Lääkkeet ja huumeet sodan aikana

[Mosuri]

Tulevaisuuden sodassa esimiesten syytä muistaa erilaiseten holisitien olemassa olo omassa yksikössä. Niin yleisiä erilaiset alkoholin ja lääkeaineiden riippuvuudet ovat tänä päivänä, nuorillakin. Varsinaisista huumeista puhumattakaan. Eikä kaikkia erota naamasta.

Ongelma kuulemma nousee esiin jo viikon pituisten kertausten aikana...

Voihan se olla, että ensimäisen taistelun jälkeen olisi itsekkin valmista kamaa hullujenhuoneelle. Tuntuu länsiliittoutuneilla riittävän psykkisiä tappioita nykyisissäkin sodissa.
Me Suomalaiset tuskin olemme immuuneja tuollaiselle rasitukselle.

Luin aikoinaan kirjan taistelustressistä, jonka kirjoittaja oli britti. Kyseisessä opuksessa käsiteltiin melko kattavasti erilaisten "stressireaktioiden" historiaa briteillä. Esimerkiksi vuonna 1940 Ranskassa oli tehty jonkinlaisia järjestelyjä asian tiimoilta "hoitoasemaa" tms. järjestelyä. Noiden hoitopisteiden kapasiteetti loppui melkein heti taistelujen alettua.

Britit lapsekkaasti kuvittelivat 50-luvulla, että ongelma poistuu kun siirrytään vain perusterveiden vapaaehtoisten miesten palkkaamiseen! No ei poistunut mutta seuraavina vuosikymmeninä ongelma pysyi osittain piilossa sen takia, että suurisuuntaisia sotatoimia ei käyty ja sotiminen jäi pitkältä erikoisjoukkojen huoleksi. Toki ongelmia ilmeni jatkuvasti esim. pohjois-Irlannissa mutta ne kuitattiin vähäpätöisinä (vaikka välillä luodit kaatoivat omia miehiä tukikohdissa kun joku "flippasi").

Kirjassa oli erinomainen osuus missä Falklandin sotaretkikunnan pääpsykiatri muisteli kokemuksiaan. Mitään koulutusohjelmaa ei vielä tuolloin ollut noihin asioihin ja hän mietti kuinka kauas päästään ennen ensimmäisiä psyykkisiä tappioita? Ensimmäinen tapaus ilmoittautui Wightsaaren kohdalla! Kyseessä oli pitkään palvellut merijalkaväen aliupseeri jolla oli diagnosoitu MS-tauti ja joka oli saanut jatkaa palveluaan siitä huolimatta. Toisaalta miehen puheille määrättiin 60-vuotias kauppalaivaston mies jonka epäiltiin seonneen pahemman kerran. Kyseinen jäärä kun oli alkanut nukkua kaikki vaatteet päällään. Psykiatri jututtu miestä ja selvisi, että kyseinen mies oli ollut kauppalaivastossa jo ison kakkosen aikana ja useampi alus oli torpedoitu alta- kokemus oli opettanut, ettei kannattanut ottaa vaatteita pois sotapurjehduksella.

Parhaillaan on luettavana David Finkelin Pataljoona 2-16. Kyseisessä kirjassa kuvataan amerikkalaisen jv-pataljoonan arkea vuoden 2007 "surgen" aikana Bagdadissa. Näyttäisi amerikkalaisilla olevan aika matalalla kynnyksellä noi mielenterveyspalvelut- terapeutin ovessa lukee "Combat stress" ja miehet voi käydä juttelemassa vapaa-ajallaan huolistaan. Pataljoonan komentaja ei kehdannut mennä, niinpä eräs upseeri merkkasi lanttumaakarille palaverin komentajan kanssa ja everstiluutnantti sai huolensa purettua. Myönsi sitten myöhemmin, että kyseessä oli hyvä järjestely.

 

[noska]

Luin aikoinaan kirjan taistelustressistä, jonka kirjoittaja oli britti. Kyseisessä opuksessa käsiteltiin melko kattavasti erilaisten "stressireaktioiden" historiaa briteillä. Esimerkiksi vuonna 1940 Ranskassa oli tehty jonkinlaisia järjestelyjä asian tiimoilta "hoitoasemaa" tms. järjestelyä. Noiden hoitopisteiden kapasiteetti loppui melkein heti taistelujen alettua.

