KRP operaatio Turun saaristossa

Tuli myös minulle mieleen, että toivottavasti Arto Pukki ei oikeasti ole noin pihalla saati edusta yleisemmin PV:n henkilöstön mielipidettä. Muuten me ollaan hävitty jo tää peli.

Arto Pulkki ei edusta PV:n henkilökunnan mielipidettä, eihän edes ole henkilökuntaa. Tämä yksityiskohta, mitä hän ei korosta. Mies on alan harrastaja, joka antaa mielellään erilaisia lausuntoja. Koska hän kommentoi kaikkea, mistä kysytään, niin lausuntojen taso on melko heikko.
 
Poliisin tiedotteesta poimittua:

"Kotietsintöjä tehtiin viikonlopun aikana yhteensä 17 kohteessa mantereella ja saarissa. Viranomaisyhteistyössä olivat mukana esimerkiksi Rajavartiolaitos ja Lounais-Suomen poliisilaitos, joka vastasi etsintöjen kenttätoiminnan suunnittelusta ja johtamisesta. KRP:n noin sadan työntekijän lisäksi operaatioon osallistui noin 300 henkilöä muista viranomaisorganisaatioista.
– Kotietsintöjen kohteet olivat harvinaisen laajoja ja maantieteellisesti haastavalla alueella saaristossa, mutta sujuva ja monipuolinen viranomaisyhteistyö takasi ison operaation jopa odotettua nopeamman etenemisen. Emme olisi pärjänneet ilman muita, Taskila sanoo.
Kotietsinnät ja kiinniotot liittyvät yhdessä Verohallinnon kanssa tehtävään talousrikostutkintaan, jonka esiselvitysvaihe alkoi puoli vuotta sitten. Tutkintapyynnön KRP sai verottajalta elokuun 2018 lopulla
."

https://www.poliisi.fi/keskusrikosp...sa_olevaan_talousrikosepailyyn_liittyen_74465

Jälkimmäiseen boldattuun kohtaan, milloin Danske Bank rahanpesu nousi esiin Virossa? Tuttuja nimiä noussut esille, joten ratkaiseva sysäys toimille myös Suomessa (samalla sopiva mahdollisuus tutkia hiukan muutakin)?
 
Minä en usko, että mitään sotilaallisesti merkittävää aseistusta tai jotain tutkia tms. löytyy. Jos niitä on, niin ne on jossain seinän takana tai 250mm betonilattian alla. Eli paikat pitää tutkia oikeasti todella hyvin.

Pelkät paikat ja niissä suoritettu olematon bisnes on jo osa hybridiä ja maskirovkaa. Ja silti kaikki on valmiina pienten vihreiden miesten käytettäväksi. Ja ovat mahdollisesti tiloja käyttäneetkin jo. Aseet ja muu laiton materiaali voi olla jossakin aivan muualla ja näissä Airiston Sirpaleissa käydään vaan huilaamassa.


Jos jotain tuolla on ollut, niin kameroita ja hydrofoneja ja jotain signaalitiedustelulaitteita merivoimien alusten seuraamiseen ja datan taltiointiin.
Ne tiedot ovat jo paketissa ja Venäjällä.
Ja mitenkään laitonta kuvaaminen ja merenäänien nauhoittaminen ei ole.
Eivätkä tuollaiset "kaksoiskäyttölaitteetkaan", joilla voi tehdä siviilihommiakin. Kertovat laitteiden jääneen tutkijaryhmiltä, jos moisia löytyy..
 
Nyt tärkeintä on saada lait läpi.

Pihatonttu on opettanut ajattelua... Siispä ajattelen. Mitä tekisin, jos olisin idän taktikko? Isossa kuvassa? Iskisin yläportaaseen.

Ikävintä on Soinin tietoinen hajauttamisisku. Se sai hallituskumppanit epäluottamuksen tilaan ja pahoihin riitoihin. Nyt olisi tilaisuus käyttää vaikuttaja-agentteja puolueiden sisällä tekemään hommasta selvää. Menisi uusi kiinteistökauppoja koskeva laki ja tiedustelulaki ainakin uusien ministereiden alle. Tuomiojaa kehiin.

Niin minä tekisin.

Siinä vähän Remestä.
 
Viimeksi muokattu:
Jälkimmäiseen boldattuun kohtaan, milloin Danske Bank rahanpesu nousi esiin Virossa? Tuttuja nimiä noussut esille, joten ratkaiseva sysäys toimille myös Suomessa (samalla sopiva mahdollisuus tutkia hiukan muutakin)?

