Koronavirus Suomessa

Lainaus jutusta (joka päivittyy): "Turun kaupungin terveystoimi ja Tyks testasivat lauantaina Skopjesta palanneen lentokoneen matkustajat, joita oli yhteensä 157. Useilla lennolla olleilla on todettu koronavirustartunta."

Nyt olisi mielestäni mielenkiintoista tietää, kuinka monella tartunnan saaneella oli jotain oireita testattaessa ja monelleko vielä kehittyy oireita testin jälkeen. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, antaisiko moni lauantaina negatiivisen tuloksen saanut positiivisen tuloksen myöhemmin testattaessa.
 
Mennäänkö taas tässäkin tapauksessa ideologia edellä?!!
 
Siinä ja siinä. Joka tapauksessa on jo nyt päässyt leviämään, pelastaako laajamittainen maahansaapuneiden testaus enää mitään. Vittu näiden kanssa. Ensin olisi pitänyt suunnitella miten ja missä testataan - vasta sitten avata rajoja ja yhteiskuntaa.

STM:ssä paheksutaan kun Turun pojat ja tytöt päättivät suositella maskien käyttöä? Miksi paheksunta? Nimimerkki simpauttelija voisi avata kun kerran oli keväälläkin niin huolestunut että "pojat toimivat" ja että sellaiset pojat saattavat olla "uhka" (miksi?)

Voi olla vaarallista luottaa pelkkään turvatyynyynkin. Jos ajaa talven liukkailla kesärenkailla. Maskithan tuovat lisäsuojaa. Mikä ihme tuostakin asiasta tekee niin vaikean. Ei kaikissa autoissakaan ole turvatyynyä kun sellaiseen ei ole pakkoa.
 
MTV Uutisten tietojen mukaan Turkuun lauantaina Pohjois-Makedoniasta saapuneessa lentokoneessa 24 ihmisellä on todettu koronavirustartunta.

Siellä on taas huseerattu ihan turhaan. Lentokenttätestaus on hutitoimintaa. Törkeintä on ollut tuo yritys tiedottaa. Tautia on maailmassa = Tautia on Suomessa, eikö se riitä?
 
Miten samalta reitiltä ennen tätä? Onko nuo muuten slobo duunareita kaikki vai mitä? Nyt Wizz tekee Suomelle saman persraiskauksen kuin Ryanair teki maaliskuussa.
 
Tarina tältäpäivältä matkalla Tallinnaan.matkasin eräältä Itä-Helsingin saarelta bussilla kohti metroasemaa....matkalla taaempana istunut (slaavi)mummo huusi puhelimeensa niin, että ilmavirran tunsi parin metrin päähän, lastenvaunuissa ollut pieni poika pärisytti huuliaan niin, että räkä lensi pitkälle ja vielä ennen pääteasemaa tulleet Afrikan sarven edustajat alkoivat huutoväittelyn siinä vieressä.. Metromatkalla kohti Rautatientoria kaikki paitsi pari juoppoa matkusti suut supussa ja turvavälit pitäen. Rautatientorilta nousin raitiovaunuun, jossa taas n.10-14 vuotiaat suomalaiset nuoret räkänauroivat koko matkan ja suomalaisrouvat(40-50v) kailottivat puhelimeen koko elämänsä juorut. (Ja räkä lensi pitkälle). Nyt laivalla, ja täällä on turvavälit ja maskeja päässä yli 30%

Kysymys kuuluukin, että miksi junassa/metrossa/laivalla osataan käyttäytyä, mutta bussissa ja ratikassa ei?
Tietysti tämän päivän otanta pieni, mutta aiemmin huomannut, että bussissa tai raitiovaunussa puhutaan kovaa/huudetaan kuin yökerhossa koronasta tietämättä
 
Lainaus jutusta (joka päivittyy): "Turun kaupungin terveystoimi ja Tyks testasivat lauantaina Skopjesta palanneen lentokoneen matkustajat, joita oli yhteensä 157. Useilla lennolla olleilla on todettu koronavirustartunta."

