Koronavirus Suomessa

Ihmettelen tätä kun nuoria painostetaan ottamaan testivaiheessa oleva rokote "omalla vastuullaan". Kaikki tietävät että valtio ... ei ota vastuuta siitä että "entä jos tuleekin haittavaikutuksia"?

Sinulla on väärää tietoa. Luulin, että tämä olisi jo ollut tässäkin langassa mutta laitetaan vielä uudestaan:
Suomen valtio kantaa korvausvastuun koronarokotteiden mahdollisista haitoista – lääkevakuutusyhtiön johtaja: järjestelmämme on monia muita maita kattavampi
Pauliina Happo
21.12.2020


Koronarokotteita hankkineet maat ovat solmineet lääkeyhtiöiden kanssa sopimuksen, jossa lääkeyhtiöt eivät joudu korvausvastuuseen kehittämistään rokotteista.

Samanlainen sopimus tehtiin aikoinaan myös Pandemrix-rokotteen kanssa. Suomessa valtio on lupautunut kantamaan korvausvastuun koronarokotteiden mahdollisista haitoista.

Eduskunta on hyväksynyt äskettäin lakiesityksen, jolla koronarokotteiden mahdollisten haittakorvausten maksamisesta vastaa valtio. Vuoden alusta lähtien valtio varaa vuosittain 30 miljoonaa euroa vakuuksia kattamaan mahdollisia haittoja. Pidemmällä aikavälillä vakuuden rajana on 300 miljoonaa euroa.

– Valtiontakuun ympäristössä nämä ovat hyvin pieniä summia. Esimerkiksi vientitakuut voivat olla yhteenlaskettuna miljardeja ja tässä puhutaan vuositasolla 30 miljoonasta eurosta, suhteuttaa eläke- ja yksityisvakuutusyksikön johtaja Hannu Ijäs sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM).

Esimerkiksi AstraZeneca on vakuuttanut, ettei se tavoittele voittoa koronarokotteella. Vastaavasti rokotetta tilanneet valtiot ovat vakuuttaneet, ettei lääkeyhtiö joudu korvausvastuuseen rokotteestaan. Järjestely voisi toki olla niinkin päin, että normaali korvausvastuu on voimassa ja lääkeyhtiö lisää normaalit katteet ja riskipreemiot rokotteen hintaan. Siitä vasta meteli tulisikin ja lääkärit-ilman-aivoja -järjestön ulina ryöstöhinnoittelusta kuuluisi varmaan kuuhun asti.
 
Niin huomaan miten olen turhaan huolissani ja voin saada uskoni takaisin siihen, että tässä kaikessa on kysymys ihan tavallisesta ja luonnollisesta pandemiasta ja yhteiskuntien normaalista reagoinnista siihen.
Pystytkö vähän avaamaan, mitä eroa on luonnollisella ja epäluonnollisella pandemialla? Onko epäluonnollinen pandemia jollain konstilla käännettävissä luonnollisempaan suuntaan? Entä mitä eroa on yhteiskuntien normaalilla ja epänormaalilla reagoinnilla pandemioihin? Miten epänormaalia reagointia tulisi muuttaa jotta se olisi normaalimpaa? Vai toimiiko tämä jotenkin niin, että luonnollisiin pandemioihin pitää reagoida normaalisti ja vastaavasti epäluonnolliset pandemiat vaativat epänormaaleja reaktioita?

Lisäksi voisit tehdä listan kaikista huolistasi ja lopuksi järjestää ne turhuusjärjestykseen. Asioiden listaaminen ja järjestely tunnetusti vähentää ahdistusta, joten tästä harjoituksesta voisi olla oikeasti apua sinulle.
 
Vaihdetaan säveltä. [EDIT: Gatesin säätiön rahoitus ei kyllä näytä liittyvän millään tavalla tähän, korkeintaan epäsuorana palkkiona jostain muusta.]

https://injektiopiikki.com/2021/09/...us-toteutuvatko-hallituksen-viestinnan-arvot/

"Valtio perustaa kaupallisen rokotetutkimusyhtiön – kaupalliset rokotetutkimukset erilliseen osakeyhtiöön​


Sosiaali- ja terveyministeriö tiedotti sivustollaan 17.12.2020 uudesta rokotetutkimusyhtiön perustamisesta, koska rokotetutkimuspalvelut ja rokotteiden hankinta tulisi selkeämmin erottaa toisistaan.

Jotta tällainen yhtiöjärjestely voitaisiin mahdollistaa, oli tehtävä LAKIMUUTOS, jonka Sauli Niinistö ja Krista Kiuru kuittasivat 17.12.2020. Laki tuli voimaan 1.1.2021.

Lain hyväksyminen on tehty samana päivänä, kuin tiedote uuden yhtiön perustamisesta julkistettiin. Valtionyhtiöiden perustaminen vaatii eduskunnan päätöksen."
...

