Kurdien itsenäisyyskamppailu

arix

Ylipäällikkö
Suomenkin itsenäisyydelle näytettiin punaista valoa ennenkuin se otettiin...

Kurdien oma valtio on mahdollinen ainoastaan jos heillä on voimaa ottaa ja säilyttää se.
Voiman riittävyys on aika heikoilla kantimilla mikäli ympäröivät valtiot käyttävät omia sotilasvoimiaan päättäväisesti niin kuin nyt näyttää käyvän.
 
D

Deleted member 1381

Guest
Jaahas. Minulla ei ole sellaista kristallipalloa, josta näkisi mitä tuleman pitää, mutta pistää vituttamaan tämä. Tässä nähdään taas kerran läntinen(kin) maailma, arvopohja ja periaatteet. Ainoat jollain tavalla järkevät ja yhteistyökykyiset ihmiset alueella petetään, oikein potkaisemalla perseelle niin, että lentävät kuralätäkköön arabien edessä. Saa nähdä, samaa vitun suhmurointia taitaa olla taasen luvassa.

Toivon todella, että tässä on kyse vain todella epävakaan ja hauraan tilanteen vaatimasta pelaamisesta ja länsivallat sittenkin tukisivat Kurdeja itsenäisyyspyrkimyksissään.

Ne periaatteet ja arvopohja ovat aika venyviä käsitteitä, kun suurvallat tekevät ulkopolitiikkaa. Toisaalla, demokratiaa saarnaten, kammetaan Saddamia vallasta ja toisaalla kestitään ja pönkätään Saudien kuningashuonetta. Kurdien itsenäisyyden tukeminen ajaisi todennäköisesti Irakin lopullisesti Iranin leiriin.
 

Pihatonttu

Respected Leader
Kurdien itsenäisyyden tukeminen ajaisi todennäköisesti Irakin lopullisesti Iranin leiriin.

Irakilla lienee hajoaminen edessä joka tapauksessa. Sunnit, shiat ja kurdit eriytyvät asuinympäristöittäin turvallisuus- ja muista syistä.

Irakin shia-alueet lähenevät Irania. Sunnit lähenevät niitä joista saavat suojaa ja rahaa/ruokaa/mitälie. Kurdit lähenevät niitä, jotka suhtautuvat kurdien turvallisuuteen ja identiteettiin ymmärtavästi.

Seuraus: Irak hajoaa.

Itsenäinen Kurdistan olisi hyvä tasapainotekijä.

Onko kukaan muu kiinnittänyt huomioita siihen, että Irakin hallinnon ukaaseissa on puhuttu nimenomaan Kurdistanista - ei esim. Irakin tietyistä provinsseista?
 

Torrakko

Kapteeni
Se on se pienen osa ulkopoliittisissa leikeissä isojen kesken. Mitä USA/Nato saa siitä, että suututtaa Turkin ja muita maita ja runnoo Kurdistanin väkisin kartalle? Ei mitään. Ei se johdu siitä, että halutaan olla ilkeitä vaan Lähi-idän suuremmasta tilanteesta. Tulisi liian monta uutta vihollista. Sanahelinän paikat on siellä missä kansalle kaupataan sota. Politiikan koukerot kuulostaisi liian hassulle kaikkeen sodasta aiheutuvaan kärsimykseen nähden.

Ehkä on kuitenkin liian aikaista lopullista tuomiota antaa. Asiat ehtii vielä muuttua.
 
D

Deleted member 1381

Guest
Irakilla lienee hajoaminen edessä joka tapauksessa. Sunnit, shiat ja kurdit eriytyvät asuinympäristöittäin turvallisuus- ja muista syistä.

Irakin shia-alueet lähenevät Irania. Sunnit lähenevät niitä joista saavat suojaa ja rahaa/ruokaa/mitälie. Kurdit lähenevät niitä, jotka suhtautuvat kurdien turvallisuuteen ja identiteettiin ymmärtavästi.

Seuraus: Irak hajoaa.

