Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Mun tän hetkinen työhypoteesi (tai salaliittoteoria) on seuraavanlainen:
1.) THL toimii tiiviissä yhteistyössä paremmin resursoidun Ruotsin FHM:n kanssa. FHM:n valitsema strategia on laumasuoja, päätös on tehty ennakkoon. Suomessa THL ihailee Ruotsin järjestelmää, jossa pandemian torjunta, anteeksi vastaanotto, on ulkoistettu täysin virkamiehille.
2.) THL esittelee hallitukselle vain skenaarioita, joissa pandemian annetaan levitä Suomeen ja korkeintaan käyrää madalletaan. Muita vaihtoehtoja ei edes esitetä, mutistaan vain jotain mahdottomuudesta, kontrolliyhteiskunnasta, Persuista, Aasian ihmisten vinoista silmistä tms.
Samalla tulee ottaa huomioon, että THL:n skenaarioita ei ole sotapelattu tai simuloitu, toisin sanoen yhteiskunnallisia kokonaisvaikutuksia ei ole simuloitu edes keskusteluilla avaintoimijoiden kanssa.
3.) Marin toimii sinänsä ymmärrettävästi asiantuntijoiden tiedon varassa. Kun kerran huippuasiantuntijat suosittelevat vain yhtä toimintamahdollisuutta, toimii hän tämän mukaan. Marin lyö laimi kuitenkin toisen mielipiteen hankkimisen, mitä pitää tehdä myös asiantuntijoiden suhteen.
4.) Kokeneemmat poliitikot, kuten Rinne, Niinistö ja Sipilä haistavat vaaran, koska tietävät että joskus korkeita virkamiehiäkin kannattaa epäillä ja pitää kuunnella myös heikkoja signaaleja. Niinistö alkaa aktivoimaan puolueita.
Lappeenrannan uskomaton virusruletti – antoi Ryanairin jatkaa lentoja Italian korona-alueelta, eikä tiennyt miten kaupungin oman lentokentän saa suljettua - Seura.fi
Ryanair sai lentää pahimmalta Bergamon korona-alueelta Lappeenrantaan vielä maaliskuussa - koska kaupunki ei osannut sulkea omaa lentokenttäänsä.seura.fi
Kaikenlaisia ajatuksia tässä herää, varsinkin kun emme nyt tiedä mitä tuo pulju on syönyt. Perata pitäisi jossain vaiheessa, mutta saas nähdä jääkö taas perkaamatta. Tuo Subu on mielenkiintoinen ajatus kyllä ja ihan mahdollinenkin tietysti. Suomessa tosin Subutexin osalta historia alkaa toisaalta vähän huonosti valvotuista korvaushoidoista ja toisaalta heroiinin saatavuuden heikkenemisestä Afganistanin kriisin seurauksena. Heroiinin osalta tuo saatavuuden heikkeneminen koski tietysti muitakin maita. Suomessa kuitenkin heroiini vaihtui Subutexiin hyvin tehokkaasti, en tiedä mikä on tilanne maailmalla noin yleisesti, mutta Suomessahan ei heroiinia ole liikenteessä oikeastaan ollenkaan, tosin viime aikoina jotain takavarikkoja on kai ollut. Tähän liittyy myös Subun laillisen saatavuuden höllentyminen Ranskassa josta sitä Suomeen on ymmärtääkseni paljon tuotu. Eli virallinen näkemys on että valmistetta tuodaan euroopasta ihan perinteisten rikollisten toimesta. Toki tämä Subutexin voimakas rooli suomalaisessa päihdekentässä on kysymyksiä herättävä. Markkinahan on vain kasvanut viime vuosien aikana. Tähän sopisi periaatteessa ihan hyvin tuollaisen virallisen organisaation mukanaolo. Sillä voisi olla ainakin osittainen rooli tuossa kaupankäynnissä. Tosin markkinan kasvussa sinällään voi olla kyse ihan itseään ruokkivasta ilmiöstä. Aikoinaan Subutex on tullut heroiinin tilalle. Sitten uudet käyttäjäpolvet ovat ottaneet sen omakseen, saatavuus on ollut hyvä, tuote on todettu toimivaksi jne. En tiedä, kaikenlaisia kysymyksiä nyt herää.Heippa,
Loppuiltaan muutama huomio tämän päivän uutisoinnista:
HVK:n väliaikainen johtaja Känkänen: Kiinasta tulossa seuraava lasti suojavarusteita ensi viikolla – tunnustaa, että ei tiedä laatua
Kiinasta tilattuja koronaviruksen vastaisia suojavarusteita tulee Suomeen lisää ensi viikolla. Siitä ei ole nykyisessä markkinatilanteessa tietoa, täyttävätkö tulevatkaan tavarat niille asetettuja kriteerejä, kertoo Huoltovarmuuskeskuksen väliaikainen toimitusjohtaja Janne Känkänen.www.is.fi
Suomella on Kiinassa muutamakin lokaatio ulkoministeriön virkamiehille. En oikein ymmärrä, miten voi olla mahdollista, että koneeseen lastataan tavaraa, jonka laadusta ei ole tietoa. Toinen asia on se, että Kiina ei ole valtio jossa virolainen tissitehtailija ja entinen Helsingissä bordellia pitänyt Tiina J olisi mikään varteenotettava kauppasuhteiden omaava henkilö. Tässä kohtaa olisin olettanut, että ulkoministeri Haavisto olisi jotenkin asialla ja matkustaisi Kiinaan sopimaan hallinnon kanssa kaupoista. Näin Kiinassa kauppa toimii. Ulkoministeri Haavisto on kadonnut julkisuudesta.
