Kysymys- ja vastaustopiikki

Vastatkaa toki vz:n kyssäriin ensin ja jatkakaa ketjua siitä.

Kirjanpidon ulkopuolella voivat halukkaat (if any) vastata tähänkin.
Aivan muista yhteyksistä tuli esiin vanha kyssäri, jonka aikoinaan olin jo laittamassa tänne, mutta sitten dementia....
Japsien Yamato-luokan taistelulaivat tunnettiin WW2:n aikoihin isosta koosta, järeistä tykeistä ja massiivisesta panssaroinnista. Mutta miksi sen it-tykkiasemat olivat myös aika vahvasti suojattu/panssaroitu ? Muissa "sota"laivoissa näin ei tuolloin pääsääntöisesti ollut.
 
Liikaa koroa isoissa tykeissä, joten näitä käytettiin myös pintamaaleja vastaan meritaistelussa?
 
Onkos tämä kompa, joka viittaa 457 mm päätykistön ilmatorjunta-ammukseen?
 
Joo, ei nyt tämän kanssa enempää päätä raavita.
Erikoista on ehkä se, ettei tuolla panssaroinnilla ollut mitään tekemistä vihulaisen torjunnan kanssa sinänsä.
Taistelutilanteessa kun sekä nuo IT-aseet on miehitetty ja toiminnassa että myös aluksen pääaseet toimivat.
Siellä kannella/rakenteissa olevat suojaamattomat IT-miehistöt kun olisivat kadonneet sodan tuuliin 18-tuumaisen "huokaistessa" sopivaan suuntaan :confused:
 
Mutta miten muiden laivastojen käytäntö? Kai niilläkin oli IT-aseet miehitettynä samalla kun pää-aseilla tulitettiin? Vai oliko niillä IT-aseet kauempana järeistä tykeistä?
 
Tai oliko pienemmät tykit ?
Olen jostain historiikista lukenut, että noissa japsien jättialuksissa nimenomaan tarkoituksella suojattiin nuo asemat.
En ole löytänyt viitteitä muiden maiden laivastojen vastaavista. Siis WW2 aikana.
 
Yamato1945.png

Vaikuttava purtilo. Jonkun dokkarin satuin tuosta näkemään. Pääaseiden koro oli riittämätön it-toimintaan, toki myös ilmatorjuntaa niillä ammuttiin. Noita it-asemia ei ymmärrettävistä syistä ollut isojen pääaseiden putkien suiden läheisyydessä. Siitä huolimatta kun iso putki oli sopivassa kulmassa ja laukaistiin, it-asemien tulitoiminta häiriintyi. Suupaine isosta putkesta oli julmettu.
 
Yamato1945.png

Vaikuttava purtilo. Jonkun dokkarin satuin tuosta näkemään. Pääaseiden koro oli riittämätön it-toimintaan, toki myös ilmatorjuntaa niillä ammuttiin. Noita it-asemia ei ymmärrettävistä syistä ollut isojen pääaseiden putkien suiden läheisyydessä. Siitä huolimatta kun iso putki oli sopivassa kulmassa ja laukaistiin, it-asemien tulitoiminta häiriintyi. Suupaine isosta putkesta oli julmettu.

Yamaton ilmatorjunnan selkäranka muodostui näistä 25mm it-tykeistä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Type_96_25_mm_AT/AA_Gun

Käytännössä sama kuin ranskalaisten vastaava Hotchkiss. Amerikkalaisten arvioiden mukaan korkeintaan keskinkertainen ase. Ja reilusti 40mm Boforsia huonompi.
 
25 mm IT-tykki oli joo suoritusarvoiltaan paljon potentiaaliaan heikompi. Pääsyynä lipassyöttö, joka pudotti teoreettisen tulinopeuden puoleen, koko lipas oli nimittäin vaihdettava. 40 mm Boforsissa ja muistaakseni myös 20 mm FlaK 38:ssa oli avoin kiintolipas, jota voitiin ladata ammunan aikana ammuskammoilla tai irtoammuksilla. Ammuntaa ei tarvinnut keskeyttää lippaanvaihtojen vuoksi.

Yamatossa oli vuonna 1945 yhteensä 162 (!) putkea 25 mm IT-tykkejä, 24 putkea 127 mm ja 4 piippua 13,2 mm IT-konekiväärejä (jälleen lipassyöttöinen ase! Tulinopeus 250 ls/min, mikä on aivan surkea tulos!). Japanilaisilla oli operaatio Ten-Gossa Yamaton saattueena 1 kevyt risteilijä ja 8 hävittäjää. Näiden tulivoimasta huolimatta amerkkalaisten tappiot olivat 10 lentokonetta ja 12 miestä. Yamaton lisäksi pohjaan lähetettiin risteilijä ja 4 hävittäjää. Taistelun tulos oli siis japanilaisille jopa sota-olosuhteet huomioonottaen murskatappio. Yamato ja noin 4000 miestä uhrattiin täysin turhaan.
 
40 mm Boforsissa ja muistaakseni myös 20 mm FlaK 38:ssa oli avoin kiintolipas, jota voitiin ladata ammunan aikana ammuskammoilla tai irtoammuksilla. Ammuntaa ei tarvinnut keskeyttää lippaanvaihtojen vuoksi.