Itsenäinen Kurdistan olisi hyvä tasapainotekijä.

Onko kukaan muu kiinnittänyt huomioita siihen, että Irakin hallinnon ukaaseissa on puhuttu nimenomaan Kurdistanista - ei esim. Irakin tietyistä provinsseista?

Ihan mahdollista. Shiiojen ja sunnien väliset jännitteet eivät ole kadonneet minnekkään. Luultavasti nekin alkavat taas kiihtymään, kun ISIS alkaa olla hoideltu. Eiköhän senkin tilalle saada jotain uutta tosin ja se uusikin käyttänee tukialueena Irakin sunnien asuttamia tienoita.
 

Pihatonttu

Respected Leader
Mitä USA/Nato saa siitä, että suututtaa Turkin ja muita maita ja runnoo Kurdistanin väkisin kartalle? Ei mitään.

Mitä saa?

Katsotaan nykytilannetta:
- Turkki ei voi jatkaa länsileririteeskentelyä. Se suuntaa poliittiseen islamismiin. Venäjä on lisääntyvässä määrin sen yhteistyötaho.
- Irak lähenee Irabia ja Hisbollahia.
- Iran lienee saamassa Pöö-korean kautta ydinaseen jos asiaan ei puututa tosi pian.
- Iran on kasvanut alueellisena sotilasnahtina nopeasti ja paljon. Se on laajentanut sotilaallista ja puolisotilaallista läsnäoloaan moneen suuntaan.
- Israeliin kohdistuu shiakäytävän kautta iso uhka.

USA:lla ja NATOlla ei ole tuolla muita kumppaneita kuin Israel. Kurdistanista se voisi saada sellaisen. Samalla Turkin, Iranin ja Venäjän alueellinen hallintakyky heikkenisi.

USA ja NATO voisivat saada paljon. Ne eivät menettäisi mitään sellaista mitä eivät ole jo menettämässä.
 

salama-anteri

Kenraali
BAN
Mitä saa?

Katsotaan nykytilannetta:
- Turkki ei voi jatkaa länsileririteeskentelyä. Se suuntaa poliittiseen islamismiin. Venäjä on lisääntyvässä määrin sen yhteistyötaho.
- Irak lähenee Irabia ja Hisbollahia.
- Iran lienee saamassa Pöö-korean kautta ydinaseen jos asiaan ei puututa tosi pian.
- Iran on kasvanut alueellisena sotilasnahtina nopeasti ja paljon. Se on laajentanut sotilaallista ja puolisotilaallista läsnäoloaan moneen suuntaan.
- Israeliin kohdistuu shiakäytävän kautta iso uhka.

USA:lla ja NATOlla ei ole tuolla muita kumppaneita kuin Israel. Kurdistanista se voisi saada sellaisen. Samalla Turkin, Iranin ja Venäjän alueellinen hallintakyky heikkenisi.

USA ja NATO voisivat saada paljon. Ne eivät menettäisi mitään sellaista mitä eivät ole jo menettämässä.
Kaydaanpa naita vahan lapi (olipas kurdit akkia unohtuneet! - sai sivulta 5 kayda taman hakemassa), samassa jarjestyksessa:
1. Siellahan julkaistaan jo jttuja, etta Kirkuk on historiallisesti osa Turkkia
2. On lahentyney jo (tosin vain keskushallinto - joka on USAn tukemao_O)
3. Voi olla; kannattaisi kuitenkin ensin selvittaa, miten ukrainalaisesta (kapina-alueella sijaitsevasta) rakettimoottoritehtaasta nuo mainiot tuotteet paatyivat P-Koreaan... eli kuka soppaa hammentaa (vai voittiko "kapitalistinen" voitonpyynti insinooriporukassa, joka oli perheineen jaamassa nalkaa nakemaan?)?
4. Nain on, kun USA mokailee. Nythan hallinnossa on mukana (tp-neuvonantaja, puolustusministeri... Iran-haukkoja, taas vaihteeksi). Lahi-Idassa, missa kaikkein tarkeinta on pitaa valta ja sita kautta varallisuus omassa suvussa/ klaanissa ei tullaista soutamista ja huopaamista hyvalla katsota
5. Tuon viimeisen voi kaantaa myos niinpain, etta Israelista kohdistuu tuohon kaytavaan uhka (koska se voimistaa uhkaa suoraan heidan rajallaan)

