Kuinka Venäjä voisi saada syyn iskeä Suomeen?

baroni

Kersantti
Jos olen ymmärtänyt oikein niin Ukrainan sotaa suuniteltiin ja valmisteltiin vuosia Venäjällä. Onko Ukraina yksittäinen sotaretki vai osa suurempaa suunnitelma? Tällä hetkellä tilanne elää Ukrainassa eikä ole poissuljettu ajatus, että tapahtumasarja (esim. venäläisen perheen kuolema Ukrainassa ) voisi nostaa Baltiassa ja Suomessa asuvien venäläisten kiukkua. Täältä voisi löytyä kipinä mielenosoitukseen esim. Ukrainan suurlähetystöä vastaan. Mielenosoitus tuntuisi olevan aika helppo / looginen väylä saada aikaan riitaa / mahdollinen "Suomen valtion sortotoimi venäläisiä vastaan".

Naton joukkojen harjoittelu Suomessa aiheuttaa varmasti Venäjällä mieliharmia, mutta en usko, että saavat revittyä siitä syytä konfliktiin. Ellei nyt matkalla harjoituksiin oleva USA:n vaunu jyrää kehä 1:llä vahingossa Iivanan Ladan.

Onhan tuolla meren pohjassa kaasuputki josta voisi kehitellä selkkauksen. Myös Suomessa asuvan veäläisen bisnesmiehen pidätys ja luovuttaminen esim. Jenkkeihin olisi olisi avain ongelmille. Oikeastaan alkutekijä voi olla mikä vain. Se kuinka tilanne voisi eskaloitua avoimeksi sodaksi vaatii lisätoimia ja enemmän jännitettä.
 
Huhta

Greatest Leader
Jos olen ymmärtänyt oikein niin Ukrainan sotaa suuniteltiin ja valmisteltiin vuosia Venäjällä. Onko Ukraina yksittäinen sotaretki vai osa suurempaa suunnitelma? Tällä hetkellä tilanne elää Ukrainassa eikä ole poissuljettu ajatus, että tapahtumasarja (esim. venäläisen perheen kuolema Ukrainassa ) voisi nostaa Baltiassa ja Suomessa asuvien venäläisten kiukkua. Täältä voisi löytyä kipinä mielenosoitukseen esim. Ukrainan suurlähetystöä vastaan. Mielenosoitus tuntuisi olevan aika helppo / looginen väylä saada aikaan riitaa / mahdollinen "Suomen valtion sortotoimi venäläisiä vastaan".

Ukrainan sotaa pohdittiin varmasti Venäjällä vuosia. Suunniteltiinko ja valmisteltiinko konkreettinen suunnitelma, joka sitten pantiin täytäntöön? Ei todellakaan. Ukrainan sisäinen tilanne muuttui hetkessä epävakaaksi, ja Putinin oli pakko tehdä jotakin, jotta maa ei luiskahda täysin Venäjän näpeistä. Ja kyllähän Ukraina osittain kerkesi nytkin osaksi läntistä arvoyhteisöä, joka sitten kosti Venäjälle Krimin kaappauksen mm. talouspakotteiden muodossa.

Onhan tuolla meren pohjassa kaasuputki josta voisi kehitellä selkkauksen.

Tämä on tosiaan mielenkiintoinen idea! Parhaassa (meidän kannaltamme pahimmassa) tapauksessa myös Saksa saisi hyvän (teko)syyn istua paikallaan tekemättä mitään, koska "Suomi katkaisi kaasuntoimitukset Venäjältä".

Myös Suomessa asuvan veäläisen bisnesmiehen pidätys ja luovuttaminen esim. Jenkkeihin olisi olisi avain ongelmille.

Eikö Putin ole profiloitunut oligarkkien vastustajana? Arvatenkin Putinia ottaisi kupoliin oikein kunnolla, mutta tuskin yhden liikemiehen luovutus saisi Venäjän kansaa liikkeelle.

Oikeastaan alkutekijä voi olla mikä vain.

