KRP operaatio Turun saaristossa

Olisivat nyt edes laittaneet oikean suuruusluokan. KRP:n mukaan kyse on "miljoonien rahanpesusta".

Että ihan useamman miljoonan, kun aiemmin tällä viikolla saimme kuulle Sampopankin sotkeutuneen Virossa 200 miljardin rahanpesuun. Siis 200.000 miljoonaan ja Suomessa tällainen rylläkkä muutamien miljoonien takia.

Jo tuon kuullessa aamu-uutisissa saattoi olla aivan varma, että nyt KRP laskettelee mediassa luikuria.. Venäläiset oligarkit ja muut Putinin kätyrit eivät miljoonia peseskele vaan kyse on aina miljardeista. Ykkösmiljoonia putoaa jo taskuista.


Edit: Mennään reilusti off topiciksi, mutta mites tuo Viron Sampopankin 200 miljardin pesu-urakka osuu Björn Wahlsroosin aikaan Sampopankin omistajana?
Sampo ja Sampopankki eri asioita. Nalle myi sampopankin pois joitakin vuosia sitten.
 
Liittyneekö siihen Danske Bankin juttuun?
Hyvin todennäköisestä että liittyy jotenkin siihen, kun tuota Danske Bankin juttua on avattu. Alla oleva uutinen on helmikuulta ja jossain kerrottiin että KRP on tutkinut Turun juttua jo useamman kuukauden.

Viron pankkivalvoja tutkii: Miksei Danske Bank kertonut Putinin lähipiirin ja FSB:n rahanpesusta sen Viron konttorien kautta?
https://yle.fi/uutiset/3-10095056
 
Nyt menee minulla jo foliopipo päähän, mutta aika huikeata olisi jos alueelta olisi löytynyt esim. venäläisten erikoisjoukkojen sodan ajan sabotaasitehtäviä varten perustettuja asekätköjä tms. No, lienee parasta laittaa tässä vaiheessa korkki kiinni. :sneaky:
Eiköhän tuollaiset olisi paremmin turvassa esimerkiksi Ahvenanmaan konsulissa. Sinne kun tietääkseni meikäläisillä ei ole asiaa sisälle.
Jollain kätevällä paatilla (Targa) niitä sitten kiikutetaan minne sitten ikinä kiikutetaankaan.
 
Ei siinä virka-apupäätöksen tekemisessä juuri aikaa kulu. Aika mittavia suorituskykyjä saadaan liikkeelle tunneissa. Päätös aseistetustakin virka-avusta tehdään PV:n sisällä ja nopeasti. Ainoastaan sotilaallisesta voimankäytöstä päättäminen kestää hieman koska se päätös tehdään ylempänä hallinnossa.

Niin se näkyy käytännössäkin toimivan tavallisissa virka-avuissa.

Joskus vuosi sitten oli Nokialla tapahtuma, jossa autolla pakeneva narkkari ampui poliiseja kohti ja lähti kaahaamaan kohti Turkua. Huittisissa oli sitten jo Pasi vastassa poikittain risteyksessä.

Arvatenkin Säkylästä oli Pasi tullut ja kun tuntee nuo etäisyydet Huovinrinne - Huittinen ja Nokia - Huittinen, niin ei siellä PV:n päässä tosiaankaan muutamaan minuuttia kauempaa ole mennyt kun Pasi on ollut jo liikkeellä.
 
Mitä puolustusvoimat voisi tarjota lisäksi? Ei juuri mitään. Ehkä helikoptereita ja Uiskoja / Jurmoja killumaan ilman toimivaltuuksia alueelle. Nythän asia menee niinkuin kuulukin.
Ja mitäs luulet, kuka miten tuota lentokieltoaluetta valvotaan? Vanhempi konstaapeli Miettinen käskyttää lentokonetta maasta? PV on lukuisissa viranomaisten suorituskyvyissä se ainoa suorituskyvyn omaaja tässä maassa.
 
Kyllä niit Ryssiäkin pitää vähän vihata. Viimeeks tänään mulle soitti ryssäilotyttö aksentista päätellen vittuuntuneena, kun olin varannut ajan ja en käyttänyt sitä. Ongelmahan on siinä, että en ollut tilannut aikaa ja sain jankata minuuttitolkulla, että se on joku toinen, joka on ajan tilannut. No sit se soittaa "firmaansa" ja sanoi, että kuuli asiakkaan etunimen väärin ja soitti sitten ekalle nimelle puhelinluettelossa. Uhkasi bustata "mun" seikkailut vaimollenikin (plot twist, there is no wife). Vitun ryssähuorat, perkele!
Sorry, en kehdannut omaa nimeä käyttää.
 
En tiedä mitään kovempaa ja raaempaa rikosta valtion kirjoissa, kuin veropetos,kirjanpitorikos tai kavallus kohteena valtio... Miljoonien rahanpesu on suht uusi juttu meidän leveysasteilla. Ties vaikka Putinin kansainvälisen huumekaupan osa tuotoista pestään Airiston helmen kautta.
 
