KOSKELOINTI

[Museo]

Sanokaas pojat, onko Koskela-tyyppinen johtaminen johtamista vai sitä, että joukko seuraa johtajaansa siksi, että se johtaja koetaan "omaksi", on kenties läheinenkin, hänestä pidetään eikä haluta jättää tätä kuseen?

Kun taas ammattiupseerin käsky koetaan kategorisena ja sitä noudatetaan, koska on pakko.

Tuossa iltapäivällä mieleeni tuli sattuneesta syystä tuo ”koskelointi”. Ainakin kliseiden mukaanhan suomalainen johtaminen on parhaimmillaan kun ulkoinen uhka määrittää selkeästi toiminnan linjat. Tällöin asioita johtamaan tottunut suomalainen johtaja suunnittelee näppärästi tuotteet ja prosessit teknisiltä yksityiskohdiltaan optimaalisiksi. Ihmisten johtaminen hoituu siinä sivussa lähinnä näyttämällä esimerkkiä. Tätähän on usein ihannoitu, mutta voisi vähän miettiä mitä heikkouksia tuollaisesta johtamistyylistä seuraa.

”Koskeloinnin” lisäksi Suomessa on vaikuttanut myös suhteellisen hierarkkinen, muodollinen ja konservatiivinen tapa toimia. Tätä kai ilmentää Lammion hahmo. Ehkä käytännönläheinen ”koskelointi” on vain jonkinlainen vastareaktio tuolle etäiseksi koetulle johtamistyylille. Tai jotain.

 

[vehamala]

Mitään en itse sodasta tiedä mutta sen mitä kahdelta sedältä ja yhdeltä vaarilta kuullut yhdistettynä vanhempien (-30 ja -33 syntyneet) kertomuksiin ja varsinkin sodasta palanneiden juttuihin, joista mitään saa irti ilman litraa viinaa, niin, ei se ihan mennyt niinkuin kirjoissa kerrotaan. Rankkaa oli ja osa ei koskaan päässyt siitä irti ja rauhaan.

Samankaltainen kokemus minullakin on. Lapsena ollessamme saimme aina silloin tällöin serkkuni kanssa kuulla vaarimme 5-vuotisen sotataipaleen varrella sattuneita asioita. Tuolloin emme tietenkään ymmärtäneet kaikkea, mutta jotain sentään muistiin jäi. Erityisen voimakkaan vaikutuksen pieneen mieleen teki, kun vaarin silmäkulmaan tuli tippa muistojen keskellä. Tietysti noita muistoja oli useinkin vauhdittamassa perinteinen suomalainen viinapullo. Ei päässyt vaarikaan siitä (sodasta) koskaan "irti ja rauhaan" :a-smiley:

 

[fulcrum]

Tämä on yksi niistä erittäin mielenkiintoista yksityiskohdista sotahistoriassamme, joita ei kuitenkaan ole välttämättä kovinkaan paljoa tutkittu.
Olisikin mielenkiintoista selvittää, mikä on totuus tästä "kaveria ei jätetä"- asiasta haavoittuneiden osalta.
"Kaveria ei jätetä" on asia, josta ei välttämättä sittenkään voida aukottomasti sanoa onko se sittenkin lähinnä myytti vai todella tapahtunut totuus?!
Se on selvä, että jokaiselle sotilaalle, kansallisuudesta riippumatta, tutuksi käyneen aseveljen jääminen vihollisen käsiin haavoittuneena on kovaakin kovempi paikka ja jokainen sotilas varmasti tekee kaikkensa kaverinsa pelastamiseksi jos kaveri haavoittuu ja on jäämässä vihollisen käsiin. Ilmiö ei ole vain Suomalainen, vaan koskee kaikkia armeijoita. Esim Amerikkalaisten tiedetään Normandian taisteluissa hyljeksineen rajustikin uusia täydennysmiehiä juuri siitä syystä, että he olivat jo kokeneet raskaasti tuttujen kavereiden menettämisiä, eivätkä sen vuoksi halunneet tutustua täydennysmiehiin lainkaan..helpompi käsitellä heidän kaatumisensa tai vihollisen käsiin jääminen, kun ei ole tuttuja kavereita. Samaa ilmiötä on havaittu Wehrmachtissa ja muissa armeijoissa II-maailmansodan ajalta.
Suomalainen sotilas tuskin oli tässäkään asiassa erilainen. Niinpä uskon, että haavoittuneiden pelastamiseksi on tehty paljon..niin kauan kuin haavoittuneet ovat tuttuja kavereita.

Miten lie. Nykypäivänä voisi mainita esimerkkeinä Hizbollahin ja Talibanin, jotka molemmat pyrkivät pitämään kaatuneista hyvää huolta ja evakuoimaan ruumiit mikäli mahdollista. Raportit esimerkiksi Afganistanista kertovat että pitkienkin tulitaistelujen jälkeen ei usein löydetä ainuttakaan taliban-ruumista - verijälkiä yms. kyllä. Toisin oli Irakissa, jossa raadot yleensä jätettiin tylysti lojumaan. Eli kyllä niitä eroja on. On joskus kerrottu venäläisten talvisodan veteraanien kuvauksia siitä, miten masentavaa oli nähdä kuinka omien ruumiit oli jätetty makaamaan sinne tänne, ja suomalaisten ruumiita ei näkynyt juuri koskaan. Tällainen ei anna rivimiehelle kovin hyvää kuvaa sodan kulusta. En tiedä ovatko nämäkin kenties vain jotain kansallista legendaa, mutta selvää kuitenkin on että kaatuneistakin tovereista huolehtiminen on moraalin kannalta edullista, eikä asiaan ole syytä suhtautua liian kyynisesti.