Britit lapsekkaasti kuvittelivat 50-luvulla, että ongelma poistuu kun siirrytään vain perusterveiden vapaaehtoisten miesten palkkaamiseen! No ei poistunut mutta seuraavina vuosikymmeninä ongelma pysyi osittain piilossa sen takia, että suurisuuntaisia sotatoimia ei käyty ja sotiminen jäi pitkältä erikoisjoukkojen huoleksi. Toki ongelmia ilmeni jatkuvasti esim. pohjois-Irlannissa mutta ne kuitattiin vähäpätöisinä (vaikka välillä luodit kaatoivat omia miehiä tukikohdissa kun joku "flippasi").

Kosovossa kesällä 2002 (oli rauhallinen kesä ensimmäisen mylläkän mentyä ohi ja uudet kähinät alkoivat vasta myöhemmin) kerättiin briteiltä aseet pois ja leirissä ja luovutettiin vain palvelustehtäviin, koska pari jantteria päätti kirjautua lyhyen ajan sisään verkosta lopullisesti oman käden kautta. Kaikkiin mt- ongelmiin ei tarvita edes taistelustressiä. Sangen moni suomalainenkin siellä hoiti mt-ongelmiaan tai murheita joita ei vielä ongelmien tasolle lasketa iltaisin messissä.

Olen muutamaan otteeseen päässyt silmäilemään eri sotilaallisten instanssien lääkevarastoja. Sama huomio toistuu joka kerta. Myöskin suomalaisessa rauhanturvaorganisaatiossa. Se on suuri diapamin ja diatsepamin varastointimäärä. Vakiovastaus kyselyyn sen osalta on "taistelustressin varalta".

 

[hessukessu]

Yhdistelmä kestokykyä ja rohkeutta parantavaa amfetamiinijohdannaista, sekä unen tarpeen poistavaa ja älyä parantavaa modalfiniinia lienee nykyäänkin käytössä PV:ssä ja hyvä niin.

 

[EK]

Hyvä EK. On ihan mainiota, että koroitat välillä thråådille asioita, joita monikaan tutqija ei halua kykene kehtaa uskalla jne. kaivella. Olisko se nyt vähän niin, että sota on rumaa ja paskaa, vaikka sitä kävisivät suomalaisetkin? Gloori gloori-hallesheigaraa, aika paljon on vielä sellaisia asioita viime sodista "kertomatta", jotka eivät kovin suurta glooriaa sodanajasta kehittäisi. Se ei sinänsä ole ihme kotimaassa, kun sisällissotakin on vielä arka aihe. On tää siinä mielessä ihme mesta.

Siis kertomattahan ei viime sodista ole juuri mitään. Yllätyksiä tulee korkeintaan akateemisille tutkijoille, jotka eivät ole viitsineet/osanneet/ymmärtäneet perehtyä vuodesta 1940 lähtien julkaistuun laajaan muistelmien, romaanien ja eritasoisten tietoteosten joukkoon. Sieltä se kaikki löytyy: alkoholi, huumeet, raiskaukset, hermojen menettäminen, karkuruus, yms.

Ongelma vain on se, että sotakirjallisuus meillä on niin laaja ja monenkirjava aihepiiri, että se hallitseminen on todella haastavaa. Kuitenkin esim. Mikko Ylikankaan huumekirja oli pettymys. Taas se piri-Aatu, joka on ollut tuttua kauraa jo aikaa. Taas ne kaukopartioiden piriörrit. Aake Jermo kertoi jo 2.D:n historiikeissaan kuinka pataljoonankomentajat valvoivat viikkokaupalla kesällä -44. Miten? Kun Ylikangas hyytyy siihen tunnetuimpaan esimerkkiin, jää miettimättä, kuinka laajamittaista ja organisoitua pirin jakaminen oli? Miksi vain 2.D olisi käyttänyt ja muut eivät? Tai jos näin oli, niin miksi?

Tai joku Itä-Karjalan naisten seksuaalinen hyväksikäyttö. Jos tutkijat olisivat lukeneet vaikkapa Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan tai Jussi Talven Ystäviä ja vihollisia, olisi asia ollut heillekin tuttu, kuten se oli jo 1950-luvun romaanilukijoille. Onpa kummassakin kuvauksia myös alkoholinkäytöstä.