Nyt olisi mielestäni mielenkiintoista tietää, kuinka monella tartunnan saaneella oli jotain oireita testattaessa ja monelleko vielä kehittyy oireita testin jälkeen. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, antaisiko moni lauantaina negatiivisen tuloksen saanut positiivisen tuloksen myöhemmin testattaessa.
Taas väärin testattu... ja ihan koko joukko. Eivät visssiin matkustajat olleet kuulleet uutista Bukarestin lennosta, jolla tulleista kolmasosa ymmärsi käyttää kieltäymiskorttia. Toki karanteenikin on vapaaehtoinen eli baarin vaan röhisemään. :poop:
 
Eipä ollut noin! Turussa oli kentällä vastassa Turun kaupungin tartuntatautilääkäri - siis julkistavaltaa käyttävä virkamies - ja vaihtoehtona oli tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin asettaminen.

Se karanteeni ei ole mikään kaino pyyntö tai muuta sellaistaa vaan ihan oikea karanteeni. Jos sitä rikkoo niin viettää loppukaranteenin putkassa tai vastaavassa terveydenhuollon lukitussa huoneessa.

Turun kaupungin terveysviranomaisilla on enemmän pokkaa kuin kenelläkään tässä maassa! Vantaan kaupungin tartuntatautilääkäristä tuskin on kuultu mitään, vaikka lentoasemalta lappaa sairasta porukkaa Suomeen kuukausisotalla.

Edit: Tähän oikeaan karanteeniin joutuva saa toki 100 % korvauksen ansionmenetyksistään, mutta sen maksaakin KELA, ei Turun kaupunki. :)
 
Heippa,

Muutama huomio STM:n tämän illan tiedotustilaisuudesta. Ensinnäkin ministeri Pekonen ei saapunut paikalle oman ministeriönsä tiedotustilaisuuteen. Mielipiteeni olen hänen ammattitaidostaan jo sanonut moneen kertaan aikaisemmin, eipä siitä enempää.

Ministeri Kiuru totesi, että
- Aluehallintovirastot voivat määrätä raja-asemille pakkotestausta
- Viralliset karanteenipäätökset hallintopäätöksellä riskimaista saapuville tekee paikalliset tartuntatautiviranomaiset

No näin se on ollut 2.3 alkaen, ei tässä nyt mikään muuttunut. Tuota päivämäärää ennen pakkotoimet olivat punakaartimaista toimintaa, että tehdään mikä nyt tuntuu hyvältä.

Samaan aikaan Hesari otsikoi:
"Husin diagnostiikkajohtaja myöntää arviointivirheen Helsingin seudun testikriisin taustalla – Henkilökunnasta akuutti pula"

Pikkuhiljaa tämä alkaa kääntyä siihen, että hallitus/eduskunta toteaa, että vastuu käytännön lainmukaisista toimissa on aluehallintovirastoilla ja kunnilla. Ja näin se on. Toinen asia on sitten se, onko kaikissa kunnissa ja kaikilla alueilla kykyä organisoida asioitaan.

Simpauttaja
 
Eipä ollut noin! Turussa oli kentällä vastassa Turun kaupungin tartuntatautilääkäri - siis julkistavaltaa käyttävä virkamies - ja vaihtoehtona oli tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin asettaminen.

Se karanteeni ei ole mikään kaino pyyntö tai muuta sellaistaa vaan ihan oikea karanteeni. Jos sitä rikkoo niin viettää loppukaranteenin putkassa tai vastaavassa terveydenhuollon lukitussa huoneessa.

Turun kaupungin terveysviranomaisilla on enemmän pokkaa kuin kenelläkään tässä maassa! Vantaan kaupungin tartuntatautilääkäristä tuskin on kuultu mitään, vaikka lentoasemalta lappaa sairasta porukkaa Suomeen kuukausisotalla.

Edit: Tähän oikeaan karanteeniin joutuva saa toki 100 % korvauksen ansionmenetyksistään, mutta sen maksaakin KELA, ei Turun kaupunki. :)
Sarkasmista huolimatta olisi pitänyt lukea tuo lue lisää -linkki, https://www.ts.fi/uutiset/paikallis...saapuneille+matkustajille+tehtiin+koronatesti , jossa "Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri olisi asettanut testeistä mahdollisesti kieltäytyneet tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin". Mutta oikeastihan Turussa homma tuntuu toimivan.
 