"Uuden yhtiön enemmistöomistajana on valtio ja vähemmistöosakkaina Tampereen korkeakoulusäätiö, jonka alaisuudessa toimivan Rokotetutkimuskeskuksen toiminnot siirtyvät uuteen yhtiöön.

13.09.2021 STM:stä kerrottiin, että yhtiötä ei ole vielä perustettu, mutta kaikki meneillään olevat Rokotetutkimuskeskuksen tutkimushankkeet siirtyvät varoineen ja kuluineen uuteen perustettavaan yhtiöön, jos tutkimus on meneillään yhtiön perustamisvaiheessa. Yhtiö on tarkoitus perustaa syys- lokakuun aikana."
...

"Mitä tapahtui mediassa toukokuun loppupuolella – miksi media ei nostanut geenimanipulaatiolain muutosta tikun nokkaan?​


Meneillään oli Sanna Marinin aamiaisgate. Kaikki mediat keskittyivät aamiaisgateen ja kukaan ei kiinnittänyt mitenkään huomioita geenitekniikkalain järkyttäviin muutoksiin."
...

"Geenitekniikkalain muutokset​


Riikka Söyring on kirjoittanut jutun ”Haluatko tietää, mitä hallitukset ovat sopineet rokotevalmistajien kanssa?”. Siinä kerrotaan geenitekniikkalain muutoksesta sekä hallitusten järjettömistä sopimuksista rokotevalmistajien kanssa.

Pääkohtina laki sallisi kenttäkokeiden tekemisen selkärankaisiin muuntogeenisillä organismeilla ja salassapidon tiedoille, jotka voivat vahingoittaa toiminnanharjoittajan etuja.

Salassa pidettävää tietoa on mm.
  • valmistus- ja tuotantoprosessi, mukaan luettuna menetelmä ja sen innovatiiviset näkökohdat sekä muut tekniset ja teolliset eritelmät, jotka kuuluvat olennaisena osana mainittuun prosessiin tai menetelmään, lukuun ottamatta turvallisuuden arvioinnin kannalta olennaisia tietoja;
  • tuottajan tai maahantuojan kaupalliset yhteydet toiminnanharjoittajaan tai luvan haltijaan;
  • kaupalliset tiedot, joista käyvät ilmi toiminnanharjoittajan hankintalähteet, markkinaosuudet tai liiketoimintastrategia;
  • DNA-sekvenssiä koskevat tiedot, lukuun ottamatta muunnostapahtuman havaitsemis-, tunnistamis- ja kvantifiointimenetelmissä käytettyjä sekvenssejä;
  • jalostusmallit ja -strategiat.”

”Asetuksen edellyttämien muutosten lisäksi muuntogeenisilla organismeilla tehtäviä kenttäkokeita koskevaa yleisön kuulemisaikaa lyhennettäisiin 60 päivästä 30 päivään. Tietyissä tilanteissa kuulemista ei tarvitsisi järjestää lainkaan. […] Direktiivi sääntelee muuntogeenisten organismien tarkoituksellista levittämistä ympäristöön. Avoimella käytöllä tarkoitetaan muuntogeenisillä organismeilla tehtäviä kenttäkokeita ja niitä sisältävien tuotteiden markkinoille saattamista. Kenttäkokeet voivat olla esimerkiksi viljelykasvien peltokokeita tai kliinisiä lääketutkimuksia. (Muuntogeenisellä organismilla tarkoitetaan geenitekniikkalain (377/1995) 3 §:ssä määriteltyä eliötä, jonka perintöainesta on muutettu tavalla, joka ei toteudu luonnossa pariutumisen tuloksena tai luonnollisena yhdistelmänä).”
...

Kriittisyys on huomioitu​

Rokotevastaisten kampanjoiden seurauksena kansalaiset saattaisivat tulevaisuudessa kiinnostua esittämään enemmän huomioita muuntogeenisiä organismeja sisältävillä rokotteilla ja lääkkeillä tehtävistä tutkimuksista. Kuulemisesta luopuminen on siten erityisen perusteltua tiettyihin lääketieteellisiin toimenpiteisiin, hoitoon tai tutkimuksiin osallistuvien henkilöiden terveyden tai yksityisyyden suojan turvaamiseksi, vaikka se rajoittaisi yleisön osallistumismahdollisuutta näissä tilanteissa,” esitti Sanna Marinin (sdp/WEF) hallitus.

"
0ee69f4efb37bf5496ac8fc753fc6632
riikkasoyring
13.9.2021 15:48

Tämä! salataan ”tuottajan tai maahantuojan kaupalliset yhteydet toiminnanharjoittajaan tai luvan haltijaan;”
Tuottaja tai maahantuoja tässä tapauksessa voi olla valtio-omisteinen uusi rokotetutkimusyhtiö, jolloin salataan kaupalliset yhteydet tutkimusten rahoittajiin"
 
Viimeksi muokattu:
Pystytkö vähän avaamaan, mitä eroa on luonnollisella ja epäluonnollisella pandemialla? Onko epäluonnollinen pandemia jollain konstilla käännettävissä luonnollisempaan suuntaan? Entä mitä eroa on yhteiskuntien normaalilla ja epänormaalilla reagoinnilla pandemioihin? Miten epänormaalia reagointia tulisi muuttaa jotta se olisi normaalimpaa? Vai toimiiko tämä jotenkin niin, että luonnollisiin pandemioihin pitää reagoida normaalisti ja vastaavasti epäluonnolliset pandemiat vaativat epänormaaleja reaktioita?

Lisäksi voisit tehdä listan kaikista huolistasi ja lopuksi järjestää ne turhuusjärjestykseen. Asioiden listaaminen ja järjestely tunnetusti vähentää ahdistusta, joten tästä harjoituksesta voisi olla oikeasti apua sinulle.

No jos vaikkapa tuo Australian meininki on sinusta ihan normaalia ja luontaista reagointia tähän pandemiaan ja siitä huolestuminen on turhaa niin eipä minulla ole enää sinulle mitään sanottavaa.

Se on moro.
 
Sinuun ei tartu ajatus toimivista lääkehoidoista koronaa vastaan ei sitten millään. Sinun maailmassa niitä ei vain ole olemassa, vaikka näyttöä pukkaa ovista ja ikkunoista.

Se on saatava se rokote. Herää kysymys, miksi?
Tuohan on jo lähtökohtaisena ajatuksena täysin järjetöntä..

Lääkehoitoa tarvitaan mutta suurin osa, koulunkäyneistä ja luettavaa tekstiä ymmärtävistä suomalaisista, käsittää ettei lääkkeillä ei ole mitään vaikutuksia tartuntaan ja sairastumiseen..
- vain rokotuksella voidaan vaikuttaa sairauteen ennaltaestävästi.
- parhaassakin tapauksessa lääkehoidolla voidaan hoitaa jo sairastuneita potilaita ja mahdollisesti lievittää sairauteen liittyviä oireita ja muita sairauden vaikutuksia.

Toisekseen vain rokotuksella voidaan ennalta ehkäistä kulkutaudin leviämistä, vähentää riskiä uusille ja mahdollisesti jopa aikaisempaa vaarallisimmille mutaatioille jne.

https://www.verkkouutiset.fi/usasta-varoitus-koronan-mahdollisesta-hirviovariantista/#598788f4
Yhdysvaltain korkeat koronatartuntamäärät lisäävät todennäköisyyttä uudelle ja olennaisesti aiemmista poikkeavalle virusmuunnokselle, Yhdysvaltain allergia- ja tartuntatautiviraston johtaja ja Valkoisen talon koronaneuvonantaja, tohtori Anthony Fauci varoittaa.

Asiasta tässä uutisoivan Newsweekin mukaan Faucilta kysyttiin pandemian tulevaisuudesta ja tällaisesta niin kutsutusta ”hirviövariantista” MSNBC:n haastattelussa. Axios puhuu jutussaan taas ”hirviöriskistä”.
Anthony Faucin mukaan amerikkalaiset saavat tällä hetkellä tartuntoja yli kymmenkertaisella vauhdilla verrattuna siihen, mitä epidemian lopettaminen edellyttäisi.
– Eräs syy siihen, miksi haluamme saada niin monelle rokotuksen kuin mahdollista, on se, että virukset eivät mutatoidu, jos niillä ei ole tilaisuutta levitä ja lisääntyä, Fauci vastasi
Mitä enemmän virusta yhteisössä leviää, sitä enemmän sillä on tilaisuuksia muuttua. Tämä kasvattaa uuden entistä pahemman muunnoksen syntymisen todennäköisyyttä.
Kannattaa tutustua em. linkin takaa löytyvään artikkeliin..

..............................

Jossain määrin kirjoittajien luotettavuutta heikentää se että tännekin kriittisesti rokotuksista agitoivat ovat itse olleet ensimäisten joukossa rokottamassa itseään.
- ja rokotettuna onkin mukavampaa kehottaa muita pysymään ilman rokotuksia..ja mahdollisesti luottamaan lääkehoitoihin.
- jenkeissä median edustajat ovat sentään hieman rehellisempiä oman viestinsä osalta.. Osa heistä on nähnyt lääkehoidon parempana vaihtoehtona..
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008264656.html
Denveriläinen Bob Enyart oli haastanut osavaltion oikeuteen koronarajoituksien vuoksi ja vannonut pysyvänsä rokottamattomana ennen kuin sai vaimonsa kanssa koronatartunnan.
Vaikka onkin typerää ja vahingollista niin tällaista suoraselkäistä käytöstä voisi jopa arvostaa,

..............................

