Koronavirus Suomessa

En ole rokotekoronavastainen, rokotteet on otettu, minä vaan kyselen. Mutta fakta on että kun tuollaisia kyselee ja erityisesti jos menee kyseenalaistamaan passin järkevyyttä niin jotkut alkavat heittää leimaa että on rokotevastainen

Tässä hiljattain oli huvittavaa, kun Suomen toimittelijat kohisi siitä, kun "Trump suositteli rokotetta". Jotenkin annettiin mielikuva, että sen ajatus olisi muuttunut - kun kuitenkin Trumpettia on mainostettu "anti-vaxxerina". Trumpetin sanoma ei ole muuttunut missään vaiheessa ja se on edelleen anti-vaxxer.

Definition of anti-vaxxer

: a person who opposes the use of vaccines or regulations mandating vaccination

Että kunhan taas presidenttikisat lämpenee, niin ei kannata ihmetellä anti-vaxxeri nimittelyä.

Ja jos myös Suomessa "rokotevastaisuus" määritellään samalla tavalla, vähintään median huulilla, niin ihan luontevaa on, että passin vastustajat nähdään rokotevastaisina, kun niin halutaan.

---

Kuten sanoin jossain vaiheessa: Kittilän leirillä tavataan ja siellä on myös rokotetut.
 
Viimeksi muokattu:
Sequenced Multidrug Therapy, Anti-Infective Agents ja Aspiriini.

No höh, onpa kumma ettei lääkärit ja sairaalat ole tota hoksannu, vaan ovat antaneet ihmisten kuolla :rolleyes: Ilmeisesti ihan vaan, että ovat saaneet piikitettäviä.

Joku saattaisi arvella, että ne ketkä saavat rokotteista oireita, olisivat niitä ketkä ovat ensimmäisenä ketarat ojossa covidin iskiessä. Mutta ei, hekin olisivat elämänsä kunnossa jos ei olisi sitä piikitysvimmaa.

Kunhan piruilen. Jokainen uskoo mitä haluaa ja rokottamattomat veivät mun faijalta mahdollisuuden saada lonkat kuntoon. Kiitos siitä, mitäpäs sellanen äijänkänttyrä liikkumiskyvyllä ja yöunilla edes tekisikään, yksilönvapaus nääs nääs nääs.
Tätä yhteiskuntaa pyöritetään nyt tyhmimpien ja tietämättömimpien ehdoilla.
Sitäköhän se ministerinvalakin edellyttää?
 
Sori jos järkytän mutta ei tule tapahtumaan ;)
Silloinhan myös ylipainoiset ja tupakoitsijat maksaisivat sairaalahoitonsa, mikäli osoitettaisiin että hoidon tarve johtuu noista ongelmista. Sekä kaaharit ja erityisesti rattijuopot. Nyt kahdesti rokotetut lienevät alempaakin kastia kuin rattijuopot, somen paskan heitosta päätellen.
 
Ylipainoisille oli sokerivero (lakkautettu, koska EU), tupakoitsijoille on tupakkavero, kaaharit maksavat autoveroa ja rattijuopoille on sen lisäksi myös alkoholivero. Eli haittaveroille riittää Suomessa ennakkotapauksia...
 
Äläkä unohda kuntourheilijoita ja urheiluvammoja jne...
 
Uutisia, uutisia tältä päivältä: Nohynek kyseenalaistaa koronapassin järkevyyden. Sille ei ole tässä tilanteessa mitään käyttöä. Mitäs mieltä johan6 on tästä asiasta? Ainoa käyttö taitaa olla kansalaisten kyykyttäminen paskamaiden malliin? Erityisesti Ranskassa se näytetään osaavan.
 
Tottakai koronapandemia on pakottanut huomioimaan tartunnanvaaran. Varsinkin alkuunsa kun tautiin ei ollut vielä rokotuksia eikä muutakaan tehokasta hoitoa..

