Laivue 2020

Itse ajattelin radion tangenttia. Kädet ovat jatkuvasti kiinni muissa touhuissa, joten tangenttia olisi kätevä painaa jalalla.

Ettei olisi tangentti äänestä aktivoituva? Mutta sinällään ihan mahdollista.

Oma arvaukseni lähti tästä videosta (noin 5 minsan jälkeen näyttävät kuvaa simulaattorista):
 
Nää on näitä spekulaatioita joita on jo märehditty täällä. Eipä tuo mitään uutta tuo, varsinkin kun tuo on vain jonkun innostuneen ressun kirjoittama blogi laivastosta jossa pohditaan samoja juttuja kuin me täällä teemme.
Ei kai siinä ole mitään vikaa että joku kokoaa julkisesti todetun blogiinsa verrattuna erilaisiin muutaman rivin eipäs juupas kirjoitteluihin joita tällaisella foorumilla esiintyy. Lisäksi kun sen tekee omalla nimellään, joo nimi on blogissa, niin ei sekään häiritse.
 
Ihan vapaasti, mutta miksikään tietolähteeksi tuosta ei ole jos sitä tarkoitit. Lähinnä tuo on pohdintaa ja sitä samaa tehdään pääasiassa täälläkin.

Minusta täällä foorumilla on yleensä ihan asiallista keskustelua, eikä väittelyssäkään ole mitään pahaa minun mielestä, kunhan ei mennä henkilökohtaisuuksiin.
 
Atlaksen merihämis olisi kyllä mainio lisä sukellusveneitä vastaan taisteltaessa, hard-kill anti-torpeedo torpeedo siis. Eri asia tarvitaanko sitä oikeasti huomioiden länsivaltojen vedenalaisen ylivoiman Itämerellä.
Vähän vajaa ratkaisu kun ei kelpaa myös sukellusveneen torjuntaan. Pitäisi siis olla 2 eri torpedoa, ei hyvä.
 
Eiköhän unohdeta heti kättelyssä kaikki oudot viritelmät. Markkinoilla on jo niin paljon valmiita ratkaisuja, että jonkun niistä pitäisi kelvata meillekin. Lisäksi IRIS-T:n maaversioista on tietääkseni käytössä vasta lyhytkantamainen versio, joka häviää kantamassa jopa Umkhontolle.
Toimintaperiaate ei eroa Umkhontosta joten ainoa etu on tuo 40km maksimikantama, joka on kyllä puolet parempi kuin Umkhonto Mk3:ssa.

Minusta tämän hetken ja tulevaisuuden haaste on torjua huippunopeat ohjukset kuten Venäläinen P-800 Oniks ja sen tulevat variantit, sekä tietysti Kalibr/Club 3M-54E jonka loppulähestyminen tapahtuu Mach 2.9 nopeudella. Siihen ei taida riittää Bofors.....
 
Tuo 40 km on nimenomaan pidempikantamaiselle ohjusversiolle, joka ei ole vielä käytössä. Jos ohjus nyt mahtuisi aikatauluun, niin sillä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä muita käyttäjiä, varsinkaan laivastokäyttäjiä, eli ohjus lienee aika epätodennäköinen vaihtoehto.

Mm. ruotsalaisten hankkima IRIS-T SLS taas ampuu ihan tavallisia IRIS-T-ohjuksia - samoja kuin hävittäjät. Sillä ohjuksella on maasta laukaistuna kantamaa vain 10 km.

Esimerkiksi tuosta esitteestä käy ilmi ohjusten kantamaero:

http://www.diehl.com/fileadmin/diehl-defence/user_upload/flyer/160624_GBAD_Flyer_e_Layout.pdf
 
Tuo IRIS-T SL lupaa paljon: 20 km korkeutta ja 40 km vaakasuuntaan ja tutkalla jopa 500 maalia seurannassa.

Esitteessä oleva tutkamalli on ensimmäinen Phased Array-tutka jonka näen keskipitkänkantaman GL-ohjusjärjestelmässä (jos näin oikein). Eli jatkuva 360 asteen valvonta täysin elektronisesti, kyllä kiitos!

Maavoimille tuo olisi kyllä pätevä peli..
 