Jos sitten tarkastellaan Saksalaista upseerityyppiä, huomataan että kyseessä ole ole "Lammio", vaan tosiasiassa "Koskela" vailla Koskelan kielteisiä ominaisuuksia. Saksalaisessa perinteessä upseerin piti johtaa edestä, rohkeasti omalla esimerkillä, hänen piti olla joukkonsa "kovin jätkä" ja ansaita alaistensa kunnioitus nimenomaan sillä. Hänen piti pystyä kaikessa parempaan kuin mitä hän vaati alaisiltaan jne..mutta myös ehdottoman kuuliaisia ja lojaaleja vertaisilleen ja esimiehilleen. Tämäntyyppisiä ilmeisen monet Suomalaisupseerit myös pyrkivät henkensä uhallakin joukkonsa johtajina olemaan..ja olivatkin.
Hieman kärjistäen siis eräänlaisia "koskeloita" vailla "koskelan" kielteisiä piirteitä/ joille "koskelan" kielteiset piirteet ovat äärimmäisen vastenmielisiä... Tämän seikan totuudenmukaista kuvaamista on mielestä täysin epärealistista odottaa Linnan taustan ja ideologiamaailman omaavalta kirjailijalta, joka kirjoittaa teoksensa 50-luvun ilmapiirissä.

Tai kenties Linna ei vain halunnut laittaa romaaniinsa jotain kaikkivoipaista "superhenkilöä" vailla inhimillisiä heikkouksia? Yleisesti ottaen tällaisia henkilöhahmoja pidetään huonon kirjailijan merkkinä.

Noin aiheesta, on toki totta että saksalainen jalkaväen upseeri oli monella tapaa lähempänä "Koskela-tyyppiä" kuin "Lammio-tyyppiä". Kuva Saksan armeijasta robotteina jotka sokeasti tottelevat käskyjä hanhenmarssia marssien on lähinnä Hollywood-klisee. Tai, SS:n puolella tällaista alkuaikoina ehkä esiintyi. Hyvin pitkälle siitä syystä SS:n sota menikin aluksi täysin persiilleen. Kiinnostavampi kysymys on, oliko tällainen traditio vanhaa preussilaista perua, vai Reichswehrin kansallisten erityisolosuhteiden tuote?? Tähän en ole koskaan saanut vastausta.

"Lammio" ei siis niinkään edusta saksalaista, vaan perinteistä länsimaista upseerityyppiä, jossa lähdetään siitä että upseeri on aristokraatti ja näin miehistön yläpuolella. Tätä asennetta esiinty angloamerikkalaisissa armeijoissa edelleen, vaikka 2MS massa-armeijat jossain määrin murensivatkin traditiota. Tämä johtamistapa on helppo tuomita, mutta pitää muistaa että vapaaehtoisarmeijassa miehistöön ja upseeristoon hakee/päätyy täysin erilaisia henkilötyyppejä. Kyseessä on yksi tapa luoda menestyksekkään johtamisen kannalta vaadittava auktoriteetti, vaikkakaan ei ehkä aina paras tapa. Eihän Linnakaan esittänyt Lammiota millään muotona tyhmänä.

Omana varusmiesaikanani yksikössäni oli kokelas joka oli ilmetty Lammio, jopa melkein ulkomuotoa myöten. Miehistön suhtautuminen häneen oli melkein yksi yhteen sen kanssa miten miehet Tuntemattomassa suhtautuivat Lammioon. Itse ainakin pidin häntä siitä huolimatta ihan hyvänä ja aikaansaavana johtajatyyppinä. Myöhemmin jotkut palvelustoverit ovat kertoneet että siviilissä tavattuna tämä silloin inhottu henkilö oli todella mukava ja rento.

Toisaalta oli sitten pari eräänlaista "Lehto"-tyyppiä jotka yrittivät myös olla kovia, mutta ilman minkäänlaista osaamista ja päätyivät vain kertakaikkiaan halveksutuiksi. Näistä henkilöistä oli helppo nähdä päälle että he olisivat siviilissäkin kusipäitä.

 

[Creidiki]

Jos sitten tarkastellaan Saksalaista upseerityyppiä, huomataan että kyseessä ole ole "Lammio", vaan tosiasiassa "Koskela" vailla Koskelan kielteisiä ominaisuuksia. Saksalaisessa perinteessä upseerin piti johtaa edestä, rohkeasti omalla esimerkillä, hänen piti olla joukkonsa "kovin jätkä" ja ansaita alaistensa kunnioitus nimenomaan sillä. Hänen piti pystyä kaikessa parempaan kuin mitä hän vaati alaisiltaan jne..mutta myös ehdottoman kuuliaisia ja lojaaleja vertaisilleen ja esimiehilleen. Tämäntyyppisiä ilmeisen monet Suomalaisupseerit myös pyrkivät henkensä uhallakin joukkonsa johtajina olemaan..ja olivatkin.
Hieman kärjistäen siis eräänlaisia "koskeloita" vailla "koskelan" kielteisiä piirteitä/ joille "koskelan" kielteiset piirteet ovat äärimmäisen vastenmielisiä... Tämän seikan totuudenmukaista kuvaamista on mielestä täysin epärealistista odottaa Linnan taustan ja ideologiamaailman omaavalta kirjailijalta, joka kirjoittaa teoksensa 50-luvun ilmapiirissä.

