Heippa,
Loppuiltaan muutama huomio tämän päivän uutisoinnista:
Suomella on Kiinassa muutamakin lokaatio ulkoministeriön virkamiehille. En oikein ymmärrä, miten voi olla mahdollista, että koneeseen lastataan tavaraa, jonka laadusta ei ole tietoa. Toinen asia on se, että Kiina ei ole valtio jossa virolainen tissitehtailija ja entinen Helsingissä bordellia pitänyt Tiina J olisi mikään varteenotettava kauppasuhteiden omaava henkilö. Tässä kohtaa olisin olettanut, että ulkoministeri Haavisto olisi jotenkin asialla ja matkustaisi Kiinaan sopimaan hallinnon kanssa kaupoista. Näin Kiinassa kauppa toimii. Ulkoministeri Haavisto on kadonnut julkisuudesta.
Toisia mielenkiintoisia otsikkoja, suhteista jotka ovat päätyneet julkisuuteen:
Perttu Sirviö, Jari Komulainen, Tiina Jylhä.
On mahdollista, että HVK:n toiminnassa tämä on vain jäävuoren huippua. Varaston arvon on sanottu olevan 2 miljardia Euroa.
Olisi ehkä syytä tehdä jokin inventaario sille, mikä varaston todellinen arvo on. 2 miljardia verorahoja on varmaankin käytetty, mutta mitä sillä on saatu ja kuinka paljon "konsulteille" on maksettu.
En voi olla tuomatta esille myös sitä, että jo vuosia Saksan ja Ranskan lehdistö on ihmetellyt hienovaraisesti ääneen, miksi Suomesta on tullut Euroopan Subutex markkinan keskipiste.
Subutex on voimakas lääke, jota käytetään kiputiloihin. Lääke, joka kuuluu myös eri valtioiden puolustusvoimien valikoimiin, ymmärrettävistä syistä. Kun ottaa huomioon tämän härdellin, joka nyt pyörii HVK:n ympärillä, ja katsoo niitä tahoja, joita on nostettu esille osana hankintaprosesseja, ei voi olla ajattelematta myös sitä, onko mahdollisen puolustusvoimien laillisen ostoprosessin kylkiäisenä Suomessa jotain muutakin..... Helvetin enkelit jo julkisesti oli sanoutumassa irti ettei heillä ole mitään tekemistä Tiina Jylhän tai hengityssuojain asian kanssa, heti kun HVK:n mätä tuli julkisuuteen.
Outoa on se, että kenelläkään ministeriöissä ei tunnu olevan halua tehdä HVK:n toiminnasta rikosilmoitusta.....
Simpauttaja

HVK:n väliaikainen johtaja Känkänen: Kiinasta tulossa seuraava lasti suojavarusteita ensi viikolla – tunnustaa, että ei tiedä laatua
Kiinasta tilattuja koronaviruksen vastaisia suojavarusteita tulee Suomeen lisää ensi viikolla. Siitä ei ole nykyisessä markkinatilanteessa tietoa, täyttävätkö tulevatkaan tavarat niille asetettuja kriteerejä, kertoo Huoltovarmuuskeskuksen väliaikainen toimitusjohtaja Janne Känkänen.
www.is.fi
Suomella on Kiinassa muutamakin lokaatio ulkoministeriön virkamiehille. En oikein ymmärrä, miten voi olla mahdollista, että koneeseen lastataan tavaraa, jonka laadusta ei ole tietoa. Toinen asia on se, että Kiina ei ole valtio jossa virolainen tissitehtailija ja entinen Helsingissä bordellia pitänyt Tiina J olisi mikään varteenotettava kauppasuhteiden omaava henkilö. Tässä kohtaa olisin olettanut, että ulkoministeri Haavisto olisi jotenkin asialla ja matkustaisi Kiinaan sopimaan hallinnon kanssa kaupoista. Näin Kiinassa kauppa toimii. Ulkoministeri Haavisto on kadonnut julkisuudesta.
Toisia mielenkiintoisia otsikkoja, suhteista jotka ovat päätyneet julkisuuteen:
Big Brotherin aikoinaan voittanut Perttu Sirviö joutui Kiinassa hämmentävään tilanteeseen – sai ikävän kommentin ulkonäöstään: "Ajattelin, että kaupanteko loppuu tähän"
Kiinalaiset tavat yllättivät Perttu Sirviön.
www.mtvuutiset.fi
Jari Komulainen tarjoutui välittäjäksi Huoltovarmuuskeskuksen maskikauppaan Kiinasta – Valtio kieltäytyi ja valitsi Tiina Jylhän
Kiinassa yli 25 vuotta vientikauppaa tehnyt liikemies Jari Komulainen ei kelvannut kumppaniksi Huoltovarmuuskeskukselle.
www.apu.fi
Perttu Sirviö, Jari Komulainen, Tiina Jylhä.
On mahdollista, että HVK:n toiminnassa tämä on vain jäävuoren huippua. Varaston arvon on sanottu olevan 2 miljardia Euroa.
Huoltovarmuuden rahoitus - Huoltovarmuuskeskus
Huoltovarmuuden rahoittaminen Huoltovarmuuden ylläpidosta aiheutuvat kustannukset on keskitetty katettaviksi Huoltovarmuuskeskuksen hoidossa olevasta valtion talousarvion ulkopuolisesta huoltovarmuusrahastosta. Rahastosta katetaan varmuusvarastoinnista, teknisistä varajärjestelyistä ja...
www.huoltovarmuuskeskus.fi
Olisi ehkä syytä tehdä jokin inventaario sille, mikä varaston todellinen arvo on. 2 miljardia verorahoja on varmaankin käytetty, mutta mitä sillä on saatu ja kuinka paljon "konsulteille" on maksettu.
En voi olla tuomatta esille myös sitä, että jo vuosia Saksan ja Ranskan lehdistö on ihmetellyt hienovaraisesti ääneen, miksi Suomesta on tullut Euroopan Subutex markkinan keskipiste.
Ranskalaislehti: Subutex-lääkkeen laiton kauppa Suomessa mittavaa – Korvaushoidossa käytetään vain vähän, väärinkäyttö yleistä
Subutex-lääkkeen laittoman kaupan arvo on Le Monde -lehden mukaan Suomessa yli 50 miljoonaa euroa vuodessa. Lääke on yleinen huumekäytössä.
yle.fi
Subutex on voimakas lääke, jota käytetään kiputiloihin. Lääke, joka kuuluu myös eri valtioiden puolustusvoimien valikoimiin, ymmärrettävistä syistä. Kun ottaa huomioon tämän härdellin, joka nyt pyörii HVK:n ympärillä, ja katsoo niitä tahoja, joita on nostettu esille osana hankintaprosesseja, ei voi olla ajattelematta myös sitä, onko mahdollisen puolustusvoimien laillisen ostoprosessin kylkiäisenä Suomessa jotain muutakin..... Helvetin enkelit jo julkisesti oli sanoutumassa irti ettei heillä ole mitään tekemistä Tiina Jylhän tai hengityssuojain asian kanssa, heti kun HVK:n mätä tuli julkisuuteen.
Outoa on se, että kenelläkään ministeriöissä ei tunnu olevan halua tehdä HVK:n toiminnasta rikosilmoitusta.....
Simpauttaja
Viimeksi muokattu: