Koronavirus Suomessa

Taas hieman koronaseurantaa..

Tartuntaluvut näyttäisi olevan hieman laskemassa. Samalla kun eniten liikkuvan nuorison osalta, siis 12-30 vuotiaiden, ollaan rokotuksissa päästy ensimmäisen annoksen osalta jo 70 %:iin.. Näyttäisi siltä että päivittäiset sairastumiset tulevat Suoessa laskemaan luokkaan 100-200 tapausta/päivä. Viimeistään noin kuukauden kuluessa kun rokotuskattavuus nousee 80 %:iin ja ja yhä useammat ovat saaneet myös toisen rokotteen. Sairaalahoidossa on ollut jatkuvasti n. 200 potilasta joista noin 20-30 hoidetaan teholla. Päivittäinen kuolleisuus on vaihdellut 2-5 tapausta/päivä.
- pienellä viiveellä myös hoidossa olevien sekä tautiin menehtyneiden määrä tullee puolittumaan.
- kokonaan taudista ei päästä eroon sillä erityisesti delta-varianttivirus jatkaa leviämistään rokottamattomien keskuudessa.
- toki pieni osa rokotetuistakin tulee samaan tartunnan ja jopa vakavan sairauden, tämä koskee varsinkin muutenkin riskiryhmään kuuluvia, iäkkäitä sekä ns. monisairaita potilaita..
- rokotuksella saa erittäin kattavan suojan sairastumista vastaan.

https://yle.fi/uutiset/3-11300232

Tautiin sairastuneista, ja varsinkin tehohoidossa olevista sekä kuolleista on ollut rokottamattomia jopa luokkaa 9/10:stä.
Tehohoitoon joutuneista potilaista 89:ää prosenttia ei ole rokotettu lainkaan. Osittaisen rokotesarjan on saanut 11 prosenttia tehohoitopotilaista ja koko rokotesarjan saaneita ei tehohoidossa ole ollut yhtäkään koko epidemian aikana.
https://yle.fi/uutiset/3-12070365
Kuten odottaa saattaa niin koronataudin osalta sairastuvuus sekä hoitoon joutuminen keskittyy yhä enemmän kokonaan rokottamattomiin henkilöihin. Pidemmässä juoksussa kaikki rokottamattomat sairastavat koronataudin. Suurin osa näistä tulee samaan erittäin hyvän vastustuskyvyn uutta sairastumista vastaan.
- tämän ns. luonnollisella tavalla saatuun/hankittuun suojaan liittyy kuitenkin varsin korkea riski erilaisiin oheissairauksiin sekä ns. pitkittyneisiin koronan oireisiin.
- pahimmassa tapauksessa mahdollisesti jopa pitkäaikaisiin ja pysyviin elinvaurioihin tai -vajaatoimintaan jne.
- läheskään kaikkia koronan aiheuttamia pitkäaikaisia vaikutuksia eivät ole vielä toistaiseksi tiedossa.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/kaksi-koronarokotusta-saaneilla-on-merkittävästi-pienentynyt-riski-saada-pitkittynyt-koronatauti-sanotaan-tuoreessa-brittiraportissa/ar-AAMOvWA?fullscreen=false

Hyvin todennäköisesti joudumme varautumaan myös 3. rokotuskertaan.
https://www.verkkouutiset.fi/nama-ovat-syksyn-koronaskenaariot-uhkana-mittava-neljas-aalto/#598788f4
– Suuri osa rokottamattomista ja osa rokotetuista saa tartunnan syksyn aikana, mikä kuormittaa terveydenhuoltoa, häiritsee yhteiskunnan toimintaa, ja johtaa tuhansiin long covidia sairastaviin. Yleistyneen matkailun ja riittämättömän rajaturvallisuuden kautta maahan leviää uusia vaarallisia variantteja.
Hotulainen korostaa, että SARS-CoV-2 on huomattavasti vaarallisempi kuin yksikään nykyisistä kiertävistä koronaviruksista, ja COVID-19:ssa on iso riski pitkäkestoisiin jälkioireisiin (long covid).
– Viruksen poistaminen maailmasta, eradikaatio, on todennäköisesti mahdotonta. Näyttää myös siltä, ettei laumasuojaa tulla saavuttamaan nykyisillä rokotteilla. On todennäköistä, että virus jää kiertämään maailmaa, ja useat tulevat kohtaamaan sen elämänsä aikana ainakin kerran.
Hänen mukaansa tavoitteena tulee olla, että mahdollisimman moni on suojattu vakavaa tautimuotoa vastaan rokotteilla.
– Koska rokotteiden teho hiipuu ajan kanssa ja virus muuntuu koko ajan, rokotteita pitää jatkuvasti kehittää ja rokotukset tulee uusia säännöllisin väliajoin. Viruksen muuntumisen ehkäisemiseksi on pyrittävä saavuttamaan korkea rokotekattavuus globaalisti. Vaikka laaja kuolleisuus vältetään rokotteilla, sekä kuolleisuutta että long covidia esiintyy edelleen erityisesti rokottamattomilla.
Sinällään koronarokotus ei ole sen erikoisempi asia kuin tavalliset influenssaa vastaan otettavat rokotukset. Lienee jopa todennäköistä että olemme saaneet koronasta uuden ja vuosikausia kestävän globaalin terveysriskin. Varsinkin kun covid-19 virus on erittäin herkkä leviämään ja kehittämään uusia variantteja.
- onneksi lääketiede on kyennyt kehittämään uusia rokotemetodeja joilla voidaan aikaisempaa nopeammassa ajassa varautua jatkuvasti muuttuviin uhkiin.
- tässä suhteessa covid-19 on ollut koko maailman kattava käytännön esimerkki..

Puolitoista vuotta sitten havaittuun tautiin on saatu kehitettyä erittäin hyvn toimivat rokotteet joita on lisäksi saatu annettua jo yli 5 miljardin rokotusta maailmanlaajuisesti.
- tämä on varmasti yhtä suuri onnistuminen ihmiskunnalta/lääketieteeltä kuin ihmisen lähettäminen raketilla kuuhun.
https://rokotetutkimus.fi/blogi-mrna-rokotteet-tuttuja-ja-turvallisia-vai-outoja-ja-pelottavia/

Toki meillä Suomessa on jo 70 vuoden ajalta kokemusta rokotuksista ja niiden merkityksestä koko yhteiskunnan turvallisuudelle. Läheskään kaikissa maissa ei näin ole.
Ei siis ole mikään ihme että ylivoimainen enemmistö suomalaisista ymmärtää rokotusten merkityksen ja luottaa kotimaan terveydenhuoltoon. Hyvä näin.
 
En tiedä mikä on tuo zero, tai oliskohan jokin japanilainen toisen maailmansodan aikainen hävittäjä?

Sinällään rokotuksista kieltäytyminen aiheuttaa terveydellisiä ongelmia vain rokotusten vastustajille itselleen. Mutta siihen voi toki liittyä muutakin...
https://www.verkkouutiset.fi/laakarin-karu-arvio-nama-rajoitukset-saattavat-olla-pysyvia/#598788f4
Suomi valmistautuu parhaillaan viimeistenkin koronarajoitusten purkamiseen. Tässä vaiheessa olisi infektiolääkäri ja koronavirustutkija Ville Holmbergin mukaan käytävä avointa ja rehellistä keskustelua siitä, minkä tason sairaalakuormitusta ja millaisia määriä koronakuolemia yhteiskunta on valmis sietämään.

Kääntöpuolena ovat rajoitusten kielteiset vaikutukset ihmisten elämään. Holmbergin mukaan joitain rajoituksia saatetaan meilläkin tarvita ainakin talvikuukausina vielä usean vuoden ajan tai jopa pysyvästi.
– Maskit kaupoissa, busseissa, teatterissa? Enemmän etätyötä? Pienempi kapasiteetti yleisötilaisuuksissa? Vähemmän matkustamista?, hän pohtii Twitterissä.

Ville Holmberg viittaa analyysissään tutkijan ja Wellcome Trust -säätiön johtajan Jeremy Farrarin arvioihin siitä, mitä koronavirustilanteen muuttuminen epidemiavaiheesta endeemiseen vaiheeseen tarkoittaa. Verkkouutiset kertoi Farrarin arviosta tässä jutussa.
Sinällään tuollaisilla pienillä rajoituksilla ei ole suuria vaikutuksia tavallisten ihmisten arkipäivään. Niistä voi olla jopa hyötyä, vaikkapa muiden sairauksien - kuten influenssa - ehkäisyyn. Kulkutaudeilla kun on tapana levitä juuri talvikaudella ja erityisesti ihmisjoukoissa sekä yleensäkin tilanteissa joissa on runsaammin ihmisiä koolla jne.

Toisekseen jos/kun rokotuksista kieltäytyvät saavat/hankkivat vastustuskykynsä koronaa vastaan luonnollista tietä, siis sairastamalla, niin se ottanee oman aikansa ja tulee vaatimaan myös jonkinlaisen määrän terveydenhuollon resursseja. Toki viime kädessä työllistää hieman myös hautausalan palvelutuottajia.

Mutta elämä on täynnä valintoja..tulkoon jokainen onnelliseksi omalla tavallaan.
 
Taas hieman koronaseurantaa..

Tartuntaluvut näyttäisi olevan hieman laskemassa. Samalla kun eniten liikkuvan nuorison osalta, siis 12-30 vuotiaiden, ollaan rokotuksissa päästy ensimmäisen annoksen osalta jo 70 %:iin.. Näyttäisi siltä että päivittäiset sairastumiset tulevat Suoessa laskemaan luokkaan 100-200 tapausta/päivä. Viimeistään noin kuukauden kuluessa kun rokotuskattavuus nousee 80 %:iin ja ja yhä useammat ovat saaneet myös toisen rokotteen. Sairaalahoidossa on ollut jatkuvasti n. 200 potilasta joista noin 20-30 hoidetaan teholla. Päivittäinen kuolleisuus on vaihdellut 2-5 tapausta/päivä.
- pienellä viiveellä myös hoidossa olevien sekä tautiin menehtyneiden määrä tullee puolittumaan.
- kokonaan taudista ei päästä eroon sillä erityisesti delta-varianttivirus jatkaa leviämistään rokottamattomien keskuudessa.
- toki pieni osa rokotetuistakin tulee samaan tartunnan ja jopa vakavan sairauden, tämä koskee varsinkin muutenkin riskiryhmään kuuluvia, iäkkäitä sekä ns. monisairaita potilaita..
- rokotuksella saa erittäin kattavan suojan sairastumista vastaan.

https://yle.fi/uutiset/3-11300232

Tautiin sairastuneista, ja varsinkin tehohoidossa olevista sekä kuolleista on ollut rokottamattomia jopa luokkaa 9/10:stä.

https://yle.fi/uutiset/3-12070365
Kuten odottaa saattaa niin koronataudin osalta sairastuvuus sekä hoitoon joutuminen keskittyy yhä enemmän kokonaan rokottamattomiin henkilöihin. Pidemmässä juoksussa kaikki rokottamattomat sairastavat koronataudin. Suurin osa näistä tulee samaan erittäin hyvän vastustuskyvyn uutta sairastumista vastaan.
- tämän ns. luonnollisella tavalla saatuun/hankittuun suojaan liittyy kuitenkin varsin korkea riski erilaisiin oheissairauksiin sekä ns. pitkittyneisiin koronan oireisiin.
- pahimmassa tapauksessa mahdollisesti jopa pitkäaikaisiin ja pysyviin elinvaurioihin tai -vajaatoimintaan jne.
- läheskään kaikkia koronan aiheuttamia pitkäaikaisia vaikutuksia eivät ole vielä toistaiseksi tiedossa.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/kaksi-koronarokotusta-saaneilla-on-merkittävästi-pienentynyt-riski-saada-pitkittynyt-koronatauti-sanotaan-tuoreessa-brittiraportissa/ar-AAMOvWA?fullscreen=false

Hyvin todennäköisesti joudumme varautumaan myös 3. rokotuskertaan.
https://www.verkkouutiset.fi/nama-ovat-syksyn-koronaskenaariot-uhkana-mittava-neljas-aalto/#598788f4

Sinällään koronarokotus ei ole sen erikoisempi asia kuin tavalliset influenssaa vastaan otettavat rokotukset. Lienee jopa todennäköistä että olemme saaneet koronasta uuden ja vuosikausia kestävän globaalin terveysriskin. Varsinkin kun covid-19 virus on erittäin herkkä leviämään ja kehittämään uusia variantteja.
- onneksi lääketiede on kyennyt kehittämään uusia rokotemetodeja joilla voidaan aikaisempaa nopeammassa ajassa varautua jatkuvasti muuttuviin uhkiin.
- tässä suhteessa covid-19 on ollut koko maailman kattava käytännön esimerkki..

Puolitoista vuotta sitten havaittuun tautiin on saatu kehitettyä erittäin hyvn toimivat rokotteet joita on lisäksi saatu annettua jo yli 5 miljardin rokotusta maailmanlaajuisesti.
- tämä on varmasti yhtä suuri onnistuminen ihmiskunnalta/lääketieteeltä kuin ihmisen lähettäminen raketilla kuuhun.
https://rokotetutkimus.fi/blogi-mrna-rokotteet-tuttuja-ja-turvallisia-vai-outoja-ja-pelottavia/

Toki meillä Suomessa on jo 70 vuoden ajalta kokemusta rokotuksista ja niiden merkityksestä koko yhteiskunnan turvallisuudelle. Läheskään kaikissa maissa ei näin ole.
Ei siis ole mikään ihme että ylivoimainen enemmistö suomalaisista ymmärtää rokotusten merkityksen ja luottaa kotimaan terveydenhuoltoon. Hyvä näin.

Hieno homma että ilmaantuvuus on jo laskenut tasolle about 200/pvä ( https://experience.arcgis.com/experience/d40b2aaf08be4b9c8ec38de30b714f26 ) ja samalla huomaat, että sairaaloissa on ollut jo pitkään ja on nytkin noin 100 koronahoidettavaa, ei 200.

Mutta kysyisin, että minkä takia juuri kenenkään tarvii kuolla koronaan, kun vanhat, turvalliset ja toimivat lääkkeet on jo identifioitu ja toimivia hoitoprotokolliakin on kehitetty? Suomessa tavallisilla lääkäreillä on oikeus määrätä ivermektiiniä ja täällä on jopa kehitetty kombinaatiolääke, jossa yhdistyy nämä hyväksi havaitut lääkkeet ( https://yle.fi/uutiset/3-11946380 ), jopa Nobel-palkinnolla v. 2015 palkittu ivermektiini:

https://www.nobelprize.org/prizes/medicine/2015/press-release/

"William C. Campbell, an expert in parasite biology working in the USA, acquired Ōmura’s Streptomyces cultures and explored their efficacy. Campbell showed that a component from one of the cultures was remarkably efficient against parasites in domestic and farm animals. The bioactive agent was purified and named Avermectin, which was subsequently chemically modified to a more effective compound called Ivermectin. Ivermectin was later tested in humans with parasitic infections and effectively killed parasite larvae (microfilaria) (Figure 3). Collectively, Ōmura and Campbell’s contributions led to the discovery of a new class of drugs with extraordinary efficacy against parasitic diseases."

"The discoveries of Avermectin and Artemisinin have fundamentally changed the treatment of parasitic diseases. Today the Avermectin-derivative Ivermectin is used in all parts of the world that are plagued by parasitic diseases. Ivermectin is highly effective against a range of parasites, has limited side effects and is freely available across the globe. The importance of Ivermectin for improving the health and wellbeing of millions of individuals with River Blindness and Lymphatic Filariasis, primarily in the poorest regions of the world, is immeasurable. Treatment is so successful that these diseases are on the verge of eradication, which would be a major feat in the medical history of humankind.

The discoveries of Avermectin and Artemisinin have revolutionized therapy for patients suffering from devastating parasitic diseases. Campbell, Ōmura and Tu have transformed the treatment of parasitic diseases. The global impact of their discoveries and the resulting benefit to mankind are immeasurable."

jonka toimivuus koronaa vastaan on ylivertaisen tieteellisen pätevästi todistettuna verrattuna useimpiin muihin lääkkeisiin:

https://ivmmeta.com/

Alle 20-vuotiaidenkaan ei tarvisi kuolla, jos heihin ei vain pisteltäisi mRNA-koronarokotteita. Tähän asti heitä ei ole lainkaan Suomessa kuollut, mutta valitettavasti vakavaan sydänlihastulehdukseen liittyy ilmeisesti kuolleisuusprosentti muutaman vuoden seurantajaksolla. Sanokaapa foorumin lääkärit olenko oikeassa?
 
Jos olisin alle 20v ja aikomassa kilpaurheilijaksi niin en todellakaan ottaisi riskejä. Urheilulääkäritkin ovat olleet hiljaa, mistä johtuisi. Ettei vaan leimaannuta ROKOTEVASTAISIKSI...
 
Miten te ette vieläkään ole onnistuneet ymmärtämään että myös itse Covid-19 infektio aiheuttaa sydänlihastulehdusta ihan samalla mekanismilla kun se rokote? Aidossa infektiossa se kuoleman riski vaan on suurempi kun sitä virusta ja piikkiproteiineja on kehossa monta kertaluokkaa enemmän.
 
Tuossa aiemmin esittelin tuota yhdysvaltalaista rekisteritutkimusta jonka mukaan 12-17-vuotiailla perusterveillä pojilla se riski on ihan selkeästi toisinpäin, 3-5 -kertaisesti enemmän joutua Comirnartystä sairaalahoitoon sydänlihastulehduksen vuoksi kuin koronasta, ilman rokotusta sairastaessaan siis.

Tuossa arviossa ei edes huomioitu sitä ilmiötä, että VAERS:iin ja kaikkiin muihinkin passiivisiin haittailmoitusrekistereihin päätyy vain pieni osa todellisista rokotehaitoista. Mikä myöskin on osoitettu koskevan myös koronarokotteita tuon niiden turvallisuutta arvioivan meta-analyysin mukaan.

Jos ajatellaan, todella optimistisesti, että jopa 10%:ia Cominarty-piikin jälkeisistä 12-17-vuotiaiden sairaalahoitoon johtaneista sydänlihastulehduksista raportoidaan VAERS:iin, niin silloinkin riski olisi 30-50 -kertaa suurempi Comirnartyllä kuin luomu-korona-sairastamisella, joutua sairaalahoitoon siis. Ja tässä tutkimuksessa ei edes otettu mitään muuta (Comirnarty-piikin jälkeen) sairaalahoitoon johtavaa ilmoitusluokkaa huomioon kuin sydänlihastulehdus (no hieman laajennettuna eli "Cardiac Adverse Events") rokotetta vastaan puhumaan - ja verrattiin sitä kaikkiin mahdollisiin syihin, joiden perusteella koronan sairastanut 12-17-vuotias voi joutua sairaalaan! Ja silti Comirnarty voitaa vammautuskisan moninkertaisesti.

Jos katsotaan tuota israelilaistutkimusta, jonka mukaan nuoret miespuoliset saavat 1/3000 - 1/6000 sydänlihastulehduksen Comirnarty-rokotteen jälkeen, niin siitä voi karkeasti johtaa (kuten varsin karkeasti tein Epidemiat maailmalla -ketjussa) että EudraVigilance:een olisi tullut noin 1% ilmoituksia todellisista haitoista. Sillä logiikalla (eli myös VAERS:iin raportoitaisiin noin 1% rokotehaitoista, kuten aiemmin Harvardin tutkimuksessa arvioitiinkin), tuon referoimani amerikkalaisen rekisteritutkimuksen mukaan Comirnarty johtaisi perusterveet 12-17-vuotiaat pojat 300-500 -kertaa todennäköisemmin hospitalisaatioon sydänlihastulehduksen vuoksi kuin koronan luomusairastus.

Tuo esittämäsi vammamekanismi ei vain jostain syystä toteudu noin ja Comirnarty aiheuttaa (12-17-vuotiaissa perusterveissä pojissa) moninkertaisesti enemmän sydänlihastulehduksista johtuvia sairaalahoitojaksoja. Kun verrataan (kaikki syyt mukaanlukien) koronan luomuna sairastavien 12-17-vuotiaiden perusterveiden poikien hospitalisaatioon.
 
