Koronavirus Suomessa

Saako toveri mennä, kun toveri ei ole tehtäviensä tasalla?


Toisin kuin Ruotsissa, Suomessa valtioneuvostolla on valta ja vastuu. Mutta koska hallitus tekee päätöksensä terveysviranomaisten suositusten mukaisesti, käytännössä erittäin suurta valtaa käyttävät sosiaali- ja terveysministeriö eli STM sekä sen alaisuudessa toimiva Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL. Voi jopa perustellusti kysyä, onko ero Ruotsin tilanteeseen niin suuri kuin on väitetty.

Yksi yhteinen piirre ainakin on: myös STM tuntuu usein tietävän kaiken paremmin kuin muut. STM ja THL ja ennen muuta niiden poliittinen johto sekä johtavat virkamiehet ovat nyt vallankäyttäjiä vailla vertaa. Ja kun he ovat saaneet siihen mahdollisuuden, he eivät ole jättäneet tilaisuutta käyttämättä. He ovat vahtineet reviiriään tinkimättömästi, käyttäneet tilaisuutta lisävallan kahmimiseksi ja tarpeen vaatiessa nokitelleet toisiaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön – tai oikeammin sen poliittisen ja virkamiesjohdon – syntilista on pitkä. Kysymyksiä, joihin ei voi olla järkeviä vastauksia, on lukematon määrä.

Miten on esimerkiksi mahdollista, että STM pyysi helmikuussa huoltovarmuuskeskusta tilaamaan 200 000 hengityssuojainta – kun tarve lasketaan nyt kymmenissä miljoonissa?

Miten on mahdollista, että sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) julisti vielä helmikuun lopulla, että mitään epidemiaa ei ole ja tarttumisen riski Suomessa on pieni?

Miten on mahdollista, että suojavarusteiden väitettiin jatkuvasti riittävän ja jopa mahdollisen ongelman väitettiin hoituneen, kun huoltovarmuuskeskuksen varastot avattiin?

Miten on mahdollista, että STM vielä 24.3. ohjeisti hoivakotien työntekijöitä, että pelkkä käsienpesu riittää, eikä hengityssuojaimia tarvita?

Kysymyksiä voisi jatkaa loputtomiin, sillä STM ja THL olivat merkittävässä roolissa lentokenttäkatastrofissa ja kaiken lisäksi ministeriön rooli tragikoomisessa maskitilauksessa on yhä selviämättä. Ja selitykset EU:n yhteishankintasopimuksen allekirjoittamatta jättämisestä kumisevat onttouttaan, etenkin kun sopimus allekirjoitettiin kovalla kiireellä, kun totuus omasta katastrofista alkoi vihdoin valjeta.

Oma lukunsa kangasmaskien käytöstä on STM:n ja THL:n välille kehkeytynyt farssi, kun ministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila suorassa lähetyksessä torppasi aika ylimielisesti THL:n pääjohtajan Markku Tervahaudan näkemyksen suojien käytöstä. Tästä alkoi kädenvääntö, joka päätyi hämmästyttävän loogiseen suositukseen: kangasmaskien käyttöä ei suositella tavallisille kansalaisille, koska niistä ei ole mitään hyötyä, mutta maskien käyttöä suositellaan hoivahenkilöstölle potilaiden suojelemiseksi tartunnoilta.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän tuo kakkulapio teoriakin kelpasi varmaan hyvin. Itse tosin epäilen että saattaa levitä ilmassakin. (mm. jenkkien kuoroharjoitukset)

Hesarissa oli myös tänään juttu tuosta kinkkitutkimuksesta jossa epäiltiin että ilppi tai vastaava levitti pöpön kaikille jotka olivat tulilijalla. Tuossa epäiltiin pisara tartuntaa. Hesari on jostainsyystä virheellisesti käsitellyt tuota aerosolitartuntana.

Mutta sehän tästä tekeekin mielenkiintoisen että venäläiset sanoivat että viikko sitten 40% positiiviseksi diagnosoiduista oli oireettomia ja tälläviikolla 60%.
Ranskalaisten lentotukialuksella 50% oireettomia ja Jenkkien lentotukialuksella 60%. Diamon Pricessillä 18% oli oireettomia....

