Luonnonvarojen loppupeli ja turvallisuuspolitiikka

No onko se mitä kimaltelee kiveissa (granitissa) sitten kulta? Olemme sitten ihan kullan ympäröiminä. Hituset siellä sun täällä..

Sehän voi olla vaikka kissankultaa.

Rikkaat tekevät kullasta kylpyammeita ja huonekaluja ja hanoja ja vaikka mitä..eikä vain nuvorishit Venäjällä. Janukovichilla oli jopa kokonainen brutalin näköinen kultapatonki pöydällä. Voin kuvitella kuinka paljon sitä Putlerin palatseissa. Hänellähän on useita residensseja.

Tietääkö kuka onko taulujen kehyksissa kulta vai onko se vain "kultamaali", jossa ei ole kultaa?

Olisiko se ne Venäjän kultavarannot sitten rikkaiden palatseissa tauluissa ja hanoissa ja näissä, sitten vaan pokkana selittävät, että me jemmataan sitä. Tokihan kullasta tehty kylpyamme on edelleen Venäjän valtion kultavarantoa. Ne on kaikki hajautettu, ettei kukaan vain vie.

Olisiko niin, että kleptokraatit ostaa Venäjän valtion rahoilla kultaa ajatuksella, että siitä tehdään hanoja ja ammeita.
 
Viimeksi muokattu:
Venäjä joutuu kiihdyttämään ikirouta-alueilla sijaitsevien kaasu- ja öljylähteiden pumppausta. Kaasu- ja öljylähteet pitää tyhjentää ennen kuin ikiroudan stalibiliteetti katoaa talvien lauhtuessa.

102242822-b55dea20-c62a-438b-ae21-f346c4a7cd7e.jpg


Tässä on kuuluisa kuva kaasupurkauksesta, joka kehittyi, kun kertyneen kaasun paine ylitti ikiroudan kestävyyden ja kansi lensi kuin shamppanjapullon korkki. Kuvassa näkyy hyvin, että ohuen kasvillisuuskerroksen alla on mustaa maannospitoista jäätä. Näemme poksahtaneesta kraaterista erinomaisesti minkä päällä ne Venäjän kaasu- ja öljykentät ovat. Maannospitoisella jäällä on ominaisuus sulaa vedeksi, kun kesät kuumenee ja talvet lauhtuu.

BASF-Wintershall_Gazprom_Urengoy_Field_Map.jpg


Venäjän taloudelle tärkein kaasu- ja öljyntuotanto on Länsi-Siperian alangolla. 60 prosenttia Venäjän kaasusta ja öljystä tuotetaan Länsi-Siperiassa. Putket johtavat pääosin Eurooppaan.

f6-1.jpg


Kara mereltä suoraan etelään on Venäjän taloudelle tärkein kaasuntuotantoalue. Suurin osa öljystä ja kaasusta tuotetaan kartassa ikiroutamerkeillä merkityillä alueilla. Plusasteisina merkityt ikirouta-alueet ovat sulamassa. Tosin pohjoisessakin olevilla ikirouta-alueilla on viitteitä sulamisesta. Esimerkiksi nämä räjähtäneet kraaterit voivat olla ikiroudan lämpenemisen merkkejä.

1880602.jpg


Sitä voi kuvitella miten käy Länsi-Siperiassa olevalle poraustornille, kun sen alla oleva ikirouta sulaa. Torni kaatuu ja poraustornin tekemästä aukosta alkaa syöksyä kaasua tai öljyä riippuen kumpaa se porasi. Kaasu ottaa aivan varmasti tulta jostakin niin meillä on suoraan maanpinnasta raivoavissa liekeissä oleva kaasukenttä, jonka ikirouta sulaa entistäkin nopeammin. Tosin, jos kaasukentän ikiroudan pohja on merenpinnan alapuolella niin liekkien kuumuudessa sulavan kaasukentän topografia laskee meren pinnan alapuolelle ja meri peittää kaasunkentän. Sen jälkeen kaasun vuotaminen jatkuu merellisenä porinana.

Google Earthissa voi tutkailla kuinka laajoja ne kaasukentät on Länsi-Siperiassa. Tarpeeksi lähelle zoomaa niin erämaahan tehdyt kenttien tielinjaukset erottaa selvästi.
 
Viimeksi muokattu:
Intian väkiluku on 1,25 miljardia. Intian bruttokansantuote on 2 049 501 000 000 dollaria. Intian talous on Italian kokoinen. Voi pohtia millaisen infran Italian kokoinen talous saa 1,25 miljardille. Toki yleinen kustannustaso on Intiassa alempi kuin Italiassa. Vähemmällä rahalla saa Intiassa enemmän kuin Italiassa. Italian otin tähän vertailuun vain siksi, että Italialla ja Intialla on suunnilleen saman suuruinen bruttokansantuote.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_bruttokansantuotteen_mukaan

Intialaisia on se 1,25 miljardia, se tarkoittaa suunnilleen 1,25 miljardia pökälettä ja useita miljardeja litraa virtsaa päivässä. 72 prosenttia maaseudun väestöstä vääntää pökäleensä pusikkoon. Taajamissa pökäleet kulkee avoviemäreissä ja ojissa jokiin odottamaan monsuunikautta. Samaisiin jokiin heitellään myös roskat odottamaan, että monsuunikaudella tulvivat joet huuhtovat ne mennessään. Intian suurin likaviemäri on Ganges, jonka varrella asuu suurin osa Intian väestöstä. Gangesin suisto sijaitsee Bangladeshissa.

