Lennokkien torjunta

Lennokkiin osumiseen tarvitsisi ohjelmoitavia sirpalekranaatteja (kuten 35mm AHEAD), joita Sergeissä ei ole.
 
ajattelin että voisi osua edes hitaaseen ja matalalla lentävään taktiseen lennokkiin, aika romuja sitten ovat
Eihän sillä osu edes paikallaan olevaan maalitauluun maa-ammunnassa kilsan päästä. Johtuu siitä, että putkien sallitaan vähän liikkkua, jotta syntyy hajontaa.
 
Tiedän tuon hajonnan mutta ajattelin että se määrä rautaa ilmassa aiheuttaa tilastollisesti osuman tuollaiseen maaliin.
 
Yhden sergein tulinopeus vastaa suunnilleen kahta rynkkyä. Rautaa on ilmassa enemmän, mutta isompina möhkäleinä.

Edit: Wikipedian mukaan teoreettinen tulinopeus 2-putkisella on 2000 ls/min. Eli vähän yli kolme rynkkyä..
 
Viimeksi muokattu:
Tätä epäilinkin mutta ajattelin että voisi osua edes hitaaseen ja matalalla lentävään taktiseen lennokkiin, aika romuja sitten ovat

Siis kyllä sillä "voi" osua siihen lennokkiin, mutta keskimäärin osumaa varten tarvitaan suhteellisen paljon ammuksia, mahdollisesti niin paljon, että lennokin lentäessä sen kantamakuplan läpi, sergei ei kerkeä ampumaan tarpeeksi pudottaakseen sen, vaikka lennokki ei tekisikään mitään väistöjä. Osumatodennäköisyys (ja tuhoamistodennäköisyys) lienee vastaava kuin harjoitusammunnoissa maalilennokkia vastaan, siis että se lennokki hajoaa, eikä sensorit pelkästään rekisteröi läheltä lentäviä ammuksia. Eli kaikki on suhteellista.

Ja kuten olen varmaan tässäkin ketjussa jo maininnut, niin se 23mm:n kranaatti ei välttämättä tuhoa sitä lennokkia vaikka se osuisikin. Tämä siksi, että lennokissa on yleensä kohtia joiden ainoa tarkoitus on tuottaa nostetta lisäämättä juurikaan lennokin painoa, joten jos siitä menee ammus läpi, niin se ei välttämättä tee mitään muuta kuin reiän (voi toki olla, että ammus repäisee koko siiven mukaansa osumasta, mutta epäilen tätä). Räjähtävästä ammuksesta ei välttämättä ole apua, jos esim. sytytin ei toimi tai sytyttimessä on viive, jotta kranaatti on suunniteltu räjähtämään metrin verran lentokoneen sisällä.

Sergeitä ei vain ole suunniteltu pudottamaan asioita joiden kaikki mittasuhteet ovat alle metrin luokkaa.
 
Harmi koska ne ovat melkein ainoita maaleja joita olisi tarjolla ja niitä olisi paljon.
 
No, se määrä saattaa kompensoida hieman. Kolmen Sergein jaos ampumassa yhtä maalia lisää epäilemättä osumamahdollisuuksia. Mutta toki ne Sergeit samalla sitoo helvetinmoisen määrän ukkoja.
 
Juu, liikaa sitoo ukkoja, paljonkohan maksaisi automatisoida ne hyllytavaralla ja halvimmilla sensoreilla?
Mikään muu kuin lennokkien yleistyminen nykyiseen laajuuteen ei tuollaisen harkintaa edes oikeuttaisi mutta lennokkit ovat todella tappavia suhteessa hintaansa.
 
Halvimmat sensorit ei löytäisi sitä lennokkia taivaalta.
 
Harmi koska ne ovat melkein ainoita maaleja joita olisi tarjolla ja niitä olisi paljon.
Pinnoissa tulevat rynnäkkökoneet, helikopterit, maahanlaskut, rakennukset, jalkaväki. Ei maalit ihan heti lopu.

Luulin että 1-1,5km olisi jo jotain halpaa tarjolla.
Ukrainassa ovat käyttäneet myös 5 kilometrissä lentäviä.
 
Pinnoissa tulevat rynnäkkökoneet, helikopterit, maahanlaskut, rakennukset, jalkaväki. Ei maalit ihan heti lopu.

Ukrainassa ovat käyttäneet myös 5 kilometrissä lentäviä.

Pinnassa tulevia rynnäkkökoneita ja helikoptereita vastaan olemassa Hawkit, Crotalet ja RBS70/Stingerit.

Maahanlaskuja en pidä kovin todennäköisinä jos ilmaherruuttakaan ei ole.

Jalkaväen tulitukeen pidän tuota mielenkiintoisena mutta viisaammat ovat senkin käytön täällä tyrmänneet.

Tiedän että siellä on monessa korkeudessa lennokkia, puhuin nyt niistä matalalla operoivista.
 
Pinnassa tulevia rynnäkkökoneita ja helikoptereita vastaan olemassa Hawkit, Crotalet ja RBS70/Stingerit.
Näitä on rajallisesti ja niitäkin menetetään.

Maahanlaskuja en pidä kovin todennäköisinä jos ilmaherruuttakaan ei ole.
Venäläisten ilmaherruus olisi vain ajan kysymys,

Jalkaväen tulitukeen pidän tuota mielenkiintoisena mutta viisaammat ovat senkin käytön täällä tyrmänneet.
Vain tietyssä kontekstissa.
 
Vaihtosuhde kyllä meidän eduksi reilusti.
Niin ja?
Ja entä kohteet joihin noita ei riitä?

Olen eri mieltä, jos ytimiä ei käytetä.
Saa hakea aika kovaa tappiosuhdetta jos meinaat ettei jäädä kulutussodassa toiseksi, varsinkin kun sodan alussa tulisivat keskittämään tulivoimaa ilmavoimia vastaan.
Ja ytimien käyttöä ei ole suljettu pois.
 
Niin ja?
Ja entä kohteet joihin noita ei riitä?

Saa hakea aika kovaa tappiosuhdetta jos meinaat ettei jäädä kulutussodassa toiseksi, varsinkin kun sodan alussa tulisivat keskittämään tulivoimaa ilmavoimia vastaan.
Ja ytimien käyttöä ei ole suljettu pois.

Montako pommittajaa, hävittäjää, maataistelukonetta ja taisteluhelikopteria Suomea vastaan olisi tulossa?
Montako risteilyohjusta ja ballistista olisi ensimmäisen päivän iskussa noin suurin piirtein?

Itse olen karkein arvioin tehnyt omat laskelmani ja vaihtosuhde on vielä tällä hetkellä Suomelle edullinen.
 
Yhden suhde kymmeneen tappiosuhde ei olisi vielä riittävä estämään venäläisten ilmaherruutta.
 
giphy.gif
 
Back
Top