Tai kenties Linna ei vain halunnut laittaa romaaniinsa jotain kaikkivoipaista "superhenkilöä" vailla inhimillisiä heikkouksia? Yleisesti ottaen tällaisia henkilöhahmoja pidetään huonon kirjailijan merkkinä.

Niin tuota, Lammiolla ei ole Linnan romaanihenkilöistä esikuvaa oikeassa maailmassa (niinkuin ei ole Koskelallakaan) vaan häneen on koottu kaikki se mitä Linna kadettiupseereissa koki negatiiviseksi

Lammio on tekemällä tehty peili Koskelalle ja näiden kahden ero tutkiskelee miesten ja johtajan suhdetta armeijassa.

Lammion kielteiset piirteet taas ovat suoraan seurausta Länsimaisen, myös Saksalaisen upseeriston alkujuurista. Lammio ei ole Englantilaista yläluokkaa tai Preussilainen Junkkeri, mutta yrittää siitä huolimatta käyttäytyä kuin sellainen. Rokka ei ole hänen torpparinsa/alustalaisensa eikä häntä ihan taatusti kohdella kuin sellaista.

Rokalla, Rahikaisella ja Kaarnalla taas on esikuvansa oikeiden ihmisten joukossa ja siksi he ovatkin hieman monimutkaisempia hahmoja kuin Lammio tai edes Koskela, joka sai alkunsa jo Täällä Pohjantähden alla- romaanissa.

Muokattu tarttee lisää kahvia

 

[baikal]

Jos sitten tarkastellaan Saksalaista upseerityyppiä, huomataan että kyseessä ole ole "Lammio", vaan tosiasiassa "Koskela" vailla Koskelan kielteisiä ominaisuuksia. Saksalaisessa perinteessä upseerin piti johtaa edestä, rohkeasti omalla esimerkillä, hänen piti olla joukkonsa "kovin jätkä" ja ansaita alaistensa kunnioitus nimenomaan sillä. Hänen piti pystyä kaikessa parempaan kuin mitä hän vaati alaisiltaan jne..mutta myös ehdottoman kuuliaisia ja lojaaleja vertaisilleen ja esimiehilleen. Tämäntyyppisiä ilmeisen monet Suomalaisupseerit myös pyrkivät henkensä uhallakin joukkonsa johtajina olemaan..ja olivatkin.
Hieman kärjistäen siis eräänlaisia "koskeloita" vailla "koskelan" kielteisiä piirteitä/ joille "koskelan" kielteiset piirteet ovat äärimmäisen vastenmielisiä... Tämän seikan totuudenmukaista kuvaamista on mielestä täysin epärealistista odottaa Linnan taustan ja ideologiamaailman omaavalta kirjailijalta, joka kirjoittaa teoksensa 50-luvun ilmapiirissä.

Tai kenties Linna ei vain halunnut laittaa romaaniinsa jotain kaikkivoipaista "superhenkilöä" vailla inhimillisiä heikkouksia? Yleisesti ottaen tällaisia henkilöhahmoja pidetään huonon kirjailijan merkkinä.

Niin tuota, Koskelalla ei ole Linnan romaanihenkilöistä esikuvaa oikeassa maailmassa (niinkuin ei ole Koskelallakaan) vaan häneen on koottu kaikki se mitä Linna kadettiupseereissa koki negatiiviseksi

Lammio on tekemällä tehty peili Koskelalle ja näiden kahden ero tutkiskelee miesten ja johtajan suhdetta armeijassa.

Lammion kielteiset piirteet taas ovat suoraan seurausta Länsimaisen, myös Saksalaisen upseeriston alkujuurista. Lammio ei ole Englantilaista yläluokkaa tai Preussilainen Junkkeri, mutta yrittää siitä huolimatta käyttäytyä kuin sellainen. Rokka ei ole hänen torpparinsa/alustalaisensa eikä häntä ihan taatusti kohdella kuin sellaista.

Rokalla, Rahikaisella ja Kaarnalla

taas on esikuvansa oikeiden ihmisten joukossa ja siksi he ovatkin hieman monimutkaisempia hahmoja kuin Lammio tai edes Koskela, joka sai alkunsa jo Täällä Pohjantähden alla- romaanissa

Tähän palataan vielä.

 

[EK]

Niin tuota, Lammiolla ei ole Linnan romaanihenkilöistä esikuvaa oikeassa maailmassa (niinkuin ei ole Koskelallakaan) vaan häneen on koottu kaikki se mitä Linna kadettiupseereissa koki negatiiviseksi

Lammio on tekemällä tehty peili Koskelalle ja näiden kahden ero tutkiskelee miesten ja johtajan suhdetta armeijassa.

...

Rokalla, Rahikaisella ja Kaarnalla taas on esikuvansa oikeiden ihmisten joukossa ja siksi he ovatkin hieman monimutkaisempia hahmoja kuin Lammio tai edes Koskela, joka sai alkunsa jo Täällä Pohjantähden alla- romaanissa.