Mutta se ongelma onkin siinä, että ei ole ollut tutkimusta. Sodankäyneille nämä asiat olivat tuttuja. Siksi niistä vaiettiin, osin varmaan häpeästä (kun tuommoistakin mentiin tekemään) osin yksilöiden ja veteraaniyhteisön suojelemiseski (synnitön heittäköön ekan kiven tai ei anneta niille aseita meidän mollaamiseen). Seuraava polvi taas ei osannut/uskaltanut kysyä niitä "oikeita" kysymyksiä, joilla tämmöisiinkin asioihin olisi selkoa saatu (ilmiöiden laajuus/hyväksyntä). Nykyinen polvi taas ei enää oikein pysty tämmöisiä tutkimuksia tekemään, sillä se veteraanien suuri massa on jo mullan alla tai vastaamattomassa tilassa. Lisäksi nykypolven tutkijoiden tietotaso on yleensä sen verran heikko, että "yleistietoakin" voidaan esitellä uutena, kun sitä ei kerran itse ole aiemmin tiedetty.

Ja sitten se varsin ikävä ongelma, että tutkija voi olla vain joko natsi tai kommari. Jos se kirjoittaa vaikkapa Suomen ja Saksan välisestä yhteistyöstä, se leimataan heti "suuren yleisön" kellokkaiden toimesta kommariksi, joka varmaan haluaisi että Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen. Jos sitten paljastuu, että Suomen toimet asetetaan tutkimuksessa maailmanlaajuiseen kontekstiin, toinen äärilaita leimaa saman tutkijan natsiksi, joka varmaan haluaisi, että kaikki juutalaiset, mustalaiset, slaavit, homoseksuaalit ja ties vielä ketkä olisi tuhottu holocaustissa. Ja sitten vielä osa (ihan oikeistakin) tutkijoista oikeasti kuuluu jompaan kumpaan leiriin ja todellakin kirjoittaa tarkoitushakuisesti.

Mutta ettei menisi pelkäksi moitiskeluksi, niin Ylikankaan kirjassa oli mielenkiintoisiakin juttuja. Esim. saksalaiset ottivat Pervitiinin käyttöön "ihmelääkkeenä" ja höökipulverina -39. Kuitenkin Puolassa ja Ranskassa saadut kokemukset olivat varoittavia ja Barbarossassa käyttöä säädeltiin eikä ainetta suositeltu kuin perimmäiseen hätään. Ilmeisesti Suomeen ei kuitenkaan negatiivisia kokemuksia kerrottu tai niistä ei täällä piitattu.

 

[kimmo.j]

Olen käsittänyt Suomalaisten tienneen Pervitiinin haitoista, mutta hyödyt nähtiin suuremmiksi. Käsittääkseni käyttökin oli ohjeistettu sakujen kokemusten perusteella.

 

[kaislajääkäri]

Heitänpä vielä mielenkiintoisen linkin vanhaan ketjuun. Vaan onhan tuo suattanut olla täällä esillä. mutta silti.

http://www.academia.edu/1941308/Ken...tions_during_the_Second_World_War_in_Finland_

 

[Torrakko]

Viime sodissa jäi se henkinen puoli aikalailla pois. Koko paska kuorrutettiin sokerilla että menee paremmin kansan kurkusta alas. Psykologiset ongelmat oli mielen heikkoutta.. Miten yleistä lienee ollut sitten maailmaa pakeneminen lääkkeillä tai viinaksilla tai molemmilla.

Eräs ihminen kuvaili amfetamiinin vaikutusta että "olo on kuin vit** maailman kuninkaalla". Miten lie sitten taistelussa kun ihan liike itsevarmuus ja "bravado" ei ainakaan hyvästä ole? Ehkä se toimii eri tavalla sota tilanteessa kaiken sen stressin ja adrenaliinin avustamana. Tuollainen "kuningas fiilis" tuntuis olevan omiaan sille että luulee olevansa kuolematon ja että luotikin väistää.

 

[kimmo.j]

Toisaalta eräiden sotilaiden tunnuslause on "ken uskaltaa, voittaa". Tässäkin asiassa (itsevarmuus) sopivasti lienee paras vaihtoehto.