Raskaan luokan rahanpesu on varmasti asia, jota on pengottu huolella. Monet parin viime vuoden - ehkä pidemmänkin ajan - tapahtumat, pienetkin sellaiset voivat liittyä tähän. Viron pankkiosaston touhu on mittaluokassaan jo aikamoista, tuskin kaikkea edes on vielä pengottu. Jos tuollaisia summia pyöritellään, niin ilman muuta mukana täytyy olla pankkeja, rahastoja, vakuutuslaitoksia jne. Joo, en osoita sormella mitään, mutta se on pelin henki, ei tuollaiset järjestelyt synny muovikassirahtina.

Aihe on taatusti sellainen, että me yleisönä emme tule kaikkea tietämään.
 
Ajatusleikkimisestä tykkäävänä heitän yhden sellaisen ilmoille:

Kuvitellaan ihan leikkimielellä jotain niin epätodennäköistä kuin että Venäjällä olisi jokin sellainen sen kannalta valtavan kiinnostava ja merkittävä tiedonhankintaväylä, josta se ei osaa päättää että kuinka luotettava se on tai ei.

Jatkokuvitellaan asiaa niin, että tuollainen tietorööri voisi olla henkilö tai useampi, jokin kaukana Venäjän omilla alueilla oleva järjestelmä tai vaikka onnistunut tietomurto. Emme tiedä mikä, mutta kuvitellaan, että kyse olisi jostain Venäjälle mielipuolisen tärkeästä.

Leikitellaan vielä sellaisella ajatuksella, että ihan vain laittamalla kuluttajatason sensoreita - vaikka riistakameroita tai jotain passiivisia vastaanottimia - sopiviin paikkoihin Venäjä voisi saada sellaista tietoa, joka kertoisi sille, että minkä verran ja missä olosuhteissa se voi luottaa siihen toiseen, isoon ja tärkeään informaatiorööriin.

Eli ajatusleikin perusidis...

Venäjä ei kai tykkää luottaa yhteen lähteeseen oli se mikä vain. Jos se pitää asiaa todella tärkeänä, niin en hämmästyisi vaikka se yliresurssoisi tarkastamistoimet ja samalla maalaisi niitä jollain sellaisella pensselillä joka johtaa ajatukset pois siiitä mahdollisuudesta, että itse pääasia on jotain aivan muuta.

Esimerkki:

Kuvitellaan, että Venäjä haluaa tarkistaa vaikka jonkin tutkajärjestelmän tehokkuutta. Järjestelmä maksaa kiljoona piljoona triljoonaa. Nippu laadukkaita valvontakameroita saattaa kertoa, että mikä alus menee missäkin milläkin kellonlyömällä. Sitten voidaankin yhdistää kuva/ääni/radiojälki/mikälie juuri tiettyyn tallenteeseen, aikaan ja paikkaan.

Eli jos kyse olisi vakoilusta, niin sekin olisi mahdollista, että kyse olisi jonkin aivan muun tiedon luotettavuus- ja laatuarviointikokonaisuudesta eikä siitä että on niin tärkeää saada tietoa väyläliikenteestä.
 
Ikävintä on Soinin tietoinen hajauttamisisku. Se sai hallituskumppanit epäluottamuksen tilaan ja pahoihin riitoihin.

-isänmaanedun- nimissähän Soini irtosi puolueestaan jatkaakseen ministerinä...jotta hallitus ei kaadu. Nauraisin, jos aihe ei olisi liian vakava. Soini on karvansa näyttänyt ja selväksi on käynyt vain se, että Soinille ainoa tärkeä asia on Soini.
 
Ovatko nämä touhuajat niitä paraislaisia yrittäjiä ja kuntapoliitikoita, joille HS juuri äsken antoi selitystilaa?

Tämän kirjoittaja on Kemiönsaaren kuntapoliitikko:

Viime päivien otsikoissa ollut Airiston Helmi oli päätyä poliisitutkinnan kohteeksi jo vuonna 2012 luvattoman rakentamisen vuoksi. Paraisten kaupungin rakennuslautakunta päätti toisin äänin 5-4.