Kyllähän tämä on perin hankala tapaus tässä valossa... Ja vielä kun siihen lisätään tämä mistä jo mainitsitkin eli tuota tartutetaan jo pari pv ennenkuin oireita edes on. Jos niitä edes koskaan tulee... :rolleyes:
It's Estimated 1 in 4 Coronavirus Carriers Could Be Asymptomatic. Here's What We Know
Redfield told NPR that "it appears that we're shedding significant virus" about 48 hours before symptoms appear.

Katso liite: 39512
Onhan olemassa tauteja, jotka tunnetusti ovat levinneet ilmastointilaitteen ansiosta, tunnetuimpia lienee tämä:
 
Onhan olemassa tauteja, jotka tunnetusti ovat levinneet ilmastointilaitteen ansiosta, tunnetuimpia lienee tämä:

Eikö legionelloosi nimenomaan kehity ja kasva siellä ilmastointilaitteiden märillä ja lämpöisillä pinnoilla?

Esimerkiksi sellutehtaiden jätevedenpuhdistamoilla on juuri sen takia määräys käyttää hengityssuojaimia kun se siellä kasvaa ja leviää ilman välityksellä. Tavallisella jätevedenputsarilla ei ole riskiä, koska veden lämpötila on paljon matalampi. Tavalliselta putsarilta voi kyllä saada muita viruksia, kuten noroa.

Samoin legionelloosin voi saada suihkussa, jos lämminvesivaraajan lämpötila on säädetty liian alhaiseksi.

Ei kai missään ole väitetty tämän koronaviruksen kasvavan ja lisääntyvän ilmastoinkanavissa? Ilmavirran mukana kulkeutuminen lienee mahdollista, mutta siinä kyse kai eri asiasta.
 
Mä voin sanoa, että epäilin tarvetta jo tammikuussa, kun rautakaupat vielä pullistelivat materiaalista. Tuskin materiaali oli tukkuportaassakaan lopussa. Mutta ei toimittu. Kerrankin yksittäinen ressu oli oikeassa.

Tammikuussa tässä(kin) maassa oli hereillä vain kiinalaiset jotka lähettelivät suojavarusteita autolasteittain Kiinaan...kuten tekivät muissakin EU-maissa :ROFLMAO:

Kuuluisia viimeisiä lauseita...

Onneksi meillä on Huoltovarmuuskeskus, vaikka tämä kriisi ei kosketa millään tavalla Eurooppaa ja varsinkaan Suomea.
 
Arvaanpa että 8.5 alkaen on ravintolat auki ja koulut 11.5. Avaaminen voitaisiin tehdä alueellisesti ensin pk-seudulla mutta kun ei tehdä.

Paikallisen kuppilan ovessa on lappu, että 1.6. on taas ovet auki. Oli ne omistajat siellä perjantaina dokaamassa, ei varmaan mennyt kaikki kassan kautta, mutta olishan ne avatut viinat varmaan vanhentunut ovien aukeamiseen mennessä... No, sallittakoon se heille, on tässä maassa suurempiakin talousrikoksia tehty kuin baarinpitäjän kännit kassan ohi...
 
Eikö legionelloosi nimenomaan kehity ja kasva siellä ilmastointilaitteiden märillä ja lämpöisillä pinnoilla?

Esimerkiksi sellutehtaiden jätevedenpuhdistamoilla on juuri sen takia määräys käyttää hengityssuojaimia kun se siellä kasvaa ja leviää ilman välityksellä. Tavallisella jätevedenputsarilla ei ole riskiä, koska veden lämpötila on paljon matalampi. Tavalliselta putsarilta voi kyllä saada muita viruksia, kuten noroa.

Samoin legionelloosin voi saada suihkussa, jos lämminvesivaraajan lämpötila on säädetty liian alhaiseksi.

Ei kai missään ole väitetty tämän koronaviruksen kasvavan ja lisääntyvän ilmastoinkanavissa? Ilmavirran mukana kulkeutuminen lienee mahdollista, mutta siinä kyse kai eri asiasta.o
Poistoilmalämpöpumpun varaajassa on ohjelmoituna lämpötilan nosto vastuksella kahden viikon välein juuri legionellan takia. Lämpöpumpulla veden lämpötilaa ei kannata tai pysty pitää niin korkealla, että bakteeri kuolisi.
 