Muokattu tarttee lisää kahvia

Niin, no, ainakin Linnan kanssa samassa yksikössä palvelleet ovat olleet sitä mieltä, että Koskela on lähes yksi yhteen joukkueenjohtaja Einari Kokkonen. Taustassa on toki eroa. Linna ei täysin kiistänytkään yhteyttä.

 

[baikal]

Niin tuota, Lammiolla ei ole Linnan romaanihenkilöistä esikuvaa oikeassa maailmassa (niinkuin ei ole Koskelallakaan) vaan häneen on koottu kaikki se mitä Linna kadettiupseereissa koki negatiiviseksi

Lammio on tekemällä tehty peili Koskelalle ja näiden kahden ero tutkiskelee miesten ja johtajan suhdetta armeijassa.

...

Rokalla, Rahikaisella ja Kaarnalla taas on esikuvansa oikeiden ihmisten joukossa ja siksi he ovatkin hieman monimutkaisempia hahmoja kuin Lammio tai edes Koskela, joka sai alkunsa jo Täällä Pohjantähden alla- romaanissa.

Muokattu tarttee lisää kahvia

Niin, no, ainakin Linnan kanssa samassa yksikössä palvelleet ovat olleet sitä mieltä, että Koskela on lähes yksi yhteen joukkueenjohtaja Einari Kokkonen. Taustassa on toki eroa. Linna ei täysin kiistänytkään yhteyttä.

:a-laugh:

 

[Museo]

Listataanpa tähän väliin teoksia joissa kirjaston hakukoneen mukaan on analysoitu Tuntemattomassa esiintyvää johtamista. Löytyykö lisää ja onko tullut luettua?


Boström, Tage (1983) Okänd soldat och kända soldater: beteenden, attityder och struktur i Väinö Linnas krigsroman.

Koskela, Lasse ja Pasi Lankinen (2010). Johtajakirja. Suomalaisen kaunokirjallisuuden johtajia.

Lundberg, Tom (2005) Tuntematon sotilas ja johtamisen taito.

Pipping, Knut (1947) Kompaniet som samhälle. Iakttagelser i ett finsk frontband 1941-1944.

Syrjänen, Minna (2003) Myytit ja "hyvä" johtaminen sotilasdiskurssissa.

 

[suksisissi]

Listataanpa tähän väliin teoksia joissa kirjaston hakukoneen mukaan on analysoitu Tuntemattomassa esiintyvää johtamista. Löytyykö lisää ja onko tullut luettua?


Boström, Tage (1983) Okänd soldat och kända soldater: beteenden, attityder och struktur i Väinö Linnas krigsroman.

Koskela, Lasse ja Pasi Lankinen (2010). Johtajakirja. Suomalaisen kaunokirjallisuuden johtajia.

Lundberg, Tom (2005) Tuntematon sotilas ja johtamisen taito.

Pipping, Knut (1947) Kompaniet som samhälle. Iakttagelser i ett finsk frontband 1941-1944.

Syrjänen, Minna (2003) Myytit ja "hyvä" johtaminen sotilasdiskurssissa.

Pippingin teos on myös suomennettu; teoksen nimi on Komppania pienoisyhteiskuntana.

 

[Second]

Arviokaas mille kohdalle Koskela-Lammio akselia sijoittuu Marokon Kauhu, eli Juutilainen. Mitä arvioisitte hänen huonoiksi puolikseen ja hyvikseen. Juopottelu nyt on totta kai tiedossa vaikkakin tuo taisi olla sikäli kontrollissa että hän juopotteli silloin kun ei ollut aktiivista taisteluvaihetta päällä.

Kerron yhden esimerkin joka minulla tuli aika isona yllätyksenä:

Tuossa yhtä Kansa Taisteli lehteä lueskelin ja siellä mainittiin että eräs varusmies-pataljoona oli valmistautumassa ensimmäiseen hyökkäykseensä kesällä -41, eli tulikasteeseensa, pataljoonan komentaja antoi Juutilaiselle käskyn valmistella tulikanta (eli tulituki) komppaniallaan ja reilusti aikaa toteuttaa tämä. Samalla suoritettiin muitakin hyökkäysvalmisteluita rauhaksiin ja perusteellisesti, poikien ensimmäinen taistelu niin asiat kai haluttiin saada sujumaan mahdollisimman mallikkaasti.

No aika kului ja komentaja alkoi ihmetellä että miksi hitossa ei vieläkään ole saapunut ilmoitusta tulikannan valmiina olosta. Meni sitten kyselemään ilmeisesti vähän piruilevaan tapaan Juutlaiselta että "No? mikä siinä kestää?" Juutilainen kertojan mukaan tästä "hivenen" loukkaantui, kun arveli että komentaja arvostelee hänen rohkeuttaan ja varsin vastuuttomasti käski Komppaniansa hyökkäykseen... Siis sen jonka olisi pitänyt tukea tulellaan muiden komppanioiden hyökkäystä! Tämän seurauksena koko pataljoona lähti liikkeelle sitten piittamatta täysin niistä suunnitelmista mitä oli laadittu. Voitaisiin sanoa että koko hyökkäyssuunnitelma romahti saman tien kun Juutilainen antoi hyökkäyskäskyn komppanilleen.