15.12. 2010 Paraisten ympäristölautakunta sai käsiteltäväkseen esityksen: Rakennuskieltoon määrätylle alueelle Ybbernäsin kylässä haettiin lupia 400 neliömetrin asuinkiinteistölle joka sijoittuisi 50 metriä rannasta. Samalla haettiin lupaa 70 neliön autotallille ja 30 neliön rantasaunalle. Edelleen rakennuskieltoalueella. Ympäristölautakunta myönsi luvat yksimielisesti.

Vuonna 2012 asuinrakennus oli poikkeusluvan vastaisesti rakennettiu/muutettu ja siihen haettiin jälkeenpäin käyttötarkoituksen muutosta uudella rakennusluvalla, vuokrahuoneistoksi. Paraisten rakennustarkastaja esitti tutkintapyyntöä poliisille luvattoman rakentamisen johdosta: "Luvattomasta hankkeesta ilmoitetaan poliisille esitutkintaa varten, koska tekoa olosuhteet huomi oon ottaen ei voida pitää vähäisenä. " ja "Luvatonta rakentamista ei voida katsoa olevan vähäinen tai tahattomasti aiheutettu. Kyseessä on ammattirakennuttaja, joka on jättänyt voimassa olevan rakennusluvan ehdot ja hyväksytyt piirustukset huomiotta ja noudattamatta tietoisesti."

27.09.2012 pidetyssä kokouksessa Paraisten rakennuslautakunta kuitenkin päätti vastoin ehdotusta jälleen myöntää luvan jälkikäteen jo tehtyihin muutoksiin ja rakennuskieltoalueella. Äänet menivät 5-4, poliisitutkintaa vastustivat kolme RKP:n ja kaksi SDP:n edustajaa.


http://jannesalonen11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261504-airiston-helmen-lopero-luvitus
 
Nyt tärkeintä on saada lait läpi.

Pihatonttu on opettanut ajattelua... Siispä ajattelen.

Kuinka löytää hapankaalin haju silloin jos nenä on tukossa?

1. Katso ja kuuntele sitä, että kuka perustelee maan edun vastaista toimintaa, päätöstä, valmistelua, hanketta tai äänestämistä kaukaa haetuilla ideologisilla perusteluilla jotka eivät kestä reaalitodellisuuden tiukkoja lakmustestejä.

2. Jos mukana on nälvimistä, naurunalaiseksi saattamista, väheksyntää, kompromettointia... joka kohdistuu maan turvallisuudesta ja tulevaisuudesta huolestumiseen ja huolestuneisiiin, niin käytä eksponenttina kakkosta.

3. Ööö... Kolmoskohtaa ei tarvita. Ykkösellä ja kakkosella pääsee riittävään tarkkuuteen. Ei niillä todisteta mitään, mutta niillä saadaan tarpeellinen tieto.
 
Jälkimmäiseen boldattuun kohtaan, milloin Danske Bank rahanpesu nousi esiin Virossa? Tuttuja nimiä noussut esille, joten ratkaiseva sysäys toimille myös Suomessa (samalla sopiva mahdollisuus tutkia hiukan muutakin)?

Rahanpesuepäilyt paljasti jo viime vuonna tanskalaislehti Berlingske, mutta kesällä se huomattiin puolta suuremmaksi.

Sinänsähän sen selvittelyn juuri on Sergei Magnitskin tuktimuksissa. Vankilassa vuona 2009 kuollut Magnitski syytti muun muassa venäläisiä viranomaisia laajoista veropetoksista. Danske Bankin rahanpesun uskotaan liittyvän Magnitskinkin tutkimiin tahoihin esimerkiksi Moldovassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Ukrainassa, Venäjällä ja Azerbaidžanissa.
 
Kuinka löytää hapankaalin haju silloin jos nenä on tukossa?

1. Katso ja kuuntele sitä, että kuka perustelee maan edun vastaista toimintaa, päätöstä, valmistelua, hanketta tai äänestämistä kaukaa haetuilla ideologisilla perusteluilla jotka eivät kestä reaalitodellisuuden tiukkoja lakmustestejä.
.

Demla kokonaisuudessaan, osa kaikkien puolueiden kansanedustajista ja monikin toimittaja, Helsingin Sanomien toimittajista esimerkiksi Tuomo Pietiläinen.

2. Jos mukana on nälvimistä, naurunalaiseksi saattamista, väheksyntää, kompromettointia... joka kohdistuu maan turvallisuudesta ja tulevaisuudesta huolestumiseen ja huolestuneisiiin, niin käytä eksponenttina kakkosta.
.