Olen nyt parin vuoden ajan pyrkinyt tarkoituksella välttelemään paikkoja joissa pieniin ja ahtaisiin tiloihin kokoontuu paljon ihmisiä..kuten julkiset liikennevälineet, erilaiset joukkotilaisuudet ja välttämättömiin kokouksiin olen osallistunut etäyhteydellä jne. Ravintoloissa olen käynyt vain muutaman kerran kesällä kun väljää tilaa on ollut sopivasti. Enkä ole edes käynyt paikoissa joissa koronapassia olisi tarvittu. Tottahan olen tulostanut itselleni omakannasta todistuksen sitä varten jos sellaista jossain tarvittaisiin..
- hyväksyn ja ymmärrän että koronapassi (rokotustodistus) on monissa tapauksissa tarpeellinen. Tietyissa tilanteissa/tapauksissa se voi olla myös pakollinen.
- aivan samalla tavalla kuin monet esim. ulkomaanmatkojen johdosta välttämättömät/hyödylliset rokotukset olivat jo ennen korona-aikaa (ja varmasti ovat jatkossakin).
- en näe mitään järkeä asettaa itseään alttiiksi vaarallisille tai haitallisille taudeille kun ikävyydet voi rokotuksen myötä välttää käytännössä (lähes) 100 %:in varmuudella

Toisekseen minulle rokotukset ovat aina olleet luonnollinen osa normaalia terveydenhuoltoa ja ennakkovarautumista monenlaisia kulkutauteja vastaan jne.
- ja olen varma että näin tulee olemaan jatkossakin..pieni vaiva - suuri hyöty!

Onneksi tilanne on korona-pandemian osalta jo huomattavasti helpottunut rokotettujen osalta. Meillä Suomessa rokotuskattavuus on noussut yli 12 vuotiailla jo reiluun 80%:iin ja on yli 50-vuotiailla jopa n. 90 %:ia. Toki terveydenhuolto on vielä jonkin aikaa jumissa, lähinnä rokottamattomien potilaiden suuren määrän vuoksi. Toivottavasti tilanne korjaantuu kevään edetessä.
- toisaalta, vaikka meillä hieman helpottaa niin pandemia tuskin katoaa maailmasta..se tulee jatkamaan omaan elämäänsä ja luultavasti kehittämään yhä uusia viruskantoja..
- sekin lienee selvää että niin rokotusten kuin sairastamisenkin kautta saatu vastustuskyky heikkenee ajan (ja/tai uusien virusvarianttien) myötä..
- siksi tulemme tarvitsemaan rokotuksia jatkossakin...ehkä samaan malliin kuin kausirokotukset influenssaa vastaan.

Jokainen tehköön jatkossa juuri niin kuin parhaakseen näkee. Jos rokotukset ei kelpaa niin syököön rokotuksista kieltäytyvät, huulet ruvella, hevosten matokuureja.. Hyvä niinkin.

Niin, että näillä mennään.. ja kiitokset terveydenhuollolle!
 
Korona-twistiä.

Vuoden vaihteen jälkeen tyttärellä oli korona, ei juurikaan kipeä vaan lähes oireeton, mutta äitinsä varsin rajussa flunssa-kuumeessa, mutta testasi toistuvasti negaa.

Nyt siskoni aviomies testasi positiivista viikonloppuna kuultuaan altistuksesta, koska kuuluu riskiryhmään ja sai diagnoosin. Korona. Ei ole ollut kovinkaan kipeä, varsin voimaton/uupunut kuitenkin. Nyt siskollani on varsin rajut flunssaoireet, erityisesti keuhkot kovilla, mutta… ta-daa… pcr-testitulos näytti negatiivista!

Mistä ihmeen lottokoneesta nuo tulokset tulevat? Ei tämä nyt taas oikein vakuuta.
 