Lopputulos oli että koko pataljoona hyökkäsi railakkaasti "sekapallohärdellinä", pysähtyi erääseen maaston kohtaan ja siihen sitten vihollisen väijyttävä osasto suolasi pataljoonasta noin kolmanneksen! Pokien tulikaste meni lievästi sanottuna aivan päin persettä! No tehtävä tuli hoidetuksi jotenkuten, mutta aivan valtavilla kokonaistappioilla, joihin kuului pataljoonan komentaja (pataljoonan tykistöupseeri, kertoja/kirjoittaja, hoiti homman kotiin ottaessaan komennon).

Mitä tämä kertoo Juutilaisesta?!?! Lieneekö sitten vituttanut ajatus tulikantaan jäämisestä, kun olisi ukko halunnut hyökkäämään? Menettely jokatapauksessa on hyvin arvelluttava. :a-shocked:

 

[baikal]

Oisko se second niin, että mikään sankaruusmyytti ei kestä tarkempaa pöyhintää...tulee helppoon aika tympeitä makuja, kun huomaa, että se sankaruus onkin lopulta ollut aika arkinen kohina, jota on sodan aikaan paisuteltu ja joka on jäänyt elämään itseään suurempana asiana. SODANaikainen lukemisto on ollut armottomasti väritettyä propagandaa....ja kas, näitä käsitellään LÄHTEINÄ jopa ns. oikeassa historiankirjoituksessa....voi sun hyvät hyttyset.

Kuten tiedättekin, olin nöössipoikana keräämässä ammoin veteraanien kertomuksia. Kyllä se hyökkäysvaihe välittyi - 80-kerronnassa kovasti muuna kuin sankaruuskohinanana. Armotonta sekoilua, jota värittivät juopottelu, tehtävien karttaminen, esimiehet, jotka höyrysivät Saksan mallin mukaan ja kumarsivat "tovereita niksmanneja" niin ettei alkuviikon kumartelun jälkeen enää suoraksi loppuviikosta päässyt ollenkaan.

Onhan noissa kertomuksissa ihan selviä tapauksia, joissa esimiehet ovat olleet huusanhelvatissa tekemässä jotain tosi tärkeää, kun sotaväki on nujunnut naapurin kanssa suon laitoja. Pohjois-savosta oli karuja juttuja, joissa kerrottiin juoppohulluksi tärähtäneistä, omien sekaan ammutuista tykistökeskityksistä. (näistä on aivan oikeat lähteetkin), Laiston Suo on kuuluisa Rukajärven veteraaneille, Virran ylitys sekoiluineen käsittämätöntä touhua, kenttäsairaalan tapahtumat, ja vaikkapa erään rajaupseerin osoittama valtaisa hlökoht. rohkeus. Kaikki nämä ovat kuranteissa lähteissä arkistoissa, mutta eipä ole HISTORIANkirioittajia kiinnostanut...ne eivät myy, vaan annappas, kun kirjoittaa rasauttaa amfepöllyssä kohisevasta SANKARISTA...kirja myy kuin häkää ja suomilippu heiluu. Gloorigloorihallesheigaraa.....

 

[Second]

En minä nyt Juutilaista oikein sen kummepana sankarina ole pitänytkään, astetta parempana johtajan ainakin taistelussa kun ei joutanut juopottelemaan. Lähinnä vain kiinnostaa se että mitkä ne Juutilaisen erityispiirteet johtajana ovat.

Juu Kyllähän noita on syytöksiä heitellään suoraa ilmoille tai ainakin annetaan ymmärtää että tuo tyyppi se ei hoitanut hommiaan kunnolla ja luonnollistahan se on. Virhe on kuvitella että kaikki meni hyvin tai että kaikki hoitivat hommansa tunnollisesti. Asemasota on tietysti kaikkein selvin, varmasti joka ukko on ollut enemmän tai vähemmän katkera sodan venymisestä. Kuri hölytyy ja henkilökohtainen moraali rapistuu. -41 Vaiheesta yksi eniten suoranaista arvostelua aiheuttanut sattumus mikä minun silmiini sattui oli muodon vuoksi hyökkäily päin vihollisen puolustusta. En muista missä tämä tapahtui, mutta tilanne oli se että hyökkäysvaihe sillä lohkolla oli lopussa ja Mannerheim tosiasiassa oli jo päättänyt pysäyttää hyökkäyksen. Kuitenkin joukkoja paiskattiin huonosti tuettuihin hyökkäyksiin päin puolustavaa NL:n divisioonaa (en muista mikä se NL:n divisioona oli, senkin sotapäiväkirjojen otteita on tullut luettua vaan ei nimi tule mieleen. Aika maineikas juuri noista taisteluista johtuen kuitenkin. Taisi yletä kaartin divisoonaksi). Siellä olleet suomalais veteraanit puhuu suoranaisesta omien tapattamisesta.

En muista kovin tarkkaan noita Rukajärven vaiheen kertomuksia joita itse olen lueskellut Esim Virran ylityksen kyllä luulen tietäväni. Eikös se ole se jossa saksalaisten ylimeno yritys ja sillan korjaaminen tulen alla ei onnistunut ja heikäläine pioneeri joukko kuoli sillalle viimeiseen mieheen. Siitä sitten suomalaiset kokeili koukata joen alajuoksulta ja sekin hyökkäys meni perseeleen ja pahimmillaan pelättiin jopa kokonaisen komppanian tuhoutuneen joen väärälle puolelle tai hukkuneena jokeen. Luojan kiitos ihan noin huonosti ei mennyt, kunhan aikaa kului ja hajalleen menneet joukot saatiin kokoon.

