Oletteko koskaan ajatelleet, miten voi olla mahdollista, että kaikki ovat velkaa? Mistä se raha tulee? Kuka sen lainaa, kun kerran kaikki ovat vain velkaa? Miettikääs sitä hetken aikaa ja googlettakaa lopputulos. Sitten voi alkaa hiukan kauniisti sanottuna harmittamaan.
Velkarahan määrä räjähti käsiin, kun pääomaliikkeet vapautettiin 80-luvun lopulla ja 90-luvulla. Etenkin yksityinen velka on valtavasti kasvanut - tietysti velka on joillekin myös omaisuutta: pääoman määrä on valtavasti lisääntynyt ja sille on pitänyt löytää sijoituskohteita lähes väkisin. Elämme aikakautta, jolloin pääoman asema on suuresti korostunut ja työn asema selkeästi heikentynyt. Monessa suhteessa Euroopan nykyinen tilanne muistuttaa 30-lukua, mutta poikkeuksena tähän on aktiivinen keskuspankkipolitiikka. ECB:hän pyrki jonkin aikaa toimimaan kuin euro olisi semi-kultakanta, mutta joutui luopumaan siinä vaiheessa, kun euro meinasi hajota käsiin. Mutta esim. Kreikassa romahduksen jälkeen harjoitettu talouspolitiikka on hyvin puhtaasti 30-luvun taloudenpitoa.
Kreikan suhteen tulee tietysti muistaa, että sen olisi pitänyt menna defaultiin ja palata omaan valuuttaan, eikä missään tapauksessa hyväksyä sen kautta kierrätettyjä pankkitukipaketteja eurooppalaisille suurpankeille. Se olisi kärsinyt huonosta taloudenpidostaan niinkuin pitääkin (ja saanut ulkoisen devalvaation myötä mahdollisuuden uuteen nousuun) ja myös pankit olisivat kärsineet holtittomasta lainanannostaan niinkuin pitääkin, mutta keskeisten EU-maiden suurpankit olivat niin huonossa ja vaarallisessa tilassa vuosikausien uhkapeliensä jälkeen, ettei EU uskaltanut näin tehdä. Pankit piti pelastaa hinnalla millä hyvänsä ja se edellytti sitä, että ongelmamaat
pakotettiin hyväksymään nämä "tukipaketit", jotka käytännössä menivät suoraan lainojen takaisinmaksuun suurpankeille. Käytännössä etenkin Saksa ja Ranska näin ulkoistivat pankkitukensa koko EU:n maksettavaksi ja homma naamioitiin vielä Kreikan ja muiden ongelmamaiden "avustamiseksi" ja "solidaarisuudeksi".
Suomi on tässä ollut kaksinkertainen kärsijä: olemme pitäneet sekä ongelmamaita että muiden maiden ongelmapankkeja pinnalla, kun taas oma pankkisektorimme on ollut ihan hyvässä kunnossa (90-luvun hävityksensä jäljiltä), eikä ole tarvinnut tukea. Tämän karun prosessin myötä olen alkanut suhtautua euro-jäsenyytemme äärimmäisen suurella epäluulolla. Nyt valuuttamme arvo ei ole mitenkään suhteessa talouteemme ja valuutta-aluetta on hoitamassa hyvin kyvyttömiksi osoittautuneet instituutiot, joissa meillä on hyvin vähäinen sanansija.