Hyvin outoon valoon nousee suomalaisten rokotusvastaisten kampanjointi myös lasten rokottamisen suhteen. Varsinkin kun monet heistä levittävät tänne(kin) jostain amerikan "hörhösivuilta" poimimiaan argumentteja. Isossa maassa on kaikenlaita menoa, mutta totuus on monessa tapauksessa toisenlainen..
https://yle.fi/uutiset/3-12070112

Yhdysvalloissa deltamuunnoksesta on tulossa rokottamattomien lasten sairaus – koulut vaativat nyt rokotuspassia

Keskimäärin 277 lasta päivässä on joutunut sairaalaan koronaviruksen takia heinäkuusta lähtien Yhdysvalloissa. Luku on kymmenkertaistunut kuukauden aikana. Koulut alkoivat epävarmoissa tunnelmissa, sillä alle 12-vuotiaille ei vielä anneta rokotetta.
Tässä nyt tällä kertaa muutama sanomalehtien referenssi..Sanotaanko vaikka niin että suomalaisen median luotettavuudella. Lukekaa myös tämä yo. linkin artikkeli.

Jokainen voi ja saa ihan itsekseen lueskella ja pohtia miten voisi itse ja perheensä osalta varustautua koronan uhkaan ja tietysti parhaalla tavalla.
- oikeastaan kysymys on vain siitä luottaako:
A) suomalaiseen mediaan ja terveydenhuoltoon sekä asiantuntijoihin..
vai olisiko sittenkin parempi
B) uskoa anonyymejä nettipalstoilla kirjoittelevia maallikoita ja luottaa heidän motiiveihinsa(mitä ne sitten lieneekään?) rokotusten ja rokotteiden osalta.

Itse pidän varsin hyvänä sitä että jo yli 4 mijoonaa suomalaista on päätynyt ottamaan rokotuksen.. Se kertoo siitä että asia on ymmärretty.
- toki meillä kaikilla on jo entuudestaan paljon kokemusta rokotuksista, niiden vaikutuksista ja hyödyistä.
- joten ei tarvitse siinäkään mielessä olla ihan pelkän uskon varassa.
 
Viimeksi muokattu:
Kaikki "salaliitot" ja pelot muuttuvatkin todeksi, kuten niin monessa muussakin asiassa. Miettikää hyvät ihmiset mitä teille tehdään. Ja se jonka pitäisi auttaa, toimii täysillä teitä vastaan.Screenshot_20210915-192820_Twitter.jpg
 
Sinulla on väärää tietoa. Luulin, että tämä olisi jo ollut tässäkin langassa mutta laitetaan vielä uudestaan:
Kiitos, nähtävästi Nohynekin puhetta oli vääristelty? Varmaan myös ajankohtaa

Onpas mielenkiintoista.
 
Viimeksi muokattu:
Mikähän tämänkin jutun perimmäinen tarkoitus on? Maalittaa niitä nuoria (ja paikkakuntia) jotka eivät rokotetta juuri nyt vielä halua ottaa vaan odottelevat että rokote on testattu?
 
Tuohan on jo lähtökohtaisena ajatuksena täysin järjetöntä..

Lääkehoitoa tarvitaan mutta suurin osa, koulunkäyneistä ja luettavaa tekstiä ymmärtävistä suomalaisista, käsittää ettei lääkkeillä ei ole mitään vaikutuksia tartuntaan ja sairastumiseen..
- vain rokotuksella voidaan vaikuttaa sairauteen ennaltaestävästi.
- parhaassakin tapauksessa lääkehoidolla voidaan hoitaa jo sairastuneita potilaita ja mahdollisesti lievittää sairauteen liittyviä oireita ja muita sairauden vaikutuksia.

Toisekseen vain rokotuksella voidaan ennalta ehkäistä kulkutaudin leviämistä, vähentää riskiä uusille ja mahdollisesti jopa aikaisempaa vaarallisimmille mutaatioille jne.

https://www.verkkouutiset.fi/usasta-varoitus-koronan-mahdollisesta-hirviovariantista/#598788f4

No jos olisit perehtynyt aiheeseen niin noistahan (hydroksiklorokiini ja ivermektiini) vaahdotaan nimenomaan niiden ennaltaehkäisevän vaikutuksen takia.

Jo lähtö tuossa vastineessa meni ihan pieleen. Valehteletko sinä tietoisesti vai oletko vain totaalisen tietämätön?

Tuos-ta voi lu-ke-a et-tä PROPHYLAXIS.

Minusta alkaa tuntua että se olet sinä jolle maksetaan propagandan ja misinformaation levittämisestä.

https://ivmmeta.com/

Treatment timeNumber of studies reporting positive effectsTotal number of studiesPercentage of studies reporting positive effectsProbability of an equal or greater percentage of positive results from an ineffective treatmentRandom effects meta-analysis results
Early treatment242788.9% 1 in 41 thousand69% improvement
RR 0.31 [0.21‑0.46] p < 0.0001
Late treatment202290.9% 1 in 17 thousand40% improvement
RR 0.60 [0.48‑0.76] p < 0.0001
Prophylaxis1414100% 1 in 16 thousand86% improvement
RR 0.14 [0.08‑0.25] p < 0.0001
All studies586392.1% 1 in 1 trillion67% improvement
RR 0.33 [0.26‑0.41] p < 0.0001
Table 1. Results by treatment stage.