Voinemme varmaan kuvitella mitä tapahtuu, kun kasvihuonekaasujen nousu nostaa lämpötilaa Intiassa. Kolera ja muut saasteista johtuvat sairaudet lähtevät leviämään raivolla. Veden kulutus kasvaa haihdunnan kasvaessa ja pohjavesiä pumpataan entistä intensiivisemmin pelloille ja juomavedeksi. Lisäksi Intian uusi pääministeri on teollisuusmiehiä. Hän haaveilee kiinalaismallisesta teollistumisesta. Saastuminen saisi uusia ulottuvuuksia, jos siihen lisättäisiin vielä teollisuuden jätteet ja etenkin veden kulutus. Jos Intia teollistuisi se tehtäisiin hiilivoimalla koska hiili on halpaa ja helppoa teknologiaa. Hiilivoimalla sähköntuottaminen on vesikiertoista höyrykonetekniikkaa. Kivihiilivoimala ottaa vedet joesta ja palauttaa mustaksi muuttuneen veden jokeen. Kun tätä sitten tekee 12 000 hiilivoimalaa samaisen joen varrella on jokivesi varsin kelvotonta. Lisäksi tästä seuraa miljoonia neliökilometrejä peittävä savusumu joka vaikuttaa ihmisten hengitysilman laatuun.

india-river-map.jpg


Kuvassa Intian avo-ojaviemärit. Jäteviemäreinä lilluvien jokien vesien johtaminen pelloille tuhoaisi varmaan sadon samantien, kun kasvit lakastuisivat saasteista.

Jos me katsomme tätä Maya-sivilisaation romahdusta ja mietimme nykyisiä sivilisaatioita, jotka ovat monta kertaa raskaampia kuin Maya-sivilisaatio oli. Mayojen sivilisaatio kesti noin 1400 vuotta ja romahti surkeaan johtamiseen ja siihen, että ylimyksillä nousi päähän ja kansa sai heistä tarpeekseen ja ilmeisesti teki lopun näistä. Mayojen asuinseuduilta on löydetty ilmeisesti ylimysten joukkohautoja, jotka liittynevät valtataisteluihin. Mayojen sivilisaatio romahti koska se ei pystynyt säilyttämään sisäistä järjestystä. Intian sivilisaatio ja Mayojen sivilisaatio omaavat yhteisiä piirteitä. Yhteistä on kehittymättömyys ja siitä tuleva kyvyttömyys ratkaista sivilisaation suuren koon ja sen resurssien kuluttamisen takia tulleita ongelmia.

Intia on köyhä maa, jolla on suurempi väestö kuin se pystyy kestävällä tasolla ylläpitämään. Väkiluku kuluttaa resursseja nopeammin kuin resurssit uusiutuvat. Se on selvää, että politiikka radikalisoituu rajusti, kun puhdas vesi loppuu. Kun politiikka radikalisoituu rajusti tulemme kysymykseen sotilaallisesta voimasta.

Intian armeijan:

Intiassa ei ole yleistä asevelvollisuutta. Armeijaan saa hakea.

Kouluttamaton reservi: 615 miljoonaa

Panssarivaunuja: 6464
Panssaroituja miehistönkuljetusajoneuvoja: 6704
Itseliikkuvaa tykistöä: 290
Tykistöä: 7414

Ilmavoimien taistelulentokoneita: 629
Rynnäköintilentokoneita: 761
Kuljetuslentokoneita: 667
Kuljetushelikoptereita: 584

Merivoimien:

Lentotukialuksia: 2
Fregatteja: 15
Hävittäjiä: 9
Korvetteja: 25
Sukellusveneitä: 15
Miinalaivoja: 7

Puolustusbudjetti: 38 miljardia dollaria


http://www.globalfirepower.com/country-military-strength-detail.asp?country_id=india

world-population-density-map.jpg


Kuvitellaan, että Intian ja Kiinan ylikansoituksesta ja saastumisesta johtuvat ongelmat räjähtävät yhtä aikaa laajentumishaluiseksi radikalismiksi. Kiina ja Intia perustavat sotilaallisen ja taloudellisen liiton tavoitteena vallata elintilaa. Maissa on yksinkertaisesti niin suuri köyhien massa, ettei sillä ole varaa, eikä sitä mikään maa missään päästä maahan koska heitä on niin paljon ja he ovat brutaalin köyhiä ja alkukantaisia tavoiltaan, sanitaatio on ihan outo juttu. Rajat menee joka paikassa kiinni ja maat laittavat armeijoita rajoille vielä varmemmaksi vakuudeksi ja vielä maiden televisoissa armeijan edustajat varoittavat tiukoin sanankääntein kiinalaisia ja intialaisia maahanmuuttajia yrittämästä maahan tulemista. Maat alkavat pystyttää aitoja.

Tyhjinä, joskaan ei vapaasti otettavissa olevina, erottuu Siperia ja Kanadan erämaat. Nämä alueet ovat Kanadan valtion ja Venäjän valtion hallussa, joissa on jo ennestään tietty etninen koostumus ja kulttuuri.

