Lännen taloussota Venäjälle ja sen seuraukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Heinrich
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Heinäkuusta alkaen venäläistä ja valkovenäläistä alkuperää oleville lannoitteille tulee tuontitulleja EU alueella, aluksi kohtuullisen matalia, mutta ajan myötä kiristyviä niin että teollisuus täällä nostaisi tuotantoaan ja/tai lannoitetuontia voidaan kannattavasti tehdä kauempaakin. Edelleen yksi sodan rahoittamiseen valjastettu toimiala tulee ajautumaan vaikeuksiin Venäjällä, joskaan tuskin vielä tänä vuonna.

Ukraina omalta osaltaan nopeuttaa muutosta ja tasoittaa kilpailuasetelmaa EU/muu maailma vs. Venäjä laittamalla ryssälän toiseksi suurimman lannoite/typpikemikaalitehtaan palamaan. Kuten jutussa mainitaan niin lannoitetuotannon lisäksi typpihappoa tarvitaan räjähdysainetuotannossa sekä myös ruudin valmistuksessa.

Todennäköisesti näissä kohteissa tulee käymään drooneja tasaisen tappavasti nyt kun on ns. pää auki. Ukraina on oletettavasti pidättäytynyt iskemään näihin, koska Eurooppa on ollut riippuvainen lannoitteista, mutta nyt kun siihen haetaan ratkaisua niin se avaa tilaisuuden laittaa muutama tällainen kompleksi pysähdyksiin, ainakin sellaiset jotka ovat suoraan kytköksissä ammustuotantoketjuihin tai rakettipolttoaineisiin.
Lannoite ja räjähdysaine tuotannon lisäksi lähitulevaisuuden laivamoottorit saattavat käyttää ammoniakkia polttoaineena, joten onhan se pirun hyvä saada sen kauppa pois ryssän näpeistä.
Ihan saman kategorian raaka-aine kuin öljy tai uraani - ei itätuonnille.
 
Nyt alkaa suuryrityksillä näkymään pitkittyneet ongelmat rahoituksen saannissa, toiminnan kannattavuudessa, vientiongelmissa, työvoiman nousseissa kustannuksissa ja laskeneissa volyymeissa, metalliyrityksillä myös laskeneet maailmanmarkkinahinnat tekevät hallaa tulokselle. Öljy- ja kaasualan kurimus hintojen suhteen alkoi vasta toisella kvartaalilla, joten sen vaikutus tullee näkyviin n. 3 kuukauden päästä.

Uutisessa siis mainitaan tähän mennessä 24 yritystä, jotka eivät jaa osinkoa ensimmäiseltä kvartaalilta ja listan uskotaan pitenevän merkittävästi.

Eikä helpotusta ole näköpiirissä sillä inflaatio on edelleen korkea, jopa kiihtynyt, sota nielee entistä enemmän rahaa pois muusta taloudesta, logistiikka on sakkaamassa ainakin kriittisissä ylikuormitetuissa pisteissä, kassasta on turpein ylimääräinen osuus käytetty ja samoin asiakaspuolella, EU, UK ja USA puuhaavat kattavampia pakotteita ja öljyn hinnalle on väläytelty uutta hintakattoa, jonnekin 45 dollarin tynnyrihintaan samaan aikaan kun uutta tuotantoa nousee muualla ylös ja OPEC maat nostavat käyntiasteitaan tasaisesti Venäjän omien helpoiten hyödynnettävien öljykenttien hiljalleen ehtyessä. LNG:n liittyviä pakotteita on aivan vastikään kiristetty eivätkä näy vielä esimerkiksi Novatekin tai Gazpromin tuloksissa, mutta loppuvuodesta varmasti jo näkyvät.

Lisäksi kuten edellä mainittu niin vaikka esimerkiksi lannoitteita ja joitain metalleja ei aseteta pakotteiden alaiseksi niiden tuontitulleilla sekä kiintiöillä vaikutetaan samalla tavalla volyymia ja siten tavoiteltua voittoa rajoittaen. Luonnonvara-alat ryssä on ryssinyt käytännössä ihan itse ottaessaan harvaanasuttujen alueiden miespuolisen väestön kuolemaan Ukrainan aroille, se lasku tulee olemaan todella pitkä kuitattavaksi.

Saksan kolmas FSRU laitos on avattu koekäyttöjaksolle eilen Wilhelmshavenissa, tuon kautta alkaa tulla suuria määriä LNG:ä Euroopan markkinoille jo tänä vuonna, mutta määrät kasvavat aina 2027 saakka.

