Liikenneinfran tuhoaminen viivytystaktiikkana

Honcho

SMLNKO M/83
Miten laajasti ja millä periaatteilla sen kuuluisan A2 keltaisen hyökkäyskärjen torjunnassa ajatellaan käytettävän liikenneinfran tuhoamista viivytystaktiikkana? Näin maallikkona, jonkun Saimaan kanavan ylittävän ison sillan tuhoaminen olisi aika paha isku kaikelle joka yrittää edetä sitä reittiä pitkin. Onhan kaikenlaisia ylitystapoja olemassa, mutta jos oletuksena vihollinen joutuisi olemaan samalla jatkuvan häirinnän ja tykistövaikutuksen kohteena, vastarannalla jonkinmoinen määrä omia joukkoja vahvoissa maastoutetuissa asemissa niin tuntuisi (edelleen maallikkona) todella vaikealta edetä enää kyseistä reittiä kun silta olisi käyttökelvoton. Vastaavia paikkoja löytyy varmaan muiltakin reiteiltä.

Tämä tietysti toimii molempiin suuntiin, eli siitä kohtaa ei ihan äkkiä vastahyökkäillä.

Asiasta tarkemmin tietävät eivät varmastikaan voi kommentoida paljoakaan, mutta jos salaamattomiin lähteisiin nojaten voi keskustella asiasta kaltaisieni kadunmiesten valistamiseksi, niin hyvä.
 
No Länsi-Saksa oli aikanaan valmistellut melko massiivisena pidettävän ohjelmiston itä-osansa (ei siis derkkula) liikenneinfran päänmenoksi. Ymmärtääkseni noiden viritysten jälki olisi ollut kaamea, eikä hyökkääjän olisi todellakaan ollut helppoa suorittaa rientomarssia Kölniin. Asfalttien miinoittamiseen oli myös kehitelty mainioita saksalaisia vempeleitä, jotka myös toimivat. Siltojen hävittäminen ei ole rakettitiedettä ja kokonaisten kaupuntikortteleiden pudottaminen kaduille on myös perusduunia osaaville. Myöhempiä vastahyökkäyksiä varten saku oli sitten jättänyt jotain tiestöä koskematta, hävittäen vain viipaleen liikesuunnan ääripäästä.

Hyvin valmisteltu, ronskilla kädellä laajoin vedoin toteutettu hävittäminen aiheuttaa varmasti ainakin aikasakkoja hyökkääjälle.
 
Yksi ongelma kaiken tuhoamisessa on aikautus. Jos homma tehdään liian aikaisin, oma toiminta ja esimerkiksi siviilien evakuointi kärsii. Jos päätös toimeenpanosta tulee liian myöhään, tarpeellisia toimenpiteitä ei ehditä tehdä. Kyseessä on kuitenkin kohtuullisen isot taloudelliset tappiot, joten ihan ensimmäisestä ilmatilanloukkauksesta en tuhoaisi jokaista Kymijoen siltaa.
 
Lemminkäisen tilauskanta kyllä tykkäisi ;)
 
Miten laajasti ja millä periaatteilla sen kuuluisan A2 keltaisen hyökkäyskärjen torjunnassa ajatellaan käytettävän liikenneinfran tuhoamista viivytystaktiikkana?

Asiasta tarkemmin tietävät eivät varmastikaan voi kommentoida paljoakaan, mutta jos salaamattomiin lähteisiin nojaten voi keskustella asiasta kaltaisieni kadunmiesten valistamiseksi, niin hyvä.

Taktiikasta eli mitä tuhotaan ja milloin tuhotaan en osaa sanoa mitään, mutta asiaan on varauduttu erittäin laajasti.

Kaikki sillat varustetaan jo rakennusvaiheessa panoskoukuilla tai muilla ratkaisuilla, joilla räjähdepanokset saadaan helposti sijoitettua optimaaliseen kohtaan. Vielä kun suunnittelussakin on varauduttu sillan räjäyttämiseen juuri siltä kohdalta, niin homma toimii.

Sota- ja tievaltiot tekevät jatkuvaa yhteistyötä ja asiat käydään läpi jo suunnitteluvaiheessa. ELYjen ja Liikenneviraston siltamiehet ovat myös pääosin sijoitettu sellaiseen sodanajan tehtävään, joita siltojen erityisosaaminen kaipaa. Sen tiedän, että nämä miehet eivät valita kertausharjoitusten puutteesta, joskin jotkut kuulemma haluaisivat mieluummin ryynätä metsässä kuin pyöritellä niitä samoja papereita kuin siviilitöissäänkin.
 
Kiitos, tämä menee nimenomaan siihen kategoriaan "asiat jotka halusinkin kuulla". Iltalehden uutisten keskivertokommentoija tuskin aavistaa että näihin asioihin on oikeasti kiinnitetty hyvin paljon huomiota jo kymmeniä vuosia...
 
Ja minä kun luulin, että noiden siltojen panostilat oli yleistä tietoa...
 
Ehkä ne on, mutta ei ole minun korviini kuulunut ennen tätä. Toki juuri tuontyyppisiä asioita oletinkin kuulevani kun tämän säikeen perustin.
 
Pitäisikö varalta mainita, että väestönsuojat ovat pakollisia tietyn kokoisesta rakennuksesta alkaen? Ja että niitä on paljon?
 