Aika monia perusterveitä on päätynyt myös letkuihin. Ongelmana näkisin sen että tämä tauti vie isosti porukkaa teholle ja tämä nostaa kuolleisuutta sitten nuoremmankin väestön kohdalla.

Näinpä. Siksi pitäisi suojata se porukka rokotteen tuloon saakka, joka todennäköisemmin sinne letkuihin päätyy. Eikä purkua voi tehdä kuin varovasti asteittain. Mutta silti, jos vasta-ainetestit antaa häkellyttävän varmuuden taudin leviämisestä vieläpä yli THL:n arvion (Tanskassa oli 60 kertainen määrä tartunnan saaneita suhteessa testeillä osoitettuihin) ja kuolleita on näin vähän (THL:n nykyinen arvio infektiokuolleisuudesta 0,2%, niin se on ihan uudet kortit kädessä kuin Imperial Collegen infektiokuolleisuusarvio 0,9%.).

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006476340.html

Suomi nosti arviota koronaviruskuolleisuudesta 0,2 prosenttiin – Islannin ja Tanskan kokemukset viittaavat samaan suuruusluokkaan
Tanskassa uskotaan, että Kööpenhaminan tartunnoista olisi löydetty testein vain joka kuudeskymmenes.

Petja Pelli HS
Julkaistu: 17.4. 2:00, Päivitetty 17.4. 6:56

KORONAVIRUKSEN saaneista noin kaksi tuhannesta eli 0,2 prosenttia kuolee viruksen aiheuttamaan tautiin.
Tämä voisi johtaa Suomessa ennen pitkää noin 5 000–6 000 koronaviruskuolemaan, jos puolet väestöstä saisi viruksen. Hyvin suuri osuus kuolleista olisi yli 70-vuotiaita.

Tämä on Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) nykyinen arvio pandemiaksi levinneen viruksen tappavuudesta. Kohti samaa suuruusluokkaa osoittavat tuoreet luvut Tanskan verinäytteistä ja Islannin massatestauksesta.

Suuretkin heitot prosenttiluvussa ovat silti yhä mahdollisia.

Kuva tarkentuu, kun Suomessa käynnissä olevista veren vasta-ainetutkimuksista aletaan saada enemmän tuloksia.

LUVUSSA on kyse infektiokuolleisuudesta eli kuolleiden osuudesta suhteessa kaikkiin viruksen saaneisiin. THL olettaa malliinsa perustuen yhä, että testeissä tulee näkyviin vain hyvin pieni osa todellisista tartunnoista.

Tähän suuntaan viittaavat myös ensimmäiset Suomen vasta-ainetutkimuksista saadut tiedot, vaikka otanta onkin pieni.

Vielä maaliskuun puolivälissä THL arvioi, että infektiokuolleisuus voisi olla korkeintaan 0,1 prosentin luokkaa. Tätä arviota käytettiin myös HS:n tuoreessa jutussa, jossa verrattiin koronaviruksen tappavuutta muihin kuolinsyihin.

THL:n mallinnuksia tekevässä ryhmässä mukana oleva ylilääkäri Tuija Leino kertoo, että arviota nostettiin, kun mallia päivitettiin.

”Olemme saaneet nyt ikäjakaumaa paremmin kohdalleen”, Leino toteaa.

Mallia tarkennettiin tiedoilla siitä, millä tavalla ja minkä ikäisiin virus levisi Kiinan Wuhanissa ennen kuin mitään rajoituksia oli otettu käyttöön.

”Saimme sieltä ikään liittyvät vakavuusasteet. Siinä kalibroinnissa infektiokuolleisuus nousi siihen 0,2:een”, Leino sanoo.

Kuolleisuusarvio riippuu sairastuvien iästä. Keskiarvo heittelee suuresti sen mukaan, kuinka hyvin vanhusväestöä onnistutaan suojelemaan. Viruksen leviäminen vanhusten hoivalaitoksissa on ollut ongelma myös Pohjoismaissa.