Kiina ja Intia päättävät kuitenkin runnoa ensin Siperiaan ja sen jälkeen Beringinsalmen yli Kanadan erämaihin. Kiina ja Intia ovat ydinasevaltioita ja ne luottavat siihen, että niitä vastaan ei uskalleta käyttää ydinaseita koska niillä on kyky vastata. Ne perustavat 100 miljoonan sotilaan armeijan. Kumpikin laittaa 50 miljoonaa. Sellainen armeija olisi niin suuri, että se menisi juoksemalla yli. Armeija olisi niin suuri, ettei sitä pysty huoltamaan. Kertakäyttöarmeijalle annetaan ruoka-annos, ase ja luoteja ja pari käsikranaattia. Tämä valtava heinäsirkkaparvi sitten etenisi ja söisi kaiken mitä se löytää. Kaatuneet viholliset se söisi samantien ja vankeja se ei ota vaan syö heidätkin samantien. Nälkäinen kauhea kannibaaliarmeija olisi aivan kamala vastapuoli. Tietäisi joutuvansa pataan, jos niiden käsiin jää. Intia ja Kiina kärsisivät ankarissa taisteluissa kovia vastustajia vastaan 100 miljoonan sotilaan tappiot, mutta sehän vain olisi lisää elintilaa eloonjääville. Vallatuille alueille tuotaisiin kotimaasta satojen miljoonien kansalaisten edestä työvoimaa, joka laittaisi kuokat heilumaan ja peltoa syntyisi miljoonia hehtaareita. Siperia ja Kanada muuttuisivat hetkessä metsistä pelloiksi. Vetäisin nyt tässä tämmöisen villin skenaarion.

Toki saattaa kuulostaa nyt utopialta koska aluehan on ikiroutaa, jossa on arktinen talvi. Kasvihuonekaasujen pitoisuus nousee ja jäämeri vapautuu jäistä ja ilmanala lämpenee ja ikirouta sulaa. Siperia ja Kanada muuttuvat metaania puhkuviksi soiksi, joka entisestään lämmittää ilmanalaa ja saattaa jopa talvetkin kadota niiden leudonnuttua suuresti. Kun ikirouta sulaa maaston topografinen korkeus muuttuu joka tuonee meren rantaviivan sisämaahan. Soistunutta peltoalaa sulaneen ikiroudan jäljiltä lienee olevan kuitenkin runsaasti ja sitten, kun alueen ojittaa se kuivuu peltoviljelyyn soveltuvaksi.

Kun me katsotaan tätä Lähi-idän tilannetta niin me näemme sen paineen rajoilla mikä se tilanne siellä saa aikaan. Vaikka se paine onkin suhteellisen vaatimaton ja porukka vauraasta päästä, joka tänne yrittää niin meidän rajat ja systeemit ovat kuitenkin paineessa. Sitä sanotaan, että köyhät ei välttämättä lähde minnekään, että heidän luunsa kellastuu helteessä kuivuneilla entisillä pelloilla, joista tuuli puhalsi mullan tomuna. Jos se mahdollinen väestöpohja, jonka elinalue saattaa joutua rajun muutokseen kouriin on sanotaan vaikka 6 miljardia niin kyllä siitä jonkinlaiseksi kansainvaellukseksi porukkaa riittää.

Pitemmällä tähtäimellä meillä on mannerjäätiköiden sulaminen, joka nostaa merien pintaa. Mannerjäätiköiden sulamisessa on sellainen piirre, että se tuo meriin valtavat määrät kylmää vettä, jolla voi olla planeetan lämpötilaa viilentävä vaikutus. Meret kylmenee, kun jäätiköt sulaa niihin. Kylmentyminen voi jäädyttää mannerjäätiköt uudestaan. Sitten on se, että ne kasvihuonekaasut ilmakehässä eivät ole ikuisia. Ne kyllä katoavat muutamassa vuosisadassa siitä, kun päästöt loppuvat.

Ihmiskunta toteuttaa kummasti sitä, että planeetta niistää ne heikoimmat ja vahvimmat jatkaa rajun murroksen jälkeen sukua. Planeetta on ennenkin käynyt läpi massiivisia tuhoja joissa on niistetty joku tiensä päähän tullut populaatio jonka jälkeen miltei tyhjentyneellä planeetalla uusi populaatio on saanut miltei neitseellisen elintilan kasvaa kunnes se tuhoaa itsensä tai tuhoutuu johonkin suureen mullistukseen.

Jos voisin osoittaa sormella niin itsensä tuhoamiseen ovat matkalla Kiina ja Intia ja Afrikka ja Lähi-itä koska niissä on liian huono hallinto pystyäkseen ratkomaan ongelmiaan. Paremmin selviävät alueet joutuvat rakentamaan aidan eristääkseen itseään tästä tuhoalueesta ja sen heijasteista.

Mietin, että mahtaako se ihmiskunnan lukumäärä edes ylittää kymmentä miljardia. Jos tässä käy pikemminkin niin, että ihmiskunnan lukumäärä alkaa kutistumaan siksi, että populaatio ylitti sen elinalueen kantokyvyn ja joutui tämän takia nopean massatuhon kouriin. Lähi-itä, Intia ja Kiina ovat lähimpänä niiden elinalueen kantokyvyn ylärajaa ja voinemme odottaa näiltä todella rankkaakin radikalismia.


Ja sitten sinne Eurooppaan jossa kiireellä puuhataan teknologialoikkaa vastauksena ihmiskunnan kohtaamiin haasteisiin. Teknologialoikilla on haasteet ennenkin ratkaistu ja me teemme sen uudestaan.

