Koronavirus Suomessa

Ei kai sitä näyttöä ole, jos kategorisesti kieltää olemassa olevan näytön. En vain ymmärrä, mitä asiaa tällainen jääräpäinen kielteinen asenne edustaa.

Minusta on koko ajan eri alustoilla näyttänyt siltä, että juuri maskiin uskovat oikein pyrkivät keräämään vahvistusta uskolleen ja jakavat vain kantaansa tukevia artikkeleita. Siinä sitä jääräpäisyyttä on.

"Olemassa olevaa näyttöä" kerätään someen, mutta ei koskaan mitään päinvastaista näyttöä, mitä on myös olemassa. Itse olen pyrkinyt välillä muistuttamaan tästä asiasta. Tässä on joku psykologinen höyry päällä.

Terveyspuolella tiedetään, että sekä vanhat että uudet tutkimukset antavat keskenään hyvin ristiriitaisia tuloksia. On erilaisia muuttujia ja suurin muuttuja on ihminen, jos massakäyttöä ajattelee. Asia ei ole ongelmaton.

Myös viranomaissivuilla eri maissa muistutetaan tutkimusten vaihtelevuudesta.

Yleensä kun varovasti tästä mainitsee, joku laittaa vastaukseksi jonkun sivuston, johon on koottu kymmeniä uusia ja vanhoja infektiotutkimuksia, joissa on hyötyjä. Ja ne muut jätetty pois. Eli vastaa juuri todistaen tämän epätieteellisen käyttäytymismallin.

Toisaalta on samanlaisia koosteita, joissa on koottu taas niitä tutkimuksia, joissa hyötyä ei ole nähty tai on jopa osoitettu, että oikeasti pätevää tutkimusta sen rätin käytön hyödyistä ei ole olemassakaan edes aikaisemmilta vuosilta.

Varmaan tasapainoisin edelleen on se asiantuntijoiden reaktio ns. DELVE-raporttiin,, joka aloitti keväällä maskirummutuksen. DELVE lähti liki kritiikittä siitä että maski on hyvä,.ja asiantuntijoiden vastaukset olivat sitten sekä puolesta että vastaan. Edelleen oli se mahdollisuus, että infektiot jopa lisääntyvät massakäytön vuoksi.

Oikea tiede ei jätä milloinkaan jätä päinvastaista näyttöä osoittamatta, jos se on olemassa.

Somehöyry saa maallikolle asiat näyttämään siltä kuin "asiantuntijat" olisivat yksimielisiä. Eivät ole.
 
Ei kai sitä näyttöä ole, jos kategorisesti kieltää olemassa olevan näytön. En vain ymmärrä, mitä asiaa tällainen jääräpäinen kielteinen asenne edustaa.

En lähde puhumaan viranomaisten puolesta, mutta saattaa olla niin, että ei haluta tuudittaa kansalaisia -väärään turvallisuudentunteeseen-. Kahtokkee nyt maita, joissa maski on ollut keväästä lähtien SE ja tartuntakäyrät roikavat taivaassa ja kuolonuhreja on sen kuin jaksetaan haudata. Esim. Usa.
 
Heh...

Tarja Halonen Ylelle: ”Naapurimaamme Ruotsi ei näytä pärjäävän kovin hyvin, mutta siellä onkin miehet johdossa” – Professorilta täystyrmäys kommentille

Ei ollut todellakaan Haloselta valtiomiestason kommentointia, mutta eihän siellä ollutkaan mies äänessä.
 
Helmikuusta 2020?

Aasialaiset ovat käyttäneet paperimaskeja iät ja ajat.
Ei sotamies tietenkään tarkoittanut maskien olevan uusi näky aasialaisten naamalla, vaan, että pandemian myötä aasialaisten maskien käyttö Suomessa on selvästi yleistynyt. Ja on oikeassa.
 
Ei ollut todellakaan Haloselta valtiomiestason kommentointia, mutta eihän siellä ollutkaan mies äänessä

Halonen on ollut lievällä sotajalalla ruotsalaisten kanssa ysäriltä lähtien. Hän tiettävästi vittuili ruotsalaisille todella rankasti, kun Ruotsi aloitti puolustusvoimiensa alasajon....se oli ollut ihan rehellistä sinuttelua vailla estoja. Tarski tajusi, että Ruotsin puolustusvoimien alasajo antaa Itämerellä tilaa venäläiselle hevostelulle. Oliko väärässä, ei ollut. Jos Ruotsi olisi hoitanut puolustusvelvoitteensa suunnilleen samalla tavoin kuin Suomi on hoitanut eivät venäläiset hevostelisi Itämerellä nähtyyn malliin.

