Kuntavaalit 2021

Kuntavaalit on ollut vaaleista vähiten kiinnostava aiemmin . Eurovaalit poislukien . Äänestys aktiivisuus viimeksi vain reilut puolet ( 58,8). Nyt on monilla mielessä kysymys demokratian lopusta ja diktatuurin noususta kun parilla kuukaudella vaalit siirtyy. Jos 8 puoluetta kannattaa ja vain yksi vastustaa virkamiesten esitystä , en jaksaisi riehaantua. Mutta jos Marin ilmoittaisi vaalien perumisesta ja entiset valtuustot jatkaisi toisen kauden perään, puhuisin demokratian alasajosta. Vaalilain mukaan ehdokasasettelu on sidottu äänestyspäivään. Kaikilla puolueilla on tilaa listoilla ja kynnys matala. Ei muuta kuin ehdokkaaksi ja kunnanvaltuustoon vaikuttamaan. Moni tuttu toiminnan mies on kyllä jättänyt yhteen kauteen kun kyllästynyt asioiden hitaaseen etenemiseen ja ilmanaikoiseen tyhjän jauhantaan.
 
Sitten kun maakuntavaalit tulevat, mielenkiinto kuntavaaleihin todennäköisesti laskee vielä enemmän. Kunnille nykyään kuuluvista tehtävistä, suurin osa tulee menemään maakunnille.
 
Heitetään vain hetkeksi sivuun se kansallinen "ei me osata, ei voi onnistua" -asenne. Suomessa on huippuluokan tietoturvaosaamista ja tuollainen järjestelmä olisi mahdollista toteuttaa esimerkiksi sellaisten firmojen kuin F-secure, Nixu, Patria, Insta, SSH, Cinia, Bittium, Solita yhteispelillä

Juu. Eikun vaan kehitysprojekti käyntiin ja avoin piikki oheen. Viimeksi tämä oivallinen osaamiskeskittymä lupasi järkätä Suomeen terveydenhuoltorekisterit kuntoon, eikä olisi maksanut kuin 3 mrd euroa....jos olisi siihen jäänyt. Viro toteutti vastaavan noin 60 miljoonalla eurolla. Onneksi joku uskalsi puhaltaa tuolloin pelin sievästi poikki.

Näissä vaaleihin liittyvissä asioissa on paljon myös sellaista luottamus, perinteet, uskottavuus jne. asiaa. Vaalijärjestelmän luotettavuus kun ehtii saada kolhuja, niin se ei ole ihan pikku asia. Ja huomaa, pelkkä TUNNE riittää. Näethän nytkin: kun vaaleja siirretään pari kolme kuukautta, niin some täyttyy uhkakuvista ja dystopia on ovella, Sanna on suunnilleen määrännyt jo käsirautatilauksen Venäjälle käsittäen miljoonat raudat ja leiripiikkilangat on tilattu Ovakolta, aitatolpat Puukeskukselta ja sähköt aitoihin urakoi Savon Sähkö Oy yhteistyössä Karjalan Sähköduunarit ky:n kanssa. :)

Joskus on Suurta Viisautta huomioida Tunne ennen järkeä ja veikkaan vaalitoimitusten olevan sellainen Pyhä Lehmä, johon ei ole ainakaan vielä syytä kajota. Nyt kasvavat sukupolvet varmaan hyväksyvät sukkana aikanaan läppäriäänestykset, hehän ovat kasvattaneet juuret takapäähänsä, joilla otetaan nojatuolista tuntumaa ja silmiin on kehittynyt lasittunut katse, joka on seurausta siitä laajasta harjaantuneisuudesta ja loputtomista tuntimääristä erilaisten laitteiden ääreltä.
 
Tästä syystä paperiäänestys pitää jättää rinnalle, että jokaiselle löytyy se omaan ajankäyttöön, osaamiseen ja luottamukseen istuva vaihtoehto.

Monessa maailman maassa paperiäänestys on jo lähtökohtaisesti synonyymi vaalivilpille. Suomessa ei onneksi asiaa tarvitse epäillä. Tässä on myös filosofisen pohdinnan paikka, että miksi luotamme paperiäänestykseen mutta emme voisi luottaa samalla periaatteellisella luottamusketjulla toimivaan sähköiseen äänestykseen? Pidettiinkö paperiäänestystä Suomessa luotettavana heti alusta lähtien vai onko luottamuksen tunne syntynyt aikojen kuluessa?
 
