Viime vuosina olen harrastanut saksalaisten teräskypärien kunnostamista ja kirjoitin pienen yhteenvedon 2. maailmansodan saksalaiskypäristä. Kuvien kypärät eivät siis ole alkuperäisasussaan vaan uudelleen maalattuja ja sisukset ovat uustuotantoa.
Saksan aloittaessa uudelleenvarustautumisensa yksi monista tarvittavista varusteista oli teräskypärä. Saksassa oli kypäriä vain rauhansopimuksessa sallitun 100000 miehen tarpeisiin. Ensimmäisen maailmansodan aikaisia M16- ja M18-kypäriä uusittiin maalaamalla ja vaihtamalla sisus malliin "Innenausstattung 31". Näitä huollettuja 1. maailmansodan kypäriä oli rintamakäytössä vuoteen 1940 saakka.
Uuden sakasalaisen kypärän suunnittelu aloitettiin vuonna 1934, suunnittelun suoritti Eisenhüttenwerke Thalen leivissä työskennellyt tohtori Friedrich Schwerd joka oli ollut mukana jo 1. maailmansodan aikaisen kypärän suunnittelussa. Vuonna 1935 aloitettiin uuden kypärän valmistus "Stahlhelm 35", usein lyhyemmin M35. Uusi kypärä perustui M16 kypärään mutta pyrki korjaamaan sen heikkoudet. Lippaa nostettiin ja lyhennettiin optisten laitteiden käytön helpottamiseksi. Kypärän liepeitä madallettiin niiden aiheuttaman kohinan poistamiseksi, pitkät liepeet myös painuvat selkään makuuasennossa. Tuulisella säällä viheltävää ääntä tuottaneet ilmanvaihtokanavien "sarvet" korvattiin muutaman millimetrin korkuisilla holkeilla. Kypärä valmistettiin 1,1-1,2mm paksuisesta teräksestä. Reunoja vahvistettiin taivuttamalla ne 4mm matkalta kaksinkerroin. Kypärät valmistettiin nikkeli-pii seosteista teräksestä.
Ylhäällä Wehrmacht ja SS käyttivät 1. maailmansodan aikaisia kypäriä kun uusia kypäriä ei riittänyt kaikille. Norjan sotaretki lienee viimeinen kerta kun etulinjan joukoilla oli näitä käytössä. SS:n mustia kypäriä ei koskaan käytetty taistelussa. Molemmat kypärät mallia M16.
Alhaalla Oikealla M18 ja vasemmalla M35. Kuvasta selviää erot uusien ja vahhojen kypärien välillä, nostettu lippa, lyhennetyt helmat ja merkittävästi pienemmät ilmanvaihtoaukkojen holkit.
Kypärän koko merkitsee kuvun ympärysmittaa ja kokoja oli 2 senttimetrin välein 60-70cm. Välikoot saatiin aikaiseksi tekemällä yhtä kypäräkokoa varten kahta sisusta eli esim. koon 66 kypärään tehtiin sisuksia 58 ja 59. Yleisimpänä kokona oli 64 joka vastaa pään kokoja 56 ja 57. Suurin koko 70 oli hyvin harvinainen, tuo kypärä tarkoittaa pään kokoa 62 tai 63 cm. Käyttäjän kallon ja kypärän sisäpinnan väliin oli tarkoitus jäädä 20mm tilaa. Kypärän paino ilman sisusta oli koosta riippuen 810-1230g.
Kypärää valmistettiin kolmena selvästi erotettavana muunnoksena M35, M40 ja M42 jotka on nimetty valmistuksen aloittamisvuoden mukaan. Luokittelu on tehty vasta sodan jälkeen sillä saksalaisten kirjanpidossa kaikken nimenä oli Stahlhelm 35. Muunnokset johtuivat tarpeesta nopeuttaa rauhan aikana suunnitellun kypärän valmistusta sota-aikana. Suomeen M35-kypärää ei koskaan tilattu mutta pieni määrä niitäkin kulkeutui käyttöön.
Vuosina 1935-1937 saksalaiset myivät 220000 M35-kypärää Kiinan tasavallalle, näihin kypäriin kiinalaiset maalasivat vasemmalle puolelle valkoisen auringon siniselle pohjalle. Kypärät olivat näkyvästi esillä vuoden 1937 Shanghain taistelussa. Tasavallan paettua Formosalle Kiinan kansantasavalta jatkoi kypärien käyttöä ja niitä esiintyi vielä Korean sodassa.
M40- kypärä erosi alkuperäisestä M35:stä ilmanvahtoaukkojen sekä valmistusmateriaalin osalta. Ilmanvaihtoaukot heikensivät rakennetta ja ne vahvistettiin jotta niiden lähelle osuvat iskut eivät aiheuttaisi halkeamia. M35-kypärässä ilmanvaihtoaukkoja vahvistivat erilliset holkit, M40-kypärässä aukon ympärille prässättiin rengasmainen koroke suoraan teräkseen. Muutoksen tarkoituksena oli vähentää valmistukseen tarvittavia osia ja työvaiheita. M35-kypärissä käytetty nikkeli-pii teräs vaihdettiin halvempaan mangaani-pii seosteiseen teräkseen. M40-kypärän valmistus alkoi 26.3.1940. 50-luvulla Länsi-Saksasta Suomeen ostetut uudet kypärät olivat lähestulkoon identtisiä M40-mallin kanssa.