Ai niin, ne kurdit? Unohdetaan Turkin, vuosikymmenien mittaan hyvin puitu ja valaistu, tilanne. Unohdetaan, etta kurdeja on suomalaisten+virolaisten yhteismaaran verran (ja vahan ylikin) Iranissa.

Koko juttuhan perustuu siihen, etta Irakin peruslakia ei saatu vietya lapi, siina kun oli mukana myos oljytulojen jako. Nyt jokainen ottaa omansa: Anbar (sunnit) and Basra (shiat), onhan sita oljya muissakin osissa. Kurdialueelta tulee vain 1/20 -osa Saudi-tuotannosta (esim.).

Oljy kuitenkin kulkee Turkin kautta, joka nyt uhkaa lyoda hanat kiinni. Kuulostaako tutulta?

Turkin omasta energiasta taas tulee paljon Venajalta (eli prosentuaalisesti entista enemman, jos kurdienkin paassa venttiilit veivataan).

Kurdit ovat rahoittaneet valtionrakentamisensa oljytulojen lisaksi niiden ennakoilla. Jos hanat menevat kiinni, niin he ovat yhtakkia tuon miljardin velkaa.

USA kun soutaa ja huopaa, niin "enter Rosneft": me olemme teidan kavereita, rahoitamme tuon vajeen, autamme tuotannossa ja rakennamme uudet putket (myos kaasulle; sellaisiahan ei nykyisellaan ole).

Erdogania taitaa putte vaantaa munista, ja han onnistuneesti pukee tilanteen ultra-nationalismin kaavun alle. Viela vahan lisaa. niin ukko kirkuu ja siina kaapukin onohtuu ja valahtaa:)
 

salama-anteri

Kenraali
BAN
Lisaa aamukahvia! - liian monta nappivirhetta yo:ssa korjailtaviksi.
 

Leaderwolf

Ylipäällikkö
Kurdien oma valtio sopisi monella tapaa epäpyhälle kolminaisuudelle eli USAlle, Israelille ja Venäjälle. Tietenkään liian julkisesti ne eivät voi olla samaa mieltä tämmöisessä, mutta Kurdistan olisi kaikille kolmelle sopiva lisänappula pelipöydälle.
 

salama-anteri

Kenraali
BAN
USAlle, Israelille ja Venäjälle
Bibi kavi tassa askettain puttea tapaamassa, Sochissa, ja vaikkei siita tallain uutisoitukaan, niin:
Bibi: te melskaatte siella Syyrian sisalla ja lopputulos on, etta saamme Hezbollahin vahvistuneena rajallemme, ja heille tulee katta pidempaa kuormureilla suoraan Teheranista
Putte: Ahaa, (tiedustelumiehena:) kerro lisaa
Bibi: Jos nain kay, meidanhan on pakko tehda asialle jotain saman tien. Tiedathan, heita on enemman kuin meita, joten odottelemalla asiat eivat ainakaan parane.
Putte: Okei, okei, katsotaan mita voin tehda. Tehan sentaan jeesasitte meita, kun omia droonejamme ei saatu toimimaan. Nama uudet on osoittautuneetkin hyviksi Ukrainassa... otetaas sille!
 

Osasto 31

Kapteeni
Linkki: https://ph.news.yahoo.com/iraq-kurd-fighters-block-roads-second-city-mosul-083743539.html

Iraq tensions rise after Kurds warn of attack

Tensions escalated between Iraq's Kurds and Baghdad on Thursday as warnings of a "major attack" by government forces prompted Kurdish peshmerga fighters to temporarily block roads from other parts of the country.