Ja voiko kukaan puolustaa oikeasti postfreudenthalilaista Tengströmiä, tuota ruotsalaista valtion pääpoppamiestä? Toki hänellä on poliittinen tuki takana, muuten heppu olisi jo lentänyt eläkkeelle. Eli hallitus seisoo pääpoppamiehen takana.

Ruotsi valitsi linjan, joka erottaa sen de facto muista pohjoiseuroopan valtioista. Ja kas, silti talous sakkasi ainakin 8 prosenttia.....toki Ruotsissa kruunuja piisaa, ei sillä.
 
Ei sotamies tietenkään tarkoittanut maskien olevan uusi näky aasialaisten naamalla, vaan, että pandemian myötä aasialaisten maskien käyttö Suomessa on selvästi yleistynyt. Ja on oikeassa.

Aasialaisten määrä on myös vähentynyt silmiinpistävästi. Turistit tietysti poissa, mutta maassa asuvat eivät taida pitää maskia patenttiratkaisuna elämän jatkumiselle vaan välttelevät yleisiä paikkoja. Maskilla sitten suojataan pakolliset ulkona käynnit.
 
Jep. Maskien käyttö ei kuitenkaan rajoitu vain aasialaisiin. Olen huomannut yleisemmin ulkomaalaistaustaisten käyttävän maskia innokkaammin kuin suomalaisten. Toinen huomio on, että nuoret käyttävät maskeja innokkaammin kuin vanhat.

Onko muuten Suomessa tietoa koronaviruksen yleisyydestä eri väestöryhmien keskuudessa Toronton ja Yhdysvaltojen malliin? Muistelen keväällä mainitun erään väestöryhmän olleen yliedustettuna, mutta olisi mielenkiintoista tietää mikä on tilanne muiden ryhmien kohdalla.

Kuvassa NYC:n todetut koronavirustartunnat 100 000 ihmistä kohti roduittain. Samansuuntainen tilanne kuin Torontossa. (Toronton esitys oli kuitenkin parempi tarkemman erittelyn myötä.) Koronavirus on johtanut rasistisiin hyökkäyksiin lännessä asuvia aasialaisia kohtaan (meitä on moneen junaan ja osa jäi asemalle), mutta NYC:n ja Toronton data viittaa siihen, että lännessä asuvia aasialaisia ei ole syytä erityisesti pelätä.

Aasialaiset myös osoittavat, ettei maskin käyttö automaattisesti johda väärään turvallisuudentunteeseen. Tosin tämä asia lienee selvä kaikille muille paitsi maskifoobikoille.

Screenshot_2.png
 
Viimeksi muokattu:
Halonen on ollut lievällä sotajalalla ruotsalaisten kanssa ysäriltä lähtien. Hän tiettävästi vittuili ruotsalaisille todella rankasti, kun Ruotsi aloitti puolustusvoimiensa alasajon....se oli ollut ihan rehellistä sinuttelua vailla estoja. Tarski tajusi, että Ruotsin puolustusvoimien alasajo antaa Itämerellä tilaa venäläiselle hevostelulle. Oliko väärässä, ei ollut. Jos Ruotsi olisi hoitanut puolustusvelvoitteensa suunnilleen samalla tavoin kuin Suomi on hoitanut eivät venäläiset hevostelisi Itämerellä nähtyyn malliin.

Ja voiko kukaan puolustaa oikeasti postfreudenthalilaista Tengströmiä, tuota ruotsalaista valtion pääpoppamiestä? Toki hänellä on poliittinen tuki takana, muuten heppu olisi jo lentänyt eläkkeelle. Eli hallitus seisoo pääpoppamiehen takana.

Ruotsi valitsi linjan, joka erottaa sen de facto muista pohjoiseuroopan valtioista. Ja kas, silti talous sakkasi ainakin 8 prosenttia.....toki Ruotsissa kruunuja piisaa, ei sillä.

Kiinnostavia muistikuvia.

Kuittailu valtiomiestasolla voi toki olla hyvin tai huonosti perusteltua, muttei useinkaan adekvaattia, varsinkin jos siihen sotketaan vittuilua ja sukupuolikysymyksiä.

Ja jos vittuilu on arvo sinänsä, niin vittuilisivat joskus tuolle itänaapurillekin jostain aiheesta, esim. ilmatilanloukkauksia riittää kaikille kuittailtavaksi. Sitä voisin minäkin arvostaa, että noustaan selväsanaisesti suvereeniteetin uhkaajaa vastaan.

Koronatilanteesta kuittailun suhteen, katsotaan nyt ensin rauhassa kun ensimmäinen aalto pääsee alkuun täällä kotimaassa ja kuittaillaan sitten vuoden 2021 syksyllä kun tiedetään kenen kannattaa kuittailla, sukupuolijargonilla höystettynä, tai ilman.
 