Olen ihan samaa mieltä.
 
Peldie

Alikersantti
Onhan tuolla meren pohjassa kaasuputki josta voisi kehitellä selkkauksen. Myös Suomessa asuvan veäläisen bisnesmiehen pidätys ja luovuttaminen esim. Jenkkeihin olisi olisi avain ongelmille. Oikeastaan alkutekijä voi olla mikä vain. Se kuinka tilanne voisi eskaloitua avoimeksi sodaksi vaatii lisätoimia ja enemmän jännitettä.

Tuo kaasuputki on erinomainen pointti. Nimenomaan energiakysymykset ja Itämeren strategiseen asemaan liittyvät jännitteet ovat jopa realistisia uhkakuvia tilanteen äärimmäiselle kärjistymiselle.
 
BlackFox

Ylipäällikkö
Ruotsi päättää hakea yllättäen Natoon.
Ruotsi on tähän varautunut ja Naton joukkoja ilmestyy nopeasti ruotsiin turvaamaan tilannetta mutta Venäjän tarvii pelotteen millä uhata Ruotsia.
Venäjä päättää aloittaa nopeat valmistelut Ahvenanmaan valtaamiseksi sekä meriliikenteen estämiseksi.
Sekä toimiin. Venäjä saa perusteltua Ahvenanmaan valtaamisen venäläisten suojelemisella Natolta ja sen valtaamista perustellaan "välttämättömyydellä"

Venäjä tekee myös "hallittuja" iskuja muualle suomeen osittain vaikuttaakseen yleiseen päätöksen tekoon mutta myös hämätäkseen.
Myös Päättäjien sukulaiset ym perhepiiriä uhataan ja joku siepataan.

Yleinen ääripuolten mm vasemmiston kannustaminen pahantekoon alkaa ja sen toiminnan voimakkaampi tukeminen
 
baikal

Supreme Leader

Jaakko Laakso ja Eero Heinäluoma heittämässä banaaninkuoria kadulle PEn edessä?
 
baroni

Kersantti
Ruotsi päättää hakea yllättäen Natoon.....

Hyvä pointti. En yllättyisi jos Ruotsi hiipisi Natoon. On ne niin ovelia ja ulkopolitiikan suhteen terveen itsekkäitä, että olen jopa hieman kateellinen:D
Eiköhän Venäjä seuraa tilannetta (=vakoilu) eikä natojäsenyys tulisi yllätyksenä. Itämeren sotilaallisen tasapainon yllättävä keikahtaminen saisi Venäjän varmasti laittamaan sota-aluksia merelle. Pieni rajaloukkaus ja syylliseksi arvotaan Suomi. Soppa valmis.
 
YliKoo

Respected Leader
Tuo kaasuputki on erinomainen pointti. Nimenomaan energiakysymykset ja Itämeren strategiseen asemaan liittyvät jännitteet ovat jopa realistisia uhkakuvia tilanteen äärimmäiselle kärjistymiselle.
LNG-terminaalien suunnittelun aikaan arvelin, että viimeistään Suomi - Viro - putken rakentamisen alkaessa saa Venäjä hyvän syyn puuttua. Taitaa tuon putken tulo viivästyä liikaa, jotain muuta tulee ensin.
 
BlackFox

Ylipäällikkö
Yksi skenaario voisi olla talvella kovien pakkasten aikaan suomeen tehtäisiin erinäköisiä iskuja niin kyber iskuja kun ihan erkka toiminta iskuja yllättäen niin kaukolämpöön,sähkönjakeluun kuin internet liikenteeseen sekä sotkettaisiin kauppojen tavaraliikene kyber iskuilla. Tämän jälkeen luonnollisesti menisi sähköt ja kaukolämpö lakkaisi toimimasta ja muutaman päivän sisällä alkaisi tulemaan jo ensinmäisiä ruumita jolloin venäjä ilmottaisi että koska suomi ei saa tilannetta hallintaan huonon sähköverkon ym takia ja venäläisiä kuolee koteihinsa Venäjä näkee tarpeelliseksi lähettää joukkoja auttamaan Suomea ja eritoten suojelemaan Venäläistä väestö vaikka ilman suomen hyväksyntää.