20 ITK 38 oli lipassyöttö, sen sijaan Bredassa oli 12 kranaatin kampasyöttö.

Tässä ensin mainittu

20ItK38.jpg

Ja 20 Itk 35 Breda

20ItK35_Breda.jpg
 
Mitä tarkoittaa merisodassa "vetää viiva T:n päälle", ja milloin ja missä näin on edellisen kerran tiettävästi tapahtunut?
 
En kyllä yhtään osaa sanoa että missä näin on vimeksi tapahtunut mutta tämä siis tarkoittaa jotakuinkin sitä että useamman laivan osasto purjehtii peräkkäin vihollisosaston (joka oletettavasti etenee jotakuinkin jonomuodostelmassa) editse jolloin kaikki osaston laivat pystyvät ampumaan kaikilla pääaseillaan samaa maalia.

Ylhäältä päin katsottuna siis toinen laivasto-osasto muodostaa t-kirjaimen pystyviivan ja toinen vaakaviivan.

Merisodasta mitään tietämättä luulin että nämä crossing the t -manööverit olisivat purjelaiva-ajan juttuja mutta arvataan nyt jotain nopean googeltuksen perusteella viimeiseksi tapahtumaksi: Leytenlahden taistelu lokakuu 1944.
 
Otetaanpa tarkemmin, ettei mene liian helpoksi. Taistelun sijainti, aika, osastojen nimet ja taistelun kulku lyhyesti, mielellään siten, että selviää, miksi näin pääsi käymään.

Tuossa Herman30:n kuvassa on viiva T:n päällä, mutta britit periaatteessa altavastaajina. Vihollinen kykenee ampumaan kaikilta laivoiltaan täyslaidallisia, britit eivät kykene ampumaan käytännössä laukaustakaan. Purjelaivojen aikakaudella tosin tilanne oli erilainen, kun tykkejä piti ohjata käytännössä laivaa kääntämällä ja tarkkuus oli onnetonta, eritoten liikkuvaan maaliin. Vihollinen myös ajoi maininkeja vasten, mikä vaikeutti ampumista entisestään. Käytännössä tuon ajan purjelaivataktiikkana oli ajaa laivastot rinnakkaisiin linjoihin ja rummuttaa toisiaan saturaatiotulella, kunnes jompikumpi sai tarpeekseen. Pitkissä linjoissa laivat kykenivät viestimään tehokkaasti keskenään ja koko laivasto irtautumaan kerralla yksinkertaisesti kääntämällä jokaisen laivan kurssia kerrallaan. Vihollinen ei voinut seurata kääntämättä laivojaan ja täten tulitoiminta päättyi. Siksipä tällainen taistelu päättyi lähes aina jonkinlaiseen tasapeliin.
 
Veikataanpa Venäjän - Japanin sotaa ja Tsushiman kuuluisaa meritaistelua 27.-28.5.1905. Siinä venäläisten Tyynenmeren laivastonsa avuksi lähettämä Itämeren laivasto saapui vara-amiraaali Rozesvenskin johdolla jonomuodostelmassa Tsushiman salmesta ja Japanin laivasto amiraali Togon johdolla oli odottamassa linjassa. Japanilaiset saattoivat käyttää täyslaidallisia, mutta venäläiset eivät juurikin siksi, että olivat matkalla kohti Port Arthuria. Eivät ehtineet kääntää laivojaan. Tuohon aikaan eivät kaikkien taistelulaivojen, panssariristeilijöiden ja ristelijöiden kaikki tykit olleet kännettävissä torneissa vaan osa niistä oli ns kasemateissa laivojen kyljissä. Noilla kasemattitykeillä pystyi ampumaan käytännössä vain oman laidan puolelle.
 
Tilanne on toistunut Tshusiman taistelun jälkeenkin.
 
Surigaon salmen taisteluhan se siellä, missä tilanne lähes toistui kahdesti (!) peräkkäin - tosin Shima saapui paikalle pari tuntia myöhemmin, ja viisaasti päätti olla puskematta päätä pahkaa tuntemattomaan. Tämä oli jälleen kerran tapaus, jossa japanilaisten sekava ja monimutkainen taistelusuunnitelma ja onneton sekä nurkkakuntainen viestintä kostautuivat pahemman kerran. Japanilaisten suunnitelma lähes aina oletti kaiken menevän kiltisti suunnitelman mukaan, varsinkin vihollisen käyttäytymisen. Kun näin ei ollutkaan, japanilaiset lähes aina menettivät aloitekykynsä, kun kerran heidän oli käsketty tehdä täsmälleen suunnitelman mukaan. Japanilaisten suunnitelmat olivat myös niin täynnä osastojen pilkkomisia ja harhautuksia, että he välillä harhauttivat itseäänkin.

