Huhta
Greatest Leader
Täytyy sanoa että nyt aktiivisesti muutaman vuoden kansainvälistä turvallisuuspolitiikkaa seuranneena (alkaen Ukrainasta v. 2014) asiat ovat menneet järjestelmällisesti kohti massiivista eskalaatiota. Viimeisimpänä merkkinä Pohjoiskorean nopea harppaus teknisesti ICBM:n onnistuneen testauksen ja kyvyn asentaa siihen ydinlataus. Samaan aikaan USA:lla on ennennäkemättömän arvaamaton presidentti, jolla on todella paljon valtaa turvallisuuspolitiikassa sekä tilanteessa jossa USA:aan kohdistuu ulkopuolinen uhka.
PK:n tilanne on todella vaikea. Diplomatia ei näytä onnistuvan ja pakotteet eivät toimi. Jokainen yritys ratkaista konfliksi rauhanomaisesti näyttää epäonnistuvan. Samaan aikaan sotilaallisen eskalaation hinta on järjettömän korkea. Soul tykistöetäiysyydellä on massiivinen pelote PK:n hyväksi. Lisää haastetta USA:lle tuo tarvittavan kaluston saaminen PK:n aluevesille ja tehokas maihinnousu. Näkisin tämän jopa aikalailla mahdottomaksi toteuttaa. Samaan aikaan sen asian hyväksyminen, että PK:lle sallitaan kyky iskeä ydinkärjellä varustetuilla ICBM:llä tuntuu mahdottomalta. Toivottavasti joku keksisi ratkaisun kriisin lieventämiseksi ennen peruuttamattomia päätöksiä.
Myös skenaario jossa USA iskisi sotilaallisesti PK:ta vastaan johtaisi USA:n kannalta tuntemattomaan tilanteeseen. Se sitoisi todella paljon kalustoa, etenkin ilma- ja merivoimilta, PK:n lähialueille. Tällöin ainakin Iranin ja Venäjän olisi houkuttelevaa tehdä omia siirtojaan itä-euroopassa ja Israelissa. USA:n kyvykkyys monen rintaman sotaan kaukana omasta maaperästään voisi olla liian iso suupala.
Mitä tulee vaikeaan tilanteeseen ja politiikkaan, siitä olen suunnilleen samoilla linjoilla. Sen sijaan teknisyyksistä ja Yhdysvaltain sitoutumisesta sotaan olen eri mieltä. Etelä-Korea on vuosikymmenien mittaan kasvattanut hyvinkin vaikuttavat asevoimat, jotka ovat varsin kykenevät Etelä-Korean puolustamiseen.
Esimerkiksi ilmavoimat ovat kuin eri planeetoilta: PK ja EK. Pohjois-Korean ainoat nykyaikaiset hävittäjälentokoneet ovat 40 kpl MiG-29. Etelä-Korealla puolestaan on yhteensä liki 230 modernia monitoimihävittäjää (F-16 C/D ja F-15E). Kakkoslinjan hävittäjiä Etelä-Korealla on ~370 ja PK:lla lähemmäs seitsemän sataa, mutta PK:n lukuun kuuluu satoja sellaisia museokoneita kuin MiG-15, MiG-17 ja MiG-19, enimmäkseen kiinalaisina variantteina. Samaan aikaan EK:n kakkoslinja koostuu ainoastaan sellaisista, suorastaan valovuotta uudemmista konetyypeistä kuin F-4, F-5 ja Golden Eagle. Otettaessa vielä huomioon koulutustason vaikutukset on helppo sanoa, kumpi dominoi ilmasotaa: Etelä-Korea.
Maavoimien osalta tilanne on samankaltainen. PK omaa numeerisen ylivoiman miesmäärässä ja kalustossa, mutta tässäkään suhteessa en usko sen riittävän. Esimerkiksi moderneissa panssarivaunuissa Etelä-Korealla on jälleen selkeä ylivoima. Jo Persianlahdella nähtiin, etteivät T-55 ja T-72 oikein pärjää länsikalustolle...
Merivoimissakaan Pohjois-Korealla ei ole hurraamista. Pohjois-Korean merivoimat soveltuu lähinnä terroriin; ikivanhat sukellusveneet ja pienet torpedoveneet eivät ole merellä todellinen vastus konventionaalisesti taistelevalle Etelä-Korean laivastolle, USN:stä nyt puhumattakaan. Tosin rannikon välittömässä tuntumassa näistä ja miinasodankäynnistä saattaisi olla jotakin haittaa.
Summa summarum voi todeta, että Pohjois-Korean valtit nojaavat käytännössä erikoisoperaatioihin ja joukkotuhoaseisiin. Tasaiselle lähtiessä tulee turpaan.
Näin ollen ei ole myöskään syytä uskoa, että Pohjois-Korean höyhentäminen jättäisi muita näyttämöitä vaille Yhdysvaltain tukea. Korean niemimaan suunta sitoisi jonkinlaisen määrän Yhdysvaltain voimia, mutta etusijassa erikoistuneemmilla osa-alueilla, kuten ohjuspuolustus ja tiedustelu, jossakin määrin myös ilmavoimien ja laivaston resursseja. On kuitenkin vaikea nähdä, että esimerkiksi Baltia jäisi haavoittuvaiseksi tällaisessa tilanteessa, vaikka laskettaisiin mukaan vielä jonkinlainen suojajoukko patoamaan kiinalaisten närkästystä. Yhdysvallat ei suotta käytä puolustukseensa satoja miljardeja dollareita vuodessa.
Mitä Israeliin tulee, maa valmistautuu sotimaan yksin, jos tarve on (ja aika usein on ollutkin). Israelin kyvykkyyttä itsensä puolustamisessa ei kannata aliarvioida, monet ovat sortuneet siihen virheeseen useampaankin kertaan.