Samalla propaganda levittää uutisia että venäläiset ovat kutsuttu avuksi suomessa sekä ulkomaille maalattaisiin kuvaan että 1) Suomi ei saa tilannetta hallintaan 2) Venäjä vain osallistuu pelastamaan Venäläisiä armeijan tuolla.

Tämän jälkeen jos venäläiset joukot pääsisi maahan sabotoinnit loppuisi sekä Kyber iskut jolloin venäläiset "korjaisivat" tilanteen.
 
Merten sheriffi

Greatest Leader
Ollaan oltu oikeilla jäljillä:
Kirjaväite: Putinin taistelujoukkoja solutettu länteen – valmistautuvat sabotaasiin, lietsontaan ja sotaan

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001158890.html
Vanhempieni naapurissa lienee näitä soluttautuneita militantteja.
Pariskunnan nainen ruokkii pullalla variksia. Ilmeisesti suunnittelee näitä
delfiinien tyyliin taistelukentälle jonkinlaisiin tehtäviin. Mies on taas bussikuski. Ilmeisesti hakee Turun konsulaatista lastillisen vihreitä miehiä jotka toimittaa Heikkilän merivoimien esikuntaan.
 
Pullalla syötetty varis. Tuo eläinmaailman viaton uhri ja venäläisen sotakoneiston salainen ase. Jos osaa ajaa bussia niin osaa kyllä tankkiakin joten seuraappa miehen liikkeitä. :cool:
 
ctg

Greatest Leader
Kirjaväite: Putinin taistelujoukkoja solutettu länteen – valmistautuvat sabotaasiin, lietsontaan ja sotaan

Lännessä oli Operaatio Gladio ennenkuin se pyyhittiin maton alle. Hirveästi en luottaisi että naapurin desantti pysyy vuosikaupalla hiljaa omissa oloissa.
 
SJ

Supreme Leader
Lännessä oli Operaatio Gladio ennenkuin se pyyhittiin maton alle. Hirveästi en luottaisi että naapurin desantti pysyy vuosikaupalla hiljaa omissa oloissa.

No, mihinkään isompiin operaatioihin tuskin tarvitsee ryhtyä. Karkoitetaan ne mitä voidaan ja häpäistään julkisesti kotimaiset putler huorat. Viisumin voi perua käsittääkseni ilman mitään erityisiä perusteita ja sen jälkeen tyyppi voidaan pidättää heti tavattaessa.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg

hillhead

Kapteeni

Mika

Kersantti
Minua ihmetyttää monien tarve etsiä järkiperusteluita erilaisille skenaarioille. Tosiasia kuitenkin on että maailmanhistoria tuntee lukemattoman määrän sotia ja sotilasoperaatioita, joille on vaikea nähdä mitään järjellisiä perustelua. Etenkin totalitaaristen valtioiden johtoon pääsee tasaisin väliajoin henkilöitä, joilta voi odottaa aivan mitä tahansa. Venäjällä Putinin toimet muistuttavat hyvin paljon Hitlerin vastaavia 30-luvulla. Pahoin pelkään, että historia saattaa lähivuosina taas toistaa itseään. Tällä kertaa se saattaakin olla samalla viimeinen kerta.
 
Viimeksi muokattu:

StepanRudanskij

Just näi. Ei Venäjä tarvitse mitään ulkopuolisille perusteltua syytä. Jos siellä katsotaan asia tarpeelliseksi, niin sen mukaan toimitaan.
 
Korsumajuri

Kapteeni
Ideana on siis luoda tilanne jossa Venäjä voisi perustella itselleen (=media venäläisille) toimet Suomea vastaan.
Minusta tässä ollaan epäolennaisen äärellä. Olennaisempaa on pohtia, millaisessa tilanteessa Venäjä kokee halua/tarvetta hyökätä Suomea vastaan.