Toisia mielenkiintoisia otsikkoja, suhteista jotka ovat päätyneet julkisuuteen:
Big Brotherin aikoinaan voittanut Perttu Sirviö joutui Kiinassa hämmentävään tilanteeseen – sai ikävän kommentin ulkonäöstään: "Ajattelin, että kaupanteko loppuu tähän"
Kiinalaiset tavat yllättivät Perttu Sirviön.www.mtvuutiset.fiJari Komulainen tarjoutui välittäjäksi Huoltovarmuuskeskuksen maskikauppaan Kiinasta – Valtio kieltäytyi ja valitsi Tiina Jylhän
Kiinassa yli 25 vuotta vientikauppaa tehnyt liikemies Jari Komulainen ei kelvannut kumppaniksi Huoltovarmuuskeskukselle.www.apu.fi
Perttu Sirviö, Jari Komulainen, Tiina Jylhä.
On mahdollista, että HVK:n toiminnassa tämä on vain jäävuoren huippua. Varaston arvon on sanottu olevan 2 miljardia Euroa.
Huoltovarmuuden rahoitus - Huoltovarmuuskeskus
Huoltovarmuuden rahoittaminen Huoltovarmuuden ylläpidosta aiheutuvat kustannukset on keskitetty katettaviksi Huoltovarmuuskeskuksen hoidossa olevasta valtion talousarvion ulkopuolisesta huoltovarmuusrahastosta. Rahastosta katetaan varmuusvarastoinnista, teknisistä varajärjestelyistä ja...www.huoltovarmuuskeskus.fi
Olisi ehkä syytä tehdä jokin inventaario sille, mikä varaston todellinen arvo on. 2 miljardia verorahoja on varmaankin käytetty, mutta mitä sillä on saatu ja kuinka paljon "konsulteille" on maksettu.
En voi olla tuomatta esille myös sitä, että jo vuosia Saksan ja Ranskan lehdistö on ihmetellyt hienovaraisesti ääneen, miksi Suomesta on tullut Euroopan Subutex markkinan keskipiste.
Ranskalaislehti: Subutex-lääkkeen laiton kauppa Suomessa mittavaa – Korvaushoidossa käytetään vain vähän, väärinkäyttö yleistä
Subutex-lääkkeen laittoman kaupan arvo on Le Monde -lehden mukaan Suomessa yli 50 miljoonaa euroa vuodessa. Lääke on yleinen huumekäytössä.yle.fi
Subutex on voimakas lääke, jota käytetään kiputiloihin. Lääke, joka kuuluu myös eri valtioiden puolustusvoimien valikoimiin, ymmärrettävistä syistä. Kun ottaa huomioon tämän härdellin, joka nyt pyörii HVK:n ympärillä, ja katsoo niitä tahoja, joita on nostettu esille osana hankintaprosesseja, ei voi olla ajattelematta myös sitä, onko mahdollisen puolustusvoimien laillisen ostoprosessin kylkiäisenä Suomessa jotain muutakin..... Helvetin enkelit jo julkisesti oli sanoutumassa irti ettei heillä ole mitään tekemistä Tiina Jylhän tai hengityssuojain asian kanssa, heti kun HVK:n mätä tuli julkisuuteen.
Outoa on se, että kenelläkään ministeriöissä ei tunnu olevan halua tehdä HVK:n toiminnasta rikosilmoitusta.....