Euroopan tulevaisuudesta voinee varmaan sanoa, että saamme kohta käyttöön fuusioreaktorin ja sähköautot ja lentokoneen, jolla pystyy lentämään ilmakehässä ja avaruudessa. Lentokoneella pystyy nousemaan Helsinki-Vantaalta ja käymään kuussa. Avaruudessa toimiva 3D-tulostin avaa tien valmistaa osia asteroidien metalleista. Anti-materian valjastaminen mahdollistaa rakentaa Star Trekin moottorin ja lentää toisiin aurinkokuntiin. Jossain on nuori aurinko, jota kiertää maapallon kokoinen planeetta, jolla on kaksi kuuta ja planeetta on niin nuori, ettei sille ole vielä ehtinyt ilmestyä elämää ja sitten ihmiskunta sen yhtenä päivänä löytää kurkistaessaan kiikariin ja sitten ihmiskunta lähettää Nooan Arkin tuomaan elämän planeetalle.

Kun me yöllä katsotaan tähtitaivaalle me näemme ja siinä niin meillä on siinä maailmankaikkeuden kaikki resurssit. Meidän pitää vain päästä sinne tähtiin. Se on se pulma ja sen tekemiseen me tarvitsemme uuden teknologialoikan.

Star Trek valmistaa omavaraisesti antimaterian itse aluksessaan antimateriamoottorin kiihdytysaineeksi ja tämäkään ei ole ihmiskunnalle mikään ongelma, sekin tekniikka on hallussa. Miltei kaikki mitä Star Trekissä on pystytään rakentamaan. Tarvitsee vain löytää sopivan rikas metallipitoinen asteroidi ja laittaa siihen kiinni kaivos ja tehdas joka tekee 3D-tulostimella Star Trekin kaikki osat sitten vain kootaan se Star Trek.

Tarvitsemme vain sen tekniikan, että pystymme tekemään sen tärkeimmän teknologialoikan päästäksemme ja vihdoin ja viimein eroon kasvun rajoista. Maapallolla meillä on aina kasvun rajat, joiden ylittämisestä tulee armotonta rankaisua sille kasvun rajat ylittäneelle populaatiolle. Jos se populaatio kuitenkin pystyy kehittämään kyvyn nousta avaruuteen ja lentämään toisiin tähtiin niin ei sillä ei ole enään kasvunrajoja ollenkaan. Olemme siis yhtä aikaa sekä kasvunrajoilla, että sen aikakauden kynnyksellä, ettei niitä kasvun rajoja ole enään ollenkaan.

Maapallolle tullut vesi ja metalli ja oikeastaan kaikki aines on avaruudesta peräisin. Asteroideissa on metalleja, kun niitä asteroideja louhii niihin asteroideihin tulee tunneleita, kun sen asteroidin laittaa pyörimään keskipakoisvoima luo asteroidin sisälle painovoiman ja tunneleissa pystyy kävelemään. Asteroidin sisälle pystyisi rakentamaan kokonaisen biosfäärin, jossa aurinko paistaa valokaapeleista ja vesi kiertää ja kasvit kasvaa ja sähköt saadaan fuusioreaktoreista, sujuu kuin Strömsöössä.

 
Viimeksi muokattu:
@artti Oliko tuo ihan omaa tajunnanvirtaa? Mä kyllä katon Walking Deadia, mutta "kannibaaliarmeijat"? :confused:

P.S. Älä koskaan enää viitta Global Firepoweriin. Esim + 600 miljoonaa kouluttamaton reservi kun väestöä on 1,25 miljardia. Siinä pitää sitten täditkin olla mukana ;)
 
Myönnän, että tein vähän heikosti tutkimusta tästä resurssin todenmukaisuudesta. Pääpointti oli irvailla mittakaavalle missä tämä keskustelu liikkuu. Tosin se, että keskustelu ohjataan pieniin lukumääriin ja sivuseikkoihin voi olla tarkoituksellinen pyrkimyskin.
 
Viimeksi muokattu:
Aivan liian pitkä kirjoitus, joka on täynnä mielikuvituksellisia vetoja.
Esim. Maya-romahduksesta oleva tarinointi on täysin omaa tulkintaa jos vertaa tähän:
"The Classic Maya Collapse is one of the biggest mysteries in archaelogy." "Because parts of Maya civilization unambiguously continued, a number of scholars strongly dislike the term "collapse". "Regarding the proposed collapse, E. W. Andrews IV went as far as to say, "in my belief no such thing happened." https://en.wikipedia.org/wiki/Classic_Maya_collapse
"A number of theories have been proposed to explain this "collapse", but there is as little consensus here as there is for the causes of the more famous "collapse" between the Classic and Postclassic periods." https://en.wikipedia.org/wiki/Preclassic_Maya

Tuollaiset ristiriitaisuudet leimaavat kokonaisuuden välittömästi.

Kerro yhdellä kertaa vain sen verran, että lukijat haluavat lisää. Tuollainen seinä on enemmän julistusta, kun pitäisi käydä kaksisuuntaista keskustelua.
 
Viimeksi muokattu:
Jos tietää asioista laajasti ja osaa kirjoittaa lahjakkaasti ja sitten kertoo suppeasti ja minimaalisilla sanan valinnoilla niin eihän se tieto sitten leviä ollenkaan.