Huomenna ois kolmannen piikin vuoro. Saada nähdä kuoleeko sitä siihen nyt sit vihdoin :( Toivotaan että ei mut kaikkeen olen varautunut. Tai no siis tänään ku ohan toi vuorokausi vaihtunut jo aikoi sitten.
 
Ylipainoisille oli sokerivero (lakkautettu, koska EU), tupakoitsijoille on tupakkavero, kaaharit maksavat autoveroa ja rattijuopoille on sen lisäksi myös alkoholivero. Eli haittaveroille riittää Suomessa ennakkotapauksia...

Eikös sokerivero ole edelleen olemassa? Ainakii jos limppareita katselet ja valitset "ei sokerittoman" ni se on halvempi joitakin kymmeniä senttei ihan kuten tämän veron tullessa.
 
Huomenna ois kolmannen piikin vuoro. Saada nähdä kuoleeko sitä siihen nyt sit vihdoin :( Toivotaan että ei mut kaikkeen olen varautunut. Tai no siis tänään ku ohan toi vuorokausi vaihtunut jo aikoi sitten.
Välttelisin ylimääräistä rehkimistä, erityisesti jos sattuu samaan aikaan tai viikon sisällä rokotuksesta tartunta. Minulle hoitaja sanoi siitä jo toisen rokotteen jälkeen. Harva rokotteeseen on kuollut mutta kaikenlaisista haitoista puhutaan somessa ja kuinka monihan on jäänyt tässäkin maassa raportoimatta, todennäköisesti tuhansia.

Haittojen ilmoittamistahan on joissain piireissä jopa hiukan kuin "demonisoitu", ei saisi ilmoittaa "oletko rokotevastainen" vaikka se on juuri toisinpäin. Haitoista on oikeastaan velvollisuus ilmoittaa olipa lievä tai vakava.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt on sitten 3. piikki otettu. Tiedä sitten paraneeko 5G vieläkään vai pitääkö vaihtaa puhelin 5G malliin jos se auttaisi...

Jos ei koronapassista ole muuta hyötyä ollut, niin yksi rokottamaton lähti piikille kanssa että baariin pääsee. Kaikkea se viinanhimo saa aikaan...
 
Tilasivat hurjasti kiinalaisia koronatestejä. Koululaisia varten. Niilläkö on tarkoitus testata joka ikinen lapsi kerran pari viikossa? Miksi? Onko Suomessa jotenkin erilainen virus joka aiheuttaa suuria riskejä suomalaislapsille?

Eikö kansa ala jo kohta kysellä että mitä helvettiä kun Iso-Britanniakin lopettaa aivan pian:
- maskisuositukset ja pakot
- koronapassin
- eikä siellä edes enää puhuta rokotuspakoista?

Samaa tekee WHO. Ylin auktoriteettinne. Se johon pitäisi luottaa. Ei WHO:lta tule enää, tämän viruksen kohdalla, suosittelemaan rokotuspakkojakaan. Uusia muunnoksia voi tulla mutta niihin eivät nämä rokotteet ehkä edes tehoa.

Saksan ja Itävallan rokotuspakot tullaan hautaamaan. Jos Ranska jatkaa samalla linjalla niin Macron tullaan vielä hautaamaan - ennenaikaisesti. Hyvä ihme sentään, eivätkö vallassaolijat tajua että Iso-Britannian päätös on todella iso päätös. Ei voi olla viikkoja tilanne että Euroopan merkittävin demokratia päättää vapauttaa kansalaiset rajoituksista ja muualla niitä kiristetään. Siitä tulee kysymyksiä, paljon kysymyksiä ja yhä enemmän kaikenlaisia "salaliittoteorioita". Eikö niiden kehittymistä pitäisi välttää ja estää?
 