...

Tuolta ivermektiinin meta-analyysi-sivustolta voi itse poimia kokoavasta taulukosta napin painalluksella aukeavat artikkelit, 14 kpl jotka koskevat ivermektiinin käyttöä ennaltaehkäisevänä lääkkeenä. Jos osaa lukea niin huomaa että nimenomaan ennaltaehkäisevässä roolissa ivermektiini on tehokkaimmillaan.

Esimerkkinä vaikkapa tämä, teho koronavirustartuntojen ehkäisemisessä terveydenhuollon henkilökunnassa 100%:ia, ivermektiiniä (+jotain muuta ihanaa) saaneessa ryhmässä tarkasteluaikana 0 tartuntaa ja kontrolliryhmässä 237 (58,2% kontrolliryhmästä) tartuntaa:

https://medicalpressopenaccess.com/upload/1605709669_1007.pdf

Study of the Efficacy and Safety of Topical Ivermectin + Iota-Carrageenan in the Prophylaxis against COVID-19 in Health Personnel

Carvallo Héctor1, Hirsch Roberto2*, Alkis Psaltis3, Contreras Veronica4
1 Professor of Internal Medicine,Universities of Buenos Aires and U.A.I., Argentina 2 Professor of Infectology, University of Buenos Aires, Argentina 3 Professor of Otolaryngology Head and Neck Surgery, University of Adelaide, South Australia 4 In Charge of Biosafety, Eurnekian Public Hospital, Argentina
 
Viimeksi muokattu:
No jos olisit perehtynyt aiheeseen niin noistahan (hydroksiklorokiini ja ivermektiini) vaahdotaan nimenomaan niiden ennaltaehkäisevän vaikutuksen takia.

Jo lähtö tuossa vastineessa meni ihan pieleen. Valehteletko sinä tietoisesti vai oletko vain totaalisen tietämätön?

Tuos-ta voi lu-ke-a et-tä PROPHYLAXIS.

Minusta alkaa tuntua että se olet sinä jolle maksetaan propagandan levittämisestä.

https://ivmmeta.com/

Treatment timeNumber of studies reporting positive effectsTotal number of studiesPercentage of studies reporting positive effectsProbability of an equal or greater percentage of positive results from an ineffective treatmentRandom effects meta-analysis results
Early treatment242788.9% 1 in 41 thousand69% improvement
RR 0.31 [0.21‑0.46] p < 0.0001
Late treatment202290.9% 1 in 17 thousand40% improvement
RR 0.60 [0.48‑0.76] p < 0.0001
Prophylaxis1414100% 1 in 16 thousand86% improvement
RR 0.14 [0.08‑0.25] p < 0.0001
All studies586392.1% 1 in 1 trillion67% improvement
RR 0.33 [0.26‑0.41] p < 0.0001
Table 1. Results by treatment stage.

...

Tuolta ivermektiinin meta-analyysi-sivustolta voi itse poimia kokoavasta taulukosta napin painalluksella aukeavat artikkelit, 14 kpl jotka koskevat ivermektiinin käyttöä ennaltaehkäisevänä lääkkeenä. Jos osaa lukea niin huomaa että nimenomaan ennaltaehkäisevässä roolissa ivermektiini on tehokkaimmillaan.

Esimerkkinä vaikkapa tämä, teho koronavirustartuntojen ehkäisemisessä terveydenhuollon henkilökunnassa 100%:ia, ivermektiiniä (+jotain muuta ihanaa) saaneessa ryhmässä tarkasteluaikana 0 tartuntaa ja kontrolliryhmässä 237 (58,2% kontrolliryhmästä) tartuntaa:

https://medicalpressopenaccess.com/upload/1605709669_1007.pdf

Study of the Efficacy and Safety of Topical Ivermectin + Iota-Carrageenan in the Prophylaxis against COVID-19 in Health

Carvallo Héctor1, Hirsch Roberto2*, Alkis Psaltis3, Contreras Veronica4
1 Professor of Internal Medicine,Universities of Buenos Aires and U.A.I., Argentina 2 Professor of Infectology, University of Buenos Aires, Argentina 3 Professor of Otolaryngology Head and Neck Surgery, University of Adelaide, South Australia 4 In Charge of Biosafety, Eurnekian Public Hospital, Argentina

Joku kysyi että mikä turha asia mahtaa ahistaa, no vaikkapa se, yllä olevaan viitaten, että ihmisiä annetaan kuolla ja vammautua turhaan kun on olemassa hoitotapoja, joilla ei ole historiallisen suuria vammautumis- ja kuolleisuusosuuksia.
 