Esimerkiksi tässä Surigaon salmen taistelussa Nishimura ajoi päätä pahkaa amerikkalalaiseen amiraalien Oldendorf ja Weyler tulitukiosastoihin, jotka olivat lentotiedustleun ja moottoritorpedoveneiden ansiosta hyvin perillä japanilaisten liikkeistä. Seurauksena oli silkkaa romutusta.
Nishimura antoi muutamia viholliskosketusraportteja, joista ei saanut selvää tapahtumien kulusta. Shiman osastoa vastaan tuli peräytyvä hävittäjä Shigure, joka tyytyi ilmoittamaan 'ohjailukoneisto vialla'. Shima ei liioin udellut, mitä oli tapahtunut. Amerikkalainen PT-vene vielä vaurioitti yhtä Shiman risteilijää, ja Shima oletti olevansa viholliskosketuskessa, ja ampui torpedokentän umpimähkään - osuen läheiseen saareen. Shiman radioviesti esikuntaan lienee paljonpuhuva: "Ryhmä suorittanut hyökkäyksen, poistuu taistelualueelta suunnittelemaan". Tämän jälkeen Shiman lippulaiva Natshi törmäsi vielä palavaan risteilijä Mogamin hylkyyn. Molemmat vaurioituivat pahoin.

Kokonaisuudessaan taistelu oli japanilaisille kertakaikkinen selkäsauna ja nöyryytys. Koskee sekä Surigaon salmen taistelua että laajempaa Leyten lahden taistelua, josta tämä taistelu on osa. Nöyryyttävintä lienee se, että japanilaisilla oli aivaimet voittoon, sillä toinen harhautushyökkäys toimi, mutta japanilaiset itse aloitekyvyttömyyttään jättivät tilaisuuden käyttämättä. Leyten lahden taistelu on todella eriskummallinen näytelmä, josta pitänee kirjoittaa myöhemmin kattavasti. Midwayn taistelun ohella pidän sitä Tyynenmeren sodan jännittävimpänä. Lähdeteokseni on Erkki Arnin Taistelu Tyynenmeren herruudesta.

Annetaan jatkovaltikka kuitenkin JR49:lle.
 
Surigaon salmen taisteluhan se siellä, missä tilanne lähes toistui kahdesti (!) peräkkäin - tosin Shima saapui paikalle pari tuntia myöhemmin, ja viisaasti päätti olla puskematta päätä pahkaa tuntemattomaan. Tämä oli jälleen kerran tapaus, jossa japanilaisten sekava ja monimutkainen taistelusuunnitelma ja onneton sekä nurkkakuntainen viestintä kostautuivat pahemman kerran. Japanilaisten suunnitelma lähes aina oletti kaiken menevän kiltisti suunnitelman mukaan, varsinkin vihollisen käyttäytymisen. Kun näin ei ollutkaan, japanilaiset lähes aina menettivät aloitekykynsä, kun kerran heidän oli käsketty tehdä täsmälleen suunnitelman mukaan. Japanilaisten suunnitelmat olivat myös niin täynnä osastojen pilkkomisia ja harhautuksia, että he välillä harhauttivat itseäänkin.

Esimerkiksi tässä Surigaon salmen taistelussa Nishimura ajoi päätä pahkaa amerikkalalaiseen amiraalien Oldendorf ja Weyler tulitukiosastoihin, jotka olivat lentotiedustleun ja moottoritorpedoveneiden ansiosta hyvin perillä japanilaisten liikkeistä. Seurauksena oli silkkaa romutusta.
Nishimura antoi muutamia viholliskosketusraportteja, joista ei saanut selvää tapahtumien kulusta. Shiman osastoa vastaan tuli peräytyvä hävittäjä Shigure, joka tyytyi ilmoittamaan 'ohjailukoneisto vialla'. Shima ei liioin udellut, mitä oli tapahtunut. Amerikkalainen PT-vene vielä vaurioitti yhtä Shiman risteilijää, ja Shima oletti olevansa viholliskosketuskessa, ja ampui torpedokentän umpimähkään - osuen läheiseen saareen. Shiman radioviesti esikuntaan lienee paljonpuhuva: "Ryhmä suorittanut hyökkäyksen, poistuu taistelualueelta suunnittelemaan". Tämän jälkeen Shiman lippulaiva Natshi törmäsi vielä palavaan risteilijä Mogamin hylkyyn. Molemmat vaurioituivat pahoin.

Kokonaisuudessaan taistelu oli japanilaisille kertakaikkinen selkäsauna ja nöyryytys. Koskee sekä Surigaon salmen taistelua että laajempaa Leyten lahden taistelua, josta tämä taistelu on osa. Nöyryyttävintä lienee se, että japanilaisilla oli aivaimet voittoon, sillä toinen harhautushyökkäys toimi, mutta japanilaiset itse aloitekyvyttömyyttään jättivät tilaisuuden käyttämättä. Leyten lahden taistelu on todella eriskummallinen näytelmä, josta pitänee kirjoittaa myöhemmin kattavasti. Midwayn taistelun ohella pidän sitä Tyynenmeren sodan jännittävimpänä. Lähdeteokseni on Erkki Arnin Taistelu Tyynenmeren herruudesta.

Annetaan jatkovaltikka kuitenkin JR49:lle.
Haa, Arnin teos on juuri läppärin vieressä. Hieno kirja.:)
 
Back
Top