Vaatimattomana miehenä minua kiinnostaisi tämän ohjuksen integrointi NASAMS-järjestelmään. Kun otetaan vielä AMRAAM-ER rinnalle, niin meillä on kaksi hyvin ulottuvaa ja eri hakeutumismenetelmillä toimivaa korkeatorjuntaan kykenevää ilmatorjuntaohjusta. Matalakorkeuksille voi ampua sitten tavallisia Amraameja ja vaikka Sidewindereita.
 
Tuosta pedaalista sen verran, että Rannikon Puolustaja 4/09 osasi kertoa Katanpää-luokasta näin:

Atlas Elektronik toimittaa Katanpää- luokan taistelunjohtojärjestelmän, (Integrated Mine Countermeasures System -Finnish Navy). Järjestelmän aiempia versioita ovat käyttäneet muun muassa Belgia, Hollanti, Saksa ja Ruotsi.

Taistelujärjestelmää käytetään konsoleilta, joita on taistelukeskuksessa viisi kappaletta ja ohjaamossa yksi. Kultakin MFC:ltä (”Multifunction Console”) voidaan käyttää kaikkia aluksen etsintäjärjestelmiä, EOTS-multisensoria (TV/ IR) ja tykkiä (tykillä ei voi ampua joka paikasta, koska pedaalit asennetaan vain yhdelle konsolille). Tarkempi roolitus selkeytyy otettaessa Katanpäätä operatiiviseen käyttöön.
 
Pedaalit, monikossa? Kuvissa näkyy vain yksi pedaali per konsoli.

Joskus muistelen lukeneeni, että jotakin laivatykkiä tosiaan suunnattaisiin polkimilla, vaikka en ymmärrä, kuinka se voisi toimia. Sivusuunnassa onnistunee kyllä, mutta koro on pakko säätää jollakin muulla tavalla, joten miksei sitten asentaisi saman tien joystickiä? Tai vielä mieluummin jätä tykin suuntaamista EOTS:n ja tietokoneen hoidettavaksi.
 
Mitään en tästäkään tiedä saati ymmärrä mutta miten olisi: Konsolilta käytettäessä atomaattinen suuntaus ja manuaalinen laukaisu? Ja aina on mahdollista hoitaa suuntaus käsin mutta tykiltä käsin.
 
Järkevältä kuulostaa, mutta miksi ampumiseen (laukaisuun) tarvittaisiin useita pedaaleja? Eihän rynnäkkökiväärissäkään ole useita liipaisimia.

Lainaus:

"koska pedaalit asennetaan vain yhdelle konsolille"
 
Tuo osuus ei tosiaan kuulosta tolkulliselle. Voi toki olla myös huonoa kieltä. Yksi poljin mutta kolme alusta? Äidinkielen tunnilla olisi moisesta kyllä punakynä vinkaissut. Eipä kuvassakaan kyllä ole kuin yksi pedaali per käyttäjä.
 
Järkevältä kuulostaa, mutta miksi ampumiseen (laukaisuun) tarvittaisiin useita pedaaleja? Eihän rynnäkkökiväärissäkään ole useita liipaisimia.

Lainaus:

"koska pedaalit asennetaan vain yhdelle konsolille"

Jotta laukaisu voidaan suorittaa taistelunjohtokeskuksesta miltä tahansa konsolilta tarpeen mukaan...?
 
Löysin toisesta foorumista yks joka kirjoitti Ruotuväen Laivue 2020 kuvasta

A new computer render of the Squadron 2020 ships has also been released, and even if it still is a plan and nothing is finalized, there are some interesting details:
http://ruotuvaki.fi/uutinen/-/asset_...leen-eteenpain

In the picture used the ships are equipped with what looks like an OTO Super Rapido 76 mm gun in the bow, 16 VLS cells (which would indicate a missile complement of 64 ESSM/CAMM or 16 MICA Barak 8, Umkhonto or even possibly Aster 15/30), rectangular radar sensors on the mast (which look more like the TRS-4D rather than the trapezoid Sea Master 400 on the previous pictures, or the square Sea Giraffe 4A), 2x4 quadpacked ASMs, and perhaps most interesting as this is completely new, a Millennium CIWS.

http://themess.net/forum/military-discussion/233-the-finnish-defence-forces/page39
 
Back
Top