The move came just over two weeks after Kurdish voters overwhelmingly backed independence in a non-binding referendum the central government slammed as illegal.

Iraqi Kurdish forces closed the two main roads connecting Arbil and Dohuk with Mosul for several hours, a Kurdish military official said.

"The closure was prompted by fears of a possible attack by Iraqi forces on the disputed areas," held by Kurdish forces but outside the autonomous Kurdish region, the official said.

Kurdish authorities said late Wednesday they feared Iraqi government forces and allied paramilitary units were gearing up to launch an assault on the autonomous northern region.

"We're receiving dangerous messages that the Hashed al-Shaabi (paramilitary forces) and federal police are preparing a major attack from the southwest of Kirkuk and north of Mosul against Kurdistan," the Kurdistan Regional Government's Security Council said.

Security sources said Thursday that Iraq's elite Counter Terrorism Service and Rapid Response Force had deployed more forces near peshmerga positions around Rashad, a village some 65 kilometres (40 miles) southwest of Kirkuk city.

The oil-rich province of the same name, areas of which took part in the referendum, is disputed between the Kurds and Baghdad.

- 'A single enemy' -

The spokesman for Iraq's Joint Operations Command refused to confirm or deny preparations for an offensive against Kurdish forces.

Brigadier General Yahiya Rassul said his forces had received images of the road barriers but that "dialogue" would resolve the problem.

"Our mission is clear: we are fighting a single enemy, Daesh," he said, using an Arabic acronym for IS.

"All that interests Iraqis... is to liberate our country and beat the terrorist group," he said. "We do not forget the role played by the peshmerga."

He said Iraqi government forces had previously operated close to peshmerga lines near the northern city of Tal Afar.

Asked if there had been movements of Iraqi forces close to peshmerga positions, Colonel Ryan Dillon, spokesman for the US-led coalition battling IS in Syria and Iraq, said: "We don't see that."

The coalition has worked with both peshmerga and Iraqi pro-government forces in the battle to oust IS from areas it seized in Iraq in mid-2014.

"Our mission is clear -- to defeat Daesh," Dillon said.

"We have done that throughout Iraq. We will support the Iraqis in the same way we have in the last three years to make sure that Daesh is defeated".

- Ties cut -

Central authorities severed ties between the Kurdish autonomous region and the outside world after the referendum by cutting international air links.

Neighbouring Turkey and Iran, which fear that Iraqi Kurdish moves towards independence could fuel demands from their own sizeable Kurdish communities, have also threatened to close their borders to oil exports.

An Iraqi court on Wednesday ordered the arrest of senior Kurdish officials responsible for organising the referendum, saying they had done so "in contravention of a ruling by the Iraqi supreme court".

The warrant is likely to prove toothless as Baghdad's security forces do not operate inside Kurdistan, but it could stop the officials leaving the region.

Iraq has also launched a probe into Kurdistan's lucrative oil revenues and pledged to expose "corrupt" officials in the region who might have illegally monopolised the market.
 

salama-anteri

Kenraali
BAN
Irak-han on oikeasti hajonnut valtio....ollut jo vuosia.
Ranska ja Venaja varoittivat invaasion aikoihin, etta nain siina tulee kaymaan (ja vastustivat).

Homma olis kuitenkin mennyt oikeaan suuntaan, jollei Iranin vihreaa "vallankumousta" olisi tukahdutettu.
- lainausmerkit, kun se oli tapahtumassa vaaliuurnien kautta
 

DM

Kapteeni
Enimmäkseenhän tuolla on kyse siitä, että kuka pääsee olemaan se korruptoitunut suurmies joka käärii mahdollisimman paljon öljytuloja itselleen ja suvulleen.
Ei kurditkaan ole tämän vuoksi täysin yhtenäisiä.

Em. lisäksi lähi-idän alueella on vahvat uskontojen vallantavoitteluun liittyvät kiistat ja väännöt, joita toki käytetään myös henkkoht vallan saamiseksi.