 

[aj77]

Olen tähän juttuun perehtynyt työni,harrastukseni ja villin nuoruuden kautta. kivun hoito suomessa ja sen historian. Jatkosodan aikana heroiinia löytyi yskänlääkkeissäkin.
Heti sodan jälkeinen aika nosti piikin ilmoituksissa aineiden käyttäjissä,mutta nostiko se oikeasti vai kiinitettiinkö silloin vasta huomiota?

Vietnamin sodassa heroiinin käyttö lähti käsistä. Heti sodan jälkeen ei ollut piikkiä amerikan heroiinin käytön tilastoissa. Suurin osa lopetti omin voimin.

Suomessa lääkäreiden ammattitaito ei riitä ymmärtämään opioidiriippuvuuden mekanisimia kivun lievityksessä. Ihminen jolla on vuosia ollut perusopiaatti lääkitys ei saa huumaavaa tai kipua lieventävää vaikutusta. Narkomaani joka on korvaushoidossa saa ajokorttinsa takaisin jos sen on ennen hoitoa menettänyt. Koska hän on selvinpäin. .

Tietyn pisteen jälkeen opiaatit on rinnastettava insuliiniin ja mielialalääkkeisiin. Totutulla annoksella ei ole kipua lieventäviä vaikutuksia. Sillä huijataan vain soluja. Voi vain kuvitella jatkosodassa 4-vuotta säännöllisesti heroiiniyskänlääkettä juoneen haavoittuneen tuskia. Koska morfiini ei vaikuta millään tavalla johtuen mekanismista. Kipu on samaa kuin kellä tahansa mutta perus kivunlievitys ei sano yhtään mitään.

 

[Vonka]

Joskus pieni douppaus oli tie menestykseen...

19.1. 1942

... Hiisjärvellä ovat kovan torjuntataistelun loppuvaiheet. Lohkojen komentajat ovat Sundman (Hiisjärvi), Pärmi (Vanjärvi) ja Laakso (Malu). Joukot ovat fyysisesti ja henkisesti erittäin väsyneitä eivätkä ne ole hyökkäyskykyisiä. Vastahyökkäyksien aikana joillekin yksiköiden osille joudutaan antamaan pervitiiniä viisikin kertaa, mutta se vaikuttaa operaatioiden onnistumiseen. Pahin tilanne on JR 25:n lohkolla, jossa vihollinen motitettu Parakkikylään.

Parakkimotti alkaa purkautua ja ensimmäinen rivistö tuhotaan JP 7:n toimesta. Hyökkäystoiminnasta kieltäytyneestä Ässärykmentistä saapuneet vapaaehtoiset (Os. Niskanen) ja lohkolta kerätty oma joukko (Os. Leppä) valtaavat parakkikylän, syntyy kova taistelu, josta lasketaan 250 vihollisen kaatunutta.

Hiisjärven niemiä aletaan puhdistaa.

20.2. 1942

Vastahyökkäysjoukkoja kerätään 2.JPr:n heikoiksi menneistä pataljoonista, JP 6:sta, JP 7:stä, JR 25:sta ja ne kootaan Tst.Os Lammetmaaksi (yhteensä 284 miestä). Ässärykmentin viimeisissä sotilaissa, Os. Niskasessa, viimeisessä Ässärykmentin sotilaskunniaa kantavassa osassa, on jäljellä enää 7 miestä. Niskaselle annetaan 85 täydennykseksi saapunutta alokasta.

Aamulla klo 9:15 alkaa hyökkäys. Päivän kestäneissä taisteluissa käsikranaatein ja kasapanoksin tuhotaan pesäke pesäkkeeltä ja klo 15:30 Suurniemi on puhdas. 4.D:n spk:ssa mainitaan voiton avaimiksi muiden muassa Niskasen johtamat alokkaat ja pervitiini.

 

[Erkki]

Ja joskus taas aineet lähtivät viemään miestä aika korkeallakin tasolla.Juuri luin tapahtumista Rukajärven suunnalta,jossa 14.divisioonan esikuntapäällikkö evl.Kivikari osoittautui narkomaaniksi ja sai kenkää.