Kun tuo halu syntyy, perustelut keksitään, ja ne voivat olla mitä tahansa. Venäläiset uskovat kaikki Kremlin valheet. Ne jotka eivät usko, eivät uskalla kritisoida ääneen. Ja jos joku uskaltautuukin avaamaan suunsa muussa kuin kaalin tai vanikan syöntitarkoituksessa, hänet ammutaan porttikongiin. Länsimaissa ei Kremlin räikeimpiä valheita niellä, ja länttä kohtaan mediastrategiana on hämmentää ja kyseenalaistaa lännen omaa stooria/narratiivia. Näin Venäjä teki talvisodassa, Georgian sodassa, Krimin varastamisessa ja Itä-Ukrainan horjuttamisessa. Kun tarve tulee, syyt keksitään. Kun tuli tarve hyökätä Tsetseniaan, kerrostalot alkoivat räjähdellä. Tsetseenien kannalta asia oli yks' hailee - mikään ei olisi siinä vaiheessa estänyt hyökkäystä.

Muutkin pelaavat tätä toisinaan. Esim. USA laittoi serbien eteen Rambouilletissa 1999 paperin, jota yksikään itsenäinen valtio ei voi hyväksyä. Siinä vaiheessa USA oli jo päättänyt sodasta, ja halusi vain saada vastapuolen näyttämään riidanhaluiselta.
 
ctg

Greatest Leader
Laitan tänne.

A former NATO general imagines a 'frightening scenario.’

In 2014, shortly after Russia forcefully intervened in Ukraine and admitted Crimea into the Russian Federation, Richard Shirreff stepped down as NATO’s deputy supreme allied commander Europe, one of the highest-ranking positions in the military alliance. The British general proceeded to do something highly unusual. He criticized the government he once served, arguing that Britain’s cuts to defense spending were “one hell of a risk” at a time of renewed Russian aggression. Next, he wrote a startling account of what might follow from the failure of the United Kingdom and many of its NATO allies to, in his view, sufficiently invest in countering the Kremlin militarily. He describes the account as a “work of fiction,” but also a “realistic” and “urgent” warning.

Shirreff’s new novel, 2017: War With Russia, imagines a situation in which, roughly this time next year, Russia consolidates its control over eastern Ukraine and stages a Ukraine-style military incursion into neighboring Latvia, thereby destabilizing the entire Baltic region, raising the specter of nuclear war, and threatening the 70-year-old NATO alliance itself.

It’s a scenario that came to mind when Donald Trump suggested to The New York Times last week that he might not provide military assistance to the Baltic countries—Estonia, Latvia, and Lithuania—if they were invaded by Russia, even though they are part of NATO and the alliance’s treaty declares that an attack on one member is an attack on all members. The Republican presidential candidate indicated that his support would hinge on whether those under attack had fulfilled their financial obligations to the alliance, including a pledge by each country to spend at least 2 percent of its GDP on defense by 2024. Presently, only five of 28 NATO members—among them the U.S., the U.K., and Estonia—are hitting that target.
http://www.defenseone.com/politics/...-if-trump-were-president/130294/?oref=d-river

“The essence of this Russian approach … is that you undermine the integrity of your target state below the threshold at which NATO’s Article 5 might be called,” he said. “So, in a sense, the prize falls into your lap like a ripe plum.”

Shirreff argued that his plot was plausible, noting that “we have seen recently, regularly, Russian so-called snap exercises of 30-40,000 troops in which the exercise scenario is the occupation of the Baltic states.” Indeed, NATO and other organizations have been war-gaming such scenarios for years; after a series of war games in 2014 and 2015, for instance, the Rand Corporation concluded that NATO currently hasn’t mobilized enough resources to defend the Baltic states from a Russian invasion. It’s an assessment Shirreff agrees with, despite NATO’s newly announced plans to rotate four battalions (around 4,000 troops) through Poland and the Baltic states.