Erityisen pahaksi tilanne on päässyt Ruotsissa ja Tukholman läänissä, jossa jo yli puolet vanhainkodeista on ilmoittanut vähintään yhdestä koronavirustartunnasta.

THL ARVIOI, että 70–79-vuotiaista viruksen saaneista noin kolme prosenttia kuolee. 60–69-vuotiailla kuolleisuus on THL:n mallissa vain 0,05 prosenttia.


THL:n arvio kuolleisuudesta on huomattavasti lievempi kuin britannialaisen Imperial College of Londonin arviossa, joka vaikutti Britannian suunnanvaihdokseen koronaviruspolitiikassaan.

Imperial College of London arvioi tuolloin maaliskuun puolivälissä infektiokuolleisuudeksi Britannian oloissa 0,9 prosenttia.

Leinon mukaan brittitutkijoiden arvio ampui yli.
”Kyllä se [infektiokuolleisuus] varmasti on pienempi kuin nämä Imperial Collegen tutkimukset sanovat. Se on ihan selvä. Mutta kuinka pieni? Se tulee sitten paremmin ilmi, kun saamme tietoja näistä vasta-ainetutkimuksista.”

Vasta-ainetutkimuksissa otetaan verta ihmisjoukolta, joka edustaa koko kansaa. Sitten katsotaan, kuinka monen veressä näkyy vasta-aineita, jotka osoittavat koronaviruksen jo vierailleen henkilön elimistössä. Suomessa tätä tehdään parhaillaan.

Näin saadaan käsitys siitä, kuinka suuri osuus väestöstä oli kohdannut viruksen tiettyyn ajankohtaan mennessä. Siihen lukuun voidaan verrata samaan ajankohtaan mennessä kertynyttä sairaalaan joutuneiden ja kuolleiden määrää.

Näin saadut suhdeluvut ovat paljon tarkempia kuin tähän asti nähdyt arviot.

EUROOPASSA on jo saatu ensimmäisiä tuloksia tällaisista vasta-ainetesteistä. Juuri nyt Suomea kiinnostavat eniten Tanskan luvut.


Tanskassa tutkittiin, kuinka suurella osuudella terveistä verenluovuttajista oli huhtikuun ensi päivinä veressään vasta-aineita, jotka osoittavat heidän saaneen tartunnan jossain kohtaa epidemiaa.

Päädyttiin laskemaan, että noin 3,5 prosentilla Tanskan pääkaupunkiseudun asukkaista oli ollut koronavirus kehossaan. Tämä tarkoittaa noin 70 000 ihmistä. Luku oli yli 60-kertainen testeissä havaittuihin tapauksiin nähden.

”Tanskan veripalvelun aineisto tukee sitä, että piiloon jääviä tartunnan saajia on paljon”, Leino sanoo.

Jos Tanskan todetut tapaukset kertoo 60:llä ja vertaa tähän lukuun Tanskassa kuolleita, päätyy noin 0,1 prosentin kuolleisuuteen.

Tanska alkoi keskiviikkona avata koulujaan ja päiväkotejaan kuukauden kestäneen sulun jälkeen. Nyt aluksi kouluun pääsevät palaamaan 11-vuotiaat ja sitä nuoremmat lapset.

TOINEN HYVÄ osviitan antaja on Islanti.
Islanti on maailman maista se, joka on testannut väestöstään kaikista suurimman osuuden. Islannin data näyttää tällä hetkellä, että kuolleita on kahdeksan ja todettuja viruksen kantajia on 1 720.

Näistä luvuista laskettuna kuolleisuus olisi 0,47 prosenttia. Ei kuitenkaan ole syytä olettaa, että edes Islannissa olisi saatu testattua kaikki tartunnan saaneet ja vieläpä juuri niinä päivinä, kun heidän viruksensa testeissä näkyy.
 
Viimeksi muokattu:
Miten musta tuntuu et new york saanu tilanteen yllättävänki nopeesti edes pienesti hallintaan? Oonko ihan väärässä? Yle ja andrew cuomo uutisoi että huippu ois jo saavutettu/selätetty.
 