 

[kimmo.j]

Kemiallinen piristäminen on vaikea ja herkkä laji. Onnistuessaan se antaa paljon lisää, mutta hyvät aikeet voivat mennä pahasti metsään.
aj77,n mainitsema toleranssin kehittyminen syntyy monellakin lääkeaineella, myös alkoholilla. Kyse onkin ennemmänkin pitkästä ja kärsivällisestä "harjoitelusta" johon yhdistetään korkeanpaikan leiri.

Tietty prosentti ihmisistä tuntuu olevan ns. helposti päihteiden mukanaan vieviä. Heitä on kaikissa ammateissa, siksi Erkkin kommentti ei ole yllätys.

 

[Second]

Olen tähän juttuun perehtynyt työni,harrastukseni ja villin nuoruuden kautta. kivun hoito suomessa ja sen historian. Jatkosodan aikana heroiinia löytyi yskänlääkkeissäkin.
Heti sodan jälkeinen aika nosti piikin ilmoituksissa aineiden käyttäjissä,mutta nostiko se oikeasti vai kiinitettiinkö silloin vasta huomiota?

Ennen sotia KV-yhteisö kiinnitti huomiota Suomen tapaukseen, vaikka morfiini yms oli yleistä muuallakin niin Suomi oli vielä ihan oma lukunsa.

Sodan aikaisesta kipulääkinnästä olen lukenut/kuullut on sitten sellaista juttua että aineet ei oikein riittäneet. Eli käsittääkseni laaja-alainen käyttö oli enemmänkin sotaa edeltävä ongelma kuin sen aikainen. Toki varmaan on niin että varsinaisia narkomaaneja sotien aikana syntyi paljon, koska sota tuo tullessaan vaikeasti haavoittuneita joilla oli edessä pitkä kipulääkitys. Ja tästä syystä ongelma on noussut esille paremmin kuin sotia ennen. Ehkä.

 

[Vonka]

Ennen sotia KV-yhteisö kiinnitti huomiota Suomen tapaukseen, vaikka morfiini yms oli yleistä muuallakin niin Suomi oli vielä ihan oma lukunsa.

Sodan aikaisesta kipulääkinnästä olen lukenut/kuullut on sitten sellaista juttua että aineet ei oikein riittäneet. Eli käsittääkseni laaja-alainen käyttö oli enemmänkin sotaa edeltävä ongelma kuin sen aikainen. Toki varmaan on niin että varsinaisia narkomaaneja sotien aikana syntyi paljon, koska sota tuo tullessaan vaikeasti haavoittuneita joilla oli edessä pitkä kipulääkitys. Ja tästä syystä ongelma on noussut esille paremmin kuin sotia ennen. Ehkä.

Heroiinia eniten käytettiin. Usein puhutaan morfiinista, sillä heroiini on morfiinia. Heroiini on diasetyylimorfiinia (diamorfiini), siis morfiinista ja kodeiinista tehty puolijaloste, opioidi. Elimistössä se nimenomaan metabolisoituu morfiiniksi. Ja juuri tätä käytettiin sodassa paljon.

Kyse on siis väärin käytetystä kaksi kertaa morfiinia vahvemmasta kipulääkkeestä, joka aiheuttaa nopeasti riippuvuuden.

Ennen sotia Suomessa käytettiin laillisesti seitsemän kiloa miljoonaa asukasta kohden. Pääsimme maailmantilaston kakkoseksi. Japanilaiset rouskuttivat enemmän. Mutta sodan jälkeen nousimme ykköspaikalle.

Tabletteja käytettiin sodassa kipuun, koska sen maailmanmarkkinahinta oli halvempi kuin kodeiinin mutta myös yskänlääkkeenä. Vartiomieheltä se salpasi yskän tehokkaasti. Yskänlääke nimeltään Pulso sisälsi myös heroiinia.

Sodan jälkeen meillä oli heroiinikoukkuun jääneitä veteraaneja, mutta sitä ei ollut kriminalisoitu ja sitä sai halvalla apteekista eikä kenenkään tarvinnut, kuten nykyään, ryöstää tusinaa autostereoita saadakseen päiväannoksensa. Löimme maailmanennätyksen lopulta vuonna 1946, jolloin Suomessa popsittiin 99 kiloa heroiinia laillisesti eli enemmän kuin kaikissa muissa Pohjoismaissa yhteensä.