Pikkuhiljaa tämä alkaa kääntyä siihen, että hallitus/eduskunta toteaa, että vastuu käytännön lainmukaisista toimissa on aluehallintovirastoilla ja kunnilla. Ja näin se on. Toinen asia on sitten se, onko kaikissa kunnissa ja kaikilla alueilla kykyä organisoida asioitaan.

Ei näitä kansainvälisiä lentokenttiä tai satamia jokaisessa kunnassa onneksi ole. Kyllä ne kuriin saadaan, jos vaan on halua.

On kyllä anteeksiantamatonta jonkun HUS:sin edustajan itkeä, ettei nyt yllättäen ole resursseja kun on puoli vuotta ollut aikaa tehdä asialle jotakin. Toisen aallon tulematta jääminen olisi paljon suurempi ihme kuin sen tulo.

On siinä puolen vuoden aikana syöty melkoinen määrä kampaviinereitä, mutta mitään ei ole saatu päätettyä saati tehtyä.
 
Oho, kovatko piippuun? Ei kai viimein koske Suomea? ;)

Mitä STM kertoo Turun kohutusta koronalennosta? MTV Uutiset seuraa tilaisuutta hetki hetkeltä: Turun koronalennolla 24 tartuntaa, ministeri Kiuru: "On kovat piipussa"

Ä
Ei näitä kansainvälisiä lentokenttiä tai satamia jokaisessa kunnassa onneksi ole. Kyllä ne kuriin saadaan, jos vaan on halua.

On kyllä anteeksiantamatonta jonkun HUS:sin edustajan itkeä, ettei nyt yllättäen ole resursseja kun on puoli vuotta ollut aikaa tehdä asialle jotakin. Toisen aallon tulematta jääminen olisi paljon suurempi ihme kuin sen tulo.

On siinä puolen vuoden aikana syöty melkoinen määrä kampaviinereitä, mutta mitään ei ole saatu päätettyä saati tehtyä.
Jos ei ole virkoja vapaana, niin minkäs teet. Poliitikot käsittääkseni ne virat antaa virastoille tai henkilötyövuodet yhtymille/kaupungin firmoille(joku päättää HUS henkilötyövuosista). Nytkin on otsikoissa, että HSL vähentää liikennettä, vaikka taudin takia pitäisi lisätä....minkäs teet kun poliitikot päättää
 
  • Tykkää
Reactions: ER
On kyllä anteeksiantamatonta jonkun HUS:sin edustajan itkeä, ettei nyt yllättäen ole resursseja kun on puoli vuotta ollut aikaa tehdä asialle jotakin. Toisen aallon tulematta jääminen olisi paljon suurempi ihme kuin sen tulo.

Onkohan hoitohenkilökuntaa irtisanoutunut tässä puolen vuoden aikana? Itse en ainakaan arvostaisi, jos taistelisin eturintamassa virusta vastaan ja samaan aikaan saan lukea kun ihmiset marssii viruspesäkkeistä kaupungille kauppoihin kun ei oikeasti viitsitä ottaa käyttöön pakkokeinoja karanteenien suhteen.
 
Kiinnostavia muistikuvia.

Kuittailu valtiomiestasolla voi toki olla hyvin tai huonosti perusteltua, muttei useinkaan adekvaattia, varsinkin jos siihen sotketaan vittuilua ja sukupuolikysymyksiä

Tjaa, en kiinnitä juurikaan huomiota tähän -sukupuolittuneeseen- osaan mitään keskustelua.
 
Ei näitä kansainvälisiä lentokenttiä tai satamia jokaisessa kunnassa onneksi ole. Kyllä ne kuriin saadaan, jos vaan on halua.

On kyllä anteeksiantamatonta jonkun HUS:sin edustajan itkeä, ettei nyt yllättäen ole resursseja kun on puoli vuotta ollut aikaa tehdä asialle jotakin. Toisen aallon tulematta jääminen olisi paljon suurempi ihme kuin sen tulo.

On siinä puolen vuoden aikana syöty melkoinen määrä kampaviinereitä, mutta mitään ei ole saatu päätettyä saati tehtyä.

Ja juuri tämä samainen HUSLAB-mies on ollut moneen otteeseen julkisuudessa kertomassa miten muiden pitäisi tehdä enemmän. Olisi mieluummin hoitanut oman pesän kuntoon.
 
Back
Top