Eikös sokerivero ole edelleen olemassa? Ainakii jos limppareita katselet ja valitset "ei sokerittoman" ni se on halvempi joitakin kymmeniä senttei ihan kuten tämän veron tullessa.
Wikipedian mukaan Euroopan komissio linjasi Suomen makeisveron valtiontukisääntöjen vastaiseksi ja kilpailua vääristäväksi, minkä vuoksi hallitus päätti lakkauttaa veron vuoden 2017 alussa makeisten ja jäätelön osalta. Eli virvoitusjuomien osalta se lienee vielä voimassa ihan niin kuin kirjoititkin. Veron suuruus on 11 senttiä litralta ellei sitä ole muutettu. Itse tarkoitin makeisveroa mutta kirjoitin epämääräisesti "sokeriverosta". Sellainenkin on joskus ollut olemassa mutta se onkin vanhempi juttu.
 
Huomenna ois kolmannen piikin vuoro. Saada nähdä kuoleeko sitä siihen nyt sit vihdoin :( Toivotaan että ei mut kaikkeen olen varautunut. Tai no siis tänään ku ohan toi vuorokausi vaihtunut jo aikoi sitten.

Kolmantena annoksena annetaan joko kokonainen annos Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta tai puolikas annos Modernan Spikevax-rokotetta.

Kun itse kävin 3. piikillä, niin rokotuspaikalla oli paljon porukkaa mutta homma meni jo ihan rutiinilla. Jonottaa ei tarvinnut vaan sai kävellä suoraan koppiin. Jos on aikaisemmin saanut samaa valmistetta eikä siitä tullut mitään reaktioita, niin 5-10 minuutin varoaika rokotuksen jälkeen riittää, eli poiskin pääsi nopeasti.

Rokotuksen jälkeen kannattaa ottaa pari päivää rauhallisti. Talvi on vuoden otollista aikaa lumilapiokuolemalle, joten kannattaa ottaa muutenkin ihan rennosti... :ROFLMAO:
 
Tilasivat hurjasti kiinalaisia koronatestejä. Koululaisia varten. Niilläkö on tarkoitus testata joka ikinen lapsi kerran pari viikossa? Miksi? Onko Suomessa jotenkin erilainen virus joka aiheuttaa suuria riskejä suomalaislapsille?

Eikö kansa ala jo kohta kysellä että mitä helvettiä kun Iso-Britanniakin lopettaa aivan pian:
- maskisuositukset ja pakot
- koronapassin
- eikä siellä edes enää puhuta rokotuspakoista?

Samaa tekee WHO. Ylin auktoriteettinne. Se johon pitäisi luottaa. Ei WHO:lta tule enää, tämän viruksen kohdalla, suosittelemaan rokotuspakkojakaan. Uusia muunnoksia voi tulla mutta niihin eivät nämä rokotteet ehkä edes tehoa.

Saksan ja Itävallan rokotuspakot tullaan hautaamaan. Jos Ranska jatkaa samalla linjalla niin Macron tullaan vielä hautaamaan - ennenaikaisesti. Hyvä ihme sentään, eivätkö vallassaolijat tajua että Iso-Britannian päätös on todella iso päätös. Ei voi olla viikkoja tilanne että Euroopan merkittävin demokratia päättää vapauttaa kansalaiset rajoituksista ja muualla niitä kiristetään. Siitä tulee kysymyksiä, paljon kysymyksiä ja yhä enemmän kaikenlaisia "salaliittoteorioita". Eikö niiden kehittymistä pitäisi välttää ja estää?
Tilanne on nyt sikäli hassu, että Suomessa poliitikot on tiukemman rajoittamisen kannalla kuin viranomaiset. Aiemminhan asia on ollut pikemminkin päinvastoin.
 
Kolmantena annoksena annetaan joko kokonainen annos Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta tai puolikas annos Modernan Spikevax-rokotetta.

