Vonka
Supreme Leader
Ei kai sitä näyttöä ole, jos kategorisesti kieltää olemassa olevan näytön. En vain ymmärrä, mitä asiaa tällainen jääräpäinen kielteinen asenne edustaa.
Minusta on koko ajan eri alustoilla näyttänyt siltä, että juuri maskiin uskovat oikein pyrkivät keräämään vahvistusta uskolleen ja jakavat vain kantaansa tukevia artikkeleita. Siinä sitä jääräpäisyyttä on.
"Olemassa olevaa näyttöä" kerätään someen, mutta ei koskaan mitään päinvastaista näyttöä, mitä on myös olemassa. Itse olen pyrkinyt välillä muistuttamaan tästä asiasta. Tässä on joku psykologinen höyry päällä.
Terveyspuolella tiedetään, että sekä vanhat että uudet tutkimukset antavat keskenään hyvin ristiriitaisia tuloksia. On erilaisia muuttujia ja suurin muuttuja on ihminen, jos massakäyttöä ajattelee. Asia ei ole ongelmaton.
Myös viranomaissivuilla eri maissa muistutetaan tutkimusten vaihtelevuudesta.
Yleensä kun varovasti tästä mainitsee, joku laittaa vastaukseksi jonkun sivuston, johon on koottu kymmeniä uusia ja vanhoja infektiotutkimuksia, joissa on hyötyjä. Ja ne muut jätetty pois. Eli vastaa juuri todistaen tämän epätieteellisen käyttäytymismallin.
Toisaalta on samanlaisia koosteita, joissa on koottu taas niitä tutkimuksia, joissa hyötyä ei ole nähty tai on jopa osoitettu, että oikeasti pätevää tutkimusta sen rätin käytön hyödyistä ei ole olemassakaan edes aikaisemmilta vuosilta.
Varmaan tasapainoisin edelleen on se asiantuntijoiden reaktio ns. DELVE-raporttiin,, joka aloitti keväällä maskirummutuksen. DELVE lähti liki kritiikittä siitä että maski on hyvä,.ja asiantuntijoiden vastaukset olivat sitten sekä puolesta että vastaan. Edelleen oli se mahdollisuus, että infektiot jopa lisääntyvät massakäytön vuoksi.
Oikea tiede ei jätä milloinkaan jätä päinvastaista näyttöä osoittamatta, jos se on olemassa.
Somehöyry saa maallikolle asiat näyttämään siltä kuin "asiantuntijat" olisivat yksimielisiä. Eivät ole.