Mulla naurattaa ihan vitusti, kun kollegat äimistelee: "Minulle valvontaluokan oppilaat sanoo, että historian/yhteiskuntaopin tunnit on kaikkein parhaita. Minusta ne oli kaikkein tylsimpiä." ja "Miten ne tykkää sinusta, kun sinä et ole kovin ystävällinen?"
Teetän asiakastyytyväisyyskyselyn kahdesti vuoteen. Oppilaat kertovat, että tunnit toistavat itseään, mutta niillä oppii. Moni kertoo sanallisessa palautteessa myös, että viihtyy tunneilla joko opettajan vuoksi "Sä oot ainoo syy, miks mä vielä tuun tähän paskaläävään." tai ilmapiirin vuoksi "Olet vittumainen mulkku, mutta siksi tunneillasi on kivaa, kun saa opiskella rauhassa."
Nyt lukiolta tuli iso lössi viime vuonna meiltä lähteneitä oppilaita. Lakkiaisten vuoksi koulupäivä päättyi normaalia aiemmin. Olin valvomassa ruokailua, kun tulivat.
"TERVE EK! ME TULTIIN KÄYMÄÄN VANHAAN PIENEEN KOULUUN JA TERVEHTIMÄÄN OPETTAJIA!"
"Minä kirjotan yhteiskuntaopin, kun sinä opetit minua."
"Me oltiin ihan kurkoja yhteiskuntaopissa, kun oltiin sinun tunneilla!"
"Minä otin merkonomiopnnot kaksoistutkintoon, kun olin sinun valinnaisella taloustiedon kurssilla."
"KIITOS!"
Täytyy myöntää, että lämmitti jopa vanhan misantrooppisen fasistin* sydäntä.
*
Rudolf Sykiäisen esittely allekirjoittaneesta.