Onhan se hieman jännä tilasto että miljardin asukkaan kiinassa on vähemmän kuolemia kuin kymmenen miljoonan asukkaan Ruotsissa.

Vielä jännempää on että tämä otetaan vakavasti faktana jota luotettavat uutislähteet tuuppaavat ulos.

Jenkeissä cnn kopioi suoraan Kiinan vapautusarmeijan mediatiedotteita ja nauraa että kiinassa ei ole laivastossa yhtäkään tartuntaa ja lentotukialus seilaa seitsemää merta, samalla kun Trumpin fasistiset tukialukset ovat satamissa sairastamassa.

Yhdysvalloilla on paljon oppimista siitä, mitä disinfo on. Kansa uskoo aika paljon 5g-levityksiin ym.

Isossa maassa on aikamoista touhua. Näin videon, jossa nuori mies teki TV-haastattelua. Hän haastatteli jotain dollarin tyttöä bileissä. Blondilla oli vähän kurkku käheänä, ja hän meinasi syödä pojan mikrofonin. Kun haastattelija kysyi, mitä sinun äänellesi on tapahtunut, blondi sanoi iloisena: "I have a coronavirus."

Oli muuten pojan ilme hauskan näköinen. Koska se oli meemissä, en tiedä, oliko liitetty filmi aito mutta aidolta vaikutti.
 
Miten musta tuntuu et new york saanu tilanteen yllättävänki nopeesti edes pienesti hallintaan? Oonko ihan väärässä? Yle ja andrew cuomo uutisoi että huippu ois jo saavutettu/selätetty.

Ei se kai yllätys ole, että parin viikon lockdownin jälkeen käyrä taittuu laskuun? Siellähän on aivan suomen veroinen sulku käynnissä. Lähtivät siihen vaan meitä myöhemmin.
 
Suomi nosti arviota koronaviruskuolleisuudesta 0,2 prosenttiin – Islannin ja Tanskan kokemukset viittaavat samaan suuruusluokkaan

Honkongilainen (0,1) on lyöty. Sen olen jo kokenutkin.

Katsotaan vielä lopputulema, miten paljolla menee kärkeen. 0,5 olisi kyllä kova juttu ottaen vielä huomioon nykyajan mahdollisuudet hoitaa verrattuna vuosiin 1968-1969 tai vuoteen 1918.
 
Honkongilainen (0,1) on lyöty. Sen olen jo kokenutkin.

Katsotaan vielä lopputulema, miten paljolla menee kärkeen. 0,5 olisi kyllä kova juttu ottaen vielä huomioon nykyajan mahdollisuudet hoitaa verrattuna vuosiin 1968-1969 tai vuoteen 1918.

Lainaan suosikki-inhokkiani Aiveloa:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006475338.html

"Jos tartunnan saaneita olisi paljon luultua enemmän, koronavirus olisi paljon luultua vaarattomampi tauti, Aivelo selittää. Käytännössä vain hyvin pieni osa sairastuneista joutuisi sairaalaan, ja suuremmalla joukolla olisi jo immuniteetti.

”Mutta näillä tiedoilla en sitä voi päätellä.”"

Kun kerran Tanskassa on jo Köpiksen alueella hokattu tuo 60-kertainen ilmaantuvuus testeillä varmennettujen määrään, on oloni jo helpottunut ja onnellinen meidän kaikkien puolesta. Kyllä tämä tästä.
 
Kyllä tämä tästä. Vaikka kuolleisuus olisikin "vain" tuo 0,2 niin ongelmalliseksi sen tekee teho- ja sairaalahoitoon joutuvien määrä. Se miten paljon tauti kuormittaa terveydenhoitoa ja tätä myöden sitten muiden sairauksien hoitoa sekä ensiavun antamista. Nythän jossain oli, että syöpädiaknoosit saattavat viivästyä. Nämä eivät kuole koronaan vaan syöpään mutta sen seurauksena jonka korona on aiheuttanut.
 
Kun kerran Tanskassa on jo Köpiksen alueella hokattu tuo 60-kertainen ilmaantuvuus testeillä varmennettujen määrään, on oloni jo helpottunut ja onnellinen meidän kaikkien puolesta. Kyllä tämä tästä.