Kun annetaan kirjoittamisohje - on se sellaista, että sillä haetaan jotain agendaa, jota sen kirjoittajan pitäisi ajaa. Kirjoittaja laitetaan raameihin, joita noudattamalla kirjoitus tuottaa sitä haluttua tulosta ja toimituksen asettamaa vaikutelmaa ja lukijoiden asenteiden suuntaamista ja yleisesti sellaista psykologista manipulaatiota.

Tekstin laatimisen ohje ajaa sellaista auktoriteetteihin ja tiedon piirin rajaamiseen perustuvaa yhdenmukaistavaa vallankäyttöä. Ei sitä kirjoittamisohjetta sattumalta ole laadittu. Otetaan esimerkiksi propagandavirasto, jolla on tarkat ohjeet siitä miten kohteita pitää käsitellä asiayhteyksiä asettamalla ja vaikutelmia luomalla, että lukija varmasti tajuaa ketkä ovat hyviksiä ja ketkä pahiksia.

Jos on toimituksessa kirjoittamisen ammattilainen pitää noudattaa tiettyjä raameja, jos ei ole, on vapaa kirjoittamaan mitä haluaa.

Kirjoittaminen on anarkistinen luovuuden ala, jossa sana on vapaa ja jokainen saa kirjoittaa ihan miten itse haluaa.

Sarjakuvien piirtämisessäkään ei ole mitään sääntöjä, se on vapaa luovuuden ala.
 
Viimeksi muokattu:
Menee jo off topiciksi.

Minusta tekstissä ratkaisee enemmän kirjoittajan kyky tuottaa asiasisältöä kuin se hallitseeko kirjoittaja sen muodon. Jos katsotaan vaikka tätä foorumia niin uskon, että täällä arvostetaan enemmän asiasisältöä kuin sitä tekstin muotoa. Ei kukaan katso onko otsikko ja ingressi ja leipäteksti ja päätelmä kohdallaan. =DD
 
Kun me luemme näitä talousennusteita niin voi pohtia millainen olisi ollut näiden henkilöiden Maya-sivilisaation talousennuste juuri ennen kuin se romahti. Tai Neuvostoliiton talousennuste juuri ennen kuin Neuvostoliitto romahti tai näiden arvailu Natsi-Saksan 1938 talousennusteeksi vuosille 1939 ja 1940. Yllättävä muuttuja oli Hitlerin hyökkäys Puolaan. Talousennusteita on varmaan hauska lukea jälkeen päin. Öö, pikkuisen meni vikaan, kun ei pojat arvanneet, että Putin miehittää Krimin. Oikeastaan ennusteet eivät olekaan ennusteita vaan kirjeitä joulupukille. Pojat vääntää niitä ihan vakavissaan hiki otsalla. Kukaan ei sano suoraan, että ihmiskunnan kulutus planeetalla on saavuttanut kestämättömän tason sen jälkeen, kun Intia ja Kiina päättivät teollistua. Kiina moninkertaisti sen hiilivoimaloiden kapasiteetin ja Intia aikoo moninkertaistaa sen hiilivoimaloiden kapasiteetin. Se on kyllä pandoran lippaan avaaminen ja hornan ovien läimähdys ja Danten helvetti. En ymmärrä miksi tämä perusolettama näkyy niin vähän näissä ennusteissa.

Jos minä saisin ennustaa niin Euroopan pitää alkaa rakentaa linnaketta ja eristämään itseään näistä mitä tulee, kun asiansa pieleen hoitaneet ylikansoittuneet ja saastuneet kleptokratiat romahtaa aivan ennen näkemättömäksi helvetiksi. Eurooppalaiselle ainoa oikea paikka satsata rahansa on Eurooppa. Se on se Euroopan rahan linnake. Vaikka panos/tuotos ei ole sama kuin riisikupilla teettää auto niin Eurooppa on kuitenkin turvallinen ja vakaa ympäristö.
 
Viimeksi muokattu:
13980346.jpg


Itämerellä Kaliningradissa. Itäisimmät näyttävät olevan koptereille ja läntisimmät lentokoneille.

13980347.jpg


Tsekkailin Pohjois-Korean lentokenttiä. Merkintöjen kohdilta voi itsekukin Googlen earthilla katsella lähempää näitä lentokenttiä. Tein myös havainnon, että lentokenttien ympärillä on leveitä tienpätkiä. Lentokentillä oli havaittavissa lentokonemaisia esineitä. Tarkastelun voisi aloittaa lähimpänä Etelä-Korean rajaa olevilta kentiltä.

13980348.jpg


Myisiköhän Venäjä Chukotkan ja Kamchatkan USA:lle ja Primorskyn ja Amurin Kiinalle. Venäjä ei varmaan myy Chukotkaa USA:lle koska Venäjä haluaa säilyttää oman puolen hallintansa Beringinsalmeen.

Kiinalla varmaan märkänä unelmana perustaa Primorskyn kansantasavalta ja Amurin kansantasavalta. Kiinan armeija on kuitenkin varsin kokematon. Tarvitseekohan Kiinan kommunistisen puolueen aseellinen siipi harjoitusvastustajan. Olisiko Mongolia sopiva tai Pohjois-Korea. Pohjois-Korean kohdalla voisi Etelä-Korea reagoida. Ehkä parempi harjoitusvastustaja on Mongolia. Tosin sitten älähtäisi Venäjä.