Laiston Suo ei tule itsessään mieleen. Eikä nuo kenttäsairaalan tapahtumat.

 

[JOKO]

Arviokaas mille kohdalle Koskela-Lammio akselia sijoittuu Marokon Kauhu, eli Juutilainen. Mitä arvioisitte hänen huonoiksi puolikseen ja hyvikseen. Juopottelu nyt on totta kai tiedossa vaikkakin tuo taisi olla sikäli kontrollissa että hän juopotteli silloin kun ei ollut aktiivista taisteluvaihetta päällä.

Minulle on kirjallisuuden perusteella muodostunut kuva tyhmänrohkeasta, välinpitämättömästä ja epäpätevästä upseerista. Juutilainen ei mielestäni sovi mihinkään kohtaan Koskela-Lammio akselille.

 

[Vanha veteraani]

Tiedä sitten onko Yrjö Keinosen nimi tullut aikaisemmin esille, mutta hänessä voidaan katsoa hyvin pitkälle yhdistyneen Lammion ja Koskelan parhaat puolet rintamaupseerina.

Ahti Vuorensola on toinen varteenotettava ehdokas.

(Unohtamatta Väinö Malmivaaraa tai Päiviö Hetemäkeä)

 

[Second]

Tiedä sitten onko Yrjö Keinosen nimi tullut aikaisemmin esille, mutta hänessä voidaan katsoa hyvin pitkälle yhdistyneen Lammion ja Koskelan parhaat puolet rintamaupseerina.

Ahti Vuorensola on toinen varteenotettava ehdokas.

(Unohtamatta Väinö Malmivaaraa tai Päiviö Hetemäkeä)

Minulla on Keinosesta vähän sama näkemys juuri taistelujoukkojen johtajana (millään muotoa ottamatta kantaa kenraaliajan tapahtumiin ja käänteisiin). Tosin Keinosesta tiedän loppu peleissä aika vähän ja nämäkin näkemykset on ehkä vähän turhan subjektiivia (Keinosen itsensä kirjoittama kirja sekä eräs oman vävynsä kirjoittama kirja hänen sotilasurastaan) niin en uskolla itse oikein tuota johtopäätöstä vetää ihan maaliin asti. No Pinna oli kova joukko ja varmasti suuri osa siitä lankeaa juuri Keinosen ansioksi.

Sikälihän Juutilaisen ja Keinosen tiet kulkevat yhteen että joskus -41 loppupuolella Juutilainen toimi pataljoonan komentajana ja Pinna kuului hänen alaisuuteensa kun Pinna alistettiin tuolle pataljoonalle. Muistaakseni Keinonen kertoo että Juutilainen oli erittäin innokas käyttämään juuri Pinnaa kaikissa erikoistehtävissä, yhteen väliinhän Pinna hoiteli sissisodankäyntiäkin vihollisen linjojen takana. Keinonen valitteli että se kyllä väsytti Pinnan poikia aika paljon, koska Juutilainen järjesti heille kokoajan jotakin hommaa. Mutta toisaalta hän myöntää että Juutilainen osasi käyttää henkilöiden ja joukkojen osaamista hyväkseen. Samaan sarjaan kai voitaisiin niputtaa myös Häyhän käyttäminen TA:n roolissa. Kuinkahan moni muu olisi pitänyt Häyhän tavallisen kivääriryhmän johdossa? Sehän se Häyhän sotilaskoulutus olikin. TA-tehtävistä tuon aikaisessa Suomen Armeijassa kun ei ollut tietoakaan.

 

[Vanha veteraani]

Tiedä sitten onko Yrjö Keinosen nimi tullut aikaisemmin esille, mutta hänessä voidaan katsoa hyvin pitkälle yhdistyneen Lammion ja Koskelan parhaat puolet rintamaupseerina.

Ahti Vuorensola on toinen varteenotettava ehdokas.

(Unohtamatta Väinö Malmivaaraa tai Päiviö Hetemäkeä)

Minulla on Keinosesta vähän sama näkemys juuri taistelujoukkojen johtajana (millään muotoa ottamatta kantaa kenraaliajan tapahtumiin ja käänteisiin). Tosin Keinosesta tiedän loppu peleissä aika vähän ja nämäkin näkemykset on ehkä vähän turhan subjektiivia (Keinosen itsensä kirjoittama kirja sekä eräs oman vävynsä kirjoittama kirja hänen sotilasurastaan) niin en uskolla itse oikein tuota johtopäätöstä vetää ihan maaliin asti. No Pinna oli kova joukko ja varmasti suuri osa siitä lankeaa juuri Keinosen ansioksi.

Sikälihän Juutilaisen ja Keinosen tiet kulkevat yhteen että joskus -41 loppupuolella Juutilainen toimi pataljoonan komentajana ja Pinna kuului hänen alaisuuteensa kun Pinna alistettiin tuolle pataljoonalle. Muistaakseni Keinonen kertoo että Juutilainen oli erittäin innokas käyttämään juuri Pinnaa kaikissa erikoistehtävissä, yhteen väliinhän Pinna hoiteli sissisodankäyntiäkin vihollisen linjojen takana. Keinonen valitteli että se kyllä väsytti Pinnan poikia aika paljon, koska Juutilainen järjesti heille kokoajan jotakin hommaa. Mutta toisaalta hän myöntää että Juutilainen osasi käyttää henkilöiden ja joukkojen osaamista hyväkseen. Samaan sarjaan kai voitaisiin niputtaa myös Häyhän käyttäminen TA:n roolissa. Kuinkahan moni muu olisi pitänyt Häyhän tavallisen kivääriryhmän johdossa? Sehän se Häyhän sotilaskoulutus olikin. TA-tehtävistä tuon aikaisessa Suomen Armeijassa kun ei ollut tietoakaan.