Ranskalaiset ovat päätyneet aivan erilaiseen lukemaan. -> https://maanpuolustus.net/threads/epidemiat-maailmalla.2975/post-866102

Itse pöpöhän saattaa olla melko vittumainen niiden osalta jotka sairastuu.
 
Eikö legionelloosi nimenomaan kehity ja kasva siellä ilmastointilaitteiden märillä ja lämpöisillä pinnoilla?

Esimerkiksi sellutehtaiden jätevedenpuhdistamoilla on juuri sen takia määräys käyttää hengityssuojaimia kun se siellä kasvaa ja leviää ilman välityksellä. Tavallisella jätevedenputsarilla ei ole riskiä, koska veden lämpötila on paljon matalampi. Tavalliselta putsarilta voi kyllä saada muita viruksia, kuten noroa.

Samoin legionelloosin voi saada suihkussa, jos lämminvesivaraajan lämpötila on säädetty liian alhaiseksi.

Ei kai missään ole väitetty tämän koronaviruksen kasvavan ja lisääntyvän ilmastoinkanavissa? Ilmavirran mukana kulkeutuminen lienee mahdollista, mutta siinä kyse kai eri asiasta.
Eri asiasta on kysymys toki, tuo oli vain esimerkki miten infektiotaudit voivat levitä. Lähinnä kai tämän Corona kohdalla mielenkiintoinen juttu on mitkä ovat ne mahdolliset, todennäköisimmät tartuntareitit ja kuinka hyvin virus kestää eri olosuhteita, koko ajanhan tulee uutta sirpaleista tietoa. Vuoden päästä ollaan paljon viisaampia, olettaisin.

Tämänkin taudin kanssa kannattaa olla varovainen kun alkaa siivoilla vanhoja ulkovarastoja, ei tämäkään tauti ihan harmiton kaikille ole, valtaosalle onneksi on ( niinkuin on Coronakin).


 
Moikka,

Jos hieman yksinkertaistaa koronaviruksen aiheuttamaa vahinkoa ihmiselle kansantajuisesti, niin sen voi jakaa neljään alueeseen:
- Koronaviruksen keuhkoissa aiheuttama solutuho. Yksinkertaisesti ajateltuna virus lisääntyy soluissa ja kun solu saa tarpeekseen viruksen jylläyksestä, solu poksahtaa. Joillakin ihmisillä vielä tuntemattomasta syystä soluja paukkuu rikki sitä tahtia, miten kuplamuovia puristelisi ja tarvitaan lisähappea tai hengityskonetta.
- Mitä enemmän kerralla soluja tuhoutuu, sitä paremmin bakteeritulehdukset pääsevät tuhoutuneiden solujen kautta elimistöön. Pahimmassa tapauksessa aiheuttavat verenmyrkytyksen. Bakteereita voidaan hoitaa antibiooteilla, mutta esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa käytännössä jokaisessa sairaalassa pesii bakteereita, joihin ei löydy antibiootteja. Muutenkin, jos heikossa hapessa olevaa ihmistä aletaan hoitaa antibiooteilla, niin elimistö ei sitä välttämättä enää kestä. Antibioottien käyttö on elimistölle rankkaa.
- Koronavirus vaikuttaa ihan tunnetusti samaan säätelyjärjestelmään, mikä vaikuttaa ihmisen verenpaineeseen, sydämen sykkeeseen ja sen EKG -käyrään ja sisäelimien toimintaan. Jos henkilö joutuu teho-osastolle, suuri osa teho-osasto hoidosta kattaa sen, että erilaisilla lääkkeillä yritetään pitää normaalit elintoiminnot stabiileina. Ja koska viruksen määrää ei voida elimistössä vähentää, loppujenlopuksi ihminen ei kestä sitä parin viikon lääkkeiden pumppaamista vaan sydän tai sisäelimet vaan loppuvat
- Jos ihmisen elimistö voittaa taistelun koronavirusta vastaan ja virus katoaa elimistöstä pois, menee aikansa ennenkuin elimistön säätelymekanismit ovat palautuneet takaisin normaalitasolle. Fyysinen toipumisaika kestää kuukausia
- Henkinen epävarmuus siitä, mitä minulle tapahtuu, jos saan koronaviruksen. Lehdissä on yhä enemmän uutisia ammuskeluista siellä täällä tai suoranaisista infrastuktuurin sabotoinneista. Suuri syy siihen, että Uudenmaan eristäminen lopetettiin etuajassa oli nimenomaa siinä, että yhteiskuntalevottomuuden arvioitiin kasvavan ja poliiseja tarvitaan enemmän kotikäynteihin tai partioimaan enemmän näkyvästi asuinalueilla. Suurin uhka yhteiskunnalle ovat itsensä eristäneet ihmiset. Liikkumisrajoitukset koronaviruksen takia eristävät normaalin rajamailla olevia henkilöitä ja ylilyöntejä alkaa tapahtua.