Kuvassa oikealla M35-mallin erillisenä osana valmistettu ilmanvaihtoaukko, vasemmalla M40- ja M42-mallien vastaava aukko joka on valmistettu yhtenä kappaleena kypärän kanssa.
M42- kypärässä valmistusprosessia nopeutettiin jättämällä pois lämpökäsittelyvaiheita ja samoin valmistuksen helpottamiseksi kypärän reunuksen kaksinkerroin taittamisesta luovuttiin, helmaa kuitenkin taitettiin taaksepäin. Ilmanvaihtoaukot valmistettiin kuten M40-kypärässä. Tämän viimeisen M42-muunnoksen valmistus alkoi elokuussa 1942. Valmistuksen yksinkertaistamisen, materiaalien heikkenemisen ja orjatyön käytön seurauksena M42-kypärien laatu heikkeni verrattuna aiempiin malleihin ja kypärissä esiintyy erilaisia pintavikoja. M42 oli eniten valmistettu muunnos. Jatkosodan aikana Saksasta Suomeen tilatut kypärät olivat malleja M40 ja M42. Suomea varten ei valmistettu erikseen kypäriä ja meille tuli Saksan maavoimien dekaaleilla varustettuja kypäriä. Sodan jälkeen päävartion miehillä oli ajoittain hakaristillä koristeltu kypärä ja valvontakomission valituksen jälkeen vartiomiesten oli raaputettava dekaalit pois kypäristään.
Kuvissa oikealla M40 ja vasemmalla M42. M40-mallissa reuna on taitettu kaksinkerroin toisin kuin M42-mallissa, takana M42:n helma on taivutettu taaksepäin lujuuden paranatamiseksi.
Laaduntarkkailun hylkäämät kypärät merkittiin pyöräyttämällä helman ja kuvun liitoskohtaan pullistuma, nämä kypärät menivät siviilipuolustuksen käyttöön. Siviilipuolelle menneissä kypärissä oli selvästi sotilaskypäriä halvemmat sisukset, esim. sisuksen runkona toimivan teräsvanteen tilalla 2mm paksuinen pahvivanne. Siviilipuolustukselle valmistettiin erikseen keveämpiä kypäriä useampaa eri mallia ja nämä eivät perustuneet sotilaskypärään.
Kaksi M35 poliisikypärää, oikealla sotilasmalli ja vasemmalla laaduntarkkailun hylkäämä sotilaskypärä joka on muutettu siviilimalliksi. Sotilaskypäriä käyttivät rintamantakaisten poliisiyksiköiden lisäksi rintamalla SS-poliisidivisioona (4. SS-Polizei-Panzergrenadier-Division) jonka jäsenet värvättiin poliiseista. Wehrmachtin- ja muista SS-yksiköistä poiketen poliisikypärissä oli dekaalit kypärän molemmin puolin sodan loppuun asti.
Kypäriä valmisti viisi tehdasta ja nämä merkitsivät kypäränsä lyömällä sisähelmaan puumerkkinsä ja kypärän koon. Esim. EF66 merkitsee koon 66 kypärää jonka valmisti Emaillerwerke A.G. Fuldassa. Valmistajan merkinnän lisäksi helmaan lyötiin neli- tai viisimerkkinen koodi joka kertoi valmistukseen käytetyn teräserän. Eri valmistajien kesken on pieniä eroavaisuuksia yksityiskohtien suhteen esim. ilmanvaihtoaukkojen osalta. Kymmenen vuoden aikana kypäriä valmistettiin n. 25 miljoonaa kappaletta, suurimpana valmistajana toimi kypärän suunnittelusta vastannut Eisenhüttenwerke Thale.
Heer-, Kriegsmarine- ja SS-kypärien värinä oli feldgrau eli kenttäharmaa. Vuosina 1935-1940 feldgrau oli melko vaalea vihreä, M40 mallin myötä sävy muuttui harmaanvihreäksi. Luftwaffella värinä oli feldblau, siniharmaa värisävy. Luftwaffen muista erillinen väri vaikeutti tuotantoa ja syksystä 1943 lähtien Luftwaffekin sai tyytyä samaan väriin kuin muutkin. Värisävyissä oli runsaasti vaihtelua valmistajasta ja tuotantoerästä riippuen varsinkin sodan loppua kohti.
Yläkuvassa vasemmalla M35 maalattuna 30-luvulla käytetyllä kenttäharmaan sävyllä, oikealla Luftwaffen siniharmaa M35 vanhanmallisella dekaalilla ja keskellä M42 maalattuna 40-luvulla käytetyllä kenttäharmaan sävyllä.
Keskellä oikealla liitumaalilla talvinaamioitu SS M35, keskellä M40 aavikkomaalissa ja vasemmalla M42 kaksivärisessä naamiomaalauksessa.
Alakuvassa päällimmäisessä kypärässä SS-joukkojen kaksipuoleinen kangaspäällinen joka kiinnittyy kypärään kolmella jousikuormitteisella metallikoukulla, jousien ansiosta päällinen kiristyy itsestään. Vasemmalla M35-kypärän ympärillä on leipälaukun hihna oksien ym. naamioinnin kiinnittämiseksi. Oikealla maavoimien yksipuolinen kypäränpäällinen joka kiristetään narulla.
Jatkuu...
