Torpedoissa oli pielessä magneettisytytin, syvyysohjaus ja iskusytytin.
Tuo iskusytytin jäi puutumaan.
Iskusytytin suunniteltiin uudelleen 20 -luvulla.
Siitä tulikin paljon parempi ja monimutkaisempi kun mitä se oli ensimmäisessä maailman sodassa.
Tuolloin sytytys aiheutui siitä, että torpedo törmäsi laivan runkoon.
Uudessa sytyttimessä isku johdettiin monimutkaisella vivustolla tulevaksi ”torpedon takaapäin”.
Jos torpedo osui maaliin vinossa, kevytrakenteinen tankorakennelma saattoi vaurioitua eikä sytytystä tapahtunut.
Sytytintä kokeiltiin syksyllä 1928 kahdella torpedolla.
Joista kumpikaan ei osunut maaliin, vaan maalin tuki rakenteisiin. S
ytytin kuitenkin hyväksyttiin, sillä torpedokoelaitos piti sitä onnistuneena ja sen toimintaa itsestään selvyytenä.
Magneetti sytyttimessä oli tuo herkkyys magneettikentän vaihteluille eri merialueilla.
Lisäksi huonot ohjeet torpedon sytyttimen vaihtamiseen iskusytytykselle.
Joka sekään ei ollut varma ratkaisu iskusytyttimen ongelmien takia.
Lisäksi syvyys ohjauksen puutteet saattoivat saada torpedon kulkemaan 3,7m säädettyä syvemmällä.
Tämä todettiin jo 1937 koeammunnoissa.
Vuonna 1938 koe ammunoissa saatiin hälyttäviä tuloksia mutta koe laitos kumosi ne ”asiattomina lausuntoina”.
JR49 tai
Samovarius jatkaa.