JOHLA:n (tai AHJO:n tai vaikkapa funktiolaskimen tai kännykän sovelluksen) perusteella lasketaan suunta ja etäisyys pisteestä A pisteeseen B. Toki tämän voi tehdä laskemalla käsin tai vaikkapa mm-paperilla mutta digi on tarkempi. Valmistellussa sotatoimessa heitinryhmällä ei tarvitse olla omaa laitetta vaan laskenta voidaan tehdä jossain ihan muualla.
Ampuma-arvot saadaan siten, että etäisyyttä, ts. ampumaetäisyyttä, vastaava panos ja koro katsotaan taulukosta tai AHJO:sta. Taulukko parempi, ei vie akkua ja mahtuu A4-arkille. Suunnan mukaan asetetaan käsisuuntakehällä seiväs johon heitin suunnataan peruslukemilla.
Kun aika on, ammutaan yksi kranaatti ja tehdään tarvittavat korjaukset jonka jälkeen ammutaan lisää. Havainnot tekee ja korjaukset käskee yleensä heittimen johtaja joka sijoittuu niin, että näkee maalin ja heittimen. Näin siis silloin kun maali on pieni tai vaatii osumaa. Väijytyksessä, mikäli ampumaetäisyys on alle kilometrin ja valmistelut on tehty huolella, kannattaa mielestäni leipoa kaikki menemään kerralla. Silloin kranaatteja on vielä useampia ilmassa kun heitinryhmä pistelee jo jalkaa toisen eteen. Eräs variaatio on se, että aina muutaman kranaatin jälkeen käännetään koroa suuremmaksi ts. putkea alemmaksi. Tällöin iskemät menevät jonossa vaikkapa tien suuntaisesti.
Se laminoitu levy oli tasomittari jolla ampuma-arvot saa laskettua manuaalisesti. Tässä kuvaillussa tapauksessa tarvitaan vain panos ja koro joten mittarille ei ole tarvetta kuin enintään lentoajan selvittämiseksi.
Kuten sanoin, tuo kevyt heitin tuli tutuksi otona kontiorantalaisten kanssa melko kauan sitten. Krh-komppanian pojat kyllä homman osasivat ja yrittivät sitten meillekin sitä kouluttaa.