Ei ollut todellakaan Haloselta valtiomiestason kommentointia, mutta eihän siellä ollutkaan mies äänessä.

Miten vitussa viruksestakin on saatu sukupuoliin liittyvä asia.

Enpä ole tykännyt siitä itsekään kun joitakin ruotsalaisia nimitellään, mediassa (toinen iltapäivälehti jolla on levikkiä) mm. "koronakeisariksi" ja maalitetaan erityisesti Yhdysvaltoja. Samaan aikaan ohitetaan aivan täysin huomiotta Venäjän tilanne.

Halosen tietäen en ihmettele jos ohittaa.
 
Tuntuvat heräävän testaamisen kanssa. Enää ei varmaankaan leikitä jos on tarve testata koneellinen, junallinen tai vaikka laivallinen. Hyvä. Karanteenien kanssa on vielä kerrattavaa.
 
Onhan tämä varsin hämmentävää. Priorieteeteissa ylempänä ovat festarit, yökerhot ja vapaa matkailu koulujen ja päivähoidon aukiolon sijaan. Suomi saa onneksi taas etumatkaa sijaintinsa vuoksi, mutta kyllä tämä kannattaa muistaa vaaleissa. Mutta missä vaaleissa puhdistettaisiin virkakoneiston kampaviineritaso, sitä voi miettiä...
 
Ruotsalaisethan eivät koskaan vittuile suomalaisille jos täällä on vaikeuksia. Niinistökin taisi jotain aukoa niille mutta se ei haittaa kun puoluekanta.

Valtiomies vittuilee valtiomiestasolla ja Seta-feministi vittuilee seta-feministitasolla. Tyylilaji valitaan sen viitekehyksen mukaan missä halutaan toimia ja olla uskottavia. Se asiasisältö mitä on sanottu merkitsee myös joillekkin ihmisille aika paljon, vaikkakaan ei useinkaan tällä foorumilla.
 
@Vonka kun selvästi minuun viittasit, selittääpä sitten sillain selvästi ja hitaasti että minäkin ymmärrän. Kun en kyllä mikään uskovainen ole enkä maskia vaikka lenkille pue, mutta jos nyt esim. Valkeaan olisi pakko mennä pukisin ja toivoisin muidenkin käyttävän.
Millä opilla siitä saa vaarallisen, ja vaikka hiasta turvallisemman. Hengitätkö lyijyä valaessa hihaan vai naamariin? Jos käytän Ostarilla asioidessa FFP-2 ja lateksihanskoja, kuinka todennäköisemmin saan tartunnan?
Miksi se anestesialääkäri sai tuomion, kun ei pukenut girurginmaskia leikkauksesta, suojaako se sittenkin sivullisia?

Parashan olisi jos voitais luottaa ihmisten järkeen, mutta ei onnistu jo sen todistaa ilmaisesta testistä kieltäytymiset.
 
.

Viittasin siihen, että tutkimukset eivät ole yksiselitteisesti samansuuntaisia massakäytön osalta. Yksi asia tutkimuslinjoissa, kriittisessäkin, on kuitenkin yhteinen: oikeanlaisten välineiden oikea käyttö yhdistettynä etäisyyksiin tuo lisäarvoa.
 
Halonen on ollut lievällä sotajalalla ruotsalaisten kanssa ysäriltä lähtien. Hän tiettävästi vittuili ruotsalaisille todella rankasti, kun Ruotsi aloitti puolustusvoimiensa alasajon....se oli ollut ihan rehellistä sinuttelua vailla estoja. Tarski tajusi, että Ruotsin puolustusvoimien alasajo antaa Itämerellä tilaa venäläiselle hevostelulle. Oliko väärässä, ei ollut. Jos Ruotsi olisi hoitanut puolustusvelvoitteensa suunnilleen samalla tavoin kuin Suomi on hoitanut eivät venäläiset hevostelisi Itämerellä nähtyyn malliin.
...
Veikkaus: Tarja näki että ainoa mahdollisuus Ruotsin turvallisuuden hoitajaksi on alasajon jälkeen Nato. Ja Tarja sekä Venäjä on ja oli hieman allerginen Natolle.
 
Tarja näki että ainoa mahdollisuus Ruotsin turvallisuuden hoitajaksi on alasajon jälkeen Nato.
Tarja näki, että nyt on hyvä tilaisuus lyödä kiilaa Ruotsin ja Suomen alati kehittyvälle yhteistyölle alalla kuin alalla. Osuu mielipahassa siivu puolustusyhteistyöhönkin.
Ehtii vielä käyttää "presidentti" korttiaan kun media sen joka tapauksessa julkaisee.
.
 
Back
Top