THL:n mukaan alle 50-vuotiaissa koronan sairastaminen ei lisännyt kuolleisuutta, ikäihmiset ovat vaarassa:

https://thl.fi/fi/-/ika-ja-taustasa...esta-covid-19/tilannekatsaus-koronaviruksesta

"Kuolleisuus nousee selvästi yli 70-vuotiailla​


Kuolleisuus on vähäistä alle 50-vuotiailla niin koko väestön tasolla kuin koronatartunnan saaneilla. Taustasairaudet, kuten vaikea-asteinen sydänsairaus, vakava keuhkosairaus tai diabetes, eivät merkittävästi lisänneet alle 50-vuotiaiden tartunnan saaneiden riskiä kuolla koko väestöön verrattuna.

Taustasairaudet lisäsivät kuitenkin tätä iäkkäämpien tartunnan saaneiden kuoleman riskiä. Korkea ikä lisäsi selvästi koronaan sairastuneiden riskiä kuolla myös niillä, joilla ei ollut taustasairauksia. Kaikkiaan kuolleisuus 30 päivän kuluessa positiivisesta testistä oli 70–74-vuotiailla lähes 10 prosenttia ja 75–79-vuotiailla jo yli 25 prosenttia.


Koronakuolleisuus 100 henkilövuotta kohden. Kuvan sisältö avattu tekstissä.



Tulokset pohjautuvat Tartuntatautirekisteriin ilmoitettuihin varmistettuihin tapauksiin. Kevättä ja syksyä tarkasteltiin niin, että ennen 30.6.2020 ilmoitettuja tapauksia verrattiin tämän jälkeen raportoituihin."
 
No jos olisit perehtynyt aiheeseen niin noistahan vaahdotaan nimenomaan niiden ennaltaehkäisevän vaikutuksen takia.

Jo lähtö tuossa vastineessa meni ihan pieleen. Valehteletko sinä tietoisesti vai oletko vain totaalisen tietämätön?

Tuos-ta voi lu-ke-a et-tä PROPHYLAXIS.

Minusta alkaa tuntua että se olet sinä jolle maksetaan propagandan ja misinformaation levittämisestä.
Pitääkö tämä tulkita niin, että ehdotat "pahojen" massarokotusten korvaamista "hyvillä" massamadotuksilla? Vai mitenkä ajattelit synnyttää tuon ennaltaehkäisevän vaikutuksen koko väestön tasolla?

Jos osa väestöstä kieltäytyy valtion tarjoamista massamadotuksista, niin matolääkkeen ennaltaehkäisevä vaikutus jää puutteelliseksi. Pitääkö lentoyhtiöiden alkaa vaatia madotustodistuksia ettei virus pääse leviämään matkustajien mukana? Tarvitaanko ravintoloihin ja elokuvateattereihin madotuspassit, jotta asiakkaat eivät enää tartuta toinen toisiaan?

Kuinka usein ennaltaehkäisevät madotukset pitää uusia, jotta epidemia saadaan loppumaan? Onko tavoitteena epidemiapesäkkäiden sammuttaminen paikallisesti kohdennetuilla massamadotuksilla? Vai pyritäänkö ennaltaehkäisevillä madotuksilla koko väestön kattavaan matosuojaan?

Pitääkö myös lapset madottaa ja kuka korvaa, jos joku saa matolääkkeestä sivuvaikutuksia? :ROFLMAO:
 
Jossain määrin kirjoittajien luotettavuutta heikentää se että tännekin kriittisesti rokotuksista agitoivat ovat itse olleet ensimäisten joukossa rokottamassa itseään.

Oho, tarkkaan ootta seuloneet taustat. Joko olet löytänyt vastauksen Zero Covid Finlandiin?

Edit: Pistetään kevennysmielessä:


Joy Ann Reid. MSNBC:n palkollinen, merkittävä demokraattivaikuttaja.
 
Viimeksi muokattu:
Oho, tarkkaan ootta seuloneet taustat. Joko olet löytänyt vastauksen Zero Covid Finlandiin?

Edit: Pistetään kevennysmielessä:


Joy Ann Reid. MSNBC:n palkollinen, merkittävä demokraattivaikuttaja.

Eka piikki tuli otettua kun suojaa niin hyvin vakavalta tautimuodolta. Mikä on hyvä.

Mutta kun suoja kestää vain puoli vuotta ja sivuvaikutukset pahenevat todella huomattavasti 2. piikillä ja oletettavasti vain pahenevat vielä siitä eteenpäin.

Ja kun mahdollisesti laaja-alainen immuniteetti kärsii joka piikiltä ja mahdollinen ADE-efekti vahvistuu,

ja kun rokotteista alkaa löytyä kaikenlaista mutteria ja jakoavainta (ruostumaton teräs),

niin jään pois kyydistä jo tässä vaiheessa, koska olen alle 50-vuotias. Joiden kuolleisuus ei THL:n mukaan poikkea sen mukaan sairastaako koronan vai ei, riippumatta riskitekijöistäkään.

Sen sijaan huolehdin vastutustuskyvystäni noilla keinoilla ja rohdoilla, mitä Rauli Mäkeläkin suositteli.

Toivotaan että mRNA-rokotteiden haittavaikutukset jäisivät Suomessa pieniksi.
 