Päästyämme kansainväliseen pöytään Porkkalan palautuksen jälkeen, YK moitti Suomea siitä, että suurin osa koko maailman laillisesta heroiinista myytiin ja käytettiin Suomessa. Heroiini poistettiin apteekeista niinkin myöhään kuin vuonna 1957. YK luokitteli sen huumausaineeksi vuonna 1961.

Heroiinia käytetään silti edelleen reseptilääkkeenä Alankomaissa, Sveitsissä, Saksassa, Britanniassa ja Tanskassa. Englannissa diamorfiinia käytetään mm. saattohoidossa, koska se joudutaan antamaan suoraan rasvakudokseen ja pienempi määrä riittää. Sairaaloiden on kuitenkin rekisteröitävä kaikki potilaat tarkasti.

Heroiinin vieroitusoireet eivät ole hengenvaaarallisia, kuten bentsojen tai vaikka viinan, jotka ovat laillisia päihteitä. Me vain olemme seuranneet muuta maailmaa tässä. tai enemmänkin. Meillä heroiini on luokiteltu erittäin vaaralliseksi huumeeksi, joten sellaiseen kajoaminen on törkeä huumausainerikos.

 

[Vonka]

Pervitin taas oli amfetamiinijohdannainen. Antoi siis suorituksille siivet tehokkaammin kuin Red Bull. Kaukopartio otti tabletit takaa-ajettuna ja jaksoi juosta tai hiihtää pari vuorokautta putkeen. Mutta kyllä olivatkin sekopäitä sitten tullessaan. Moni niuho vartiomies oli päästä hengestään.

 

[koponen]

Stimulin antaa siivet.

 

[baikal]

Stimulin antaa siivet.

Vai onko vaihtunut modernimpaan?

 

[Tvälups]

Heroiinia eniten käytettiin. Usein puhutaan morfiinista, sillä heroiini on morfiinia. Heroiini on diasetyylimorfiinia (diamorfiini), siis morfiinista ja kodeiinista tehty puolijaloste, opioidi. Elimistössä se nimenomaan metabolisoituu morfiiniksi. Ja juuri tätä käytettiin sodassa paljon.

Kyse on siis väärin käytetystä kaksi kertaa morfiinia vahvemmasta kipulääkkeestä, joka aiheuttaa nopeasti riippuvuuden.

Ennen sotia Suomessa käytettiin laillisesti seitsemän kiloa miljoonaa asukasta kohden. Pääsimme maailmantilaston kakkoseksi. Japanilaiset rouskuttivat enemmän. Mutta sodan jälkeen nousimme ykköspaikalle.

Tabletteja käytettiin sodassa kipuun, koska sen maailmanmarkkinahinta oli halvempi kuin kodeiinin mutta myös yskänlääkkeenä. Vartiomieheltä se salpasi yskän tehokkaasti. Yskänlääke nimeltään Pulso sisälsi myös heroiinia.

Sodan jälkeen meillä oli heroiinikoukkuun jääneitä veteraaneja, mutta sitä ei ollut kriminalisoitu ja sitä sai halvalla apteekista eikä kenenkään tarvinnut, kuten nykyään, ryöstää tusinaa autostereoita saadakseen päiväannoksensa. Löimme maailmanennätyksen lopulta vuonna 1946, jolloin Suomessa popsittiin 99 kiloa heroiinia laillisesti eli enemmän kuin kaikissa muissa Pohjoismaissa yhteensä.

Päästyämme kansainväliseen pöytään Porkkalan palautuksen jälkeen, YK moitti Suomea siitä, että suurin osa koko maailman laillisesta heroiinista myytiin ja käytettiin Suomessa. Heroiini poistettiin apteekeista niinkin myöhään kuin vuonna 1957. YK luokitteli sen huumausaineeksi vuonna 1961.

Heroiinia käytetään silti edelleen reseptilääkkeenä Alankomaissa, Sveitsissä, Saksassa, Britanniassa ja Tanskassa. Englannissa diamorfiinia käytetään mm. saattohoidossa, koska se joudutaan antamaan suoraan rasvakudokseen ja pienempi määrä riittää. Sairaaloiden on kuitenkin rekisteröitävä kaikki potilaat tarkasti.