Sitten suurvaltojen halu saada varmasti ja halvalla öljyä sekä oman etupiirin kasvattamista toisten kustannuksella ml. sotamateriaalikauppojen tekeminen. Väittäisin, että suurvallat eivät pitäisi alueen rauhoittumista positiivisenä kehityksenä.
 

baikal

Supreme Leader
Enimmäkseenhän tuolla on kyse siitä, että kuka pääsee olemaan se korruptoitunut suurmies joka käärii mahdollisimman paljon öljytuloja itselleen ja suvulleen.
Ei kurditkaan ole tämän vuoksi täysin yhtenäisiä.

Em. lisäksi lähi-idän alueella on vahvat uskontojen vallantavoitteluun liittyvät kiistat ja väännöt, joita toki käytetään myös henkkoht vallan saamiseksi.

Sitten suurvaltojen halu saada varmasti ja halvalla öljyä sekä oman etupiirin kasvattamista toisten kustannuksella ml. sotamateriaalikauppojen tekeminen. Väittäisin, että suurvallat eivät pitäisi alueen rauhoittumista positiivisenä kehityksenä.

Tuulivoimasta ja aurinkosähköstä puhua lätistään paljon. Silti monet asiat edelleen palautuvat öljylähteille ja kaasukentille. Hiilivetykampetta tarvitaan vielä pitkään ja paljon. Puheet puheina, teot tekoina.
 

salama-anteri

Kenraali
BAN
Sitten suurvaltojen halu saada varmasti ja halvalla öljyä
Tuo on se oleellinen juttu, jossa on tapahtunut muutos. US Central Command perustettiin mainitusta syysta.Nyt USA on energia-omavarainen (ja enemmankin) ja on delegoimassa Laihi-Idan sotkun hoitamista Euroopalle
... juuri nytkin YK:ssa on tuo syntymassa oleva ero - intressien pysyvyys ja vakavuus (riippuvuussuhde) - "näytillä"
 

DM

Kapteeni
Tuo on se oleellinen juttu, jossa on tapahtunut muutos. US Central Command perustettiin mainitusta syysta.Nyt USA on energia-omavarainen (ja enemmankin) ja on delegoimassa Laihi-Idan sotkun hoitamista Euroopalle... juuri nytkin YK:ssa on tuo syntymassa oleva ero - intressien pysyvyys ja vakavuus (riippuvuussuhde) - "näytillä"

No jos yksi suurvalta vetäytyisi niin aina on uusia tulijoita ja hämmentäjiä.
 

salama-anteri

Kenraali
BAN
niin aina on uusia tulijoita ja hämmentäjiä.
Niinkuin on tullutkin. Eurooppa on yrittanyt olla "hands off" linjalla (vain ilmapommitusta ja hyvin rajoittunutta erikoisjoukkojen kayttoa) ja siten vaikuttanut kehityksen suuntaan lahes olemattomalla tavalla.

Kun katsoo energiariippuvuutta (L-Ita ja Venaja) niin linjaus ei ole kovin kestava. Jenkit sanovat "olemme lahdossa, emme heti, mutta koittakaas parantaa vahan otetta " get a grip", koska tulee hetki, jolloin tama on teidan paansarkynne".
- Israel-lobby USAssa on sitten ihan eri tapaus (nythan se, Jaredin kautta, on jo Valkoisessa Talossa. Tosin kovimmat lobbarit ovat olleet kovin tyytymattomia "meidan miehemme" laimeisiin otteisiin?)
 

Pihatonttu

Respected Leader
No jos yksi suurvalta vetäytyisi niin aina on uusia tulijoita ja hämmentäjiä.

USA:n lisäksi myös alueellinen suurvalta Venäjä on sen verran tukevasti energiaomavarainen että taatusti piisaa. Eikä senkään intresseihin kuulu ölkän ja kaasun tuotantomäärien kasvu + hinnan halpuus.

Jäljelle jääneistä sotilaallisista ja taloudellisista suurvalloita moni ei kovin voimakkaasti tuolla huseeraa.
 
Top