Oho, tarkkaan ootta seuloneet taustat. Joko olet löytänyt vastauksen Zero Covid Finlandiin?
En ole seulonut mitään mutta keskustelun myötä on päässyt käsitykseen että lähes kaikki (jollei tosiaankin kaikki?) ovat koronarokotteen ottaneet...Kenties sinäkin?

Itse olen saanut rokotuksen kahteen kertaan..eikä ole aiheutunut mitään erityisiä oireita,, Samalla tavalla pientä lämmönnousua ja hieman kurkkukröhää kuin monilla muillakin. Muutaman päivän rokotettu käsivarsi on ollut hieman arastellut. Aivan samanlaisia mitättömiä jälkioireita on ollut tavallisesta kausiflunssarokotuksesta.
 
Myyntiluvan puuttuminen tarkoittaa, ettei Sputnik voi päästä mukaan EU:n ja WHO:n keskitettyihin rokotejakeluihin. Ilman myyntilupaa Sputnikin rokote ei kelpaa myöskään eri maiden vaatimiin koronapasseihin tai -todistuksiin esimerkiksi matkailussa.

 
... jään pois kyydistä jo tässä vaiheessa, koska olen alle 50-vuotias. Joiden kuolleisuus ei THL:n mukaan poikkea sen mukaan sairastaako koronan vai ei, riippumatta riskitekijöistäkään.
Sen sijaan huolehdin vastutustuskyvystäni noilla keinoilla ja rohdoilla, mitä Rauli Mäkeläkin suositteli.
Juuri näin. Jokainen voi itse päättää omalta kohdaltaan miten varautuu koronaan...ja tottakai tilanne voi vielä muuttua. Vaikka ikävä kyllä koronasta lienee jo tullut pidempiaikainen riesa koko maailmalle.
- aamulla kuulin rariosta että noin 1/3 koko maailman asukkaista on ja saanut rokotteen..suurin osa tietysti vain yhden kerran, mutta kuitenkin.

Ja, lehdissä on juttua entiseen malliin. Koko ajan saadaan uutta tietoa mikä myös on ymmärrettävää.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008269702.html
Yhden rokoteannoksen jälkeen tehohoitoon koronainfektion vuoksi joutuneita on 41, ja heidän joukossaan on myös nuorempia potilaita.
Lue lisää: Tarkat luvut: näin moni yhden tai kaksi rokotetta saaneista on joutunut tehohoitoon

Yhteensä rokotetut vastaavat 5,2:ta prosenttia tehohoidon koronapotilaista. Eli kääntäen: hurjat 94,8 prosenttia teho-osastoilla hoidetuista on ollut kokonaan rokottamattomia.

Vielä hurjemman kuvan rokotusten antamasta suojasta tehohoitoa vaativaa vakavaa tautia vastaan saa siitä, että Suomessa on molemmat rokoteannokset saanut 3,2 miljoonaa henkeä. Jos heistä 10 on päätynyt tehohoitoon, se vastaa suhdelukua 1:320 000.

Se on sama kuin yksi Turun ja Kuopion kaupunkien yhteenlasketusta asukasmäärästä joutuisi tehohoitoon.
Toki ymmärrän myös sen ettei näihin uutisiin luoteta..Nehän on kotimaisen terveydenhuollon lukuja - monien mielestä - äärimmäisen epäluotettavia, jolleivat suoraan valhetta.
- minulle nämä uutiset kelpaa, kun siellä sattuu olemaan tuttuja ihmisiä työssään...ja olen aina pitänyt heitä ihan täysipäisinä ja luotettavina..

Mutta varmemmaksi vakuudeksi voisin laittaa linkkiä myös ulkomaan uutisiin..toki nekin ovat suomalaisen median välittämiä.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008268480.html
Koronavirustartuntojen räjähdysmäinen lisääntyminen on ajanut kanadalaisen Albertan provinssin terveydenhuoltojärjestelmän romahduksen partaalle, The Guardian uutisoi. Lehden haastattelemat hoitajat kertoivat, kuinka kriittinen tilanne provinssissa on.
– Ei ole helppoa mennä töihin joka päivä ja katsoa, kun kolmekymppiset ihmiset kuolevat, eräs edmontonilainen teho-osaston sairaanhoitaja sanoi.
– Heti, kun hengitysletkut tulevat ulos, potkimme ihmiset ulos tehohoidosta, jotta saamme tehtyä tilaa toisille, toinen hoitaja kuvaili.

Syitä tartuntojen lisääntymiseen on monia. Provinssissa poistettiin suuri osa koronarajoituksista viime kesänä, vaikka tartuntojen määrä oli jo tuolloin kasvussa. Lisäksi provinssissa on pitkään suhtauduttu skeptisesti hallitukseen ja pandemian aikana muun muassa vaaleilla valitut viranomaiset, palomiehet ja poliisit ovat vastustaneet rokotteita ja kasvomaskeja. Äärioikeistolaisella People’s Party of Canada -puolueella, joka vastustaa koronarajoituksia, on suurin kannattajakunta juuri Albertassa.
Ikäviä uutisia, varsinkin kun on kuviteltu että tauti on mennyt jo ohitse ja yhteiskunnassa päästy normaaliin elämään...