Kiinan kommunistinen puolue ei ole ikuinen. Kiinan sisäpoliittinen tilanne voi viedä kommunistisen puolueen mennessään, huomioidaan se tolkuton saastuminen ja etenkin tolkuton talouskupla ja sen maailmanlaajuisesti kuuluva poksahdus. Salkoon nouseekin jonkun toisen jengin lippu. Vaikka keisarillisen Kiinan.

State_Department_Map.png


Yhdysvallat sitten perustaisi puolestaan Chukotkan osavaltion. Laajentaisi varmaan Kamchathan osavaltioon. Tuossa kun sattuu olemaan Aluetien saaret, joita hallitsemalla Yhdysvallat turvaa Beringinsalmen. Kun lähestyy Beringinsalmea ensin pitää ajaa Yhdysvaltojen hallitsemien Aluetien saarien välistä.

8617407.jpg


Tältä näyttää Tommottin kylä Jakutiassa. Tommottis siellä on.

33884150.jpg


Tältä näyttää Chukotkassa. Hiukan kylmää.

2616320.jpg


Tältä näyttää Primorskyssa.

13980435.jpg


Tässä pohdituttaa mikä se totuus on tässä näiden kaasukenttien tilanteen suhteen. Talvet leudontuu ja kesähelteet lämpenee, ne kuljettaa junalasteittain soraa niiden tuotantorakenteiden alustaksi. Kuvasta voi jo melkein hahmottaa missä se rantaviiva on, jos ikirouta sulaa. Rantaviiva asettunee tuohon Uralin itäpuolelle ikiroudan sulamisjärvien ja suoalueen välille. Laittaa kelluvat porauslautat.

13980342.jpg


Mustanpuhuva ikiroudan sulamisjärvialue on sellainen pikku lätäkkö, kun aurinko nousee yhä ylemmäs ja lumet sulaa ja sulamisvedet lilluu jään päällä ja muuttolinnut saapuu auroina.

13980343.jpg


Nojabrskin innovaatio on yhdistetty kioski ja bussipysäkki saman katoksen alle.

13980344.jpg


Siellä lätäköitä.

13980345.jpg


Kerran uimarannalla oli laskuveden jäljiltä ranta täynnä auringon lämmittämiä mukavia semmoisia miehen kokoisia pikkulampia, niissä oli mukava makailla lämpimässä vedessä. Merivesi sitä vastoin oli kylmää. Meriveden massa on suurempi ja lämpenee hitaammin kuin pienien lampien vesi. Pienet ikiroudan sulavesilammet ovat merkittävin tekijä ikirouta-alueen sulamisessa. Kun ikiroutajärvi alkaa kehittyä se laajenee aluksi nopeasti koska pienen vesimäärän pystyy aurinko lämmittämään, kuta isommaksi ikiroutajärvi tulee sen kylmemmäksi ja hitaammin laajenevaksi se muuttuu.
 
Viimeksi muokattu:
"Ihmiskunta on perustavanlaatuisen muutoksen edessä. Emme voi enää jatkaa entiseen tapaan, sillä elämäntapamme ylittää planeettamme voimavarat ja kuluttaa loppuun kaikki luonnonvarat. Meillä on käytettävissämme kaikki tarvittava tieto"

Presidentti Sauli Niinistö puheessaan yhdistyneiden kansakuntien 70:nes yleiskokouksessa.

http://www.presidentti.fi/Public/default.aspx?contentid=334959

Minun näkemykseni on kuitenkin, Eurooppa voi pelastaa vain itsensä.

Euroopan pitää alkaa rakentamaan linnaketta.
 
Viimeksi muokattu:
Kiinassa on vähentynyt savukaasupäästöt, jos vertaa vuoden 2013 ja vuoden 2015 saman ajankohdan satelliittikuviin. Sauhu ei ole niin sankkaa. Ehkä taantuma on kerrottua vahvempi tai savukaasupäästöjen rajoittamistoimet ovat purreet. Se on varmaankin taantuma, joka on vähentänyt päästöjen määrää. Toki nämä ovat vain omia arvioitani. Kapasiteetti kuitenkin on olemassa ja se saadaan varmasti nopeasti tuottamaan hirmuiset määrät savukaasuja.

savukaasut.JPG


https://earthdata.nasa.gov/labs/worldview/

Kiinassa yhdistyy pimittävä hallintokulttuuri ja korruptio. Hankkeiden avoimuutta ja paikallisten kuuntelemista ja heidän hyvinvointinsa ja terveytensä takaamista on turha odottaa totalitaristiselta diktatuurilta. Sellainen korruptoitunut totalitarismi on sellaisella hallintokulttuurilla matkalla sivilisaationsa romahdukseen.

http://www.wri.org/blog/2015/09/order-solve-pollution-we-must-first-solve-governance-challenges

Sitä voi miettiä kauanko näiden maiden ympäristö kestää sellaista raskasta kulutusta. Missä vaiheessa tulee se ympäristön raja, että kasvit eivät enään kasva. Tässä vaiheessa alkaa varmaan syyllisten etsintä.

Coal-fired-plants-map-001.png


Kiinassa ja Intiassa asuu yhteensä liki kolme miljardia ihmistä. Sellainen määrä tarvitsee melkoisen määrän puhdasta peltoalaa ja puhdasta vettä peltojen kasteluun. Samaa resurssia kuluttaa myös teollisuus, joka tarvitsee vettä tuotannon prosesseihin ja palauttaa sen veden sitten saastuneina jokiin ja järviin.
 