Kun itse kävin 3. piikillä, niin rokotuspaikalla oli paljon porukkaa mutta homma meni jo ihan rutiinilla. Jonottaa ei tarvinnut vaan sai kävellä suoraan koppiin. Jos on aikaisemmin saanut samaa valmistetta eikä siitä tullut mitään reaktioita, niin 5-10 minuutin varoaika rokotuksen jälkeen riittää, eli poiskin pääsi nopeasti.

Rokotuksen jälkeen kannattaa ottaa pari päivää rauhallisti. Talvi on vuoden otollista aikaa lumilapiokuolemalle, joten kannattaa ottaa muutenkin ihan rennosti... :ROFLMAO:

Joo puolikkaan annoksen sain Modenaa kolmanneksi annokseksi. Porukkaa oli kyll paljon paikalla. Kaksi ekaa piikkiä kävin hakemassa Kuopiohallista mut johan toi olikin aika saada ihan urheilijoiden käyttöön. Jos siel nyt saa edes urheilla. Siinä paikassa oli kyll se hyvä puoli ettei tarvinnut liian lähellä muita olla. Nyt kävin terveyskeskuksella ottamassa ni siel oli mahdoton pitää melkeinpä 2m eroa muihin. Penkit oli laitettu vierekkäin. Sit ku sain luurista selville missä saan piikkini se sattui olemaan perimmäinen huone siel ni menin sinne ni siel ei ollutkaan nii ruuhkaista menoa. Käski jäädä vartijan luokse odottelemaan hetkeksi et jos oireita tulee mut vartija oli lähtenyt vissii tauolle ku tullessani se oli siel tärkeänä seisomassa. Mitään oireita ei oo vielä ainakaan tullut. Noh se mikä tuli ekalla piikillä tuli nytkin eli jos käden nostat pystyyn tunnet jotain mut ei tota nyt kivuksi sentää voi kutsua. Kipu on sit jotain ihan erilaista. Toi on vähä ku ois lihas jumissa ja rullalla sitä kiusaisit. Olen kolmannen piikin kohdalla kuullut haitta vaikutuksista lähipiirissä paljon enemmän kuin ekan ja tokan satsin aikana. Mikä lie siinä sit takana? Onhan tässä vähä lammas olo nyt mut lähinä teen tämän vain vanhempieni ja muiden takia. Jos elämässäni ei olisi vanhempia ihmisiä tuskin olisin ainuttakaan piikkiä hakenut vaikka riskiryhmään kuulunkin. 5G:stä en osaa sanoa mitään ku meni kuoleen luuri ni piti ottaa edellinen luuri käyttöön. Onneksi en ollut nollannut sitä ni oli kaikki ohjelmat valmiina.

Seuraillaan tuleeko muuta mut epäilen vahvasti et eiköhän se taas tuohon "lihaskipua" vastaavaan jää jos nostat käden pystyyn mut eipä mulla ole tarvetta viittailla onneksi.
 
Rokotuksen jälkeen kannattaa ottaa pari päivää rauhallisti. Talvi on vuoden otollista aikaa lumilapiokuolemalle, joten kannattaa ottaa muutenkin ihan rennosti... :ROFLMAO:
Yritin olla rentona, mutta miten kävikin. Kipeä niin etten muista milloin olin..Harvinaisen huono siis.
Nyt kuulen joka puolella, miten testit ovat negat.kun jalat meni alta, ja posit. kun suht.koht.pienessä nuhassa, tai ihan terve.
Olkoon. Tänään on 2 vkoa 3:sta pistoksesta ja ihan sama mihin infektio-osastolle laittavat, kai rokote suoja, jos tämä keuhkojen oireilu johtuu tavallisesta flunssasta.
Osaako joku sanoa, tehdäänkö Malmilla pika testeja, jos hakeudun sinne? Kauanko kestää tavallisen testin vastaus sairaalassa?
Minulla on nyt selkeästi jokin keuhkoissa, yskin vähän, mutta keskellä rintakehä sattuu. pää tohjona, ja pahoinvointi koko ajan.
 
Back
Top