Yhtenä hyvin yleisenä piirteenä menestyneille ja alaistensa arvostamille rintamaupseereille oli se, että he käyttivät hyvin hillitysti tai ei laisinkaan alkoholia rintamaoloissa.

 

[baikal]

Tiedä sitten onko Yrjö Keinosen nimi tullut aikaisemmin esille, mutta hänessä voidaan katsoa hyvin pitkälle yhdistyneen Lammion ja Koskelan parhaat puolet rintamaupseerina.

Ahti Vuorensola on toinen varteenotettava ehdokas.

(Unohtamatta Väinö Malmivaaraa tai Päiviö Hetemäkeä)

Minulla on Keinosesta vähän sama näkemys juuri taistelujoukkojen johtajana (millään muotoa ottamatta kantaa kenraaliajan tapahtumiin ja käänteisiin). Tosin Keinosesta tiedän loppu peleissä aika vähän ja nämäkin näkemykset on ehkä vähän turhan subjektiivia (Keinosen itsensä kirjoittama kirja sekä eräs oman vävynsä kirjoittama kirja hänen sotilasurastaan) niin en uskolla itse oikein tuota johtopäätöstä vetää ihan maaliin asti. No Pinna oli kova joukko ja varmasti suuri osa siitä lankeaa juuri Keinosen ansioksi.

Sikälihän Juutilaisen ja Keinosen tiet kulkevat yhteen että joskus -41 loppupuolella Juutilainen toimi pataljoonan komentajana ja Pinna kuului hänen alaisuuteensa kun Pinna alistettiin tuolle pataljoonalle. Muistaakseni Keinonen kertoo että Juutilainen oli erittäin innokas käyttämään juuri Pinnaa kaikissa erikoistehtävissä, yhteen väliinhän Pinna hoiteli sissisodankäyntiäkin vihollisen linjojen takana. Keinonen valitteli että se kyllä väsytti Pinnan poikia aika paljon, koska Juutilainen järjesti heille kokoajan jotakin hommaa. Mutta toisaalta hän myöntää että Juutilainen osasi käyttää henkilöiden ja joukkojen osaamista hyväkseen. Samaan sarjaan kai voitaisiin niputtaa myös Häyhän käyttäminen TA:n roolissa. Kuinkahan moni muu olisi pitänyt Häyhän tavallisen kivääriryhmän johdossa? Sehän se Häyhän sotilaskoulutus olikin. TA-tehtävistä tuon aikaisessa Suomen Armeijassa kun ei ollut tietoakaan.

Yhtenä hyvin yleisenä piirteenä menestyneille ja alaistensa arvostamille rintamaupseereille oli se, että he käyttivät hyvin hillitysti tai ei laisinkaan alkoholia rintamaoloissa.

Kyllä pitää paikkansa. Miettikääs: sotilailta on kielletty väkijuomat tyyten ja saavat ehtimiseen kuulla kuinka päälliköt ja komentajat viettävät kosteita illatsuja, joista ei puutu muonitusta eikä naisseuraakaan. Mitä silloin ukot pitkän päälle miettivät? Sodan oloissa ei silloin päde pelkkä: "lavalla ollaan hiljaa".

 

[baikal]

Tiedä sitten onko Yrjö Keinosen nimi tullut aikaisemmin esille, mutta hänessä voidaan katsoa hyvin pitkälle yhdistyneen Lammion ja Koskelan parhaat puolet rintamaupseerina.

Ahti Vuorensola on toinen varteenotettava ehdokas.

(Unohtamatta Väinö Malmivaaraa tai Päiviö Hetemäkeä)

Minulla on Keinosesta vähän sama näkemys juuri taistelujoukkojen johtajana (millään muotoa ottamatta kantaa kenraaliajan tapahtumiin ja käänteisiin). Tosin Keinosesta tiedän loppu peleissä aika vähän ja nämäkin näkemykset on ehkä vähän turhan subjektiivia (Keinosen itsensä kirjoittama kirja sekä eräs oman vävynsä kirjoittama kirja hänen sotilasurastaan) niin en uskolla itse oikein tuota johtopäätöstä vetää ihan maaliin asti. No Pinna oli kova joukko ja varmasti suuri osa siitä lankeaa juuri Keinosen ansioksi.

Sikälihän Juutilaisen ja Keinosen tiet kulkevat yhteen että joskus -41 loppupuolella Juutilainen toimi pataljoonan komentajana ja Pinna kuului hänen alaisuuteensa kun Pinna alistettiin tuolle pataljoonalle. Muistaakseni Keinonen kertoo että Juutilainen oli erittäin innokas käyttämään juuri Pinnaa kaikissa erikoistehtävissä, yhteen väliinhän Pinna hoiteli sissisodankäyntiäkin vihollisen linjojen takana. Keinonen valitteli että se kyllä väsytti Pinnan poikia aika paljon, koska Juutilainen järjesti heille kokoajan jotakin hommaa. Mutta toisaalta hän myöntää että Juutilainen osasi käyttää henkilöiden ja joukkojen osaamista hyväkseen. Samaan sarjaan kai voitaisiin niputtaa myös Häyhän käyttäminen TA:n roolissa. Kuinkahan moni muu olisi pitänyt Häyhän tavallisen kivääriryhmän johdossa? Sehän se Häyhän sotilaskoulutus olikin. TA-tehtävistä tuon aikaisessa Suomen Armeijassa kun ei ollut tietoakaan.

