainnit tiedetään valmiiksi. Siellä lienee nytkin ainakin yksi lentotukialus taisteluvalmiina ja heti kun tulee tarve, niin sieltä saa ilmaan 90 kappaletta hävittäjiä ja helikoptereita suht.koht. lyhyellä varoitusajalla + E-K:n kalusto. Ne vaan ei pohjoisessa yksinkertaisesti pysty valmistelemaan hyökkäystä salaa mitenkään ja jos joukkojen keskittämistä rajan läheisyyteen olisi tekeillä, niin asemia vastaan voisi suorittaa ennaltaehkäiseviä iskuja ja hyökkäysyritys tyrehtyisi jo paljon ennenkuin se on edes alkanut.

Tuolla on oivallisia esimerkkejä:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/8110093.stm

Pohjois-Korealla on paljon it-ohjuksia joten ei ne lennokit lennä kovin kauaan enne kuin it-ohjukset on lamautettu.

Ja miksi niitä ei saisi lamautettua, etenkin jos ne koettaa ammuskella lennokkeja? Suuri osa PK:n IT:stä on kiinteää ja MLRS:n ja muun tykistön kantamalla, ei pitäisi olla vaikeaa lamauttaa niitä, olettaen että ne on toimintakuntoisia alunalkaenkaan.
 
kunnas kirjoitti:
Adolf Ehrnrooth sanoi aikoinaan että tärkeintä sodassa on taistelutahto, seuraavaksi koulutus ja kolmanneksi kalusto.

Ei liene syytä epäillä kummankaan puolen tahtotilaa. Koulutus kallistaa vaakaa voimakkaasti Eekoon puolelle ja Peekoo vie kaluston määrävertailun laadun painottaessa etelää. Ilmaherruus lienee myös, mainitsemisen arvoinen asia ja sen vie etelä. Ei tuosta millään perinteisellä laskukaavalla tai nyrkkisäännöllä saa pohjoista voittajaksi. Mahdollinen menestys pitäisi saada aikaan jonkun tuntemattoman tekijän voimakkaalla panoksella.

Jotenkin minusta tuntuu, että Kosovon tai Irakin sijaan kannattaa vertailukohdaksi ottaa ensimmäinen maailmansota. Ei mitään hienosteluja, vaan massoittain ukkoja silmittömästi eteenpäin. Ja kaikilla mahdollisilla putkilla saattoa kärjen eteen. Vähän niin kuin juoksuhautaa vyöryttäisi. Nähtäväksi jäisi riittääkö pohjoisella osapuolella resursseja ja pystyykö se pitämään moottoroidut/mekanisoidut joukkonsa huollon piirissä.

Kosovossa muuten tuhottiin yksi hyvinkin merkittävä kohde, nimittäin Jugoslavia-nimeä kantanut diktatuuri...
 
SJ kirjoitti:
kunnas kirjoitti:
Kaukovittuilija kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
Ei mahda etelällä olla mitään mahdollisuutta estää niitä tykistön kranaatteja ja raketteja putoamasta, jos pohjoinen ne pääsee ampumaan. Ainoa keino siinä tapauksessa taitaa olla yrittää saada se kranaattien laukominen loppumaan. Keinolla tai toisella.

Mahtaisi olla P-Korean tykistöllä kinkkistä operoida, kun vastustaja lentää omilla tiedustelukoneillaan asemien yläpuolella 24/7, raportoiden vastustajan asemien sijaintia omalle tykistölle ja ilmavoimilleen. Sitäpaitsi jenkit tarkkailee koreoiden rajaa satelliiteillä kellon ympäri ja heti kun siellä alkaa tapahtua, niin vastustajan asemien ja tykistöjen sijainnit tiedetään valmiiksi. Siellä lienee nytkin ainakin yksi lentotukialus taisteluvalmiina ja heti kun tulee tarve, niin sieltä saa ilmaan 90 kappaletta hävittäjiä ja helikoptereita suht.koht. lyhyellä varoitusajalla + E-K:n kalusto. Ne vaan ei pohjoisessa yksinkertaisesti pysty valmistelemaan hyökkäystä salaa mitenkään ja jos joukkojen keskittämistä rajan läheisyyteen olisi tekeillä, niin asemia vastaan voisi suorittaa ennaltaehkäiseviä iskuja ja hyökkäysyritys tyrehtyisi jo paljon ennenkuin se on edes alkanut.

Tuolla on oivallisia esimerkkejä:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/8110093.stm

Pohjois-Korealla on paljon it-ohjuksia joten ei ne lennokit lennä kovin kauaan enne kuin it-ohjukset on lamautettu.

Ja miksi niitä ei saisi lamautettua, etenkin jos ne koettaa ammuskella lennokkeja? Suuri osa PK:n IT:stä on kiinteää ja MLRS:n ja muun tykistön kantamalla, ei pitäisi olla vaikeaa lamauttaa niitä, olettaen että ne on toimintakuntoisia alunalkaenkaan.

Älkääs nyt veljet Kimin sateliittihallitusta (aka armeijän pomot) aliarvioiko. Vaikka ?PK:n tavara ei sitä viimeistä huutoa olisikaan, niin sitä lienee kuitenkin hurjan paljon; enemmän kuin Iran? tai ent. Jugoslavia?.

Nythän on niin, että vielä oikeasti ei ole kokeiltu NATO:n toimesta kamppailua nimellisesti ainakin miljoona-armeijaa vastaan. Mistä muuten Jenkit saisivat riittävät joukot paikalle, kysyy epätietoinen

Pohjois-Korea Wikistä kopsattuna ...

Conscription 17 years of age
Available for military service 6,515,279 males, age 17-49 (2010 est.),
6,418,693 females, age 17-49 (2010 est.)
Fit for military service 4,836,567 males, age 17-49 (2010 est.),
5,230,137 females, age 17-49 (2010 est.)
Reaching military age annually 207,737 males (2010 est.),
204,553 females (2010 est.)
Active personnel 1,106,000 (ranked 5th)[2] (2010)
Reserve personnel 8,200,000 (2010) (ranked 1st)...

Etelä-Korea (Wikistä jälleen...)

Military age Mandatory 18 to 35 years of age for male, wartime conscription 18–45 years of age
Conscription 21–24 months depending on the branch
Available for
military service 12,483,677 (2005 est.), age 15–49
Reaching military
age annually 344,943 (2005 est.)
Active personnel 639,000 (2012)[1] (ranked 7th)
Reserve personnel 2,900,000 (2012)[1] (ranked 3rd)

Tähän sitten päälle USA, Japani ja muut lähialueen länsimieliset valtiot...

Ps. Ois muuten mukava nähdä tulisiko PK rajan yli neukkujen Talvisodan taktiikalla ...
 
En tiedä mitä joukkoja jenkeiltä tuonne vielä haluat, mutta jos Eekoolla on heittää tuolle n. 150km pituiselle rajalle yksinäänkin puolisen miljoonaa miestä maavoimia ja Peekoo tulee päälle vaikka miljoonan miinanpolkijan voimin, niin ahasta alkaa olla...

Eekoo on kooltaan alle kolmannes Suomesta, joten tuo joukkojen määrä on maasto huomioiden aivan mielipuolinen.
 
Back
Top