Simpauttaja
Minä en suoraan sanoen kohta enää ymmärrä puoliakaan tämän vitjan keskusteluista. Näissä sekoittuvat mielestäni täysin todellisuudesta irti olevat haavekuvitelmat -viruksen suomeentulon estämisestä- ja -testaamisen autuaaksitekevästä voimasta- tilanteessa, jossa verrataan muutaman Aasian valtion temppuja eurooppalaisiin.
Asiaa voisi katsoa hieman laajemminkin, koska pandemia koskee maata vähän Lappeenrantaa laajemmin.Virkavastuulla siellä kaupungin virkahenkilöt ovat toimineet..
Lappeenrannan lentoasema ei ole Finavian vaan kaupungin oma.
Oma arvioni tilanteen kulusta on samanlainen. Ei tämä ole salaliittoteoria, vaan hyvin uskottava arvio.Mun tän hetkinen työhypoteesi (tai salaliittoteoria) on seuraavanlainen:
1.) THL toimii tiiviissä yhteistyössä paremmin resursoidun Ruotsin FHM:n kanssa. FHM:n valitsema strategia on laumasuoja, päätös on tehty ennakkoon. Suomessa THL ihailee Ruotsin järjestelmää, jossa pandemian torjunta, anteeksi vastaanotto, on ulkoistettu täysin virkamiehille.
2.) THL esittelee hallitukselle vain skenaarioita, joissa pandemian annetaan levitä Suomeen ja korkeintaan käyrää madalletaan. Muita vaihtoehtoja ei edes esitetä, mutistaan vain jotain mahdottomuudesta, kontrolliyhteiskunnasta, Persuista, Aasian ihmisten vinoista silmistä tms.
Samalla tulee ottaa huomioon, että THL:n skenaarioita ei ole sotapelattu tai simuloitu, toisin sanoen yhteiskunnallisia kokonaisvaikutuksia ei ole simuloitu edes keskusteluilla avaintoimijoiden kanssa.
3.) Marin toimii sinänsä ymmärrettävästi asiantuntijoiden tiedon varassa. Kun kerran huippuasiantuntijat suosittelevat vain yhtä toimintamahdollisuutta, toimii hän tämän mukaan. Marin lyö laimi kuitenkin toisen mielipiteen hankkimisen, mitä pitää tehdä myös asiantuntijoiden suhteen.
4.) Kokeneemmat poliitikot, kuten Rinne, Niinistö ja Sipilä haistavat vaaran, koska tietävät että joskus korkeita virkamiehiäkin kannattaa epäillä ja pitää kuunnella myös heikkoja signaaleja. Niinistö alkaa aktivoimaan puolueita.
Luin hetken ketjua ja meinasin slaagin puhtaasta vitutuksesta, mutta olihan täällä järjen ääntäkin.Miten viruksen suomeentulo olisi voitu estää vähänkään pidemmällä aikavälillä? Hankkimalla hengityssuojia ja käynnistämällä ennennäkemätön testaaminen.....mistä ja millä?????
Nythän nimenomaan törmäytetään kaksi linjaa: Ruotsin aivan selkeä -antaa tulla lunta tupaan- linja, jolla hankitaan The Laumasuoja nopeaan tahtiin ja sitten monen muun eurooppalaisen valtion linja, kuten Suomen, jossa hyväksytään tosiasiat, mutta rajoituksilla loivennetaan The Laumasuojan etenemisvauhtia ja yritetään taata järjestelmien kantokyky.
Taisin kirjoittaa tämän vitjan ensi sivuilla: jos virus on tarttumiskykyinen ärhäkkä luonteeltaan, niin se etenee taatusti, ei muusta puhettakaan. Ei se mihinkään häviä, se voi uinua ja taas innostua, kun olosuhteet ovat ns. kohillaan.
Minä en suoraan sanoen kohta enää ymmärrä puoliakaan tämän vitjan keskusteluista. Näissä sekoittuvat mielestäni täysin todellisuudesta irti olevat haavekuvitelmat -viruksen suomeentulon estämisestä- ja -testaamisen autuaaksitekevästä voimasta- tilanteessa, jossa verrataan muutaman Aasian valtion temppuja eurooppalaisiin.