Enemmän se haisisi, jos ehdokaslistat pitäisi jättää vanhan aikataulun mukaan.

Kun siirretään koko vaalit, niin on se loogista sitten siirtää kaikki vaaleihin liittyvä.

Vai mitä olet mieltä siirtoaikana täysi-ikäiseksi tulevien äänioikeudesta ja oikeudesta asettua ehdokkaaksi? Entä sinä aikana kotikuntaa muuttavien kotikunta? Siirretyt vaalit ovat siirretyt vaalit ja kaikki oikeudet ja velvollisuudet menköön uuden aikataulun mukaisesti.
Tuo on validi pointti. Jonka miettimiseen hallituksella on ollut vuosi aikaa...

Jostain syystä vaalit halutaan viime tipassa siirtää. Perusteluna käytetään THL:n skenaariota "ei tehdä mitään, 10 000 tartuntaa päivässä". Kyseinen skenaario julkaistiin sen jälkeen kun hallitus on julistanut maahan poikkeusolot ja määrännyt maan sulkutilaan.

Kepulla oli viime vaaleissa 7461 ehdokasta,nyt olisi ollut hätinä reilut 4500 listojen sulkeutuessa ajallaan. Aikamoinen tiputus,no katsotaan mitä jatkoaika tuo tullessaan.
Tässä on se oikea syy vaalien siirtoon.
 
Tuo on validi pointti. Jonka miettimiseen hallituksella on ollut vuosi aikaa...

Jostain syystä vaalit halutaan viime tipassa siirtää. Perusteluna käytetään THL:n skenaariota "ei tehdä mitään, 10 000 tartuntaa päivässä". Kyseinen skenaario julkaistiin sen jälkeen kun hallitus on julistanut maahan poikkeusolot ja määrännyt maan sulkutilaan.

Tässä on se oikea syy vaalien siirtoon.
Aika vahva olet uskossasi.

Itse uskallan ennustaa, ettei lisäaika tuo mitään merkittävää tunkua ehdokkaiksi. Jos tästä joku puolue jossakin määrin hyötyy niin se lienee perussuomalaiset.
 
Aika vahva olet uskossasi.

Itse uskallan ennustaa, ettei lisäaika tuo mitään merkittävää tunkua ehdokkaiksi. Jos tästä joku puolue jossakin määrin hyötyy niin se lienee perussuomalaiset.
Perussuomalaisten puheenjohtajalla Jussi Halla-aholla oli kelpo strategia kuntavaaleihin.

– Jos keskusta romahtaa vahvimmassa linnakkeessaan, eli kunnissa, sen taival punavihreän hallituksen aisankannattajana päättyy. -- Kun keskusta lähtee, lähtee myös hallitus, Halla-aho sanoi 25. tammikuuta, kun hän avasi puolueensa kuntavaalikampanjan.

Oppositiopuolue halusi tehdä paikallisvaaleista kansanäänestyksen pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen suosiosta.

Hallituspuolue keskustassa tunnistettiin perussuomalaisten taktiikan pirullisuus.

– Lähestyn teitä ennen kaikkea siksi, että PS on heittänyt meille haasteen, tanssiin kutsun. ”Kuntavaaleissa on mahdollisuus kaataa hallitus. Jos kepu ei saa tarpeeksi ääniä, he lähtevät ja saamme punavihreän hallituksen nurin.” ”Onko näin”, kysyy media minulta, kysyy äänestäjä ehdokkaalta, puheenjohtaja Annika Saarikko kaipasi kultaakin kalliimpia neuvoja puolueen tärkeimmiltä strategeilta.

Iltalehti julkaisi keskustan sisäistä viestinvaihtoa, joka vahvisti asetelman olleen totisinta totta.

Kuntavaalien siirto huhtikuulta kesäkuun puoliväliin vesittää perussuomalaisten keputaktiikkaa.