Tuossa infran tuhoamisessa on omat ongelmansa.... Se rajoittaa omaa liikettä samalla kuin toki vihollisenkin. Lisäksi se tosiaan on sitten omaa infraa... Toki hidasteita ja murroksia täytyy tehdä mutta epäilen vähän että siitä olisi varsinaisesti sodankäynti tavaksi...
 
Ei toki mitään "poltetun maan taktiikkaa" mutta jos jonkun ison sillan tuhoamisella voittaa merkittävästi aikaa niin väitän että se on Suomen kaltaiselle maalle, jolta löytyy voimaa mutta vasta kun porukka saadaan kunnolla kokoon, helposti todella hyvä vaihtoehto. Ellei kohta liitytä johonkin sopimukseen missä kielletään itseltämme oman infran tuhoaminen sodassa, koska jossain Afrikan maan sisällissodassa on siviiliväestön elämä kärsinyt infran tuhoamisen takia... o_O
 
Toki ja voidaanhan noita kallioleikkauksiakin teille romahduttaa...
 
Tuossa infran tuhoamisessa on omat ongelmansa.... Se rajoittaa omaa liikettä samalla kuin toki vihollisenkin. Lisäksi se tosiaan on sitten omaa infraa... Toki hidasteita ja murroksia täytyy tehdä mutta epäilen vähän että siitä olisi varsinaisesti sodankäynti tavaksi...
Kyky ja tietotaito vaikuttaa infraan on nimenomaan puolustaja etu hyökkääjää vastaan. Tuosta ei luovuta; kyllä se olennainen osa meidän taktiikkaa. MAAVTST15 tätä kutsutaan termillä "taistelutilan valmistelu". Siihen tarkemmin menemättä se on erittäin olennainen osa MAAVTST15:a
 
Toisaalta sairaalasta/tehtaasta löydetty muutaman gramman gammasäteilijä saattaa pysäyttää vihollisen tehokkaammin kuin 20m syvä jalkapallokentän kokoinen kaivanto.

Jos pellolle on levitetty hieman tietynlaista pölyä, niin vihollinen ei mene siitä yli, kun tietää että sen jälkeen he "loistaa pimeässä". Semmoisen prikaatin pelit on lähes pelattu.
 
Toki on mutta onko siihen aikaa? Kuten joku sanoi niin ajoitus on tärkeää että ei oma toiminta häiriinny
 
Noh jos ei ole voidaan vaikka nostaa kädet pystyyn... Minä en nyt taas tajua minkälaisen ongelman te kehitätte tästä oman toiminnan häiriintymisestä? Kyse on SUUNNITELMALLISUUDESTA. Tämänkin takia kaikkien kotikommandojen omat pikku vapaahtoisjoukot eivät kun haitaksi isänmaanpuolustuksessa.

Näitäkin miettii ihan päivätöikseen melko iso joukko AMMATTILAISIA. Josko luottaisitte vaikka ammattilaisiin?
 
Toki on mutta onko siihen aikaa? Kuten joku sanoi niin ajoitus on tärkeää että ei oma toiminta häiriinny

CV olisi voinut avata asiaa vähän enemmänkin. Keskusteluun osallistuvilla on erilainen aselaji- ja sot koulutustausta, joiltakin saattaa puuttua kokonaan.

Kyse on siis siitä, ettei suluttamista tee taakse koko ajan vilkuileva pioneerijoukkue juuri ja juuri vihollisen lähestyvän panssarikärjen edellä. Sulutettavat tiet
käsketään ennalta ja oma liikenne ohjataan muille reiteille. Toisaalta isoille teille ei olisi muutoinkaan asiaa ilmavaaran johdosta. Tilanne olisi siis sama kuin
saksalaisilla Normandian jälkeen. Julkisten lähteiden mukaan kykevät Ilmavoimamme parhaimmillaankin ainoastaan paikalliseen ilmanherruuteen. Ei siis vielä
viivytysvaiheessa.
 
Toisaalta sairaalasta/tehtaasta löydetty muutaman gramman gammasäteilijä saattaa pysäyttää vihollisen tehokkaammin kuin 20m syvä jalkapallokentän kokoinen kaivanto.

Jos pellolle on levitetty hieman tietynlaista pölyä, niin vihollinen ei mene siitä yli, kun tietää että sen jälkeen he "loistaa pimeässä". Semmoisen prikaatin pelit on lähes pelattu.

Ei jukoliste taas näitä. Pliis.

Sovitaanko nyt että ydinsulku- ja muiden kv. sopimusten kanssa meillä ei vaan ole varaa ruveta perseilemään. Me tarvimme tukea ulkomailta, joten me EMME VOI ruveta kekkaloimaan ydinmateriaalilla, yhtään enempää kuin voimme ruveta kekkaloimaan vankien oikeuksilla tai muilla ilkeyksillä. Me tarvimme länsimaiden yleisen mielipiteen tuen, jos meillä on aikomus selvitä.

Ja sitten taas keskustelua hävitteistä ja murrosteista.
 
Sellainen asia jota ei vielä ole mainittu, on puumurrosteet. Nämähän ovat ihan peruskauraa. Eli tuhoamatta alla olevaa tietä, kaadetaan puita sikinsokin murrosteeksi tielle, ja kylvetään mielellään murrosteeseen muutama miina höysteeksi. Tien sivuille sulutteet miinoista. Valvotaan tulella ja tähystyksellä, hoidetaan jos mahdollista niin että epäsuoralle on murrosteen eteen määritetty valmiiksi maalipiste. Jo vain rupeaa liike hidastumaan.
 
Back
Top