Viimeksi muokattu:
Jokainen voi hankkia tietoa rokotuksista sieltä mistä uskoo saavansa luotettavinta informaatiota. Tässä osoite josta löytyy tietoa suomeksi.
https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/usein-kysytyt-kysymykset
- minulle riittää näiden kotimaisten asiantuntijoiden antama informaatio, uskon että heillä on aito motivaatio toimia suomalaisten parhaaksi.
- luotan myös siihen että heidän jakamana myös ulkimaisista lähteistä välitetty tieto on tarkistettua ja todenperäistä.

Tässä vielä muutama linkki aiheeseen:
www.fimea.fi/-/euroopan-laakevirasto-tulee-arvioimaan-harvinaisen-tulehdusoireyhtyman-mahdollista-yhteytta-covid-19-rokotukseen
- mukana on myös ajankohtaista informaatiota Suomen tilanteesta.

https://www.fimea.fi/-/comirnatylla...a-yhteys-sydanlihas-ja-sydanpussitulehduksiin
- tässä lisää sivuvaikutuksista..

Suomi on selvinnyt varsin hyvin korona-pandemiasta moniin muihin maihin verrattuna. Eikä ole mitään syytä epäillä etteikö näin tapahtuisi/toimittaisi myös jatkossa.
- suurin osa suomalaisista on saanut rokotuksen ja sen myötä kattavan suojan niin koronaa kuin siitä aiheutuvia oheissairuksia vastaan.
- tästä huolimatta tarvitaan todennäköisesti vielä 3. rokotuskierros tulevan talven aikana jolla edelleen varmennetaan erilaisten riskiryhmien suojaa.

Tällä hetkellä tartunnat, sairaalahoitoa vaativat vaikeat tautimuodot, erilaiset koronan aiheuttamat oheissairaudet sekä viime kädessä tautiin menehtymiset kohdistuu lähes täysin rokottamattomiin..
- tämä on kuitenkin heidän valintansa, kunnioitetaan sitä..ja tulkoon jokainen onnelliseksi omassa uskossaan.

Näillä mennään. Hyvä Suomi ja suomalaiset.
 
Miten te ette vieläkään ole onnistuneet ymmärtämään että myös itse Covid-19 infektio aiheuttaa sydänlihastulehdusta ihan samalla mekanismilla kun se rokote? Aidossa infektiossa se kuoleman riski vaan on suurempi kun sitä virusta ja piikkiproteiineja on kehossa monta kertaluokkaa enemmän.

Nämä sankarit pyörii MV-lehti, Swiss Policy Research, DailyVeracity, yms. internetin laskisankosivuistoilla imemässä itseensä salaliittoteorioita rokotteiden haittailmoituksista, ylivertaisista matolääkkeistä, big pharmasta, deep statesta ja ties mistä muusta. Tähän ja muihin epidemiavitjoihin linkattu kura pitäisi siirtää Myrskyhiiren omaan salaliittolankaan.

MV-lehden tason kaikki varmaan tunteekin ja voin luvata, että en katso sieltä mitään "koronavinkkejä". Swiss Policy Research on puolestaan nettijulkaisu, missä ainoa sveitsiläinen asia on se, että ko. propagandatuutin tuntematon rahoittaja piileskelee Sveitsin tiukkojen lehdistönvapauslakien suojissa. DailyVeracity taas on jonkun amerikkalaisen nahkapään ja (?ex-)videobloggaajan sivusto. Saisikohan Odinin sotilailta myös yhtä hyviä "koronaneuvoja"?
 
Rokotevastustaminen on kokopäivätoimista työtä! Kuinkahan monelle foorumille nämä samat jutut floodataan?
Niissä jutuissa ei ole päätä eikä häntää.
Lähteet ovat hämäräperäisä ja järkevistä tutkimuksista on poimittu asioita jotka sitten kiinnitetään väärään yhteyteen.

Ihan ok jos siitä saa vielä palkkaakin, mutta ei niihin täällä uskota!
 
Ainoa palkkaa saava on todennäköisimmin ihan joku muu kuin minä. Mutta älä usko mitään!