Ex-faitteri Korhonen. Helsingin Sanomista Jarmo Huhtanen. Osa-aikaisesti Arto Pulkki.
 
Petri Korhonen
BLOGIT TOLKUN HENKILÖ24.9.2018 19:55

3. Hallitseeko tukikohta strategista meriväylää, jonka varassa ovat koko Suomen merikuljetukset?
Ei. Anteeksi turkulaiset mökkeilijät, mutta teidän laiturinne olivat strategisesti elintärkeitä viimeksi 1854 Krimin sodan aikaan, eikä niitä silloinkaan kukaan halunnut vallata.
Suomen tärkeimmät tuontisatamat ovat Sköldvikin öljysatama, Helsingin Vuosaari, Hamina-Kotka sekä Raahe.
Turku ja Naantali ovat tietysti isoja satamapaikkoja, mutta sotilaille strategisesti tärkein suojeltava merikohde niillä nurkilla on Ahvenanmaa. Muilla ei oikeastaan ole isossa kuvassa valtavasti väliä.

No tämä on kyllä nyt melkoista vähättelyä. Taitaa olla yksi strategisesti tärkeimpiä syväväyliä Suomessa, lyhin pääväylä Ruotsin ja Suomen välillä. Ei ainoa, mutta yksi niistä.

Jos puhuu nimenomaan strategisesti tärkeistä yhteyksistä ja tarjoaa harmaassa vaiheessa korvaaviksi satamiksi niitä jotka sijaitsevat lähimpänä itärajaa ja Pietaria, niin ehkä ei ole ihan loppuun asti perehdytty aiheeseen.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt tärkeintä on saada lait läpi.

Pihatonttu on opettanut ajattelua... Siispä ajattelen. Mitä tekisin, jos olisin idän taktikko? Isossa kuvassa? Iskisin yläportaaseen.

Ikävintä on Soinin tietoinen hajauttamisisku. Se sai hallituskumppanit epäluottamuksen tilaan ja pahoihin riitoihin. Nyt olisi tilaisuus käyttää vaikuttaja-agentteja puolueiden sisällä tekemään hommasta selvää. Menisi uusi kiinteistökauppoja koskeva laki ja tiedustelulaki ainakin uusien ministereiden alle. Tuomiojaa kehiin.

Niin minä tekisin.

Siinä vähän Remestä.

Nää. Demaritkin on tiedustelulakien puolella, koska niitä tarvitaan, koska "Ruotsillakin on" ja esim:
Heinäluoma muistuttaa, että maakaupoissa täydellistä avaamista on myöhemmin kaduttu. "Parhaillaan on käynnissä isoja poliisioperaatiota Turun saaristossa, jossa mitä ilmeisemmin yritetään paikata täydellisen avoimuuden seurauksia."

Tuomiojassa on se vika, että alkaa oleen Ryssän vihollinen Number One Suomessa; ei vastusta tiedustelulakeja, suhtautuu melkein myönteisesti yhteistyöhön Naton kanssa ja on kaikessa samaa mieltä kuin puolustusvoimiemme nykyinen ylipäällikkö eikä kuin entinen heilansa.

Vaklasin Demarin uutisointia ja sieltä löytyi kiintoisa nippelitieto:
https://demokraatti.fi/unkarilaissi...et-fidesz-puolueen-kohuttuun-viisumiohjelmaan
Viisumiohjelmassa on 444:n mukaan ollut mukana muun muassa Venäjän ulkomaantiedustelun upseerien perheenjäseniä ja venäläisiä liikemiehiä, joilla on yhteyksiä organisoituun rikollisuuteen.
 
Arto Pulkki ei edusta PV:n henkilökunnan mielipidettä, eihän edes ole henkilökuntaa. Tämä yksityiskohta, mitä hän ei korosta. Mies on alan harrastaja, joka antaa mielellään erilaisia lausuntoja. Koska hän kommentoi kaikkea, mistä kysytään, niin lausuntojen taso on melko heikko.
"taisteluvälineisiin erikoistunut asiantuntija Arto Pulkki". https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/24...ajiksi-asiantuntija-arto-pulkki-kaksi-konetta

"Asejärjestelmäasiantuntija Arto Pulkki". https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/24...-patria-johtajien-lahdosta-korjaus-vai-hamays

Onko hän itse nimittänyt itsensä asiantuntijaksi vai löytyykö muita virallisempiakin tahoja hänen nimitykselleen?
 
Back
Top