Jätetään tahallaanymmärtämättävissiin, että nuo muutamat Aasian valtiot pelaavat ihan eri levelillä jo -normioloissa- mitä tulee tartuntatauteihin. Sitä leveliä on hankittu vähintään neljännesvuosisata! Ei sellaista taiota millään taikasauvan heilautuksella. Aasian maiden työkalupakkiin kuuluvat rajut rajoitukset, rajut sanktiot, tarkoin määritelty testaaminen ja kyky ulosmitata testaamisesta saatujen tietojen pohjalta hyötyjä.
Miten viruksen suomeentulo olisi voitu estää vähänkään pidemmällä aikavälillä? Hankkimalla hengityssuojia ja käynnistämällä ennennäkemätön testaaminen.....mistä ja millä?????
Minä en suoraan sanoen kohta enää ymmärrä puoliakaan tämän vitjan keskusteluista. Näissä sekoittuvat mielestäni täysin todellisuudesta irti olevat haavekuvitelmat -viruksen suomeentulon estämisestä- ja -testaamisen autuaaksitekevästä voimasta- tilanteessa, jossa verrataan muutaman Aasian valtion temppuja eurooppalaisiin.
Virusta ei voi täysin tukahduttaa tai se on hankalaa, mutta tartuntamäärät saadaan poljettua hyvin alhaiselle tasolle. Jos se vaatii kasvomaskimuotia se nyt ei ole iso haitta.
Vai mikä olisi Baikal hyvä sinun vaihtoehtosi?
Pari asiantuntijahaastattelua kasvomaskeista
Nykyinen malli näyttää erittäin hyvältä eurooppalaisessa ja maailmanlaajuisessakin kontekstissa. Maksaa, niin maksavat kaikki vaihtoehdot tavalla tai toisella. Henkiä säästyy, njoo, se nähdään vasta pitkällä tähtäimellä. Korona-rietas ei poistu toivomalla eikä testaamalla, kaupan hyllyssä ei ole mitään keinoa -välttää virusta- pitkällä tähtäimellä. Vasta rokote taltuttaa virusta, se on de facto.
Hengityssuojista on turha spekuloida, niitä ei ole, eikä niitä nyt tähän hätään tule, hyvä kun saadaan hoitoväelle jne. niitä jemmattua. Seuraavaa pandemiaa odotellessa on varauduttava OIKEIN. Nyt materiaalinen varautuminen kusi huolella, oikeasti.
Kaikki ulkomaiset asiantuntijat?Miksi ulkomaiset asiantuntijat ovat eri mieltä? Olennaistahan on, että maski omalta osaltaan estää oireetonta tartuttamasta muita. Käsienpesu, turvavälit ym. pitäää muistaa, mutta suomalainen keskustelu, jossa maskit nähdään jopa vaarallisina on lähinnä disinformaatiota joka aiheuttaa suuria haittoja siinä vaiheessa kun maskipakko tai -suositus tulee. Moni tavan mies ja nainen muistelee aiempaa tietoa, jossa maskit on demonisoitu.
Kaikki ulkomaiset asiantuntijat?
Mitä ihmeen disinformaatiota? Luuletko oikeasti että nuokin jampat valehtelevat? Voihan saman alan asiantuntijat olla asiasta erimieltä, ei siinä mitään.
Kysymys, kuinka paljon noita maskeja oikeasti tarvittaisiin, jotta niitä voitaisiin ottaa kaikkien käyttöön?
Kyllä tuossa ne Suomen realiteetit vaan ovat.Avoimessa maailmassa viruksen tuloa ei voi estää.
Mikään nyt tehty toimenpide ei olisi ollut mahdoton viikolla 8. Tulee muistaa, että Suomi tuli rajoitustoimenpiteissä eurooppalaisittain jälkijunassa,
Onko rahaa pitää nykyisiä sulkutoimia vuosikaupalla? Ei ole. Talous ei kestä hidastamista tai laumasuojaa.
Miksi ulkomaiset asiantuntijat ovat eri mieltä?
Sellaista vertaisarvioitua tutkimusta, jossa maski osoitettaisiin haitalliseksi ei löydy. Hyödyistä ollaan toki eri mieltä, ihan kuten vaikkapa tupakoinnin haitalliseksi osoittamisessa kesti pitkään, mutta aika moni varovaisuusperiaatteen vuoksi lopetti joka tapauksessa.
Keneltä ei löydy kotoa tuubihuivia, kauluria, huivia tms? Ei tavan kansalainen tarvi nassea kaupungilla. Jossain Espanjassa kauluria, kaulahuivia tuubihuivia ei välttämättä kaikilta löydy, joten maskeista voi tulla aito pula.