Uutisissa on siellä täällä toiveikkaita viestejä, miten rokote on kohta valmis. Rokotetta ei tule vuosiin, se on selvä. Todennäköisesti rokote on olemassa viiden vuoden kuluttua. Se mitä tulee aikaisemmin on:
- DNA kartoitus, jolla ihmisen DNA:n perusteella voidaan määritellä, onko joillakin henkilöillä jokin mutaatio, joka aiheuttaa sen, että koronavirus on toisille ärhäkämpi, mitä toisille. Tähän liittyy myös se lapsellinen huutelu siitä, onko joillain etnisillä ryhmillä enemmän alttiutta saada rankemmat koronaoireet, mitä toisilla. Todennäköisesti näin on, mutta kannattaa ottaa tässä kohtaa huomioon, että kyseessä ei ole mitään tekemistä ihonvärin kanssa. Esimerkiksi Suomalaisilla on geeniperimän kautta joukko perinnöllisiä ominaisuuksia, kuten alttius korkeaan verenpaineeseen, mikä pahentaa koronaviruksen aiheuttamia oireita: https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_tautiperintö
- Jo olemassa olevista lääkkeistä tehty coctail, joka lievittää oireita
- Uusia oireita lievittäviä lääkkeitä

Simpauttaja
 
Viimeksi muokattu:
Lainaan suosikki-inhokkiani Aiveloa:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006475338.html

"Jos tartunnan saaneita olisi paljon luultua enemmän, koronavirus olisi paljon luultua vaarattomampi tauti, Aivelo selittää. Käytännössä vain hyvin pieni osa sairastuneista joutuisi sairaalaan, ja suuremmalla joukolla olisi jo immuniteetti.

”Mutta näillä tiedoilla en sitä voi päätellä.”"

Kun kerran Tanskassa on jo Köpiksen alueella hokattu tuo 60-kertainen ilmaantuvuus testeillä varmennettujen määrään, on oloni jo helpottunut ja onnellinen meidän kaikkien puolesta. Kyllä tämä tästä.

Samoilla linjoilla.

Paska tauti silti niille, joille anturinsa lyö keuhkoon.
 
Suuri syy siihen, että Uudenmaan eristäminen lopetettiin etuajassa oli nimenomaa siinä, että yhteiskuntalevottomuuden arvioitiin kasvavan ja poliiseja tarvitaan enemmän kotikäynteihin tai partioimaan enemmän näkyvästi asuinalueilla.

Eivät päässeet Helsinkiin joten alkoivat ammuskella. Ihonvärihän ei liity millään tapaa geeneihin ja tehtiin varmaan suuri virhe kun kerrottiin julkisuudessa että tietyt väestöryhmät ovat sairastuneet helpommin ja valitettavasti vakavammin. Jospa Scheinin on jo valittanut väärästä julkisuudesta.

Haluat varmaan sanoa että että juottoloiden sulkeminen ja töiden loppuminen on se ongelma. Ja niillekin joilla on töitä, just work no joy makes jack a dull boy

Varmaan joku kohta tällä menolla, Ohisalon ministeriöstä, alkaa selittää että seuraavan viruksen tullessa "kaikilta pojilta pitää ottaa aseet pois" etukäteen ettei kukaan loukkaannu :D Onkin ollut hiljaista sen aiheen tiimoilta, mitähän EU-direktiiveille kuuluu? :D
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top