Tuossa se oikea syy vaalien siirtoon saattaa olla. Toki voi olla toisinkin. Uskoni ei ole vahva.
 
Aika vahva olet uskossasi.

Itse uskallan ennustaa, ettei lisäaika tuo mitään merkittävää tunkua ehdokkaiksi. Jos tästä joku puolue jossakin määrin hyötyy niin se lienee perussuomalaiset.
Salapoliisiromaaneissa usein ratkotaan rikosta selvittelemällä tekijän motiivia, tilaisuutta ja murha-asetta.

Motiivi: Jos Keskusta häviää isosti kuntavaaleissa, se lähtee hallituksesta, mikä vuorostaan kaataa hallituksen. Keskustan huonosti sujunut ehdokashankinta on uutisoitu fakta.

Tilaisuus: koronapandemia. Hallitus on tähän mennessä koronapandemian varjolla velkaantunut holtittomasti, kipannut lainattua rahaa kuntiin vaalien edellä ja osallistuu EU:n "koronatukipakettiin" joka tukee julkista talouttaan huonosti hoitaneita eteläisiä EU-maita ja vahvistaa liittovaltiokehitystä. Vaalien siirto samalla perusteella - why not?

Murha-ase. Hallitus julistaa poikkeusolot, määrää sulkutilan ja tilaa THL:ltä skenaaroita koronan leviämisestä. Sulkutilan määräämisen jälkeen tehdään päätös vaalien siirtämisestä. Perusteluna käytetään "ei tehdä mitään" -skenaarion 10 000 päivätartuntaa. Paitsi että koronarajoituksia oltiin jo määrätty tiukennettaviksi...

Minusta syyllisyys on aika selvä
 
Meinaat, että asiat olisivat toisin kesäkuussa?

Itse uskallan veikata, että mitään muutosta noihin faktoihin ei ole tullut kesäkuuhun mennessä.
 
Tuossa se oikea syy vaalien siirtoon saattaa olla. Toki voi olla toisinkin. Uskoni ei ole vahva.
Iltalehti ei ole persumyönteinen media, mutta aika suoraan sanovat, että vaalien siirron syyt ovat poliittisia. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan ole ongelma demokratialle?
 
Kun uskoo salaliittoon vahvasti, poimii ne uutiset jotka tukee omaa mielipidettä. Edellä hyvä esimerkki . Jos kepu tappion pelossa sai siirrettyä vaalit, niin miten kahdeksan yhdeksästä lähti siirtoon mukaan . SDP tuskin olisi kannattanut siirtoon taktisista syistä suostua. Se että muut kuin PS on siirron takana on mielestäni vahvin peruste sille että ratkaisu perustui terveys ja turvalliosuus pohjalle. Eikö tyhmempikin tajua faktoja. Riskiryhmäläiset on kesäkuussa rokotettu. Virus laimenee touko kesäkuussa. Äänestys voidaan tehdä ulkotiloissa. Ja kaiken lisäksi Perussuomalaiset saa lisää ehdokkaita ja uudet kasvot saa kampanjoida mahdollisesti toreilla. Niissä maissa joissa on vaaleja nyt pidetty on äänestysprosentit laskeneet jopa kymmeniä prosentteja. Mikä persut saa näkemään juonittelua joka päätöksessä. Jos puoluesihteerit sanovat yhtä lukuun ottamatta muuttaneensa kantansa THL asiantuntijoiden lausuntojen jälkeen. Ei yhden laskelman perusteella. PS kertoo puoluesihteereiden valehtelevan ja syiden olevan muita . Seuraajat mölisevät netissä miten vääryys on tapahtunut. Koko järjestelmä uskottavuus Suomessa tuolla linjalla romahtaa. USA on hyvä esimerkki mihin vale uutisointi johtaa . Trumpin seuraajat ei vieläkään usko vaalitulokseen ja osa on odottanut Trumpin presidentin virkaanastujaisia vieläkin.
 
Sinänsä mikään ei estä hävinnyttä puoluetta märisemään myöskään paperiäänestyksen tulosten väärentämisestä. Paperiäänestyksessä voidaan tehdä tarkastuslaskenta ja niin voitaisiin myös sähköisessä äänestyksessä. Ja tarkastuslaskenta ei tietenkään tarkoita sitä että äänestäjän henkilöllisyys ja äänestyslipukkeen sisältö yhdistetään. Niitä ei tarvitse eikä saa yhdistää äänestysprosessin yhteydessä.

