Pohjois-Korea valmistautuu lauantaiseen suurjuhlaan, juhlapukuisia naisia käveli keskiviikkona stadionille harjoituksiin.How Hwee Young/EPA
Ylen kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen vierailee parhaillaan Pohjois-Koreassa kansainvälisen toimittajaryhmän mukana.
Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean jännitteet kiristyivät entisestään, kun Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un vuodenvaihteessa julisti maansa kohta testaavan mannertenvälistä ohjusta.
Moinen koe – tai ydinkoe – saatetaan ajoittaa tulevaan viikonloppuun, koska lauantaina juhlitaan maan perustajan Kim Il-sungin syntymän 105-vuotispäivää. Yhdysvallat on tuonut alueelle lentotukialuksen saattueineen ja on varoittanut voivansa tarvittaessa puuttua Pohjois-Korean muodostamaan uhkaan.
Mika Mäkeläinen kertoo, että Pohjois-Korean pääkaupungissa tunnelma on rauhallinen:
– Täällä valmistadutaan rauhallisesti vuoden kohokohtaan, Kim Il-sungin syntymän vuosipäivään.
Mäkeläinen osallistui torstaina tilaisuuteen, jossa hän näki maan nykyisen johtajan, Kim Jong-unin. Tilaisuudessa juhlistettiin uuden rakennushankkeen valmistumista. Pjongjangiin on rakennettu uusi katu, jonka varrella on pilvenpiirtäjiä asuinkäyttöön. Tilaisuudessa oli kymmeniä tuhansia ihmisiä
– Kyselin heidän mielipidettään Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain välisistä jännitteistä. He sanoivat uskovansa, että Yhdysvallat aikoo hyökätä Pohjois-Koreaan, mutta samalla he sanovat, etteivät ole siitä yhtään huolissaan, koska Pohjois-Korealla on ydinaseita.
Pohjoiskorealainen opas kantaa rinnassaan aiempien diktaattorien kuvalla varustettua pinssiä.Hwee Young/EPA/HOW HWEE YOUNG
– Eräs virkamies sanoi, että jos Yhdysvallat tekisi jonkun, vaikkapa rajoitetun ohjusiskun, niin Pohjois-Korea vastaisi siihen täysimittaisella sodalla.
Mäkeläinen kuitenkin sanoo, ettei mitään tavallisesta poikkeavaa sotilaallista varautumista ainakaan näy, tunnelma on rauhallinen.
– Ehkä nuo kommentit ovat enemmän sellaisia "poliittisesti korrekteja" reaktioita tässä tilanteessa. Vastaava sotaretoriikkaa on täällä kyllä kuultu moneen kertaan aikaisemminkin, muistuttaa Mäkeläinen.
http://yle.fi/uutiset/3-9564013