Koeta mieluummin osoittaa se miten olen poiminut järkevistä tutkimuksista asioita, jotka olen kiinnittänyt väärään yhteyteen. Niin huomaan miten olen turhaan huolissani ja voin saada uskoni takaisin siihen, että tässä kaikessa on kysymys ihan tavallisesta ja luonnollisesta pandemiasta ja yhteiskuntien normaalista reagoinnista siihen.

Googlaile niin huomaat olenko "floodannut" tätä jonnekin toiselle foorumille.

Tämä asia ahistaa koska tähän on vaikea saada mieltä. Vähän on ennenkokematonta.
 
Jatketaas keskustelua. Kirjoitanko paskaa, tyrmätkää ihmeessä jos niin on myös tässä tapauksessa.

Hanna Nohynek kertoi 23.4.2021 jotakuinkin että: rokotevalmistajilla ei ole mitään vastuuta koska rokotteita ei ole testattu riittävästi. Potilasvahinkolaistakaan ei ole apua. Jokainen ottaa rokotteen omalla vastuullaan.

Onkos koronapassin tarkoitus vaan painostaa kansalaisia - ja tehdä niiden elämä hankalaksi kuten mediassa tunnutaan jo esitettävän tarinaa "jonkinlaisten asiantuntijoiden suulla" - juuri niiden jotka eivät halua ottaa rokotetta "omalla vastuullaan" vaan toivovat että valtiovalta tekee mitä sen kuuluukin eli ottaa vastuun?

Olenko väärässä Nohynekin sanomisten suhteen vai onko hän päivittänyt kantaansa? Entä valtio, STM? Nyt on tilaisuus korjata käsityksiäni - ja luulojani!

Ihmettelen tätä kun nuoria painostetaan ottamaan testivaiheessa oleva rokote "omalla vastuullaan". Kaikki tietävät että valtio ottaa ihan vitusti velkaa ja maksaa miljardeja etelään, mm. rikkaaseen Italiaan, ottaa kaikenlaisten paskapankkien vastuita mutta ei ota vastuuta siitä että "entä jos tuleekin haittavaikutuksia"? Afrikastakin pitäisi ottaa vastuu mutta ei suomalaisista nuorista ja lapsista!

Kannattaa nyt jokaisen toivoa että mitään ongelmia ei tule ja voidaan naureskella
niille TYHMYREILLE jotka eivät halunneet ottaa omalla vastuullaan.
 
Viimeksi muokattu:
"Koronapassi", ajatuksenakin se on typerä mikäli sitä on tarkoitus käyttää muualla kuin valtion rajat ylittävässä matkustamisessa tai ulkomailla. Ei muuta kuin lisää kansakunnan sisäistä erottelua ja niiden elämän hankaloittamista joiden elämää pitäisi auttaa. Ei mitään porkkanaa vaan keppiä väärässä paikassa. Ei sillä vapauttakaan voi markkinoida vaan rajoituksia. Lisää vaan välineitä todellisille rokotedenialisteille?
 
Kannattaa nyt jokaisen toivoa että mitään ongelmia ei tule ja voidaan naureskella
niille TYHMYREILLE jotka eivät halunneet ottaa omalla vastuullaan.

En usko, että rokotteesta sinällään tulee mitään isompaa. Tietysti vaikuttaa olevan melkoisesti oireita, joita piikittäessä tulee.

Kuten olen jo sanonut, niin enemmän sellainen tunne, että rokotteen nopea kehitys oli järkytys monelle taholle.

Ja jos oikein rumasti sanotaan: nämä passi ym. toimenpiteet ovat juuri sellaisia, joilla käytännössä nollataan se päämäärä, miksi niitä rokotteita aikoinaan lähdettiin kehittämään JA odottamaan.

Jos vielä tuplataan: nuo samat passitahot haluavat Kiinan ja Venäjän kaltaista yhteiskuntaa länsimaihin. Rokotteen nopea käyttöönotto oli vain hidaste siinä tavoitteessa.

Nyt tuli tylysti, mutta on enemmän velvollisuus sanoa se tylysti.

Suomalaisia, eurooppalaisia ja amerikkalaisia jaksetaan haukkua ja demonisoida. Afrikassa vain 3% on rokotettu kahteen kertaan. Kiinan paske voi olla mitä vaan. Selvästi on tarve usuttaa länkkärit toisiaan vastaan.