Tarkastellaan paperiäänestyksen perusperiaatteita:
1) Henkilön tunnistus ja äänioikeuden varmistaminen
2) Päästetään henkilö äänestyskoppiin yhden äänestyslipukkeen kanssa, mikäli kohta 1 on ok.
3) Äänestyslipuke toimitetaan suljettuun vaaliuurnaan. Tässä vielä varmistetaan, että sinne putoaa yksi lipuke per äänestäjä.
4) Lipukkeen säilytys turvallisessa ympäristössä vaalien päättymiseen asti ja varmistus, ettei lipukkeita muuteta, poisteta tai lisätä sinä aikana.
5) Vaalipisteiden sulkeutumisen jälkeinen äänestyslipukkeiden laskenta ja vaalituloksen muodostaminen

Sähköisesti pystytään aivan varmasti toteuttamaan tuo sama perusperiaate turvallisesti ja vaalisalaisuus säilyttäen. Se että minä näen tietokoneen ruudulta ketä olen äänestämässä, ei tarkoita sitä että kyseinen yhteys tallennettaisiin johonkin taustajärjestelmään. Taustajärjestelmään menee vain tieto että olen kuluttanut äänioikeuteni sillä hetkellä kun vaaliuurnaan, eli tietokantaan tallennetaan ehdokkaalle antamani ääni.

Homma perustuu siihen, että prosessin jokaisessa vaiheessa on vaiheeseen kuuluvat tietoturvakeinot käytössä ja luottamus siitä, että prosessin edellinen vaihe on toteutunut turvallisesti. Samaan luottamusketjuun perustuu paperiäänestyskin.

Heitetään vain hetkeksi sivuun se kansallinen "ei me osata, ei voi onnistua" -asenne. Suomessa on huippuluokan tietoturvaosaamista ja tuollainen järjestelmä olisi mahdollista toteuttaa esimerkiksi sellaisten firmojen kuin F-secure, Nixu, Patria, Insta, SSH, Cinia, Bittium, Solita yhteispelillä.

Ja se ei korvaisi paperiäänestystä vaan olisi vaihtoehto siinä rinnalla. Hitto, minä pystyn sähköisen tunnistautumisen avulla muuttamaan verotietojani ja tekemään elvytyskiellon. Miksi en voisi äänestää?

Pitää muistaa, että paperiäänestyskään ei ole 100% varma. Tarkastuslaskennassa on aina pieniä heittoja ensimmäiseen laskentaan verrattuna ja heittoja voi olla myös tarkastuslaskentojen välillä. Demokratian kannalta tarkkuus on kuitenkin riittävä.

Vaan kun ei pystytä toteuttamaan. Sitä on aika moni maailmalla koettanut eikä kukaan missään ole siinä onnistunut eikä onnistu koska ongelmana on tietokoneen toimintaperiaate.

Unohdat sen, että vaalisalaisuuden kovinta ydintä on se, että vaalien järjestäjä ei myöskään saa tietää missään olosuhteissa kenelle olet äänen antanut.

Ja oli sähköinen systeemi minkälainen tahansa, kuinka suojattu tahansa, kryptattu, hajautettu, pilkottu, blockchainattu tai vaikka mitä, jossain vaiheessa äänestäjän identiteetti ja annettu ääni yhdistyvät. Ja samalla hetkellä kun tämä tapahtuu, vaalisalaisuus katoaa kuin tuhka tuuleen. Koska oikeassa kohdassa oleva koodinpätkä yksinkertaisesti tarttuu äänestäjän identiteettiin ja seuraa häntä siihen hetkeen jolloin ääni ja identiteetti yhdistyvät ja se oli sitten siinä. Tämän estäminen ulkopuoliselta toimijalta on jo lähes mahdotonta. Mutta itse äänestyksen järjestäjän toimesta tehdyn seurannan estäminen on sitten absoluuttisen mahdotonta. Ja kuten todettua, jo mahdollisuus että näin voidaan tehdä, riittää saamaan vaalien tuloksen epävarmaksi haluattaessa.