Viimeksi muokattu:
väkiluku_ja_kantokyky.JPG


Lähi-itä on ruskea, asuu aavikkomaiseen olomuotoon nähden runsas väestö. Lähi-itä sijaitsee Kravun Kääntöpiirillä, kesällä aurinko paistaa suoraan yläpuolelta.

Euroopan komissio sanoo, että Suomeen mahtuisi 62 miljoonaa asukasta. Britannian väkiluku on 64,1 miljoonaa. Britannian pinta-ala on suunnilleen sama kuin Suomi. Varmaan parempi, että maassa asuu nykyinen määrä niin pysyy maa puhtaampana.

http://www.statewatch.org/news/2010/nov/eu-com-final-report-relocation-of-refugees.pdf

R99ex.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Mielenkiintoista nähdä miten kasvihuonekaasujen nousu ja tästä seuraava kasvihuoneilmiö ja jäämeren merijään sulaminen vaikuttaa planeetan sateiden jakautumiseen, alkaako aavikoilla satamaan vettä. Lähi-idän radikaalien mielien yksi perustekijä on alueen kuivuus.

Sitten voisi pohtia millaisia vaikutuksia Jäämeren, sen joka on pohjoisnavalla, lämmittämisellä olisi tähän planeetan säätilaan. Jäämeren merialtaan voisi lämmittää merenpohjaan sijoitetuilla fuusioreaktoreilla, joiden niin kuin jäähdytysvetenä olisi se jäämeren merimassa.

Tässä pohdin pystyisikö fuusioreaktoreiden tuottamalla energialla muuttamaan merivettä suolattomaksi niin paljon, että sillä pystyisi muuttamaan Saharan ja Lähi-idän vihreäksi. Suolaton vesi johdettaisiin merien rannikoilta maanalaisia putkia pitkin sisämaahan aikojen alussa kuivuneiden muinaisten jokien alkulähteille, suolaton vesi saisi virrata kuivuneita jokiuomia pitkin kohti rannikkoa, matkan varrelle tehtäisiin voimalaitospatoja joissa turbiinit pyörittäisi sähköä ja peltoja kastelevia kanavia, rannikolla pumppauslaitos laittaisi yläjuoksulta tulleen suolattoman veden putkistoon paluumatkalle jokien alkulähteille, haihduntaa korvattaisiin tekemällä merivedestä tarvittava määrä suolatonta vettä.

Toisaalta voi pohtia riittäisikö vesivoimapatojen tuottama sähkö muuntamaan merivettä suolattomaksi. Systeemi pyörisi sen itsensä tuottamalla voimalla. Vesivoimapatojen tuottama sähkö nostaisi veden yläjuoksulle, josta se virtaisi alajuoksulle ja tuottaisi samalla sähköä turbiineissa.
 
Viimeksi muokattu:
Muistan, kun talvia vietettiin kipakoissa pakkasissa ja korkeiden hankien keskellä. Nyt niitä vietetään vesisateessa ilman lunta lämpötilan ollessa plussalla. Tätä rataa jatkuu niin mannerjäätiköt alkaa sulaa ja maatilallisten pellot peittyy merivedellä, valtio voisi varmaankin tukea maatilallisia siirtymään kalanviljelyyn ja levien kasvatukseen.
 
Viimeksi muokattu:
Muistan vielä, kun talvia vietettiin kipakoissa pakkasissa ja korkeiden hankien keskellä. Nyt niitä vietetään vesisateessa ilman lunta lämpötilan ollessa plussalla. Tätä rataa jatkuu niin mannerjäätiköt alkaa sulaa ja maatilallisten pellot peittyy merivedellä, valtio voisi varmaankin tukea maatilallisia siirtymään kalanviljelyyn ja levien kasvatukseen.

Joo, eipä tuossa ollut montaa talvea takaisin, kun oli lumisin talvi ja kylmin talvi peräkkäin.
 
Kyllä trendi on silti selvä. Keskilämpötilat nousevat.
 
Oleellista Syyrian vakauttamiselle on saada aikaan sellainen hallituskoalitio, jossa on sunnit ja shiiat ja alawiitit edustettuina. Syyrian ja Lähi-idän perusongelma on kuitenkin alueen kuivuus ja nouseva lämpötila. Kohoavat kasvihuonekaasupäästöt ovat tekemässä tyhjiksi kaikki ponnistelut mitä Lähi-idän rauhan eteen tehdään. Alueen tilanne on ehkä 1000 vuoden pituisella ajanjaksolla melko toivoton. Se vain on niin kuiva ja kuuma ja kuivuu ja kuumenee vain entisestään ainakin 1000 vuoden ajaksi siitä, kun fossiilisten polttoaineiden käyttäminen laajassa mitassa loppui.

Tässä käy niin, että homma menee selviytymistaisteluksi, Heikot ottaa mittaa keskenään koska ei ne länteen pääse. Ei me voida ottaa satoja miljoonia ihmisiä. Ei 5,3 miljoonan asukkaan Suomeen voi asuttaa 60 miljoonaa muslimia, sehän tekisi Suomesta allahin rukouskutsuja joikaavan takapajulan.

