Tämän päivän kurssilla Bangkok Bank ostaa ruplan 0.15 bahtilla ja myy euron 35,96 bahtilla. Tästä voisi lyhyellä matematiikalla laskea, että 1 euro maksaa n. 240 ruplaa ja kurssi käytännössä on n. 2,3 kertaa huonompi kuin virallinen kurssi. Tässä ei kai (vielä) ole tapahtunut isoa muutosta? Koska en tunne talousasioita hirveän hyvin, niin ihmettelen, että mitä BB tekee noilla ruplilla, jotka saattavat kuitenkin olla tikittävä aikapommi.
Valuuttakauppa useilla markkinoilla käy vielä ihan markkinaperiaatteella (jossa alusta ja välittäjät eivät pidä valuuttaa missään vaiheessa hallussaan, vaan myyjät ja ostajat tekevät toimeksiantoja ja alustalla toimivat meklarit/välityssovellukset vain solmivat kaupat, jos on hinnaltaan täsmääviä toimeksiantoja), mutta kuluttajille valuutanvaihtoa toteuttavalla pankilla on oltava ne ruplat taseessaan (sekä tarvittaessa myös hitaammin likvidoitavissa olevana paperirahana), ja tällainen ruplien pitäminen on riski, jonka takia vaihtokurssi on noin huono. Tuolla kurssilla päästään vielä riskiarvioissakin voitolle, ja se siksi toisaalta kuvastaa epäluottamusta ruplaan, vaikka markkinoilla saadaankin yhä vaihdettua valuuttaa paremmalla kurssilla.
Ruplan myynti hinta yli kaksinkertainen suhteessa ostohintaan?
Kyllä, jotta saadaan marginaali riittäväksi siinäkin tilanteessa, että tulisi joku valuuttaromahdus tai kauppa suljettaisiin/estettäisiin tai tulisi muita realisoituvia uhkaskenaarioita. Jatkuvastihan nuo varmasti arvioivat sitä, ja jos riskiarviossa riskit nousevat liian suuriksi tuottoihin tai vakavaraisuuteen nähden, niin pankki luopuu ostamisesta.
Yksityishenkilöiden on vaikeampi käydä valuuttakauppaa valuuttamarkkinoilla (tosin sen ymmärtävällä varmasti niin kannattaa tehdä, ainakin jos on isompia omaisuuksia ja/tai isoja tuloja), joten siksi pankit pystyvät ottamaan tuollaisia marginaaleja.
Joten se todellinen tilanne eskaloituu vasta kun vatnikilta loppuu oikeasti kaikki ja tähän menee useita vuosia. Veikkaan että se viimeinen niitti tulee olamaan nälänhätä jos maatalouteen ei saada koneita, siemenviljoja ja tekijöitä. Tästä on nyt merkit ilmassa eli tämänkesän kylvöt jää olemattomiksi ja ensimmäinen lilliputtelin aikaansaama nälänhätä sitten talvella 2025-26.
Tätäkin on autarkiaan perustuvaan sotatalouteen, vaikkakin ruosteisin osin ja öljyämättä, siirtyvän valtion mahdollista pitkittää ja hidastaa, ottamalla maataloutta valtion kontrolliin ja tarvittaessa vaikka pakottamalla väkeä töihin, niin kauan ainakin kun on riittävästi koneita (ja koneitahan saadaan ainakin maatalouteen vielä muista maista, jos tarvetta on; esim. valkovenäläiset maatalouskoneet ovat erittäin suosittuja Venäjällä, eikä niiden saatavuuteen ole kauheasti tullut ongelmia). Eihän siitä mitään hyvää seuraa, mutta vääjäämätöntä saadaan pitkitettyä, mikä taitaa olla Venäjän suuri suunnitelma tässä, eli kestää Ukrainaa kauemmin. Kulutussodassahan ns. sunk cost fallacy ei enää päde vallanpitäjien kohdalla etenkään hyökkäyssodassa, koska häviöstä seuraavat seuraamukset ovat vallanpitäjille suuremmat haitallisuudessaan kuin lopettamisen hyödyt, ja mitä syvemmälle siinä mennään, sen pahemmin ollaan jumissa siinä, kunnes joko voitetaan, hävitään sotilaallisesti tai tulee sisäisestä tyytymättömyydestä kumpuava pakotettu vallanvaihto. Sodan loppu mihinkään neutraaliin aselepoon ei myöskään ole mahdollista, ellei joko sotilaallisen tappion tai sisäisen kumouksen uhka nouse niin suureksi, että on pakko hyväksyä sotaan hukatun varallisuuden ja resurssien olevan vähempiarvoista kuin tämä uhka.
Saksassakin kestettiin vielä ensimmäisessä maailmansodassa kaksi vuotta kuuluisan "nauristalven" 1916-1917 jälkeen, jolloin maa oli niin pahassa nälänhädässä, että piti syödä tuotantoeläinten rehuksi tarkoitettuja nauriita ja turnipseja (saksalainenhan pitää naurista ja turnipsia yhtälailla rehuna ja ihmisruoaksi kelpaamattomana). Tosin tässä sen toistumisen estäneenä ansiona oli se, että itärintaman tilanteen parantuminen toi hyviä viljelysmaita talonpoikaisväestöineen Saksan haltuun, ja ruokahuoltoon alettiin keskittyä aiempaa tarkemmin; venäläisillä ei ole tällaisia hyveitä puolellaan nyt Ukrainassa; lisäksi Saksalla oli myös väestönkasvua ja todella suuret ikäluokat kasvamassa joka vuosi sodan myllyyn laitettaviksi.
Venäjän talouden kurjistuminen ja kurjistaminen on kuitenkin oleellista, jotta Venäjän kyky käydä sotaa heikkenee niin, ettei se kykene saavuttamaan mitään sotilaallista voittoa, ja että sisäinen tilanne menee siihen pisteeseen, että lopulta sisäiset mullistukset pakottavat Venäjän rauhaan. Nopeaa voittoa ei ole saavutettavissa ilman ulkoista väliintuloa.
Nälänhätä iskee yleensä keväällä. Talveksi vielä riittää jotain järsittävää syksyn sadosta, mutta kun lumet sulaa, niin kaalinkannatkin rupeaa loppumaan. Meilläkin joskus vuoden 1868 tienoilla väkeä kuoli kuin kärpäsiä ja nimenomaan keväällä. Toivotaan joka tapauksessa surkeaa satoa ensi kesäksi, niin aukeaa yksi rintama lisää ja kevät -26 näyttää lupaavalta. Siis jos sota vielä jatkuu silloin, ja vaikka ei jatkuisikaan. Merkit on lupaavia. Huono edellinen sato, lisääntyneet tulvat ja kuivuusjaksot, korot, hintojen nousut, koneiden varaosien puute ja työväen siirtyminen aurinkoisimmille kukkapelloille. Paljon pieniä puroja, mitkä yhdistyessään muodostavat ison joen.
Aivan, "nälkäkuu" on meillä perinteisesti ollut huhti-toukokuussa, ennen kuin varhaisimpia uuden satokauden tuotteita alkaa saada, ja lehmät ovat vielä kuivarehulla. Venäjällä se sijoittuu vähän alueesta riippuen maalis-toukokuulle, tosin nykyaikainen maatalous ei ole ihan samalla tavalla riippuvaista etenkään lehmien osalta siitä enää (eikä ole ollut oikeastaan siitä lähtien, kun lehmille alettiin syöttää muutakin rehua kuin heinää).