Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
http://yle.fi/uutiset/3-9597193Pohjois-Korea syyttää: CIA yrittänyt murhata Kim Jong-unin
Pohjois-Korean turvallisuusministeriö sanoo, että salamurhahanke vastaa sodanjulistusta.
Pohjois-Korea väittää paljastaneensa Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n ja Etelä-Korean hankkeen Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin murhaamiseksi.
Pohjois-Korean valtiollisen turvallisuuden ministeriö sanoo, että CIA ja Etelä-Korean tiedustelupalvelu ovat suunnitelleet käyttävänsä murhaan biokemiallista ainetta julkisen seremonian aikana Pjongjangissa. Tiedossa ei ole, mistä aineesta olisi kyse.
Ministeriön mukaan kyseiset aineet eivät vaadi kohteen lähelle pääsyä ja kuolema seuraa kuukausien päästä
Valtiollisessa mediassa julkaistussa lausunnossa ministeriö väittää, että tiedustelupalvelut olisivat lahjoneet pohjoiskorealaisen henkilön tekemään salamurhan.
"Sodanjulistus ja terrorismia"
Lausunnon mukaan salamurhahanke vastaa sodanjulistusta. Se on terrorismia Pohjois-Koreaa ja ihmiskuntaa vastaan, ministeriö julistaa.
Maa ei kerro, miten väitetty salamurhahanke paljastui ja mitä tapahtuu yhdysvaltalaisten lahjomaksi väitetylle pohjoiskorealaiselle.
Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean välit ovat kiristyneet viime aikoina. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sanonut, että Pohjois-Korea muodostaa globaalin ongelman, johon on vihdoin löydettävä ratkaisu.
Lähde: AFP
CNN:n jutun mukaan Pohjois-Korea kertoo että kyseessä olisi ollut biokemiallinen aine joka sisältää radioaktiivista ainetta ja nanomyrkyllistä ainetta. Kuulostaa huonon toimintaelokuvan käsikirjoituksesta napatulta.Yle.fi:ssä tänää tällaista
http://yle.fi/uutiset/3-9597193
"Sodanjulistus"... onkohan P-Korean jannuilta unohtunut että rauhaa ei itse asiassa ole solmittu - pelkkä aselepo - ja että sotatila on kokoajan ollut voimassa...
http://edition.cnn.com/2017/05/05/asia/north-korea-kim-assassination/index.htmlThe report claimed a North Korean citizen was involved in the plot, using "biochemical substances including radioactive substance and nano poisonous substance" to target Kim.
Radioaktiivinen aine viittaa kyllä johonkin muuhun suuntaan kuin Amerikkaan.
Esim. Diesel moottorin hiukkaset on nanotoksisia. Minä ajattelin että poloniumilla kyllästetään jotain harmittomia hiukkasia ja sitten yksi kaunis päivä Rakas Johtaja tukehtuu omaan vereensä kun radioaktiivinen säteily tuhoaa kehon.CNN:n jutun mukaan Pohjois-Korea kertoo että kyseessä olisi ollut biokemiallinen aine joka sisältää radioaktiivista ainetta ja nanomyrkyllistä ainetta. Kuulostaa huonon toimintaelokuvan käsikirjoituksesta napatulta.
http://edition.cnn.com/2017/05/05/asia/north-korea-kim-assassination/index.html
Veikkaisin Kiinaa.
Pari kysymystä kiinnostaisi: mikä tää THAAD-juttu nyt sitten onkaan? Millainen ase, missä päin Etelä-Koreaa se nyt on asennettuna, kuka käyttää, jne. Niin ja miksi Kiina tykkää kyttyrää?
Ja toinen/ tietääkö kukaan mitään linkkiä siihen juttuun, että pohjoisen epäonnistuneet ohjuskokeet johtuu USAn "Stuxnet" kakkosesta eli jostain kyberaseesta?
Pari kysymystä kiinnostaisi: mikä tää THAAD-juttu nyt sitten onkaan? Millainen ase, missä päin Etelä-Koreaa se nyt on asennettuna, kuka käyttää, jne. Niin ja miksi Kiina tykkää kyttyrää?
Terminal High Altitude Area Defense
United States Army anti-ballistic missile system designed to shoot down short, medium, and intermediate range ballistic missiles in their terminal phase using a hit-to-kill approach.
Pari kysymystä kiinnostaisi: mikä tää THAAD-juttu nyt sitten onkaan? Millainen ase, missä päin Etelä-Koreaa se nyt on asennettuna, kuka käyttää, jne. Niin ja miksi Kiina tykkää kyttyrää?
Ja toinen/ tietääkö kukaan mitään linkkiä siihen juttuun, että pohjoisen epäonnistuneet ohjuskokeet johtuu USAn "Stuxnet" kakkosesta eli jostain kyberaseesta?
Tulis kuitenkin "saksat". On vaarana että Kiina jää pohjoiseen ja USA etelään. Sitä voi sitten spekuloida onko se hyvä vai huono juttu.Jospa he tekevät pohjois-korealle ns. Puolat. Eli Kiina tulee sovitusti toisesta suunnasta vastaan.
https://www.theguardian.com/world/2017/may/07/north-korea-detains-us-citizenNorth Korea said on Sunday it had detained another US citizen over unspecified hostile acts.
The official Korean Central News Agency (KCNA) said Kim Hak Song had worked for the Pyongyang University of Science and Technology before he was held on Saturday.
“A relevant institution is now conducting detailed investigation into his crimes,” the KCNA said.
Se oli varmaankin Korean niemimaan kriisi sitten siinä. Nyt alkaa de-eskaloiminen.
http://www.bbc.com/news/world-asia-39855956
Etelä-Korean presidentinvaalit voitti Moon Jae-In, joka kannattaa auringonpaiste-politiikkaa Pohjois-Koreaa kohtaan. Aikoo kuulemma tehdä ensimmäisen virallisen valtiovierailunsa Pohjois-Koreaan, ja kannattaa rajalla olevan Kaesongin teollisuusalueen uudelleen avaamista.
Meinaan on vähän vaikea Yhdysvaltojen lähteä sotaretkelle pohjoista vastaan, jos Etelä-Korea ei ole messissä.
Ei tarvitse lähteä Suomesta mihinkään kun etsitään esimerkkiä tuosta.. Ennen talvisotaa, politiikkaa vaan itään niin ei se sota sieltä tule, ei tarvii kovaa armeijaa enään, kaikki on hyvin. Hupsista saatana...Eli kuin lupa Kim-jong-unille jatkaa ydinaseen ja mannerten välisten ohjusten kehittelyä. Mitähän Trumppi ja jenkit tuohon....?