Olisko Juutilaisen sotakokemuksilla pohjois-afrikasta mitään tekemistä tämän kanssa?

 

[Second]

Tiedä sitten onko Yrjö Keinosen nimi tullut aikaisemmin esille, mutta hänessä voidaan katsoa hyvin pitkälle yhdistyneen Lammion ja Koskelan parhaat puolet rintamaupseerina.

Ahti Vuorensola on toinen varteenotettava ehdokas.

(Unohtamatta Väinö Malmivaaraa tai Päiviö Hetemäkeä)

Minulla on Keinosesta vähän sama näkemys juuri taistelujoukkojen johtajana (millään muotoa ottamatta kantaa kenraaliajan tapahtumiin ja käänteisiin). Tosin Keinosesta tiedän loppu peleissä aika vähän ja nämäkin näkemykset on ehkä vähän turhan subjektiivia (Keinosen itsensä kirjoittama kirja sekä eräs oman vävynsä kirjoittama kirja hänen sotilasurastaan) niin en uskolla itse oikein tuota johtopäätöstä vetää ihan maaliin asti. No Pinna oli kova joukko ja varmasti suuri osa siitä lankeaa juuri Keinosen ansioksi.

Sikälihän Juutilaisen ja Keinosen tiet kulkevat yhteen että joskus -41 loppupuolella Juutilainen toimi pataljoonan komentajana ja Pinna kuului hänen alaisuuteensa kun Pinna alistettiin tuolle pataljoonalle. Muistaakseni Keinonen kertoo että Juutilainen oli erittäin innokas käyttämään juuri Pinnaa kaikissa erikoistehtävissä, yhteen väliinhän Pinna hoiteli sissisodankäyntiäkin vihollisen linjojen takana. Keinonen valitteli että se kyllä väsytti Pinnan poikia aika paljon, koska Juutilainen järjesti heille kokoajan jotakin hommaa. Mutta toisaalta hän myöntää että Juutilainen osasi käyttää henkilöiden ja joukkojen osaamista hyväkseen. Samaan sarjaan kai voitaisiin niputtaa myös Häyhän käyttäminen TA:n roolissa. Kuinkahan moni muu olisi pitänyt Häyhän tavallisen kivääriryhmän johdossa? Sehän se Häyhän sotilaskoulutus olikin. TA-tehtävistä tuon aikaisessa Suomen Armeijassa kun ei ollut tietoakaan.

Olisko Juutilaisen sotakokemuksilla pohjois-afrikasta mitään tekemistä tämän kanssa?

Tarkoitatko Häyhää vain Juutilaisen potenttiaalista kykyä havaita lahjakkuuksia ja ottaa ne käyttöön? Häyhän kohdalla mietin samaa, eli Legioonasta jäi jotakin sellaista käteen joka kotomaassa oli vieraampaa.

Eihän Häyhä mikään tuntemattomuus ollut, erittäin hyväksi ampujaksi tunnettu ja luullakseni Häyhä otti osaa SJK:n TA-koulutukseen kivääriryhmän johtajan koulutksen lisäksi. Eli sikäli Juutilaisen ei kauaa tarvinnut etsiä TA:ta käyttöönsä.

Vanha Veteraani: Jeps. Keinonenkin vähän vihjaa että Juutilaisen hyvin avoin juopottelu ei tosiaan ollut kovin hyvä asia. Ja onhan se näin. Olisipa kiva tietää millaiset hänen komentamiensa joukkojen kurinalaisuus loppupeleissä oli. Vai voiko olla niin että Juutilaisen juopottelu tuli kuitatuksi hänen legendaarisella maineellaan ja tämä jollakin tapaa lievensi noita juopottelun ongelmia kurin suhteen?

 

[RDF]

Arviokaas mille kohdalle Koskela-Lammio akselia sijoittuu Marokon Kauhu, eli Juutilainen. Mitä arvioisitte hänen huonoiksi puolikseen ja hyvikseen. Juopottelu nyt on totta kai tiedossa vaikkakin tuo taisi olla sikäli kontrollissa että hän juopotteli silloin kun ei ollut aktiivista taisteluvaihetta päällä.

Minulle on kirjallisuuden perusteella muodostunut kuva tyhmänrohkeasta, välinpitämättömästä ja epäpätevästä upseerista. Juutilainen ei mielestäni sovi mihinkään kohtaan Koskela-Lammio akselille.

No jos kirjallisuutta on uskominen niin Juutilainen omasi paljon hyviä ominaisuuksia. Johti omalla esimerkillään ja oli siellä missä tapahtui ja osasi luoda taisteluhenkeä miehistöönsä ja jossain määrin myös oli kiinnostunut heidän hyvinvoinnistaan. Ukko oli oma-alopitteinen eikä jäänyt paikoilleen makaamaan.

Alkoholi taisi tuoda nuo huonot piirteet enemmänkin esiin jatkosodassa.