Tätä asiaa on maailmalla aika lailla tutkittu. Jos mainitsemillasi firmoilla olisi asiaan ratkaisu, ne olisivat osakekurssilla mitatttuna noin 10x Googlen kokoisia 5 minuuttia keksinnön julkistamisen jälkeen:). Arvaa miten arvokasta olisi mahdollisuus olla netissä absoluuttisen anonyyminä. Pelkästään NSA antaisi sinulle vuosibudjettinsa moneen kertaan vain sen takia että et julkaisisi keksintöäsi.

Sähköisiä ääniä ei myöskään voi laskea uudelleen toisin kuin paperiääniä. Koska jos joku muuttaa ykkösen kakkoseksi ja hävittää lokitiedoston, antaa tarkistuslaksenta vastaukseksi aina saman kuin aluperäinen laskenta. Se ei siis auta mitään. Paperiäänestyksessä kaikkien paperiäänien muuttaminen on mieletön duuni ja vaatii sitten jo sen tason korruptiota onnistuakseen, että se ainakin paljastuu. Sähköisessä äänestämisessä riittää pahimmillaan yksi ihminen tai haittaohjelma ja koko homma kaatui siihen.

Summa summarun. Kyllä näitä ovat oikeasti monet miettineet ja aina on todettu kaikkialla, että sähköinen äänestys ei takaa vaalisalaisuutta. Se on sitten jokaisen oma asia paljonko arvoa sille asialle antaa.
 
Paperiäänestyksessä kaikkien paperiäänien muuttaminen on mieletön duuni ja vaatii sitten jo sen tason korruptiota onnistuakseen, että se ainakin paljastuu. Sähköisessä äänestämisessä riittää pahimmillaan yksi ihminen tai haittaohjelma ja koko homma kaatui siihen.

Ja näin se pääosa yleisöstäkin tätä asiaa pohtii.
 
Kun uskoo salaliittoon vahvasti, poimii ne uutiset jotka tukee omaa mielipidettä. Edellä hyvä esimerkki . Jos kepu tappion pelossa sai siirrettyä vaalit, niin miten kahdeksan yhdeksästä lähti siirtoon mukaan . SDP tuskin olisi kannattanut siirtoon taktisista syistä suostua. Se että muut kuin PS on siirron takana on mielestäni vahvin peruste sille että ratkaisu perustui terveys ja turvalliosuus pohjalle. Eikö tyhmempikin tajua faktoja. Riskiryhmäläiset on kesäkuussa rokotettu. Virus laimenee touko kesäkuussa. Äänestys voidaan tehdä ulkotiloissa. Ja kaiken lisäksi Perussuomalaiset saa lisää ehdokkaita ja uudet kasvot saa kampanjoida mahdollisesti toreilla. Niissä maissa joissa on vaaleja nyt pidetty on äänestysprosentit laskeneet jopa kymmeniä prosentteja. Mikä persut saa näkemään juonittelua joka päätöksessä. Jos puoluesihteerit sanovat yhtä lukuun ottamatta muuttaneensa kantansa THL asiantuntijoiden lausuntojen jälkeen. Ei yhden laskelman perusteella. PS kertoo puoluesihteereiden valehtelevan ja syiden olevan muita . Seuraajat mölisevät netissä miten vääryys on tapahtunut. Koko järjestelmä uskottavuus Suomessa tuolla linjalla romahtaa. USA on hyvä esimerkki mihin vale uutisointi johtaa . Trumpin seuraajat ei vieläkään usko vaalitulokseen ja osa on odottanut Trumpin presidentin virkaanastujaisia vieläkin.
Eli siis et edes lukenut koko juttua. Puoluesihteerit ei niitä päätöksiä tehny vaan laittoivat oman nimensä likoon eli tekivät tehtävänsä. Miten ihmeessä taas saatiin trump tähän mukaan. Sama kaava näemmä toistuu jatkuvasti vihervasemmistossa. Amerikassa kaikki on trumpin syytä ja suomessa kaikki on persujen syytä.
 
