Uusi arvaus. Koira painoi vahingossa tassullaan isännän aseen liipasimesta. Ase ei ollut varmistettu ja isäntä sai kuollettavan osuman.
Arvauksesi on hyvä, mutta ei.
En halua jumittaa ketjua, koska tämä ei arvailemalla selviä eikä netistäkään ihan helpolla löydy.
Itse asiassa tähän kelpaisi kaksikin vastausta.
Kumpikin tapaus tapahtui Kossalmella Oskun tukikohdassa. Ensimmäinen 1942 ja toinen 1943.
Ensimmäisessä tapauksessa partiokoira Rikun ohjaaja Lauri Laine lähti kaverinsa kanssa illalla kävelemään lottakanttiinilta. Koira kulki edellä, Laine perässä ja kaveri (Usti) jonkun matkaa takana. Silloin yössä pamahti. Usti lähti hakemaan apua tukikohdasta jonne päästyään puhui vartiomiehen kanssa. Samalla hetkellä paukahti ja vartiomies kuoli miltei heti.
Porukkaa saatiin paikalle ja lähdettiin selvittämään mitä oli tapahtunut. Desantit olivat asialla. Laine löytyi seuraavana päivänä metsästä koira istumassa vieressään. Osuma oli tappanut hänet heti. Ruumis lähetettiin kotipuoleen mutta kaatuneen verinen nahkatakki pestiin ja pistetiin kuivumaan laiturille. Partiokoira Riku jäi kahdeksi päiväksi ulvomaan isäntänsä takin viereen ja kieltäytyi syömästä. Koira kuoli sitten pian isäntänsä jälkeen.
Toinen tapaus sattui myös tukikohdassa Kossalmella vuonna 1943. Oli syksy 26.9 ja Mannerheimristin ritari Viljo Suokkaan johtama partio oli juuri lähdössä tukikohdasta. Lähdöstä otettiin tavan mukaan valokuva. Samalla hetkellä kuului ampumaradalta lyhyt konepistoolin sarja. Tämä ei herättänyt huomiota ennen kuin aputöissä oleva sotavanki juoksi hädissään paikalla huutaen epäselviä. Paikalle lähti porukkaa ja jo kaukaa nähtiin Viljo (Saku) Kanasen nojaavan koiratarhan seinään. Konepistooli oli perä maata vasten pystyssä. Kersantti Kananen oli tehnyt lopullisen ratkaisunsa.
Partio lähti liikkeelle synkissä tunnelmissa ja niin kävikin, että partion johtaja Ritari Suokas haavoittui ja menehtyi haavoihinsa 4.10. (kirjassa kuva Suokkaan viime hetkistä haavoittumisen jälkeen) Ruumis jäi kentälle. Kun partio palasi tukikohtaansa saatiin kuulla, että Kanasen koira oli tehnyt samoin kuin Laineen koira lähes tarkalleen vuotta aikaisemmin. Isännän poisviennin jälkeen koira oli vain istunut ja katsellut poistuneen auton perään eikä enää syönyt. Kuolema seurasi pian.
Molemmat tapaukset löytyvät Jukka Mäkelän teoksesta OsKu. Joskin Kanasen tapauksen koiraosuuden kuulin tarkemmin entiseltä naapuriltamme 80-luvulla joka oli ollut OsKu:ssa. Hänkin piti koiraa koko elämänsä ja ihmetteli niiden uskollisuutta.
.
