Kyllä minä mieleni niin pahotin...

#1
Eli monelta foorumilta tuttu "vitutus-ketju". Tänne voi purkaa pahaa mieltään milloin mistäkin asiasta.

Kyllä minä mieleni niin pahoitin, kun vuonna miekka ja kilpi joku oli päästänyt poroverkkoaidan lahoamaan maahan ja minä raivaussahani ajoin siihen hellekelissä niin, ettei ilman hohtimia irronnut.

Eikä sekään mieltäni parantanut, kun samainen joku oli jättänyt myös piikkilankansa heitteille, ja minä-parka ajoin juuri teroittamani moottorisahan terän siihen.
 

baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#2
Kokoa itsesi hyvä mies. Mitä elämä olisi ilman vastoinkäymisiä? Muista suomalainen sisu, suo, kuokka ja Jussi, Raatteen tie ja Summa.
D.
 
#3
baikal kirjoitti:
Kokoa itsesi hyvä mies. Mitä elämä olisi ilman vastoinkäymisiä? Muista suomalainen sisu, suo, kuokka ja Jussi, Raatteen tie ja Summa.
D.
:a-cool: Tolvajärveä, Ängläjärveä ja Ilomantsia unohtamatta ..Kuhmossa ja Sallan suunnalla oli kans jotain Vastoin Käymisiä.. Uhma taisi olla kovempi motivaatiotekijä kuin sisu, että se mielensäpahoittajakin voi uhmata kohtaloaan ja sisukkaasti sinnitellen tapella vastaan :a-rolleyes: Mutta näihinkin onnistumisiin tarvitaan mielensä pahoittamisesta aiheutuneita mallisuorituksia.
 

Mosuri

Alokas
BAN
#4
Ai kun on makoisa aihe. Odotan pitkiä vuodatuksia foorumimme loukkaantujilta jotka ovat kehittäneet tästä alasta jo koti- tai ehkä jopa pienteollisuutta.

Valkoisena keski-ikäistyvänä heteromiehenä minulla ei ole oikeutta loukkaantumisen tematiikkaan. Sen sijaan jos joku ns. suojeltuun vähemmistöön kuuluva kokee loukkaantumisen tuntee esim. siitä, että esittelen tilastoja niin kaltaiseni ihmishirviö pitää vähintään vangita. Myös kuohitseminen ja lasten huostaanottaminen voisi tulla kyseeseen, mutta sitä täytyy odottaa vielä muutama vuosi.
 

pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#5
Paras lääke vitutuksen hoitoon on juttelu jonkun tutun ihmisen kanssa. Itsekin harrastan terapeuttista yksinpuhelua peilin edessä.

 
Last edited by a moderator:
#6
Perkele!
Nyt kyllä pahoitin mieleni ja syvästi. Itselleni ei tosin ole sattunut mitään, mutta toisten puolesta harmittaa.
Jos ei kasvavalla nuorella ole muuten tarpeeksi hankalaa ja ankeaa (ja tässä tapauksessa kyllä on), niin se sitten ehdoin tahdoin hankkiutuu sellaiseen jamaan, että paluu ns. normaaliin elämään on käytännössä mahdotonta.
Eikä kyse ole mistään peruuttamattomasta rikoksesta tai yleisestä rötöstelystä tai päihteistä tai huonosta koulumenestyksestä vaan ihan toisenlaisesta tavasta sulkea itseltään peruuttamattomasti n. 90% ovista, jotka n. 15-vuotiaalla ovat auki.
Ja on varmasti tuettu ja autettu ja jopa hoivattu, mutta kun päättää itse toisin, niin sitten ei.
 
#8
Perkele!
Nyt kyllä pahoitin mieleni ja syvästi. Itselleni ei tosin ole sattunut mitään, mutta toisten puolesta harmittaa.
Jos ei kasvavalla nuorella ole muuten tarpeeksi hankalaa ja ankeaa (ja tässä tapauksessa kyllä on), niin se sitten ehdoin tahdoin hankkiutuu sellaiseen jamaan, että paluu ns. normaaliin elämään on käytännössä mahdotonta.
Eikä kyse ole mistään peruuttamattomasta rikoksesta tai yleisestä rötöstelystä tai päihteistä tai huonosta koulumenestyksestä vaan ihan toisenlaisesta tavasta sulkea itseltään peruuttamattomasti n. 90% ovista, jotka n. 15-vuotiaalla ovat auki.
Ja on varmasti tuettu ja autettu ja jopa hoivattu, mutta kun päättää itse toisin, niin sitten ei.
Ikävä kyllä tuttua kauraa. Vastataan runollisella ”tintillä” taivutetulla tekstillä tuohon.

Toisen puolesta elämää elämään ei kykene kenkään, vain Hyvän Polun suuntaa osoittaa voi - ja toivoa, että ajoissa älyn kello soi.

Jos työurallan onnistuu pelastamaan yhdenkin lankeemuksen tieltä, on varmasti palkkansa ansainnut. Kaikkia ei voi pelastaa, koska he eivät sitä halua. Elämä on ja sen marginaalin kanssa työtä tehdessä kuvaamasi asiat ovat varsin yleisiä. Siitä huolimatta kannattaa yrittää. Ja yrittää uudelleen niin kauan kuin kontaktipintaa on.
 
Top