---

Yhdysvalloissa FDA pomot ovat lähteneet kävelemään, kun maan johtajien virustoimenpiteet on politisoitunut niin pahasti.
 
Viimeksi muokattu:
Useimmat ihmiset osaavat tehdä valintoja selkeiden vaihtoehtojen välillä. Usein kysymys on vain siitä osaako/ymmärtääkö/kykeneekö näkemään vaihtoehdot.
Siis pitää katsoa hieman selkeämmästä perpektiivistä mistä tässä pandemiassa on kysymys. Ja minkälaiset vaihtoehdot kansalaisilla on juuri tällä hetkellä.
Suomalaisten kunniaksi voi sanoa että varsin moni on osannut ratkaista "pähkinän".

Vaihtoehto 1.
Tiedetään jo varmuudella että rokotukset estää käytännössä kokonaan vakavan sairastumisen ja kuoleman.
- jo noin 4 miljoonaa suomalaista on valinnut ja ottanut rokotuksen.
- mitään normaalista poikkeavaa haittaa ei ole tiedossa.

Rokotus kattaa jo noin 70-80% suomalaisista. Jatkossa vain rokottamattomat tulevat sairastumaan koronaan..

Vaihtoehto 2.
Kaikki ilman rokotusta jääneet tulevat sairastumaan ennemmin tai myöhemmin..
- tilastot kertoo selkeästi että sairastuneista 1-2/100 kuolee.
- toisekseen noin 10-20/100 joutuu sairaalahoitoon ja/tai saa pidempiaikaisia oireita/oheissairauksia/elinvaurioita jne.
- käytännössä noin 80/100 sairastaa lievän taudin ja saa samalla hyvän suojan koronavirusta vastaan.

"Eikö rokoteta, vai rokotetaanko - Kas, siinä pulma"
 
Sinuun ei tartu ajatus toimivista lääkehoidoista koronaa vastaan ei sitten millään. Sinun maailmassa niitä ei vain ole olemassa, vaikka näyttöä pukkaa ovista ja ikkunoista.

Se on saatava se rokote. Herää kysymys, miksi?
 
Peli kovenee. Rokottamattomat on saatava kuriin, hyvällä tai pahalla. Ei pieni vähemmistö voi lukita valtavaa enemmistöä kellareihinsa loputtomiin! Tarkkaile naapureitasi, voit löytää rokottamattoman. Tämä heistä jo tiedetään!

Tervetuloa Kiinaan omassa impivaarassasi.

Se että tässä ei ole järjen häivää näitten rajoitteiden ylläpidossa tällä rokotuskattavuudella, ei tunnu vaivaavan ainakaan vastuullista mediaa. Siis noin niinkuin terveydenhuollon kannalta. Sen sijaan se on hyvä keino painostaa ottamaan kokeellinen rokote, jonka sisällöstäkään ei näytä olevan täyttä varmuutta. Siellä leijuu muttereita ja muuta ruostumatonta terästä.

https://yle.fi/uutiset/3-12098356

"Rokotetut eivät voi olla rokottamattomien panttivankina", sanoo THL:n Hanna Nohynek – tämä tiedetään heistä, joita ei ole rokotettu​

Onneksi on Tanska: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a8d7c368-3473-4f94-8cce-0b9b9dc45222

"Koronapassijuna meni jo​

Suomen juna koronapassista taisi mennä jo – ainakin jos halutaan saada rokotuspassi käyttöön ennen kuin väestö on saanut kaksi rokotetta.

Esimerkiksi Iltalehti uutisoi tiistaina, ettei osa asiantuntijoista jaksa enää edes puhua koko aiheesta. Tanskan lisäksi myös Iso-Britannia kuoppasi koko rokotepassin."

Ja iltalehti:

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/5a66444b-7745-4ba0-95b4-841ebcea79d9

"Asiantuntija on kääntynyt sille kannalle, ettei koronapassissa ole enää mitään järkeä. Myös toinen, terveystaloustieteisiin erikoistunut asiantuntija on samalla linjalla. Hänkään ei halua lausua asiasta mitään painavaa nimellään, koska ei ole tehnyt passin hyödyistä ja kustannuksista tarkkoja laskelmia."
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top