Venäjä kuristaa hiljalleen lypsylehmäänsä kuoliaaksi. Öljyteollisuus on niin raskaasti verotettu, että tuotanto ei ole enää nykyisillä hinnoilla läheskään kaikille yrityksille kannattavaa ja se tekee valtavaa lovea siihen, millä tulevaisuuden investoinnit pitäisi rahoittaa, jo nykyisellään tiedetään että tämän tuotantotason säilyttäminen vaatisi investointien tuplaamisen tulevaisuudessa, mikä sekin saattaa olla inflaatio huomioiden alakanttiin.

Putler joutuu joko löysäämään verotusta, joka lisää budjetin alijäämää sekä vaarantaa sodan rahoituksen, tai antaa öljyalan kompuroida kohti vääjäämätöntä näivettymistä sekä markkinaosuuden pysyvää menetystä. Veikkaan, että jälkimmäinen tulee tapahtumaan, Putleria ei kiinnosta yhtään mitä ryssälälle tapahtuu seuraavan 5-10 vuoden aikana, vain nykyhetkellä ja sodalla on merkitystä.

Kysymys kuuluukin, että kiinnostaako ketään muuta?

On todella otollinen hetki löytää lisää yrityksiä sekä toimintaa pakotteiden piiriin sekä valvoa tiukasti nykyisten noudattamista.

But Rubtsov, director of the oil and gas department in Russia's Ministry of Energy, has sounded the alarm over the tax burden faced by his country's oil industry.

He told an industry conference in Moscow the taxation makes oil production unprofitable and that if prices continued to fall, low production efficiency will deter long-term investment and lead to a stagnation in production.

He said maintaining Russia's oil production at 540 million tons per year until 2050 will require doubling investment in the sector.

Nyt sitten on pulaa jo perunoistakin ja kuten Valko-Venäjä ketjuun laitoin niin sieltäkään ei ole tulossa paikkausta, koska ryssät ovat jo ostaneet kaiken mitä myydä oli ja valkovenäläisillä on omat perunat vähissä ja hinnat nousussa.

Tik tok tik tok

Mainasin juuri itsekin viitata tähän kerkesit ennen.

Miten hyvin menee jos kaalia ja perunaa voi kasvattaa takapihalla niin kun neukkulassa, mutta kun ryssälandia ei ole neukkula. Ihmiset on tottunut länsimaiseen elämän tapaan, mutta elävät nykyisin NL 2.0 . Mieti nyt saata perunaa ei ole. Ja aina on mietitty kyllä ryssä pärjää kun on perunaa ja kaalia. (sietävät siis kurjuutta). ai ai. en tiedä enää pitäskö itkeä vai nauraa.
 
Tässä rakentuu yksi arkun naula lisää kun Kiina nostaa kotimaisten hiilenkäyttäjien varastoja pönkittääkseen kotimaista tuotantoa entisestään ja samalla tuontia leikkaantuu todella rajusti. Ryssähän on yksi tuojista ja alhainen hintataso sekä laskevat volyymit ovat pahinta myrkkyä jo henkitoreissaan olevalla toimialalle.

Moldovassa on myös kenkäisty Gazpromin omistama yritys helvettiin kaasunjakelubisneksestä ja tilalle on tullut kotimainen vaihtoehto.

Venäjällä ollaan nostamassa kaasun hintaa ainakin 20 % vuosivauhtia seuraavat 3 vuotta, jotta Gazprom pysyisi jotenkin jaloillaan. Tulee viemään lopunkin kilpailukyvyn teollisuudelta ja tässä puhutaan myös siitä, että kuluttajien kaasun hinta nousisi samaa tahtia. Interfaxin uutisessa kuitenkin sanotaan, että kuluttajien kaasunhintaa ei nostettaisi. No sen näkee sitten, todennäköisesti nostetaan kuitenkin kaikille.

Jokatapauksessa teollisuuden kaasun hinta heijastuu inflaatioon suoraan, joten siellä saa jokainen vetää kukkaron nyörejä tiukemmalle tulevaisuudessakin.

Tsaari ehtinyt tapaamaan alamaisiaan😅

"Venäjällä on perunapula, myönsi presidentti Vladimir Putin tiistaina.

– Tapasin [maanantaina] eri alojen, mukaan lukien maatalouden, edustajia. Kävi ilmi, että meillä ei ole tarpeeksi perunoita, Putin sanoi Moscow Timesin mukaan."

Vai ovat perunat loppu perunahirvi-isoisältäkin. Toivottavasti saamme lukea seuraavaksi ryssän vodkapulasta🤣👌

Jos vodkan saatavuutta aletaan säännöstelemään, voi olla valtakunnan loppu hyvin lähellä😆👌
 
Tässä on yksi heikko kohta johon uket voisivat iskeä. Tuotannon pullonkaulat on tunnistettava ja niitä häirittävä niin, että syksyn sato tarpeeksi huono.
 