Toivotaan ettei miellä Suomessa pääse tapahtumaan samalaista ikävää yllätystä...

Toki vaihtoehtona on rokotus, se estää käytännössä varmuudella vakavan sairastumisen. Mutta todennäköisesti joudutaan ottamaan toinen ja kolmaskin piikki..
- suoraan sanottuna en usko että nekään riittää pidemmän päälle..koronasta saattaa tulla enemmän ja vähemmän pysyvä pandemia..
 
Pelkkien kuolleisuustilastojen tuijottaminen on harhaanjohtavaa, koska se jättää huomioimatta koronan muut ikävät haitat, kuten pitkät sairaalahoitojaksot ja ilmeisen yleisen long-covidin. Itse tunnen yhden long-covid tapauksen ja tarina on aika karua kuultavaa. Lisäksi tunnen yhden sairaalahoitoon joutuneen, jolla on nyt merkittävä osa keuhkojen kapasiteetista tuhoutunut ehkä pysyvästi. Molemmat tuttavat näkyy tilastoissa eloon jääneiden puolella, mutta varmasti olisivat ottaneet mielummin rokotuksen, jos sellainen olisi silloin ollut saatavilla.

Monikohan rokotevastustaja tuolla Albertassakin on anellut rokotusta siinä vaiheessa kun on aika kytkeä hengityskone ja sanoa varmuuden vuoksi perheelle hyvästit. Osahan näistäkin jää eloon, mutta olisiko sittenkin kannattanut ottaa se rokote?
 
Ja, lehdissä on juttua entiseen malliin. Koko ajan saadaan uutta tietoa mikä myös on ymmärrettävää.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008269702.html
Faktahan on että rokotteesta on suurta hyötyä yli kolmekymppisille. Lisäksi se vähentää tartuntoja (tästä alkanee olla itse kullakin kokemuksia tai tutuilta)

Mutta kaikenlainen tempoilu suuntaan jos toiseen, se on jo vähentänyt THL:n, STM:n ja median uskottavuutta. Pakkoko oli selittää että maskeista ei ole hyötyä ja alle vuosi siitä höpinästä niitä onkin jotakuinkin pakko käyttää. Sama aerosolina leviämisen kanssa, uutiskuvista nähtiin jo viime vuoden alussa että kiinalaiset tiesivät asian. Suomessa selitettiin että pinnoilta leviää ja aerosolina leviäminen on vähäistä.

Viruksen alkuperä, valehtelua piilottelua ja sumutusta. Jo viime vuoden alussa oli vahvoja arvauksia siitä että Wuhanin laboratoriolla on yhteys tähän kiinanvirukseen. Koko vuosi vaiennettiin siitä kertominen. Suomessakin. Hiljaapa oli media, erityisesti Helsingin Sanomat. Varmaan siksi kun Yhdysvalloissa vallassa ollut paha oranssi mies erehtyi kertomaan ensiksi.

Vielä tämän vuoden alussa taidettiin puhua että lasten tartunnat ovat hyvin vähäisiä eikä oireita juurikaan tule. Kun nyt näyttää olevan suuri poliittinen (mutta onko lääketieteellinen?) tahto rokottaa alle 16 vuotiaatkin niin niitä tartuntoja halutaankin uutisoida ja varmaan media aloittaa pelottelukampanjan oireilla joita lapset ja nuoret saavat.

Eikä riitä pelko ja pelottelu. Rokottamattomien sättiminen, passit ja median otsikot suunnilleen että "rokottamattomien ELÄMÄ ON KOHTA HYVIN VAIKEAA" ovatko nekään järkevää politiikkaa. Aina on kansanosa johon ei pakko tahdo tehota. Ja huuhaata kuten rokotetut ovat muka rokottamattomien panttivankeja?

Politiikka, mukana on sitä että hallituksen pitää nyt näyttää että se tekee ja on viimeinkin päättänyt selättää viruksen. Käytetään sitten helpompia keinoja kuten estetään just 18-vuotta täyttäneen rokottamattoman nuoren meno johonkin konserttiin mutta ei sitten kyetty estämään satojen todennäköisesti tartunnan saaneiden aikuisten tuloa Pietarista Suomeen. Sinne piti vielä erään entisen ministerinkin änkäytyä.

Samahan se on tään passin kanssa muutenkin. Omilta kansalaisilta pitää olla paperiset ja digitaaliset passit. Rajojen yli kun läpsyttelevät ne joilla passi sattui katoamaan niin ne pääsevät entiseen malliin. Sisäministeri järjestää vielä laukkujen kantamisetkin. Ne joilla on passi, ne kantaa itse. Joten ihmettele vaan jos osa kansasta on vittuuntunutta? :D

ILMASTOPASSI, saatte seuraavana HÄTÄTILAILMASTOPASSIN.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top