Joko sekopäät on selitelly hatusta vedettyjä lukuja vai onko vielä kusisukassa?
wikimedia_commons_0.jpg
 
No kyllä se olisi nykypäivää tuoda vaihtoehtona sähköinen äänestäminen. Itse en usko että sähköinen äänestäminen on muutamassa vuodessa valmiina vaan sen käyttöönotto tapahtuu asteittain. Ehkä ensimmäisenä ryhmänä Suomen kansalaiset, jotka asuvat tai ovat pitkällä työmatkalla Suomen ulkopuolella ja siitä sitten eteenpäin. Jos ei jotain aloita, ikinä ei tule valmista.

Edit: esimerkiksi, jos rajavartiolaitokset ja lentoyhtiöt turvatoimissaan luottavat passien sähköiseen skannaukseen yhdessä sähköisen pärstäntunnistuksen kanssa, niin ei olla kaukana siitä, että tekniikka on tunnistautumisen osalta valmiina vaalien järjestämistä varten.

Simpauttaja
Sähköisessä äänestyksessä ei ole muuta järkeä, kuin särkeä demokratia tuhoamalla vaalien legitimiteetti.

Nykysysteemi toimii ja siinä laajan petkutuksen tekeminen on vaikeaa ja käytännössä mahdotonta. Tulokset saadaan nopeasti, eikä maksa valtavasti.

Miksi sähköiseen järjestelmään pitäisi siirtyä? Itse en kyllä luottaisi Anna-Majan pyörittämään vaaliserveriin. Pieni porukka voi onkia systeemistä sellaisen tuloksen kuin haluaa. Todisteet kusetuksesta ovat bittien taivaassa.

Ja systeemi, johon ei voi luottaa maksaa myös valtavasti.

"Sähköinen äänestäminen on nykyaikaa." Ja v#itut.

Koska kaikki sähköinen ja digi on vaan tätä päivää, vaikkei mitään merkittävää hyötyä tuottaisikaan. Oikeusministeriöhän tätä asiaa selvitytti, ja totesi hyödyn olevan vähäinen riskeihin verrattuna.
Se äänestyskokeilu meni perseelleen ja vaalit jouduttiin uusimaan perinteisesti.

Kannattaa tutustua USA:n ongelmiin, jotka johtuvat pääosin sähköisestä äänestämistä.

Ja vaikka Hurstin selvityksiin.
 
Paperiäänestyksessä voidaan tehdä tarkastuslaskenta ja niin voitaisiin myös sähköisessä äänestyksessä.

Tämä oli kyllä lystikäs toteamus. ;)

Vai mustan laatikon bittejä lasketaan uudestaan. :)

Kuka moiseen uudelleenlaskentaan luottaisi? Debiilit?

Ja tämäkin on hauska:

" Hitto, minä pystyn sähköisen tunnistautumisen avulla muuttamaan verotietojani ja tekemään elvytyskiellon. Miksi en voisi äänestää?"

Taitaa vain kadota tuossa vertauksessa vaalisalaisuus. Voit muuttaa verotietojasi, koska sinut kytketään muutokseen. Samalla tavalla sinut pitäisi kytkeä antamaasi ääneen.
Samoin voit muuttaa loputtomasti elvytyskieltoasi ja verotietojasi. Ei haittaa, jos joku käy muuttamassa niitä, voit muuttaa ne takaisin. Äänestys on kerran.

Jos vain pitää luottaa järjestelmää ylläpitäviin äänestyksessä, on naivi ja sinisilmäinen. Sähköisessä äänestyksessä, jossa annettua ääntä ei kytketä äänestäneeseen, serverinpitäjä voi antaa sellaiset tulokset kuin haluaa. Todisteet kusetuksesta ovat bittien taivaassa. Joku sähköisen äänestämisen "tarkistuslaskenta" on farssi riemuidiootteja varten.

USA:ssa monessa osavaltiossa sähköinen äänestyslaite tulostaa paperisen merkinnän, jonka äänestäjä katsoo, että se on oikein. Laput säilötään uurnaan, joita sitten voidaan uudelleenlaskea. Mutta miksi helvetissä siihen tarvitaan kallis sähköinen järjestelmä, kun äänestäjä voisi äänestää suoraan paperilapuilla...
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top