Lannoite ja räjähdysaine tuotannon lisäksi lähitulevaisuuden laivamoottorit saattavat käyttää ammoniakkia polttoaineena, joten onhan se pirun hyvä saada sen kauppa pois ryssän näpeistä.
Ihan saman kategorian raaka-aine kuin öljy tai uraani - ei itätuonnille.
Ammonjakki on paska välimuoto fossiilisille liikennepolttoaineilla kuten maakaasulle. Ammonjakki kuuluu käsitteen vetytalous alle. Joten ryssän polttoaineilla kulkevat paatit seilaa ihan öljyllä tulevaisuudessakin, se kun on se halvin tapa kulkea fossiilisilla.
 
Venäjällä ollaan nostamassa kaasun hintaa ainakin 20 % vuosivauhtia seuraavat 3 vuotta, jotta Gazprom pysyisi jotenkin jaloillaan. Tulee viemään lopunkin kilpailukyvyn teollisuudelta ja tässä puhutaan myös siitä, että kuluttajien kaasun hinta nousisi samaa tahtia. Interfaxin uutisessa kuitenkin sanotaan, että kuluttajien kaasunhintaa ei nostettaisi. No sen näkee sitten, todennäköisesti nostetaan kuitenkin kaikille.

Jokatapauksessa teollisuuden kaasun hinta heijastuu inflaatioon suoraan, joten siellä saa jokainen vetää kukkaron nyörejä tiukemmalle tulevaisuudessakin.

Halpa ryssälän fossiilinen -tarinassa alkaa tosiaan tulla faktat pöytään. Oman maan kulutuksee ryssän tuottanut omakustanteista tavaraa ja kaikki tuotantokulut&katteet on jyvitetty ulkomaan vientiin. Tätä kautta korruption raiskaama teollisuus on saatu pyörimään, lähes ilmainen energia on melkoinen etu. Kun vienti sakkaa niin ollaan jännän äärellä, ryssän tuotanto kun siirtymässä arktisillie alueille, halvat kentät on porattu ja kohta pumpattukin tyhjiksi. Samalla kun maksukykyisten länsimaiden fossiilisten kulutus laskee niin ryssälle tulee se todellisuus että heidän oma fossiilinen alkaakin olla maailman kalleinta tuottaa. Arabimaat ja Afrikka saa pumpattua aina halvemmalla kuin ryssä joka joutuu pumppaamaan pikkuhiljaa ikiroudasta sulavalta suolta jossain Siperiassa.

Energiavientinsä tuhoamalla ryssä vei koko teollisuutensa ainoan valttikortin, eli halvan energian.
 
Ammonjakki on paska välimuoto fossiilisille liikennepolttoaineilla kuten maakaasulle. Ammonjakki kuuluu käsitteen vetytalous alle. Joten ryssän polttoaineilla kulkevat paatit seilaa ihan öljyllä tulevaisuudessakin, se kun on se halvin tapa kulkea fossiilisilla.
Ryssät nyt tekee niin kuin tekevät, mutta täällä lännessä ammoniakin ns. hiilivapaus voi hyvinkin tuoda sen käyttöön joksikin aikaa.
Jos näin käy, ei pidä päästää rahavirrasta osaa ryssälään.
 
Tänään on OPEC+ kartellin videokokous, jossa päätetään heinäkuun tuotantotasosta, ennakkoarvioissa kiintiötä vapautettaisiin lisää 411000 tynnyriä päivässä kuten touko- ja kesäkuullekin, mutta osa tuottajista haluaisi pumpata vielä enemmän, todennäköisesti vaikutusvaltainen Saudi-Arabia on yksi noista valtioista. Saa nähdä mitä sieltä tulee, mutta kaikki nostot ovat ainakin ryssille myrkkyä kuten tähänkin saakka, joutuvat antamaan isoja alennuksia kun markkinoilla on ylitarjontaa.

Meille tavallisille kuluttajille taas tämä tietää vähän matalampaa energialaskua kun ajatellaan loppuvuotta sekä ensi vuotta, toki täällä tankataan veroa enimmäkseen ja vähän siinä mukana polttoainetta.

Edit:

Samantien olikin tullut jo päätös, että nosto on se ennakoitu 411000 tynnyriä.

Tässä on uutisen pihvi:

During Saturday’s discussions, Russia was among members that recommended a pause in the supply increases, delegates said, asking not to be named because the information was private.

Ryssien talous on niin savijaloilla nyt kuin olla ja voi.
 
Back
Top