The ensuing conflict, according to Shirreff, could escalate in harrowing ways. Russia, he said, “integrates nuclear thinking into every aspect of their military thinking and doctrine,” which includes the concept of “nuclear de-escalation.” Putin, for example, could attack and occupy the Baltic states and then, before NATO has a chance to retaliate, threaten to drop a tactical nuclear weapon on a NATO target.

Putin is intent on restoring Russia as a great power, and sees NATO and the European Union—which have ventured into Russia’s traditional sphere of influence in admitting countries such as Estonia, Latvia, and Lithuania—as adversaries, according to Shirreff: “I think he would love nothing more than to see NATO destroyed. What better way of destroying NATO than to snatch the Baltic states, threaten NATO with nuclear weapons? NATO backs off, NATO collapses as an alliance. I don’t think that’s too far-fetched.”

If Trump were the American president, Putin might not even have to make such threats in order for the alliance to capitulate and collapse.

I told Shirreff that I could envision Russia using limited force to probe NATO’s commitment to the Baltic states, or some clash or mistake at the border having unintended and dangerous consequences. But an outright Russian military occupation of Latvia? Vows to use nuclear weapons against a nuclear-armed alliance? Russia intervened in Ukraine in 2014 and in Georgia in 2008, but neither of those countries enjoyed the protection of the world’s strongest military bloc. Would Russia really act more aggressively against NATO members?

“My scenario is speculation,” Shirreff conceded. “I paint potentially a worst-case scenario. But let’s look at the way Russia does business when it comes to war. Russia doesn’t do half-measures. Russia concentrates force, and is ruthless in the application of force.”
 
TheRomanRuler

Kersantti
Mikäli casus bellia tosissaan Venäjä haluaa, niin eiköhän sitä vahingossa voi Suomi pari tykistökeskitystä Venäjän puolelle rajaa ampua ilman syytä, tai ilman etäisyyttä, tai ilman paikalla olevaa tykkiä. Mutta varmaankin on nykyaikaisempaa väittää että Suomi esimerkiksi kaappasi venäläislentokoenen, ampui sen alas tai hakkeroi joitakin Venäjän hallituksen tietokoneita. Mahdollisimman hankalasti todistettava asia on parempi. Ja toki Venäjä tulee ystävänä tarjoamaan apua kapinallisten kukistamisessa ja lailista hallitusta auttamaan.
Kyllä sitä aina jotakin keksitään. Jollei muuta niin väittävät että Suomi kaltoinkohdellut venäläisperhettä, ja jo hyvän aikaa sitten Venäjä julisti suojelevansa oman maansa kansalaisia rajojensa ulkopuolellakin.

Mikäli Suomen alueella olisi samalla hetkellä NATOn joukkoja, tukisikohan Nato Suomea vei vetäisikö joukot pois? Entä mikäli kyseessä olisi Ruotsin joukot?

Oli mikä oli, fakta on se että Eurooppa on vakavasti ali-aseistautunut. Ajat muuttuvat juujuu, mutta kun suuret maat taistelevat toisiaan vastaan, sotilaiden määrällä on merkitystä. Ja Jenkit kun menettävät sotilaan joutuvat he värväämään korvikkeen, palkkaamaan ja kouluttamaan sen. Asevelvollisuusarmeija senkuin kutsuu jo rauhanaikana koulutetun sotilaan.
Ammattiarmeijat ovat muotia. Mutta se ei tee niistä hyviä. Ammattiarmeija pystyy taistelemaan heikompiaan vastaan "siirtomaasodissa", mutta kun vastaan tulee tasavahva valtio on se pulassa. Lisäksi ammattiarmeijat ovat kalliimpia, vaikka kenen tahansa sotilaan saa tapettua samalla luodilla.
Euroopan maiden tulee uudelleenperustaa asevelvollisuusarmeijat ja perustaa asevoimansa, monella kun se on potentiaaliin verrattuna olematon.
 
Top