Ihmiskunnan väkiluku on tällä hetkellä 7,4 miljardia ja lähestyy kahdeksaa miljardia, maapallon väkiluku kasvaa 77 miljoonaa vuodessa. Planeetta on käynyt liian pieneksi ja harvennus tulee, jos me emme pian keksi miten tällä planeetalla pystyy elämään edes nykyisen kokoinen väestö. Ongelmaa kärjistää vielä fossiilisten polttoaineiden loppuminen. Kaikki mitä nykyinen sivilisaatio tekee perustuu fossiilisiin. Fossiilisten loppumiseen pitää varautua ennen kuin fossiiliset loppuivat eikä vasta sitten, kun fossiiliset loppui. Iskusta tulee kyllä tuskallinen, jos ei ole edes varautunut fossiilisten loppumiseen. Pitää kyllä varoittaa vakavasti niitä maita jotka eivät ole vielä edes aloittaneet hankkiutumaan eroon fossiilisista, että niiden sivilisaatiot romahtaa, jos ne ei ala poistamaan riippuvuuttaan fossiilisista polttoaineista.

Se osapuoli joka maailmansodan aloittaisi on Kiina. Kyllä tässä on melkoisen sekavan maailmansodan riski, muttei se Syyriasta ala, se alkaa yksinkertaisesti Kiinan poliittisen järjestelmän totalitaristisesta isoveli valvoo luonteesta - Kiina on kuin suoraan Orwellin kirjoista - sellaiset jos mitkä niitä suuria maailmansotia ovat aloittaneet. Kiinalla on sen 1,4 miljardin asukkaan väestössä kova paine veden ja maan laadulle saatikka vielä, että siihen lisätään teollisuuden laajamittaiset saasteet.

Maailmansotaan vaaditaan maailmansodan tasoiset osapuolet, pienillä rahkeilla ei maailmansotaa pysty kehittämään. Missä vaiheessa voidaan sanoa, että ollaan maailmansodassa. Olisiko se luokkaa Kiina vastaan länsi. Maailmansodassa olisi 2 miljardia ihmistä.

Tuossa Syyrian casessa Kreml ottaa turpaan. Taktisesti tilanne on Kremlin kannalta mahdoton. Syyria sijaitsee Turkin toisella puolella ja Turkki pystyy katkaisemaan Kremliltä kaikki reitit Syyriaan. Kurdien varjolla Turkki pystyy operoimaan Irakissa ja tällä tavalla katkomaan Kremlin yhteydet Syyriaan.

Mikään osapuoli ei ota maailmansodan riskiä Assadin takia ja tähän laskelmaan perustuu kaikkien osapuolien peli, he korottavat panoksia odottaen, että vastapuoli tulee tilanteeseen, ettei se ole enään sen arvoista. Jos veikkaisin niin Assadilla on aikaa vallassa siihen asti, kunnes valkoisessa talossa on uusi presidentti.
 
Viimeksi muokattu:
Nämä (kohtuu)kylmät ja lumiset talvet, joita viime vuosina on koettu, meillä saavat aikaan harhan, että mitään hälyttävää ei ole meneillään ilmaston osalta.
Meidän pitäisi pystyä pienentämään omaa kulutustasoamme, vähentämään saastuttavia päästöjä, poliitikkojen pitäisi lopettaa usuttaminen kuluttamaan talouden pyörimiseksi, kierrättää ja vaihtaa hyödykkeitä sekä pystyä muuttamaan kulutustalous kestäväksi erityisesti pakottamalla firmat valmistamaan kestäviä tiliotteita eikä sellaisia, joihin on "sisään rakennettu" heikkouksia.
@artti ratkaisisi tilanteen rakentamalla linnoitus Euroopan. Sen muurien pystytykseen ei taida olla kykyä, eikä aikaa. Ja toisaalta: vaikka idea omasta suojaisesta lintukodosta ilman ilmastopakolaisia onkin viehättävä, kyllä tällä pallolla ollaan samassa liemessä ja tehtävämme on auttaa parhaan kykymme mukaan.
Mutta iskeehän se idealistilta ilman pihalle, kun väsää kierrätyslaatikoiden, keräyspisteiden, kierrätyskeskuksen kanssa ja vaikka yrittää sammutella valoja tai syödä lihatuotteita maltillisesti, kun tietää, miten naapurissa - pienessä ja isossa mittakaavassa - ei ajatella hitustakaan maapallon pelastamista.
Venäjällä varmasti suunnataan katseita Jäämerelle. Käsittääkseni arktisen alueen painoarvo kasvaa napajään sulaessa. Pohjoinen meritie vahvistuu. Eikös Jäämeren rannalla vahvisteta/rakenneta uusia tukikohtia? Ajatusmaailma ei taatusti ole globaalin ympäristöuhan kimppuun käyminen vaan omien intressien varmistaminen. Ja helpompiakin se on kansallekin markkinoida uusia tankkeja tai tykkejä tms. konkretiaa hankintalistalle kuin "ilmastonmuutoksentorjunta-aseisiin" tarvittavia määrärahoja.

Onkohan siinä perää, että jos tahtoa löytyisi, länsimaat pysyisivät vielä estämään ilmastonlämpenemisen tai jopa kääntämään suunnan? Tätä mietimme koululaisten kanssa niin seiskojen tunnilla, jossa aiheena oli teollinen vallankumous ja sen aikaansaama ympäristö saastuminen sekä ysien yhteiskuntaopissa, jossa on käsitelty talouden malleja ja erityisesti markkinatalouden mekanismeja. Jälkipolvet yrittävät sitten korjata meidän virheitämme...
 
Back
Top