Mikäli Venäjällä olisi tehty riskienkartoitusta ennen erikoisen operaation aloitusta, ehkä siellä tehtiinkin, mutta ne eivät ole julkista luettavaa, niin siellä olisi varmasti isoilla kirjaimilla lukenut, että ei saa päästä käymään seuraavia asioita:
Keski-Euroopan maiden irtautuminen venäläisperäisestä energiasta
Siellä olisi vielä suuremmalla lukenut seuraava:
Itäisen Keski-Euroopan maiden irtautuminen venäläisperäisestä energiasta
Ja edelleen lisättynä:
Itäisen Keski-Euroopan maiden, Kreikan ja Turkin muuttuminen energiakäytäviksi, energian tuottajiksi sekä varastoiksi muulle kuin venäläiselle energialle
Ja näin on kuitenkin käynyt eikä kehitys näytä ollenkaan pysähtyvän vaan jatkaa omalla polullaan kuin juna kiskoilla.
Bulgaria ja Turkki hiovat TransBalkan putkilinjan kapasiteettia ylöspäin, jotta hyvin läheisessä tulevaisuudessa, jossain vaiheessa ensi vuoden aikana, sitä reittiä voidaan siirtää enemmän joko Azerbaidžanin, Turkin, Iranin putkikaasua Eurooppaan tai tuoda sitä miltä puolelta maailmaa tahansa Turkin tai Kreikan LNG satamia hyödyntäen. Kohteena ovat erityisesti Unkari, Slovakia, Romania, Bulgaria, Moldova ja Ukraina.
Azerbaidžanin kaasun volyymi tulee karkeasti tuplattua meneillään olevien investointien myötä.
Bulgaria is intensifying efforts to enhance regional energy security through the development of strategic infrastructure aimed at reducing dependence on Russian gas. A central initiative in this process is the Vertical Gas Corridor, designed to transport liquefied natural gas (LNG) regasified at...
m.novinite.com
Venäläiset ovat kirjoitelleet, että ko. investoinnit mahdollistaisivat lisää heidänkin kaasun vientiä, mutta käytännössä se ei ole tämän azerbaidzanilaisen kirjoittajan mukaan edes mahdollista ja vaatisi tietenkin sitäkin, että joku haluaisi ostaa enemmän venäläistä kaasua. Raaka kilpailu hinnasta on ainakin luvassa kun putkeen on tyrkyllä enemmän täyttöä kuin kulutus vetää.
Amid Europe’s ongoing efforts to diversify its energy supplies and enhance energy security, the issue of increasing gas transit volumes through ...
news.az
Lisäksi Venäjän LNG:n tulevaisuus nähdään jopa maan sisällä hyvin synkkänä. Aivan piakkoin on syntymässä ylitarjontatilanne, heidän isot investointinsa ovat pakotteiden vuoksi pysähdyksissä, yhtiöiden taloudellinen tilanne jo valmiiksi kehno viemään niitä loppuun vaikka pakotteet loppuisivatkin, jonka jälkeen lisävolyymi tulisi jo ennestään turpeille markkinoille vain laskemaan hintatasoa. Lisäksi Euroopan maiden toimitussopimuksia tehdään jatkuvasti kaikkialle muualle ja kulutus on laskevalla käyrällä, mikä tarkoittaa väistämättä pitkiä kuljetusmatkoja Venäjän pohjoisten alueiden kaasulle, mihin heillä taas ei ole laivastoa edes nykyistä volyymia siirtämään. USAn kongressissa on kuitenkin vahvaa vastustusta pakotteiden pitämiselle, jotta heidän oma LNG myynti-infransa ehtii valmiiksi sekä täyteen käyttöönsä, tuskin sieltä halutaan päästä isoa kilpailijaa samoille apajille. Tällöin Venäjän LNG hankkeet pysyvät keskeneräisinä rahareikinä ja toimivien laitteistojen ylläpitoon pitäisi löytyä rahat kehittää kotimaista tekniikkaa ja ylläpitoa, voi olla lyhyellä tähtäimellä tekemätön paikka.
Summattuna voidaan sanoa, että maito on maassa. Ei ole sellaista hokkuspokkus temppua, joilla Putin tai kukaan joka hänen haisevalle valtaistuimelleen seuraavaksi istuu, pystyisi edes 4-5 vuoden aikajänteellä kääntämään maansa energiakaupan lähellekään sitä, mitä se oli ennen erikoista operaatiota. Ja sen jälkeen alkaa olla myöhäistä, koska muiden energiatuottajien suhteellinen asema paranee niin merkittävästi ja energiamurros kuitenkin etenee vaiheittain poispäin fossiilisista polttoaineista, että tappelua siinä vaiheessa käydään kutistuvassa markkinassa, jossa vain vahvimmat pärjäävät.
Russia should not expect the US to lift LNG sanctions, delegates said at last week’s LNG Congress Russia conference.
www.energyintel.com