Heroiinin vieroitusoireet eivät ole hengenvaaarallisia, kuten bentsojen tai vaikka viinan, jotka ovat laillisia päihteitä. Me vain olemme seuranneet muuta maailmaa tässä. tai enemmänkin. Meillä heroiini on luokiteltu erittäin vaaralliseksi huumeeksi, joten sellaiseen kajoaminen on törkeä huumausainerikos.

Aiheeseen liittyen:

 

[baikal]

Huumekauppa on niiiiiin suurta kauppaa, että sitä tuskin enää aikoihin on pyöritetty ilman valtiollisia toimijoita. Lännen asujaimiston medikalisoiminen herättää monia kysymyksiä. Onko lääketeollisuus enää renki? Vai tuliko asiakaskunnasta renki? Miksi tämä kehitys sallitaan? Onko lääketokkuraista väestöä helpompi hallita tai jotain? Vai onko kyseessä vain voimallinen lobbaus, joka osuu herkästi päättäjään?

Kaikki tiet johtavat lapatossutehtaalle.

 

[JOKO]

Heroiinia eniten käytettiin. Usein puhutaan morfiinista, sillä heroiini on morfiinia. Heroiini on diasetyylimorfiinia (diamorfiini), siis morfiinista ja kodeiinista tehty puolijaloste, opioidi. Elimistössä se nimenomaan metabolisoituu morfiiniksi. Ja juuri tätä käytettiin sodassa paljon.

Kyse on siis väärin käytetystä kaksi kertaa morfiinia vahvemmasta kipulääkkeestä, joka aiheuttaa nopeasti riippuvuuden.

Ennen sotia Suomessa käytettiin laillisesti seitsemän kiloa miljoonaa asukasta kohden. Pääsimme maailmantilaston kakkoseksi. Japanilaiset rouskuttivat enemmän. Mutta sodan jälkeen nousimme ykköspaikalle.

Tabletteja käytettiin sodassa kipuun, koska sen maailmanmarkkinahinta oli halvempi kuin kodeiinin mutta myös yskänlääkkeenä. Vartiomieheltä se salpasi yskän tehokkaasti. Yskänlääke nimeltään Pulso sisälsi myös heroiinia.

Sodan jälkeen meillä oli heroiinikoukkuun jääneitä veteraaneja, mutta sitä ei ollut kriminalisoitu ja sitä sai halvalla apteekista eikä kenenkään tarvinnut, kuten nykyään, ryöstää tusinaa autostereoita saadakseen päiväannoksensa. Löimme maailmanennätyksen lopulta vuonna 1946, jolloin Suomessa popsittiin 99 kiloa heroiinia laillisesti eli enemmän kuin kaikissa muissa Pohjoismaissa yhteensä.

Päästyämme kansainväliseen pöytään Porkkalan palautuksen jälkeen, YK moitti Suomea siitä, että suurin osa koko maailman laillisesta heroiinista myytiin ja käytettiin Suomessa. Heroiini poistettiin apteekeista niinkin myöhään kuin vuonna 1957. YK luokitteli sen huumausaineeksi vuonna 1961.

Heroiinia käytetään silti edelleen reseptilääkkeenä Alankomaissa, Sveitsissä, Saksassa, Britanniassa ja Tanskassa. Englannissa diamorfiinia käytetään mm. saattohoidossa, koska se joudutaan antamaan suoraan rasvakudokseen ja pienempi määrä riittää. Sairaaloiden on kuitenkin rekisteröitävä kaikki potilaat tarkasti.

Heroiinin vieroitusoireet eivät ole hengenvaaarallisia, kuten bentsojen tai vaikka viinan, jotka ovat laillisia päihteitä. Me vain olemme seuranneet muuta maailmaa tässä. tai enemmänkin. Meillä heroiini on luokiteltu erittäin vaaralliseksi huumeeksi, joten sellaiseen kajoaminen on törkeä huumausainerikos.

Kaunialan sotavammasairaalassa useasti vierailleena on sattunut yksi hajatieto silmiin. Sotainvalidien kuolleisuudessa oli Suomessa kova piikki joskus vuoden 1960 kieppeillä. Olen ihmetellyt syytä tähän. Voisiko asialla olla jotain tekemistä heroiinin myynnin loppumisen kanssa?