Kyllähän ne uppoaa salkkarikansaan. Sama juttu aikanaan keulavisiirien kanssa mutta ei siitä sen enempää.

Täytyy olla lakiin perustuva syy toimille ilman että aletaan julistelemaan poikkeustiloja.

Millä muulla pykälällä moinen rynnäkkö ja mahdollisesti / todennäköisesti kys. firman omaisuuden takavarikko onnistuisi?

Al Caponekin saatiin vankilaan nimenomaan veronkierrosta.

Ja samoin Putin laittaa poliittisia vastustajia linnaan samalla pykälällä.
 
Ja mitäs luulet, kuka miten tuota lentokieltoaluetta valvotaan? Vanhempi konstaapeli Miettinen käskyttää lentokonetta maasta? PV on lukuisissa viranomaisten suorituskyvyissä se ainoa suorituskyvyn omaaja tässä maassa.

Joo. Trumpin ja Putinin tapaamisen aikaanhan ilmavoimien Hornet kävi käskyttämässä lentokieltoalueelle eksyneen pienkoneen (vai oliko purjekone) pois.
 
Mites tämä case on noteerattu maailmalla? Venäjällä tottakai mutta lähinnä kirjoitettu rahanpesusta sekä petoksista. Voisi kuvitella, että amerikoissa tämän tyyppinen JOINT operaatio saisi palstatilaa. Maine taas kasvaa.. hyvä niin
 
Itse olen parilla muulla some-alustalla seurannut sotahullujen fantasioivan ja runkkaavan ringissä siitä, kuinka tässä operaatiossa on "varmasti kyse venäläisten tiedustelijoiden ja sotilaiden tukikohdan ratsaamisesta strategisesti merkittävän laivaväylän vieressä". :p

Jos kyse ei voi olla esimerkiksi Danske bankin Viron konttorin suureen rahanpesuskandaaliin liittyvästä kovan luokan ammattirikollisuudesta niin mistä muusta voisi olla kyse?

Olen aikaisemmin esittänyt kysymyksen jonka esitän uudelleen. Miksi ihmeessä venäläiset hilloaisivat sotilaallisesti ja strategisesti merkittävää materiaalia tai majoittaisivat henkilöstöä kiinteistöihin, jotka ovat jo vuosien ajan olleet venäläisomistuksessa avoimesti ja jota mediakin on jo tutkinut?

Kun samaa aikaan, voisi käyttää helposti suomalaisia bulvaaneja, yrityksiä tai yksityishenkilöitä, ja kätkeä tavaraa paljon vaikeammin maalitettaviin kohteisiin kuten asuinhuoneistoihin, varastoihin, liiketiloihin tai vaikka ajoneuvoihin joita tästä maasta löytyy pilvin pimein. Uskon että jos tässä maassa on jemmassa strategisesti merkittävää materiaalia ja henkilöstöä, se on jemmassa paljon paremmissa paikoissa kun avoimesti jo vuosia venäläisomistuksessa olleissa kiinteistöissä kuten Airiston Helmen omistuksissa.

Edelleenkin, paras kätkö on edelleenkin se jota etsijä ei osaa tunnistaa mahdolliseksi kätköksi. Tämä ei päde avoimiin venäläisomistuksiin. Avointen venäläisomistusten sotilaallinen funktio voi kyllä olla jokin muu, mutta tuskin mikään tärkeän henkilöstön tai materiaalin majoittaminen tai varastointi.

Tavaraa voidaan myös esimerkiksi välivarastoida vaikka Baltiaan josta se voidaan siirtää muutamankin päivän varoitusajalla suomeen autolautoilla. Tai vaikka Ruotsiin, josta pääsee maitse ajamaan maahan niin halutessaan, ilman aikatauluja tai rajavalvontaa 24/7/365. Tällöin varastointi on pitkälti suomen viranomaisten ulottumattomissa.
 
En tiedä mitään kovempaa ja raaempaa rikosta valtion kirjoissa, kuin veropetos,kirjanpitorikos tai kavallus kohteena valtio... Miljoonien rahanpesu on suht uusi juttu meidän leveysasteilla. Ties vaikka Putinin kansainvälisen huumekaupan osa tuotoista pestään Airiston helmen kautta.

Meillä se on synneistä suurin.

Joku sanoi joskus, että pikkutarkkuus, normit ja säännönmukaisuus ovat paras turvallisuustekijä Venäjän vieressä asuvalle. Rajalta aukeaa kuilu. Järjestäytynyt rikollisuus haluaa istua tänne ja vetää mutkia suoraksi, nousta yhteiskunnassa ylös, mutta siinä on monta estettä enemmän kuin vaikka Italiassa.

Entistä poliisijohtoa on istunut hyllytettynä koko tutkinnan ajan.
 
Aluksi homman puuhaajina olivat venäläinen Pavel Melnikov ja puolalainen Tatiana Wysocka. Nykyjohto bulvaaneja. Italialainen mies ja mahdollisesti suomalainen nainen.
 
Back
Top